torstai 28. tammikuuta 2016

Syrjintä ja sukupuolierot tieteessä

Alla on 13 väitettä. Kahdeksan ensimmäistä koskee sukupuolieroja ja loput viisi koskee sukupuolten välistä tasa-arvoa. Pyydän lukijaa arvioimaan väitteiden todenperäisyyttä ja niiden mahdollista yhteyttä toisiinsa. Osa väitteistä on mahdollista todentaa helposti, osassa joudutaan turvautumaan valistuneeseen arvailuun ja osa on arvoväittämiä, joiden paikkansapitävyyteen tieteellä ei ole sanottavaa. Lopuksi pohdi pohjoismaisen tiedekentän sisällä tapahtuvan sukupuolisen syrjinnän merkitystä tiedeuran valinnassa. Tässä kirjoituksessa otetaan kantaa ainoastaan kahteen viimeiseen väitteeseen.

Väite 1: Miesten ja naisten välillä on perimästä/hormoneista johtuvia keskimääräisiä eroja, joita kasvu-/elinympäristö joko pienentää tai suurentaa.

Väite 2: Osa synnynnäisistä sukupuolieroista näkyy miesten ja naisten erilaisissa ajattelutavoissa ja erilaisessa tunne-elämässä.

Väite 3: Naiset ovat keskimäärin miehiä sovinnollisempia siten, että keskiarvomies saa sovinnollisuudessa alemman tuloksen kuin 70 prosenttia naisista.

Väite 4: Naiset ovat keskimäärin miehiä turvallisuushakuisempia.

Väite 5: Naiset ovat keskimäärin uskonnollisempia kuin miehet. Naiset myös rukoilevat enemmän ja käyvät useammin jumalanpalveluksissa. Suomessa on 150 000 enemmän uskontokuntiin kuulumatonta miestä kuin naista.

Väite 6: Naiset ovat keskimäärin miehiä empaattisempia, ja miehet ovat keskimäärin naisia kiinnostuneempia systeemeistä ja järjestelmistä.

Väite 7: Naisten ajattelu on keskimäärin intuitiivisempaa kuin miehillä.

Väite 8: Monien ominaisuuksien suhteen miehissä on enemmän ääripäitä. Keskiarvo voi olla sama, mutta hajontaa voi toisessa sukupuolessa olla enemmän. On viitteitä siitä, että sukupuolen sisäisen vaihtelun määrä on erilainen miehillä ja naisilla esimerkiksi kognitiivisessa kyvykkyydessä. Ainakin miehillä on enemmän kognitiivisia kykyjä alentavia kehityshäiriöitä/oireyhtymiä.

Väite 9: Yhteiskunta ei hyödynnä A) naisten B) miesten kaikkea älyllistä potentiaalia.

Väite 10: On tieteen kannalta suuri ongelma, että A) naisten B) miesten älylliset kyvyt ovat vajaakäytössä.

Väite 11: On tasa-arvon kannalta suuri ongelma, että tiede ei pysty käyttämään A) naisten B) miesten koko älyllistä potentiaalia.

Väite 12: Tiedemaailmassa harjoitetun sukupuolisen syrjinnän takia naiset ovat aliedustettuina fysiikan, matematiikan ja insinööritieteiden huipulla. Syrjinnän johdosta he myös saavat näillä aloilla miehiä vähemmän palkkaa.

Daniel Kahnemanin kirja
 
kertoo, millä tavoin ihmiset
 – miehet ja naiset – ovat
liiallisen itsevarmoja ja
luottavat liikaa intuitioihinsa
(väite 7).
Väite 13: Väitteissä 3–8 mainitut keskimääräiset erot miesten ja naisten persoonallisuuksissa, uskonnollisuudessa ja ajattelutavoissa eivät oikeuta väitteessä 12 mainittua syrjintää.

Olen samaa mieltä viimeisen väitteen kanssa: yksilöihin tulee suhtautua yksilöinä, ei jonkin ryhmän edustajina tai ryhmän keskiarvojen perusteella. Olen kuitenkin eri mieltä väitteen 12 kanssa. Yliopistollinen syrjintä ei enää ole merkittävä syy, miksi naisia ja miehiä ei päädy yhtä paljon teknisten ja matemaattisten alojen huipulle. Perustan väitteeni muun muassa seuraavaan artikkeliin: Ceci, S., Ginther, D., Kahn, S. & Williams, W. (2014): Women in Academic Science: A Changing Landscape. Psychological Science. Vol 15(3): 75–141. Tässä joitakin otteita (korostukset lisätty):

Importantly, of those who obtain doctorates in math-intensive fields, men and women entering the professoriate have equivalent access to tenure-track academic jobs in science, and they persist and are remunerated at comparable rates......invitations to interview for tenure-track positions in math-intensive fields—as well as actual employment offers—reveal that female PhD applicants fare at least as well as their male counterparts in math-intensive fields. Along these same lines, our analyses reveal that manuscript reviewing and grant funding are gender neutral: Male and female authors and principal investigators are equally likely to have their manuscripts accepted by journal editors and their grants funded, with only very occasional exceptions. There are no compelling sex differences in hours worked or average citations per publication, but there is an overall male advantage in productivity...
We conclude by suggesting that although in the past, gender discrimination was an important cause of women’s underrepresentation in scientific academic careers, this claim has continued to be invoked after it has ceased being a valid cause of women’s underrepresentation in math-intensive fields. Consequently, current barriers to women’s full participation in mathematically intensive academic science fields are rooted in pre-college factors and the subsequent likelihood of majoring in these fields, and future research should focus on these barriers rather than misdirecting attention toward historical barriers that no longer account for women’s underrepresentation in academic science.

(Katso myös aiempi yleisönosastokirjoitukseni, jossa esitetään syitä, miksi naisten saavutukset tieteissä ovat historiallisesti olleet vähäisempiä kuin miehillä. Ja vastineeni kirjoituksen saamaan palautteeseen. Lue lisäksi aihetta sivuava kirjoitukseni sukupuolieroista taikauskossa.)

Miksi laadin edellä olevat 13 melko irrallista väitettä? Yksi syy on viimeisen vuoden aikana länsimaissa yleistynyt islamlähtöinen naisvihamielisyys. Toivon, ettei muslimimisogynian kanssa tarvitse palata tasa-arvoneuvotteluissa taaksepäin. Tarkoitus ei ole asettaa vastakkain A) tiedemaailmassa taannoin tavattua syrjintää ja B) uskonnollisiin asenteisiin perustuvaa ihmisoikeuksien polkemista, mutta mittakaavaero ilmiöiden välillä on syytä tiedostaa.

Sivuhuomautus: Oikeus kritisoida ajattelutapoja komiikan keinoin tai etenkin faktoihin perustuen on sivistysvaltiossa vahvempi kuin jonkin ryhmän oikeus olla loukkaantumatta tai yksilön oikeus hyvään itsetuntoon. (Ks. myös kirjoitukseni uskonnosta ja siirtolaisuudesta.) 

Toinen syy väiteluetteloon on pyrkimykseni herättää ajatuksia ryhmäkohtaisten keskiarvojen käyttämisestä päätöksenteossa. Edellä esitettiin, että yksilökohtaisia päätöksiä ei tule perustaa keskiarvoihin. Tämä on järkevä päämäärä ja edellytys tasa-arvolle. Asia on helppo ymmärtää, kun katsoo naisia teknisillä aloilla. Kaikki naiset eivät ole kiinnostuneita hoiva-ammateista ja vain pieni osa on irrationaalisia huuhailijoita. Heille, joilla on kiinnostusta ja kompetenssia insinööritieteisiin, tulee taata alalle yhtäläinen mahdollisuus sukupuolesta riippumatta.

On kuitenkin tilanteita, joissa yksilöä koskevia päätöksiä joudutaan tekemään sen perusteella, että joitakin ominaisuuksia voidaan ennustaa tilastollisesti. Aina tätä ei edes pidetä moraalittomana. Päätöksentekoon voidaan väistämättä käyttää rajallinen määrä aikaa ja muita resursseja, ja kattavinkaan taustatyö ei ennusta yksilön käyttäytymistä sataprosenttisesti. Joskus virheellisistä päätöksistä myös koituu suuria kustannuksia. Siksi yksilöä tarkastellaan aina jonkinlaisten stereotypioiden perusteella. Yhteiskunnan tehtävä on sitten tapauskohtaisesti päättää, milloin tällainen syrjintä on oikeutettua. James R. Flynn kirjoittaa:

Oletetaan, että leskirouva tarvitsee hyvää tuottoa vuokraamastaan huoneesta. Hänellä on kaksi hakijaa, 25-vuotias musta amerikkalaismies ja 25-vuotias amerikankorealainen nainen. Vuokraemäntä tuskin haluaa maksaa yksityisetsivälle tarkistaakseen hakijat. Hän kuitenkin tietää, että yksi kolmesta mustasta miehestä tulee rikosten takia jossakin vaiheessa vangituksi, ja moni näistä rikoksista koskee huumeita. Hän tietää myös, että korealaisnaiset ovat erittäin hiljaisia, pidättyneitä ja tarkkoja maksujensa kanssa. Miksi hänen pitäisi ottaa 33 prosentin riski ongelmista pikemminkin kuin valita käytännössä varma vaihtoehto? Toisin sanoen ihonväriin perustuvan syrjinnän poissaolo ei ole sama kuin värisokeus. Rationaalinen toimija käyttää rotua halpana konstina saada informaatiota.

Vastaavasti ajokortin kieltäminen alle 18-vuotiailta on vastuullisiin 17-vuotiaisiin kohdistuvaa ikäsyrjintää. Mutta emme ole valmiita maksamaan kustannuksia joko teinin henkistä kypsyyttä mittaavan testin kehittämisestä tai luokitteluvirheistä, joiden seurauksena teinit törmäilevät puihin. Käytännössä kyse on kustannus-hyöty-laskelmista, joihin ei ole yhtä oikeaa vastausta. Kyse on arvoarvostelmista; siitä, millaisen riskin kanssa ja miten vapaassa maailmassa ihmiset haluavat elää. Monien mielestä esimerkiksi vähemmistönä olevia tulee suosia enemmistön kustannuksella (esim. kiintiöiden avulla), koska eritaustaisten ihmisten nähdään tuovan hyötyjä työ- ja opiskelupaikoille. Steven Pinker kirjoittaa:

Pankinjohtajaksi olisi tuomittavaa palkata mies ennen naista sillä perusteella, että mies ei jätä työpaikkaa yhtä todennäköisesti lapsen saatuaan. Olisiko myös tuomittavaa, jos pariskunta palkkaisi tyttärensä lastenhoitajaksi naisen ennen miestä sillä perustella, että nainen ei yhtä todennäköisesti käytä lasta seksuaalisesti hyväkseen? Useimpien mielestä tietystä teosta koituvan rangaistuksen tulisi olla sama riippumatta, kuka teon suorittaa. Mutta tuntien sukupuolille tyypilliset seksuaaliset emootiot, pitäisikö samaa rangaistusta käyttää mieheen, joka viettelee 16-vuotiaan tytön, ja naiseen, joka viettelee 16-vuotiaan pojan? Demokratiassa ihmiset törmäävät tämänkaltaisiin kysymyksiin, kun he joutuvat päättämään, mitä tehdä syrjinnälle. Asian ydin ei ole se, että ryhmäeroja ei koskaan tulisi käyttää syrjinnän perusteena. Ydin on se, että niitä ei tarvitse käyttää tällä tavalla, ja että joskus voimme moraalisin perustein päättää olla käyttämättä niitä siten.

Yksilöiden rodullisesta tai sukupuolisesta profiloinnista ja sitä seuraavasta syrjinnästä on joka tapauksessa vaikea päästä täysin eroon. Luultavasti se onnistuu vasta, kun profiloinnin takana olevat tilastot ovat radikaalisti muuttuneet. Esimerkiksi Yhdysvalloissa mustien osuus rikoksissa ja vankiloissa on niin suuri, että työnantajalle on yksinkertaisesti kannattavaa arvioida yksilön asenteita ja motivaatiota hänen ihonvärinsä perusteella. Ja näin tosiaan tapahtuu. Eräässä tutkimuksessa työvoimaa hakeville yrityksille lähetettiin samanlainen ansioluettelo joko mustalta tai valkoiselta kuulostavalla nimellä (Lakisha/Jamal tai Emily/Greg). Tulos ei yllätä: ”valkoiset nimet” saivat 50 prosenttia enemmän soittoja. Työnantajien lisäksi myös poliisin väitetään harjoittavan rodullista profilointia. Satunnaisissa huume- ja autovarkausratsioissa tarkistetaan lähinnä kalliilla autoilla ajavia mustia nuorukaisia.

Jos rikostilastoja ei saada muutettua, tällaista tilastojen käyttöä on vaikea hävittää. Kyse on eräänlaisesta markkinataloudesta. Poliisi on tehokkaampi, jos se pysäyttää vain mustat kuljettajat, ei kaikkia autoilijoita. Niinpä jos yhteiskunta ei pysty tilastoja muuttamaan, se joutuu miettimään, mikä olisi sopiva kompensaatio siitä, että rehelliset ja ahkerat mustat – tai minkä tahansa ryhmän edustajat – kärsivät vaikkapa työmarkkinoilla. Tällaisesta korvausjärjestelmästä on vaikea käydä asiallista mielipiteenvaihtoa, jos emme ole ensin empiirisesti tutkineet taustalla vaikuttavia keskimääräisiä ryhmäeroja ja niiden syitä ja seurauksia.

Tämän kirjoituksen lopullinen tarkoitus on herättää pohdiskelua seuraavista kysymyksistä:

1) Miten vähentää ihmisten taipumusta tehdä ryhmiä koskevia yleistyksiä? Kuinka paljon yhteiskunnan tulee laittaa voimavaroja siihen, että A) kansalaiset ja B) viranomaistahot tekevät päätöksiä enemmän yksilökohtaisten kuin ryhmäkohtaisten ominaisuuksien perusteella?

2) Miten voidaan osoittaa, että tilastollisiin keskiarvoihin perustuva syrjintä vaikeuttaa joidenkin yksilöiden menestymistä? Ja miten kussakin tapauksessa tulee kompensoida tilastollisten keskiarvojen vaikutusta?

3) Missä määrin seuraavat seikat saavat perustua etniseen, uskonnolliseen tai sukupuoliseen profilointiin tai yksilön kansallisuuteen: A) toimet rikosten ehkäisemiseksi, B) rikollisen rankaisu, C) asevelvollisuus, D) vuokralaisen valinta, E) työntekijän valinta eri ammatteihin, F) sosiaaliturvan saaminen, G) opiskelupaikan saaminen?

Osa kolmoskohdan vastauksista tuntuu itsestään selviltä, mutta silti niissä saattaa olla huomattavaa kulttuurien välistä vaihtelua. Vuonna 2011 esimerkiksi saudiarabialaisista tutkijoista vain prosentti oli naisia, kun taas Pohjoismaissa joillakin tieteenaloilla on selvä naisenemmistö. Sotiminen sen sijaan on kutakuinkin kaikkialla jätetty yksinomaan miesten puuhaksi. Pohjoismaisista lähtökohdista on helppo löytää perusteita vaatia kulttuuria, joka on avoin, demokraattinen ja keskusteleva. Tällainen yhteiskunta on herkin sekä huomaamaan puutteita hyvinvoinnissa ja tasa-arvossa että myös korjaamaan niitä. Maailma ei ole vielä nähnyt painostuksen, vaientamisen, vaikenemisen tai muiden diktatoristen keinojen avulla saavutettua tasa-arvoa.

PS. Listasin säännöllisesti lukemiani lehtiä ja ikäväkseni huomasin, että joukossa on vain muutama suomenkielinen julkaisu ja nekin ovat varsin pienlevikkisiä. Jossakin kenties käydään aktiivista ja suomenkielistä vuoropuhelua laajemmankin piirin kesken vaikkapa tämän blogimerkinnän aiheista eli tieteestä ja sukupuolista. Mutta olen siitä vain tietämätön. Onko esimerkiksi Tiedepolitiikka -lehdessä ollut feminististä pedagogiikkaa koskeva keskustelunavaukseni kirvoittanut ajatuksia? Tahtoisin tietää, en ole kuullut.
   Tässä joka tapauksessa aakkosjärjestyksessä lehdet, joista luen käytännössä joka numeron (juttuja toki valikoiden): Evolution and Human Behavior, Reason, Skeptic, Skeptical Inquirer, Skeptikko, Tieteessä tapahtuu, Vapaa AjattelijaJa tässä ovat lehdet, joita luen/selaan ajoittain: Discover, Duodecim, The Economist, Foreign Affairs, New Scientist, New York Review of Books, Philosophy Now, Scientific American Mind, Tiedepolitiikka, Voima, YliopistoNäiden lisäksi luen yksittäisiä artikkeleita (lähinnä niiden tiivistelmiä ja päätelmiä) joukosta englanninkielisiä biologisia ja psykologisia tiedelehtiä. Twitterin kautta törmään myös suureen joukkoon tiedeuutisia maailmalta. Ajanpuute (joka tietysti suurelta osin johtuu rahanpuutteesta) on päällimmäinen ongelma myös lehtienlukuharrastuksessani.