torstai 10. marraskuuta 2011

Evoluutio ja mustasukkaisuus

Iltapäivälehti haastatteli taannoin mustasukkaisuudesta. Tässä pohdintojani.

Millä tavoilla evoluutiobiologia selittää ihmisen mustasukkaisuutta?

Mustasukkaisuus on kehittynyt suojaamaan parisuhteesta tulevia hyötyjä. Sen tehtävä on estää jätetyksi tulemista. Se myös ennaltaehkäisee kumppanin rinnakkaissuhteiden syntymistä.
Se, että tunnevalikoimaamme kuuluu mustasukkaisuus, kertoo luultavimmin siitä, että ihmisen evoluutioympäristössä on harrastettu syrjähyppyjä. Uskottomuutta tavataankin kaikkien kansojen parissa.

Löytääkö biologia selityksiä sekä naisten että miesten mustasukkaisuudelle?

Selitykset ovat pitkälti samanlaisia molemmille sukupuolille. Mustasukkaisuus on reagoimista kilpailijoihin, jotka uhkaavat suhdetta, johon on jo investoitu resursseja. Mustasukkaisuus motivoi toimimaan kyseistä uhkaa vastaan, ja se voi kohdistua puolisoon tai kilpailijaan.
Strategiat kumppanin pitämiseksi ovat moninaisia: yllätyssoitot, kumppanin vakoiluttaminen ystävillä, kumppanin pitäminen piilossa (ei viedä juhliin), parisuhteen osoittaminen mahdollisille kilpailijoille (kädestä pitäminen, koskettaminen), kumppanin ajankäytön monopolisointi (vapaa-ajankäyttö yhdessä), rankaiseminen flirtistä, emotionaalinen manipulointi (”kuolen jos jätät minut”), kilpailijoiden mustamaalaaminen ja väkivalta tai sillä uhkaaminen.

Onko mustasukkaisuus vain evoluution jäänne vai onko siitä hyötyä ihmiselle yhä?

Luultavasti mustasukkaisuus kykenee edelleen turvaamaan yksilöiden lisääntymisetuja. Miehelle mustasukkaisuus on pitkälti isyyden varmistamista ja naiselle pitkälti yksinhuoltajuuden välttämistä. Jos mustasukkaisuuden poistaisi lajiltamme, parisuhteet olisivat hyvin erilaisia.

Onko vain tavallinen mustasukkaisuus ihmiselle jollakin tavalla kannattavaa evoluution kannalta vai voiko myös sairaalloisesta mustasukkaisuudesta koitua jotain hyötyä?

Yleisesti ottaen luonto näyttää säätäneen mustasukkaisuuden yliherkäksi. Liika epäilevyyshän ei ole kovin haitallista. Hyväuskoisuudesta voi sen sijaan koitua suuria kustannuksia. Esihistoriallisen miehen kannalta pahin uskottomuuden muoto, jota hänen puolisonsa saattoi harrastaa, oli seksuaalinen uskottomuus. Mikäli nainen on harrastanut seksiä toisen miehen kanssa, puoliso ei voi enää olla varma isyydestään. Hän riskeeraa vuosikausien isyysinvestoinnit vieraan miehen jälkeläiseen. Kaikki kumppaninvalintaan ja tämän viehättämiseen käytetyt resurssit menisivät hukkaan. Hän myös menettäisi kumppaninsa resurssit jonkun muun jälkeläiselle. Asian ydin on siinä, ettemme ole - emme voi olla - sellaisten esi-isien jälkeläisiä.
Jos rakkauden kannattaa olla sokea, mustasukkaisuuden kannattaa usein nähdä liikaa.
Kaikesta on tietysti patologiset versionsa, jotka voivat haitata kaikkien osapuolten elämää.