Lyhyt kirjakatsaus

Aleksis Kiven päivän kunniaksi tässä joitakin tällä hetkellä lukemiani kirjoja. Joistakin tulen luultavasti kirjoittamaan lisää.

Julkisuudessa viime aikoina olleen Ha-Joon Changin talouskirja 23 tosiasiaa kapitalismista on erinomainen ja suurelta osin valtavirran vastainen esitys (kansan)taloustieteen teorioista ja perusteista. Ihmisluontoa etsimässä -kirjassani kirjoitin aiheeseen liittyen seuraavasti:

Kansantaloustieteessä havaintoaineisto on yleensä hajanaista ja kontrolloimatonta – ja täten yhteensopivaa monen eri teorian kanssa. Koska havaintojen tulkinta usein lisäksi vaikuttaa harjoitettuun politiikkaan, ei ole lainkaan yllättävää, että ihmiset niin hyvin sietävät omien makrotaloudellisten teorioidensa puolustajia ja kilpailevien teorioiden vääristelijöitä.

Tuonkaltainen ”moniarvoisuus” ei luonnollisesti sovi yhteen tieteen tavoitteiden kanssa.

Richard Alexanderin kirjoitusten ympärille koottu Human Social Evolution on teos, jota olen odottanut: nerokkaan biologin ja moraali- ja yhteiskuntafilosofin kootut ajatukset samoissa kansissa, päivitettynä tuoreilla tutkimuksilla.

Richard Dawkinsin omaelämäkerran jälkimmäinen osa vaikuttaa yhtä sujuvalta ja ammattimaiselta – kenties liiankin laskelmoidulta – kuin hänen aiemmat kirjansa.

Bruce Hoodin Domesticated Brain käsittelee sitä, miten ihmislaji on onnistunut kesyttämään itsensä. Ihmisen evoluutioympäristössä ryhmän ulkopuolelle joutumisella oli yleensä katastrofaalisia seurauksia. Siksi olemme kiinnostuneet siitä, mitä muut meistä ajattelevat ja siksi mukaudumme ryhmämme normeihin. Läpi lajihistorian lisääntymismenestyksen kannalta on ollut ratkaisevaa, mitä ryhmämme jäsenet meistä ajattelevat.

Joshua Greenen Moral Tribes näyttää ensisivujen perusteella kirjalta, joka parhaiten selittää ja auttaa ymmärtämään ihmisryhmien ja ideologioiden välille muodostuvia jännitteitä. Jos joku näistä kirjosta kannattaa lukea, se on luultavasti juuri Moral Tribes – etenkin jos olet mukana politiikassa.

Flemming Rosen teos Tyranny of Silence on vakuuttanut minut entistä enemmän sananvapauden tärkeydestä ja itsesensuurin haitallisuudesta. Kirja kertoo Muhammed-pilakuvakuohunnasta. Teos on tärkeä, vaikket olisikaan päättämässä muiden asioista.

PS. Kommentti blogin aiheen ulkopuolelta. Selasin paperiroskiksesta ottamaani Helsingin seurakuntien Kirkko & Kaupunki -lehteä (34/2016). Siinä Sampo Terho kertoo uskostaan. En tiennyt, että hänkin kuuluu persujen hörhörintamaan. Kirjoituksessaan Terho käytännössä sanoo, että jumala (hän ei tarkenna, mikä niistä, mutta oletan hänen tarkoittavan luterilaisenäitelää kontrollifriikkiversiota) suuressa viisaudessaan päätti olla antamatta ainuttakaan todistetta itsestään, mutta että poliitikkomme päättää silti tarrautua häneen/siihen. Voi olla, että tämänkaltainen todisteita vieroksuva, mystisismiä ihaileva ja poliitikolla erityisen vastenmielinen asenne ei näy Terhon muussa ajattelussa tai politiikanteossa. Mutta en ole valmis ottamaan sitä riskiä, ja toivon, etteivät muutkaan niin tee. Tietävätköhän Terhon ateistiset äänestäjät hänen irrationalismistaan? Niin tai näin, sillä voinee lohduttautua, että käytännössä Terho on lähes ateisti: hän on hylännyt kaikki muut jumalat paitsi yhden. Toivotaan siis, että tämä jäljelle jäänyt sadistinen mielikuvitusolento ei vaikuta hänen päätöksentekoonsa. (Miksi kristittyjen jumala on sadisti? Ilkka Pyysiäinen vastaa Jumalaa ei ole -kirjassaan [2010]:

...Jumala halusi ihmisten erehtyvän ja tekevän tyhmyyksiä. Hän on kuin isä, joka jättää lapset oman onnensa nojaan ja sitten kurkkii julkeasti nurkan takaa, miten pienokaiset tekevät tyhmyyksiä, loukkaavat itsensä, tappelevat ja telovat itsensä. Sitten isä palaa takaisin, on muka kauhean hämmästynyt kaikesta tapahtuneesta ja rankaisee pahimpia huligaaneja julmasti. Lapset nyyhkivät, että ei me koskaan enää, iskä pliis! Mutta pappa oli muka vain halunnut nähdä, mitä tapahtuu kun toistaitoiset saavat vapauden, vaikka kuka tahansa ulkopuolinen ymmärtää, että tällainen isä on mieleltään sairas sadisti.

Tuollaisesta olisi joskus Suomessa saanut syytteen – ja monessa maailmankolkassa edelleen saa.)

PS 2. Luen myös Matti Vuenton kirjaa Virukset, jossa Vuento kertoo muun muassa aidsista. Hänen mukaansa Saharan eteläpuolisessa Afrikassa oli vuonna 2012 aidsin vuoksi orvoiksi joutuneita lapsia yli 14 miljoonaa. Määrä on tyrmistyttävä. Aids-epidemiasta ja sen epäinhimillisistä seurauksista huolimatta paavit ovat vielä pitkälle 2000-luvulle vastustaneet kondomien käyttöä. Tämä on yksi syy pitää nykyisen ulkoministerimmekin harjoittamaa katolilaisuutta järjettömänä ja ennen kaikkea moraalittomana ajatusrakennelmana. Toisaalta on muistettava, että myös muslimijohtajien on ollut vaikea hyväksyä kondomien käyttöä (ja aborttia ja evoluutiota ja homoseksuaalisuutta ja sananvapautta ja sukupuolista tasa-arvoa). Viestini Soinille, Terholle, muslimijohtajille ja muille vastaaville kuuluu: jumala ei ylitä järkeä; jumala on järjen ja moraalin väärinkäyttöä.

Sivistyksen siunauksellisuudesta

Hesarissa 28.8. oli juttu maanviljelyn aloittamisen aiheuttamista haitoista. Ihmisen työ esimerkiksi muuttui tylsemmäksi ja raskaammaksi ja ravinto yksipuolisemmaksi. Juttua varten oli haastateltu Yuval Noah Hararia, jonka mukaan siirtyminen maanviljelyyn oli virhe, koska se tarkoitti tuhansia vuosia raatamista, uusia tauteja ja poliittista epätasa-arvoa. Hänen mukaansa maata viljeleviä esivanhempiamme ei olisi lohduttanut tieto siitä, että Pohjoismaissa menee hyvin 10 000 vuotta maanviljelyn aloittamisen jälkeen.

Tässä on Ihmisluontoa etsimässä -kirjastani muokattu kohta, jossa ajatusleikin (ei omani, viitteet kirjassa) avulla käsitellään kutakuinkin samaa teemaa. Aiheeseen liittyy suuria väestön hyvinvointiin ja väestömäärään liittyviä eettisiä ja eksistentiaalisia kysymyksiä. Mihin ihmislajin tulisi pyrkiä ja miksi? Jos on tarkoitus tuottaa hyvinvoivia ihmisiä, miten pitkän aikavälin tähtäykseen on pyrittävä ja millaisista määristä on kyse? Näistä ehkä myöhemmin lisää; tässä ote kirjasta:

---

Miten ja miksi olemme tulleet omaksuneeksi nykyisen länsimaisen elämäntavan? Kuvittele, että saat tehtäväksesi siirtyä aikakoneella 30 000 vuoden päähän menneisyyteen kertomaan sen ajan ihmisille nykyisestä järjestelmästämme. Mitä ”luolaihmiset” ajattelisivat lisääntyneestä varallisuudesta, maanviljelyksestä, kuluttamisesta tai vapaa-ajasta? Oletetaan, että olet kertonut kohtaamallesi heimolle tavaroista ja palveluista, joita 2000-luvulla voi ”ostaa” ”rahalla”, jota taas saa vastineeksi jonkun muun hyväksi annetusta osaamisesta eli ”työnteosta”. Esitelmäsi lopuksi haluat kuulla heidän ajatuksiaan ja vastaat heidän kysymyksiinsä:

Heimopäällikkö: Mies/nainen tulevaisuudesta, voisinko tällä rahajutulla ostaa 20 nuorta vaimoa, jotka haluavat kantaa lapsiani?

Sinä: Se ei onnistu. Orjuuden lakkauttamisen jälkeen ei ole ollut mahdollista ostaa lisääntymismenestystä. On toki olemassa prostituoituja, mutta he käyttävät yleensä ehkäisyä.

Heimopäällikkö: No, minun pitää siis vietellä naiset, jotta he haluavat lisääntyä kanssani. Voinko tähän tarkoitukseen ostaa lisää älykkyyttä ja karismaa, kykyä kertoa hauskempia tarinoita ja vitsejä tai lisää pituutta ja lihaksia?

Sinä: Ei onnistu. Mutta voit kyllä ostaa itsehoitokirjoja, joilla on jonkinlainen lumevaikutus, sekä joitakin steroideja, jotka lisäävät lihasmassaa – ja ärtyneisyyttä.

Heimopäällikkö: Selvä, olen mieluusti kärsivällinen ja odotan seksuaalikilpailijoideni kuolevan. Voinko ostaa sata vuotta lisää elinikää?

Sinä: Et voi, mutta moderni, ihmeitä tekevä terveydenhuolto kyllä nostaa eliniänodotteesi 70 vuodesta 79 ikävuoteen.

Heimopäällikkö: Nämä ei-vastaukset ärsyttävät minua ja tunnen oloni aggressiiviseksi. Voinko ostaa kehittyneitä aseita, jotta voin tappaa kilpailijani, erityisesti Roisto-Raulin ja naapuriklaanin miehet, jotta voin varastaa heidän naisensa?

Sinä: Kyllä voit. Hyvä vaihtoehto on suomalainen RK62-rynnäkkökivääri. Sen tehokas ampumaetäisyys on 400 metriä ja sarjatulella sillä voi ampua 120–180 laukausta minuutissa. Ai niin, luulen kyllä, että kilpailijat ja naapuriheimokin pystyisi sitten ostamaan niitä.

Heimopäällikkö: Päätyisimme siis vain eri tasolla käytävään heimosotaan. Ja rauhan aikana tappavia taisteluja varmaan olisi enemmän kuumaveristen teinien kesken klaanin sisälläkin. Minun täytyisi siis selvästikin tyytyä nykyiseen puolisooni; voisinko ostaa hänelle ikuista omistautumista ja peräkkäisiä orgasmeja, jotta hän ei koskaan pettäisi minua?

Sinä: Rakastavaiset pettävät modernissakin maailmassa ja varmuus isyydestä ei ole sielläkään taattua.

Heimopäällikkö: Entäpä puolisoni äiti ja sisko, voisinko ostaa heille mukavammat persoonallisuudet, jotta he olisivat vähemmän kriittisiä vikojani kohtaan?

Sinä: Valitettavasti sekään ei onnistu.

Tässä vaiheessa heimopäällikön fiksu puoliso keskeyttää ja alkaa esittää omia kysymyksiään.

Päällikön puoliso: Mies/nainen tulevaisuudesta, voinko ostaa komean ja korkea-arvoisen ja hurmaavan rakastajan, joka ei koskaan jätä minua huomiotta tai hakkaa minua?

Sinä: Ei, mutta voit ostaa romanttista kirjallisuutta, jossa tällaisia rakastajia esiintyy.

Päällikön puoliso: Voinko ostaa lisää siskoja, jotka hoitaisivat nuorempia lapsiani kuten omiaan silloin, kun olen poimimassa karviaismarjoja?

Sinä: Ei, lapsenvahdit ovat yleensä alipalkattuja, tunnekuohun vallassa olevia huonosti koulutettuja teinejä, jotka ovat kiinnostuneempia Facebookista tai Instagramista kuin vieraiden lasten hoitamisesta.

Päällikön puoliso: Entäpä pian teini-ikäiset lapsemme? Voinko ostaa heille kunnioitusta ja tottelevaisuutta tai makua valita hyvät puolisot?

Sinä: Ei onnistu. Mainostajat aivopesevät heidät sulkemaan silmänsä sosiaalisilta kokemuksiltasi ja älyltäsi, ja saavat heidät suutelemaan kenen tahansa kanssa, joka juo Otto-lonkeroa.

Tässä vaiheessa kivikautinen yleisö alkaa liikehtiä epäuskoisesti. Yrität vielä vakuuttaa heitä nykyajan autuudesta kertomalla luontoretkeilyä helpottavista tuotteista: rinkoista, teräksisistä linkkuveitsistä, kestävistä ja kuivana pysyvistä maastokengistä, goretex-takeista, hyttyssuojista. Yleisö alkaa taas kiinnostua, kunnes heimopäällikön puolison äiti, vanha matriarkka kysyy: ”Mitä meidän tulisi tehdä, jotta saisimme näitä veitsiä ja kenkiä?”

Sinä: Ainoa, mitä teidän täytyy tehdä, on istua luokkahuoneessa melkein joka päivä viidentoista vuoden ajan, opetella epäintuitiivisia taitoja, kuten lukemista ja kirjoittamista, ja sitten matkustaa päivittäin töihin ja tehdä kolmekymmentä tuntia viikossa tylsää työtä moraalittomalle yhtiölle, kaukana sukulaisista ja ystävistä, ilman tunnetta yhteisöllisyydestä, vaikutusmahdollisuuksista tai yhteydestä luontoon. Mutta ei se ole niin paha, maastokengät ovat tosi siistit.

Matriarkka kysyy vakavalla naamalla: Oletko järjiltäsi?

En ole varma, mitä edellä olevasta mielikuvitusleikistä pitäisi ajatella. Totta kai koulunkäyntiin ja työelämään liittyy paljon uudenlaista piinaa, jota metsästäjä-keräilijät eivät kohtaa. Aivan yhtä lailla kivikaudella oli vastuksia, joista sittemmin on päästy eroon. Vaikka esiteollinen elämä olisi olennaisesti onnellisempaa, olen melko varma, etten haluaisi paluuta menneisyyteen, jos sellainen olisi mahdollista – siitäkään huolimatta, että se olisi ainoa tapa estää elonkehän liiallinen vaurioituminen. Älyllisen elämän alennustila, joka ”takaisin luontoon” -strategiaa oletettavimmin seuraisi, olisi vain liian kova hinta maksettavaksi. Luonnon sietokyvyn loppuminen toki tullee vaatimaan saman hinnan, vieläpä korkojen kanssa, mutta silti en pysty vakavasti ehdottamaan sellaista muutosta.

Myönnän, että tässä mielessä en eroa tekoripsistä ja luomiväreistä kiinnostuneesta teinitytöstä, joka ulkonäköpaineiden vuoksi ei uskalla hypätä pois vaatteisiin ja kosmetiikkaan liittyvästä kulutuskierteestä. Voi myös olla, että jonkinlainen markkinointikoneisto on tämänkin kieltämättä elitistisen ajatukseni takana. Mutta silti vasta kun on osoitettu, että metsästäjä-keräilijät pystyvät taikauskon sijasta vaikkapa seuraavankaltaisiin päätelmiin, olen valmis suosittelemaan sitä elämäntapaa laajemminkin:

Se, että olen huomannut rakastavani lastani, ei siksi koska meillä on yhteisiä geenejä, vaan koska vuorovaikutus häneen on ollut tietynlaista, ja se, että olen huomannut todennäköisesti suosivani omaa lastani enemmän kuin hänenlaistaan adoptoitua lasta vain lisääntymishistoriani johdosta, ovat oivalluksia, jotka samanaikaisesti saavat minut todennäköisemmin adoptoimaan lapsen ja epätodennäköisemmin lisääntymään pakonomaisesti. Pohdintani seksuaaliseen kilpailuun liittyvistä jännitteistä on todennäköisemmin rauhallista ja järkevää, ja olen myös suvaitsevampi muiden vastaavia pyrkimyksiä kohtaan; ja lopulta uskon, että nämä oivallukset tekevät olemassaoloni nautittavammaksi, siedettävämmäksi muille ja arvokkaaksi itselleni (Alexander 1979).