Biologia ja sukupuolten tuloerot

Oheinen kirjoitukseni julkaistiin Tiedepolitiikka 4/2020 -lehdessä, ilman tässä olevaa kuvitusta ja jälkikirjoituksia.

Biologi vaietkoon tuloerokeskustelussa?

Ammatit ja ansiot eivät jakaudu tasaisesti naisten ja miesten kesken. Monen mielestä kyseiset eroavuudet osoittavat, että yhteiskunnassa on naisia syrjiviä rakenteita. Todellisuudessa erot voivat kuitenkin johtua monenlaisista muista syistä, esimerkiksi sukupuolten biologisista eroista. Ne, joiden mielestä sukupuolten palkkaero on merkittävä tasa-arvo-ongelma, ovat kuitenkin usein haluttomia tarkastelemaan biologiaa avoimesti.

_____________________

Jos jokin ihmisryhmä on aliedustettuna tietyissä ammateissa, instituutioissa tai tuloluokissa, jotakuta syytetään siitä, että hän estää oletettua luonnollista tasa-arvoa tapahtumasta.

 

Thomas Sowell 2019

Oletetaan, että vastavalmistunut mieslääkäri ansaitsee keskimäärin 120 euroa enemmän kuukaudessa kuin vastavalmistunut naislääkäri. Oletetaan lisäksi, että ainoa syy tähän eroon on se, että mieslääkärit tekevät keskimäärin pidempiä päiviä. Onko tilanne oikeudenmukainen? Se, joka tekee enemmän töitä, on oikeutettu paksumpaan tilipussiin? [1]
 
Useimmat luultavimmin pitävät tilannetta reiluna, kunhan tuntipalkka yhtä hyvin suoritetusta samasta työstä samalla koulutuksella ja kokemuksella on sama. Asia ei kuitenkaan ole näin yksinkertainen. Työnantaja saattaa esimerkiksi kuvitella, että mieslääkärit eivät kuormitu niin nopeasti, ja täten heille saatetaan tarjota enemmän tunteja. [2]
 
Tällaisessa tilanteessa mies- ja naislääkäreiden tuloerot olisivat sukupuolista syrjintää. Työnantajallahan ei ole oikeutta suosia työntekijää oletettujen – tai edes todistettujen – keskimääräisten ryhmäerojen perusteella. (Tämä ei tietenkään muuta sitä seikkaa, että mikäli jompikumpi sukupuoli todella olisi jollakin tavalla keskimäärin parempi lääkäri, se luultavasti näkyisi myös keskimääräisinä ansioeroina.)
 
Toki työnantaja voisi myös olla seksisti, joka syrjii toista sukupuolta irrationaalisesti, ilman olettamuksia tämän huonommuudesta. Kumpikin näistä syrjinnän muodoista – irrationaalinen syrjintä ja keskimääräisiin ryhmäeroihin perustuva syrjintä – on luonnollisesti väärin. Niiden kitkeminen myös edellyttää erilaisia toimenpiteitä hallinnolta.
 
Pohjoismaissa molemmat työsyrjinnän muodot ovat harvinaisia, aivan kuten sukupuolten palkkaerot samasta työstä ovat olemattomia. [3] Lainsäädäntö ja vallitsevat moraalinormit ovat menestyksekkäästi ohjanneet työnantajia jättämään työntekijän sukupuolen huomiotta.
 
Oletetaan siis, että esimerkkimme nuoret mies- ja naislääkärit valitsivat itse, minkä verran työtunteja he halusivat tehdä. Olisivatko erot ansioissa tällöin oikeudenmukaisia?
 
Joidenkin mielestä jopa täyteen valinnanvapauteen perustuvat tuloerot ovat epäreiluja. Tausta-ajatus on yksinkertainen: se, mikä näyttää yksilön omalta valinnalta, ei ole sitä. Lukemattomat ympäristötekijät muovaavat ajattelua, eikä yksilö voi koskaan vapaasti päättää ajatuksiaan ja tehdä valintojaan. Valinnat ovat aina jossakin määrin seurausta ulkoa päin tulevista vaikuttimista, joskus suoranaisesta manipulaatiosta.
 
Ajatus ulkoisista vaikuttimista on kuitenkin eräissä teorioissa viety paljon näitä itsestäänselvyyksiä pidemmälle. Oletuksena on, että naisten ja miesten erilaiset työhalut ja uratoiveet johtuvat naisia syrjivistä yhteiskunnallisista rakenteista, joita naiset on vieläpä johdateltu ylläpitämään. Kyseinen naisia syyllistävä ja samalla heitä uhriuttava uskomus on levinnyt etenkin tiettyjen sosiaalitieteellisten ja humanististen tutkimusalojen kautta. Se, että harva nainen kokee itse olevansa sorrettu, saatetaan joissakin piireissä jopa nähdä todisteena sortavan manipulaation voimasta.
 
Syrjivien rakenteiden väitetään kohdistuvan myös epämaskuliinisiin ja syrjäytyneisiin miehiin, ja heidänkin väitetään osallistuvan rakenteiden ylläpitämiseen. Sosiologi Herbert Marcuse (1969) muotoilee vision seuraavasti: ”yksilö omaehtoisesti luo uudelleen tarpeet, jotka hänet on pakotettu omaksumaan” (korostukset lisätty). Vieraat tarpeet ja tyydytykset ovat siis muuttuneet yksilön omiksi. Loppupäätelmä luonnollisesti kuuluu, että takana olevat rakenteet pitää purkaa. Vasta sen jälkeen ihminen pääsee vieraantuneisuuden tilastaan ja väärästä tietoisuudestaan ja voi taas toimia vapaasti, itsensä omistaen. Samojen purkutalkoiden kohteeksi vaaditaan usein kapitalismia.
 

Sukupuolten ansioeroissa ei ole
kysymys siitä, että naiset saisivat
samasta työstä pienempää
palkkaa, ks. alaviite 3.

Kuvitteellisen esimerkkimme nuoret naislääkärit olisivat siis sisäistäneet syrjintäjärjestelmän normit. He haluavat mieskollegoitaan enemmän vapaa-aikaa, koska he ovat mukautuneet oletetun patriarkaaliskapitalistisen järjestelmän tarpeisiin. Naiset saattavat esimerkiksi kahmia kotitöitä tai viettää aikaa ystäviensä ja perheensä kanssa, juuri kuten patriarkaatin kuvitellaan toivovan.
 
Palkkaerojen oikeudenmukaisuudelle tällainen näkemys tarkoittaisi seuraavaa: vastavalmistuneiden lääkäreiden palkkaero on reilu vain siinä määrin kuin olosuhteita, jotka saavat naislääkärin toivomaan lyhyempiä päiviä, ei ole mahdollista muuttaa. Ja koska oletettu syy naisten ja miesten erilaisille toiveille – patriarkaalismaskuliininen hegemonia – on mahdollista murtaa, jo määritelmällisesti, myös sukupuolierot työhaluissa on mahdollista hävittää. Samoin väitetään voitavan hävittää sukupuolierot kilpailullisuudessa ja kiinnostuksenkohteissa. Siispä tuloerotkin saadaan katoamaan ja reiluus pääsee voitolle, kunhan vain harjoitetaan oikeanlaista asenneilmapiirin muokkausta.
 
Millaista asennemuokkauksen ja muiden tasapalkkatoimenpiteiden tulisi sitten olla? Ja mitä muita seurauksia toimenpiteistä olisi? On huomattava, että tasapalkkatavoitteesta syntyviä seurauksia ei voida arvioida sen perusteella, olivatko aikomukset hyviä tai edes sen perusteella, mikä on tavoitteen onnistumisen todennäköisyys. Todellisen testin on oltava se, mitä oikeasti tapahtuu ja on historiassa tapahtunut, kun tämänkaltaisia sosiaalisia ihanteita aletaan käytännössä toteuttaa. (Ks. aiempia huomioitani täältä.)
 
Biokiellon alkuperä on helppo ymmärtää
 
Uskomus patriarkaatin voimaan ja vääränlaisen tietoisuuden vaikutuksiin on johtanut biologisten selitysmallien vähättelyyn tai niiden sivuuttamiseen. Tämän niin kutsutun biokiellon tausta on helppo ymmärtää. 
 
Henkilö, joka ajattelee, että sukupuolten väliset tuloerot johtuvat syrjinnästä, ei tietenkään pidä sen osoittamisesta, että lajihistoria selittää miesten ja naisten toiveiden ja taipumusten eroja. Tuloerojen syiden avoin ja perinpohjainen tarkastelu ei tällaista henkilöä kiinnosta. Hän saattaa jopa pitää biologiaa vaarallisena tietona. Ja vaikka hän toisinaan uskaltaisi uumoilla, että biologiset tekijät vaikuttavat ammattien, työtapojen ja tulojen jakautumiseen, hän saattaa silti olla valmis pimittämään tiedon suurelta yleisöltä. Jos biologian merkitys tulisi kansalaisten tietoon, hänen kannattamiaan tulontasaustoimia ei ehkä pidettäisikään niin soveliaina.
 
Tämä on luultavasti tärkeimpiä syitä, miksi oppineet ja älykkäät ihmiset voivat leimata ajatukset evolutiivisesti kehittyneestä ihmisluonnosta konservatismiksi. Tämä on myös syy, miksi biologiasta on tyypillisesti vaiettu sellaisillakin tutkimusaloilla, joille evoluutionäkökulma toisi valtavan määrän uusia oivalluksia. Biologiaa pidetään tasa-arvon vastustajana.
 
Henkilökohtainen kauhuskenaarioni on, että tutkijan- ja opettajanviroissa toimii ihmisiä, jotka ovat perillä lajihistorian vaikutuksista ihmisluontoon, mutta jotka poliittisten mielipiteittensä vuoksi ovat valmiita pimittämään ja vääristelemään evoluutioon nojaavia tutkimuksia. Tällä tavoin toimivia akateemisesti koulutettuja ihmisiä on toki olemassa, vaikkapa kirkollisissa viroissa ja luultavimmin myös politiikassa. Korkeinta opetusta tarjoaville ja sitä vastaanottaville tahoille tämän sortin epärehellisyys ja ideologinen aktivismi eivät kuitenkaan kuulu. Yhdysvaltain yliopistokampuksilla biologiaan nojaavia tutkijoita on jopa väkivaltaisesti häiriköity, mikä on täysin vastoin avoimen yhteiskunnan ja sivistysyliopiston periaatteita.
 
Ongelma ei siis ole se, että joidenkin mielestä osalla miehistä on epäreiluja oikeuksia, jotka tulee ottaa heiltä pois. Aivan kuten sekään ei ole ongelma, että joidenkin mielestä sama tulee tehdä naisten etuoikeuksille. Tällainen eturyhmäajattelu on osa normaalia poliittista toimintaa. Vastaavasti jotkut haluavat kaventaa vaikkapa lapsiperheiden etuuksia.
 
Ongelma sen sijaan on siinä, että ideologian annetaan jarruttaa tieteen edistymistä ja että opiskelevaa nuorisoa johdetaan tarkoituksella harhaan, kohti dogmaattisuutta. Saatan tässä kohdin olla turhan herkkätuntoinen, mutta näen enteitä sellaisesta laajemmasta kulttuurivallankumouksesta, joka haluaa hylätä järkiperäisen mielipiteenvaihdon.
 

Sama mustavalkoisena.

Aistit kannattaakin pitää avoimina totalitarististen äänenpainojen varalle, kuuluivatpa ne akateemisesta maailmasta tai sen ulkopuolelta. Vuoropuhelu ja ilmaisunvapaus ovat tavoittelemisen arvoisia itsessään, riippumatta siitä, että sivutuotteena ne auttavat totuuden löytämisessä ja ääriliikkeiden ehkäisemisessä.
 
Palkkaerojen selittäminen on empiirinen kysymys
 
Palkat ja työtunnit ovat jakautuneet epätasaisesti sukupuolten lisäksi myös etnisten ryhmien välillä. On tärkeä huomata, että periaate on molemmissa sama: se, että jokin ryhmä tai vähemmistö on ”aliedustettuna” joissakin ammateissa ja tuloryhmissä ja ”yliedustettuna” joissakin toisissa, ei vielä kerro syrjinnästä.
 
Jonkin etnisen vähemmistön jäsenet voivat esimerkiksi olla muuta väestöä nuorempia. Ja koska nuoret kaikissa ryhmissä tienaavat keskimäärin vähemmän, myös kyseessä olevalla etnisellä vähemmistöllä voi olla muuta väestöä alhaisemmat tulot, täysin ilman syrjintää.
 
Se, että vastavalmistuneilla miehillä ja naisilla on tuloeroja, ei siis tarkoita, että erot selittyisivät vastavalmistuneiden erilaisella kohtelulla. Paikka, jossa erot tulevat ilmi, ei välttämättä ole paikka, josta löytyy syy eroille.
 
Nekin, jotka ovat vakuuttuneimpia tasapalkkaideologian paremmuudesta, ymmärtävät tämän periaatteen. Tasapalkkaisuuden puolustaja tyypillisesti selittääkin sukupuolten ammatillista eriytymistä jollakin oletetun patriarkaalisuuden oheistuotteella, vaikkapa varhaiskasvatuksen seksistisyydellä.
 
Selitysmalleissa on selkeä teema: syy löytyy aina ulkoapäin, ei koskaan yksilöstä itsestään – ei edes siitä, että yksilön ystäväpiiri ei arvosta tietynlaista koulutusta. Usein syytökset kohdistuvat juuri varhaiskasvatukseen, lähinnä päiväkotien henkilökuntaan. Heidän vihjaillaan painostavan poikia tunteettomuuteen ja kilpailullisuuteen – ja poikien oletetaan nielevän seksismin sellaisenaan.
 
Nämä olettamukset unohtavat yleensä seuraavan seikan: se, miksi sukupuolten välillä on keskiarvoisia eroja koulutus- ja uravalinnoissa, on empiirinen kysymys. Mikä kyseisten erojen syy onkin, se tulee empiirisesti osoittaa. Varhaiskasvatus ja muu normipainostus ovat kausaalihypoteeseina toki kelvollisia; empiria vain ei tue niitä. 
 
Tietyt sukupuolierot esimerkiksi löytyvät sellaisistakin kulttuureista, joissa päiväkotijärjestelmä on tuntematon ja lasten kasvatus hoidetaan eri tavoin kuin länsimaissa. Varhaiskasvatuksen vaikutusta voidaan kyseenalaistaa myös lajien välisen vertailun perusteella. Naaraspuoliset poikaset ovat esimerkiksi hoivaavampia kuin koiraspoikaset myös kädellisserkuillamme.
 
Jo nämä pari pikaista esimerkkiä osoittavat, että sukupuolten uravalintojen ja sosioekonomisten erojen selittäminen edellyttää kiinnostusta empiiristen tieteiden tiedonhankintamenetelmiin. Lisäksi tarvitaan laaja-alaista yksityiskohtien tuntemusta ja niiden yhteensovittamista. Tämä kaikki puolestaan edellyttää aitoa ja argumentatiivista vuoropuhelua, ei nykyisenlaista faktoista ja eriävistä mielipiteistä vaikenemista, saati ”vastapuolen” demonisoimista.

ALAVIITTEET
 
[1] Erään tutkimuksen mukaan nuorten yhdysvaltalaislääkäreiden sukupuoliset tuloerot selittyvät tehtyjen työtuntien määrällä, erikoistumisalalla ja muilla vastaavilla tekijöillä (Baker 1996). Brasiliassa ansioerot tosin säilyivät senkin jälkeen, kun vaikuttavat muuttujat (esim. työtaakka, päivystysvuorot, toimistotyö ja erikoistumisala) oli huomioitu (Mainardi ym. 2019). Seksistisestä syrjinnästäkin löytyy esimerkkejä. Eräs tutkimus esimerkiksi toteaa, että erikoistumisaikanaan yli puolta turkkilaisista naispuolisista korva-, nenä- ja kurkkukirurgeista ahdisteltiin heidän sukupuolensa takia (Eyigör ym. 2020).
 
[2] Kysymys tehtyjen työtuntien reiluudesta voidaan ulottaa tulevaisuuteen. Oletetaan, että ero vastavalmistuneiden lääkärien työtunneissa perustuu ainoastaan evoluution tuottamaan keskimääräiseen sukupuolieroon; miehet nyt vain sattuvat haluamaan enemmän työtunteja (ks. sukupuolieroista tehdyissä työtunneista esim. Sumanen [2015]). Tällöin mieslääkärit saisivat enemmän työkokemusta ja luultavasti päätyisivät myöhemmin korkeampiin asemiin. Miten tähän tulisi suhtautua? Onko kyse syrjinnästä?
   Tämä on kysymys siitä, missä määrin yhteiskunnan tulee reagoida biologisiin eroihin. Reaalimaailman esimerkkinä toimii miesten suurempi kuolleisuus. Toisinaanhan sekin nostetaan esiin syrjintäkeskustelussa. On mittavaan lajivertailuun perustuvaa näyttöä, että miesten alhaisempi eliniänodote johtuu osin sukupuolikromosomeista (Xirocostas ym. 2020). Niin kutsutut heterogameettiset yksilöt – eli ne, joilla on kahdenlaisia sukupuolikromosomeja – kuolevat nuorempina myös vaikkapa linnuilla. (Nisäkäskoirailla on sukupuolikromosomit X ja Y ja lintunaarailla Z ja W.) Pitäisikö valtion silti pyrkiä siihen, että miesten ja naisten elinajanodote muuttuu samaksi? Ja miten se tehtäisiin naisia syrjimättä? Vastaus ei ole ilmeinen. Rajallisten resurssien maailmassamme miesten ja poikien terveyteen suunnatut investoinnit eivät ole käytettävissä naisten ja tyttöjen terveyteen.
 
[3] Jos vertaillaan samalla ammatti­nimikkeellä ja samassa yrityksessä työskentelevien kokoaikaisten naisten ja miesten säännöllisiä ansioita ilman vuoro­työlisiä, naisten keskiarvoansioiksi tulee 97 prosenttia miesten keskiarvoansioista (Pehkonen 2018, tilasto vuodelta 2016). Keskimääräinen palkkaero selittyykin lähinnä sillä, että naiset ovat yliedustettuina huonommin palkatuissa töissä. Kevät Nousiainen (2019) kirjoittaa:

Naiset hoivaavat, ruokkivat, majoittavat, kouluttavat ja palvelevat samalla kun miehet rakentavat, kuljettavat sekä tekevät työtä teollisuudessa ja alkutuotannossa. Miehet tuottavat kun naiset uusintavat. Miehet huolehtivat viennistä ja synnyttävät yksityistä tuloa. Naisten työt maksetaan verovaroilla.

En ota kantaa, miten hallinnon tulee reagoida tilanteeseen. Se jääköön poliitikkojen huoleksi. Todettakoon kuitenkin, että asiantilan kutsuminen patriarkaaliseksi syrjinnäksi tai toksiseksi maskuliinisuudeksi – tai muiden melodramaattisten koodisanojen käyttö – on epärehellinen ja hedelmätön tapa kuvata miesten ja naisten sijoittumista suomalaiseen yhteiskuntaan.

KIRJALLISUUS

 
Baker, L. C. (1996): Differences in Earnings between Male and Female Physicians. New England Journal of Medicine. Apr 11.
 
Eyigör, H. ym. (2020): Women in otolaryngology in Turkey: Insight of gender equality, career development and work-life balance. American Journal of Otolaryngology. Vol 41:1.
 
Mainardi, G. M. (2019): What explains wage differences between male and female Brazilian physicians? A cross-sectional nationwide study. BMJ Open. Vol 9:4.
 
Marcuse, H. (1969): Yksiulotteinen ihminen. Suom. Markku Lahtela. Weilin&Göös. Helsinki.
 
Nousiainen, K. (2019): Palkka-avoimuuden oikeudellisista edellytyksistä. Teoksessa: Samapalkkaisuuden perusteet ja edistäminen. Sosiaali- ja terveysministeriön raportteja ja muistioita 28. Helsinki.
 
Pehkonen, S. (2018): Prosenttipeliä palkkaeroilla. https://www.stat.fi/tietotrendit/blogit/2018/prosenttipelia-palkkaeroilla/
 
Sowell, T. (2019): Discrimination and Disparities. 2.p. Basic Books. New York.
 
Sumanen, P. (2015): The Quantitative Productivity of Full Time Working Male and Female Employees in Finland. Sociology and Anthropology. 3(10): 550–556.
 
Xirocostas, Z. ym. (2020): Sex with the reduced sex chromosome dies earlier: a comparison across the tree of life. Biological Letters. 16:20190867.

                              * * *

PS. Evolutiivinen ihmistutkimus on tehnyt monia löydöksiä, jotka osuvat yksiin ihmisten arkikokemusten ja heillä olevien stereotypioiden kanssa. Kysymys kuuluu, voiko evolutiivisen ihmistutkimuksen moittiminen konservatismiksi siksi johtaa ihmisiä päättelemään, että ”ei kai siinä ’konservatiivisuudessa’ sittenkään taida mitään vikaa olla; se ainakin tarkastelee maailmaa rehellisesti”. Toisinaanhan syyttely kääntyy tällä tavoin itseään vastaan.
 
PS 2. On järkevää tehdä olettamuksia siitä, miten kotikasvatus ja koulu- ja opiskeluympäristöt vaikuttavat yksilön käyttäytymiseen. Mutta ennen kuin syysuhteet on osoitettu, olettamuksista ei ole mielekästä tehdä syrjintää ja tasa-arvoa koskevia päätelmiä. Eräs esimerkki tällaisesta perusteettomasta päättelystä on Ennen kaikkea feministi -teoksessa (Koskela 2019). Siinä moneen otteeseen vihjaillaan, että työelämän sukupuolinen segregaatio johtuisi varhaiskasvatuksesta, muun muassa seuraavasti:

Kukaan ei ehkä ”pakota” tyttöjä lastentarhanopettajiksi ja poikia rekkakuskeiksi, mutta jos lapsille pienestä saakka toitotetaan, että tytöistä kasvaa hoivaajia ja pojista arjen mekaanikkoja, niin toitotus tekee lopulta tehtävänsä. Lopputuloksen voi lukea esimerkiksi voimakkaasti sukupuolittuneista työmarkkinatilastoista.

Toistettakoon, että sukupuolinen segregoituminen ei ole todiste seksistisen kasvatuksen vaikutuksista, sukupuolisesta syrjinnästä tai muusta vastaavasta. (Ks. teoksen arvio täältä.)

 

Sukupuolierot suurempia tasa-arvoisemmissa maissa, osa 2

Vastikään kirjoitin, että sukupuolierot ovat suurempia tasa-arvoisemmissa maissa/kulttuureissa. Seikka sai lisävahvistusta tuoreessa artikkelissa, tällä kertaa fyysisen aggressiivisuuden suhteen. Tiivistelmä on seuraavanlainen (korostus lisätty):

A great deal of research shows that adolescent and adult males are more likely to engage in physical aggression and violence than females are. However, few studies have examined cross‐cultural variation in sex differences, particularly among low‐and middle‐income countries [LMICs]. Based on social role and sexual selection theories, we derived two hypotheses regarding possible variations in sex differences across societal contexts: 1) sex differences increase with societal gender polarization (social role theory) and 2) sex differences are exacerbated in societies where socio‐economic opportunities are scarce, unequal, or insecure (prediction derived from sexual selection theory). The current study examined the prevalence of and variation in sex differences in physical aggression, as measured by frequent fighting, among 247,909 adolescents in 63 low‐and middle‐income countries. The results show that, overall, males were over twice as likely (OR = 2.68; 95% CI = 2.60–2.76) to report frequent fighting in the past 12 months than females. However, sex differences vary significantly across LMICs, wherein countries with higher female prevalence rates have smaller sex differences in frequent fighting.Contrary to expectations derived from social role theory, sex differences in physical aggression decrease as societal gender inequality increased. In regards to sexual selection theory, we find no evidence that sex differences in frequent fighting varies according to societal rule of law or income inequality.

Lisäys 19.10.2018:

Uusi tutkimus tuo lisävahvistusta. Tässä tiivistelmä (korostus lisätty):

Preferences concerning time, risk, and social interactions systematically shape human behavior and contribute to differential economic and social outcomes between women and men. We present a global investigation of gender differences in six fundamental preferences. Our data consist of measures of willingness to take risks, patience, altruism, positive and negative reciprocity, and trust for 80,000 individuals in 76 representative country samples. Gender differences in preferences were positively related to economic development and gender equality. This finding suggests that greater availability of and gender-equal access to material and social resources favor the manifestation of gender-differentiated preferences across countries.

Olen kiinnostunut kuulemaan, miten suomalaiset feministit selittävät näitä havaintoja. (Twitterissä eräs jenkki kirjoitti, että sukupuolierojen korostuminen tasa-arvoisemmissa maissa on liberaaleille sama kuin ilmastonmuutos konservatiiveille.)

Minne menet feminismi? Osa 1

Oheinen kirjoitukseni julkaistiin Skeptikko 2/2018 -lehdessä (ilman tässä olevia kuvia ja jälkikirjoituksia).

Minne menet feminismi?

Osa 1: Syrjivät rakenteet

Suunnittelin arvioivani Maryan Abdulkarimin ja Eveliina Talvitien teoksen Noin 10 myyttiä feminismistä (SKS 2018). Kirja kuitenkin kompastui jo ensimmäisellä esteellä. Esimerkiksi naisia syrjivät rakenteet mainitaan usein, mutta niistä ei anneta kunnollisia esimerkkejä. Lisäksi lukijalle jätetään epäselväksi, millaista tasa-arvoa feminismi toivoo. Analysoin kirjassa esitettyjä myyttejä vasta tämän konkreettisuutta ja päteviä perusteluita vaativan keskustelunavaukseni jälkeen.

                                               * * *

Miksi kaikki sukupuolisen tasa-arvon kannattajat eivät kutsu itseään feministiksi? Ylen toimittaja Reetta Räty närkästyi siitä, että tämä nimityskysymys on niin monelle tärkeä: ”Olen kyllästynyt houkuttelemaan ihmisiä kutsumaan itseään feministeiksi. Mitä feminismi tekee feministillä, joka joutuu miettimään, onko jokin sana hänelle sopiva?” (Yle Uutisten kolumni 3.4.2018)

Kysymys on kuitenkin aatteen sisällöstä, ei turhanaikaisesta lokeroitumisesta. Feminismillä ei ole kantaa esimerkiksi pornoon, prostituutioon tai seksiturismiin. Tai asevelvollisuuteen, työnjakoon perheen sisällä tai liikuntatuntien sukupuolijakoon. Useimmissa käytännön kysymyksissä kullakin feministillä on omat mielipiteensä. Tähän kun lisätään akateemisen feminismin harrastama tieteen politisointi, ei ole ihme, että jopa kaltaiseni yhtäläisiä oikeuksia kannattava koti-isätyyppi voi termiä karsastaa.

Mutta kai feminismissä on jokin käytännön yksityiskohdista riippumaton ydinajatus? Maryan Abdulkarimin ja Eveliina Talvitien kirjan mukaan feministien päämäärä on ”tasa-arvoinen ja yhdenvertainen maailma, jossa sorto ei juhli”. Linjaus kuulostaa ylevältä ja yksinkertaiselta, mutta lähemmässä tarkastelussa törmätään ongelmiin.

Tasa-arvo lain edessä on esimerkiksi eri asia kuin taloudellinen tasa-arvo. Käytännössä nämä kaksi ovat myös ristiriidassa. Mikäli lait sallivat kansalaisille vapauden käyttää ominaisuuksiaan, vaurautta kertyy enemmän ahkerammille ja kyvykkäämmille. Tämä puolestaan tarkoittaa taloudellista epätasa-arvoa. Jokainen poliittinen aate painottaa omaa versiotaan vapaudesta ja tasa-arvosta, mutta ymmärtääkseni feminismi ei ole kantaansa päättänyt. En siis ole perillä, millaiseen tasa-arvoon feminismi pyrkii ja minkä verran ja keiden vapauksia se on tasa-arvon eteen valmis uhraamaan. Vastauksista riippuen minut voi tai ei voi laskea mukaan.

Toinen kysymysmerkki on feministinen väite naisia syrjivistä rakenteista. Suomessa lainsäädäntö on pyrkinyt poistamaan sukupuolisen syrjinnän. Naisilla ja miehillä on esimerkiksi yhtäläinen oppivelvollisuus ja yhtäläiset oikeudet hakea työ- ja opiskelupaikkoja. Laista löytyy oikeastaan vain yksi ilmeinen syrjivä rakenne, ja se syrjii nuoria miehiä. Naisia syrjivien rakenteiden täytyy siis olla hienovaraisempia.

Etsitään näitä rakenteita koulumaailmasta. Oletetaan, että pojille on keskimäärin tyttöjä työläämpää istua paikoillaan luokkahuoneessa. Oletus ei ole kaukaa haettu, sillä pojilla on enemmän keskittymiseen ja sosiaalisuuteen liittyviä neurologisia ongelmia. Perinteinen kouluopetus on kuitenkin perustunut lähinnä paikalla istumiseen. Voidaanko tässä tapauksessa puhua poikia syrjineistä rakenteista? Kaikkien piti pysyä pulpetissa, mutta osalta se vaati enemmän. Entä mitä tehdä tällaisille kirjaimeltaan tasa-arvoisille mutta käytännössä eriarvoistaville toimintatavoille?

Useimmat sukupuolierot ovat tilastollisia: moni poika osaa keskittyä ja monella tytöllä on keskittymisen kanssa ongelmia. Tämän päällekkäisyyden takia vastaukset eivät ole ilmeisiä. Luokkahuoneet ja opetuskäytännöt ovat aina sellaisia, että ne sopivat keskimäärin paremmin toiselle sukupuolelle. Opetusta voitaisiin toki muuttaa toiselle sukupuolelle sopivammaksi. Oppilaat voitaisiin jopa jakaa opetusryhmiin sukupuolen mukaan. Ei kuitenkaan ole selvää, milloin on perusteltua tehdä tällaisia päätöksiä tai mitä mikäkin toimenpide saisi maksaa.

Reiluin vaihtoehto yleisesti ottaen on yksilöllisten ominaisuuksien huomioiminen. Tämä vaatii vielä enemmän voimavaroja kuin oppilaiden kohtelu sukupuolen mukaan. Ongelma feminismin kannalta on se, että kustannuksista päättäminen edellyttää poliittisia neuvotteluja ja kompromisseja. Niissä feminismin kaltaiset ryhmäidentiteettiin perustuvat liikkeet eivät ole kunnostautuneet.

Mitä myyttikirja sanoo naisia syrjivistä rakenteista? Abdulkarimin esimerkkinä ovat Suomen ”eurooppalaisittain todella eriytyneet työmarkkinat”, siis miesten ja naisten erilaiset osuudet eri ammateissa. Tämä eriytyneisyys ohjaa Abdulkarimin mukaan työelämään siirtyviä nuoria, mikä on hänelle osoitus syrjinnän rakenteellisuudesta. Talvitie on samoilla linjoilla: ”Luutuneista rooleista toimii hyvänä esimerkkinä mainitsemasi työmarkkinoiden eriytyminen.” Pohdinnassaan kirjoittajat päätyvät amerikkalaiseen komediasarjaan: ”Vaikea keksiä ammattia, jossa työtehtävä liittyy sukupuoleen. Frendeissä pohdittiin tätä, ja lopulta päätyivät siihen, että penismalli!”, johon Talvitie vastaa: ”Ihan mahtavaa, että sinäkin olet Frendisi katsonut. Muistan hyvin tuon kohdan.”

On totta, että nykyään suuri osa ammateista on sellaisia, että miehet ja naiset voivat hoitaa niitä yhtä hyvin. Puhelimeen vastailu toimistolla ei riipu sukupuolesta. Työpaikkojen jakautuminen ei silti sellaisenaan ole pätevä todiste syrjivistä rakenteista. Työpaikkojen eriytyminen todistaisi syrjinnästä vain, jos sukupuolet olisivat samanlaisia. Mutta koska sukupuolet ovat erilaisia, tasa-arvoisessa ja vapaassa yhteiskunnassa sukupuolia päätyy eri määrä eri ammatteihin ja eri asemiin ilman syrjintääkin. Toisin sanoen epätasa-arvo lopputuloksissa ei ole todiste siitä, että myös lähtökohdat olivat epätasa-arvoisia.

Miehet ja naiset ovat siis erilaisia tavalla, joka näkyy työelämässä. Tämä ei ole argumentti, että syrjintä olisi kadonnut tai että naisten vuosisataisella syrjinnällä ei olisi vaikutusta. Pointti on se, että syrjintä tulee osoittaa pätevämmillä menetelmillä kuin työpaikkojen sukupuolisella eriytymisellä. Vastaava pätee yksilötasolla. Osa ihmisistä esimerkiksi haluaa vähentää työtuntejaan (eli pienentää tulojaan) nauttiakseen lisääntyvästä vapaa-ajasta. Pelkät palkka- tai statuserot eivät tällaisessa tilanteessa riitä todisteeksi syrjinnästä.

Liiallisen toiston uhalla: vaikka kaikenlainen syrjintä poistettaisiin, naisia ja miehiä olisi edelleen eri määrä useimmissa ammateissa. Keskipalkatkaan eivät olisi identtisiä. [1] Etenkin työpaikat, joissa aggressiivisesta energisyydestä ja kilpailullisuudesta on etua, olisivat vapailla työmarkkinoilla miesvaltaisia. Näiden seikkojen toteaminen ei ole konservatiivisuutta tai halua kaventaa naisten mahdollisuuksia. Vastaavasti sen selittäminen, miksi miehet kuolevat naisia nuorempina, ei ole toiveen esittämistä, että kuolisivatpa vanhat miehet pois.

Syrjivät asenteet ja politiikka

Jos naisilla on miesten kanssa samanlaiset synnynnäiset kyvyt ja toiveet päätyä jollekin alalle, mutta naiset välttelevät alaa sen takia, että heitä kohdellaan työpaikoilla miehiä huonommin, alan on luonnollisesti muututtava. On kuitenkin ongelmallista nimittää tilannetta rakenteelliseksi, jos yksilöiden asenneongelmat selittävät sitä paremmin.

Mikäli syrjivät rakenteet ovat yhtä kuin ikävä asenneilmapiiri, termistöä on muutettava sen mukaiseksi. Rakenteiden sijasta puhuttakoon asenteista. Toki on myös pyrittävä selittämään, mistä naisia syrjivät asenteet tulevat. Ei esimerkiksi ole ilman todisteita perusteltua sanoa, että miehet syrjivät naisia, koska he pelkäävät etuoikeuksiensa menettämistä, kuten Abdulkarim ja Talvitie vihjaavat. Väite on purettava osiin. Missä määrin esimerkiksi työmarkkinoilla miehet ovat asennoituneet kilpailemaan naisia vastaan verrattuna siihen, että miehet kilpailevat kaikkia vastaan? Nämä kaksi on pystyttävä erottelemaan.

On mahdollista, että miespuoliset työnantajat palkkaavat mieluummin miehiä. Ehkä työnantajat ajattelevat ymmärtävänsä toista miestä paremmin ja täten pystyvänsä tehokkaampaan kommunikaatioon. Tällaistakaan tilannetta tuskin on mielekästä kutsua rakenteelliseksi, koska se pohjautuu miesten ja naisten – kuviteltuihin tai todellisiin – eroihin kommunikaatiotavoissa.

Poliittisista asenteista tiedetään, että etenkin nuoret naiset ajattelevat keskimäärin vasemmistolaisemmin ja kannattavat valtiolle suurempaa roolia kuin miehet. Tässä kohdin voitaneen karkeasti yleistää, että miehet ovat asennoituneet naisia vastaan. Kyse on kuitenkin taloudellista vapautta koskevista poliittisista näkemyseroista, ei syrjivistä rakenteista tai syrjivistä asenteista. Vapauksien suosiminen on eri asia kuin patriarkaatin puolustaminen.

Feminismi on kuitenkin rivien välissä antanut ymmärtää, että talousliberaalit näkemykset olisivat osa naisten syrjintää. Aate on tällä tavoin omaksunut piirteitä, jotka enää edesauttavat sen itsensä eloonjäämistä. Feminismi on toisin sanoen lopettanut vapautta ja yhtäläisiä oikeuksia lisäävien oivallusten tuottamisen. Tilalle on syntynyt todellisuudesta irtaantunut peilisali, jonka haaveelliset heijastukset voivat huumata varomattoman kulkijan.

Feministinen teoria on myös sivuuttanut merkittävän osan työmarkkinoita koskevaa talous- ja sosiaalitieteellistä tutkimusta. On esimerkiksi vahvaa näyttöä, että sukupuolinen syrjintä ei ole pääsyy miesten ja naisten eroille työkokemuksessa, tehdyissä tunneissa, työvoiman liikkuvuudessa ja vaihtuvuudessa tai tulotasossa. Syrjintää epäilemättä tapahtuu joillakin aloilla ja joillakin työpaikoilla, ja joskus syrjintä kohdistuu tiettyihin yksilöihin, mutta kokonaisuutena feministinen teoria liioittelee sukupuolisen syrjinnän merkitystä. Samassa hengessä feministinen teoria on kyseenalaistanut ihmisten tekemien valintojen ja mieltymysten aitouden, aivan kuin naiset tiedostamattaan olisivat sisäistäneet patriarkaatin pyrkimykset osaksi omia tavoitteitaan. (Perään toki on todettava, että salaliitot ja uhriutuminen eivät ole feministisen teorian yksinomaisuutta.)

Entä pelkääkö patriarkaatti etuoikeuksiensa menettämistä, kuten kirjoittajat esittävät? Tällaiset väitteet ovat erikoisia, sillä samainen etuoikeutettu patriarkaatti on sallinut, että miehet kuolevat naisia nuorempina, alkoholisoituvat naisia useammin, joutuvat tapaturmiin naisia useammin, tekevät naisia enemmän itsemurhia ja että vain miehet ovat asevelvollisia. Miksi joidenkin miesten annetaan siis syrjäytyä ja joidenkin naisten nousta johtajiksi? Miksi patriarkaatti olisi niin valikoiva? Ja miksi etuoikeuksiensa puolesta pelkäävä ja valtaa pitävä patriarkaatti olisi osallistunut naisten aseman parantamiseen ja yhdenvertaisuuseetoksen luomiseen?

Onko tasajako hyvä idea?

Yhteiskuntia voidaan vertailla sen mukaan, kuinka sitoutuneita ne ovat valinnanvapauteen ja tasa-arvoisiin lähtökohtiin. Tällöin nähdään, että tasa-arvoisemmissa maissa työ- ja opiskelupaikat ovat sukupuolten suhteen eriytyneempiä. Myös useimmat psykologiset sukupuolierot – persoonallisuudessa, seksuaalisuudessa, asenteissa ja kognitiivisissa kyvyissä – ovat suurempia kulttuureissa, joissa sukupuolten välinen sosiopoliittinen tasa-arvo on suurempaa. Jopa sukupuolierot joissakin fyysisissä piirteissä – pituus, painoindeksi, ylipaino ja verenpaine – ovat suurempia tasa-arvoisemmissa kulttuureissa. Nämä löydökset, joista feministinen liike on lähes täydellisesti vaiennut, ovat ristiriidassa patriarkaaliseen syrjintään perustuvan selityksen kanssa.

Edellä mainitut havainnot eivät luonnollisesti ota kantaa siihen, onko oikein pyrkiä työpaikkojen ja palkkojen tasajakoon. Tieteeltä sellaista on turha kysyä. Mutta tasajakoon pyrkivästä politiikasta tiede osaa jotakin kertoa. Tutkimus on esimerkiksi antanut viitteitä, että työpaikkojen täydellinen tasajako olisi tehoton ja tuottavuutta laskeva tapa järjestää yhteiskunta. Molempien sukupuolten taloudellinen hyvinvointi luultavimmin kärsisi, mikäli työllistyminen perustuisi johonkin muuhun kuin työpaikkojen ja hakijoiden ominaisuuksien mahdollisimman hyvään vastaavuuteen. [2] Historiasta voidaan myös päätellä, että mitä täydellisempään tasajakoon varallisuudessa pyritään, sitä työläämmäksi tulee ylläpitää tasajaon toteutumista vahtivaa byrokratiaa.

Toinen haitta yhteiskunnan pakottamasta miesnais-tasajaosta olisi se, että muut voisivat perustellusti epäillä kykyjäsi. Epäilyä tapahtuu koko ajan muutoinkin, mutta pakotetussa tasajaossa sille olisi pätevämpiä syitä. Jos työpaikat tai akateemiset apurahat siis jaettaisiin sukupuolen perusteella, ihmisten osaaminen olisi helppo kyseenalaistaa.

Työ- tai opiskelupaikkojen sukupuolinen tasajako ei myöskään tee yhteiskunnasta sosiaalisesti oikeudenmukaista. Päinvastoin, tasajaossa moni mies ja moni nainen olisi pakotettu lähtemään alalta, jolla hän mieluiten olisi, työhön, jossa hän ei viihdy. Viimeisenä argumenttina tasajakoa vastaan mainittakoon se, että yhteiskunnan ei ole hyvä antaa ymmärtää, että nainen on vähemmän arvokas opettajana ja sairaanhoitajana kuin hän on insinöörinä ja fyysikkona.

Ydinkysymys feminismille on lopulta se, missä määrin valtio saa määrätä tai ohjailla yksilöiden, perheiden ja työnantajien käyttäytymistä. Tätä kautta feminismi tulee aina kietoutumaan työn tuottavuuteen ja taloudelliseen vapauteen. Tulisiko meidän tuottavuuden kustannuksella esimerkiksi tehdä työpaikkojen olosuhteista miellyttävämpiä? Tai tulisiko tasa-arvon nimissä firmoissa edellyttää sukupuolikiintiöitä?

Millaista työelämää ja tasa-arvon versiota feminismi päätyykään kannattamaan, sen tulee pyrkiä tavoitteisiinsa moraalisin perustein. Sillä ei tule olla merkitystä, mitä tieteellinen tutkimus sanoo sukupuolieroista. Tiede tulee aina löytämään ihmisryhmien väliltä keskimääräisiä eroja, jotka vaikuttavat tasa-arvon kannalta epämiellyttäviltä. Tämä on yksi syy lisää, miksi meidän tulee suhtautua ihmisiin yksilöinä, ei ryhmän tai identiteetin edustajina. Sukupuolikiintiöt – joita Abdulkarim ja Talvitie kannattavat – jarruttavat tähän johtavaa kehitystä. Ruotsalainen Lena Andersson on todennut: ”Sen ei pitäisi merkitä mitään, oletko mies vai nainen. Monet feministit sanovat nykyään, että se on myös heidän tavoitteensa, mutta en näe sitä käytännössä” (HS 18.3.2018, katso arvioni Anderssonin kirjasta Skeptikko 4/2016 -lehdestä). (Oheiset kuvat ovat Helsingin Sanomien Andersson-jutusta.)

Naisten vapautuminen on yksi ihmiskunnan suurimmista moraalisista edistysaskeleista. [3] Tutkijoiden löytämät sukupuolierot tai vaatimukset pätevistä perusteluista eivät sitä voi mitätöidä. Feminismi siihen kuitenkin kykenee, jos aate ei onnistu kasvamaan sukupuoli-identiteettien yli. Olisi riipaisevaa nähdä hyväntahtoisten tarkoitusperien jälleen kerran kääntyvän itseään vastaan.

 - - -

ALAVIITTEET

[1] Keskimääräiset palkkaerot sukupuolten välillä johtuvat osaksi siitä, että julkisella sektorilla on monopolinkaltainen asema hoiva- ja opetusaloilla. Järjestelyssä on monia hyviä puolia; se esimerkiksi helpotti sotien jälkeen naisten siirtymistä työmarkkinoille. Mutta samalla se on luonut esteitä naisten ura- ja palkkakehitykselle. Julkisen sektorin käytäntöjen nimittäminen rakenteelliseksi syrjinnäksi on kuitenkin kehno strategia muuttaa tilannetta. (Esimerkiksi rakenteellinen työttömyys -termin käytölle on sen sijaan selkeämmät perusteet: osa luoduista tukirakenteista kannustaa työttömyyteen, koulutusjärjestelmä ei pysty tuottamaan yritysten toivomaa osaamista, työpaikat ja työntekijät ovat maantieteellisesti etäällä ja niin edelleen.)

[2] Työntekijöiden kyvyt ja työnantajan tarpeet ovat väistämättä epätasapainossa. Edes vapaat markkinat eivät kykene järjestämään työntekijöiden osaamista ja työpaikkoja tuottavimmalla mahdollisella tavalla. Esimerkiksi aggressiivinen kilpailullisuus, jopa psykopatia, saattaa osaamista enemmän auttaa korkeaan asemaan pääsemisessä. Tällöin pätevin henkilö ei päädykään johtajaksi. Vapaus toimii silti keskusjohtoista sääntelyä tehokkaammin.

[3] Naisten oikeus äänestää, oikeus seksuaaliseen ja taloudelliseen itsemääräämiseen sekä kotiväkivallan väheneminen ovat esimerkkejä valistuksen voimasta. Viimeisimpänä mukaan saattaa tulla metoo-kampanjan siivittämä seksuaalisen häirinnän radikaali väheneminen. Mikään ei kuitenkaan takaa, että kampanjamaiset kansalaisoikeusliikkeet saavat riittävästi kannatusta muuttaakseen käytäntöjä. Monissa maissa esimerkiksi pikkulasten sukuelinten leikkely on yleistä, vaikka siitä on tullut lailla kiellettyä. Syytteitä silpomisesta myös nostetaan harvoin. Seksuaalisen häirinnän suhteen tilanne on avoin. Esimiesasemassa olevat miehet epäilemättä ovat nyt tarkempia toimiessaan naisalaistensa kanssa, mutta asiat eivät välttämättä pitkällä aikavälillä parane. Jos riittävän suuri osa miehistä kokee, että työpaikan säännöistä tuli ahdistelutapausten takia mielivaltaisia, he eivät kenties asetukaan tukemaan naiskollegan valituksia. 

KIRJALLISUUTTA

Abdulkarim, M. Ja Talvitie E. (2018): Noin 10 myyttiä feminismistä. SKS. Helsinki.

Hakim, C. (2004): Key Issues in Women’s Work. 2.p. Glasshouse Press. Lontoo.

Niemelä, J. K. & Tammisalo, O. (2006): Keisarinnan uudet (v)aatteet – Naistutkimus luonnontieteen näkökulmasta. Terra Cognita. Helsinki.

Pinker, S. (2002): The Blank Slate – Modern Denial of Human Nature. Penguin. New York.

Schmitt, D. P. (2015): The Evolution of Culturally-Variable Sex Differences: Men and Women Are Not Always Different, but When They Are… It Appears Not to Result from Patriarchy or Sex Role Socialization. Teoksessa: Shackelford, T. & Hansen, R. toim. The Evolution of Sexuality. Springer.

Shorrocks, R. (2018): Young women are more left wing than men. The Conversation. May 3rd.

Sommers, C. H. (1994): Who Stole Feminism? Touchstone. New York.

          * * *

PS. Jutussa totean seuraavasti: ”Mikäli lait sallivat kansalaisille vapauden käyttää ominaisuuksiaan, vaurautta kertyy enemmän ahkerammille ja kyvykkäämmille.” Tunnistan, että tämänkaltaisesta meritokraattisesta retoriikasta (”ahkerat ja älykkäät hankkivat enemmän”) on koitunut haittoja etenkin Yhdysvalloissa, sekä yksilötasolla että yhteiskunnallisesti. Tunnistan myös, että tuurilla on valtava merkitys taloudellisessa menestymisessä ja että menestyneillä ihmisillä on tapana rationalisoida menestystään ikään kuin se olisi ainoastaan heidän omaa ansiotaan. Yleishuomiota ahkerien ja kyvykkäiden paremmasta toimeentulosta on kuitenkin vaikea kumota – vaikkei muita tekijöitä edes olisi otettu huomioon.

Käytännössä yksilöiden väliset tuloerot selittyvät kahdella seikalla: missä maassa asut ja millainen tulojakauma kyseisessä maassa on. Tämä globaali mittakaava on tervetullut tapa tarkastella sattuman vaikutuksia, mutta sekään ei poista lahjakkuuden ja ahkeruuden merkitystä oman yhteisön sisällä. Testiälykkyys on esimerkiksi yhteydessä moniin sosioekonomisesta asemasta kertoviin mittareihin. Toki lahjakkuus ja ahkeruus ovat onnenkauppaa siinä mielessä, että ne ovat suurelta osin seurausta vanhemmilta perityistä geeneistä. Tämä ei kuitenkaan ole pätevä peruste väittää, että kova työ ja lahjakkuus olisivat tarpeettomia vaurauden kasvattamisessa. (Ne tuskin ovat tarpeettomia edes viihdemaailmassa, jossa ihminen on kuuluisa usein vain siksi, että hän on kuuluisa.)

Se, missä määrin taloudellinen menestys johtuu ahkeruudesta ja kyvykkyydestä on joka tapauksessa eri kysymys, millaiset tuloerot ovat oikeudenmukaisia. Onko esimerkiksi oikein, että joku, joka työskentelee kolme prosenttia jotakuta toista ahkerammin tai on kolme prosenttia toista nokkelampi, ansaitsee kymmeniä tai satoja kertoja enemmän? Teknologian mahdollistamilla ”voittaja saa kaikki” -markkinoilla näin usein tapahtuu. Voidaan myös kysyä, ovatko firmojen pääjohtajat Japanissa niin paljon kyvyttömämpiä kuin heidän palkkansa verrattuna yhdysvaltalaisten kollegoiden palkkoihin antaa ymmärtää. Ha-Joon Chang (2010) kirjoittaa:

Jos yhdysvaltalaiset toimitusjohtajat todella ovat niin hyviä, että heille kannattaa maksaa kaksi kertaa enemmän (verrattuna sveitsiläiseen toimitusjohtajaan ilman optioita) tai kaksikymmentä kertaa enemmän (verrattuna japanilaiseen toimitusjohtajaan ja optiot mukaan lukien) kuin muunmaalaiselle toimitusjohtajalle, miten kummassa yhdysvaltalaisten johtamat yritykset ovat monella toimialalla menettäneet asemiaan japanilaisille ja eurooppalaisille kilpailijoilleen?

Ahkeruuden/lahjakkuuden merkitys yksilön vauraudelle (tai yrityksen menestymiselle) on myös eri kysymys, ovatko taloudellisesti menestyneet keskimäärin epäempaattisempia huono-onnisia ja -osaisia kohtaan. Menestyneillä saattaa esimerkiksi olla muita voimakkaampi taipumus vastustaa sellaisia julkishallinnon toimia, jotka tähtäävät kaikille yhtä suureen mahdollisuuteen menestyä. Olipa tällainen asenne yleinen tai ei, siinä ei ole kyse sukupuolisesta syrjinnästä vaan lähinnä ajattelemattomuudesta ja/tai lyhytnäköisestä itsekkyydestä.

PS 2. Uhriutumiseen liittyy eräs monissa psykologisissa kokeissa havaittu seikka: ihmiset ovat valppaita huomaamaan ja muistamaan kokemansa vastukset. Vastatuuli on tunnetusti helpompi havaita kuin myötätuuli. Tämä lienee yksi syy, miksi ihmiset niin itsevarmasti kokevat ansaitsevansa vaurautensa tai vähintään kokevat oikeutetuksi vastustaa verotustaan. Hehän työskentelivät ahkerasti vaikeuksien voittamiseksi, ja siinä tuurilla tai suotuisilla olosuhteilla (ainakaan verotuksen avulla luoduilla olosuhteilla) ei ollut merkitystä. Usein ihmiset myös tarkkasilmäisesti näkevät (tai ovat näkevinään) muita eteenpäin puskevan myötätuulen. Tällaiset yleisinhimilliset taipumukset väheksyä hyvää onnea ja ajatella olevansa epäreilun kilpailun uhri lienevät evoluution tulos: ne kehittyivät tekemään meistä sinnikkäämpiä vastoinkäymisten edessä.  

PS 3. Rakkauden evoluutio -kirjassani tarkastellaan kysymystä, mikä on adaptaatio. Tämän linkin videossa biologi Bret Weinstein selittää, miksi kysymys siitä, mitä tehtävää hoitamaan jokin piirre on kehittynyt, on eri kysymys, onko piirre adaptaatio eli sopeutuma. Weinstein kertoo myös turhautumisestaan Gouldin ja Lewontinin sopeutumista vähättelevään klassikkoartikkeliin ja sen suosioon. Katso aiheeseen liittyvä kirjoitukseni vuodelta 2003:

https://journal.fi/tt/article/view/57336/19369

PS 4. On esitetty, että Metoo -kampanja kaventaa eroa, joka eritasoisten häirintätapausten välillä on. Lopulta kampanja jopa tekisi raiskauksesta triviaalia. Tämä ei kuitenkaan, ainakaan pitkällä aikavälillä, vaikuta todennäköiseltä (vaikka keskustelu seksuaalisten kanssakäymisten jatkumollisesta luonteesta ei julkisuudessa tahdokaan onnistua). Kyseenalainen on myös väite, että miehet ovat alkaneet kampanjan sivutuotteena vältellä kahdenkeskisiä neuvotteluja ja bisneslounaita naisten kanssa. Mikäli näin kuitenkin tapahtuu, yhteiskunta on kadottanut jotakin tasa-arvon kannalta olennaista.