Kuka menestyy ja miksi?

Iltalehdestä kyseltiin biologista näkökulmaa siihen, miksi toiset ihmiset menestyvät toisia paremmin. Seuraavassa pikaiset ja kieltämättä sekavat pohdintani aiheesta. Juttu ilmestyi 11.3.

Miksi osa ihmisistä siis menestyy – mitattiinpa menestystä taloudellisilla tekijöillä, hyvillä ihmissuhteilla tai vaikkapa lastenlasten määrällä? Monille on yllättävää, että ympäristötekijät ratkaisevat, missä määrin perinnölliset tekijät vaikuttavat yksilöiden välisiin eroihin vaikkapa juuri menestymisessä. Jos lähtökohdat ovat kaikille samanlaisia, yksilöiden väliset erot johtuvat enemmän eroista geeniperimässä. Jos kaikki saavat vaikkapa saman määrän samantasoisia soittotunteja, ne joilla on lahjoja soittamiseen, tulevat parhaimmiksi. Jos kasvuympäristöt taas ovat täysin erilaisia, geneettisten erojen merkitys pienenee. Ne, jotka saavat eniten ja parhaimpia soittotunteja, ovat parempia soittajia kuin ne, jotka tunteja eivät saa.

Menestys perustuukin suurelta osin siihen, mitä muut tekevät. Tähän liittyen biologiassa puhutaan usein tiheydestä riippuvasta valinnasta (frequency-dependent selection). Jokin strategia voi esimerkiksi olla menestyksekäs vain, jos se on riittävän harvinainen. Jos useimmat maksavat matkalippunsa siten, että lippuja ei kannata kovin usein tarkastaa, vapaamatkustaminenkin voi olla menestyksellinen strategia. Sama pätee rikollisuuteen. Usein kyse ei ole varsinaisesta tasapainotilanteesta vaan jatkuvasta heiluriliikkeestä; jos vapaamatkustus lisääntyy, myös paineet lipuntarkastajien määrän tai valtuuksien lisäämiseksi kasvavat.

Tiedetään, että älyllisten kykyjen ja tuoreen tutkimuksen mukaan jopa joidenkin persoonapiirteiden suhteen miesten välinen vaihtelu on naisia suurempaa. Molemmissa ääripäissä – vaikkapa introverteissa ja ekstroverteissä – on siis enemmän miehiä. ”Paljon lupauksia ja paljon idiootteja”, kuten miessukupuolta joskus on luonnehdittu. Tämä seikka yhdessä tiheydestä riippuvan valinnan kanssa selittänee osan siitä, miksi miehet ovat yliedustettuina vaikkapa taloudellisten huippumenestyjien ja myös rikollisten joukossa. (Biologeja on joskus syytetty jonkinlaisesta tasapäistämisestä tai normatiivisuudesta. Kuitenkin nimenomaan biologia tunnistaa yksilöiden väliset erot esimerkiksi kilpailullisuudessa tai lisääntymisstrategioissa.)

Erikoistumisen ja työnjaon yksilölle suomat hyödyt perustuvat siis pitkälti muiden valintoihin. Mitä mutkikkaammaksi yhteiskunta ja elämän materiaalinen perusta on tullut, sitä enemmän yksilölle on syntynyt mahdollisuuksia ja valinnanvaraa menestyä jollakin erikoisalalla. Ja mitä enemmän alalla vaaditaan osaamista, omistautumista ja kouluttautumista, sitä menestyneempinä kyseisen alan ammattilaisia yleensä pidetään. Töitä, joita kaikki voivat tehdä, ei arvosteta – etenkään palkan muodossa. Toisaalta kuten vapaamatkustuksessa, myös erikoistumisessa on kyse tasapainotilojen muutoksista: jos yhä useampi työskentelee tietotekniikan tai sosiologian parissa, putkimiehen tai kokin ansiot ja arvostus saattavat nousta. Nuorille tällaiset rajattomat ammatinvalintamahdollisuudet luovat tietysti kovia paineita. Oman alan löytämisessä tarvittaisiin omien lahjojen tunnistamisen lisäksi ennustajanlahjoja.

Julkisuuden perusteella yritysmaailmassa menestyneimmiltä vaikuttavat ne, jotka yleisesti hyväksytyillä tavoilla osaavat hyväksikäyttää ihmisaivojen palkitsemisjärjestelmiä; esimerkiksi mitä koukuttavamman tietokonepelin osaat tehdä, sitä menestyneempi olet. (Toisaalta pelimaailmassa on käymässä samoin kuin nettipornossa: pelaaminen on edelleen vangitsevaa, mutta ilmaistarjontaa on jo niin paljon, että alalla on yhä vaikeampi rikastua.) On kuitenkin huomattava, että menestyksen julkisuuskuva ei ole kaikki kaikessa. Vapaissa demokratioissa yritysten ja täten yritysjohtajien menestyminen perustuu edelleen osittain vastaaviin seikkoihin kuin yksilön menestyminen pari- ja ystävyyssuhteissa. Tarvitaan rehellistä, avointa ja vastavuoroista kaupankäyntiä. Yritysmaailmassa tietysti sallitaan kilpailullisuus ja siihen yksilöitä myös kannustetaan – ja toisinaan johtaja on narsistinen sosiopaatti –, mutta muista piittaamaton ahneus tai häikäilemättömyys herättää lähes aina suurta närkästystä. Ihmisellä onkin taipumuksia pyrkiä pitämään suurimpia epäoikeudenmukaisuuksia aisoissa – kuitenkin niin, että samalla ei tuhota työmotivaatiota ja vapautta etsiä menestystä.

Lehden esittämä jatkokysymys koski ns. Matteus-vaikutusta eli vaikkapa parhaimpien oppimisympäristöjen kasautumista niille, joilla jo valmiiksi on parhaat edellytykset. Vastaukseni oli lähinnä spekulointia. En esimerkiksi tiedä, onko kukaan kunnolla tutkinut, minkä verran perheet käyttävät aikaa ja muita resursseja lahjakkaan tai vähemmän lahjakkaan lapsen opastamiseen. Kaikki riippunee perheestä. Joissakin perheissä oppimisvaikeuksista kärsivään lapseen satsataan kaikki liikenevät resurssit. Tilanteesta riippuen vanhemmat pystyvät monesti myös auttamaan vaikkapa lukivaikeuksista kärsivää lasta itse. Toisaalta perheissä tietysti pyritään tukemaan lahjakastakin lasta, mutta aina perheen oma osaaminen tai varallisuus eivät erityislahjakkuuden tukemiseen riitä. Aina lahjakkuutta ei edes tunnisteta tai haluta tuoda esiin. Osa vanhemmista on myös mieluummin liian varovainen ja vaatimaton, jotta ei aiheuta lapselle paineita, liian raskasta lapsuutta tai friikin leimaa koulussa. Perheiden lisäksi opettajatkin ovat hyvin erilaisia siinä, auttavatko he mieluummin lahjakasta vai vähempilahjaista lasta. Perheiden ja oppimisympäristöjen sekä tarvitun tuen erilaisuuden takia on vaikea arvioida, missä määrin lahjakkaita tuetaan muita enemmän.

ps. 18.3. Eräs lukija laittoi palautteena otteen kirjasta Willpower (R. F. Baumeister & J. Tierney) ja kommenttinsa siihen.

However you define success—a happy family, good friends, a satisfying career, robust health, financial security, the freedom to pursue your passions—it tends to be accompanied by a couple of qualities. When psychologists isolate the personal qualities that predict “positive outcomes” in life, they consistently find two traits: intelligence and self-control. So far researchers still haven’t learned how to permanently increase intelligence. But they have discovered, or at least rediscovered, how to improve self-control.

On lohdullista tietää, että tahdonvoimaa voi kehittää ja siten vaikuttaa menestykseensä varsinkin, jos ei ole syntyjään kovin välkky.