keskiviikko 13. huhtikuuta 2011

Suomalainen kirja evoluutiopsykiatriasta

Sain vastikään käsiini Marko Hamilon uuden kirjan evoluutiopsykiatriasta Luonnollisesti hullu (Avain 2011). Pienten silmäysten perusteella uskallan jo suositella teosta. Näin Hamilo määrittelee käsittelemänsä alan:
Evoluutiopsykologia tutkii ihmisen mieltä ja sen normaalia tai tervettä toimintaa ihmisen lajinkehityksen valossa. Evoluutiopsykiatria tarkastelee saman asian kääntöpuolta: sen kohteena on psykopatologia eli mielenterveyden häiriöt ja poikkeamat evoluution näkökulmasta.

tiistai 12. huhtikuuta 2011

Hoitotulos ei tee taustateoriasta oikeaa

Tarjosin oheista kirjoitusta aavistuksen tiivistettynä Tieteessä tapahtuu -lehteen. Ymmärrettävästi toimitus piti keskustelua jo hieman liian jankkaavana.


Matti Keinänen ja Ari Takalo esittävät, että ”psykoanalyyttisella psykoterapialla” on perustanaan ”kiistaton tieteellinen näyttö” (Tieteessä tapahtuu 2/2011). Ensin he luettelevat joukon tutkimuksia, joissa on havaittu, että psykoanalyyttisella terapialla on ”vaikuttavuutta” joidenkin persoonallisuushäiriöiden hoidossa. Lopuksi he toteavat:

Pidämme välttämättömänä, että oheinen empiiriseen tutkimukseen pohjaava tieteellinen evidenssi otetaan asianmukaisesti huomioon tehtäessä arvioita psykoanalyyttisen psykologian ja psykoanalyyttisen psykoterapian tieteellisestä perustasta, psykoterapian vaikutusmekanismeista ja vaikuttavuudesta.


Hoitotulokset tulee luonnollisesti huomioida psykoanalyyseja/-terapioita arvioitaessa. Keinäsen ja Takalan mainitsemat tutkimukset eivät kuitenkaan pysty osoittamaan, mikä on hoitojen vaikuttava mekanismi. Itse asiassa hyvin harva tutkimus on edes pyrkinyt tämän selvittämiseen (tai sen selvittämiseen, milloin hoidosta onkin haittaa). Heidän mainitsemansa tutkimustulokset eivät myöskään ole niin positiivisia kuin kirjoitus antaa ymmärtää. Näin esimerkiksi Leichsenrich kollegoineen (2011): ”Tietyt psykoterapian muodot näyttävät hyödyttävän ainakin joitakin epävakaaseen persoonallisuushäiriöön (borderline personality) usein liitettyjä ongelmia. Tällä hetkellä ei ole todisteita, jotka viittaisivat, että jokin psykoterapian muoto olisi toista parempi” (korostukset lisätty).

(Läheskään kaikki heidän lainaamistaan tutkimuksista eivät myöskään perustuneet satunnaistettuihin verrokkeihin eli siihen, että psykoanalyysia saavat potilaat olisi valittu satunnaisesti potilaiksi hakeutuneista. Vain tämänkaltaiset tutkimukset, joissa hoitotulosten arvioijat ovat lisäksi tietämättömiä potilaan saamista hoidoista, voivat luotettavalla tavalla kertoa hoitotuloksista. Tulevaisuus näyttää, mikä vaikutus psykoterapiakoulutuksen siirtymisellä yliopistoon on. Tuleeko terapiatutkimuksesta pätevämpää? Entä terapioista tehokkaampia?)

Tärkeämpi pointti kuitenkin on sen myöntäminen, että vaikka psykoanalyyttiset hoidot joidenkin yksilöiden kohdalla onnistuisivat tehtävässään, asialla on hyvin vähän tekemistä psykoanalyyttisen teorian totuudellisuuden kanssa. Koska saatu hoitotulos voi perustua kokonaan teorian ulkopuolisiin syihin, hoidon onnistuminen ei todista teoriaa – yhtä vähän kuin negatiivinen hoitotulos kumoaa teorian. Kuten todettua, terapiaympäristö ei ole sovelias paikka teorian totuuden vahvistamiseksi.

Leichsenring, F., Leibing, E., Kruse, J., New, A. & Leweke, F. (2011): Borderline personality disorder. Lancet, 377: 74–84.

maanantai 4. huhtikuuta 2011

Dokumentti biologian vaikutuksista

Katsoin norjalaisen dokumentin (tekstitys englanniksi), jossa toimittaja (ilmeisesti norjalainen TV-koomikko) haastaa kaksi sukupuolentutkijaa. Mikä on pääargumentti ”biokiellon” takana? Kannattaa katsoa:
http://vimeo.com/19707588
Tarvitsee salasanan: hjernevask
Myös sarjan muut osat vaikuttavat kiinnostavilta:
"The Parental Effect" http://vimeo.com/19893826
"Nature or Nurture" http://vimeo.com/19889788
Haastateltavina muun muassa Steven Pinker ja Simon Baron-Cohen.

Miksi Uusateismi?

Viime vuosina on ilmestynyt suurehko määrä uskonnottomuuden puolesta puhuvaa kirjallisuutta (mm. Dawkins, Dennett, Harris ja Hitchens). Samassa yhteydessä on alettu puhua uusateismista. Mistä on kyse? Eihän tähän ”uus”ateismiin liity oikeastaan mitään sellaista uutta, jota ei olisi jo ennen esitetty. Määritelmät ja argumentit ovat siis sisällöllisesti samoja kuin ”vanhassakin” ateismissa. Esimerkiksi David Hume esitti päteviä perusteluja luojaa vastaan jo 1700-luvulla. Ainoastaan voima, jolla ateismi ja uskonnottomuus ovat nyt tulleet esiin, on ollut uutta.

Robert Brotherus esittää Vapaa Ajattelija 1/2011 –lehdessä mahdollisen syyn uusateismi-termin käytölle:

Nimetty vihollinen on parempi joukkojen mobilisoimiseksi ja uusi ja erilainen vihollinen herättää paremmin vastatoimiin kannustavaa pelkoa kuin vanha ja tuttu. Uusateismi-termiä ovatkin innokkaasti levittäneet ja laajentaneet kristinuskon teologit ja saarnamiehet. Uusateismi-termi mahdollistaa ateismin lähestymisen pikemminkin ilmiönä ja liikkeenä, jolloin se on uskovaiselle helpompi sivuuttaa kuin jos ateismi nähdään aidommin joukkona käsityksiä, perusteluja ja evidenssiä.


(Osa uskonnottomista muuten toivoo itsestään käytettävän positiivisempaa termiä, bright (välkky), hieman samaan tapaan kuin sana gay (iloinen) on alkanut tarkoittaa homoseksuaalia. Epäilen kuitenkin, että bright-termi ei tule leviämään yleiseen käyttöön - jo siksi, että yliluonnollisuuteen liittyvät asiat ovat niin monille niin epäkiinnostavia.)