”Kuka voisi kellot seisauttaa ja ajan pysäyttää...”
Suurlähettiläät
Keith S. Thomson (1991): Living Fossil – The Story of the Coelacanth. Norton. New York.
Vuonna 1938 kalastajat Etelä-Afrikan rannikolla saivat saaliikseen rasvaisen ja oudon sinertävän kalan. Sen kallo oli omalaatuinen ja neljä vatsaevää olivat lyhyiden varsien päässä. Kaiken kukkuraksi vastaavasta kalasta oli tehty kymmeniä miljoonia vuosia vanhoja fossiililöydöksiä. Otuksen nuorimmat tunnetut lähisukulaiset elivät noin 70 miljoonaa vuotta sitten.
Thomsonin teos Living Fossil kertoo tämän Coelacanthini -heimoon kuuluvan kalan elintavoista, anatomiasta ja löytöhistoriasta. Kyseinen varsieväkala nimettiin löytöpaikan ja siitä huolehtineen museovirkailijan mukaan Latimeria chalumnaeksi. Seuraava Latimeriaksi varmistettu yksilö kalastettiin Komoreilta vasta vuonna 1952, ja ensimmäistä elävää yksilöä päästiin hetken ajan tarkkailemaan vuonna 1954. Vuonna 1998 löydettiin toinen elävä Coelacanth-laji, tällä kertaa Indonesian vesiltä (Latimeria menadoensis).
Parasta tässä eläintieteen klassikossa on sen kyky rauhoittaa kiireinen nykylukija, pysäyttää hänen aikansa. Teos kertoo kiinnostavia seikkoja siitä, miten kalan elintavoista päästiin vähitellen selville. Kyse on mutkikkaasta salapoliisintyöstä, jossa faktoja pitää yhdistellä joka puolelta, ja kuten biologiassa ja tieteessä yleisesti, usein faktat tulevat ”väärässä” järjestyksessä.
 |
| Latimeria -pehmolelu |
Kirja kertoo toki jotakin myös ihmisestä ja hänen taipumuksestaan kuormittaa itseään. Ensimmäisillä varsieväkalaa tutkineilla biologeilla stressinaiheet toki erosivat nykybiologien huolista: esimerkiksi viestiyhteydet kalastajiin ja kollegoihin olivat auttamattoman hitaita ja suurikokoiset näytteet alkoivat mädäntyä, kun tarjolla ei ollut riittävän suuria kylmätiloja tai riittävästi formaliinia. Kilpailu tieteellisistä ansioista on sentään säilynyt.
Kala aiheutti lievän kansainvälisen konfliktin, kun Ranska kielsi näytteiden viennin Komorit-saarten alueelta. Saaret olivat paljastuneet kalan pääesiintymisalueeksi. Yksi syy Ranskan mustasukkaisuuteen saattoi olla se, että ensimmäistä kalaa tutkinut ja lajille nimen antanut biologi oli hieman kyseenalaisin konstein vienyt toisen löydetyn kalan Komoreilta Etelä-Afrikkaan, vieläpä pienellä sotilaskoneella. Sittemmin Ranska lahjoitti saamiaan yksilöitä muutamiin suurimpiin museoihin; tosin alkuun sillä ehdolla, että lahjoitukset olisivat vain näyttelyesineitä, eivätkä tutkimuskohteita.
 |
| Latimeria avaimenperä |
Miksi kala oli tai on niin kiinnostava? Lähinnä kahdesta syystä: laji on säilynyt lähes muuttumattomana kymmeniä miljoonia vuosia (tai tarkemmin: laji on muinoin eläneiden varsieväkalojen kaltainen) ja toiseksi sen kaksi eväparia muistuttivat alkeellisia jalkoja. Kalassa nähtiin jonkinlainen esimuoto olennolle, joka aikanaan nousi merestä maalle. Osa tutkijoista ruokki käsitystä puhumalla kalasta nimellä ”old fourlegs”, vanha nelijalka. Olio oli myös ihmisen kokoinen; kymmensenttisenä se tuskin olisi herättänyt vastaavaa kiinnostusta. Coelacanthin löytyminen joka tapauksessa soi pikkukaupungin museoamanuenssille ja iktyologille mahdollisuuden saada yleismaailmallista arvostusta ja huomiota.
Mikä on ”elävä fossiili”?
Kirjan nimi Living Fossil, elävä fossiili, on lähes oksymoroni (aivan kuten ”puuttuva rengas”). Jos organismi on elävä, sehän ei voi olla fossiili. Toisaalta koska sana fossiili ei tarkoita samaa kuin ”kuollut sukupuuttoon”, elävä fossiili -termiä voidaan pitää kuvaavana. (Oksymoroni on ilmaus, joka on sisäisesti ristiriitainen, esim. vanha uutinen tai pauhaava hiljaisuus.)
Charles Darwin kirjoitti Lajien synnyssä (1959) elävistä fossiileista seuraavasti; hän itse asiassa saattoi keksiä koko termin:
These anomalous forms may be called living fossils; they have endured to the present day, from having inhabited a confined area, and from having been exposed to less varied, and therefore less severe, competition.
Pertti Rannan suomennos Lajien synnyn ensimmäisestä painoksesta (2009) kuuluu:
Näitä erikoisia muotoja voisi melkeinpä kutsua eläviksi fossiileiksi. Ne ovat säilyneet nykypäivän saakka, sillä eristyneiden alueiden asukkeina ne ovat joutuneet osallistumaan vähemmän kilpailuun.
Vastaavan kohdan suomennos A. R. Koskimieheltä (1928, luultavasti kuudennesta eli viimeisestä painoksesta) kuuluu:
Näitä poikkeuksellisia muotoja voisimme nimittää eläviksi kivettymiksi. Ne ovat säilyneet elossa nykypäiviin asti, koska ovat eläneet rajoitetulla alueella ja koska niiden kestettävä kilpailu on ollut luonteeltaan vähemmän vaihteleva ja senvuoksi vähemmän ankara.
Myöhemmin Lajien synnyssä elävät fossiilit mainitaan uudelleen:
Species and groups of species which are called aberrant, and which may fancifully be called living fossils, will aid us in forming a picture of the ancient forms of life.
Pertti Rannan suomennos: ”Poikkeavat lajit ja lajiryhmät, joita voidaan leikkimielisesti sanoa eläviksi fossiileiksi, auttavat muodostamaan kuvan muinaisista elämänmuodoista.” Ja A. R. Koskimiehen suomennos: ”Sellaiset lajit ja lajiryhmät, joita nimitetään poikkeaviksi ja joita voisi sanoa eläviksi kivettymiksi, antavat meille kuvan muinaisista elämänmuodoista.”
Thomson itse antaa elävälle fossiilille seuraavan määritelmän: ”Elävä fossiili on sellaisen muinoin eläneen eliöryhmän, jonka voidaan olettaa kuolleen sukupuuttoon, elävä edustaja.” Hänen mukaansa tämä yleensä tarkoittaa, että elossa olevat yksilöt ovat harvinaisia ja rajoittuvat maantieteellisesti pienelle alueelle.
Thomson jatkaa, että Latimeria sopii elävän fossiilin kategoriaan hyvin. Lajeja on ensinnäkin vain yksi (paitsi seitsemän vuotta kirjan ilmestymisen jälkeen löytyi toinen laji Indonesiasta). Lisäksi laji kuuluu muinaiseen heimoon, joka aikanaan oli vaihtelevampi. Se on morfologisesti myös varsin samanlainen (yhtä ”primitiivinen”) kuin heimon varhaisimmat edustajat jopa 375 miljoonan vuoden takaa.
 |
| Tältä rannalta löysin pahoinpidellyn molukkiravun (ei toki tuossa asennossa). |
Toinen hyvä esimerkki elävästä fossiilista on molukkirapu (engl. horseshoe crab), jonka sukulaisia uiskenteli merissä jo 350–400 miljoonaa vuotta sitten. Nimestään huolimatta ne ovat läheisempää sukua hämähäkeille ja skorpioneille kuin ravuille. Reilu kymmenen vuotta sitten pääsin Chesapeakenlahdella Yhdysvalloissa tarkastelemaan suurikokoista hiekkarannalle ajautunutta ja kaiketi ihmisten rääkkäämää yksilöä (sen paksua kuorta oli selvästi tarkoituksella kolhittu). Hetken tarkastelun jälkeen paljastui, että yksilö olikin vielä elossa. Käänsin painavan rapuraukan varovasti oikeinpäin (se oli jätetty selälleen) ja rohkaistuin kantamaan sen rantaveteen, josta otus alkoi hitaasti uida k
Videoita Coelacanth-kalasta: