Cosmopolitan-lehti kyseli pituuden merkityksestä parinvalinnassa. Tässä pikaisia pohdintojani.
Miehen ja naisen hedelmällisyys, lapsiin tehdyt investoinnit ja lisääntymisnopeus ovat hyvin erilaisia. Tämä näkyy eroina myös sukupuolten seksuaalipsykologiassa.
Miehet pitävät ulkonäköä ja nuoruutta keskimäärin tärkeämpinä kriteereinä kuin naiset. Naiset ovat keskimäärin tarkempia sukupuolikumppaneidensa laadusta ja pitävät kumppanin varakkuutta tärkeämpänä kriteerinä kuin miehet keskimäärin. Miehet ovat keskimäärin kilpailullisempia ja pitävät omaa statusta tärkeänä menestyäkseen parinvalinnassa.
Miesten heikkous fyysisesti kauniisiin naisiin on taas hyvin tunnettu tosiasia. Vaikka länsimaissa sukupuolten väliset erot ulkonäön arvostuksen suhteen ovat viime vuosikymmeninä pienentyneet, tällä erolla lienee silti biologinen alkuperä. Yhteiskunnan tavat ja säännöt ovat historian saatossa välillä vahvistaneet ja välillä kaventaneet eroa, mutta sen alkuperää ne eivät riitä selittämään.
Eräs miesten ulkoinen ominaisuus tulee kuitenkin usein ilmi parinvalintatutkimuksissa. Miehen pituus. Lapinlahden linnutkin lauloi aikanaan, että “Lisää pituutta heti, muuten ei aukene naisen peti”.
Koiraat ovat keskimäärin naarasta pitempiä myös lähimmillä apinasukulaisillamme. Tämä ei kuitenkaan täysin selitä pariskunnilla tavattuja pituuseroja: mikäli parinmuodostus olisi pituuden suhteen sattumanvaraista, sellaisia parisuhteita, joissa nainen on miestä pitempi, olisi huomattavasti enemmän. Naiset siis näyttävät haluavan itseään pitempiä miehiä.
Toistaiseksi ei ole varmaa, viehättääkö mies eniten silloin, kun hän on oikeassa suhteessa naista pitempi, vaikkapa noin kymmenen senttiä, vai perustuuko viehätys miehen absoluuttiseen pituuteen. Eri lajit lienevät hyvin erilaisia tässä suhteessa. Ihmisellä suhteellista pituustekijää tärkeämpi lienee miehen absoluuttinen pituus. Onkin havaittu, että se on suoraan yhteydessä miehen lisääntymismenestykseen.
Tämä pitkien miesten suurempi kelpoisuus saattaa johtua siitä, että heillä on keskimäärin parempi yhteiskunnallinen asema. Heiltä tulee siis enemmän resursseja perheeseen, jolloin lapsiakin voidaan tehdä enemmän tai heistä voidaan huolehtia paremmin. Evoluutiohistoriassa pitemmän miehen tarjoamat resurssit ovat myös saattaneet pitää naista hedelmällisempänä. Ankarissa oloissa hedelmällisyys ei ole itsestäänselvyys.
Toinen mahdollisuus on se, että suurempi kelpoisuus johtuu pituuden takana olevista perintötekijöistä. Pituus voisi siis olla yhteydessä jälkeläisten eloonjäämistä edistäviin ”hyviin geeneihin”. Toisaalta eräässä yhdysvaltalaisilla upseereilla tehdyssä tutkimuksessa kävi ilmi, että pitkien miesten suurempi lisääntymismenestys ei niinkään johtunut vaimon saamien lasten lukumäärästä vaan siitä, että pitkät upseerit perustivat useammin toisen perheen.
On joka tapauksessa luultavaa, että miehen pituudesta on evoluutioympäristössä ollut hyötyä myös naiselle – joko parempaa turvaa ja hoivaa tai parempia geenejä jälkeläiselle. Pituus saattaakin geneettisesti yhdenmukaisessa populaatiossa olla selvä merkki yksilön laadusta.
(Edellä mainitut pariutumisia koskevat tutkimustulokset eivät kuitenkaan näytä pätevän kaikkialla. Gambian maaseudulla sellaisten parien osuus, joilla mies on naista lyhyempi, on sama kuin mitä sattumanvaraisen pariutumisen perusteella voidaan olettaa. Naisen lisääntymismenestys oli myös ennustettavissa hänen oman pituutensa perusteella paremmin kuin miehen pituuden perusteella. Erilaisten ympäristöolosuhteiden sekä mahdollisten geneettisten tekijöiden vaikutukset on siis huomioitava tätäkin ominaisuutta tutkittaessa.)
Mielenkiintoinen yksityiskohta pituuden miellyttävyydessä on se, että Yhdysvaltain presidentiksi on valittu 1900-luvun alusta aina 1970-luvulle asti pitempi kahdesta pääehdokkaasta. Pituuden arvostus näkyy muutenkin hassuissa paikoissa: esimerkiksi lehtien seuranhakupalstoilla miehet ilmoittavat pituutensa useammin silloin, kun he ovat pitkiä. Evoluutiopsykologi Nigel Barber tekee seuraavanlaisen päätelmän ihmiskoiraiden fyysisestä koosta: ”Miehen ruumiinrakenne, kuten pituus, hartioiden leveys ja ylävartalon lihaksikkuus viehättää naisia seksuaalisesti ja pelottaa muita miehiä.”
Tällä perusteella on helppo olettaa, että pituuden ja lihaksikkuuden arvostaminen riippuu osittain ympäristöstä: olosuhteissa, joissa nainen kokee olevansa alttiina väkivallalle, hänen on kenties kannattanut suosia pitkiä miehiä puolisoinaan.
Lopuksi kannattaa huomata, että tutkijoiden pakkomiellettä kauneutta ja haluttavuutta kohtaan voidaan pitää jossakin määrin vinoutuneena. Tietoiset ajatukset epäilemättä askartelevat enemmän kauneuden parissa, mutta silti on mahdollista, että poikkeavan ja ruman piirteen havaitseminen on aivoillemme helpompi tehtävä. Rumuuden näkeminen saattaa siis olla tarkempaa ja nopeampaa. Asteikko, jolla kauneutta ja haluttavuutta tulee mitata, ei olekaan nollasta kymppiin vaan miinuskympistä pluskymppiin. Kauneus voitaneenkin osuvammin määritellä rumuuden puuttumisena pikemmin kuin päinvastoin. Tästä todisteena on se, että yksilöt – sekä miehet että naiset, sekä pitkät että lyhyet – voivat olla kauniita hyvin monilla eri tavoilla.
Ihmisellä on oma evoluutiossa kehittynyt lajityypillinen luontonsa. Esivanhempiemme kohtalot näkyvät ajatuksissamme, tunteissamme ja käyttäytymisessämme. Blogin kirjoituksissa asiaa tarkastellaan eri näkökulmista. Kirjoittaja: Osmo Tammisalo
sunnuntai 5. kesäkuuta 2011
lauantai 4. kesäkuuta 2011
Koulutettujen naisten sinkkuongelma
Iltalehden toimittaja kyseli koulutettujen naisten ongelmista kumppanin löytämisessä. Tässä pitkäksi venähtänyt vastaukseni.
Parinvalinta on ihmislajilla poikkeuksellista, koska molemmat sukupuolet ovat niin valikoivia. Nisäkäsmaailmassa naaras tekee yleensä suuremmat investoinnit poikasten eteen, joten se on myös yleensä valikoivampi sukupuoli. Näin on myös ihmisellä, mutta ihmiskoiras on siitä poikkeuksellinen, että se osallistuu hyvin aktiivisesti perheen hyvinvointiin – ja on täten myös erittäin valikoiva.
Vaikka ihmislajilla molemmat sukupuolet ovat valikoivia, kriteerit ovat melko erilaisia. Molemmat tahtovat tietysti mieluummin kumppanin, joka on tunteellisesti sitoutunut, ja joka samalla täyttää tietyt henkiset ja fyysiset edellytykset. Erot tulevat esiin siinä, että ihmisnaaras mieltyy maskuliinisiin piirteisiin ja koiras feminiinisiin. Tällaiset ominaisuudet (kasvonpiirteet, äänet, tuoksut) saattavat joko olla signaaleja kumppanin (geneettisestä) laadusta tai yhteensopivuudesta tai sitten ne kertovat hedelmällisyydestä – tai kaikista näistä.
Suurimmillaan sukupuolten väliset mieltymyserot näyttävät liittyvän kumppanin resursseihin. Lasten eloonjäämiselle ja täten naisen geenien siirtymiselle on ollut eduksi, jos mies tai tämän suku on pystynyt tarjoamaan lastenhoidossa hyödyllisiä resursseja. Olemme sellaisten naaraiden jälkeläisiä, jotka ovat tehneet tässä suhteessa oikeita valintoja. Siksi koiras, jolla on statusta ja älyä edelleen kiinnostaa naaraita - sellaisiakin, jotka eivät edes halua lapsia. Status ja älykkyys voivat lisäksi olla merkkejä koiraan geneettisestä laadusta.
Toinen ja harvemmin esitetty selitys naisten statusmieltymykselle ei liity lapsen eloonjäämiseen vaan siihen, kuinka hedelmällinen perhe on. Teorian mukaan nainen on miehen voimavarojen avulla takia pystynyt suuntaamaan enemmän omia resurssejaan siihen, että hän tulisi uudelleen raskaaksi sen sijaan, että hän olisi investoinut jo syntyneisiin lapsiin. Toisin sanoen miehen hoiva on saattanut kehittyä lapsen hyvinvoinnin sijaan/lisäksi ylläpitämään perheen hedelmällisyyttä. Evoluutioympäristön ankarissa olosuhteissa naisen hedelmällisyys ei ole ollut itsestäänselvyys.
Biologit ovat erimielisiä, mikä on näiden tekijöiden merkitys isän antaman hoivan (eli parisuhteen) ja naisen statusmieltymysten evoluutiolle. Lapsen eloonjääminen ja perheen hedelmällisyys eivät toki sulje toisiaan pois. Molemmat tekijät saattavat selittää nykyistä koulutettujen naisten ”sinkkuongelmaa”. Kaikille ei yksinkertaisesti riitä älykästä statuskoirasta.
(Naaraan tunteet ovat kehittyneet hakemaan niin hyviä geenejä kuin mahdollista ja niin hyvää hoivaa perheelle kuin mahdollista. Olosuhteista riippuu jonkin verran, minkä verran painotus kohdistuu hyviin geeneihin ja minkä verran hoivaan.)
Ratkaisu 1: Kumppani löytyy, kunhan markkinatilanne on selvitetty
On selvää, että kaikki naiset eivät voi saada laadukkainta miestä. Emme myöskään voi olla sellaisten naisten jälkeläisiä, jotka jäivät haikailemaan herra täydellisen perään. Kilpailu on yksinkertaisesti liian kovaa. Ihmiselle onkin kehittynyt kyky arvioida oma asemansa pariutumismarkkinoilla, joka sitten suuntaa sitä, millaisiin yksilöihin rakastumme tai keitä kohtaan tunnemme inhoa. Siksi ”sinkkuongelma” ei ole kovin suuri ongelma: mieltymykset seuraavat omaa asemaa parinvalintamarkkinoilla. Tätä voidaan oikeastaan pitää rakastumisen yhtenä tarkoituksena. Rakastunut näkee kumppanissaan hyviä ominaisuuksia, joita muut eivät näe. Toisin sanoen rakastumisen takia tuntuu siltä, että emme parinvalinnassamme tee myönnytyksiä, vaikka kaikki niitä tekevätkin. Harva voi saada kuvankaunista, hyväluontoista, koulutettua ja arvostettua miljonääriä.
Kriteerit siis muuttuvat markkinatilanteen mukaan. Ennen pitkää duunarikin kelpaa maisterisneidoille, etenkin jos mies noudattaa jonkinlaista kaksoisstrategiaa. Tutkija Titta Tuohinen kirjoittaa: ”Jos tyyppi on toiselta hahmoltaan muusikko, elokuva- tai videofriikki tai muuta tämänkaltaista luovaa, hänelle ei nyrpistellä.”
Ratkaisu 2: Monivaimoisuus
Naisten korkeampi koulutustaso tulee epäilemättä vaikuttamaan tulevaisuuden parisuhteisiin. Seksuaalivalinta on tehokas evoluutiovoima, jonka suuntaa ja vaikutuksia on kuitenkin vaikea ennustaa. Varmaa on vain, että iso osa naisista, jotka ehdottomasti haluavat yhtä koulutettua miestä, jää joko sinkuiksi tai korkeasti koulutetun miehen toiseksi vaimoksi tai rinnakkaissuhteeksi. Menestyneille miehille tämä ei toki ole ongelma. Nisäkäskoiraille tyypilliseen tapaan miehillä on naisia enemmän moniavioisuutta tukevia ominaisuuksia.
Kaikissa tutkituissa kulttuureissa miehet esimerkiksi kaipaavat enemmän vaihtelua seksipartnereihin. Miehillä on myös enemmän ja konkreettisempia seksuaalifantasioita. Naisten fantasiat ovat emotionaalisempia, intiimimpiä ja voimakkaammin yhteydessä johonkin tiettyyn tilanteeseen. Lisäksi suhteen alussa miehet haluavat harrastaa seksiä naista aikaisemmin ja he myös haluavat seksiä uudelleen nopeammin. Merkittävää on myös se, että miehet madaltavat valintakriteerejä lyhytaikaisissa (seksi)suhteissaan, kun taas naiset sen sijaan pyrkivät nostamaan kriteerejään.
Myös seuraavat ominaisuudet kertovat taipumuksista monivaimoisuuteen: miehet fantisoivat useammin ryhmäseksistä (useamman kuin yhden naisen kanssa samanaikaisesti) ja he myös maksavat seksistä useammin. Lisäksi miehet käyttävät enemmän kaupallista ja kuvallista pornografiaa. Naiset kuluttavat pornon sijasta enemmän romanttisia novelleja ja saippuasarjoja, joiden miespäähenkilöt yleensä lopulta sitoutuvat naiseen tunteellisesti. On myös havaittu, että miehillä on enemmän rinnakkaissuhteita ja että he tulkitsevat ei-seksuaaliset vihjeet helpommin seksuaalisiksi. (Nähdessään naisen minihameessa moni mies ajattelee, että “tuo haluaa seksiä juuri nyt”.) Kädellislajeille tyypilliseen tapaan miehet myös masturboivat enemmän ja aloittavat sen nuorempina.
Seuraava luettelo kertoo ihmislajin tai sen edeltäjien nykyistä monivaimoisemmasta evoluutiohistoriasta:
1. Miehet ovat kookkaampia ja heitä syntyy aavistuksen naisia enemmän.
2. Miehiä kuolee enemmän sekä synnynnäisten fysiologisten häiriöiden että ulkoisten syiden (esim. taistelut, taudit ja onnettomuudet) vuoksi.
3. Miehet ovat aggressiivisempia ja ottavat enemmän osaa sellaiseen väkivaltaan, joka johtaa vammoihin tai kuolemaan.
4. Naiset ovat valikoivampia ja vähemmän innokkaita parittelemaan.
Geeneissä havaitun vaihtelun perusteella on puolestaan arvioitu, että viimeisin kaikille ihmisille yhteinen esiäiti eli paljon kauemmin sitten kuin kaikille miehille yhteinen esi-isä. Tämä kertoo siitä, että esihistoriassa osalla miehistä on ollut huomattavasti suurempi lisääntymismenestys kuin naisilla.
”Sinkkuongelma” ratkeaisikin kätevästi, jos monivaimoisuus tulisi jälleen hyväksytyksi. Valitettavasti se vain tarkoittaisi samalla joukkoa miehiä, jotka jäävät ilman kumppania. Ja kulttuurien välinen vertailu kertoo, että tällaiset olosuhteet eivät ole suotuisia esimerkiksi rauhanomaisen demokratian kehittymiselle.
Ratkaisu 3: Sarja-avioituminen
On väitetty, että ihminen on ns. sarja-avioituja. Monet linnut esimerkiksi muodostavat ihmisen tapaan parisuhteita ja hoitavat yhdessä jälkeläisiään, mutta kumppani saattaa vaihtua seuraavaksi pesintäkaudeksi. On selviä merkkejä siitä, että ihminenkin on valmistettu olemaan rakastuneena enimmillään joitakin vuosia. Kaikki tietävät, että sydän muuttaa mieltään ja että intohimoisinkin rakkaus laimenee. Rakkauden jälkeen seuraa yleensä tasaisempi kiintymys kumppaniin ja yhteisiin jälkeläisiin.
Jotta koulutettu nuori nainen saisi yhtä koulutetun miehen, hän joutuu joko tyytymään rinnakkaiskumppanin osaan tai sitten ottamaan toisella tai kolmannella kierroksella olevan sarja-avioitujan, yleensä vanhemman miehen. Jälkimmäinen strategia luo kouluttamattomien ja syrjäytyneiden sinkkumiesten ja jätettyjen ex-vaimojen joukot, joiden suhteen kysyntä ja tarjonta harvoin kohtaavat.
Lopulta on syytä pitää mielessä paleontologi Björn Kurténin huomio:
Parinvalinta on ihmislajilla poikkeuksellista, koska molemmat sukupuolet ovat niin valikoivia. Nisäkäsmaailmassa naaras tekee yleensä suuremmat investoinnit poikasten eteen, joten se on myös yleensä valikoivampi sukupuoli. Näin on myös ihmisellä, mutta ihmiskoiras on siitä poikkeuksellinen, että se osallistuu hyvin aktiivisesti perheen hyvinvointiin – ja on täten myös erittäin valikoiva.
Vaikka ihmislajilla molemmat sukupuolet ovat valikoivia, kriteerit ovat melko erilaisia. Molemmat tahtovat tietysti mieluummin kumppanin, joka on tunteellisesti sitoutunut, ja joka samalla täyttää tietyt henkiset ja fyysiset edellytykset. Erot tulevat esiin siinä, että ihmisnaaras mieltyy maskuliinisiin piirteisiin ja koiras feminiinisiin. Tällaiset ominaisuudet (kasvonpiirteet, äänet, tuoksut) saattavat joko olla signaaleja kumppanin (geneettisestä) laadusta tai yhteensopivuudesta tai sitten ne kertovat hedelmällisyydestä – tai kaikista näistä.
Suurimmillaan sukupuolten väliset mieltymyserot näyttävät liittyvän kumppanin resursseihin. Lasten eloonjäämiselle ja täten naisen geenien siirtymiselle on ollut eduksi, jos mies tai tämän suku on pystynyt tarjoamaan lastenhoidossa hyödyllisiä resursseja. Olemme sellaisten naaraiden jälkeläisiä, jotka ovat tehneet tässä suhteessa oikeita valintoja. Siksi koiras, jolla on statusta ja älyä edelleen kiinnostaa naaraita - sellaisiakin, jotka eivät edes halua lapsia. Status ja älykkyys voivat lisäksi olla merkkejä koiraan geneettisestä laadusta.
Toinen ja harvemmin esitetty selitys naisten statusmieltymykselle ei liity lapsen eloonjäämiseen vaan siihen, kuinka hedelmällinen perhe on. Teorian mukaan nainen on miehen voimavarojen avulla takia pystynyt suuntaamaan enemmän omia resurssejaan siihen, että hän tulisi uudelleen raskaaksi sen sijaan, että hän olisi investoinut jo syntyneisiin lapsiin. Toisin sanoen miehen hoiva on saattanut kehittyä lapsen hyvinvoinnin sijaan/lisäksi ylläpitämään perheen hedelmällisyyttä. Evoluutioympäristön ankarissa olosuhteissa naisen hedelmällisyys ei ole ollut itsestäänselvyys.
Biologit ovat erimielisiä, mikä on näiden tekijöiden merkitys isän antaman hoivan (eli parisuhteen) ja naisen statusmieltymysten evoluutiolle. Lapsen eloonjääminen ja perheen hedelmällisyys eivät toki sulje toisiaan pois. Molemmat tekijät saattavat selittää nykyistä koulutettujen naisten ”sinkkuongelmaa”. Kaikille ei yksinkertaisesti riitä älykästä statuskoirasta.
(Naaraan tunteet ovat kehittyneet hakemaan niin hyviä geenejä kuin mahdollista ja niin hyvää hoivaa perheelle kuin mahdollista. Olosuhteista riippuu jonkin verran, minkä verran painotus kohdistuu hyviin geeneihin ja minkä verran hoivaan.)
Ratkaisu 1: Kumppani löytyy, kunhan markkinatilanne on selvitetty
On selvää, että kaikki naiset eivät voi saada laadukkainta miestä. Emme myöskään voi olla sellaisten naisten jälkeläisiä, jotka jäivät haikailemaan herra täydellisen perään. Kilpailu on yksinkertaisesti liian kovaa. Ihmiselle onkin kehittynyt kyky arvioida oma asemansa pariutumismarkkinoilla, joka sitten suuntaa sitä, millaisiin yksilöihin rakastumme tai keitä kohtaan tunnemme inhoa. Siksi ”sinkkuongelma” ei ole kovin suuri ongelma: mieltymykset seuraavat omaa asemaa parinvalintamarkkinoilla. Tätä voidaan oikeastaan pitää rakastumisen yhtenä tarkoituksena. Rakastunut näkee kumppanissaan hyviä ominaisuuksia, joita muut eivät näe. Toisin sanoen rakastumisen takia tuntuu siltä, että emme parinvalinnassamme tee myönnytyksiä, vaikka kaikki niitä tekevätkin. Harva voi saada kuvankaunista, hyväluontoista, koulutettua ja arvostettua miljonääriä.
Kriteerit siis muuttuvat markkinatilanteen mukaan. Ennen pitkää duunarikin kelpaa maisterisneidoille, etenkin jos mies noudattaa jonkinlaista kaksoisstrategiaa. Tutkija Titta Tuohinen kirjoittaa: ”Jos tyyppi on toiselta hahmoltaan muusikko, elokuva- tai videofriikki tai muuta tämänkaltaista luovaa, hänelle ei nyrpistellä.”
Ratkaisu 2: Monivaimoisuus
Naisten korkeampi koulutustaso tulee epäilemättä vaikuttamaan tulevaisuuden parisuhteisiin. Seksuaalivalinta on tehokas evoluutiovoima, jonka suuntaa ja vaikutuksia on kuitenkin vaikea ennustaa. Varmaa on vain, että iso osa naisista, jotka ehdottomasti haluavat yhtä koulutettua miestä, jää joko sinkuiksi tai korkeasti koulutetun miehen toiseksi vaimoksi tai rinnakkaissuhteeksi. Menestyneille miehille tämä ei toki ole ongelma. Nisäkäskoiraille tyypilliseen tapaan miehillä on naisia enemmän moniavioisuutta tukevia ominaisuuksia.
Kaikissa tutkituissa kulttuureissa miehet esimerkiksi kaipaavat enemmän vaihtelua seksipartnereihin. Miehillä on myös enemmän ja konkreettisempia seksuaalifantasioita. Naisten fantasiat ovat emotionaalisempia, intiimimpiä ja voimakkaammin yhteydessä johonkin tiettyyn tilanteeseen. Lisäksi suhteen alussa miehet haluavat harrastaa seksiä naista aikaisemmin ja he myös haluavat seksiä uudelleen nopeammin. Merkittävää on myös se, että miehet madaltavat valintakriteerejä lyhytaikaisissa (seksi)suhteissaan, kun taas naiset sen sijaan pyrkivät nostamaan kriteerejään.
Myös seuraavat ominaisuudet kertovat taipumuksista monivaimoisuuteen: miehet fantisoivat useammin ryhmäseksistä (useamman kuin yhden naisen kanssa samanaikaisesti) ja he myös maksavat seksistä useammin. Lisäksi miehet käyttävät enemmän kaupallista ja kuvallista pornografiaa. Naiset kuluttavat pornon sijasta enemmän romanttisia novelleja ja saippuasarjoja, joiden miespäähenkilöt yleensä lopulta sitoutuvat naiseen tunteellisesti. On myös havaittu, että miehillä on enemmän rinnakkaissuhteita ja että he tulkitsevat ei-seksuaaliset vihjeet helpommin seksuaalisiksi. (Nähdessään naisen minihameessa moni mies ajattelee, että “tuo haluaa seksiä juuri nyt”.) Kädellislajeille tyypilliseen tapaan miehet myös masturboivat enemmän ja aloittavat sen nuorempina.
Seuraava luettelo kertoo ihmislajin tai sen edeltäjien nykyistä monivaimoisemmasta evoluutiohistoriasta:
1. Miehet ovat kookkaampia ja heitä syntyy aavistuksen naisia enemmän.
2. Miehiä kuolee enemmän sekä synnynnäisten fysiologisten häiriöiden että ulkoisten syiden (esim. taistelut, taudit ja onnettomuudet) vuoksi.
3. Miehet ovat aggressiivisempia ja ottavat enemmän osaa sellaiseen väkivaltaan, joka johtaa vammoihin tai kuolemaan.
4. Naiset ovat valikoivampia ja vähemmän innokkaita parittelemaan.
Geeneissä havaitun vaihtelun perusteella on puolestaan arvioitu, että viimeisin kaikille ihmisille yhteinen esiäiti eli paljon kauemmin sitten kuin kaikille miehille yhteinen esi-isä. Tämä kertoo siitä, että esihistoriassa osalla miehistä on ollut huomattavasti suurempi lisääntymismenestys kuin naisilla.
”Sinkkuongelma” ratkeaisikin kätevästi, jos monivaimoisuus tulisi jälleen hyväksytyksi. Valitettavasti se vain tarkoittaisi samalla joukkoa miehiä, jotka jäävät ilman kumppania. Ja kulttuurien välinen vertailu kertoo, että tällaiset olosuhteet eivät ole suotuisia esimerkiksi rauhanomaisen demokratian kehittymiselle.
Ratkaisu 3: Sarja-avioituminen
On väitetty, että ihminen on ns. sarja-avioituja. Monet linnut esimerkiksi muodostavat ihmisen tapaan parisuhteita ja hoitavat yhdessä jälkeläisiään, mutta kumppani saattaa vaihtua seuraavaksi pesintäkaudeksi. On selviä merkkejä siitä, että ihminenkin on valmistettu olemaan rakastuneena enimmillään joitakin vuosia. Kaikki tietävät, että sydän muuttaa mieltään ja että intohimoisinkin rakkaus laimenee. Rakkauden jälkeen seuraa yleensä tasaisempi kiintymys kumppaniin ja yhteisiin jälkeläisiin.
Jotta koulutettu nuori nainen saisi yhtä koulutetun miehen, hän joutuu joko tyytymään rinnakkaiskumppanin osaan tai sitten ottamaan toisella tai kolmannella kierroksella olevan sarja-avioitujan, yleensä vanhemman miehen. Jälkimmäinen strategia luo kouluttamattomien ja syrjäytyneiden sinkkumiesten ja jätettyjen ex-vaimojen joukot, joiden suhteen kysyntä ja tarjonta harvoin kohtaavat.
Lopulta on syytä pitää mielessä paleontologi Björn Kurténin huomio:
Satojen tuhansien ja miljoonien vuosien ajan miehet ja naiset ja ennen heitä apinaihmiskoiraat ja -naaraat ovat siis yrittäneet valikoida jonkinlaista vastakkaisen sukupuolen ihannetta. Kun siis miehet tai naiset puhuvat halventavasti toisesta sukupuolesta, he väheksyvät todellisuudessa itseään, omaa sukupuoltaan, sillä tietyssä mielessä voidaan sanoa että mies on luonut naisen ja nainen miehen. Tilanne on kenties täsmälleen se jonka olemme ansainneet.