The Economist Feb 3–9/2018 -lehti kirjoittaa, että akateeminen tutkinto ei enää tuo samanlaisia tuottoja kuin aiemmin: ”As more young people seek degrees, the returns both to them and to governments are lower.” On totta, että yhä useammat hankkivat tutkintoja. Eräs tuttava vitsaili, että siivoojankin pitää nykyään olla pölytieteen maisteri. Mutta pitääkö paikkansa, että tutkinnosta koituva taloudellinen hyöty jää yksilölle pienemmäksi? Ja mihin verrattuna? (Jutussa kyse on lähinnä Isosta-Britanniasta, mutta kysymys on aiheellinen Suomessakin.)
Sosiaalisesta liikkuvuudesta kirjoittavien L.E. Majorin ja S. Machinin mukaan kauhutarinat siitä, että valmistuneet joutuvat tyytymään matalapalkkahommiiin ovat jääneet toteutumatta: ”A good degree remains a smart investment. The wage returns for degrees have held up remarkably well despite the bulging numbers of graduates now competing for jobs.”
Kirjoittajien ja The Economistin välillä on siis näkemysero. Se selittynee osin sillä, että Majorin ja Machinin aineisto sisältää muutkin kuin vain nuorimmat tutkinnon suorittaneet. Nuorimmista sukupolvista he toteavatkin, että ”the average relative wage boost for having a degree has declined for the most recent generations” (korostus lisätty).
Toinen selitys näkemyserolle lienee se, että tutkinnoissa on suuria eroja. Major ja Machin kirjoittavat nimenomaan, että ”good degree” on fiksu investointi. Jäljempänä he jatkavat, että nuorimpien polvien kokema suhteellisen hyödyn pieneneminen on merkki tutkinnoista saatujen palkkatuottojen vaihtelusta. Toisin sanoen sillä on merkitystä, mitä ja missä opiskelet. Joistakin yliopistoista valmistuneiden keskiansiot jäävätkin Majorin ja Machinin mukaan matalammiksi kuin valmistumattomien ansiot. (On vaikea sanoa, missä määrin tätä kaikkea tulee pitää epäoikeudenmukaisena. Jotkin tutkinnot esimerkiksi mahdollistavat kilpailun siististä, joskin huonosti palkatusta sisätyöstä. Se ei kuitenkaan liene järkevää, että opiskelija joutuu ottamaan paljon lainaa hankkiakseen tutkinnon, josta on haittaa lainan maksamisessa. Järjestelmän vioista kertonee se, että on ihmisiä, jotka sanovat huippuyliopistotutkintonsa johtaneen vain siihen, että he huippuhintaisilla kursseilla saavat valmentaa rikkaiden jälkeläisiä pääsemään samaan yliopistoon.)
* * *
PS. Tasa-arvoasiain neuvottelukunnan (TANE) tavoitteet hallitusohjelmaksi 2019-2023 sisältää seuraavan kohdan: ”Ennaltaehkäistään ja puretaan sukupuolen mukaista segregaatiota työelämässä.”
On ymmärrettävää, että kaikenlaiset tavoite- ja arvolinjaukset ovat ympäripyöreitä. Niihin on harvoin mahdollista kirjata olennaisimpiakin tarkennuksia ja perusteluita. On kuitenkin syytä kysyä, millä perusteella ja missä määrin tavoite vähentää töiden sukupuolista eriytymistä on mielekäs.
Kyseinen kohta olisi voitu muotoilla esimerkiksi seuraavasti: ”Pyritään vähentämään töiden sukupuolista eriytymistä siinä määrin kuin eriytyminen johtuu siitä, että jommallakummalla sukupuolella on syrjinnän takia huonommat mahdollisuudet päästä alalle.” Tällaisella lisäyksellä ihmisillä olisi syy asettua tavoitteen taakse. Nykyisellään kyseinen kohta kuulostaa populistiselta sanelupolitiikalta, joka karkottaa mahdollisuuksien tasa-arvoa kannattavia ihmisiä.
Muotoilu olisi voinut sisältää myös arvoarvostelman: ”Pyritään vähentämään töiden sukupuolista eriytymistä siinä määrin kuin eriytymisen väheneminen tuo todistettavia hyötyjä yhteiskunnalle.” Tällainen muotoilu jäisi lähes yhtä ympäripyöreäksi kuin olemassa oleva muotoilu, mutta tässä edes tunnistettaisiin se, että hyödyistä tulee olla jonkinlainen näyttö – vaikka näiden toteennäytettyjen seikkojen hyödyllisyydestä ei voi vallitakaan yksimielisyyttä. Muotoilua olisikin voitu jatkaa esimerkiksi seuraavasti: ”Neuvottelukunta pyrkii edistämään sukupuolisegregaatiota koskevaa tutkimusta ja siihen perustuvaa keskustelua segregaation haitoista ja hyödyistä.” Tällöin tulisi tunnustetuksi se, että kyse on erimielisyyttä herättävistä arvoarvostelmista, joihin suhtautumisen tulee muuttua tutkimustiedon myötä.
