Seuraava kirjoitukseni oli (aavistuksen muunneltuna ja
lyhennettynä) Suomen Lääkärilehdessä
22/2014.
Vapaamatkustus vai
pakkorokotus?
Ihmisillä tulee olla oikeus valita terveille lapsilleen
tehtävät lääketieteelliset toimenpiteet. Toisaalta ihmisillä ei ole oikeutta
aiheuttaa muille tahallista haittaa. Rokotuskeskustelussa on kyse vapauden,
vastuun ja lääketieteellisen tiedon mutkikkaasta vyyhdistä.
Kaikki vanhemmat eivät tahdo lapsilleen rokotuksia.
Infektiosairauksien erikoislääkäri Marjo Renkon mukaan taustalla saattaa olla
vahva ideologia, johon lääkäri ei juuri voi vaikuttaa (Lääkärilehti 8/2014). Mitä tästä pitäisi ajatella? Ovatko
pakkorokotukset perusteltuja?
Kuvitellaan, että rokote pystyy pelastamaan tuhannen
suomalaislapsen hengen. Samalla rokote aiheuttaa joidenkin sellaisten lasten
kuoleman, jotka olisivat ilman rokotetta jääneet eloon. Tällaisessa tilanteessa
lääkäri saattaisi kannattaa pakkorokotuksia. Toimenpidehän säästäisi tuhannen
lapsen elämän. Tuntemukset luultavasti kuitenkin muuttuisivat, jos lääkärin
pitäisi itse valita lapset, jotka rokotteeseen tulevat kuolemaan. Kaukaa on
helppo ajatella hyötyperusteisesti.
Ehkä kieltäytyjille pitäisi pakon sijasta antaa jokin
rangaistus? Rokotuksista kieltäytyväthän ovat vapaamatkustajia. He eivät ota
pientä riskiä rokottamisen haitoista mutta kuitenkin nauttivat rokotusten
tuomasta tautien yleisestä vähenemisestä.
On huomattava, että kaikenlainen vapaamatkustus ei ole
tuomittavaa tai edes paheksuttua. Jos jollakin asuinalueella suurimmassa osassa
kodeista on varashälyttimet, niistä luultavasti hyötyvät myös taloudet, joissa
murtoihin ei ollut varauduttu. Sitäkin voitaneen kutsua vapaamatkustamiseksi,
että ihmiset ostavat uutuustuotteen vasta, kun muut ovat todenneet sen hyväksi.
Vapaamatkustajia on siis aina läsnä. Lisäksi ei ole
yleispätevää kriteeriä sille, keille vapaamatkustus tulee sallia. Rokotuksista
kieltäytyjät vetoavat joskus yliluonnollisiin tai testaamattomiin uskomuksiin,
mutta perusteluina ne eivät ole sen parempia kuin vetoaminen itsekkyyteen.
Useimmiten ei myöskään ole etukäteen mahdollista tietää, kuinka paljon
vapaamatkustajia (tai heidän tarkastajiaan) saa olla, jotta kyseessä olevat
yhteiskunnan rakenteet säilyvät.
Rokotuksista kieltäytyvien kannattaakin aina vedota vapauteen.
Se on hyvästä syystä etusijalla kaikenlaisissa itsenäisyys- ja
ihmisoikeusjulistuksissa. Ja henkilökohtaisimmillaan vapaus lienee juuri siinä,
mitä yksilö ruumiiseensa tai lapsensa ruumiiseen haluaa laitettavan.
Tiedon puute tuo vapauksia
Rokotuskysymys olisi paljon helpompi, mikäli haitalliset
seuraukset koskisivat vain rokotuksista kieltäytyviä. Rokottamattomien lasten
myötä tartuntariski esimerkiksi kouluissa kasvaa. Ehkä heiltä tulisi tällä
perusteella kieltää koulunkäynti? Onhan HI-viruksen levittämisestäkin jo
annettu vankeustuomioita. On myös ihmisryhmiä, joille ei voida antaa tiettyjä
rokotuksia (esim. vastasyntyneet). He ovat täysin riippuvaisia muun väestön
immuniteettitasosta.
Vetoaminen itsepuolustukseen ei kuitenkaan ole aukoton peruste vapauksien rajoittamiselle. Osa rokottamattomista ei ensinnäkään saa tautia,
vaikka he altistuisivat taudinaiheuttajalle. Toiseksi rokotus ei kehitä
kaikille immuniteettia. Tällaiset ihmiset ovat vaarassa rokotuksesta
huolimatta. Viruksiin on mahdotonta soveltaa yhtä konkreettisia
vastuuperiaatteita kuin vaikkapa autoiluun.
Pakkorokotuksia voidaan tämän perustelun mukaan pitää
oikeutettuina vain, jos yhteiskunnalla on varmaa tietoa yksilöiden
sairastumisesta. Ja tällaista tietoa ei ole. (Mikrobitkin saattavat ajan
kuluessa kehittyä joko rokotuksille immuuneiksi tai ihmisille vaarattomiksi.)
On vaikea nähdä, miten pelkät sairastumistilastot tai todennäköisyydet voisivat
oikeuttaa virusten osasten pakkoruiskutukset.
Rokotuspakkoon verrattuna karanteenipäätökset ovat helppoja.
On perusteltua eristää yksilö, jos tiedetään, että hän jo kantaa helposti
tarttuvaa tautia. Vapauden rajoittaminen ilman tällaista varmuutta olisi
vastoin sivistysvaltion periaatteita. Syytön kunnes toisin todistetaan.
Sananvapaus taas takaa, että rokotusvastaista propagandaa ja
näennäistiedettä voidaan suhteellisen vapaasti levittää. Syiden pitäisi olla
todella painavia, jotta tällaisia kansalaisten perusoikeuksia voitaisiin
rajoittaa. Vapaassa yhteiskunnassa on siedettävä ihmisiä, jotka tekevät huonoja
päätöksiä.
Tieto tuo vastuuta
Oletetaan, että tiedät sairastavasi tautia, jonka takia
tulet holtittomasti vahingoittamaan monia ihmisiä. Oletetaan myös, että tautiin
on toimiva ja turvallinen rokote. Oikeudessa olisi hankala vedota siihen, että
”minulla on sairaus, jonka takia en pysty kontrolloimaan itseäni”.
Tällöin kuitenkin oletetaan, että yksilö oli tietoinen
rokotteesta. Arvioinnin kohteena on siis kokonaan toisenlainen ominaisuus:
olisiko yksilön pitänyt tietää hoidosta? On äärimmäisen vaikea päättää, milloin
on oikein rangaista tietämättömyydestä tai ymmärtämättömyydestä. Joka
tapauksessa mitä enemmän ihminen tietää eli mitä enemmän hän voi tehdä, sitä
enemmän häneltä voidaan myös vaatia. Tietämättömyys ei ole niin hyvä tekosyy
kuin se joskus on ollut.
Lopulta rokotuspakossa on kyse siitä, kuinka vapaassa
yhteiskunnassa ja millaisten riskien kanssa ihmiset haluavat elää. Tiedon
lisääntyminen ei auta ratkaisemaan näitä arvokysymyksiä. Se voi kuitenkin tehdä
päätöksistä perustellumpia. Yksi perustelu voisi olla se, että vapaissa
yhteiskunnissa, joissa saa ja uskaltaa olla eri mieltä, ihmiset ovat yleensä
myös vauraampia ja onnellisempia.
Toki yhteiskuntarauhallekin on laskettava jokin arvo.
Jatkuvat yhteenotot vapauden ja pakkokeinojen kannattajien välillä saattavat
synnyttää äärinäkemyksiä tai turhaa levottomuutta vanhemmissa. Toisaalta
silloin, kun valtiovalta, lääketeollisuus ja kansalaisten suuri enemmistö ovat
yksimielisiä jostakin eettisestä kysymyksestä, lääkäreiden on syytä valpastua
ja olla tarkoin perillä, mitä yksimielisyyden takaa löytyy.
