Avoimesti rotueroista

Skeptikko 3/2021 -lehdessä tiivistän pari pointtia filosofi Jani Sinokin kanssa käymästäni rotutermiä koskevasta mielipiteenvaihdosta. Alkuperäisessä kirjoituksessani perustellaan, miksi rotusanaa on historiallisesta painolastistaan huolimatta (natsit puhuivat rotuhierarkiasta) turha karttaa ihmislajin muuntelusta puhuttaessa. 

Olemme Sinokin kanssa yksimielisiä siitä, että puhtaita rotuja ei ole olemassa - tai jos olisi, kyse olisi jo eri lajeista. Erimielisyytemme koskee sitä, onko rotueroja koskevia väitteitä tarkasteltava avoimesti. Sinokki nostaa esille Tatu Vanhasen ja esittää, että tämän tutkimukset ja väitteet ”eivät ansaitsisi tulla keskustelluiksi”. Mikä termi olisi sopiva tällaiselle asenteelle? Mieleen tulevat lähinnä dogmatismi tai autoritaarisuus. (Täällä perustelen, miksi jopa rotujen älykkyyserot ovat legitiimi tutkimusaihe.)

Sinokki päätyy myös saivartelemaan sivuseikoista. Ensin hän esittää, etten olisi lukenut David Reichin mainiota kirjaa, ja kun huomautan tehneeni siitä jopa arvion, hän ryhtyy viisastelemaan, voidaanko siitä, että joku on kirjoittanut kirjasta arvion, päätellä, että hän on myös lukenut kirjan. Talking about pedantry!

 

Niin tai näin, uskon Sinokinkin sisimmässään ajattelevan (vaikka hän antaa muuta ymmärtää), että tieteen ja skeptisismin hengen mukaisesti tosiasiaväitteitä tulee tarkastella avoimesti ja todisteisiin keskittyen, siis piittaamatta tutkimuksen saamasta rahoituksesta tai spekuloimatta väitteen esittäjän mahdollisista motiiveista. Mainittakoon tässä yhteydessä myös, että rasistisyytösten – joita Vanhaseen edelleen kohdistetaan – huolimaton viljely vie syytöksiltä terän ja samalla luo turvapaikan niille, joihin rehelliset rasismisyytökset parhaiten osuisivat.

 

                  * * *

Skeptikko 3/2021:

Skeptikko kunnostautuu totuuden etsimisessä

 

Olen käynyt Jani Sinokin kanssa mielipiteenvaihtoa siitä, onko perusteltua kutsua ihmisryhmiä roduiksi. Verrattuna empiiriseen kysymykseen lajinsisäisen vaihtelun määrästä ja maantieteellisestä jakautumisesta tällaiset nimityskiistat eivät ole kiinnostavia. Tiivistän kuitenkin pari pääpointtia.

 

Vertaillaan sanoja rotu ja populaatio. Populaatiolla voidaan tarkoittaa posiolaisia, Puolan katolilaisia tai vaikkapa kaikkia pohjoisamerikkalaisia. Termi on siis epämääräinen.

 

Epämääräisyys vaivaa myös rotutermiä. Kansanomaisesti rodulla tarkoitetaan suunnilleen mantereittain jakautuneita ihmismassoja, ei pieniä posiolais- tai pihtiputaalaispopulaatioita.Tässä mittakaavamielessä populaatiotermi on näistä kahdesta epämääräisempi: se voi tarkoittaa muutamaa yksilöä tai muutamaa miljardia yksilöä.

 

Ihmisillä olevat käsitykset mantereittain jakautuneista roduista ovat luonnollisesti puutteellisia. Se on kuitenkin kehno peruste mustamaalata itse termiä. Kansanvalistus luultavasti tuottaa päinvastaisia tuloksia kuin oli toivottu, mikäli se keskittyy tekemään sanoista tabuja. Sanapoliisitouhu ei myöskään edistä ihmislajin monimuotoisuuden selvittämistä.

 

Nimityskiistan ulkopuolelta Sinokki nostaa esiin Tatu Vanhasen. Tämän väitteet voidaan Sinokin mielestä sivuuttaa, sillä Vanhasen apurahalähteet ja hänen käyttämänsä julkaisufoorumit ovat vääränlaisia.

 

Suurin erimielisyytemme koskee tätä. Mielestäni tosiasiaväitteitä pitää arvioida riippumatta siitä, mistä väitteen esittäjä on saanut rahoitusta, rasistiseksi syytetyltä Pioneer fundilta vai woke-ideologiastaan moititulta Koneen säätiöltä. Sama pätee julkaisufoorumeihin. Jos ihmiset tarkastelisivat vain vertaisarvioiduissa tiedelehdissä esitettyjä väitteitä, kuten Sinokki näyttää skeptikoilta odottavan, koko skeptikkoliikettä tuskin olisi syntynyt. (Toki tervehdin ilolla sitä, että moni skeptikko on astrologian ja energiahoitojen sijasta ryhtynyt tarkastelemaan kriittisesti akateemista huuhaata.)

Olivatpa tutkijan rahalähteet, hänen julkaisunsa tai motiivinsa siis millaisia tahansa, esitettyjen väitteiden todenperäisyyden kannalta sillä ei ole merkitystä. Ja totuudesta skeptikon tulee olla kiinnostunut, auktoriteettiin vetoamisten sijasta.

 

Kannustankin skepsisläisiä kehittämään falsifioinnin jaloa taitoa. Tatu Vanhasen väitteet kansojen välisistä älykkyyseroista ja niiden yhteydestä vaikkapa demokratisoitumisprosessiin ovat tähän mainiota harjoitusta. Kuten Mustaa valkoisella -kirjastani käy ilmi, tässäkään tapauksessa väitteiden kumoaminen ei tarvitse tieteen ulkopuolista ja skeptiselle hengelle vierasta ja hedelmätöntä rasismivihjailua ja moralisointia – vaikka Vanhasen kohdalla olen tainnut moiseen naiiviuuteen hiukan itsekin sortua.

Saako roduista puhua?

Seuraava vastineeni ilmestyi Skeptikko 1/2021 -lehdessä, ilman tässä olevaa kuvitusta ja jälkikirjoituksia.

                      * * *
 
Sanapoliisi ampuu itseään jalkaan
 

Tunnen syvää sympatiaa sitä huolta kohtaan, että geneettisiä löydöksiä voidaan väärinkäyttää oikeuttamaan rasismia. Mutta geneetikkona tiedän, että ”rotujen” välisiä keskiarvoeroja ei yksinkertaisesti ole enää mahdollista jättää huomiotta.

 

David Reich, The New York Times 23.3.2018

 

Kiitän Jani Sinokkia ihmisrotutekstini huomioimisesta (Skeptikko 4/2020). Monet Sinokin kommenteista tosin ovat joko asiattomia tai epäolennaisia.

Sinokin mukaan kirjoitukseni ajaa – ja ovat yleisemminkin ajaneet – jonkinlaista ”konservatiiviagendaa”. Arvaus menee pahasti pieleen: kirjoituksillani ei ole konservatiivisia tai muunlaisia poliittisia tavoitteita. Myönnän toki, että tieteen edistämisen ohessa jotkin kirjoitukseni puolustavat ilmaisunvapautta ja sukupuolten yhtäläisiä oikeuksia. Sinokki tarkoittanee konservatismillaan kuitenkin jotakin muuta.

Sinokin argumentaatiosta kertoo paljon se, että hän ei koko kahden ja puolen sivun kirjoituksessaan esitä tekstistäni ensimmäistäkään suoraa sitaattia. Sen sijaan hän kehittelee kirjoitukseeni ja henkilööni asioita, joita niissä ei ole. Pyrkimykseni olisi muka uhriutua ja levittää salaliittoajattelua.

Moni toki harrastaa henkilöön käyvää argumentointia ja pahansuopaa demonisointia, mutta tässä tapauksessa se on erityisen kummallista, jopa huolta herättävää. Tekstini aiheena nimittäin on vähäpätöinen sopimus- ja määrittelykysymys: kelpaako sana rotu kuvaamaan maantieteellisesti muuntelevia väestöryhmiä vai ei.

Rotutermillä olevat historialliset rasitteet on helppo nähdä: natsit puhuivat rotuhygieniasta. Mutta on myös helppo nähdä, että yksittäisen termin julistaminen epäkorrektiksi on turhanaikaista sanapoliisitouhua, jolla ei ole vaikutusta ihmisillä oleviin rodullisiin ennakkoluuloihin – tai vaikutus saattaa olla päinvastainen kuin oli tarkoitus.

                            * * *

Vastineessaan Sinokki nostaa esiin kansojen älykkyyseroja käsittelevän teokseni. Se, että hän ei ole kirjaa lukenut, ei estänyt Sinokkia esittämästä siitä arviotaan: ”En ole Tammisalon teosta lukenut, mutta ymmärtääkseni hän ei kovin vahvaa tuomiota osannut tai halunnut [Tatu] Vanhasen jutuille tuossa teoksessaan antaa.”

Mitä kansojen älykkyyksiä käsittelevässä Mustaa valkoisella -kirjassani (2014) sanotaan? Teoksessa käsitellään esimerkiksi älykkyystutkimuksen perusteita, demokratisoitumisen vaikeutta ja taloudellista eriarvoisuutta. Sinokin jostakin syystä esille nostamasta Tatu Vanhasesta kirjassa sanotaan muun muassa seuraavasti:

Vanhasen käyttämät tutkimusmenetelmät ovat kausaliteettien arvioimisen kannalta vaillinaisia. Hänen päätelmiään ei voida kunnolla arvioida nykytiedon valossa. Tilastojen ja korrelaatioiden erilaiset tulkinnat ovat kuitenkin jo antaneet viitteitä siitä, että Vanhanen on joiltakin osin väärässä (ks. luvut 8–10).

Tässä ei ole mahdollista käydä läpi Vanhasen väitteitä. (Vanhanen muun muassa esittää, että erot kansakuntien taloudellisessa menestymisessä johtuvat osittain geneettisistä älykkyyseroista.) Kyse ei joka tapauksessa ole siitä, etten osaisi tai haluaisi ”tuomita Vanhasen juttuja”, kuten Sinokki teostani lukematta arvelee. On vain niin, että todistusaineiston perusteella Vanhasen tuotannolle ei voida antaa tuota vahvempaa yleistuomiota, kuusi vuotta hänen kuolemansa jälkeenkään. [1]

Vanhasen väitteiden todenperäisyyden kannalta on myös yhdentekevää, missä väitteet on julkaistu, mistä tutkimusrahoitus on tullut tai kuka hänen väitteistään innostuu tai ei innostu. Sinokki nostaa esiin näitä tutkimustulosten ulkopuolisia seikkoja ja jopa koettaa niiden avulla perustella sitä, että Vanhasen argumentit eivät ”ansaitsisi tulla keskustelluiksi”. Tiedevastaisempaa asennetta saa hakea. [2] Lainaus Carl Saganilta sopii tähän: ”On parempi ymmärtää universumia sellaisena kuin se todella on kuin pitäytyä harhaluuloissa, olivat ne miten tyydyttäviä tai tyynnyttäviä tahansa.”

On kenties houkuttelevaa ajatella, että koska olen hyvien puolella, myös totuus on minun puolellani ja että rehellinen yritys selvittää totuutta on moraalitonta. Tällaisesta asenteesta tutkijoiden tulee päästä eroon. Rohkaisen siis Sinokkiakin osoittamaan Vanhasen väitteet vääriksi.

Perään on kuitenkin muistutettava, että falsifiointiin on olemassa päteviä ja epäpäteviä menetelmiä. Ja Sinokin Vanhaseen kohdistamat rasistisyytökset kuuluvat selvästi jälkimmäiseen luokkaan. Tutkimuksen ulkopuoliset seikat – vaikka ne olisivat moraalisesti kuinka tuomittavia tahansa – eivät kykene ratkaisemaan päätelmien paikkansapitävyyttä. Tieteenhistoria tuntee esimerkiksi tapauksia, jossa merkittäviä tutkimustuloksia on sivuutettu vain siksi, että niiden esittäjä sattui olemaan nainen. Moinen asenteellisuus ei kuulu tieteeseen.

Sinokki siis osaa ja haluaa kaivella tutkimustuloksiin liittymättömiä sivuasioita. Se, että tutkijatohtorin ”perustelut” ovat lähinnä rasismisyytöksiä – oli syytöksiin aihetta tai ei – on harmillista siksi, että se tekee syyttelijästä epäkiinnostavan ja ei-varteenotettavan keskustelijan. Tämä pieneltä osaltaan heikentää tutkijayhteisön valmiuksia selvittää varsinaisia asiakysymyksiä. (Sivuhuomautuksena mainittakoon, että Vanhasen tapa korostaa itäaasialaisten korkeampaa keskiarvoälykkyyttä sopii huonosti hänestä luotuun kuvaan valkoista ylivaltaa kannattavana kummajaisena.)

Se, onko Vanhasen väitteillä sosiaalisia haittavaikutuksia tai ovatko hänen tutkimuskohteensa muutoin mielekkäitä, on taas eri kysymys. [3] Tällaisiakin aiheita kirjassani käsitellään. Olen esimerkiksi taipuvainen ajattelemaan, että älykkyystutkimuksen resursseja kannattaisi suunnata muualle kuin väestöryhmien älykkyyserojen selvittämiseen. Kyseinen mielipiteeni on kuitenkin sivuseikka tosiasiaväitteistä käytävän keskustelun kannalta.

                       * * *

Sen lisäksi, että Sinokki antaa arvioita kirjasta, johon hän ei ole perehtynyt, hän väittää minun syyllistyvän samaan: ”...jos hän [Tammisalo] olisi esimerkiksi vaivautunut lukemaan hänen viitteenäänkin mainitsemansa David Reichin kirjan. Tätä hän ei kuitenkaan ilmeisesti ole tehnyt...” 

Olen Reichin mainion teoksen lukenut ja sen myös arvioinut – jo vuoden 2019 alussa; tämä olisi selvinnyt pikaisella hakukoneen käytöllä. Olennaista käsillä olevan terminologisen erimielisyyden kannalta on Reichin seuraava huomio:

Länsi-Euraasian väestöt ovat tyypillisesti keskenään noin seitsemän kertaa samanlaisempia kuin länsieuraasialaiset ovat itäaasialaisiin verrattuna. Kun mutaatioiden taajuudet merkitään kartalle, Länsi-Euraasia vaikuttaa homogeeniselta Euroopan Atlantin rannikolta Keski-Aasian arolle. Keski-Aasia on jyrkkä muutoksen raja ennen toisen homogeenisen alueen alkua Itä-Aasiassa.

Populaatiot – ja jopa lajit – ovat toki historian saatossa sekoittuneet. Jos rotuteoreetikko olisi elänyt esimerkiksi 10 000 vuotta sitten, hän olisi Reichin mukaan joutunut luokittelemaan Hedelmällisen puolikuun viljelijät, Keski- ja Länsi-Euroopan metsästäjä–keräilijät ja Itä-Euroopan metsästäjä–keräilijät eri roduikseen, vaikka mikään näistä ryhmistä ei ole säilynyt risteytymättömässä muodossa.

Pääpointti on kuitenkin se, että risteytymisistä huolimatta väestöjen välillä on edelleen polveutumishistoriasta johtuvia geneettisiä eroja. Reichin mukaan poliittisesti korrekti ajatus, että ihmisväestöt ovat niin läheistä sukua toisilleen, että niiden välillä ei ole merkittäviä eroja, ei ole pätevä. Eli kuten kirjoituksessani totean, jopa yksilön ulkonäön perusteella voidaan arvioida sitä, mistä päin maailmaa hän on kotoisin ja millaisissa oloissa hänen esivanhempansa ovat eläneet.

Se, viitataanko tällaiseen muunteluun sanalla rotu vai jollakin muulla termillä, on yhdentekevä seikka selvitettäessä väestötasolla olevia eroavuuksia. Niiden määrä ja laatu on puhtaasti empiirinen kysymys, ja niihin vastaamista moralistinen sanapoliisipuuhastelu haittaa.

Merkillepantava seikka Sinokin kirjoituksessa – jos siitä poistetaan tieteen politisointi, salaliittoteoretisointi ja muu asian vierestä argumentointi – on sen yksimielisyys kirjoitukseni kanssa. Sinokki esimerkiksi toteaa, että ”samankaltaisuudet ja eroavaisuudet lajin sisällä ovat tilastollisten keskiarvojen jatkumoja”. Tekstissäni kyseinen seikka ilmaistaan seuraavasti:

Ei ole olemassa puhtaita rotuja tai puhtaita populaatioita. Harvaa ominaisuutta esimerkiksi tavataan vain joltakin yhdeltä rodulta tai populaatiolta. Myös rotujen ja populaatioiden sisäinen muuntelu on suurta. On siis mahdoton kertoa tarkasti, millä tavoin kaksi naapuripopulaatiota tai -rotua ovat erillisiä ryhmiään. Tämä on ilmeistä, sillä jos rotujen tai populaatioiden rajat olisivat selkeitä ja ylittämättömiä, kyse olisi jo eri lajeista.

Tällaisen yksimielisyyden valossa Sinokin kirjoitus näyttää moraalipaniikin motivoimalta pyrkimykseltä hankaloittaa tutkijoiden mahdollisuuksia vastata ihmisten erilaisuutta koskeviin empiirisiin kysymyksiin. Kuten alkuperäisessä kirjoituksessani totean, sanapoliisi antaa kuvan itsestään joko tyhjänpäiväisenä poseeraajana tai autoritaarisena holhoajana. Kirjoitukseni päättyy seuraavasti:

Huoli siitä, että yksittäiset termit tai tutkimustulokset yllyttäisivät kansanjoukkoja pahuuteen, on takaperoista valistuksen vähättelyä. Tässä on melkoista ironiaa, sillä nimenomaan korkeimmin kouluttautuneet ovat sanapoliisi- ja tiedekomissaaritouhuissa aktiivisimpia. He eivät hybrikseltään huomaa, miten lähellä totalitarismia kielenkäytön kyttääminen ja tieteen politisointi ovat.

Varoitukseni totalitaristisesta hybriksestä menivät Sinokilta ohi. Muutoin on vaikea selittää hänen vastineensa empirianvastaista ja tieteelliselle keskustelulle vierasta vihjailua. Silmien ja korvien sulkemiseen pystyvät kaiketi myös perinteisiä uskontoja edistyksellisemmät ajatusrakennelmat. Lopputulos ei ole skeptikon mieleen: älyllinen ja keskustelullinen tyhjiö, jota poliittisen ääriajattelun motivoima pseudotiede pyrkii täyttämään. [4]
 
                             * * *
 
Joku saattaa ajatella, että väestöryhmien eroja ei kannata tutkia, koska se voi johtaa syrjintään. Tämä muistuttaa väitettä, että taloudellista eriarvoisuutta ei kannata tutkia, koska se voi johtaa ahneeseen kaverikapitalismiin. Tällaisia vastaavuuksia olisi loputtomasti: ”Meidän tulee luopua psykiatriasta, koska saatamme löytää ihmisiä stigmatisoivia mielenhäiriöitä.”

Tutkijat siis vapaasti tavoitelkoot totuutta, olkoon se miten ruma tai kaunis hyvänsä. Vasta, jos pystytään osoittamaan, että jostakin tutkimuksesta on enemmän haittaa kuin hyötyä, on syytä pohtia tutkimuksen rajoittamista. Sitä ennen kyse on dogmatismista.

”Vaarallisista ajatuksista” keskusteleminen tieteen harkitsevassa ja maltillisessa ilmapiirissä voi toki johtaa ajatusten vääristymiseen ja kritiikittömään hyväksymiseen muualla yhteiskunnassa. Tästä tutkimuksen ulkopuolisesta argumentista on kuitenkin huomattava, että kaikesta tutkimuksesta voi koitua ennustamattomia ongelmia. Jos tiede tietäisi etukäteen, mitä se löytää tai miten löytöjä käytetään, tieteenharjoittamisessa ei ylipäätään olisi mieltä. Kannustankin tutkijoita tiedepuritanismiin, jossa pääosaa näyttelee tunnollinen totuudentavoittelu ja jossa kansalaisille suodaan mahdollisuus tietoon ja rehellisyyteen pohjautuvaan täysikasvuisuuteen. To boldly go where no man has gone before!

ALAVIITTEET

[1] Kukaan ei toistaiseksi tiedä, missä määrin geenit selittävät ryhmätason älykkyysvaihtelua. (Geenien perusteella voidaan tosin jo tehdä varsin osuvia ennusteita eri populaatioiden ÄO-keskiarvoista [Piffer 2019].) Tutkijat ovat erimielisiä myös siitä yksinkertaisemmasta kysymyksestä, ovatko keskiarvoiset erot Yhdysvaltain mustien ja valkoisten testiälykkyydessä kaventuneet vai eivät. Kansainvälisestä erojen kaventumisesta älykkyystutkijat sen sijaan ovat melko yksimielisiä. Tärkein tekijä kaventumisen takana lienee parantunut ravitsemustilanne köyhissä maissa.

[2] Lähihistorian rotusyrjintä- ja ihmisoikeusloukkaustapaukset ovat perustuneet muihin seikkoihin kuin ajatukseen, että geneettiset erot selittävät osan kansojen älykkyyseroista. Vastaavasti se, että yhteiskunta järjestää heikoimmille oppilaille erityisopetusta ja antaa taloudellisesta tukea vähäosaisille, ei perustu tutkimustulokseen, että ihmisten ominaisuudet ja suoritukset olisivat samanlaisia.
   Huomio pätee myös ihmisten yhdenvertaisuuteen lain edessä. Olisi vaarallista perustaa laillinen yhdenvertaisuus siihen empiirisesti testattavaan hypoteesiin, että ihmisryhmät ovat samanlaisia. Jos tutkimus sitten todistaisi, että ryhmien välillä onkin eroja, tällöin johonkin ryhmään kohdistuva syrjintä tulisi oikeutetuksi. Lähtökohta on siksi ilmeinen: ihmisiä on tarkasteltava yksilöinä, heidän taipumustensa ja tekojensa mukaan, riippumatta ryhmätason ominaisuuksien keskiarvoista. Kaikista roduista ja molemmista sukupuolista löytyy sekä typeryyttä että teräväpäisyyttä.

[3] Ymmärrys siitä, missä määrin ja miten geenit selittävät älykkyyden vaihtelua, vähentää tarvetta syyllistää yhteiskuntaa yksilöiden erilaisesta menestymisestä. Tämä turhien syytösten loppuminen taas vähentää yhteiskunnallisia jännitteitä. Se puolestaan tarkoittaa, että ihmisten on helpompi suhtautua toisiinsa yksilöinä.
   Älykkyyteen liittyvissä kysymyksissä moni korkeasti koulutettu saattaa kaikesta huolimatta ajatella, että ”

En halua tietää totuutta, enkä halua kenenkään muunkaan tietävän sitä”. Moinen ennakkoluuloja ruokkiva pelkuruus ja refleksinomainen fatalismi eivät sovi skeptikolle. Jos tietyt tutkimusaiheet kielletään tai jos tutkijoiden työtä hankaloitetaan vain siksi, että pelkäämme jonkun rasistiraasun reaktiota, se tekee tieteestä rasistien panttivangin ja antaa heille keinoja hiljentää tutkijoita. Tällaista valtaa ei tule luovuttaa kenellekään, ei edes hyvää tarkoittaville filosofeille, kenties etenkään heille.

[4] Reich toteaa, että henkilö, joka kiistää väestöjen väliset erot, jää puolustuskyvyttömänä tieteellisten löydösten vyöryn alle. Tutkijoilta hän perää avoimuutta ja rehellisyyttä:

Me tiedemiehet emme enää voi jatkaa vaikenemisen strategiaa, jossa kansan ja kollegoiden annetaan ymmärtää, että huomattavia väestöjen välisiä piirteiden eroja ei todennäköisesti ole. Itse asiassa se voi olla suorastaan vahingollista. Jos tiedemiehinä tarkoituksella pidättäydymme perustamasta rationaalista viitekehystä ihmisten erojen käsittelemiseksi, pidämme yllä tyhjiötä, jonka valetiede täyttää. Se on paljon huonompi tulos kuin mikään, mitä saamme aikaan puhumalla avoimesti.

KIRJALLISUUS

Piffer, D. (2019): Evidence for Recent Polygenic Selection on Educational Attainment and Intelligence Inferred from Gwas Hits: A Replication of Previous Findings Using Recent Data. Psych. 1(1): 55–75.
 
Reich, D. (2018): Keitä olemme ja miten päädyimme tähän – Muinais-DNA ja ihmisen menneisyyden uusi tiede. Suom. Kimmo Pietiläinen. Terra Cognita. Helsinki.
 
Sinokki, J. (2020): Skeptikon on syytäkin epäillä rodun käsitteen käyttökelpoisuutta. Skeptikko4/2020.
 
Tammisalo, O (2020): Saako ihmisroduista puhua? Saako rotueroja tutkia? Skeptikko 2/2020.
 
Tammisalo, O (2014): Mustaa valkoisella – Tiede ja kansojen älykkyys. Terra Cognita. Helsinki.
 
                      * * *
 
PS. New York Times -lehdessä (Maaliskuu 23, 2018) David Reich kirjoittaa seuraavasti:
 
I have deep sympathy for the concern that genetic discoveries could be misused to justify racism. But as a geneticist I also know that it is simply no longer possible to ignore average genetic differences among “races.”
Groundbreaking advances in DNA sequencing technology have been made over the last two decades. These advances enable us to measure with exquisite accuracy what fraction of an individual’s genetic ancestry traces back to, say, West Africa 500 years ago — before the mixing in the Americas of the West African and European gene pools that were almost completely isolated for the last 70,000 years. With the help of these tools, we are learning that while race may be a social construct, differences in genetic ancestry that happen to correlate to many of today’s racial constructs are real.
--
I am worried that well-meaning people who deny the possibility of substantial biological differences among human populations are digging themselves into an indefensible position, one that will not survive the onslaught of science. I am also worried that whatever discoveries are made — and we truly have no idea yet what they will be — will be cited as “scientific proof” that racist prejudices and agendas have been correct all along, and that those well-meaning people will not understand the science well enough to push back against these claims.
This is why it is important, even urgent, that we develop a candid and scientifically up-to-date way of discussing any such differences, instead of sticking our heads in the sand and being caught unprepared when they are found.
--
While most people will agree that finding a genetic explanation for an elevated rate of disease is important, they often draw the line there. Finding genetic influences on a propensity for disease is one thing, they argue, but looking for such influences on behavior and cognition is another.
But whether we like it or not, that line has already been crossed. A recent study led by the economist Daniel Benjamin compiled information on the number of years of education from more than 400,000 people, almost all of whom were of European ancestry. After controlling for differences in socioeconomic background, he and his colleagues identified 74 genetic variations that are over-represented in genes known to be important in neurological development, each of which is incontrovertibly more common in Europeans with more years of education than in Europeans with fewer years of education.
It is not yet clear how these genetic variations operate. A follow-up study of Icelanders led by the geneticist Augustine Kong showed that these genetic variations also nudge people who carry them to delay having children. So these variations may be explaining longer times at school by affecting a behavior that has nothing to do with intelligence.
This study has been joined by others finding genetic predictors of behavior. One of these, led by the geneticist Danielle Posthuma, studied more than 70,000 people and found genetic variations in more than 20 genes that were predictive of performance on intelligence tests.
Is performance on an intelligence test or the number of years of school a person attends shaped by the way a person is brought up? Of course. But does it measure something having to do with some aspect of behavior or cognition? Almost certainly. And since all traits influenced by genetics are expected to differ across populations (because the frequencies of genetic variations are rarely exactly the same across populations), the genetic influences on behavior and cognition will differ across populations, too.
You will sometimes hear that any biological differences among populations are likely to be small, because humans have diverged too recently from common ancestors for substantial differences to have arisen under the pressure of natural selection. This is not true. The ancestors of East Asians, Europeans, West Africans and Australians were, until recently, almost completely isolated from one another for 40,000 years or longer, which is more than sufficient time for the forces of evolution to work. Indeed, the study led by Dr. Kong showed that in Iceland, there has been measurable genetic selection against the genetic variations that predict more years of education in that population just within the last century.

PS 2. Jos oppineiston annetaan moralisoimalla ohjailla ihmisten käyttämiä ilmaisutapoja, suhteellisuuden- ja vivahteidentaju ovat vaarassa kaventua. Ylivalveutunut ajatuspoliisitoiminta saattaa esimerkiksi vaikeuttaa eron näkemistä sen välillä, milloin kyse on ennakkoluuloisesta yksityisajattelusta ja milloin laittomasta syrjinnästä. Kyseisen eron näkeminen on edelleen tärkeää – siitä huolimatta, että suomalainen yhteiskunta on suvaitsevaisempi ja vapaampi ennakkoluuloista kuin koskaan aiemmin.
   Kuten tekstistä käy ilmi, sanapoliisi ampuu itseään jalkaan monella tavalla. Hän tekee itsestään merkityksettömän keskustelijan, hän edistää autoritaarisuutta, keskustelemattomuutta ja tietämättömyyttä sekä luo tilaa kiihkoilijoille.
 
PS 3. Jutussa mainittiin sivuhuomiona Tatu Vanhasen tapa korostaa itäaasialaisten älykkyystestimenestystä. (Hänen 2013 julkaistu kirjansa on jopa nimeltään Miksi Kiina lähtee lentoon ja Kongo ei?) Tästä on huomattava, että vaikka kiinalaisnuorten testitulokset ovat parempia kuin lähes millään muulla maalla, tulokset on mitä ilmeisimmin saatu lähinnä vauraiden rannikkokaupunkien paremmista kouluista. Kaksi kolmesta kiinalaislapsesta elää kuitenkin edelleen maaseudulla, ja ero miljoonakaupunkeihin on valtava. Syrjäseuduilla koulutuksen ja jopa ravitsemuksen taso voi syvimmän köyhyyden väistymisestä huolimatta olla ala-arvoista. Ks. esim. Rozelle & Hell: Invisible China (2020).

Tuleeko rotujen välisiä älykkyyseroja tutkia?

Sam Harrisin keskustelu Charles Murrayn kanssa kannattaa kuunnella (esim. täältä tai täältä). Kiinnostava kohta on muun muassa Murrayn vastaus Harrisin kysymykseen, miksi kukaan haluaisi tutkia rotujen välisiä älykkyyseroja. Onko sellaisesta tiedosta muka jotakin hyötyä? Teemmekö jotakin esimerkiksi havainnolla, että ihmiset Saharan eteläpuolella saavat keskimäärin alhaisempia testituloksia kuin Itä-Aasiassa ja että eurooppalaiset ovat jossakin siinä välissä? Pohdin kysymystä Mustaa valkoisella -kirjassani, josta tiivistin tähän lähinnä tutkimusta vastustavia pointteja (viitteet kirjassa). Perään laitan teoksesta vielä otteen, jossa geneettisiä rotueroja esittänyt Tatu Vanhanen (1929–2015) vastaa kysymyksiini. Jos kiinnostaa tietää, mitä ajattelen tai mitä tutkimus sanoo rotueroista, kehotan kirjan lukemaan (tiedän, törkeä mainos). Mutta tässä siis yleistä pohdintaa aiheen tiimoilta.

Tieteen tulee keskustella arimmistakin aiheista. Ongelma on siinä, että tiedefoorumeilla käyty keskustelu saattaa vaivihkaa tehdä vaarallisista ideoista hyväksyttävämpiä muualla yhteiskunnassa. Joskus pelkkä ajatuksen julkinen esittäminen saattaa muuttaa sen vaikutuksia. Jo esimerkiksi maahanmuuton ongelmien esiintuominen saattaa altistaa vähemmistöjä vainon tai halveksunnan kohteeksi. Ja kun jokin vaarallinen ajatus siirtyy tieteellisestä hienovaraisuudesta poliittisen keskustelun piiriin, ajatuksesta voi tulla tehokas ja ennalta arvaamaton ase. Onkin mahdollista, että ihmiset pitävät osan mielipiteistään ja ennakkoluuloistaan yksityisinä sen takia, että ulkopuoliset saattavat kärsiä niiden leviämisestä.

On myös mahdollista, että jos ennakkoluuloja tukevat tutkimustulokset tulevat julkisiksi, ihmiset saattavat rohkaistua toimimaan ennakkoluulojensa mukaisesti. Ehkä he alkavat kuvitella, että muutkin toimivat siten. Joku voi myös ryhmäpaineen (kuvitellun tai todellisen) vuoksi päätyä syrjimään joitakin ihmispopulaatioita, vaikka hänellä ei alun perin ollutkaan näitä ihmisiä väheksyviä ajatuksia. Toki keskustelulla saattaa olla vaikutuksia myös siihen, mitä kyseessä olevien ryhmien edustajat ajattelevat itsestään.

Tieteenharjoittajat luonnollisesti varoittavat ideoidensa väärinkäytöstä, usein myös tieteellisissä artikkeleissaan. Tällaiset varoitukset saattavat kuitenkin hukkua muuhun viestitulvaan. Tutkijanammatin vaatimukset tekevät tutkijoista hitaita ja tehottomia verrattuna ajatusten ”itsenäiseen” leviämiseen, etenkin internetissä. Lisäksi jos olen rehellinen, en usko, että ”tavalliset ihmiset” tulevat koskaan harrastamaan sellaista selkeää ajattelua, jossa vaarallinen ajatus pystytään hyväksymään ilman sen tuomia haittavaikutuksia. Tästä syystä tieteellisen rationaalisuuden vaatimus ei välttämättä tarkoita koko totuuden etsimistä. Joskus järkevä ihminen saattaa valita tietämättömyyden; hän ei ehkä halua altistua vaarallisille salaisuuksille.

Suomessa Tatu Vanhasen ajatukset rotueroista saattavat olla erityisen vaarallisia. Rasismi ensinnäkin on juurtunut syvälle suomalaiseen mielenmaisemaan. Toiseksi Suomi ei oikeastaan ole länsimainen demokratia. Täältä puuttuu henkisesti vireä, yksilöä kunnioittava ja itseään haastava keskusteluilmapiiri. Vanhanen on oikeassa todetessaan, että meiltä puuttuu järjestelmä, ”joka helpottaisi ihmisten erilaisuuden ja samanlaisuuden yhteensovittamista”. Suomettuneen punamultakonsensuksen jäljiltä yksilöperusteisen ajattelun ja arvomaailman on ollut vaikea kasvaa.

Populaatioiden keskimääräiset erot eivät luonnollisesti poista yksilöiden välistä vaihtelua – eli sitä, että on fiksuja afrikkalaisia ja on pölvästejä itä-aasialaisia – tai sitä, että samoja (geneettisiä) ominaisuuksia tavataan kaikilta populaatioilta. Moraalisuus vaatii, että yksilöitä kohdellaan yksilöinä, ei ryhmän edustajina, riippumatta keskimääräisistä eroista.

Älykkyyserojen selittäminen kuuluu tieteen tehtäviin – siitä huolimatta, että selityksillä voi olla moraalisia ja poliittisia seurauksia. Geeneihin perustuvan selityksen mukaan älykkyyserot eivät esimerkiksi ole kenenkään syy. Afrikkalaisia äitejä tai isiä ei siis voida syyllistää siitä, että he eivät ole muuttaneet lastensa ympäristöä paremmaksi. Tätä voitaneen pitää geeniselityksen positiivisena puolena. Negatiivisena puolena taas on se, että selitys saattaa vähentää yrityksiä ympäristön muuttamiseen. Monethan virheellisesti kuvittelevat, että geeneille ei voida mitään. Toisaalta geeniselitys saattaa myös synnyttää motiivin kompensoida ihmisten perinnöllisiä puutteita. Tätä mahdollisuutta voidaan pitää selityksen toisena positiivisena puolena. Tosiasiat ovat kuitenkin parasta vastalääkettä fatalismille ja determinismille. Se, että Afrikasta muuttaneiden mustien jälkeläiset saavat afrikkalaisia korkeampia älykkyystestituloksia, kertoo, että kulttuuriympäristön muuttamisella pystytään vaikuttamaan ihmisiin.

---

Tässä on joitakin Tatu Vanhaselle esittämiäni kysymyksiä (myös Mustaa valkoisella -kirjasta). Miten sinä vastaisit kolmanteen kysymykseen, johon Vanhanen ei osannut vastata?

Teoriasi kannalta tämän kohdan kysymyksillä ei ole merkitystä, mutta uskon näiden kiinnostavan ihmisiä. Mitä esimerkiksi sanoisit psykologille, joka kertoi voineensa fyysisesti pahoin, kun hän kuuli ajatuksen, että kansojen epätasa-arvo johtuu älykkyyseroista ja on siksi väistämätöntä? Olet varmasti tietoinen, että teoriallasi on tällainen vaikutus moniin ja että monissa akateemisissa piireissä sinua aktiivisesti vältellään.

Vanhanen:

Useimmat ihmiset myös akateemisissa piireissä ovat omaksuneet vallitsevan ja oikeana pidetyn maailmankuvan, jonka mukaan kansojen välillä ei ole merkittäviä geneettisiä eroja ja niihin perustuvia älykkyyseroja, jotka johtaisivat väistämättä kansojen epätasa-arvoon. Hallitseva maailmankäsitys pitää kansojen välillä esiintyviä suuria epätasaisuuksia joidenkin ympäristötekijöiden aiheuttamina tilapäisinä epäkohtina, jotka on mahdollista korjata ympäristötekijöitä muuttamalla. Monille tällainen uskomus on itsestäänselvyys, jota ei tarvitse perustella ja jota kenenkään ei sovi arvostella. Sen vuoksi he suhtautuvat karsaasti maailmankuvansa kyseenalaistamiseen ja pitävät pyhäinhäväistyksenä teoriaa, joka väittää kansojen välisten suurten eriarvoisuuksien jatkuvan loputtomasti, koska ne ovat väistämättömänä seuraamuksena kyvyiltään erilaisten ihmisten osallistumisesta niukoista resursseista käytävään jatkuvaan kamppailuun.

   Psykologi-tuttavallesi haluaisin sanoa, että psykologin kannattaisi perehtyä myös globaalien eriarvoisuuksien syitä koskeviin uusiin näkemyksiin eikä jäädä oman vanhentuneen ja selityskyvyttömän maailmankuvansa vangiksi. Ymmärrän kuitenkin hänen asennoitumistaan, sillä lukemattomat psykologit myös muualla maailmassa ovat luullakseni hänen kanssaan samaa mieltä.

Eräs tuttavani – joka hyvin ymmärtää, miten tärkeää tieteen vapaus ja autonomia ovat – varoitti minua silti likaamasta käsiäni aiheella samaan tapaan kuin biologeja varoitellaan käymästä keskusteluun kreationistien kanssa. Se kun saattaisi antaa yleisölle kuvan, että kreationismi on varteenotettava vaihtoehto. Toisaalta sama tuttava kannusti, että tarttumalla aiheeseen on myös mahdollista kerätä moraalista pääomaa. Mitä sanot niille, joiden mielestä aiheistasi on kaikkien kannalta parasta vaieta?

Vanhanen:

Tuttavasi kuvastaa oppineiden ihmisten asennoitumista oman maailmankuvansa kanssa ristiriidassa olevaan tutkimukseen. Kun he eivät kykene järkiperustein hylkäämään teoriaani tukevien maailmanlaajuisten empiiristen tutkimuksen tuloksia, he ummistavat silmänsä ja leimaavat tutkimustulokseni huuhaaksi, jota kenenkään ei pitäisi ottaa vakavalta kannalta. Arvostelijat eivät ole puuttuneet darwinilaisesta evoluutioteoriasta johdettuun teoriaani globaalien eriarvoisuuksien perustumisesta evoluution tuottamaan ihmisten erilaisuuteen, koska esittämäni teoreettisen selityksen hylkääminen edellyttäisi myös darwinilaisen evoluutioteorian pitämistä pätemättömänä. He keskittyvät väitteeseen, että käyttämäni kansallisten älykkyyserojen mittaustulokset ovat enemmän tai vähemmän virheellisiä. Erilaisia virheitä niissä varmasti on, mutta haluaisin huomauttaa, että itse en ole minkäänlainen älykkyystutkija enkä ole koskaan ollut.

   Mielenkiintoni ja tehtäväni on rajoittunut kansojen välisten keskimääräisten älykkyyserojen yhteiskunnallisten seuraamusten selvittämiseen. Niille, joiden mielestä aiheistani on parasta vaieta, haluaisin vain sanoa, että ihmisiä koskevien uusien teorioiden läpimurto on aina ollut vaikeaa ja jopa tuskallista. Näin erityisesti tässä tapauksessa, kun maailmankuvaa olisi muutettava ja pitäisi oppia hyväksymään ihmisten erilaisuuteen liittyvien globaalien eriarvoisuuksien jatkuminen loputtomasti.

Ihmisillä on voimakas taipumus yleistää ja heidän on vaikea suhtautua muiden ryhmien edustajiin yksilöinä. Jos sinua kaikkialla uskottaisiin, vaikeuttaisiko se joidenkin yksilöiden mahdollisuuksia hyötyä älykkyydestään?

Vanhanen:

Yhtenä tapana tehdä yleistyksiä on esimerkiksi olettaa, että jonkin etnisen ryhmän muuta väestöä korkeampi tai alempi keskimääräinen ÄO koskee yhtäläisesti ryhmän kaikkia jäseniä. Näinhän asia ei ole, sillä kaikkien ryhmien sisällä yksilöiden välillä on suurta hajontaa. Ihmisiin pitäisi oppia suhtautumaan yksilöinä. Kysymyksen jälkimmäiseen osaan en osaa vastata mitään.

Oletetaan, että valtiotieteilijöiden keskimääräinen ÄO on muutaman pisteen alempi kuin luonnontieteilijöillä. Miten meidän pitäisi reagoida tällaisiin eroihin? Tai mitä pitäisi ajatella henkilöistä, jotka näitä eroja korostavat?

Vanhanen:

Ei valtiotieteilijöiden ja luonnontieteilijöiden väliseen eroon mielestäni tarvitsisi mitenkään erityisesti reagoida. Monien ihmisryhmien välillä voi olla keskimääräisessä ÄO:ssa muutaman pisteen eroja, mutta sen ei tarvitse vaikuttaa kaikkien ryhmien oikeuteen työskennellä omalla alallaan kykyjensä mukaan. On muistettava, että yksilölliset ÄO-erot ovat seurausta hedelmöitymiseen liittyvästä sattumanvaraisuudesta. Hyvät tai huonommat geneettiset ÄO-edellytykset eivät ole kenenkään omaa ansiota tai syytä. Ne vain heijastavat luonnossa vallitsevaa sattumanvaraisuutta ja monimuotoisuutta. Meidän on tyydyttävä siihen, mitä olemme sattumalta saaneet. En ymmärrä mitä syytä olisi erojen korostamiseen.

---

PS. Oheisessa kuvassa on joitakin tällä hetkellä lukemiani kirjoja. Keltikangas-Järvinen on samaa taattua laatua kuin hänen aiemmat populaarit teoksensa. Joistakin määrittelykysymyksistä olen hieman eri mieltä (mm. persoonallisuus vs. temperamentti), mutta määritelmistä on tietysti turha kiistellä. Joitakin yksittäisiä kohtia voidaan myös moittia mutkien oikomisesta: ”Ihmisen käytöksestä emme voi päätellä hänen itseluottamuksensa määrää emmekä hänen motiivejaan, mutta ihmisen temperamentti on se, jollaisena se ulospäin muille näyttäytyy” (s. 39). Eniten teoksessa kuitenkin häiritsee hakemiston ja lähdeviitteiden puute. Esimerkiksi sivulla 41 sanotaan, että: ”Jos ihminen itse räiskyy ollessaan iloinen tai vihainen, hän käyttää samaa asteikkoa arvioidessaan muiden tunnetiloja näiden reaktioista.” Se, etten voi tarkistaa esitettyjen väitteiden alkuperää häiritsee itse asiassa sen verran, etten voi lukea kirjaa alkua pitemmälle. Miksi WSOY jättää teoksistaan hakemiston/lähdeviitteiden kaltaisia tärkeitä seikkoja pois? Niiden lisääminen ei vähentäisi luettavuutta mutta lisäisi kiinnostavuutta. Vai meneekö kustannusalalla niin huonosti, että isolla kustantajalla ei ole varaa hakemistoon/viitteisiin? Oli miten oli, kuriositeetiksi laitan tähän vielä kirjan kauniit loppusanat:

Antaessaan jokaiselle oman yksilöllisen temperamenttinsa luonto ei ehkä ole toiminut aivan oikeudenmukaisesti. Joillekin on annettu temperamentti, joka saattaa vaikeuttaa heidän elämäänsä, joidenkin elämä on tehty alun alkaen tässä suhteessa muita helpommaksi. Kokonaan ei tästä voi syyttää luontoa, vaan tärkein vaikeuksien kasaaja on kuitenkin kulttuuri arvostuksineen. Kulttuurin arvostukset eivät tule valmiina eikä niitä anneta mistään, vaan ihmiset luovat ne itse ymmärtäväisyydellään, suvaitsevaisuudellaan ja kyvyllään tuntea empatiaa toista ihmistä kohtaan – tai sitten niiden puutteella.

(En tosin tekisi tuollaista kulttuuri/luonto -jaottelua. Kaikissa kulttuureissa esimerkiksi arvostetaan enemmän ahkeria, avuliaita ja hyväluontoisia yksilöitä kuin laiskoja, itsekkäitä ja riidanhaluisia. Ja lopuksi vielä pieni moite markkinointiosastolle; luulisi, että sellainen kirja myy paremmin, jonka nimi erottuu kannessa.)

Daniel C. Dennettin kirja vaikuttaa eräänlaiselta testamentilta, jossa hän tekee yhteenvedon tietoisuutta koskevista tutkimuksistaan/näkemyksistään. Matt Ridley puolestaan esittää – varsin perustellusti –, että ihmiset olettavat maailman olevan suunnitellumpi paikka kuin se todellisuudessa on. Etiikan lukemisto -teos taas on kokoelma uusia ja vanhoja tekstejä moraalista ja etiikasta. Kirja on läpeensä kiinnostava, mutta luultavimmin luen siitä silti vain relativismia koskevat osiot ja pari yksittäistä lukua.

PS 2. Kielikello 3/2015 -lehdessä käsiteltiin perimä- ja genomitiedon käyttöä, ks. oheinen kuva. Olin yllättynyt, että perimää koskevan tiedon (ns. genomitiedon) synonyymina on lehdissä käytetty sanaa perimätieto. Sillä nimittäin on jo vakiintunut merkitys suullisesti sukupolvelta toiselle kulkevana sanallisena tietona.