Lyhyesti anoreksiasta (ja huuhaasta)

Helsingin Sanomien Kuukausiliitteessä (maaliskuu 2017) on erään anorektikon sairaskertomus. Siinä on oheisessa kuvassa oleva maininta anoreksian mahdollisesta evolutiivisesta selityksestä. Shan Guisingerin vuonna 2003 julkaiseman teorian mukaan nälän vaivaamat varhaiset nomadit päätyivät useammin hedelmällisille seuduille, jos heidän joukossaan oli hyperaktiivisia, päättäväisiä ja nälkiintymisensä kiistäviä yksilöitä (Psychological Review 110(4):745-61).

Suomessa Heikki Sarmaja kertoi minulle vastaavan teoriansa jokunen vuosi ennen Guisingerin julkaisua. Teorian mukaan anoreksia on perua savanniolosuhteista, joissa sellainen perhe pysyi muita paremmin hengissä, jossa joku perheenjäsenistä kehitti pakkomielteen ruoasta (mutta nimenomaan ei sen syömisestä) ja jossa hän alkoi tunnollisesti ja väsymättömästi etsiä merkkejä suuhunpantavasta.

Molempia teorioita on hankala testata, mutta molempien perusteella voidaan tehdä ennusteita anoreksian kulusta ja sen kehittymistä edesauttavista olosuhteista. Onko anorektikko esimerkiksi keskimäärin perhekeskeisempi? Tai onko hänellä muita todennäköisemmin sisaruksia? 

PS. Lyhyt arvio kirjasta Yliluonnollisten ilmiöiden ensyklopedia (Harri ja Ilkka Virolainen, Tammi 2014).

Kirjan tekijät toteavat, että heillä molemmilla on tohtorintutkinto ja neljä maisterintutkintoa. Teokselta voidaan siis odottaa teräviä ja järkeenkäyviä perusteluita? Väärin. Pystyin lukemaan kirjaa vain selaillen siinä olevien katteettomien, kritiikittömien ja moneen kertaan kumottujen huuhaaväitteiden vuoksi. Olisi tietysti hyvä sitkeästi syventyä ihmisten ajatteluvinoumiin ja niiden oikomiseen, mutta joskus se vain tuntuu veden kantamiselta kaivoon. Kaivo saattaa täyttyä hetkeksi, mutta juomaveden lähteeksi siitä ei ole. Tekeleen paras puoli on muistutus siitä, että koulutus ei estä yksilöä tekemästä virhepäätelmiä tai ihannoimasta mystisismiä ja tietämättömyyttä. Koulutus ei myöskään tuo halua etsiä selityksiä tai todisteita. (Ks. keskusteluni henkiparantuneen kanssa.)

Yliluonnollisista kokemuksista Virolaiset kirjoittavat, että mitä enemmän he ovat olleet niitä todistamassa, sitä luonnollisemmaksi heidän suhtautumisensa yliluonnollisia ilmiöitä kohtaan on tullut. He ovat tässä varmasti rehellisiä. He ovat kuitenkin oikeilla jäljillä myös toisessa mielessä. Yliluonnolliseksi voidaan nimittäin sanoa vain ilmiötä, josta tiedetään, että se ei selity luonnollisilla, fysikaalisilla ja tunnettavissa olevilla seikoilla. Tähän liittyy paradoksi: jotta meillä olisi tällainen tieto, ilmiöstä pitäisi tietää kaikki. Ja tällöin ilmiö ei enää olisi yliluonnollinen.

Yliluonnollinen on luonnollista myös siksi, että yliluonnolliset kokemukset – jos ne eivät selity tietämättömyydellä – selittyvät ihmismielelle tyypillisillä ominaisuuksilla, kuten johdateltavuudella, harhoilla ja hallusinaatioilla, unihalvauksilla, aivojen hapenpuutteella ja muilla vastaavilla psykologisilla ja psykiatrisilla ilmiöillä. Toki yliluonnolliseksi voitaisiin kutsua kaikkea, mille ei vielä ole löydetty selitystä, mutta tässä ei olisi mieltä. Kompassikin olisi ollut yliluonnollinen vielä parisataa vuotta sitten.

Virolaiset tarkoittavatkin luonnollisuuskommenteillaan jotakin muuta. He kirjoittavat: ”Tässä kirjassa kyse ei ole silmänkääntötempuista tai aistiharhoista vaan aidoista ilmiöistä.” He myös toteavat, että ”tieteellisissä tutkimuksissa on saatu vahvistusta niiden olemassaolosta”. Eli kyse ei ole mielenominaisuuksista vaan nimenomaan selittämättömissä olevan olemassaolosta. Toisaalta perään he osoittavat epäjohdonmukaisuutensa ja toteavat, että yliluonnollisia ilmiöitä kuitenkin ”kyetään nykyisin selittämään myös tieteen avulla”. He eivät kuitenkaan kerro, mikä ilmiöstä silloin enää tekisi yliluonnollisen. Niin tai näin, on vaikea kuvitella epärehellisempää tapaa puolustaa huuhaata kuin Virolaisten vetoaminen tieteeseen ja titteleihinsä.

Kaiken huippu on Virolaisten valitus, että ”vaatimustaso yliluonnollisten ilmiöiden todistamiselle on ollut selvästi korkeampi kuin muilla tieteenaloilla”. Lause piti lukea uudelleen. Miten niin muilla tieteenaloilla? Onko yliluonnollistakin koskevaa tiedettä muka olemassa (muutoin kuin ihmisten kokemuksien ja psyyken selvittämistä)? Lisäksi luulisi maisterirohmujenkin tietävän, että tieteeseen kuuluu sisäsyntyinen epäily ja kritiikki etenkin omia teorioita kohtaan. ”Entä jos olen väärässä?” Jos itsekritiikki ei riitä, kollegoilta tuleva palaute hoitaa homman. (Vai onko tosiaan niin, että tieteen itseään korjaavuus ei päde Virolaisten opiskelemissa kauppa-, liikunta- ja kasvatustieteissä?)

Virolaiset jatkavat: ”jopa erittäin hyvin ja luotettavasti tehtyjä tutkimuksia on vähätelty, vaikka muissa tieteissä [sic] uuden tiedon esiintulo otettaisiin avosylin vastaan ja sitä ylistettäisiin maailmanlaajuisesti.” Miten Virolaiset sitten puolustautuvat tieteilijöiden asettamia ”epäreiluja” vaatimuksia vastaan? Huuhaaporukoiden vakiovastaus tieteellisen tarkkoihin koeasetelmiin on jo vuosikymmenten ajan ollut se, että ”kokeen luoma huono energia estää ilmiötä tapahtumasta”. Tähän vetoavat myös Virolaiset: ”Esimerkiksi niin kutsuttu kuudes aisti aktivoituu silloin, kun ihminen ei yritä liikaa”.

Niin kehno esitys kuin tämä kirja onkin, en osaa Virolaisille ärsyyntyä. Luultavasti he jollakin tasolla uskovat huuhaaseen itsekin – ja parempi onkin uskoa, saavathan he siitä rahaa. Kansalaisilla taas on oikeus käyttää aikaansa ja rahojansa mihin tahansa, jos se ei vahingoita muita. Silti Virolaisten tapa hyödyntää ihmisten tietämättömyyttä on lähes yhtä vastenmielistä kuin lapsen pelotteleminen helvetin tulilla ja ikuisella kadotuksella. Kustantaja Tammelta kysyisin, eikö rahastaminen ihmisten hyväuskoisuudella ja harhauttamisella hävetä. Tai koska viimeksi olette kustantaneet jotakin tolkullista ja merkittävää?

PS 2. Hyväuskoisia hölmöjä on helppo hallita. Oheisen kuvan jutussa tätä esitetään yhdeksi syyksi, miksi huuhaa uppoaa venäläisiin: hallinto ei halua herättää kriittistä ajattelua kansalaisissaan. Tunnen venäläisistä lähinnä joko kulttuuriväkeä tai hyvin koulutettuja pietarilaisia, joten jutun lukemat vaikkapa ennustajiin turvautujien osuudesta olivat jonkinlainen yllätys. Onko Venäjällä aktiivisia skeptikkojärjestöjä? Ja uskaltavatko ne pitää yhteyksiä muun maailman skeptikoihin?