Kysely kumouksellisuudesta

Julkaisin 6.10.2020 Twitterissä seuraavan kyselyn:

Mikä seuraavista haluaa vähiten kumota länsimaisen yhteiskuntajärjestyksen?

A) Antifa

B) BLM

C) Elokapina

D) Kaikki about saman verran.

Ääniä annettiin kaikkiaan 933 kappaletta (muita kyselyitä on kootusti täällä ja täällä), ja vastaukset jakautuivat seuraavasti:

Antifa: 2,7 %

BLM: 6,7 % (BLM = Black Lives Matter -liike)

Elokapina: 4,2 %

Saman verran: 86,5 %

Jokunen sanallinenkin vastaus tuli. Eräs vastasi, että ”BLM on oikea vastaus”. Hän perusteli asiaa näin:

Se on poliisiväkivaltaa vastaan, vaikka siinä on mukana myös tuollaisia ääriaineksia. Elokapinan johtohahmot puhuvat avoimesti sen [yhteiskuntajärjestyksen] kumoamisesta. Se on heidän tavoitteensa, ilmastonmuutos on vain veruke. Antifan väki on ehkä vieläkin jyrkempi siinä.

BLM tosiaan sai näistä kolmesta eniten ääniä, vaikka vastaajien ylivoimainen enemmistö pitikin liikkeitä kutakuinkin yhtä kumouksellisina.

Toinen vastasi, että ”Haluaisin kumota länsimaisesta yhteiskunnasta sen, et enempi on parempi”. Alkuperäisessä kysymyksessäni jäi siis auki se, mitä ”länsimaisella yhteiskuntajärjestyksellä” tarkoitan (osin laiskuuttani, osin tilanpuutteen vuoksi). En esimerkiksi pidä ajatusta ”enemmän on parempi” kovin olennaisena osana länsimaista yhteiskuntajärjestystä – enkä usko, että kovin moni aatehistorioitsija tai valtio-oppinutkaan niin tekee.

Eräs vastaaja kysyikin perustellusti – mutta kenties hieman kielteiseen sävyyn –, että ”Mikä sellainen länsimainen yhteiskuntajärjestys on?” Kommenttiin annettiin neljä ”tykkäystä”, rakentavia vastausehdotuksia ei tullut. Eräs kommentoija vain esitti ironiskyynisen vastakysymyksen: ”Onko se sellainen rakennerasistinen, mukavasti misogynistinen, kaverikapitalistinen taloususkovaisten lahko, jonka mielestä ekosysteemi on vain ekonomian näyttämö?” Tälle ei tullut tykkäyksiä.

Tämänkaltainen vihjaileva ja toisinaan herjaileva kommentointi on Twitterille tyypillistä. Ja sille on paikkansa: liioittelun ja äärimmäisten rinnastusten avulla voidaan parhaiten päästä tarkkoihin määritelmiin. Niitä tulee edellyttää niin tieteessä kuin vakavassa yhteiskunnallisessa keskustelussakin. Yleisön on saatava tietää, mitä puhuja tarkoittaa fasismilla, feminismillä, maahanmuutolla, patriarkaatilla, suvaitsevaisuudella, rasismilla, tasa-arvolla tai millä tahansa käyttämällään termillä.

Mitä siis ajattelin käyttäessäni laajaa ja varsin epämääräistä termiä ”länsimainen yhteiskuntajärjestys”? Mielessäni oli jotakin seuraavaa: demokraattisesti vapailla vaaleilla valitut henkilöt säätävät lait, ja toiset, kyseiseen tehtävään koulutetut henkilöt valvovat näiden lakien noudattamista, ja kolmannet, edellisistä riippumattomat ja maallisiin lakeihin perehtyneet ja niihin nojaavat henkilöt antavat tuomiot lakien rikkomisesta. Mielessä oli myös sellaisia länsimaissa vahvoja perinteitä kuten ilmaisunvapaus, lehdistönvapaus, markkinoiden vapaus, elinkeinovapaus sekä joukko muita vapauden muotoja. Ajatuksissa oli myös yhtäläiset, siis rotutaustasta tai sukupuolesta riippumattomat kansalaisoikeudet.

Länsimaissa vallitsevalla vapauden ja humanismin ilmapiirillä on tietysti kääntöpuolensa. Joissakin olosuhteissa se esimerkiksi mahdollistaa autoritarismin ja dogmatismin nousun. Tämä ”liberalismin paradoksi” ei kuitenkaan ole pätevä syy vapauksista luopumiseen vaan päinvastoin niiden voimalliseen puolustamiseen.

Liberalismin paradoksiin kuuluu sekin, että opiskelevaa nuorisoa on mahdollista johdatella – jopa korkeimmissa opinahjoissa – ajattelemaan, että länsimainen liberaalidemokratia olisi muka läpeensä rasistinen, naisvihamielinen ja luonnosta piittaamaton hirmuvalta, kuten edellä mainittu twitter-kommentti vihjailee. Vapaissa olosuhteissa tällainen nuorison johdattelu voi onnistua siitä huolimatta, että tutkimus kertoo täsmälleen päinvastaisista trendeistä, esimerkiksi rasistisen ja sukupuolisen syrjinnän laantumisesta. Juuri tämä on länsimaista yhteiskuntajärjestystä parhaimmillaan: pyrkimys järjestelmän parantamiseen avoimen ja rauhanomaisen vuoropuhelun hengessä – toki tarvittaessa kyynisesti tai sarkastisesti vihjaillen, mikäli puhuja sellaisen näkee mielekkääksi.

Entä mitä ajatella nyt ajankohtaisesta C-vaihtoehdosta eli Elokapina-liikkeestä? (Sen organisoima mielenosoitus herätti vastikään runsasta keskustelua poliisin oikeudesta voimankäyttöön.) Jos olen tulkinnut liikkeen aktiiveja oikein, he ovat huolissaan siitä, että vapaisiin vaaleihin perustuva järjestelmä jättää tulevat sukupolvet ja muut lajit huomiotta. He näyttävät pelkäävän, että demokraattisesti valitut päättäjät eivät pystyisi rajoittamaan ihmisten oikeuksia ja vapauksia riittävästi, jotta ihmislajille mielekäs elämä maapallolla voisi jatkua. Olipa huoli perusteltu tai ei, ja olivatpa käytetyt keinot tarkoitukseen sopivia tai eivät, Elokapina-liikkeen näkemys soveliaista toimintatavoista ja oikeanlaisesta yhteiskuntajärjestyksestä on ristiriidassa liberaalidemokratiaan yleisesti liitettyjen oikeuksien ja vapauksien kanssa.

Tämän takia liikkeen toimintatavat saattavat kääntyä liikkeen tarkoitusperiä vastaan. Se, tapahtuuko näin, riippunee pitkälti siitä, missä määrin ihmiset pitävät liikkeen synkkää tulevaisuusvisiota perusteltuna ja miten ihmiset tällaiseen tulevaisuuteen suhtautuvat. Onko katastrofin välttäminen tai sen viivästyttäminen (ja kuinka moneen sukupolveen asti sitä pitää yrittää?) kansalaisten mielestä mahdollista ja jos on, pitävätkö he sen edellyttämää vapauksien uhraamista vaivan arvoisena? On mieltä lämmittävää ajatella, että nykyinenkin nuorisopolvi haluaa tällaisia eksistentiaalisia kysymyksiä järkiperäisesti pohtia.