Onko eläimillä kutsumanimiä?

Ihmisluontoa etsimässä –kirjassa esitin, että eläimet eivät kutsuisi toisiaan nimillä (s. 101):

Toisaalta edes peilitestistä selviävillä lajeilla ei näytä olevan kutsumanimiä toisilleen (siitä huolimatta, että ne oppivat nimiä ihmisympäristössä kasvaessaan).

Tuoreen tutkimuksen mukaan delfiinit saattavat olla poikkeus. Ne ilmeisesti jopa esittelevät itsensä tavatessaan lajikumppanin ensi kerran, ks. Discover-lehden blogi.

Populismista

Populismi on kautta aikain ollut osa demokraattisia hallintokoneistoja. Aina on ollut yksilöitä, jotka pyrkivät saamaan massat liikkeelle hallintoa vastaan. Tyypillisesti populisti vetoaa kansan ”syvien rivien” hyvyyteen ja/tai yksinkertaisuuteen. Populisti näkee itsensä hiljaisen enemmistön äänitorvena ja puolestapuhujana.

Nykyisten hyvinvointivaltioiden populismi ei kumpua talouslamasta tai työttömyydestä, kuten usein väitetään. Kyse ei ole edes siitä, että etnisiä vähemmistöjä tai pakolaisia hemmoteltaisiin kohtuuttomilla etuoikeuksilla. Tulotasot, elinajanodote tai lähes mikä tahansa sosiaalinen indikaattori kertoo näiden ryhmien valtaväestöä huonommasta asemasta.

Mitä siis on populismin takana? Katsotaan ensin, millaista populismia on olemassa. Kansallismielinen populisti väittää, että poliittinen eliitti ei arvosta maataan tai sen historiaa. Hänen mielestään eliitti suosii ulkomaalaisia ja maahanmuuttajia eikä kunnioita esimerkiksi sotaveteraanien uhrauksia. Konservatiivipopulisti taas painottaa perinteisiä arvoja ja elämäntapoja. Moni heistäkin vastustaa maahanmuuttoa, mutta ennen kaikkea he pelkäävät maan sisältä tulevaa uhkaa: homoseksuaaleja, älymystöä tai melkein mitä tahansa eliittiä, joka ei ota osaa ”tavallisten ihmisten” pyrkimyksiin.

Valtiota vastaan -populisti taas näkee valtiovallan uhkaavan ja rajoittavan kansalaisten vapauksia. Yhdysvalloissa on esimerkiksi niin kutsuttu Teekutsuliike ja Euroopassa on EU:ta ja Brysselin byrokraatteja vastustavia puolueita. Vasemmistopopulismi puolestaan on huolissaan taloudellisen epätasa-arvon kasvusta ja jäykistä luokkarakenteista, siis siitä, että raha ja valta pysyvät samoissa käsissä. Vasemmistopopulisti yrittää tasoittaa köyhyyden ja epäoikeudenmukaisuuden vaikutuksia.

Eri populisteilla on erilaisia keinoja tavoitteidensa saavuttamiseksi. Yleisesti ottaen keinot ovat olleet melko tehottomia. Esimerkiksi vasemmiston tavoitteet liittyvät suuriin rakenteellisiin kysymyksiin (ikärakenteen muutokseen, teknologisten innovaatioiden vaikutuksiin ja globalisaatioon). Niitä ei ratkaista tulonsiirroilla, pankkikontrollilla tai Wall Streetin nurmipläntin ”miehittämisellä”.

Mikä erilaisia populismin lajeja sitten yhdistää? Taloudellisilla seikoilla on tietysti merkitystä, mutta eri tavalla kuin populismi yleensä kuitataan. Kyse on monimutkaisista moraalitunteista, lähinnä siitä, minkä ihmiset kokevat olevan ansaittua. Vasemmistopopulismi kokee, että talouseliitti ei ole ansainnut etujaan. Konservatiivipopulismi esittää, että eliitti ei suo tavallisille kansalaisille näiden ansaitsemaa arvostusta. Kansallismielinen populismi ajattelee, että pakolaiset (ja joskus taiteilijat) nauttivat etuja, joita he eivät ole ansainneet. Hehän ovat laiskoja ja epärehellisiä. Valtiovaltaa kritisoiva populismi taas kokee, että byrokraatit saavat ansaitsemattomia etuja kansan kärsiessä liiallisista säännöksistä.

Ihmisten suhtautumista sosiaalisiin instituutioihin ohjaa vahvasti se, mitkä edut ja olosuhteet he missäkin tapauksessa kokevat ansaituiksi. Populistin on helppo vedota tähän moraalitunteeseen. Ei tarvita perusteluita, ei tarvitse esittää tilastotietoa eikä tarvitse vedota abstrakteihin ihmisoikeuksiin tai yleviin moraaliperiaatteisiin. Jokunen esimerkkitapaus ja hyvät iskulauseet riittävät. Kyllä kansa tietää.

Rituaaliympärileikkaus yhteydessä autismiin?

Tuoreen tutkimuksen mukaan poikien rituaaliympärileikkaus saattaa aiheuttaa autismia:

We confirmed our hypothesis that boys who undergo ritual circumcision may run a greater risk of developing ASD (=autism spectrum disorder).

Vahvistuipa havainto myöhemmissä tutkimuksissa tai ei, on jo aika kieltää tämä barbaarinen ja lastenoikeuksien kanssa ristiriidassa oleva jäänne.

Adam Smithin ajatuksia

Seuraavat väitteet on muokattu Adam Smithiltä noin 250 vuoden takaa, Moraalituntojen teoria -kirjasta. Pitävätkö ne paikkansa?

1) Kun olet nähnyt elokuvan tai taideteoksen niin monta kertaa, ettet enää saa sen näkemisestä itse hauskuutta, saat silti mielihyvää sen katsomisesta ystäväsi kanssa. Hänelle sillä on uutuudenviehätys ja yhdyt siihen yllättyneisyyteen ja ihailuun, jonka teos herättää hänessä, mutta jota se ei enää sinussa herätä. Näet teoksen siinä valossa, missä hän sen näkee pikemmin kuin siinä, jossa sen itse näet. Yhteistunne hänen huvittuneisuuteensa virkistää omaa huvittuneisuuttasi.

2) Kun jokin on vienyt mielenrauhasi, kannattaa nähdä ystäviä tai ylipäätään ihmisiä. Sydämesi tyyntyy ja vakavoituu jo sinä hetkenä, kun tapaat ystäväsi. Alat heti nähdä asian siinä valossa, missä hän tarkkailee tilannettasi. Sama näkemys alkaa vaikuttaa sinunkin käsitykseesi, sillä myötätunnon vaikutus on välitön. Tuttava taas suhtautuu tilanteeseesi vähemmällä myötätunnolla kuin ystävä. Tuttavalle et voi kertoa kaikkia niitä yksityiskohtia, joista avaudut ystävälle. Siksi käyttäydyt tuttavan seurassa rauhallisemmin ja yrität pitää ajatuksesi niissä yleisissä linjoissa, joihin hän on valmis kiinnittämään huomion. Vielä vähemmän myötätuntoa saadaan täysin vierailta. Heidän keskuudessaan käyttäydytään sen vuoksi vieläkin rauhallisemmin. Pyrit heikentämään tuntemuksesi sille tasolle, jonka kulloinkin kysymyksessä olevan seuran voi olettaa omaksuvan. Tämä ei ole pelkästään teeskentelyä: pelkän tuttavan läsnäolo rauhoittaa enemmän kuin ystävän läsnäolo ja täysin vieraan enemmän kuin tuttavan.

3) Samassa yhteisössä elävillä ihmisillä on taipumus auttaa toinen toisiaan ja tuntea myötätuntoa ja kiintymystä. Mutta vaikka yhteiskunnan jäsenten kesken ei vallitsisikaan keskinäistä mieltymystä, yhteisö ei välttämättä hajoaisi. Yhteisö voi säilyä ilman keskinäistä mieltymystä ja kiintymystä sen johdosta, että ihmiset tietävät yhteisön hyödyt. Vaikka kenelläkään ei olisi kiitollisuudenvelkaa tai minkäänlaista myötätuntoa toista kohtaan, yhteisö voi voida hyvin palveluiden tiettyyn arvoon tapahtuvan kaupallisen vaihtamisen tuloksena. Itsekkäät rahataloudelliset motiivit voivat tuottaa yleistä hyötyä.

   Tällainen yhteisö olisi tosin vähemmän onnellinen ja miellyttävä. Ihmisellä on luontainen mieltymys yhteisölliseen elämään ja hän haluaa, että ihmisten keskinäinen yhteisyys säilyy sen itsensä takia, riippumatta siitä, saako hän itse siitä hyötyä. Yhteisön järjestäytynyt ja kukoistava tila miellyttää ihmistä ja hän saa mielihyvää sen tarkkailemisesta.

PS. Ensimmäinen maininta lehdistössä Mustaa valkoisella –kirjastani taisi olla Tiede-lehdessä 1/2015:

Evoluutiopsykologian tabuja murtanut Osmo Tammisalo tarttuu uusimmassa teoksessaan kysymykseen, johon hän ei uskalla vastata niin korskeasti kuin otsikko antaa ymmärtää. Tammisalo perkaa Tatu Vanhasen teoriaa älykkyydestä kansakuntien tuloerojen selittäjänä. 

Lyhyt kommentti: Kyse ei tarkkaan ottaen ole siitä, etten uskaltaisi vastata kysymykseen, vaan siitä, että olen vastannut siihen siinä määrin kuin todistusaineistosta voidaan asiaa päätellä. En myöskään löydä otsikosta korskeutta vaan pikemminkin maltillisuutta, kuten senkaltaisessa aiheessa lienee paikallaan.

Sananvapaudesta

Ranskan terrori-iskujen innoittamana jokunen huomio sananvapaudesta, perustuen mm. Steven Pinkerin ajatuksiin. Uskontoja vertailtaessa kannattaa huomata, että ketään ei tapettu esimerkiksi oheisen pilakuvan johdosta.

 * * *

Sananvapaus on demokratian perusta. Ilman sitä hallinto pystyy pitämään tyytymättömän kansalaisen tietämättömänä siitä, että muutkin saattavat olla tyytymättömiä. Demokratian lisäksi sananvapaus on olennaista ympäröivää maailmaa koskevan tiedon hankkimiselle. Sananvapaus on itse asiassa ainoita tapoja taata tiedon ja ymmärryksen lisääntyminen.

Nojautuminen ”perinteisiin” tiedon lähteisiin tuottaa käytännössä aina virheellisiä näkemyksiä, olipa kyse uskosta, dogmeista, karismaattisuudesta, intuitiosta, viranomaisista, selvänäyistä tai perinteisistä kansanviisauksista. Luotettavaa tietoa voidaan saada vain, jos järkiperäisesti pyritään punnitsemaan tai ennen kaikkea kumoamaan ajatuksia. Tämä vaatii vapaata mielipiteenvaihtoa ja tarvittaessa satiiria ja pilantekoa.

Miksi tiedon saaminen sitten on tärkeää? Inhimillinen intuitio ei ensinnäkään ymmärrä pienen eikä suuren mittakaavan asioita, molekyylejä tai taivaankappaleita. Lisäksi intuitio usein kuvittelee, että fyysisellä maailmalla, vaikkapa onnettomuuksilla ja taudeilla, olisi ihmisten hyvinvointia koskevia tavoitteita. Ilman avointa keskustelua ja tutkimusta ihmiset uskoisivat edelleen loitsuihin, kohtaloon, rukouksiin, ennusmerkkeihin ja jumalallisiin rangaistuksiin. Valistuneella nykyihmisillekin on luultavasti rakkaita ja vääristyneitä vakaumuksia ja hän on toisinaan taikauskon vietävissä, mutta juuri siksi hänen kannattaa vaatia sanomisen vapautta.

Sananvapaus ei kuitenkaan tarkoita, että minkä tahansa viestin tulee saada samanlainen huomio opetuksessa. Sananvapaudelle tulee asettaa erityisiä koulutuksellisia tavoitteita. Ihmisten on ensinnäkin saatava tietää lajinsa menneisyydestä miljoonien vuosien ajalta. Ihmiset on altistettava kulttuurihistorialle maanviljelyn alusta nykypäivään. Ihmisten on tiedettävä erilaisista kulttuureista ja uskomuksista. Koulutuksen ja sananvapauden tulee taata tämänkaltaisten faktojen leviäminen. Ihmisten on saatava myös tietää virheistä, joita heidän edeltäjänsä ovat tehneet. Lisäksi heidän on ymmärrettävä oikeusvaltion periaatteita, samoin kuin jotakin taiteiden tuomasta esteettisestä nautinnosta. Kaiken tämän tiedon päälle ihmisiltä tulee odottaa tiettyjen rationaalisten tapojen omaksumista. Ja tämä koskee kaikkia ihmisiä.

Koulutetuilta ihmisiltä tulee vaatia enemmän. Heidän tulee osata ilmaista monimutkaisia ajatuksia selkeästi. Objektiivinen tieto on kallisarvoinen hyödyke, joka tulee ymmärrettävällä kielellä erottaa taikauskosta tai vanhakantaisista ”viisauksista”. Koulutettujen ihmisten tulee myös osata tehdä loogisia ja tilastollisia päätelmiä, välttäen kouluttautumattoman mielen harhaluuloja. Syy-yhteys on osattava erottaa pelkästä yhteydestä ja sattumasta. On oltava tietoinen ihmismielen alttiudesta virhepäätelmiin. Koulutuksen on myös autettava ymmärtämään, että eri mieltä olevat ihmiset eivät aina ole tyhmiä tai pahoja. On arvostettava avointa keskustelua, pelottelun ja kiihotuksen sijaan. Vihapuhe käyttää sananvapautta hyväkseen, mutta sanomisen vapaus on silti välttämätöntä rauhanomaiselle ja vauraalle demokratialle. Mikään ei saa olla järkiperäisen kritiikin tai pilanteon ulottumattomissa. Ihmisillä tulee olla oikeus sanoa, mutta heillä ei ole oikeutta olla loukkaantumatta.

PS. Lisäys ajatuksenvapaudesta 19.2.2015
Voima -lehdessä 1/2015 kirjoitetaan:

Pew-tutkimuslaitoksen mukaan Etelä-Aasian muslimeista 76 prosenttia kannattaa uskonsa hylkäävän teloittamista, kun Lähi-idässä samaa mieltä on 56 prosenttia.

Rauhan uskonto siis?

Ikäerot ja parinvalinta

Anna-lehden toimittaja kyseli muun muassa ikäeroista parinvalinnasta. Tässä pohdintojani; juttu ilmestyi numerossa 48/2014 ("Papat jaksaa yrittää" 27.11.).

Tutkimuksesta kävi selväksi, että miehet on evoluution kuluessa ohjelmoitu haluamaan seksikumppaneikseen 25-vuotiaita naisia, koska nämä ovat hedelmällisimmillään. Mitä nainen sitten evoluutionäkökulmasta haluaa mieheltä? Mihin hänet on biologisesti ohjelmoitu?

Molemmat sukupuolet etsivät ja tunnistavat kumppaniehdokkaassa piirteitä, jotka ovat menneisyydessä kertoneet ehdokkaan hedelmällisyydestä. Emme ole sellaisten jälkeläisiä, jotka mieltyivät hedelmättömiin kumppaneihin. Miesten mieltymyksissä ikä (eli naisen nuoruus) ja ulkonäkö näyttelevät tunnetusti keskeisempää roolia. Tämä johtuu siitä, että naisella hedelmällisyydestä kertovat piirteet ovat selvemmin esillä. Mies taas ei tarjoa lisääntymisresursseja samaan tapaan suoraan vartalollaan. (Miehet ovat esimerkiksi kutakuinkin yhtä hedelmällisiä varhaisteinistä vanhukseksi asti, eikä vartalon rasvakerroksen määrällä tai jakautumisella ole juuri merkitystä.) Siksi miehen muilla ominaisuuksilla, esimerkiksi älykkyydellä ja sen tuomalla statuksella, on parinvalinnassa keskimäärin suurempi merkitys.

Sukupuolierot ovat kuitenkin vain keskimääräisiä eroja. Myös naiset arvostavat ulkonäköä ja yleensä mieluiten pariutuisivat vain hieman vanhemman kumppanin kanssa. Ja miehetkin arvostavat kumppanin älykkyyttä. Yleisesti ottaen molemmat haluavat hyväluontoisen ja sitoutuneen kumppanin. Molemmat sukupuolet ovat kehittyneet ”tunteellisesti arvioimaan” kumppanin tarjoaman perhehoivan laatua ja määrää ja jossakin määrin myös kumppanin geneettistä laatua ja kenties geneettistä yhteensopivuuttakin. (Joissakin kulttuureissa isien tarjoamilla hoivaresursseilla on ratkaiseva rooli lasten eloon jäämisen kannalta, jossakin toisaalla nainen taas kantaa vastuun elannosta lähes yksin. Tämä vaikuttaa jonkin verran siihen, kuinka tärkeänä nainen pitää merkkejä miehen sitoutumisesta ja hänen tarjoamastaan turvasta.)

Miksi miehet eivät mielellään myönnä, että haluaisivat nuoria naisia ulkonäkösyistä? Vilpittömästi vakuutellaan, että 20 vuotta itseä nuorempi kumppani on vain hyvä tyyppi ja ikä on yhdentekevä asia. Uskovatko miehet itsekin tähän vai onko vain sosiaalisesti sopivaa sanoa näin? Miehet kiistävät usein varsinkin sen, että naisen hedelmällisyydellä olisi mitään tekemistä heidän parinvalintansa kanssa.

Ei liene sosiaalisesti hyväksyttävää, että vanha mies fantisoi parikymppisistä naisista. Kyselytutkimuksissa ihmiset harrastavat yleensä moraalista poseeraamista ja haluavat näyttää paremmilta kuin ovat. Ihmiset myöskään harvoin tietävät, mistä heidän mieltymyksensä johtuvat. Yksilön omat motiivit/mieltymykset ovat eri asia kuin evolutiiviset selitykset näille motiiveille. Evolutiiviset selitykset käyttäytymiselle ja tunteille eivät toisin sanoen (yleensä) ole ihmisten omia syitä. Seksi on hauskaa, koska se on johtanut jälkeläisiin, mutta halu saada lapsia ei silti useimmiten ole motiivi seksin harrastamiseen.

Lisääntyminen ei siis tarvitse halua lisääntymiseen sellaisenaan. Mikä tahansa halu, joka on johtanut jälkeläisten syntymiseen, on ollut riittävä. Jos seksuaalikäyttäytymisen takana oleva välitön motiivi olisi lapsien tekeminen, miehet maksaisivat saadakseen tehdä lahjoituksia spermapankkiin, eivät nähdäkseen pornoa.

Evolutiivisten ja välittömien selitysten välillä on ero, joka saattaa hämärtyä, jos asiaa ei ajattele loppuun.

Mistä tulevat suoranaiset inhontunteet, joita sekä miehet että naiset tuntevat, kun ajattelevat seksiä liian vanhan kumppanin kanssa? Meneekö tämä niin, että naisille vasta esimerkiksi 20 vuotta vanhempi mies on ”liian vanha”, kun taas miehillä sama raja tulee vastaan paljon vähemmällä ikäerolla?

Seksuaalinen inho on laiminlyöty tutkimuskohde. Ihmismieli ja tutkijat mieluummin askartelevat seksuaalisten halujen ja fantasioiden parissa. Inho on kuitenkin olennainen osa ihmisen lisääntymispsykologiaa, siinä missä rakkaus ja mustasukkaisuuskin.

Itseään huomattavasti vanhempi kumppani herättää seksuaalista välinpitämättömyyttä tai suoranaista inhoa luultavasti monesta syystä. Yksi tekijä lienee hedelmällisyysindikaattorien puute ja/tai merkit hedelmättömyydestä. Kuten todettua, luonto ei tässä kohtele miehiä ja naisia tasapuolisesti; naiset tulevat vuosikymmeniä aiemmin hedelmättömiksi. Vanhuuden merkkejä ei luultavasti aistita ainoastaan silmillä, vaan myös kuulo- ja mahdollisesti jopa hajuaistilla on merkitystä.

Toinen tekijä saattaa olla tautiriski. Mitä vanhempi yksilö on, sitä todennäköisemmin hän on ehtinyt saada jonkin tarttuvan ja pahimmassa tapauksessa hedelmättömäksi tekevän taudin. Liian vanha kumppani myös on kykenemätön tarjoamaan hoivaa ja saattaa kuolla ennen kuin lapset kykenevät huolehtimaan itsestään.

Miesten mieltymystä nuorempaan naiseen on saattanut tukea myös se seikka, että suhteesta syntyvän jälkeläisen todennäköisyys saada hoivaa on huomattavasti suurempi silloin, kun nainen on nuori. 20-vuotias saattaa tarjota hoivaa ja apua jälkeläiselle jopa 40 vuoden ajan, kun taas 40-vuotiaan tarjoama hoiva jää pakostakin lyhyemmäksi. Tämä on saattanut olla merkittävä valintapaine ihmisellä, jonka lapsuusvaihe on poikkeuksellisen pitkä. Lisäksi nuoren naisen vanhemmat ovat todennäköisemmin elossa investoimassa lastenlastensa hyvinvointiin. Ihminen on laji, jolla myös muut sukulaiset kuin vain vanhemmat osallistuvat pienokaisten hoivaamiseen. Suvun resursseista jälkeläiselle mahdollisesti koitunut hyöty saattaa ihmisellä näkyä siten, että molemmat sukupuolet ihastuvat helpommin varakkaasta ja arvostetusta suvusta tuleviin ehdokkaisiin, joilta siis on odotettavissa suurempia resursseja.

Vaikka miehen perimmäinen vaisto haluaisi 25-vuotiaan seksikumppanin, suurin osa miehistä kuitenkin miettinee parinvalintaa realistisesti. Mitä muita asioita mies miettii elämänkumppania valitessaan kuin naisen ikää?

On olemassa tekijöitä, jotka ohjaavat miestä fantisoimaan nuorista naisista, mutta on myös tekijöitä, jotka ohjaavat miestä samaan aikaan pariutumaan vanhemman naisen kanssa. Himojen ja seksuaalifantasioiden kohde ei välttämättä ole rakkauden kohde.

Eräs tekijä, joka ohjaa miestä pariutumaan hedelmällisyyshuipun ohittaneen naisen kanssa lienee se, että nykyään monet vanhat naiset näyttävät paljon nuoremmilta kuin he olisivat näyttäneet ihmisen kivikautisessa evoluutioympäristössä. Sivilisaatio on tehnyt naiskauneudesta kestävämpää, kuten suomalainen Edvard Westermarck totesi jo 1920-luvulla. Tämä tuskin kuitenkaan on riittävä selitys ilmiölle; useimmat vanhuudesta kertovat piirteet tulevat läheisessä kanssakäymisessä vääjäämättä esille.

Tärkeämpi tekijä on se, että sekä miehet että naiset joutuvat kilpailemaan avioliittomarkkinoilla. Niinpä heidän on säädettävä mieltymyksensä sille tasolle, jonka he voivat saavuttaa. Kaikki eivät mene naimisiin miljonäärin tai nuoren valokuvamallin kanssa, mutta tästä ei voida päätellä, että resursseilla, iällä tai ulkonäöllä ei olisi merkitystä parinvalinnassa. Toisin sanoen, mikäli ”markkinavoimat”, eivät vaikuttaisi vanhojen miesten mahdollisuuksiin, he oletettavasti pariutuisivat vain hedelmällisten naisten kanssa. Kilpailutilanteesta johtuen 60-vuotias mies on kuitenkin valmis menemään naimisiin esimerkiksi 55-vuotiaan naisen kanssa.

Miesten mieltymyksiä määrää toki myös se, mitä naisen sukulaiset ovat valmiita hyväksymään, sekä tietysti se, mitä nainen itse haluaa. Vastaavasti teini-ikäiset pojat suosivat fantasioissaan ja toiveissaan jopa 10 vuotta itseään vanhempia naisia, jotka yleensä eivät osoita heihin mitään kiinnostusta.

Hedelmällisyysindikaattoreiden lisäksi miehet punnitsevat muita viehättävyystekijöitä, esimerkiksi naisen luonteenpiirteitä tai kiinnostusten samankaltaisuutta. Fyysinen seksuaalinen viehättävyys on vain yksi osa romanttista suhdetta. Vanhemmat naiset ovat todennäköisesti paljon kiinnostavampia älyllisesti, vähemmän estyneitä seksuaalisesti ja kenties taitavampia rakastajia. Lisäksi he mahdollisesti ovat keskimäärin vähemmän vaativia. Vanha nainen saattaa myös tarjota samoja hyötyjä kuin miehen kenties jo päättynyt, nuoruusajalla alkanut parisuhde; esimerkiksi (iso)äidillistä hoivaa jälkeläisille.

Ihmiset sopeuttavat tunnetusti parinhakunsa ”omalle tasolleen”. Miten ihminen pystyy aidosti ihastumaan kaikkea muuta kuin täydelliseen kumppaniin?

Tässä pätee sama kuin mieltymys hedelmättömään kumppaniin. Emme ole sellaisten yksilöiden jälkeläisiä, jotka jäivät haaveilemaan herra tai neiti täydellisestä. Ihminen osaa ympäristönsä perusteella muodostaa käsityksen omasta asemastaan pariutumismarkkinoilla (joskus se tosin on epärealistinen) ja tämä käsitys suuntaa yksilön omia mieltymyksiä. Kaksin aidanseipäätkin, sanoo vanha sananlasku.

Millainen 50- tai 60-vuotiaan miehen pitää olla, jotta hän saisi 25-vuotiaan naisen? Mitkä asiat/tekijät kompensoivat korkeaa ikää?

Eri kulttuurit ovat tässä suhteessa samankaltaisia. Miehen nauttima arvostus ja sosioekonominen asema ovat kompensoivat jonkin verran vanhuuden tuomia haittoja. Vanhempi mies on tavallaan rehellisempi. Hänellä on jo todisteita saavutuksistaan, kun taas nuori mies joutuu epäsuorasti esittelemään vain kunnianhimoaan, joka ei välttämättä johda toivottuihin tuloksiin.

Missä vaiheessa/millä ikäerolla miehen itseä korkeampi ikä muuttuu naisten mielestä haitaksi (esimerkiksi siinä mielessä, että miehestä tulee jo vanhus kun nainen on vielä nuorekas ja vireä)?

Tässä on paljon yksilöllistä ja kulttuurista vaihtelua. Joitakin kulttuureita on kutsuttu gerontokratioiksi sillä perusteella, että vasta vanhemmilla miehillä on ollut mahdollisuuksia perheen muodostamiseen. On mahdollista, että perheympäristö (esim. oman isän ikä) muokkaa jonkin verran naisten mieltymyksiä.

Miksi nuorempi kumppani tuo miehelle statusta? Onko naiselle statusmielessä väliä, minkä ikäinen kumppani hänellä on?

On vaikea sanoa, kuinka merkittävä statussymboli nuori kumppani sellaisenaan on. Nuori kumppani saattaa pikemminkin olla seuraus muusta statuksesta. Alkuperäiskulttuureista on myös joitakin antropologisia kuvauksia siitä, kuinka teinien perässä juoksevalle vanhemmalle miehelle naureskellaan.