Sam Harrisin
keskustelu Charles Murrayn kanssa kannattaa kuunnella (esim. täältä tai täältä). Kiinnostava kohta
on muun muassa Murrayn vastaus Harrisin kysymykseen, miksi kukaan haluaisi
tutkia rotujen välisiä älykkyyseroja. Onko sellaisesta tiedosta muka jotakin
hyötyä? Teemmekö jotakin esimerkiksi havainnolla, että ihmiset Saharan
eteläpuolella saavat keskimäärin alhaisempia testituloksia kuin Itä-Aasiassa ja
että eurooppalaiset ovat jossakin siinä välissä? Pohdin kysymystä Mustaa valkoisella -kirjassani, josta
tiivistin tähän lähinnä tutkimusta vastustavia pointteja (viitteet kirjassa). Perään
laitan teoksesta vielä otteen, jossa geneettisiä rotueroja esittänyt Tatu Vanhanen
(1929–2015) vastaa kysymyksiini. Jos kiinnostaa tietää, mitä ajattelen tai mitä
tutkimus sanoo rotueroista, kehotan kirjan lukemaan (tiedän, törkeä mainos).
Mutta tässä siis yleistä pohdintaa aiheen tiimoilta.
Tieteen tulee
keskustella arimmistakin aiheista. Ongelma on siinä, että tiedefoorumeilla käyty
keskustelu saattaa vaivihkaa tehdä vaarallisista ideoista hyväksyttävämpiä muualla
yhteiskunnassa. Joskus pelkkä ajatuksen julkinen esittäminen saattaa muuttaa
sen vaikutuksia. Jo esimerkiksi maahanmuuton ongelmien esiintuominen saattaa
altistaa vähemmistöjä vainon tai halveksunnan kohteeksi. Ja kun jokin
vaarallinen ajatus siirtyy tieteellisestä hienovaraisuudesta poliittisen
keskustelun piiriin, ajatuksesta voi tulla tehokas ja ennalta arvaamaton ase.
Onkin mahdollista, että ihmiset pitävät osan mielipiteistään ja
ennakkoluuloistaan yksityisinä sen takia, että ulkopuoliset saattavat kärsiä
niiden leviämisestä.
On myös
mahdollista, että jos ennakkoluuloja tukevat tutkimustulokset tulevat
julkisiksi, ihmiset saattavat rohkaistua toimimaan ennakkoluulojensa
mukaisesti. Ehkä he alkavat kuvitella, että muutkin toimivat siten. Joku voi
myös ryhmäpaineen (kuvitellun tai todellisen) vuoksi päätyä syrjimään joitakin
ihmispopulaatioita, vaikka hänellä ei alun perin ollutkaan näitä ihmisiä
väheksyviä ajatuksia. Toki keskustelulla saattaa olla vaikutuksia myös siihen,
mitä kyseessä olevien ryhmien edustajat ajattelevat itsestään.
Tieteenharjoittajat
luonnollisesti varoittavat ideoidensa väärinkäytöstä, usein myös tieteellisissä
artikkeleissaan. Tällaiset varoitukset saattavat kuitenkin hukkua muuhun
viestitulvaan. Tutkijanammatin vaatimukset tekevät tutkijoista hitaita ja
tehottomia verrattuna ajatusten ”itsenäiseen” leviämiseen, etenkin
internetissä. Lisäksi jos olen rehellinen, en usko, että ”tavalliset ihmiset”
tulevat koskaan harrastamaan sellaista selkeää ajattelua, jossa vaarallinen
ajatus pystytään hyväksymään ilman sen tuomia haittavaikutuksia. Tästä syystä
tieteellisen rationaalisuuden vaatimus ei välttämättä tarkoita koko totuuden
etsimistä. Joskus järkevä ihminen saattaa valita tietämättömyyden; hän ei ehkä
halua altistua vaarallisille salaisuuksille.
Suomessa Tatu
Vanhasen ajatukset rotueroista saattavat olla erityisen vaarallisia. Rasismi
ensinnäkin on juurtunut syvälle suomalaiseen mielenmaisemaan. Toiseksi Suomi ei
oikeastaan ole länsimainen demokratia. Täältä puuttuu henkisesti vireä, yksilöä
kunnioittava ja itseään haastava keskusteluilmapiiri. Vanhanen on oikeassa
todetessaan, että meiltä puuttuu järjestelmä, ”joka helpottaisi ihmisten
erilaisuuden ja samanlaisuuden yhteensovittamista”. Suomettuneen
punamultakonsensuksen jäljiltä yksilöperusteisen ajattelun ja arvomaailman on
ollut vaikea kasvaa.
Populaatioiden keskimääräiset
erot eivät luonnollisesti poista yksilöiden välistä vaihtelua – eli sitä, että
on fiksuja afrikkalaisia ja on pölvästejä itä-aasialaisia – tai sitä, että
samoja (geneettisiä) ominaisuuksia tavataan kaikilta populaatioilta. Moraalisuus
vaatii, että yksilöitä kohdellaan yksilöinä, ei ryhmän edustajina, riippumatta
keskimääräisistä eroista.
Älykkyyserojen
selittäminen kuuluu tieteen tehtäviin – siitä huolimatta, että selityksillä voi
olla moraalisia ja poliittisia seurauksia. Geeneihin perustuvan selityksen
mukaan älykkyyserot eivät esimerkiksi ole kenenkään syy. Afrikkalaisia äitejä
tai isiä ei siis voida syyllistää siitä, että he eivät ole muuttaneet lastensa
ympäristöä paremmaksi. Tätä voitaneen pitää geeniselityksen positiivisena
puolena. Negatiivisena puolena taas on se, että selitys saattaa vähentää
yrityksiä ympäristön muuttamiseen. Monethan virheellisesti kuvittelevat, että
geeneille ei voida mitään. Toisaalta geeniselitys saattaa myös synnyttää
motiivin kompensoida ihmisten perinnöllisiä puutteita. Tätä mahdollisuutta
voidaan pitää selityksen toisena positiivisena puolena. Tosiasiat ovat
kuitenkin parasta vastalääkettä fatalismille ja determinismille. Se, että Afrikasta
muuttaneiden mustien jälkeläiset saavat afrikkalaisia korkeampia älykkyystestituloksia,
kertoo, että kulttuuriympäristön muuttamisella pystytään vaikuttamaan ihmisiin.
---
Tässä on joitakin Tatu Vanhaselle esittämiäni kysymyksiä (myös Mustaa valkoisella -kirjasta). Miten
sinä vastaisit kolmanteen kysymykseen, johon Vanhanen ei osannut vastata?
Teoriasi kannalta
tämän kohdan kysymyksillä ei ole merkitystä, mutta uskon näiden kiinnostavan
ihmisiä. Mitä esimerkiksi sanoisit psykologille, joka kertoi voineensa
fyysisesti pahoin, kun hän kuuli ajatuksen, että kansojen epätasa-arvo johtuu
älykkyyseroista ja on siksi väistämätöntä? Olet varmasti tietoinen, että
teoriallasi on tällainen vaikutus moniin ja että monissa akateemisissa
piireissä sinua aktiivisesti vältellään.
Vanhanen:
Useimmat ihmiset myös akateemisissa piireissä ovat omaksuneet
vallitsevan ja oikeana pidetyn maailmankuvan, jonka mukaan kansojen välillä ei
ole merkittäviä geneettisiä eroja ja niihin perustuvia älykkyyseroja, jotka
johtaisivat väistämättä kansojen epätasa-arvoon. Hallitseva maailmankäsitys
pitää kansojen välillä esiintyviä suuria epätasaisuuksia joidenkin
ympäristötekijöiden aiheuttamina tilapäisinä epäkohtina, jotka on mahdollista
korjata ympäristötekijöitä muuttamalla. Monille tällainen uskomus on itsestäänselvyys,
jota ei tarvitse perustella ja jota kenenkään ei sovi arvostella. Sen vuoksi he
suhtautuvat karsaasti maailmankuvansa kyseenalaistamiseen ja pitävät
pyhäinhäväistyksenä teoriaa, joka väittää kansojen välisten suurten
eriarvoisuuksien jatkuvan loputtomasti, koska ne ovat väistämättömänä
seuraamuksena kyvyiltään erilaisten ihmisten osallistumisesta niukoista
resursseista käytävään jatkuvaan kamppailuun.
Psykologi-tuttavallesi
haluaisin sanoa, että psykologin kannattaisi perehtyä myös globaalien
eriarvoisuuksien syitä koskeviin uusiin näkemyksiin eikä jäädä oman
vanhentuneen ja selityskyvyttömän maailmankuvansa vangiksi. Ymmärrän kuitenkin
hänen asennoitumistaan, sillä lukemattomat psykologit myös muualla maailmassa
ovat luullakseni hänen kanssaan samaa mieltä.
Eräs tuttavani –
joka hyvin ymmärtää, miten tärkeää tieteen vapaus ja autonomia ovat – varoitti
minua silti likaamasta käsiäni aiheella samaan tapaan kuin biologeja
varoitellaan käymästä keskusteluun kreationistien kanssa. Se kun saattaisi
antaa yleisölle kuvan, että kreationismi on varteenotettava vaihtoehto.
Toisaalta sama tuttava kannusti, että tarttumalla aiheeseen on myös mahdollista
kerätä moraalista pääomaa. Mitä sanot niille, joiden mielestä aiheistasi on
kaikkien kannalta parasta vaieta?
Vanhanen:
Tuttavasi kuvastaa oppineiden ihmisten asennoitumista oman
maailmankuvansa kanssa ristiriidassa olevaan tutkimukseen. Kun he eivät kykene
järkiperustein hylkäämään teoriaani tukevien maailmanlaajuisten empiiristen
tutkimuksen tuloksia, he ummistavat silmänsä ja leimaavat tutkimustulokseni
huuhaaksi, jota kenenkään ei pitäisi ottaa vakavalta kannalta. Arvostelijat
eivät ole puuttuneet darwinilaisesta evoluutioteoriasta johdettuun teoriaani
globaalien eriarvoisuuksien perustumisesta evoluution tuottamaan ihmisten
erilaisuuteen, koska esittämäni teoreettisen selityksen hylkääminen
edellyttäisi myös darwinilaisen evoluutioteorian pitämistä pätemättömänä. He
keskittyvät väitteeseen, että käyttämäni kansallisten älykkyyserojen mittaustulokset
ovat enemmän tai vähemmän virheellisiä. Erilaisia virheitä niissä varmasti on,
mutta haluaisin huomauttaa, että itse en ole minkäänlainen älykkyystutkija enkä
ole koskaan ollut.
Mielenkiintoni ja tehtäväni on
rajoittunut kansojen välisten keskimääräisten älykkyyserojen yhteiskunnallisten
seuraamusten selvittämiseen. Niille, joiden mielestä aiheistani on parasta
vaieta, haluaisin vain sanoa, että ihmisiä koskevien uusien teorioiden
läpimurto on aina ollut vaikeaa ja jopa tuskallista. Näin erityisesti tässä
tapauksessa, kun maailmankuvaa olisi muutettava ja pitäisi oppia hyväksymään
ihmisten erilaisuuteen liittyvien globaalien eriarvoisuuksien jatkuminen
loputtomasti.
Ihmisillä on
voimakas taipumus yleistää ja heidän on vaikea suhtautua muiden ryhmien
edustajiin yksilöinä. Jos sinua kaikkialla uskottaisiin, vaikeuttaisiko se
joidenkin yksilöiden mahdollisuuksia hyötyä älykkyydestään?
Vanhanen:
Yhtenä tapana tehdä yleistyksiä on esimerkiksi olettaa, että jonkin
etnisen ryhmän muuta väestöä korkeampi tai alempi keskimääräinen ÄO koskee
yhtäläisesti ryhmän kaikkia jäseniä. Näinhän asia ei ole, sillä kaikkien
ryhmien sisällä yksilöiden välillä on suurta hajontaa. Ihmisiin pitäisi oppia
suhtautumaan yksilöinä. Kysymyksen jälkimmäiseen osaan en osaa vastata mitään.
Oletetaan, että
valtiotieteilijöiden keskimääräinen ÄO on muutaman pisteen alempi kuin
luonnontieteilijöillä. Miten meidän pitäisi reagoida tällaisiin eroihin? Tai
mitä pitäisi ajatella henkilöistä, jotka näitä eroja korostavat?
Vanhanen:
Ei valtiotieteilijöiden ja luonnontieteilijöiden väliseen eroon
mielestäni tarvitsisi mitenkään erityisesti reagoida. Monien ihmisryhmien
välillä voi olla keskimääräisessä ÄO:ssa muutaman pisteen eroja, mutta sen ei
tarvitse vaikuttaa kaikkien ryhmien oikeuteen työskennellä omalla alallaan
kykyjensä mukaan. On muistettava, että yksilölliset ÄO-erot ovat seurausta
hedelmöitymiseen liittyvästä sattumanvaraisuudesta. Hyvät tai huonommat
geneettiset ÄO-edellytykset eivät ole kenenkään omaa ansiota tai syytä. Ne vain
heijastavat luonnossa vallitsevaa sattumanvaraisuutta ja monimuotoisuutta.
Meidän on tyydyttävä siihen, mitä olemme sattumalta saaneet. En ymmärrä mitä
syytä olisi erojen korostamiseen.
---
PS. Oheisessa kuvassa on joitakin tällä hetkellä lukemiani
kirjoja. Keltikangas-Järvinen on samaa taattua laatua kuin hänen aiemmat
populaarit teoksensa. Joistakin määrittelykysymyksistä olen hieman eri mieltä
(mm. persoonallisuus vs. temperamentti), mutta määritelmistä on tietysti turha
kiistellä. Joitakin yksittäisiä kohtia voidaan myös moittia mutkien
oikomisesta: ”Ihmisen käytöksestä emme voi päätellä hänen itseluottamuksensa
määrää emmekä hänen motiivejaan, mutta ihmisen temperamentti on se, jollaisena
se ulospäin muille näyttäytyy” (s. 39). Eniten teoksessa kuitenkin häiritsee
hakemiston ja lähdeviitteiden puute. Esimerkiksi sivulla 41 sanotaan, että: ”Jos
ihminen itse räiskyy ollessaan iloinen tai vihainen, hän käyttää samaa
asteikkoa arvioidessaan muiden tunnetiloja näiden reaktioista.” Se, etten voi
tarkistaa esitettyjen väitteiden alkuperää häiritsee itse asiassa sen verran,
etten voi lukea kirjaa alkua pitemmälle. Miksi WSOY jättää teoksistaan hakemiston/lähdeviitteiden
kaltaisia tärkeitä seikkoja pois? Niiden lisääminen ei vähentäisi luettavuutta
mutta lisäisi kiinnostavuutta. Vai meneekö kustannusalalla niin huonosti, että isolla
kustantajalla ei ole varaa hakemistoon/viitteisiin? Oli miten oli, kuriositeetiksi
laitan tähän vielä kirjan kauniit loppusanat:Antaessaan jokaiselle oman yksilöllisen temperamenttinsa luonto ei ehkä ole toiminut aivan oikeudenmukaisesti. Joillekin on annettu temperamentti, joka saattaa vaikeuttaa heidän elämäänsä, joidenkin elämä on tehty alun alkaen tässä suhteessa muita helpommaksi. Kokonaan ei tästä voi syyttää luontoa, vaan tärkein vaikeuksien kasaaja on kuitenkin kulttuuri arvostuksineen. Kulttuurin arvostukset eivät tule valmiina eikä niitä anneta mistään, vaan ihmiset luovat ne itse ymmärtäväisyydellään, suvaitsevaisuudellaan ja kyvyllään tuntea empatiaa toista ihmistä kohtaan – tai sitten niiden puutteella.
(En tosin tekisi
tuollaista kulttuuri/luonto -jaottelua. Kaikissa kulttuureissa esimerkiksi arvostetaan
enemmän ahkeria, avuliaita ja hyväluontoisia yksilöitä kuin laiskoja, itsekkäitä
ja riidanhaluisia. Ja lopuksi vielä pieni moite markkinointiosastolle; luulisi,
että sellainen kirja myy paremmin, jonka nimi erottuu kannessa.)
Daniel C. Dennettin
kirja vaikuttaa eräänlaiselta testamentilta, jossa hän tekee yhteenvedon
tietoisuutta koskevista tutkimuksistaan/näkemyksistään. Matt Ridley puolestaan esittää
– varsin perustellusti –, että ihmiset olettavat maailman olevan suunnitellumpi
paikka kuin se todellisuudessa on. Etiikan
lukemisto -teos taas on kokoelma uusia ja vanhoja tekstejä moraalista ja
etiikasta. Kirja on läpeensä kiinnostava, mutta luultavimmin luen siitä silti vain
relativismia koskevat osiot ja pari yksittäistä lukua.
PS 2. Kielikello 3/2015
-lehdessä käsiteltiin perimä- ja genomitiedon käyttöä, ks. oheinen kuva. Olin
yllättynyt, että perimää koskevan tiedon (ns. genomitiedon) synonyymina on
lehdissä käytetty sanaa perimätieto. Sillä nimittäin on jo vakiintunut merkitys
suullisesti sukupolvelta toiselle kulkevana sanallisena tietona.