Kysymyksiä ihmisen tulevaisuudesta

Etelä-Saimaa -lehden toimittaja kyseli ihmisen evoluutiosta. Juttu ilmestyi 10.9. alueen maakuntalehdissä. Vastasin kysymyksiin pikaisen lyhyesti ja usein asian vierestä; tässä hieman täydennetyt vastaukseni. (Toisena vastaajana lehtijutussa oli Markus Rantala.)

Miten nykyinen länsimainen elintapa vaikuttaa ihmisen evoluutioon (vai vaikuttaako se)?

Ihmisen evoluutio loppuu vasta, kun laji kuolee sukupuuttoon. Evoluutiossa on pitkälti kyse siitä, kuka (perinnöllisistä syistä johtuen) pääsee jatkamaan sukua. Ainakin suomalaisista miehistä todennäköisimmin lisääntyvät ne, joilla on korkea sosioekonominen asema. Tämä ei luultavasti ole muuttunut siitä, kun lajimme sai elantonsa metsästäjä-keräilijöinä. Naisilla jälkeläisten määrän vaihtelu on pienempää kuin miehillä. Monivaimoisissa maanviljelysyhteisöissä tämä sukupuoliero on suurimmillaan (osa miehistä siittää suuren määrän lapsia ja iso osa ei lainkaan, naisten synnyttäessä ”tasa-arvoisemmin”). Keräilijäyhteisöissä sukupuoliero näyttää olevan samaa kertaluokkaa kuin nykyisissä länsimaissa; tilastoja ei tosin ole kovin monesta yhteisöstä.

Nykymaailma on täynnä evolutiivisia uutuustekijöitä, joihin ihminen ei ole sopeutunut. Esimerkiksi viihdeteknologia ja sosiaalinen media saattavat monelle olla jopa siinä määrin koukuttavia, että se vähentää todennäköisyyttä saada jälkeläinen. Luonnonvalinta tietysti toimii tietokonepelejä ja muita virtuaalihoukutuksia vastaan, mutta se saattaa olla liian hidasta verrattuna kulttuuristen tapojen, vaikkapa uskontojen vaikutuksiin. Ehkä sellaiset yksilöt, jotka omaksuvat vanhoillislestadiolaisuuden kaltaisia viihdeteknologiaa vieroksuvia fundamentalistisia oppeja, alkavat lisääntyä muita enemmän. Ehkä populaatiossa yleistyvät sellaiset psykologiset piirteet, jotka tekevät yksilöstä helposti johdateltavan tai kykenemättömän rationaaliseen harkintaan. Eli suuria evolutiivisia mullistuksia ei tässä suhteessa ole luvassa.

  

Mitkä piirteet tulevat todennäköisesti lisääntymään ihmisillä tulevaisuudessa?

Sellaiset piirteet yleistyvät, jotka vaativat lääketieteellisiä toimenpiteitä tai teknisiä apuvälineitä. Esimerkiksi likinäköisen yksilön mahdollisuudet muodostaa perhe tai huolehtia perheestä ovat aiemmin olleet heikot, etenkin metsästäjä-keräilijöillä. Silmälasien keksiminen muutti tilanteen: huononäköiset lisääntyvät nykyään siinä missä muutkin. Monet haittaa aiheuttavat geenit voivat nykyään helpommin kopioitua seuraavaan sukupolveen.

Yltäkylläisiin olosuhteisiin sopivat piirteet saattavat myös yleistyä. Nykyiselläänhän olemme sopeutuneet ajoittaisiin nälänhätiin; keho varastoi rasvaa eikä halua siitä eroon. On kuitenkin vaikea nähdä, mitä nämä hyvinvointiin sopivat piirteet olisivat. Esimerkiksi useimmat elintasosairaudet iskevät vasta lastentekoiän jälkeen. Tällöin luonnonvalinnalla on huonot mahdollisuudet vaikuttaa niihin. Lisäksi elintasosairaudet ovat usein hoidettavissa (vyötärölle asemoitunutta ikirasvaa voidaan poistaa, mahalaukkua voidaan kirurgisesti pienentää, insuliinia saa ruiskusta ja niin edelleen).

Kuvakaappaus
Naturesta

Ihmisen keksinnöt ovat merkittävä valintapaine. Jos yksilö ei opi käyttämään älypuhelinta, tietokonetta tai muita nykyvempaimia, lisääntymismahdollisuudet lienevät nykymaailmassa huonot. Ehkä teknologinen kehitys suosii tietynlaisia luonteenpiirteitä tai älykkyyttä. Tosin on huomattava, että evoluutiosta kiinnostunut ei ole ennustaja vaan enemmänkin jälkiviisastelija. Kullakin hetkellä ihmiseen vaikuttaa monenlaisia valintapaineita, joiden evolutiivisia vaikutuksia vasta tulevat sukupolvet voivat kunnolla tutkia.

Tässä vastaava päätelmä tuoreesta jutusta Naturessa:

Studying ongoing evolution in humans is notoriously difficult. Scientists who want to observe selection directly would need to measure the frequency of a mutation in one generation, and then again in all that generation’s children and, better still, grandchildren, says Gil McVean, a statistical geneticist at the University of Oxford, UK. “That would be very hard to do well,” he says. “You would need vast samples”.

Tuleeko sukupuolten välille eroja?

Kautta historian miesten mahdollisuudet seksiin ovat tulleet lähinnä avioliiton tai muun vastaavan sitoutumisen kautta. Seksiä saadakseen miehen oli siis mentävä naimisiin. Jos tähän tulee muutos esimerkiksi siten, että yksinhuoltajanaiset saavat suhteessa enemmän lapsia, se saattaisi vähitellen karsia piirteitä miehen sitoutumisen takana. Ehkä isät eivät enää kiinnostuisi lapsista ja osallistuisi perhehoivaan. Tällöin lajimme ei enää olisi poikkeus nisäkkäiden joukossa. On ilmeistä, että kulttuurisilla tavoilla ja sosiaalipoliittisilla päätöksillä saattaa olla tämän suuntaisia vaikutuksia. Tosin veikkaan, että olemme pitkiä parisuhteita muodostava laji hamaan loppuun saakka.

Miten korkeampi synnytysikä (pääasiassa länsimaissa) vaikuttaa ihmisen evoluutioon?

Naisten hedelmällisyys laskee jyrkästi yleensä 30 ikävuoden jälkeen. Tämä saattaa muuttua, mikäli kaikki alkavat lisääntyä yli 30-vuotiaina. Luonnonvalinta luultavimmin suosisi naisia, jotka kykenevät hedelmöitymään vielä yli 40-vuotiaina. Menopaussi ehkä siirtyisi myöhemmäksi.

Johtaako evoluutio eri suuntiin, esim. rikkaiden länsimaiden ja köyhien kehitysmaiden välillä?

Kehitysmaissa luonnonvalinta kohtelee ihmisiä julmemmin kuin rikkaissa maissa. Täällä karsitaan pois vain kaikkein epäonnisimmat. On mahdollista, että länsimaisissa populaatioissa on tästä syystä enemmän yksilöllistä vaihtelua. (Tosin parinvalinta seuloo täälläkin pois joitakin geenejä, vaikka jokainen sikiö onnistuttaisiin kasvattamaan aikuiseksi.) Luultavasti suurimmat evolutiiviset vaikutukset tulevat olemaan väestöjen sekoittumisella, ei niinkään kansojen varallisuuseroilla. Lisäksi lapsikuolleisuus on maailmanlaajuisesti pienentynyt, nälkäänäkevien määrä on vähentynyt ja elintaso kehitysmaissa on noussut. Jos trendi jatkuu, eri populaatioiden kohtaamat valintapaineet saattavat yhdenmukaistua.

Kasvi- vai eläinstrategialla tulevaisuuteen?

Kuva: http://askabiologist.asu.edu/

(Seuraava ajatusleikki on kankeahko vertauskuva yksilöstä itsekkäiden geenien kulkuneuvona. Analogian pääongelma on se, että siinä ei ole kopioitumaan ”pyrkivää” replikaattoria, ks. teokset Richard Dawkins: Geenin itsekkyys ja Daniel C. Dennett: Darwin’s Dangerous Idea.)

Oletetaan, että haluat nähdä, millaista on vuonna 2515. Avaruuden muukalaiset ovat esimerkiksi ilmoittaneet saapuvansa tuolloin, ja olet kiinnostunut näkemään heidät. Oletetaan myös, että on kehitetty toimiva keino elimistön jäädyttämiseksi ja uudelleen herättämiseksi. Jäädytysarkku pitää sinut hengissä niin kauan kuin haluat. Ongelma tällaisen laitteen suunnittelemisessa on, että se vaatii valtavasti energiaa. Omiin jälkeläisiin ei kannata arkun ylläpidossa luottaa. Ainakaan kaukaisemmat jälkeläiset, jos heitä edes syntyisi, tuskin piittaisivat sinun ja jääarkkusi hyvinvoinnista. Sinun pitäisi suunnitella arkku, joka kykenee puolustamaan itseään ja itsenäisesti hankkimaan riittävän määrän energiaa.

Tähän on periaatteessa kaksi strategiaa. Ensimmäinen on jonkin ihanteellisen paikan etsiminen. Jääarkku ja sitä ylläpitävä laitteisto kiinnitetään paikkaan, josta voi saada arkun vaatimia resursseja, esimerkiksi energiaa auringonvalosta ja mineraaleja kuluneiden osien korjaamiseksi. Arkku voisi myös vähitellen kasvattaa laitteistoaan suuremmaksi ja varmemmaksi.

Tämä on toimiva strategia, mutta siinä on ilmeisiä haittoja. Tulevat sukupolvet saattavat päättää rakentaa paikalle moottoritien tai ostoskeskuksen. Strategian haitta siis on se, että arkku ei pysty väistämään vaaroja. Toki arkulle voidaan kehittää puolustusmekanismeja, mutta tulevat sukupolvet taatusti osaavat kehittää keinot niiden murtamiseksi. Tämänkaltainen juurtuminen on kuitenkin kasvien noudattama strategia. Ne eivät pysty väistämään vaaroja, vaan ne puolustautuvat ja kilpailevat auringonvalosta paikoillaan.

Vaihtoehtoinen strategia on kehittää arkku, joka pystyy liikkumaan. Se vaatii laitteistolta paljon enemmän sekä suunnittelua että energiaa. Arkulla pitäisi olla jonkinlaisia aisteja ympäristön havaitsemiseen, päättelykykyä vaarojen huomaamiseen ja liikuntakykyä niiden välttämiseen. Käytännössä arkun pitäisi olla mahdollisimman älykäs robotti. Tätä voidaan verrata eläinten noudattamaan strategiaan. Ne ovat vaihtelevassa määrin tietoisia ympäristöstään, liikkuvat ravinnon perässä ja väistävät vaaroja.

Oletetaan, että päädyt eläinstrategiaan eli liikkuvaan robottiarkkuun. Millaisen arkun suunnittelisit? Ongelma on se, että arkun tulisi reagoida tulevien vuosisatojen aikana muuttuviin ympäristöoloihin. Toimintavarman robotin suunnitteleminen on lähes mahdoton tehtävä - etenkin silloin, jos moni muukin on luonut itselleen vastaavanlaisen robottiarkun. Arkkusi joutuisi kilpailemaan muita älykkäitä ja kenties oppimiskykyisiä arkkuja vastaan. Mikään ei takaa, että juuri sinä olisit osannut luoda arkulle parhaimmat toimintaohjeet.

Tällöin toimiva lisästrategia saattaisi olla yhteistyö muiden arkkujen kanssa. Näinhän menestyneimmät eläimetkin toimivat. Liittoumia muodostamalla arkut voisivat tehokkaammin saalistaa energiaa muilta eläin- ja kasviroboteilta. Tämäkään vaihtoehto ei ole ongelmaton. Ensinnäkin muut robotit ovat jo saattaneet muodostaa vahvempia liittoumia. Toiseksi yhteistyö on aina riskialtista. Omien joukossa saattaa olla parasiittiarkkuja, jotka vain näyttelevät yhteistyötä, mutta jotka todellisuudessa haluavat varastaa energiaa tai muita resursseja. Pahimmassa tapauksessa parasiittien pyrkimys on vaihtaa oma ”isäntänsä” tilallesi.

Jotta arkkujen välinen yhteistyö onnistuisi, niillä pitäisi olla keinoja taata, että toinen ei yritä hyötyä toisen kustannuksella. Käytännössä arkkujen pitäisi pystyä tekemään päätelmiä toistensa mielentiloista ja luonteenpiirteistä. Niiden pitäisi tuntea rankaisevaa suuttumusta huijareita kohtaan. Lisäksi niillä pitäisi olla yhteinen kieli sopimusten solmimista varten, ja sopimuksia valvomaan pitäisi kehittää rankaisevia poliisi- ja tuomarirobotteja, jotka eivät kuitenkaan yrittäisi itse hyötyä vallastaan.

Toimivin strategia olisi toisin sanoen luoda ihmisen kaltaisia robotteja, jotka muodostavat modernin yhteiskunnan. Lienee turha mainita, että sellaisen suunnitteleminen tyhjästä on mahdotonta. Ihmisen ja hänen moraalitunteidensa kehittymiseen tarvittiin suunnattomasti aikaa ja jatkuvaa ja tarkkasilmäistä luonnonvalintaa. Ja vaikka robottiyhteiskuntien luominen lopulta jotenkin onnistuisi, mikä estäisi niitä hävittämästä luonnonvaroja liian tehokkaasti? Tuskin ihmisenkään toiminta voi jatkua näin menestyksellisenä vuosisatojen päähän. Moraalitunteet eivät ole kehittyneet palvelemaan koko elonkehän tai tulevien sukupolvien hyvinvointia.

Seura -lehden juttu

Alla olevassa Seura -lehden (5.3.2009) haastattelussa kommenttini taitavat joiltakin osin olla sekavia ja irtonaisia. Toisaalta vaikka pointtini jäisivätkin epäselviksi, ehkä lausunnot herättävät jonkinlaisia ajatuksia. (Sivuhuomautuksena mainittakoon, että jutussa käytetty sosiaalibiologia –termi ei ole vakiintuneessa käytössä, enkä taida ymmärtää lopun ajatusta tieteen kesyttämisestäkään.) Teksti Mikael Vehkaoja (kuvitus Ossi Hiekkala).

* * *

Tenaviksi taantuneet

Homo sapiens syntyi 200 000 vuotta sitten. Mitä meistä oikein on tullut?

Vähä vähältä viisas ihminen on kesyttänyt luonnon, keksinyt koneet ja kaupungit. Me olemme korvanneet luonnonlait omilla laeillamme, kehittäneet tieteen suojaksi pahaa luontoa vastaan. Yhä harvempi meistä poikkeaa enää merkityltä ulkoilureitiltä. Menestymisemme on kiinni siitä, miten hyvin osaamme toimia oman kulttuurimme pelisääntöjen mukaan.

Loistavien saavutustensa paisteessa moderni ihminen on kuin lapsi aikuisen ruumiissa. Me syömme lihaa osaamatta teurastaa eläintä, emmekä me tiedä, miten sähkö päätyy pistorasiaamme. Me emme osaa korjata rikki menneitä tavaroitamme. Kiinnostumme ministereiden tekstiviesteistä, vaikka puolet meistä ei edes äänestä.
Me syömme epäterveellisesti ja kulutamme päivämme istumalla, vaikka elimistömme on luotu liikkumaan. Tuki- ja liikuntaelinsairaudet ovat uusi kansantauti, eivätkä rapakuntoiset nuoret miehet kelpaa edes armeijaan. Jos me elämme vanhemmiksi kuin esi-isämme, se on lääkäreiden ja lääkkeiden ansiota. Eikä Suomen myydyin lääke ole edes särkylääke, vaan Zyprexa. Psykoosilääke.

Mitäköhän Charles Darwin tästä kaikesta ajattelisi? Evoluutio-opin mukaan lajit kehittyvät luonnonvalinnan seurauksena. Mutta kehityksen suunnasta ei ole mitään takeita.

Kehittyykö ihminen hyvään vai huonoon suuntaan? Osmo Tammisalo huokaa. Darwin-seuran puheenjohtajan työhuoneen kirjahyllyt pursuavat tieteellisiä julkaisuja, ja pöydällä on avonainen läppäri kytkettynä tiedon valtatiehen. Niin paljon tietoa, ja silti kysymykseen on mahdoton vastata. Hyvä ja huono ovat arvokysymyksiä, joista keskustelu johtaa aina eturistiriitoihin. Harva tiedemies haluaa esiintyä omantunnon äänenä.
"Varsinkaan evoluutiotieteilijät, jotka ovat tällaisia jälkiviisastelijoita", Tammisalo naurahtaa.

Itseironian takaa löytyy kunnianhimoisia pyrkimyksiä. Osmo Tammisalo kirjoitti neljä vuotta sitten Rakkauden evoluutio -nimisen kirjan, joka oli ehdolla Tieto-Finlandian saajaksi. Kirjassa ei puhuta miehistä ja naisista, vaan koiraista, naaraista ja parittelusta. Tammisaloa kiinnostaa ajatus, jonka mukaan geenit vaikuttavat ihmisen sosiaalisiin valintoihin. Tieteenala on nimeltään sosiaalibiologia.
"Evoluution näkökulmasta ihmisen kulttuuri on biologiaa. Ihmiselle kehittyneet ominaisuudet vaikuttavat siihen, millaiseksi kulttuuri voi muodostua. Missään ihmisyhteisössä ei esimerkiksi tavata samanlaisia perhejärjestelmiä kuin norsuilla tai leijonilla", Tammisalo sanoo.

Tähän asti keskustelu ihmisluonnon perimmäisestä olemuksesta on ollut psykologien, filosofien ja pappien yksinoikeus. Mutta että luonnontieteilijätkin! Jotkut humanistit pitävät Tammisalon ja Darwin-seuran toimia kerettiläisinä.
"Mutta vähitellen humanistisia aloja vaivannut biologiakammo on väistymässä", Tammisalo sanoo.
Ei biologiakaan yksin selitä inhimillistä käyttäytymistä.
"Jos ajatellaan ihmisen lajihistoriaa, on aivan kuin me olisimme kehittyneet ymmärtämään väärin evoluutioteoriaa. Tiedetään, että erot lisääntymismenestyksessä ovat tärkeimpiä evoluutiota ajavia voimia. Silti meille ei ole kehittynyt tarvetta lisääntymiseen sellaisenaan. Miehet maksavat mieluummin pornon katselusta kuin lahjoituksesta spermapankkiin", Tammisalo sanoo.

Kun Charles Darwin kirjoitti Lajien synty -teoksensa kaksisataa vuotta sitten, teollinen vallankumous oli jo täydessä vauhdissa. Sen vaikutukset alkoivat kuitenkin näkyä vasta myöhemmin. Ihmisen elinympäristö alkoi muuttua ennennäkemättömällä vauhdilla, paljon nopeammin kuin geenimme. Osmo Tammisalo ei kuitenkaan näe kehitystä luonnottomana, päinvastoin.
"Nykyinen markkinatalous hyödyntää ihmiselle kehittyneitä ominaisuuksia."
Länsimainen kulttuuri edellyttää jäseniltään hyvin pitkälle vietyä erikoistumista. Tarkka työnjako on talouskasvun ja hyvinvoinnin perusta. Ihmisen paras puoli valjastetaan palvelemaan hyvin voideltua koneistoa. Asiantuntija puhuu, muut kuuntelevat. Kehityksen seurauksena ihminen on alkanut hahmottaa ympäristöään melko kapea-alaisesti.
Tammisalo taputtaa tietokonettaan.
"En osaisi korjata tätä, jos se menisi rikki. Oikeastaan nykyihmisen tarvitsee tietää hämmästyttävän vähän asioita. Me olemme monessa asiassa kuin lapsia", Tammisalo sanoo.

Aikuisuus viihtyy työpaikoilla. Sinne päästäkseen ihmisen on opittava taitoja, omaksuttava kulttuurinsa tavat. Prosessi on monimutkainen, ja se vie paljon aikaa. Niinpä nuoruus jatkuu yhä pidempään, monen kohdalla reilusti yli kolmekymppiseksi. Suomessa ensisynnyttäjien keski-ikä on 30 vuotta. Vanhoissa metsästäjäkeräilijäkulttuureissa tällaiseen ylellisyyteen ei olisi ollut varaa. Aikuisuus alkoi varhain, ja äideiksi tultiin jo teini-iässä.
Evoluution kannalta länsimainen toiminta vaikuttaa tehottomalta. Jokaisen uuden sukupolven kypsyminen kestää lähes kaksi kertaa kauemmin kuin ennen.
"Mutta tarkka työnjako on myös mahdollistanut huiman kehityksen. Ihminen on kansoittanut maapallon", Tammisalo huomauttaa.

Voittokulun kääntöpuolella ovat kasvava yksinäisyys ja masennuslääkkeet. Kun jokaisella yhteiskunnan jäsenellä on oma pieni tontti hoidettavana, yhteisiä puheenaiheita ei tahdo löytyä. Me huudamme yhteisöllisyyden perään, mutta naamioidumme lähtiessämme pois kotoa. Peilin edessä pieni tujaus meikkiä, hiusvahaa, tai deodoranttia, ja vasta sitten olemme valmiit kohtaamaan ulkomaailman.
"Pienissä ihmisyhteisöissä päivittäinen koristautuminen on harvinaista. Kaikki tuntevat toisensa, eikä ulkopuolisiin tarvitse tehdä hyvää ensivaikutelmaa. Jatkuva huoli omasta ulkonäöstä on kaupunkikulttuurin aikaansaannosta. Se on monille erittäin stressaavaa", Tammisalo sanoo.
Mistä yhteisöllisyyden halu lopulta kumpuaa? Yksi mahdollisuus on, että se on koodattu geeneihimme. Historian kuohuissa yhteistyökykyiset ihmiset ovat yleensä selviytyneet.
"On selvä, että ihmisellä on taipumus heimoutumiseen. Me kehitämme nopeasti viholliskuvia. Ihminen on loppujen lopuksi aika nurkkakuntainen laji. Se viittaa siihen, että evoluutioympäristössä heimojen väliset kiistat ovat olleet merkittävä tekijä. Suomikin on pienten yhdistysten maa, ja netti on nykyään täynnä erilaisia yhteisöjä. Ehkä se kertoo jotain meidän luontaisista taipumuksistamme. Jokaiselle pornofetisismillekin on oma yhteisönsä", Tammisalo sanoo.
Yhdessä suhteessa ajat ovat muuttuneet. Enää yhteisöllä ei tarvitse olla vihollista.
"Ihmiset ovat varmaankin onnellisempia kuuluessaan yhteisöön, jossa on itseä suurempia päämääriä", Osmo Tammisalo sanoo.

Evoluutio-opin yksi pääperiaate on, että hankitut ominaisuudet eivät periydy. Konttorissa istumalla hankittu selkäsairaus ei siis siirry jälkikasvuun. Lajin kehityksen kannalta ratkaiseva kysymys on, kuka saa lisääntyä, kuka ei. Samaa asiaa sivuaa Timo Hännikäisen tuore pamflettikirja Ilman. Hännikäisen mukaan 60-luvun seksuaalinen vallankumous on johtanut piinkovaan seksuaaliseen kilpailuun, jossa voittajat rakastelevat päivittäin, häviäjät eivät koskaan. Hännikäisen mukaan me elämme seksuaalisessa luokkayhteiskunnassa.
Tammisalon mielestä yksilöiden, erityisesti miesten, välisessä lisääntymismenestyksessä on aina ollut vaihtelua.
"Nyky-yhteiskunnassa seksi jakaantuu huomattavan tasaisesti, jos verrataan vaikka monivaimoisiin maanviljelyskulttuureihin. Toki kysyntä ei useinkaan kohtaa tarjontaa. Esimerkiksi nuorista naisista tuntuu olevan krooninen pula."
Lisääntymismahdollisuudet saattavat Tammisalon mukaan olla yhteydessä jopa demokratioiden syntyyn.
"Miksi yksilö kokisi mielekkääksi yhteisiin projekteihin osallistumisen, jos joku kahmii niistä koituvat hyödyt omiin lisääntymistarkoituksiinsa?", hän tiivistää.

Laajasti ajateltuna ajatus luokkayhteiskunnasta haastaisi darwinismin väitteet. Jos upseerin pojasta tulee sotilas sukupolvesta toiseen, hankitut ominaisuudet periytyvät. Akateemisesti koulutetut ihmiset solmivat Suomessa luokka-avioliittoja, vaikka niitä ei sillä nimellä kutsutakaan. Viime aikoina meillä on alkanut esiintyä toisen polven työttömyyttä. Häämöttääkö tulevaisuudessa ihmisrotuja, jotka myötäilevät sosiaalisia luokkia? Tammisalo ei mielellään ennusta tulevaa, mutta veikkaa, että sosiaalinen sekoittuminen tulee päinvastoin lisääntymään.
"Meillä on valtava kulttuuri, jossa on lokeroita monille eri ominaisuuksille. Jokaiselle on jotain. Järjestelmä on vain lisännyt ihmisen geneettisiä variaatioita."
Onko nykyisessä kulttuurissa ylipäätään ominaisuuksia, jotka rajoittaisivat ihmisen lisääntymismahdollisuuksia?
"Valintapaineet saattaisivat suosia ihmistä, joka inhoaa ehkäisyvälineitä. Toisaalta tällainen yksilö ei välttämättä saa kumppaneita: puolisolta halutaan pitkäaikaista sitoutumista eikä holtittomuutta", Tammisalo pyörittelee.
Edes television ääressä talvehtivan kansan henkinen tylsisyys ei vaikuta evoluutioon haitallisesti.
"Jos saippuasarjojen seuraamisesta olisi lisääntymisen kannalta jotakin haittaa, valintapaineet suosisivat aivoja, jotka kykenevät tekemään selkeän eron TV-sarjojen ja todellisten juorujen välillä. Mutta kukaan ei ole osoittanut, että fiktion seuraamisesta koituisi haittaa biologiselle kelpoisuudelle. Vai saavatko sohvaperunat muita vähemmän lapsia? Tieteellistä tutkimusaineistoa on todella vähän", Osmo Tammisalo sanoo.

Merkittävän osan ihmisen evoluutiosta voisi tiivistää yhteen sanaan: mukavuudenhalu. Se on säädellyt toimiamme alusta asti, ja siitä kulttuurin kehittymisessä on pohjimmiltaan kyse: miksi kävellä portaita, kun hissi on keksitty? Mukavuudenhaluun tiedekin perustuu. Se pyrkii jatkuvasti kehittämään apuvälineitä, jotta ihmisen ei tarvitse kohdata ikäviä luonnonlakeja, kuten painovoimaa.
Mutta mukavuudenhalulla on myös vakavia seurauksia. Tieteen ansiosta elintaso on noussut, ja maapallon väkiluku on kasvanut niin, ettei ruoka enää riitä kaikille. Edessä häämöttävä ilmastonmuutos on sekin tieteen keksintöjen syytä. Tieteen kehittämien menetelmien takia kolmannes maapallon nisäkäslajeista uhkaa kuolla sukupuuttoon. Tieteen pimeä puoli aiheuttaa hirvittävää kärsimystä ja tuhoa.
Viranomaisten tehtävä on valvoa tiedettä. Mutta edellä mainittujen esimerkkien valossa valvonta on pettänyt pahasti. Viimeksi näin rumaa jälkeä sai aikaan meteoriitti, joka putosi Maahan 65 miljoonaa vuotta sitten. Oikeastaan tiede on ihmisen pahin vihollinen - se voi tappaa meidät kaikki.
"Yhteiskunnassa on aina kyse siitä, miten ison riskin kanssa me olemme valmiit elämään. Sellaista keskustelua ei oikeastaan käydä", Osmo Tammisalo sanoo.
"Periaatteessa me olemme keksineet täysin turvallisen autoilun, missä kukaan ei koskaan kuole. Säädetään nopeusrajoitus kolmeenkymppiin ja päällystetään autot pehmusteilla. Jos se ei riitä, autoilijoilta voidaan alkaa vaatia superrefleksejä. Kaikki kuitenkin ymmärtävät, että autojen on liikuttava kohtuullisella nopeudella. Siihen liittyy aina riskejä."

Työnjaon yhteiskunnassa kohtuuden määrittely on asiantuntijan tehtävä. Ongelma on siinä, että myös asiantuntijat ovat mukavuudenhaluisia.
"Monen keksinnön kohdalla joudutaan valintatilanteeseen: nastarenkaat säästävät ihmishenkiä, mutta samalla ne irrottavat asfaltista pienhiukkasia, jotka saattavat aiheuttaa kuolemantapauksia pitkällä aikavälillä. Yleensä päädytään ratkaisuun, joka on kullakin hetkellä konkreettisempi", Tammisalo sanoo.
Moderni ihminen luulee olevansa turvassa tieteen ympäröimänä. Osa keksinnöistä voi vielä osoittautua vaaralliseksi, sillä näkymättömät pitkän aikavälin vaikutukset jäävät helposti vähälle huomiolle. Mieleen tulee vaikkapa Säteilyturvakeskuksen varoitus viime tammikuussa: todisteita kännykkäsäteilyn vaaroista ei ole, mutta silti lasten ei ehkä kannattaisi puhua kovin paljon kännykkään.
"Mitä enemmän me tiedämme, sitä suurempi vastuu meillä on. Tietämättömyyteen ei voi enää vedota, mutta tieto ei ole kaikkivoipa. Lopulta on aina tehtävä arvovalintoja", Tammisalo sanoo.
Luonto on jo kesytetty. Ehkä evoluution seuraava etappi on tieteen kesyttäminen.