Keskusteluja vieraiden kesken

Gladwell, Malcolm (2019): Talking to Strangers: What We Should Know about the People We Don’t Know. Allen Lane.

Olen lukenut Gladwellilta kaksi aiempaa teosta. Kummassakin oli joukko kiinnostavia ilmiöitä ja sattumuksia (ja myös joukko havaintoja, jotka eivät käsiteltyihin ilmiöihin juuri liity). Kuuluisin hänen popularisoimansa havainto lienee se, että alkuvuodesta syntyneet joukkuelajin harrastajat päätyvät todennäköisemmin ammattilaispelaajiksi. Ilmiön selitys on luultavimmin se, että alkuvuodesta syntyneet harrastajat ovat junioriaikana tovereitaan jonkin verran fyysisesti kehittyneempiä ja menestyvät täten lajissa paremmin. Näin he saavat voimakkaamman kipinän ryhtyä aikanaan ammattilaisiksi.

Gladwellin uusimman kirjan pääpointti on se, että ihmiset ovat huonoja tulkitsemaan entuudestaan tuntemattomien ihmisten motiiveja, ajattelua ja tuntemuksia. Tämä koskee myös poliiseja ja jopa parhaimpia tiedustelupalveluagentteja. Gladwellin kiinnostavimmat esimerkit koskevat juuri sisäpiiriin soluttautuneita vieraan vallan vakoojia. Jopa tiedustelu-upseerit haluavat uskoa ihmisistä hyvää ja siksi sortuvat vakoilijoita koskeviin virhearviointeihin.

Kannatko isoveljeä taskussasi?

Kirjassa on toki myös esimerkkejä ihmisistä, jotka ovat muita epäluuloisempia ja sen takia pystyvät paljastamaan huijareita ja vakoojia. Usein samat, joskus sankareina juhlitut yksilöt maksavat epäluuloisuudestaan kuitenkin kovan hinnan yksityiselämässään. Elämä on raskasta ja yksinäistä, jos luonnostaan odottaa muista koko ajan pahaa.

Vakoilutapausten ja poliisikohtaamisten lisäksi kirjassa käsitellään yliopistokampuksilla tapahtuneita raiskauksia. Gladwell lainaa erästä raiskausoikeudenkäyntiä johtanutta tuomaria: ”Käytännön todellisuus on sellainen, että inhimillisessä käyttäytymisessä on alueita, joihin yksityiskohtainen lainsäädäntö ei sovellu.” Kyse oli alkoholin osuudesta tapahtumien kulkuun. Gladwell kysyy, onko humalassa annettu suostumus pätevä suostumus ja kuinka humalassa yksilön tulee olla, että kyse ei enää ole todellisesta suostumuksesta. Sama tuomari päättelee, että lainopillisia periaatteita ei voida ulottaa kaikkialle: ”Ongelma on inhimillisen käyttäytymisen loputtomassa vaihtelussa ja siinä, että kaikki yleensä tapahtuu yksityisissä olosuhteissa ilman puolueetonta todistajaa. Siksi tämä vakava rikkomus on niin vaikea todistaa.” Gladwellin mukaan paljolta ikävältä vältyttäisiin pelkästään sillä, että opiskelijoiden alkoholikulttuuria pystyttäisiin muuttamaan maltillisemmaksi:

Opiskelijoiden itsensä mielestä miesten tulisi oppia kunnioittamaan naisia enemmän. Kyse ei kuitenkaan ole siitä, miten miehet käyttäytyvät naisten parissa, kun he [miehet] ovat selviä. Kyse on siitä, miten he käyttäytyvät naisten parissa, kun he ovat humalassa ja alkoholi on muuttanut heidät ihmiseksi, joka näkee ympäröivän maailman eri tavalla. Muiden kunnioittaminen vaatii mutkikkaita laskelmia, jossa joku osapuoli hillitsee halujaan, puntaroi pitkän aikavälin seurauksia ja miettii muuta kuin sitä, mikä juuri on silmien edessä. Juuri tätä humalan aiheuttama likinäköisyys vaikeuttaa.

Gladwellin loppupäätelmä kuuluu:

Tämä on kirja arvoituksesta. Meillä ei ole muuta mahdollisuutta kuin puhua muukalaisille, erityisesti modernissa, rajattomassa maailmassamme. Emme ole enää kyläläisiä. Poliisien on pysäytettävä ihmisiä, joita he eivät tunne. Tiedustelu-upseerien on elettävä huijausten ja epävarmuuden kanssa. Nuoret menevät juhliin nimenomaan tavatakseen vieraita ihmisiä: se on osa romantiikan etsimisen jännitystä. Silti tässä tehtävistä tärkeimmässä olemme taitamattomia.

Päätelmä on nähdäkseni turhan pessimistinen. Ihmiset tulkitsevat toisiaan sen verran oikein, että keskustelut vieraidenkin kanssa ovat paitsi mahdollisia myös usein palkitsevia ja nautinnollisia.