perjantai 11. huhtikuuta 2014

Suvivirrestä


Seuraava kirjoitukseni oli Töölöläinen 10/2014 -lehdessä.

Suvivirsi on kulttuuriperintöä - entä sitten?

Sari Sarkomaa kirjoittaa Suvivirrestä Töölöläinen 9/2014 -lehdessä. Minustakin Suvivirsi on kaunis. Se on myös osa suomalaista kulttuuriperintöä.
   Tämä on kuitenkin kestämätön perustelu laulun puolustamiseksi koulujen kevätjuhlissa. Se, että jollakin on pitkät perinteet ja pitkä kulttuurihistoria, ei tee asiasta kannatettavaa. Orjuudella ja naisten alistamisellakin on pitkät perinteet.
   Ilmiöitä on tarkasteltava sen mukaan, millaisia hyötyjä ja haittoja niistä on. Suvivirren tapauksessa tämä on vaikeaa. Vastakkain on eri ihmisryhmien moraalikäsityksiä ja paheksumisen tunteita. Sarkomaa asettaa tietyn ihmisryhmän käsitykset edelle ja sivuuttaa toiset, politiikassa se on normaalia. Mutta siihen on oltava paremmat perustelut kuin vetoaminen historiaan.
   Perusteeton on myös ajatus, että virsiperinne auttaisi ihmisiä kunnioittamaan muunlaisia kulttuuriperinteitä. Sellaisesta ei ole näyttöä. Sarkomaa ei itsekään näytä kunnioittavan esimerkiksi avoimen keskustelun perinteitä. Hänestä keskusteleminen aiheesta on nimittäin "silkkaa voimavarojen hukkaa" ja "enemmän kuin harmillista". Avoin ja jatkuva mielipiteidenvaihto tällaisista konkreettisista aiheista on kuitenkin olennaista. Vain siten voidaan löytää pätevimmät perustelut ja lopulta humaaneimmat päätökset.
   Nykynuoriso tietää, että Suvivirteen on tehty uudet, ei uskonnolliset sanat. Virsi on muuttunut neutraaliksi mutta yhtä koskettavaksi Suvilauluksi. En ota tässä kantaa kummankaan puolesta. Toivon vain, että koululaisten aikanaan omille lapsilleen tekemät päätökset ovat järkevästi perusteltuja.