Väkivallasta ja sen vähentymisestä

HS:n toimittaja Niko Kettunen esitti muutaman kysymyksen liittyen juttuunsa väkivallan vähentymisestä. Hänen käyttämänsä lähdeteos Steven Pinkerin Better Angels of Our Nature ilmestyy tänä vuonna suomeksi (mikä jäi jutussa mainitsematta). Suomennosta kannattaa odottaa, kyseessä on merkittävä teos. Tässä Kettusen kysymykset ja vastaukseni:

NK: Puhutaan "ihmisluonnosta". Eikö se ole aika monoliittinen käsite?

Näin voi tuntua, kun tarkastelee ihmisten käyttäytymisen suurta vaihtelua. Missään päin maailmaa ei kuitenkaan tavata vaikkapa leijona- tai norsuperheiden kaltaisia ihmisperheitä. Ihmisen ympäristö on rakentunut kulttuurisesti, mutta ihmisluonto on silti koko ajan ja kaikkialla jäsentämässä kulttuurisia tapoja. Luonnonvalinta on tuottanut psykologisia sopeutumia, muun muassa tietynlaisia perhetunteita, siinä missä se on anatomisten ja fysiologistenkin sopeutumien taustalla. Monet tuntuvat pelkäävän, että tutkijoiden puhe ihmisluonnosta pyrkisi jotenkin normittamaan ihmistä, kertomaan mikä on hyväksyttävää ja mikä ei. Tämä ei kuitenkaan ole tieteen tehtävä.

NK: Yksi Pinkerin teeseistä on, että keskimääräisen älykkyyden nousu vähentää väkivaltaan ajautumista. Pinker pohjaa mm. James Flynnin tutkimuksiin, jonka mukaan nykyteini saisi 1910-luvun älykkyystestissä huikeat 130 pistettä - vastaavasti sadan vuoden takaa tempaistu keskivertoihminen saisi nykytestissä vain 70 pistettä. Voiko älykkyystaso nousta näin radikaalisti yhdessä vuosisadassa?

On helppoa kuvitella syitä älykkyyden nopeaan nousuun. Ravitsemus on parempaa, tauteja on vähemmän, älyllisiä virikkeitä on enemmän jne. Olosuhteiden salliessa myös luonnonvalinta pystyisi muutamassa sukupolvessa suosimaan älykkyyttä ja kykyjä oppia uutta. Älykkyyden nousun syistä tai sen yhteydestä väkivallan vähentymiseen ei kuitenkaan ole yksimielisyyttä. Luulen, että Pinker on oikeilla jäljillä.

NK: Ovatko ihmiset nykyään empaattisempia kuin ennen?

Eräässä tutkimuksessa amerikkalaisten opiskelijoiden empaattisuus oli laskenut 30 vuodessa jopa 40 prosenttia. Tutkimusasetelma ei kuitenkaan huomioi, miten moraalin piiri on laajentunut: paremman tiedonkulun ja vapaamman liikkumisen vuoksi on yhä vaikeampi omaksua perusteettomia vihollisuuksia ihmisryhmien kesken. Myös vähemmistöjen asema on parantunut lähes globaalisti. Siinä mielessä olemme paljon empaattisempia. Yhä useammat ymmärtävät, että olemme samassa veneessä.

NK: Onko elintason nousu ja teknologinen kehitys vähentänyt ihmisten tarvetta väkivaltaan? Aikoinaan julmat teloitukset ja kidutus olivat jopa kansanhupia, nykyään sen sijaan kulutetaan valtavasti erilaista väkivaltaviihdettä. Onko ihmisellä sisäsyntyinen taipumus raakuuteen, joka nykyajassa ei purkaudu kuten ennen?

Ihmisellä ei ole tarvetta väkivaltaan sellaisenaan. Yksilöiden välillä on suuria eroja, kuinka alttiita he ovat turvautumaan siihen, mutta kukaan ei kuitenkaan ole höyrykattila, jonka on ajoittain päästeltävä paineita väkivallan kautta. Tietyissä olosuhteissa useimmat ihmiset pystyvät julmiin tekoihin ja jotkut jopa nauttivat niistä, mutta yleisesti ottaen olemme silti rauhanomaisimpia nisäkkäitä maailmassa. Jokaista väkivallantekoa kohti on tuhansittain hyviä tekoja. Ihmiset kuluttavat väkivaltaviihdettä, mutta sen vaikutuksista ei juuri ole tietoa. Luultavasti on niin, että väkivaltaan taipuvaisimmat päätyvät kuluttamaan eniten väkivaltaviihdettä.

NK: Vaikka suhteellisia kuolinlukuja vertailemalla voidaan sanoa, että väkivaltaa (sotia, kansanmurhia, väkivaltarikoksia jne.) on nykyään vähemmän kuin koskaan aiemmin historiassa, voidaanko tämän perusteella kuitenkaan tehdä johtopäätöstä, että trendi vain jatkuisi? Entä jos vain satumme elämään ajassa, jossa erilaiset poliittis-taloudelliset tekijät tekevät sodankäynnistä kannattamatonta? Ts. voidaanko nähdä, että ihminen evoluution kautta kehittyisi jatkuvasti jotenkin rauhanomaisemmaksi, vai onko tämä vain tilapäistä?

Ennustaminen on vaikeaa. Luonnonvalinta voi joissakin olosuhteissa suosia piirteitä rauhanomaisuuden takana, mutta toisenlaisissa olosuhteissa se saattaa karsia niitä. Kaikki riippuu siitä, minkälaiset ihmiset saavat eniten jälkeläisiä. Maailman nykyongelmien valossa on vaikea uskoa, että evoluutiobiologiset prosessit ehtisivät kesyttää ihmistä tämän enempää. Kulttuuriset tekijät ovat nopeampia. Joidenkin tutkimusten mukaan esimerkiksi se, että yhteisössä aletaan harjoittaa kaupankäyntiä, tuo ihmisille yleisempiä intressejä reiluuteen ja tasa-arvoon. Kauppiaan etu on vauras asiakas.

NK: Ihminen ei ehkä halua vahingoittaa toista, mutta ihminen on kuitenkin myös opportunisti. Miten evoluutio pitää kurissa ihmisen "ahneuden" ja edistää taipumusta yhteistyöhön, vai onko kyse pikemminkin siitä, että yhteiskuntajärjestelmät ovat rakentuneet ihmisen biologisen luonteen sanelemina?

Ihminen on oppivainen olento. Hän näkee hyvin nopeasti, milloin hänen kannattaa olla ahne ja milloin avulias ja epäitsekäs. Muiden ihmisten intressi on tietysti tehdä kaikista mahdollisimman avuliaita. Ystävät ja koko lähiympäristö vahtivat ja tarvittaessa rankaisevat meitä ahneudesta. Tämä on ollut ympäristö, jossa moraalitunteemme ovat kehittyneet. Tämä on yksi syy, miksi olemme niin hyväluontoisia. (Ehkä vain puoliso tai lähisuku on joskus kannustanut esivanhempiamme ahneuteen.) Nykyään poliisi, tuomarit ja vanginvartijat toimivat epäitsekkäinä rankaisijoina.

Joitakin lukukokemuksia

Laajan lukemisen edut ovat ilmeisiä ja moninaisia. Siihen on kuitenkin harvoin aikaa. Seuraavassa on joitakin joulun aikaan lukemiani kirjoja ja yksittäisiä huomioita/poimintoja niistä.

Luova, O. (toim.): Kiinan miljoonakaupungit. Gaudeamus 2010.

Joskus on sanottu, että keskimääräinen ihminen maailmassa on kiinalainen talonpoika. Nykyään Kiinassa kaupunkilaisia lienee kuitenkin yhtä paljon kuin maalaisia.

Asikainen, R., Naarajärvi, T. & Vuori, J. (toim.): Pekingin kevät 1989. Gaudeamus 2009.

Kiinalaisten opiskelijoiden arvomaailmasta tehdään kirjassa seuraava huomio:

Kiinalaiset opiskelijat ovat hyvin isänmaallisia ja kokevat syvää yhteenkuuluvuutta maahansa. Kun Pekingissä 2007 tehtyyn tutkimukseen osallistuneiden opiskelijoiden piti valita kymmenestä vaihtoehdosta kolme eniten itseään määrittävää tekijää, 58 prosenttia vastaajista valitsi kansallisuuden yhdeksi kolmesta vaihtoehdosta. Kansainvälisessä aineistossa, jossa käytettiin lähes samaa kysymystä, kansalaisuus valittiin muualla maailmassa huomattavasti harvemmin kuin Kiinassa – 35 muun maan aineistossa sen valitsi itseä eniten määrittäväksi tekijäksi noin kymmenes.

Kiinalaisille opiskelijoille on myös suunnattu erityinen isänmaallisuuskasvatuksen kampanja, jonka mukaan ”meidän tulee luoda rikas isänmaallinen ilmapiiri, jotta patrioottisesta ideologiasta tulisi yhteiskunnan pääteema ja että ihmiset voisivat tuntea ideologian hengen ja vaikutukset kaikkina aikoina ja kaikissa paikoissa, kun he elävät arkipäiväänsä”.

Chaline, E.: Maailmanhistorian suurimmat huijaukset. Schildts 2011.

Lysenkolaisuudesta kirjassa on muun muassa seuraavasti. Stalin oli vastikään määrännyt maatilat kollektivoitaviksi, mistä maanviljelijät eivät pitäneet:

Monet viljelijät kieltäytyivät työskentelemästä maillaan, ja jotkut polttivat satonsa ja teurastivat eläimensä. Siitä seurasi kansallinen nälänhätä. On arvioitu, että nälänhädän pahimpina vuosina 1932–1933 kuoli nälkään 5,5–8,5 miljoonaa ihmistä. Sen sijaan että olisi pyytänyt kansainvälistä ruoka-apua, Stalin vaikeni katastrofista. Kun venäläiset ja ukrainalaiset näkivät nälkää, neuvostomedia julkaisi reportaaseja suurista viljasadoista ja kuvia onnellisista hyvin ravituista maalaisista.

Tällaiseen tilanteeseen Trofim Lysenko tarjosi halpoja ja ideologisesti puhtaita, ”kommunistisia” ratkaisuja – jotka tosin perustuivat hänen väärennettyihin kokeiluihinsa:

Sovinnaisen perinnöllisyystieteen sijasta Lysenko edusti kotikutoista näennäistieteellistä agrobiologiaa – kummallista biologian, perinnöllisyystieteen ja maataloustieteen yhdistelmää, joka pohjautui hänen omiin väärennettyihin tutkimustuloksiinsa ja sekaviin teorioihinsa hankittujen ominaisuuksien periytymisestä. ...Vuonna 1948 Lysenko oli saanut ylivallan Neuvostoliiton maataloustieteen ja perinnöllisyystieteen hallinnossa. Hän kielsi Mendelin oppeihin perustuvan genetiikan tutkimisen ja tuomitsi lysenkolaisuuden arvostelun lainvastaiseksi. ...Lysenkon vuoksi Neuvostoliiton perinnöllisyystutkijat olivat vuosikymmeniä jäljessä amerikkalaisia ja länsieurooppalaisia virkaveljiään.

Ginzburg, L.: Leningradin piirityksen päiväkirja. Into 2011.

Mitä tapahtui äärimmäisen nälän ja puutteen olosuhteissa? Apua kohdistettiin enää vain lähimpiin sukulaisiin:

Kaikki mahdolliset ihmissuhteet – tuttavuus, opettajan ja oppilaan suhde, ystävyys ja rakastuminen – tipahtelivat maahan kuin lehdet, mutta veriside jäi voimaan.

Koivistoinen, E.: Purjeet pullistuvat. WSOY 1970.

Millaiset ominaisuudet saavat tunnustusta pitkällä ja raskaalla merimatkalla? Merimiestaitojen lisäksi tarvitaan muutakin:

Bobilla ei ole öljyvaatteita, ei merisaappaita, ei ”southwestiä” (öljylakkia) ja hänen vaatevarastonsa on minimaalinen. Hän ei koskaan valita mistään, vaan rohkaisee toisia ja on tavallisesti hyväntuulinen. Lisäksi hän on hyvä merimies, osaa tehtävänsä.

Uola, K.: Vastakohtien meren ristiriitainen sankari. Suomalaisen kirjallisuuden seura 2004.

Kyseinen merikirjallisuutta koskeva tutkimus on makuuni hieman liian ”muodikas” (maskuliinisuuksien rakentumisineen yms.), mutta kirjan perusteella voidaan tehdä joitakin ihmisluontoa sivuavia päätelmiä. Meriromaanien juonenkulku näyttää esimerkiksi olevan kiinni lähinnä kolmesta päähenkilön ominaisuudesta. Onko päähenkilö 1) sisäryhmässä vai ulkoryhmässä, 2) hyvä vai paha (ystävällinen vai ilkeä) ja 3) ammattitaitoinen vai ammattitaidoton. Aihetta sivutaan myös keväällä ilmestyvässä kirjassani.

Teemanumero tautien välttämisestä

The Royal Societyn julkaisema teemanumero tautien välttämisestä on maksutta luettavissa verkossa tammikuun 2012 loppun. Lehdessä on monta mielenkiintoista artikkelia. Ks. esim. Valerie Curtisin juttu inhontunteen tärkeydestä.

Kuinka paljon on homoja? Lisääntyykö homoseksuaalisuus?

Homoseksuaalisuus jaetaan yleensä homoseksuaalisiin kokemuksiin, homoseksuaalisiin mieltymyksiin ja homoseksuaaliseen identiteettiin. Tämä on yksi syy, miksi homoseksuaalien prosenttiosuudet ovat vaihdelleet tutkimuksesta toiseen. On vaikea päästä selvyyteen, mistä milloinkin on kyse.
Toinen syy liittyy yhteiskunnan sallivuuteen ja vapaamielisyyteen. Jos homous on kriminalisoitu tai muuten vaan syntiä ja paheksuttua, harva kertoo homoudestaan. Sallivimmissakaan kulttuureissa homoseksuaalien osuus - identiteetillä mitattuna - ei kuitenkaan ole noussut yli kuuden. Yleisesti tutkijat puhuvat miehillä parista prosentista ja naisilla noin neljästä. 
Konservatiivien pelko homouden leviämisestä ja siihen muka liittyvästä perhearvojen romahtamisesta onkin turha. Yksikään tutkimus ei ole osoittanut, että homoseksuaaliset kokemukset sinänsä synnyttäisivät homoidentiteetin. Homoseksuaaliset mieltymykset eivät myöskään ole nuoren oma valinta. Konservatiivit voisivat rauhoitella itseään sillä, että luonnonvalinta mittaa lisääntymismenestystä: se pitää valtaosan ihmiskunnasta jatkossakin heteroina.

Inho on olennainen osa lisääntymispsykologiaa, osa 1

Seksuaalinen inho on olennainen osa ihmisen lisääntymispsykologiaa, siinä missä rakkaus ja mustasukkaisuuskin. Useimmissa parinvalintatutkimuksissa inhontunne on kuitenkin laiminlyöty. Yksi syy laiminlyöntiin on siinä, että ihmismieli ei askartele inhottavien asioiden parissa samalla tavalla kuin se askartelee miellyttävien asioiden parissa. Harva miettii, miltä tuntuisi rakastella alkoholisoituneen ällötyksen kanssa, mutta monet pohtivat, millaista se olisi vaikkapa oman suosikkinäyttelijän kanssa. Kyllästymisestä voi myös kirjoittaa olematta kyllästyttävä tai huumorista olematta hauska, mutta inholla on voimia manata esiin asioita, joita kirjoittaja ei voi hallita.

Tässä kirjoitussarjassa tarkastellaan seksuaalisen inhon tunnetta ja sen evolutiivisia syitä.

Tarkastellaan ensiksi yleistä inhon tunnetta. Eräässä tutkimuksessa selvitettiin, kenen hammasharjaa vastaajat käyttäisivät vähiten mieluusti: puolison sisaren, parhaan ystävän, esimiehen, postinjakajan vai television säätytön? Lähes kaikki vastasivat postinjakajan. Seuraavaksi vastenmielisintä oli oman esimiehen hammasharjan käyttö. Miksi vastaajat olivat niin yksimielisiä? Entä miksi pienetkin koiranjätökset pihapiirissä herättävät voimakasta ärtymystä? Tai miksi kavahdamme oksennusta? Tai miksi kosketamme mieluummin sinistä kuin keltavihreää tai punaista nestettä? Jotta ymmärtäisimme näitä reaktioita, täytyy ymmärtää yhtä ihmisen kuudesta perustunteesta, inhoa. Mitä inho on? Miksi sitä koetaan?

Ihminen on muiden eläinten tavoin ollut aina alttiina vaarallisille taudinaiheuttajamikrobeille. Erityisen himoittuja mikrobien mielestä ovat eri ruumiinaukot. Ne kuitenkin pyrkivät puolustautumaan monin tavoin; korvassa oleva vaha, silmien kyyneleet, nenän ja kurkun lima sekä kuukautiseritteet hoitavat tehtäväänsä taistelussa pöpöjä vastaan. Mutta aina nämä keinot eivät riitä, ja tarvitaan psykologisia puolustuskeinoja, tarvitaan inhoa.

Kaikissa kulttuureissa inhotaan esimerkiksi mädäntynyttä lihaa ja oksennusta. Samoin seksiä ja suutelua – erittäin riskialtista! – inhotaan vääränlaisen kumppanin kanssa. Harva tuntee postinjakajan, joten varmuuden vuoksi on parempi olla käyttämättä hänen hammasharjaansa. Inho on siis intuitiivista mikrobiologiaa. Sen yhtenä tarkoituksena on pitää meidät terveinä, ja samalla estää ei-toivottuja raskauksia. Tunne estää meitä esimerkiksi syömästä tai koskettelemasta pilaantunutta ruokaa. Todennäköisesti inhon laukaisevat tekijät olivat pahimpia tautilähteitä esihistoriamme rehevällä savannilla. Siellä tunne siirtyi myös sosiaaliseen maailmaan: moraaliltaan epäilyttävä henkilö herättää inhoa, ainakin kuvaannollisesti.

Seksuaalisen inhon tunteen huomaa nopeasti, kun ajattelee seksiä satunnaisen vastaantulijan kanssa. Tällöin päällimmäinen tunne ei yleensä ole seksuaalinen himo vaan pikemminkin inho ja pidättyvyys. Tunteet eivät siis mene nollasta sataan, vaan joskus ollaan pakkasen puolella.

Toisaalta luonnonvalinnan olettaisi suosineen nimenomaan niitä, jotka ovat kiinnostuneimpia seksistä ja täten kovimpia lisääntymään. Onko tämä seikka ristiriidassa seksuaalisen inhon kanssa? Luonnonvalinta toki suosii lisääntyjiä, mutta juju on siinä, että rajoittamaton seksinhimo, etenkään naisilla, ei ole lisääntymiseen paras mahdollinen strategia. Myös esimerkiksi jälkeläisten eloonjääminen tulee huomioida. Tämä tuo suuren joukon seksinhimoa rajoittavia sosiaalisia ja kulttuurisia motiiveja.

Seksuaalisen inhon tehtävä on estää meitä harrastamasta seksiä tietynlaisten henkilöiden kanssa. Jos ihmismielestä poistaisi kyvyn tuntea inhoa, vaikutukset olisivat dramaattisia. Harrastaisimme seksiä jopa lastemme, sisartemme ja vanhempiemme kanssa. Tämä sukulaisiin kohdistuva seksuaalinen inho on erityisen helppoa ymmärtää evoluution näkökulmasta. Luonnonvalinta suosi aktiivista seksuaalisen vastenmielisyyden tunnetta sellaisia henkilöitä kohtaan, joiden lähellä olemme varhaislapsuudessa kasvaneet, koska lähellä kasvaneet ovat yleisesti olleet lähisukulaisia, ja koska sisäsiittoiset jälkeläiset ovat usein sairaalloisia tai lyhytikäisiä. Tämänkaltaisen seksuaalisen vastenmielisyyden suuntautumisessa varhaislapsuuden kokemukset siis ovat ratkaisevia. Kyseinen inhomekanismi on tarkoitettu toimimaan perheen ja suvun sisällä, mutta joskus se toimii myös sellaisia luokkatovereita kohtaan, joiden kanssa on oltu lähes päivittäin alaluokilta asti.

Inho on olennainen osa lisääntymispsykologiaa, osa 2

Kaikki pitkään seurustelleet pariskunnat tietävät, että seksuaalinen intohimo ja korkea yhdyntätiheys eivät jatku muutamaa kuukautta tai vuotta pitempään. Saman vartalon katseleminen ja rakasteleminen vuodesta toiseen poistaa kumppaneilta sen halukkuuden ja himon, jota molemmat alussa tunsivat. Jopa fyysisesti kaikkein viehättävimmät pariskunnat voivat pitkästyä toisiinsa ja hakeutua uusiin suhteisiin. Edvard Westermarckin maineikkaassa Avioliiton historia –kirjassa (1932) tehdään vastaavanlainen huomio: ”Jokapäiväisen yhdyselämän ainainen yksitoikkoisuus tuudittaa rakkauden uneen, vaimentaa sen kiihkeyden ja synnyttää joskus salattua tahi julkista vihollisuuttakin aviopuolisoiden kesken. Tätä vihollisuutta havaitaan useimmiten sellaisissa avioliitoissa, jotka on solmittu rakkaudesta.”

Mutta miksi parisuhteen osapuolet niin usein kyllästyvät toisiinsa? Ja miksi uutuuden etsiminen vain johtaa noidankehään, joka lisää suhteeseen sisältyvää harmia ja tyytymättömyyttä? Osaselitys voi olla siinä, että osa ihmisen taipumuksista sopii huonosti yksiavioisuuteen. Meissä on taipumus sekä kyllästymiseen ja uutuudenviehätykseen että jonkinlaiseen turvallisuudentarpeeseen. Kun tämänkaltaisten tunteiden evoluutiolle haetaan selitystä, on tarkasteltava niistä koituneita lisääntymisetuja. Tässä yhteydessä on aiheellista pohtia, ovatko miehet tai naiset saaneet joissakin olosuhteissa kelpoisuusetua siitä, että himo on muuttunut kyllästymiseksi tai jopa inhoksi.

Otetaan esimerkiksi parisuhde, joka on jatkunut muutaman vuoden ilman jälkeläisten syntymistä. Ihmisen evoluutioympäristössä, jossa ei ollut ehkäisyä, tämä on käytännössä tarkoittanut, että toinen puolisoista on hedelmätön. Niinpä hedelmällinen osapuoli – olipa hän kumpi tahansa – on hukannut lisääntymispotentiaalinsa, mikäli hän on pysynyt sitoutuneena ja uskollisena. On varmaa, että kukaan meistä ei ole tällaisen yksilön jälkeläinen.

Tämä itsestäänselvyys ei kuitenkaan vielä takaa sitä, että luonnonvalinta olisi päässyt suosimaan kyllästymistä (ja inhoa) lapsettomissa parisuhteissa. Mutta jos näin on tapahtunut, voidaan olettaa, että moni toisilleen täysin sopiva pari ”kasvaa eri suuntiin” lähinnä sen takia, että he käyttävät ehkäisyä. Ratkaisevaa tässä skenaariossa on se, minkä verran ihmisen evoluutioympäristössä esiintyi hedelmättömyyttä. Mikäli hedelmättömyys oli yleistä, tällöin kyllästymisen ja inhonkin tunteet olisi helppoa ymmärtää. Luonnonvalinta joka tapauksessa suosii – jos sillä on tilaisuuksia – niitä yksilöitä, jotka tunnistavat olosuhteet, joissa vanhan suhteen purkaminen hyödyttää hänen geenejään.

Kyllästymisessä ja inhossa ei tietysti tarvitse olla kyse lapsettomuudesta. Myös lapsia saaneet parit ennen pitkää kyllästyvät toisiinsa, vaikka tutkimusten mukaan lapsilla onkin taipumus pitää vanhempia pitempään yhdessä. Evoluutioteorian perusteella voidaan olettaa, että monesti tällöin on kyse siitä, että kumppanin asema pariutumismarkkinoilla suhteessa yksilön omaan asemaan on jollakin tavalla muuttunut. Tällöin pitkäaikainen kiintymys ja uskollisuus eivät kenties ole olleet geenien kannalta parhaita mahdollisia strategioita.

Sukupuolten väliset erot seksihaluissa lienevät myös universaali ilmiö pitkäaikaisissa suhteissa – niiden suuntaa vain on vaikea ennustaa. Varsinkin kun on kyse vanhoista ihmisistä, evoluution perusteella tehdyt ennusteet saattavat mennä kaikkein pahiten pieleen. Vanhuksiin kohdistuvat valintapaineethan eivät ole enää yhtä voimakkaita kuin nuorilla yksilöillä.

Eräs biologinen tekijä seksuaalisiin haluihin liittyvien konfliktien taustalla saattaa olla optimaalinen perhekoko. Evoluutioympäristössä tilanne on luultavimmin ollut se, että naisen geenien kannalta optimikoko perheelle on ollut pienempi kuin miehen geenien kannalta. Naiset kun riskeeraavat synnytyksissä enemmän. Miehet eivät myöskään voi olla täysin varmoja isyydestään. Heidän näkökulmastaan harvat yhdyntäkerrat tarkoittivat suurempaa todennäköisyyttä sille, että nainen tuli raskaaksi jollekin toiselle miehelle. Mies voi lisätä todennäköisyyttä, että ainakin osa jälkeläisistä on hänen omiaan, sekä harrastamalla seksiä useammin että vahtimalla naista mahdollisimman hyvin – toki myös hyvällä kohtelulla on saattanut olla tällaisia vaikutuksia.