torstai 26. helmikuuta 2015

Geenit ja konfliktit


Helsingin Sanomissa on ollut keskustelua geeniperimän suhteesta sotaisiin konflikteihin (21.2. Vesa Kanniainen ja 25.2.2015 Eerik Lagerspetz). Viimeisimmässä puheenvuorossa Lagerspetz kirjoittaa:
Moderni sota osoittaa, että miljoonat ihmiset on mahdollista saada toimimaan yhteisen päämäärän hyväksi, uhraamaan omat itsekkäät päämääränsä ja usein myös henkensä. Moderni sota ei ole sen biologisempi ilmiö kuin moderni pankkijärjestelmä tai yliopistolaitos.

Olen osin samaa mieltä Lagerspetzin kirjoituksen kanssa, mutta moni seikka todistaa, että ajatus ”sodan biologian” ja ”pankkijärjestelmän tai yliopiston biologian” samankaltaisuudesta ei voi olla oikea.

Ryhmien välinen kilpailu ja aggressio ovat ensinnäkin olleet jatkuvia läpi kirjoitetun historian. Kirjoitustaitoa vanhempi arkeologinen aineisto ei ole aivan yhtä yksiselitteistä, mutta yhdessä lajivertailun kanssa se puolustaa konfliktien yleisyyttä jo ennen historiankirjoitusta ja myös ennen maanviljelyä. Primitiivisetkin kansat ovat osallistuneet kansanmurhia vastaaviin hirmutekoihin. Toisinaan joukkohaudoista puuttuvat vain nuorten naisten luut – heidät kun on mitä ilmeisimmin säästetty lisääntymistarkoituksiin. Tiedetään myös, että konfliktit muiden ryhmien kanssa ovat tavallisia aiheita jopa rauhanomaisten keräilijäkansojen suullisessa perinteessä, aivan kuten ne ovat tavallisia aiheita modernienkin kansojen perinteessä.
”Vetypommi on esimerkki ihmisen valtavista 
kyvyistä ystävälliseen yhteistyöhön. Sen 
rakentaminen vaatii monimutkaista ihmis-
joukkojen verkostoa, jossa kaikki ovat
yksituumaisesti omistautuneet yhteisen
 tavoitteen saavuttamiseksi. Pysähtykäämme
ja nauttikaamme ansaitsemastamme
itsetyytyväisyyden hehkusta, koska 
kuulumme niin älykkääseen ja seuralliseen
lajiin.”          –Robert S. Bigelow

Sotaisuus on kaikkialla myös voimakkaasti yhteydessä yksilöiden sukupuoleen ja ikään. Tämä antaa ymmärtää, että tietyillä yksilön fysiologiaan liittyvillä, evoluution kehittämillä taipumuksilla on olennainen rooli sodankäynnissä. Kaikki pystyvät murhaamaan, vihaamaan, rankaisemaan ja nöyryyttämään, mutta jotkut ovat näissä luonnostaan muita parempia. Tiedetään esimerkiksi, että miehet ja naiset reagoivat hyvin eri tavoin toisen ryhmän taholta tulevaan uhkaan. Lisäksi on havaittu, että miehet ja naiset kärsivät erilaisista harhaluuloista. Harhaisista miehistä suurin osa kokee vainoa vihamielisiltä miesryhmiltä kun taas naisten vainoharhaiset pelot kohdistuvat enemmän tuttuihin ihmisiin omassa sosiaalisessa ympäristössä. Vainoharhojen sisältö näyttää siis mukailevan menneisyydessä koettuja vihamielisiä uhkia.

Myös fysiologia tukee ajatusta sotaisammasta miessukupuolesta: verrattuna muihin kädellisiin ihmislajilla sukupuolierot ovat keskimääräistä suuremmat nimenomaan taistelussa vaadittavilta ominaisuuksilta eli ylävartalon voimassa. Ihmisnaaras onkin tuskin koskaan voimakkain yksilö ryhmässä, joka sisältää molempia sukupuolia. Tällaisista seikoista huolimatta on toki aina muistettava, että hyppäys yksilön ominaisuuksista kollektiiviseen käyttäytymiseen on yleensä tavattoman pitkä ja monimutkainen.

Sodan biologiassa ei myöskään ole kyse välttämättömyydestä. Se, että esihistoriallisen sotimisen seurauksena meille on mahdollisesti kehittynyt joukko sotimiseen hyvin soveltuvia ominaisuuksia, ei tarkoita, että nämä taipumuksemme nousisivat pintaan kaikissa olosuhteissa. On virhe kuvitella, että vaikka sotiminen olisi kuinka paljon tahansa muokannut ihmistä, olisimme tuomittuja toistamaan esivanhempiemme, tai lähinnä esi-isiemme käyttäytymismalleja. Tästä kertoo jo se, että vaikka ihmislajin menneisyys on täynnä aseellisia konflikteja, niiden uhrimäärät suhteutettuna väkilukuun ovat historian saatossa vähentyneet. Saatamme elää rauhanomaisinta kautta lajimme historiassa.

Arkeologinen aineisto ja tutkimukset vanhakantaisista yhteisöistä siis kuitenkin osoittavat, että ihminen on varsin sotaisa laji. Evolutiivisesti tarkasteltuna väkivalta on jatkunut (kutakuinkin) katkeamattomana ketjuna apinamaisista edeltäjistämme aina nykypäiviin saakka. Miljoonista tunnetuista eläinlajeista lisäksemme vain yksi muodostaa vieraan ryhmän kimppuun hyökkääviä suuria koirasliittoumia: lähin sukulaisemme simpanssi.

Ihmislajilla yhteistyön ja konfliktien säätely tapahtuu monimutkaisten tunnestrategioiden kuten moraalisen närkästymisen avulla (toisin kuin vaikkapa yliopiston toiminnan säätely). Tämä emootioiden rooli on tullut esille jopa anonyymeissä, tietokoneiden välityksellä tehdyissä kokeissa. On esimerkiksi osoittautunut, että ryhmien välinen kilpailu lisäsi rankaisun tehokkuutta. Lisäksi kiristynyt kilpailu voimisti yksilöiden halua rankaista niitä, jotka eivät tehneet osaansa, vaikka siitä koituikin rankaisijoille kustannuksia. Sotamotivaation kannalta yhteisten tavoitteiden ja mahdollisuuksien näkeminen lieneekin aina olennaista.

Näkyvimmillään menneisyyden vihanpito ilmenee voimistuneena taipumuksena jaotella ihmiset ystävällisesti kohdeltaviin ”meihin” ja varauksella suhtauduttaviin ”muihin”. Historiallisesti katsoen suurimman mittaluokan yhteistyö ja merkittävimmät liittoutumat ovat olleet seurausta voimatasapainon muuttumisesta ja kansojen välisestä aggressiivisesta kilpailusta. Yhteistyö sekä kansojen välillä että kansan sisällä näyttää aina olleen voimakkainta, kun vastassa on yhteinen vihollinen. Jo David Hume kirjoitti sotaisuuden, yhteistyön ja tätä seuraavan taloudellisen toimeliaisuuden seuraavan toisiaan:
Mikäli kykenisimme muuttamaan jonkin kaupungin eräänlaiseksi linnoitusleiriksi ja innostamaan sen asukkaat niin asehenkisiksi ja yhteistä etua ajaviksi, että he kaikki olisivat valmiit kokemaan kovia yleisen hyvän eteen, niin jo tällaiset tunnot yksinään saattaisivat edistää taloudellista toimeliaisuutta ja yhteisöelämää kuten menneinä aikoina.

Humen jatkohuomio siitä, miten tämänkaltaisen kaupunkilinnoituksen ongelmat voitaisiin ratkaista, muistuttaa Adam Smithin taloustieteellisiä ajatuksia:
Mutta koska tällaiset periaatteet ovat liian epäitsekkäitä ja hankalia ylläpidettäviksi, on välttämätöntä hallita ihmisiä muiden passioiden avulla ja innostaa heitä ahneuteen, taloudelliseen toimeliaisuuteen, taitoon, taiteeseen ja ylellisyyteen vetoamalla.

On eräässä mielessä paradoksaalista, että ryhmien välinen taistelu tai ulkopuolisiin kohdistuva vihamielisyys saattavat olla ainoita tilanteita, joissa ryhmän tasolla tapahtuva luonnonvalinta voi tilapäisesti olla yksilön ja geenien tasolla tapahtuvaa luonnonvalintaa vahvempi voima – ja siis kenties ainoa ”aitoa” altruismia synnyttävä tilanne.

Näin kirjoitin Ihmisluontoa etsimässä -teoksessa, jossa käsitellään sodankäynnin vaikutusta ihmisluontoon yli 30 sivun verran:
Kuten todettua, edellä olevat sotaiseen menneisyyteemme liittyvät seikat eivät tarkoita, että ihminen tulee aina sotimaan tai että olemme vaistomaisesti tuomittuja tappamaan. Kyseiset faktat eivät edes tarkoita, että aggressio ei ole opittua, muutettavissa tai jopa poistettavissa. Myönnän kuitenkin, että tätä kirjaa aloittaessani en kuvitellut, että olisin nykyisessä määrin hyväksynyt väitteitä ryhmäaggression merkityksestä ihmisen evoluutiolle. Näyttää ilmeiseltä, että evoluutioympäristössä kilpailtiin toisinaan ryhmän sisällä ja toisinaan ryhmien välillä, ja että tällainen valintapaineiden vuorottelu jopa vaikutti merkittävästi älykkyytemme kasvuun. Vaikka ”puhdasta” altruismia ei evoluutiossa voinekaan kehittyä, uhrautuva ryhmälojaalisuus näyttää olevan helppoa tuottaa. Auktoriteettiuskoa tutkinut Stanley Milgram (1974) kirjoittaa: ”Jotakin vielä vaarallisempaa paljastuu; ihmisen kyky hylätä ihmisyytensä, suorastaan väistämättömyys sen tekemiseen, kun hänen ainutkertainen persoonallisuutensa sulautuu laajempiin institutionaalisiin rakenteisiin.”

keskiviikko 25. helmikuuta 2015

Kasvi- vai eläinstrategialla tulevaisuuteen?

Kuva: http://askabiologist.asu.edu/

(Seuraava ajatusleikki on kankeahko vertauskuva yksilöstä itsekkäiden geenien kulkuneuvona. Analogian pääongelma on se, että siinä ei ole kopioitumaan ”pyrkivää” replikaattoria, ks. teokset Richard Dawkins: Geenin itsekkyys ja Daniel C. Dennett: Darwin’s Dangerous Idea.)

Oletetaan, että haluat nähdä, millaista on vuonna 2515. Avaruuden muukalaiset ovat esimerkiksi ilmoittaneet saapuvansa tuolloin, ja olet kiinnostunut näkemään heidät. Oletetaan myös, että on kehitetty toimiva keino elimistön jäädyttämiseksi ja uudelleen herättämiseksi. Jäädytysarkku pitää sinut hengissä niin kauan kuin haluat. Ongelma tällaisen laitteen suunnittelemisessa on, että se vaatii valtavasti energiaa. Omiin jälkeläisiin ei kannata arkun ylläpidossa luottaa. Ainakaan kaukaisemmat jälkeläiset, jos heitä edes syntyisi, tuskin piittaisivat sinun ja jääarkkusi hyvinvoinnista. Sinun pitäisi suunnitella arkku, joka kykenee puolustamaan itseään ja itsenäisesti hankkimaan riittävän määrän energiaa.

Tähän on periaatteessa kaksi strategiaa. Ensimmäinen on jonkin ihanteellisen paikan etsiminen. Jääarkku ja sitä ylläpitävä laitteisto kiinnitetään paikkaan, josta voi saada arkun vaatimia resursseja, esimerkiksi energiaa auringonvalosta ja mineraaleja kuluneiden osien korjaamiseksi. Arkku voisi myös vähitellen kasvattaa laitteistoaan suuremmaksi ja varmemmaksi.

Tämä on toimiva strategia, mutta siinä on ilmeisiä haittoja. Tulevat sukupolvet saattavat päättää rakentaa paikalle moottoritien tai ostoskeskuksen. Strategian haitta siis on se, että arkku ei pysty väistämään vaaroja. Toki arkulle voidaan kehittää puolustusmekanismeja, mutta tulevat sukupolvet taatusti osaavat kehittää keinot niiden murtamiseksi. Tämänkaltainen juurtuminen on kuitenkin kasvien noudattama strategia. Ne eivät pysty väistämään vaaroja, vaan ne puolustautuvat ja kilpailevat auringonvalosta paikoillaan.

Vaihtoehtoinen strategia on kehittää arkku, joka pystyy liikkumaan. Se vaatii laitteistolta paljon enemmän sekä suunnittelua että energiaa. Arkulla pitäisi olla jonkinlaisia aisteja ympäristön havaitsemiseen, päättelykykyä vaarojen huomaamiseen ja liikuntakykyä niiden välttämiseen. Käytännössä arkun pitäisi olla mahdollisimman älykäs robotti. Tätä voidaan verrata eläinten noudattamaan strategiaan. Ne ovat vaihtelevassa määrin tietoisia ympäristöstään, liikkuvat ravinnon perässä ja väistävät vaaroja.

Oletetaan, että päädyt eläinstrategiaan eli liikkuvaan robottiarkkuun. Millaisen arkun suunnittelisit? Ongelma on se, että arkun tulisi reagoida tulevien vuosisatojen aikana muuttuviin ympäristöoloihin. Toimintavarman robotin suunnitteleminen on lähes mahdoton tehtävä - etenkin silloin, jos moni muukin on luonut itselleen vastaavanlaisen robottiarkun. Arkkusi joutuisi kilpailemaan muita älykkäitä ja kenties oppimiskykyisiä arkkuja vastaan. Mikään ei takaa, että juuri sinä olisit osannut luoda arkulle parhaimmat toimintaohjeet.

Tällöin toimiva lisästrategia saattaisi olla yhteistyö muiden arkkujen kanssa. Näinhän menestyneimmät eläimetkin toimivat. Liittoumia muodostamalla arkut voisivat tehokkaammin saalistaa energiaa muilta eläin- ja kasviroboteilta. Tämäkään vaihtoehto ei ole ongelmaton. Ensinnäkin muut robotit ovat jo saattaneet muodostaa vahvempia liittoumia. Toiseksi yhteistyö on aina riskialtista. Omien joukossa saattaa olla parasiittiarkkuja, jotka vain näyttelevät yhteistyötä, mutta jotka todellisuudessa haluavat varastaa energiaa tai muita resursseja. Pahimmassa tapauksessa parasiittien pyrkimys on vaihtaa oma ”isäntänsä” tilallesi.

Jotta arkkujen välinen yhteistyö onnistuisi, niillä pitäisi olla keinoja taata, että toinen ei yritä hyötyä toisen kustannuksella. Käytännössä arkkujen pitäisi pystyä tekemään päätelmiä toistensa mielentiloista ja luonteenpiirteistä. Niiden pitäisi tuntea rankaisevaa suuttumusta huijareita kohtaan. Lisäksi niillä pitäisi olla yhteinen kieli sopimusten solmimista varten, ja sopimuksia valvomaan pitäisi kehittää rankaisevia poliisi- ja tuomarirobotteja, jotka eivät kuitenkaan yrittäisi itse hyötyä vallastaan.

Toimivin strategia olisi toisin sanoen luoda ihmisen kaltaisia robotteja, jotka muodostavat modernin yhteiskunnan. Lienee turha mainita, että sellaisen suunnitteleminen tyhjästä on mahdotonta. Ihmisen ja hänen moraalitunteidensa kehittymiseen tarvittiin suunnattomasti aikaa ja jatkuvaa ja tarkkasilmäistä luonnonvalintaa. Ja vaikka robottiyhteiskuntien luominen lopulta jotenkin onnistuisi, mikä estäisi niitä hävittämästä luonnonvaroja liian tehokkaasti? Tuskin ihmisenkään toiminta voi jatkua näin menestyksellisenä vuosisatojen päähän. Moraalitunteet eivät ole kehittyneet palvelemaan koko elonkehän tai tulevien sukupolvien hyvinvointia.

maanantai 16. helmikuuta 2015

Ruokamyyteistä Skeptic-lehdessä

Uusimmassa Skeptic-lehdessä (2014, Vol 19, No 4) on Harriet Hallin varsin perusteellinen artikkeli ruoka- ja ravitsemusmyyteistä. Siinä on muun muassa tällainen lainaus:
Tiede ei ole identifioinut terveellisintä tapaa syödä. Se on kuitenkin tullut niin lähelle kuin mahdollista (koska olemattomuutta ei voida todistaa) vahvistaakseen sen, että ei ole olemassa terveellisintä ruokavaliota. Päinvastoin, tiede on osoittanut, että ihminen pystyy menestymään yhtä hyvin erilaisilla ruokavalioilla. Sopeutuvuus on leimallista syövälle ihmiselle. Monet ruokavaliot ovat meille hyviä, mutta mikään ei ole täydellinen.
Lehdessä on myös mainio juttu siitä, toimiiko AA-kerho alkoholismin hoidossa. Onko täydellinen pidättäytyminen alkoholista paras tapa?

maanantai 2. helmikuuta 2015

Moraali, eturistiriidat ja yhteiskunta


(Seuraavat pohdinnat olivat luonnostelua Circo Aereon Camping 3 –nykysirkusesityksen [ohj. Maksim Komaro] loppupuheenvuorooni. Esitin tästä vain lyhyen, yhden kappaleen tiivistelmän. Ajatuksia on mukailtu mm. John Rawlsilta ja Richard D. Alexanderilta.)

Vaikka yhteiskunta tähtää vastavuoroiseen hyötyyn ja yhteisiin etuihin, yhteiskunnan jäsenten välillä on aina eturistiriitoja. Etujen yhteisyys seuraa siitä, että toimimalla yhdessä kaikki voivat elää paremmin kuin kenelläkään olisi mahdollista yksin ponnistellessaan. Etujen ristiriitaa taas on, koska ihmisiä kiinnostaa, miten yhteistyön tarjoamat lisäedut jaetaan. Ja yleensä ihmiset kasvattaisivat mieluiten omaa osuuttaan. Moraalisissa ongelmissa on kyse juuri tästä. Kenen etuja meidän tulisi tietoisten päätösten avulla edistää ja kuinka paljon?

Useimmiten ihmiset seuraavat omia etujaan yksilöinä. Mutta kun edut kohtaavat, he tekevät sitä kollektiivisesti kaikenkokoisina ryhmittyminä ja liittoutumina: perheinä, naapurustoina, laivamatkustajina, työmarkkinajärjestöinä, syndikaatteina, yrityksinä, heimoina, kuntina, valtioina, valtioliittoina. On huomattava, että jos kaikkien edut olisivat aina yhteneviä, tällaisia yhteistyöliittoutumia ei olisi samassa määrin tarpeen sopia. Itse asiassa ilman eturistiriitoja moraalin tai eettisyyden käsitteet ylipäätään olisivat turhia. Oikeaa ja väärääkään tuskin olisi olemassa.

Vaikka ihmisillä on taipumus uhrautua yhteiskunnan hyväksi, he eivät kuitenkaan useimmiten ole valmiita uhraamaan kaikkea. Esimerkiksi mahdollisuudesta puolison saamiseen ei yleisesti ottaen haluta luopua. Tietynlaiset maataloutta harjoittavat monivaimoiset yhteiskunnat onnistuvat vaimottomuutta (osalta miehistä) jossakin määrin vaatimaan, mutta modernit demokratiat tai primitiiviset keräilijäyhteisöt eivät voi odottaa niin suurta uhrausta. Miehet haluavat oikeuden hoitaa omat lisääntymisprojektinsa. Sama pätee luonnollisesti naisiin, jotka kuitenkin ovat hieman eri asemassa: naisten pienempi lisääntymispotentiaali tekee heistä tärkeimmän miesten lisääntymistä rajoittavan tekijän. Tämä näkyy siinä, että hedelmälliselle naiselle löytyisi käytännössä aina jonkinlainen (seksi)kumppani.

Ihmisten halu omien lisääntymisprojektien hoitamiseen on yhteydessä moniin seikkoihin. Ihmisestä on ensinnäkin kehittynyt omaa yksilöllisyyttään arvostava olento. Lisäksi koska ihmisryhmät eivät ole suuria ydinperheitä kuten aitososiaalisilla hyönteisillä, yksilöiden väliset vuorovaikutukset ja eturistiriidat ovat monimutkaisuudessaan omaa luokkaansa. On luultavaa, että suurimpia yhteiskuntia on vaikeinta pitää koossa ja vakaina ilman riittävän tasaveroisia lisääntymismahdollisuuksia. Jos valtiossa siis sallitaan moniavioisuus, tarvitaan vahvaa uskontoa, ideologiaa ja/tai johtajaa, jotta valtio pysyisi koossa.

Lopulta onkin vaikeampaa selittää, miksi ihmiset niin usein suostuvat despotismiin ja hallitsijan tai koko hallitsevan luokan ylenmääräisiin (lisääntymis)etuihin. Selityksen takana on muun muassa seuraavankaltaisia seikkoja: minkälaisia ovat yhteisön vuorovaikutukset naapuriyhteisöihin, millaisia ovat yhteisöjen väliset maantieteelliset ja kulttuuriset rajat, miten voimakas koneisto on uskonnon turvana, miten vakaita elinolot ovat muutaman sukupolven ajan olleet sekä missä määrin sotilaat on erotettu perheistään. Etenkin kriisitilanteessa johtajalla on tärkeä rooli koordinoida ihmisten toimintaa kohti tehokkaampia sosiaalisia sopimuksia. Kun etniset erimielisyydet ovat suuria tai kun kansa on sodassa, ei ole aikaa odottaa, että jokin kaikkien hyväksymä demokraattinen kompromissiratkaisu pääsisi syntymään. Myrskyssä ihmiset luottavat kapteeniin. (Yhtenä esimerkkinä voidaan pitää Irakin entistä kovakätistä johtajaa, Saddam Husseinia. Hänen syrjäyttämisensä sai aikaan eri ryhmittymien välisten väkivaltaisuuksien purkautumisen, jonka seurauksista päivittäiset uutiset vieläkin kertovat.)

PS. Blogin aiheen ulkopuolelta: Intiaa on sanottu maailman suurimmaksi demokratiaksi. Silti Intiassa kansalaisten väliset erot poliittisissa vaikutusmahdollisuuksissa ovat valtavia ja osalta intialaisista puuttuvat kansalaisoikeudet käytännössä kokonaan. Jotakin Intian epädemokraattisuudesta kertoo myös se, miten Intian Penguin -kustantamo lopetti Wendy Donigerin The Hindus -kirjan (2009) julkaisemisen. Oikeistonationalistinen hinduryhmittymä SBAS syytti Donigerin teosta harhaoppisuudesta ja hindulaisuuden loukkaamisesta – etenkin esittäessään väitteitä jumalhahmojen ronskista seksuaalisuudesta. Tapaus on siinä mielessä huvittava, että ainakin monien jumalkuvien perusteella Intian jumalat ovat avoimen eroottisia. Tragikoomista tapauksessa on se, että SBAS:n syytteessä puututtiin Donigerinkin seksuaalisuuteen: hänen väitettiin olevan ”seksinnälkäinen nainen”. Asia ei kuitenkaan päätynyt oikeuteen asti, sillä Penguin päätti itse vetää kirjan markkinoilta. (Erään arvion mukaan Obaman vierailun aikana järjestetyn paraatin tahaton komiikkakin on seurausta Intian vähäisestä ilmaisun ja mielipiteen vapaudesta: https://www.youtube.com/watch?v=gfMBTq7ov_4)



PPS. Katselin blogini katselutilastoja, ja pisti silmään, että sivun katseluita olisi tullut huomattavan paljon ulkomailta. Kysyin alaa tuntevalta ystävältäni, mistä on kyse. Tuskinpa vaikkapa Intian ulkosuomalaisilla on ollut enemmän kiinnostusta blogiini kuin Espanjan suomalaisilla. Tällainen oli vastaus:

Ne eivät ikävä kyllä ole ihmiskäyttäjiä vaan automaagisia botteja (robotteja). Internetissä on tuhansia tuollaisia robotteja, jotka esimerkiksi yrittävät kommentoida spämmilinkeillä blogien kommentointiosioon tai yrittää hyödyntää jotain palvelimen haavoittuvuutta murtautumistarkoituksessa. Koska käytät bloggeria palvelinalustana, ei ole syytä huolestua murtautumisyrityksistä, ne eivät onnistu. Jotain suodatusta on myös kommentointiosiossa, jos sinne ei ole ilmestynyt spämmikommentteja. Kyse voi olla ihan normaalista spämmibotin linkkienseuraamismekanismista, jossa olet käytännössä vain välietappi. Kohteeksi valikoituu sattumanvaraisesti laskettuja tai linkkien seuraamisen seurauksena valikoituja IP-osoitteita. Tämä on ihan normaalia toimintaa Internetissä. Tuo että ne tulevat ympäri maailmaa, USA ykkösenä, on myös normaalia toimintaa. Nämä robotit ovat automaattisia ohjelmia, jotka toimivat tavallisten ihmisten koneilla, joihin on murtauduttu. Näitä robotteja ohjataan keskitetysti ja myös automaattisesti jostain osoitteesta käsin. Tätä kutsutaan bottiverkoksi. Näitä vastaan ei pysty millään suojautumaankaan, sillä ne tulevat täysin sattumanvaraisista osoitteista ympäri maailmaa eikä niitä voida tunnistaa normaaliliikenteestä tehokkaasti. En tiedä miltä aikaväliltä nuo luvut ovat, mutta jos tällaisia samanaikaisia sivulatauksia tulisi tarpeeksi suuri määrä tarpeeksi pienellä aikavälillä, palvelimen suorituskapasiteetti ei riitä enää normaaliin toimintaan (esimerkiksi näyttämään nettisivua normikäyttäjälle). Tällaista kutsutaan palvelunestohyökkäykseksi ja näitä tehdään myös juuri näillä edellä mainituilla bottiverkoilla. Tästä ei kuitenkaan ole kyse koska sivusto ei ole tarpeeksi kiinnostava lyhyen aikavälin palvelunestohyökkäystä varten. (En tiedä montako käyttäjää sivuillasi käy keskimäärin esimerkiksi tunnissa, mutta oletan että se on pieni määrä...) Ei siis syytä huoleen. Joukossa saattaa toki olla myös ihan asiallisiakin vierailuja sekä esimerkiksi hakukoneiden hakurobotteja. Niiden toimintaperiaate on vastaavanlainen.