Muotoilin oheisen vastineen valtionsyyttäjä Anu Mantilalle, aiheena sananvapaus ja siihen liittyvät viimeaikaiset sakkotuomiot. Lainkohta kansanryhmää vastaan kiihottamisesta saattaa olla edelleen tarpeellinen, mutta pykälä on turhan löyhästi muotoiltu ja tulkinnanvarainen, siis mielivallalle altistava.
* * *
Sananvapauden rajoittaminen ei saa perustua pelkoon
Valtionsyyttäjä Anu Mantila perustelee sananvapauden rajoittamista (HS 7.9.2019) erikoisella tavalla. Ensinnäkin hän sanoo, että väkivaltaa ”on harjoitettu kautta aikojen kansalaisuuteen, etniseen alkuperään ja uskontoon katsomatta”. Huomio on oikeansuuntainen. Se ei kuitenkaan tarkoita, että ihmispopulaatioiden välillä ei voisi olla suuria eroja väkivaltaisuudessa, sekä synnynnäisistä että kulttuurisista eroista johtuen.
 |
| Sananvapauteen liittyvää kirjallisuutta |
Oletetaan, että tutkija havaitsee etnisten ryhmien eroavan testosteronin aineenvaihduntaa ohjaavien geenien suhteen. Oletetaan myös, että jatkotutkimus osoittaa näiden geneettisten erojen selittävän joidenkin populaatioiden suurempaa väkivaltaisuutta. Mantila antaa ymmärtää, että asian toteaminen olisi rikos: ”Sananvapauden rajat tulevat vastaan, kun väitetään, että jokin halveksittava piirre on tietyn ryhmän synnynnäinen ominaispiirre.”
Sananvapauden kannalta erojen alkusyyllä ei kuitenkaan ole merkitystä. Ilmaisunvapaus ei saa olla kiinni siitä, mitä tieteellinen tutkimus sattuu milloinkin löytämään. Synnynnäisten erojen spekuloimisessa ei myöskään ole mitään sinänsä väärää. Ihmispopulaatioita koskevat väitteet tulee ratkaista puhumalla ja perustelemalla, ei oikeussalissa.
Mantila jatkaa virkettään: ”...ja alempiarvoisuus perustetaan tähän”. Lisäys on tarpeellinen. Vaikka jossakin ihmisryhmässä esiintyisi keskimääräistä enemmän ikäviä piirteitä, ryhmän yksilöiden tulee silti olla lain edessä samanarvoisia.
Mantilan lisäys on kuitenkin sivuseikka viimeaikaisten sananvapausoikeudenkäyntien kannalta. Niissä on käsitelty yleistävien väitteiden laillisuutta, ei eriarvoisuutta. Yleistykset eivät sellaisenaan ole alempiarvoisuuden perustelemista, olivatpa ne vääriä tai oikeita.
Miksi ihmisryhmiä koskevia yleistyksiä ja olettamuksia pitää sitten suvaita? Syy on yksinkertainen. Jos ryhmäeroista tai vastaavista ”myrkyllisistä” aiheista ei ole lupa puhua, mahdollisuudet parantaa yhteiskuntaa kaventuvat. Myös marginalisoitujen ryhmien auttaminen saattaa hankaloitua. Mikä tahansa yritys ilmaisunvapauden kaventamiseksi, vaikka yritys puettaisiin humaaniuden ja empaattisuuden kaapuun, vaarantaa muunlaisten oikeuksien laajentamisen.
Periaate on selkeä: jos koko ihmiskunta olisi yksimielinen jostakin asiasta lukuun ottamatta yhtä erimielistä yksilöä, ihmiskunta ei olisi oikeutetumpi häntä vaientamaan kuin hän olisi oikeutettu vaientamaan muun ihmiskunnan. Jos kyseisen poikkeusyksilön näkemys olisi oikea, hänen vaientamisensa veisi ihmisiltä mahdollisuuden korvata virheellinen ajatus oikealla. Jos hänen näkemyksensä taas olisi virheellinen, ihmiskunta menettäisi lähes yhtä suuren edun; sen, että totuus usein ymmärretään paremmin ja ilmaistaan elävämmin, kun se törmää valheeseen.
Valtionsyyttäjä näyttää unohtaneen tämän. Hänen halunsa rajoittaa ilmaisunvapautta perustuu pelkoon, että ihmiset villiintyisivät muutamasta harkitsemattomasta yleistyksestä. Enemmän meidän on kuitenkin pelättävä sitä, että ihmiset ovat valmiita uhraamaan perusoikeuksia silkkaa pelkuruuttaan tai kyvyttömyyttään esittää vakuuttavia perusteluita. Jos laki mahdollistaa vapauksien rajoittamisen mielivaltaisesti ja kevein perustein, kukaan ei ole turvassa.
