Näytetään tekstit, joissa on tunniste metsästäjä-keräilijä. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste metsästäjä-keräilijä. Näytä kaikki tekstit

lauantai 16. syyskuuta 2017

Kysymyksiä ihmisen tulevaisuudesta

Etelä-Saimaa -lehden toimittaja kyseli ihmisen evoluutiosta. Juttu ilmestyi 10.9. alueen maakuntalehdissä. Vastasin kysymyksiin pikaisen lyhyesti ja usein asian vierestä; tässä hieman täydennetyt vastaukseni. (Toisena vastaajana lehtijutussa oli Markus Rantala.)

Miten nykyinen länsimainen elintapa vaikuttaa ihmisen evoluutioon (vai vaikuttaako se)?

Ihmisen evoluutio loppuu vasta, kun laji kuolee sukupuuttoon. Evoluutiossa on pitkälti kyse siitä, kuka (perinnöllisistä syistä johtuen) pääsee jatkamaan sukua. Ainakin suomalaisista miehistä todennäköisimmin lisääntyvät ne, joilla on korkea sosioekonominen asema. Tämä ei luultavasti ole muuttunut siitä, kun lajimme sai elantonsa metsästäjä-keräilijöinä. Naisilla jälkeläisten määrän vaihtelu on pienempää kuin miehillä. Monivaimoisissa maanviljelysyhteisöissä tämä sukupuoliero on suurimmillaan (osa miehistä siittää suuren määrän lapsia ja iso osa ei lainkaan, naisten synnyttäessä ”tasa-arvoisemmin”). Keräilijäyhteisöissä sukupuoliero näyttää olevan samaa kertaluokkaa kuin nykyisissä länsimaissa; tilastoja ei tosin ole kovin monesta yhteisöstä.

Nykymaailma on täynnä evolutiivisia uutuustekijöitä, joihin ihminen ei ole sopeutunut. Esimerkiksi viihdeteknologia ja sosiaalinen media saattavat monelle olla jopa siinä määrin koukuttavia, että se vähentää todennäköisyyttä saada jälkeläinen. Luonnonvalinta tietysti toimii tietokonepelejä ja muita virtuaalihoukutuksia vastaan, mutta se saattaa olla liian hidasta verrattuna kulttuuristen tapojen, vaikkapa uskontojen vaikutuksiin. Ehkä sellaiset yksilöt, jotka omaksuvat vanhoillislestadiolaisuuden kaltaisia viihdeteknologiaa vieroksuvia fundamentalistisia oppeja, alkavat lisääntyä muita enemmän. Ehkä populaatiossa yleistyvät sellaiset psykologiset piirteet, jotka tekevät yksilöstä helposti johdateltavan tai kykenemättömän rationaaliseen harkintaan. Eli suuria evolutiivisia mullistuksia ei tässä suhteessa ole luvassa.
  
Mitkä piirteet tulevat todennäköisesti lisääntymään ihmisillä tulevaisuudessa?

Sellaiset piirteet yleistyvät, jotka vaativat lääketieteellisiä toimenpiteitä tai teknisiä apuvälineitä. Esimerkiksi likinäköisen yksilön mahdollisuudet muodostaa perhe tai huolehtia perheestä ovat aiemmin olleet heikot, etenkin metsästäjä-keräilijöillä. Silmälasien keksiminen muutti tilanteen: huononäköiset lisääntyvät nykyään siinä missä muutkin. Monet haittaa aiheuttavat geenit voivat nykyään helpommin kopioitua seuraavaan sukupolveen.

Yltäkylläisiin olosuhteisiin sopivat piirteet saattavat myös yleistyä. Nykyiselläänhän olemme sopeutuneet ajoittaisiin nälänhätiin; keho varastoi rasvaa eikä halua siitä eroon. On kuitenkin vaikea nähdä, mitä nämä hyvinvointiin sopivat piirteet olisivat. Esimerkiksi useimmat elintasosairaudet iskevät vasta lastentekoiän jälkeen. Tällöin luonnonvalinnalla on huonot mahdollisuudet vaikuttaa niihin. Lisäksi elintasosairaudet ovat usein hoidettavissa (vyötärölle asemoitunutta ikirasvaa voidaan poistaa, mahalaukkua voidaan kirurgisesti pienentää, insuliinia saa ruiskusta ja niin edelleen).

Kuvakaappaus
Naturesta
Ihmisen keksinnöt ovat merkittävä valintapaine. Jos yksilö ei opi käyttämään älypuhelinta, tietokonetta tai muita nykyvempaimia, lisääntymismahdollisuudet lienevät nykymaailmassa huonot. Ehkä teknologinen kehitys suosii tietynlaisia luonteenpiirteitä tai älykkyyttä. Tosin on huomattava, että evoluutiosta kiinnostunut ei ole ennustaja vaan enemmänkin jälkiviisastelija. Kullakin hetkellä ihmiseen vaikuttaa monenlaisia valintapaineita, joiden evolutiivisia vaikutuksia vasta tulevat sukupolvet voivat kunnolla tutkia.

Tässä vastaava päätelmä tuoreesta jutusta Naturessa:
Studying ongoing evolution in humans is notoriously difficult. Scientists who want to observe selection directly would need to measure the frequency of a mutation in one generation, and then again in all that generation’s children and, better still, grandchildren, says Gil McVean, a statistical geneticist at the University of Oxford, UK. “That would be very hard to do well,” he says. “You would need vast samples”.

Tuleeko sukupuolten välille eroja?

Kautta historian miesten mahdollisuudet seksiin ovat tulleet lähinnä avioliiton tai muun vastaavan sitoutumisen kautta. Seksiä saadakseen miehen oli siis mentävä naimisiin. Jos tähän tulee muutos esimerkiksi siten, että yksinhuoltajanaiset saavat suhteessa enemmän lapsia, se saattaisi vähitellen karsia piirteitä miehen sitoutumisen takana. Ehkä isät eivät enää kiinnostuisi lapsista ja osallistuisi perhehoivaan. Tällöin lajimme ei enää olisi poikkeus nisäkkäiden joukossa. On ilmeistä, että kulttuurisilla tavoilla ja sosiaalipoliittisilla päätöksillä saattaa olla tämän suuntaisia vaikutuksia. Tosin veikkaan, että olemme pitkiä parisuhteita muodostava laji hamaan loppuun saakka.

Miten korkeampi synnytysikä (pääasiassa länsimaissa) vaikuttaa ihmisen evoluutioon?

Naisten hedelmällisyys laskee jyrkästi yleensä 30 ikävuoden jälkeen. Tämä saattaa muuttua, mikäli kaikki alkavat lisääntyä yli 30-vuotiaina. Luonnonvalinta luultavimmin suosisi naisia, jotka kykenevät hedelmöitymään vielä yli 40-vuotiaina. Menopaussi ehkä siirtyisi myöhemmäksi.

Johtaako evoluutio eri suuntiin, esim. rikkaiden länsimaiden ja köyhien kehitysmaiden välillä?

Kehitysmaissa luonnonvalinta kohtelee ihmisiä julmemmin kuin rikkaissa maissa. Täällä karsitaan pois vain kaikkein epäonnisimmat. On mahdollista, että länsimaisissa populaatioissa on tästä syystä enemmän yksilöllistä vaihtelua. (Tosin parinvalinta seuloo täälläkin pois joitakin geenejä, vaikka jokainen sikiö onnistuttaisiin kasvattamaan aikuiseksi.) Luultavasti suurimmat evolutiiviset vaikutukset tulevat olemaan väestöjen sekoittumisella, ei niinkään kansojen varallisuuseroilla. Lisäksi lapsikuolleisuus on maailmanlaajuisesti pienentynyt, nälkäänäkevien määrä on vähentynyt ja elintaso kehitysmaissa on noussut. Jos trendi jatkuu, eri populaatioiden kohtaamat valintapaineet saattavat yhdenmukaistua.

torstai 8. tammikuuta 2009

Tieteen päivien 2009 paini evoluutiopsykologiasta

Osallistuin 7.1.2009 Tieteen päivien niin kutsuttuun päivän painiin aiheena evoluutiopsykologia. Keskustelun loppupuolella mainitsin evolutiivisen tutkimuksen yhdestä tärkeimmästä ja jo Darwinin harrastamasta menetelmästä eli lajien välisestä vertailusta. ”Painikaverini” ei menetelmää hyväksynyt, vaan vastaukseksi hän höpötti jotakin siitä, ettemme tiedä, mikä olisi ihmiselle sopiva ”mallilaji”, simpanssi, oranki vai gorilla. Vastaus paljasti hänen tietämättömyytensä (siitäkin huolimatta, että hänen oma tutkimuksensakin on laajasti ottaen evolutiivista).

Valaiskoon konkreettinen (ja heti seuraavalla Tieteen päivien luennolla ja samassa salissa esiin tullut) esimerkki lajivertailun mahdollisuuksia. Jos tarkkaillaan nisäkäsemojen erittämän maidon rasva- ja proteiinipitoisuuksia ja niiden suhdetta imetystiheyteen, huomataan seuraava seikka: lajeilla, jotka imettävät poikasiaan harvoin (esim. useimmat isot kissapedot), maito on erittäin ravitsevaa. Vastaavasti lajeilla, joilla poikaset saavat maitoa tiheään tahtiin, ravintoaineita on pienemmissä pitoisuuksissa.

Ihmislajille tyypillisen laihan maidon sijoittaminen tähän kuvioon antaa jo sellaisenaan perusteita tehdä erittäin tarkkoja oletuksia siitä, miten ihmisvauvoja on nk. evoluutioympäristössä imetetty. Kyseisen luennon mukaan ihmisvauva kuuluukin tyyppiin ”kannettu poikanen”: vauva on ollut jatkuvasti äidin läheisyydessä ja sitä on imetetty usein. Samaa päätelmää tukee sellainenkin lajivertailu, jossa huomioidaan lajien väliset sukulaisuussuhteet: ihmisen lähimmät sukulaiset kantavat poikasiaan ja imettävät niitä usein. Lopuksi tukea evoluutioympäristössä vallinneelle läheiselle äiti-vauva-suhteelle antavat nykyisin elävät metsästäjä-keräilijät, joista valtaosalla vauva kulkee mahdollisimman lähellä äitiään, kantoliinassa tai sylissä. Lisäksi vauvan anatomia (mm. jalkojen asento nostettaessa) sekä äidin ja vauvan psyyke tukevat päätelmää. Evoluutiopsykologiassa on tällä tavoin kyse monitieteisestä palapelistä, jossa osaset alkavat tieteenalan edistyessä ja datan tarkentuessa loksahdella paikoilleen.

Jo tämän yksinkertaisen esimerkin valossa ”painivastustajani” hokemat väitteet siitä, ettemme tiedä evoluutioympäristöstä mitään tarkkaa ja että evoluutiopsykologiassa olisi kyse sortumisesta jonkinlaiseen epäempiiriseen kehäpäättelyyn, ovat kerrassaan kestämättömiä. (Mikäli oikein ymmärsin vastapuolta, hänelle suurimpia mielipahan aiheuttajia evoluutiopsykologiassa on se, että eräät evoluutiopsykologit ovat parikymmentä vuotta sitten määritelleet nk. mielen moduulin niin laajaksi.)

”Painivastustajani” kritisoi myös metsästäjä-keräilijäaineiston käyttöä. Hänen perusteenaan oli se, että metsästäjä-keräilijät elävät niin erilaisissa ympäristöissä, lähinnä Afrikan savannilla tai Etelä-Amerikan viidakoissa. Argumentti on kestämätön. Se, että populaatioiden elinympäristöissä tai käyttäytymisessä on huomattavaa vaihtelua, ei tarkoita sitä, että evolutiivista lähestymistapaa ei voitaisi käyttää käyttäytymisen selittämisessä. Asia on pikemminkin päinvastoin: ihmisen käyttäytymisen laajamittainen kulttuurinen vaihtelu on parhaita mahdollisia lähteitä, kun yritämme evolutiivisessa mielessä selvittää, miksi käyttäydymme niin kuin käyttäydymme.

Loppupäätelmä: Evoluutiopsykologiasta esitetään jopa tohtoritasolla yhä edelleen varsin pintapuolisia ja kliseisiä kritiikkejä, joihin alan harrastajat ovat jo lukuisia kertoja vastanneet.

tiistai 20. toukokuuta 2008

Mikä on evoluutioympäristö?

Jokaisella adaptaatiolla eli sopeutumalla on oma niin kutsuttu evoluutioympäristönsä, jossa se on kehittynyt. Usein tätä termiä käytetään hieman virheellisesti, ikään kuin se tarkoittaisi jotakin tiettyä aikaa ja paikkaa lajin historiassa. Ihmisen kohdalla tällöin yleensä tarkoitetaan pleistoseenikauden (n. 1,8 miljoonaa vuotta – 11 000 vuotta sitten) afrikkalaista savannia ja metsästäjä-keräilijän elämäntapaa. On kieltämättä totta, että lajihistoriallisesti mitattuna ihminen on noin 99-prosenttisesti ollut metsästäjä-keräilijä (lukema riippuu tietysti siitä, miten ihminen määritellään), ja että ihmislaji on kehittynyt Afrikassa, ilmeisesti savannimaisissa olosuhteissa. Samoin on totta, että jotkin ihmisen piirteet kehittyivät viimeisten vuosituhansien aikana juuri näissä oloissa. Mutta monet ominaisuudet, kuten vaikkapa nelikammioinen sydän, kehittyivät jo miljoonia vuosia aikaisemmin. Evoluutioympäristö ei siis ole mikään tarkka paikka, vaan se viittaa joihinkin menneisyyden ympäristössä tavattuihin olosuhteisiin, joihin kulloinkin kyseessä oleva adaptaatio on auttanut sopeutumaan ja joista adaptaation tyypillinen kehittyminen ja toiminta on riippuvaista. Monesti termillä tarkoitetaan eräänlaista tilastollista keskiarvoa vain ihmiselle tyypillisten ominaisuuksien evoluutioympäristöistä.