SKP:n säännöt 1957

Löysin Suomen kommunistisen puolueen sääntökirjan vuodelta 1957, välissä jäsenmaksutaulukko (ks. oheinen kuva). Säännöissä on lähinnä tavanomaisia yhdistyslain edellyttämiä pykäliä ja muotoiluja, mutta joukossa on myös joitakin ihmisluonnon näkökulmasta kiinnostavia ja kommentoinnin arvoisia piirteitä (korostukset lisätty).

2 § Puolueen tarkoituksesta:

Puolue pitää periaatteellisena toimintaohjeenaan marxilais-leniniläistä tieteellistä sosialismia…

Sana tiede poliittisen aatteen yhteydessä herättäisi lähinnä huvitusta, ellei tieteellistä tutkimusta edelleen yritettäisi valjastaa poliittisten päämäärien ajamiseen.

2 § jatkaa:

Puolue on kaikkia jäseniä yhtäläisesti velvoittavan tietoisen kurin yhteenliittämä taistelujärjestö.

Rehellisyyden puutteesta sääntöjä ei voida moittia: yhteiskuntia vertailevan historiantutkimuksen valossa tiukka kuri on edellytys totalitarististen aatteiden menestymiselle.

3 § kertoo puolueen tavoitteet:

Puolue pyrkii yhteiskunnan sosialistiseen uudistamiseen, joka asettaa yksityiselle voitontavoittelulle rakentuvan kapitalistisen tuotannon tilalle suunnitelmallisesti johdetun, kansanjoukkojen tarpeiden tyydyttämistä palvelevan sosialistisen tuotannon, lopettaa yhteiskunnan jäsenten jakautumisen riistäjiin ja riistettäviin, avaa tien asteettaiselle siirtymiselle luokattomaan kommunistiseen yhteiskuntaan.

Tähän todettakoon, että keskusjohtoisella suunnittelulla on taipumus voimistaa virheitä, joita tuotannon suunnittelussa väistämättä on. Keskusjohtoisissa autokratioissa ihmisillä ei esimerkiksi yleensä ole mahdollisuutta avoimesti keskustella ongelmista tai kokeilla erilaisia ratkaisuja. Tämän vuoksi hallinto ei voi käyttää kansalaisilta tulevaa palautetta. Epädemokraattisesti valittu hallinto onkin yleensä huonosti perillä siitä, mitkä sen päätöksistä ovat huonoja. Kansalaisilla ei yksinkertaisesti ole intressiä tai rohkeutta haastaa kaikkivaltiasta keskushallintoa – jonka usein tiedetään kyttäävän ja rankaisevan toisinajattelijoita.

Termi ”suunnitelmallisesti johdettu” on epäonninen myös siinä, että nimenomaan yksityiset yritykset suunnittelevat tuotantoaan parhaansa mukaan. Tällainen hajautettu suunnittelu myös onnistuu tehtävässään keskusjohtoista suunnittelua paremmin, ainakin jos mittarina pidetään materiaalisen hyvinvoinnin ja valinnanvapauksien tuottamista – sekä asiakaspalvelun ja kenties muunkinlaisen vuorovaikutuksen inhimillisyyttä.

Keskusjohtoisuuden ihailijoille tuntuu olevan vaikea hyväksyä, että maailmaan syntyy toimivaa suunnitelmallisuutta ja inhimillistä hyvinvointia tuottavaa järjestystä ilman pääsuunnittelijaa tai järjestelijää. Tämä vastentahtoisuus spontaania järjestäytymistä kohtaan kohdistuu sekä Adam Smithin teoriaan markkinoita ohjaavasta näkymättömästä kädestä että Darwinin luonnonvalintateoriaan (joka oikeastaan on Smithin teoria luontoon siirrettynä). (Katso ihanneyhteiskuntakokeiluista esim. ihmisluonto -kirjastani.)

8 § käsittelee puoluekuria:

Puoluekurin rikkomukseksi katsotaan, jos puolueosaston jäsen... osoittaa luokkavalppauden puutetta eikä aktiivisesti taistele puolueessa tai sen ulkopuolella kaikkea sellaista vastaan mikä vahingoittaa puoluetta.

Mikä muu sana kuin woke tai wokeness voisi kuvata tällaista luokkavalppautta? Puoluekuri, luokkavalppaus ja oman tietoisuuden kohottaminen mainitaan useaan otteeseen myös puolueen alajärjestöjen säännöissä.

Tällainen fundamentalismille tyypillinen valppauden ja korkean tietoisuuden – eli käytännössä uskonpuhtauden – jatkuva vaaliminen näyttää pelolta, että vapauden houkutus on sittenkin liian suuri. On kuin sääntöjen laatija tunnistaisi – jos karkea psykologisointi sallitaan –, että hänkään ei kapitalismin pahuuteen viime kädessä usko ja siksi houkuttelee tovereitaan kieltäytymään aidosta ajatuksenvaihdosta. Vallanhaluista woke-poseeraamista ja -manipulointia siis.

                            * * *

Puolue karsastaa yksityistä yritteliäisyyttä (§ 3), mutta toki sallii itselleen liiketoiminnan, joka soveltuu propagandatoimintaan, § 23:

Puolue voi omistaa kiinteistöjä ja osakkeita sekä harjoittaa kustannus- ja siihen liittyvää kirjakauppatoimintaa sekä ravintola- ja elokuvateatteriliikettä.

Vastaava maininta löytyy piirijärjestöjen säännöistä, 3 §:

Piirijärjestö voi omistaa kiinteistöjä ja osakkeita sekä harjoittaa kustannus- ja siihen liittyvää kirjakauppatoimintaa sekä ravintola- ja elokuvateatteriliikettä neuvoteltuaan asiasta Keskuskomitean kanssa.

Ja myös kaupunkijärjestöjen, aluejärjestöjen ja puolueosastojen säännöistä, kaikissa samassa muodossa:

Kaupunkijärjestö voi omistaa kiinteistöjä ja osakkeita sekä harjoittaa kustannus- ja siihen liittyvää kirjakauppatoimintaa sekä ravintola- ja elokuvateatteriliikettä neuvoteltuaan asiasta piirikomitean kanssa. 

                             * * *

Toiveikkaana loppukommenttina totean, että 2000-luvun Suomi tai oikeastaan mikä tahansa länsimainen demokratia on immuuni totalitaristisuskonnolliselle propagandalle ja fundamentalismille, eikö olekin?

Kuinka lakkasin olemasta huolissani ja opin rakastamaan älylaitteita

Syntyy pinnallisia, keskittymiskyvyttömiä, harhautuneita, harhautettavissa olevia, hajamielisiä, eristäytyneitä, riippuvaisia, kärsimättömiä, narsistisia, kognitiivisesti ylikuormittuneita ja ymmärtämättömiä ihmisiä. Journalismi ja korkeakulttuuri kuolevat ja yhteiskunnallisesti tärkeät instituutiot romahtavat.

Tämän kaiken saa aikaan digitaalinen teknologia ja teknologiajättien (lähinnä Googlen, Amazonin, Facebookin ja Applen = GAFA) ylivalta. Tai näin ainakin moni digiteknologiaa käsittelevä kirja pelottelee. Myös Instagram, Whatsapp (Facebookin omistamia) ja Twitter mainitaan usein, samoin kuin pelifirmat. Teknologiajättien on myös sanottu tappavan pienyritysten innovatiivisuuden.

Kuka uskaltaa lukea tämän

kirjan? Kansikuvamaalauksessa

poika ja hyrrä, vuodelta 1783.

On ymmärrettävää ja järkevää kantaa huolta muutoksista, etenkin kun ne koskevat sosiaalisia traditioita. Saattaa jopa olla, että älypuhelimet ja sosiaalinen media ovat jo muuttaneet ihmisten aivoja. Kokeile vaikkapa pyytää nykylapsia katsomaan Speden elokuvia viihtymismielessä (ei siis camp-hengessä). Heidän mielestään filmit sopivat lähinnä nukahtamislääkkeeksi, ei suinkaan vangitsevaksi viihteeksi, kuten omassa lapsuudessani. Tosin Turhapurojen hitaus hämmästyttää myös meitä keski-ikäisiä.

Onko ihmisten lyhytjänteisyys siis lisääntynyt? Sitä on vaikea sanoa. Ehkä vanhemmat sukupolvet olisivat valinneet nopeatempoisempaa ajanvietettä, jos se olisi ollut mahdollista. Ehkä siedimme tylsyyttä, koska meidän oli pakko. Pelien kiivastempoisuus saattaa toki lisätä lapsen hermostuneisuutta, mutta ehkä vaikutus häviää nopeasti.

Toisinaan huolet teknologian aiheuttamista muutoksista ovat myös ristiriitaisia. Ihmisten eristäytymistä koskeva huoli sopii huonosti esimerkiksi siihen, että ihmisten välinen viestintä on vilkkaampaa kuin koskaan aiemmin. (Toki vaikkapa parisuhteissa kommunikaatio on saattanut vähentyä, kun molemmat ovat alituiseen kiinni kännykässä tai peliohjaimissa.) Kulttuurin tai journalismin yksipuolistumista koskeva huoli taas ei vaikuta perustellulta, jos katsoo nettitarjonnan runsautta. Netin uutisvirran takia Suomi ei esimerkiksi enää hiljenny puoliyhdeksän uutisten ääreen. Tiedon määrä on myös kasvanut ja tiedonhankinta on tullut koko ajan helpommaksi. Tämä ei välttämättä tarkoita tietävämpiä tai ymmärtävämpiä ihmisiä, mutta henkisen kasvun mahdollisuus on kuitenkin olemassa. Tiedollista kehittymistä ja ymmärryksen lisääntymistä ei ainakaan tapahdu Ylen uutismonopoliin palaamalla.

Lisäksi nettisovellusten kautta ihmisillä on yhä paremmat mahdollisuudet edistää näkemyksiensä leviämistä. Ajatusten levittäminen on edelleen työlästä, mutta koskaan ennen ei omaa näkemystä ole ollut yhtä helppo saada suurten ihmisjoukkojen tietoon. (Tähän liittyen poliittisilla ääripäillä on joidenkin mielestä jo niin paljon sananvaltaa, että tarvitaan ilmaisunvapauden rajoittamista.) Digiteknologia on mullistanut myös kaupankäynnin. Ihmisten on tullut koko ajan helpommaksi hankkia juuri omiin mieltymyksiin sopivia tuotteita ja palveluita.

Viimeksi mainitut seikat – sujuva shoppailu ja kitkaton kommunikointi – ovat syitä, miksi niin harva kuluttaja on huolestunut digiyhtiöiden dominanssista ja sosiaalisen median haitoista. Kuluttajaa kiinnostaa lähinnä se, kuinka kätevästi hän saa viestinsä jaettua ja tuotteensa tilattua. Hän ei pahemmin piittaa, vaikka viestin alustalla tai nettikauppiaalla olisi globaali monopoli tai vaikka sosiaalinen media aiheuttaisi riippuvuutta ja tuhoaisi parisuhteita.

Toisaalta juuri tämä ajattelemattomuus saattaa olla ongelma. Harva kuluttaja huomaa, että sosiaalinen media voi olla varsin tehokas käyttäytymisen muokkaaja. Esimerkiksi Facebookin algoritmit testaavat jatkuvasti ja valtavalla aineistolla, millainen mielihyvän ja mielipahan välinen suhde on sopiva, jotta yksilön saa pysymään sovelluksen parissa. Tämä on mainosrahoista riippuvaisen yhtiön elinehto: tuloja tulee vain, jos kuluttaja käyttää sovellusta aktiivisesti. Eräs ongelma tässä on se, että yhtiöissä ei välttämättä enää tiedetä, millä tavoin algoritmit toimivat. Algoritmeja väitetään liikesalaisuuksiksi, mutta tosiasiassa koneoppiminen on jo saattanut ottaa tärkeimmät prosessit haltuunsa. Mutkikkaat laskentaohjelmat pyrkivät – ja myös onnistuvat – tekemään ihmisistä riippuvaisia. Syy siihen on samaan aikaan arkipäiväinen ja arveluttava: jotta näkisimme enemmän mainoksia. Pahimmissa uhkakuvissa nuorten aivojen kehitys ja ylipäätään ihmisten hyvinvointi – henkinen ja fyysinen – uhrataan mainonnan alttarilla.

Moderni Narkissos

Olen yrittänyt löytää mielekkäitä vaihtoehtoja digiteknologiayritysten vaikutusvallalle ja sosiaalisen median haitoille, mutta toistaiseksi melko huonolla menestyksellä. Esimerkiksi vapauksia rajoittavat sensuuri- ja kontrollointikoneistot istuvat huonosti liberaalin demokratian repertuaariin. Ihminen on heikko ja addiktoituu helposti, sen tietävät kaikki, mutta vapauksia suosiva lähestymistapa tuntuu silti perustellummalta kuin valtiollinen kontrolli. Lisäksi koska emme tiedä, millaisia vaikutuksia nykyteknologialla on lasten aivoihin, emme myöskään tiedä, millaista kontrollikoneistoa tarvitsisimme. Meillä ei toisin sanoen ole riittävästi tietoa, jotta pakkotoimet olisivat perusteltuja. (Jotkut ovat ehdottaneet digijättien pilkkomista pienempiin yhtiöihin, mutta sekään ei ratkaisisi yksittäisten käyttäjien ongelmia. Pakkopilkkominen tuskin voi myöskään saada riittävästi suosiota ainakaan yhdysvaltalaisten päättäjien keskuudessa. Osa jättiyhtiöistä on myös jo omaksunut valtioille tyypillisiä toimintatapoja.)

Digitaalinen teknologia on käynnistänyt valtavan ihmiskokeen, jonka seurauksista ei ole tietoa. Digitraditioiden evoluutio tuntuu myös etenevän niin omalakisesti, että aivan kuten teollisen vallankumouksen tapauksessa, joudumme ehkä jälleen kerran vain istumaan kyydissä peläten pahinta. Ehkä lopulta ihmiskunta uppoutuu virtuaalimaailmoihin siinä määrin, ettei se enää ole kiinnostunut maailman ongelmien, vaikkapa ilmastonmuutoksen ratkaisemisesta. Ehkä jopa hylkäämme perinteiset lisääntymistalkoot, koska tarjolla on niin paljon parempaa virtuaaliseksiä. Onhan paljon vaivalloisempaa koettaa kosiskella keskinkertaista kumppania kuin antautua virtuaaliaktiin yliluonnollisen luomuksen kanssa. Lajimme on siis saattanut tulla liian taitavaksi tarjoamaan aivoille kiinnostavia, koukuttavia ja keinotekoisia signaaleja. Olemme muokanneet omaa todellisuuttamme ymmärtämättä, mihin se saattaa johtaa.

Tämä ihmisten uppoutuminen virtuaalimaailmaan on mahdollista, koska evoluution myötä aivoihin on kehittynyt erilaisia oikopolkuja ja peukalosääntöjä, joita teknologia pystyy huijaamaan. Evoluutio ei siis osannut ennustaa, kuinka houkuttelevaksi moderni mielihyväteknologia voi tulla. Teknologia päinvastoin on vastannut kysyntään, jolla on miljoonien vuosien evoluutiohistoria. Olemme luoneet yhä uskottavampia kopioita niistä viesteistä ja signaaleista, jotka takasivat esivanhempiemme lisääntymismenestyksen. Parin klikkauksen päästä löytyy hehkeitä ja halukkaita kumppaneita, sitoutuvia ja avuliaita ystäviä ja kiinnostavia ja virikkeellisiä ympäristöjä. (Tämä saattaa osaltaan selittää nuorisorikollisuuden ja nuorten päihteidenkäytön vähenemistä.)

Miksi en silti ole huolissani, kuten Tohtori Outolempi -elokuvasta muunneltu tekstin otsikko antaa ymmärtää? Ensinnäkin on ilmeistä, että vaikka moni yksityinen ihminen saattaa pilata elämänsä kohtuuttomalla pelaamisella, someriehunnalla tai pornoriippuvuudella, kokonaiset kansakunnat eivät moiseen kykene. Aina on nouseva sosiaalisia traditioita, joissa virtuaalitekniikoita ja parannettua todellisuutta hyljeksitään siinä määrin, että lastenkasvatus ja perinteinen sosiaalisuus jatkavat humaanien ja valistuneiden kansalaisten tuottamista. Halvat kopiot eivät voi kelvata kaikille. Monessa perheessä on jo esimerkiksi luotu luontevia ja toimivia sääntöjä teknologian liikakäyttöä rajoittamaan. Moni entinen (ja nykyinenkin) Googlen ja Facebookin työntekijä on toivonut juuri tätä perheen sisällä tapahtuvaa lasten netinkäytön ja pelaamisen kontrollointia. Myös kouluissa ja ohjatuissa harrastuksissa rajoitetaan lasten kännykänkäyttöä.

Vaarat ovat toki tässäkin ilmeisiä: vapauksia rajoittavat traditiot voivat vaivihkaa sortua fundamentalismiin. Ehkä virtuaalihoukutuksia välttelevät yksilöt ja ryhmät eristäytyvät muusta maailmasta ja omaksuvat omia jyrkkiä käyttäytymissääntöjään. Ehkä digipelottelu pysäyttää valistusaatteen. Tämä taantumuksen riski on kuitenkin alituinen, eikä se ole kiinni teknologisesta kehityksestä. Koskaan ei voi olla varma, millaisia ei-toivottuja seurauksia milläkin traditiolla on. Uskonnollinen fundamentalismi kun käyttää hyväkseen samoja ihmismielen ominaisuuksia kuin viihdeteknologiakin.

Optimismia puoltaa se, että netin haittoja vastaan on jo alettu luoda sovelluksia. Käytännössä ne on kehitetty tekemään ajankäytöstämme järkevämpää (vaikka toistaiseksi ne lähinnä vasta kontrolloivat sovellusten aukioloa, eivätkä ne ole kovin suosittuja nuorten keskuudessa). Lisäksi on arvovaltaisia puheenvuoroja siitä, että sosiaalisen median tilit kannattaa sulkea. Facebookin ja Googlen laskentaohjelmien kehittäjät ovat huomanneet, että ohjelmat voivat kehittyä liian taitaviksi mielenkiinnon vangitsijoiksi. Lisäsyy optimismiin tulee valtion ja valtioliittojen tasolta. Monet maat etenkin Euroopassa yrittävät EU:n voimin suitsia teknologiafirmoja. Valtioiden asettamat uhkasakot toki kalpenevat yhtiöiden keräämien voittojen rinnalla, mutta jo se, että valtiot ovat tiedostaneet ongelmia, on syy olla panikoimatta. Kännykän sormeilu ei kenties ole yhtä nautinnollista iltapuhdetta kuin puulusikan kaivertaminen päreen valossa, mutta luurilta saa ainakin nopeasti tiedon, että maailmanloppu siirtyi taas muutamalla vuodella eteenpäin – vai siirtyiköhän sittenkään...

 - - -

Edellä oleva hahmoton ja pitkähkö pohdinta on ajatuksieni kokoamista ennen kuin luen Adam Alterin kirjan Vastustamaton (Terra Cognita 2017). Se luultavasti antaa työkaluja sosiaalisen median vaikutusten pohtimiseen. Someriippuvaiset, uskallatteko (tai ehdittekö ja jaksatteko) syventyä teokseen?

Uskonnollisuus on moraalitonta?

Olen kritisoinut uskontoja ja niiden väitteitä moraalisuudesta, muun muassa täällä ja täällä. Tässä linkissä taas esittelen tutkimuksen, jossa vertailtiin uskonnollisesta ja uskonnottomasta perheestä tulevien lasten altruismia. Nyt palaan aiheeseen lyhyesti. Kimmoketta antoi Teemu ”tuuliviiri” Laajasalon valinta Helsingin piispaksi. (Lisänimi tulee ilmeisesti siitä, että monet hänen kannanotoistaan näyttävät riippuvan siitä, kuinka konservatiivista kuulijakunta on.) Laajasalon myötä kirkko sai piispoiksi taas pelkästään miehiä. On vaikea uskoa, että naiset olisivat niin paljon huonompia piispoina kuin miehet, että heitä ei mahdu edes kymmenen pätevimmän joukkoon – etenkin kun naiset ovat keskimäärin miehiä uskonnollisempia (ks. tutkimuksestani täältä). Niin tai näin, en halua puuttua Laajasalon hurskasteluun laajemmin, mainitsen vain pari pointtia.

Kirkon asema perustuslaissa ja kirkon etuoikeudet rikkovat kansalaisten yhdenvertaisuutta vastaan. Tämän päivänselvän epäkohdan Laajasalo sivuuttaa pelleilyargumenteilla. Hän saattaa puolustella kirkon epäreiluja erityisoikeuksia vaikkapa joululauluilla tai muilla uskonnosta irtaantuneilla perinteillä. Jos valtionkirkon kenties suurinta epäkohtaa eli kirkollisveroa perustellaan Laajasalon tavoin maallisilla seikoilla (palkkojen maksulla, iltapäiväkerhoilla, rakennusten ylläpidolla tai muulla vastaavalla), verotusoikeudelle ei ole perusteita. Se asettaa vastaavia toimintoja järjestävät yhteisöt eriarvoiseen asemaan. Mikäli kirkollisvero taas on anekauppaa, syntien sovitusta tai muuta vastaavaa, sille ei ole perusteita edes luterilaisissa opeissa. Nämä seikat Laajasalo tietysti tietää. (Epäreilua erityiskohtelua löytyy myös Väestörekisterikeskuksen lomakkeesta, jolla ilmoitetaan vastasyntyneen tietoja. Nykyisellään se käytännössä toimii kirkon jäsenhankinnan edistäjänä. Väestörekisterikeskuksen toiminnan tulisi kuitenkin olla neutraalia suhteessa vakaumuksiin. Koteihin lähetettävässä lomakkeessa tulisi keskittyä vain tarvittavien tietojen eli nimien ja äidinkielen ilmoittamiseen. Seurakuntien pyrkimys kalastaa vastasyntyneitä jäsenikseen olkoon siis seurakuntien sisäinen asia, josta valtio pysyy erossa. Lapsen liittäminen uskonnolliseen yhteisöön on toki ylipäätään kyseenalaista; liittyminen kannattaisi luultavimmin tehdä mahdolliseksi vasta aikuisiällä.)

Laajasalo on myös ilveillyt, että Suomen ateistit olisivat ”etnisesti luterilaisia”. Tällaisia pahanilkisiä päättömyyksiä on vaikea ymmärtää, ellei niiden tavoite ole asiallisen keskustelun estäminen. Tai sitten narrimaisuus selittyy sillä, että Laajasalo itsekin epäilee ideologiansa ja kirkon etuoikeuksien mielekkyyttä ja joutuu sen vuoksi keksimään kaikenlaista. Niin tai näin, piispanviran myötä Laajasalon suulaus saattaa muuttaa luonnettaan; ehkä hän jopa uskaltaa todeta, että Suomen luterilaiset ovat etnisesti pakanoita.

Mutta nyt hieman vakavampi kysymys uskosta ja moraalista: tekeekö uskonnollisuus joistakin ihmisistä parempia? Tämä on mahdollista, ehkä jopa luultavaa. Vaikutus saattaa tulla myös kiertoteitse: usko saattaa esimerkiksi auttaa irti alkoholista, mikä taas saattaa vähentää väkivaltaisuutta. Samalla on kuitenkin ilmeistä, että kukaan ei tee hyviä tekoja pelkästään uskonsa takia. Lisäksi olivatpa uskonnon myönteiset vaikutukset kuinka yleisiä tahansa, uskonnottomuuden moraaliset vaikutukset ovat kannatettavampia. Uskonnoton ihminen esimerkiksi harvemmin kieltää lääketieteellistä hoitoa lapselta tai estää biokemiallista tutkimusta. Uskonnoton ihminen ei myöskään yhtä todennäköisesti vastusta parantumattomassa taudissa kituvan toivetta avustettuun kuolemaan, saati vaadi kuolemaa vääräuskoiselle tai uskostaan luopuneelle. Historian raakoja, uskontoon perustuvia vainoja ei tässä yhteydessä tarvitse edes mainita.

Uskonnon lievillä muodoilla saattaa toki olla jonkinlainen puskurivaikutus: ehkä maltillisuus suojaa fundamentalistisilta ääriliikkeiltä paremmin kuin kansan täysi uskonnottomuus. Tämä on mahdollista, mutta sellaisesta ei kuitenkaan ole näyttöä. Maltillinen enemmistö saattaa jopa olla edellytys ääriryhmien olemassaololle. (Sellaisestakaan ei toki ole näyttöä.)

Varmuudella voidaan oikeastaan sanoa vain, että usko saattaa joko herättää auttamishalua tai se saattaa herättää murhanhimoa. Joskus usko taas kannustaa silpomaan lasten sukuelimiä. Näiden ääriesimerkkien väliin mahtuu vielä kaikenlaisia julmuuksia: naisen tulee olla alisteisessa asemassa, aviomiehellä tulee olla oikeus avioseksiin ja -väkivaltaan, homoseksuaalisuus ja ehkäisy ovat syntiä, teuraseläin pitää tappaa viiltämällä kurkku auki ja niin edelleen. Jotkut uskontoon kytkeytyvät ajatukset taas kertovat lähinnä tietämättömyydestä tai indoktrinaatiosta: evoluutiota ei ole tapahtunut ja ilman uskoa ole oikeaa ja väärää.

Edellä lueteltuja näkemyksiä ja tekoja ei tule kunnioittaa, vaan niitä pitää kritisoida ja ne tulee tehdä naurunalaiseksi. Kritiikki kannattaa myös ulottaa pidemmälle, uskoon itseensä. Syy tähän on se, että usko ohjaa tyytymään tietämättömyyteen ja dogmaattisuuteen. Tämä tekee uskomisesta moraalitonta, vaikka se joskus jonkun luonnetta hetkellisesti parantaisikin. (Suomessa uskovainen tuntuu lähinnä uskovan uskomiseen eli siihen, että ihmiset tarvitsisivat uskoa. Tällä he käytännössä tarkoittavat, että ihmiset tarvitsevat poliisia.)

Kuinka aktiivisesti uskontojen moraalittomuuksia kannattaa tuoda esiin? Riippuu, keneltä kysyy ja mikä on tavoite. Ateismin ja rationalismin imagojen kannalta toimivin strategia saattaa olla keskittyminen käytännön toimiin, kuten vaatimuksiin yhdenvertaisesta kohtelusta kouluissa, armeijassa ja hautaustoimessa. Tämä ei tarkoita sitä, että ateistin olisi muutoin vaiettava. Päinvastoin, keskusteluun kannattaa osallistua laajalla rintamalla, käytännönläheisestä päivänpolitiikasta eettisiin ja eksistentiaalisiin linjanvetoihin asti. On aika osoittaa, että aika on ajanut uskontoon perustuvien näkemysten ohi.

PS. Suosituimmaksi twitter-merkinnäkseni – minulla on vähän seuraajia, enkä ole sosiaalisessa mediassa kovin aktiivinen – tuli viime torstainen vastaukseni seuraavaan tuttavani twiittiin: 

Miksi joukko miehiä saa kilarit, kun todetaan, että naisten palkat on pienemmät? Varmaan pelkäävät, että asialle tehtäis jotain.

En halunnut ottaa näin asenteelliseen avaukseen muutoin kantaa, vaan vastasin vain oheisella kuvalla. Täällä on aiempi blogimerkintäni aiheeseen liittyen. En ole vielä kuullut pitävää perustelua sille, miksi keskimääräinen palkkaero Suomessa olisi (lähinnä) syrjintä- tai edes tasa-arvokysymys. En myöskään ole nähnyt laskelmia, miten palkkaerokysymys ratkaistaisiin oikeudenmukaisella tavalla. (Yllättävän moni on sen sijaan kritiikittä puolustanut Finlaysonin lyhyttä kampanjaa naisille halvemmista lakanoista. Tempaustahan perusteltiin sillä, että keskimäärin nainen tienaa miestä vähemmän. Huvittavaa on ollut se, että kyseisen firman toimitusjohtaja kuvittelee tietävänsä palkkaeroista riittävästi kampanjoidakseen tavalla, joka on lainkirjainta vastaan, mutta että hän ei silti pysty kertomaan palkkatilannetta oman firmansa kohdalla. Sukupuolten palkkaerot Finlaysonilla ovat kuulemma monimutkainen juttu, johon ”vaikuttavat esimerkiksi sapatit ja toistenkin työnantajien palveluksessa tehdyt työt”. No, turhan tyyriitä heidän petivaatteensa taitavat tietokirjailijan kukkarolle ollakin.)

Lisäys 8.9.:
Juttu Suomen Kuvalehdessä 34/2017.

Liberalismin paradoksi

Länsimaisen ihmisen arvot ovat yleensä liberaaleja. Hän on osa moraalista perintöä, joka vaalii yksilönvapauksia ja erilaisuuden suvaitsemista. Täten liberalismiin liittyy paradoksi: liberalismi luo vapautta ja moniarvoisuutta, joka antaa fundamentalistille mahdollisuuden ja syyn vastustaa tätä vapautta.

Paradoksia voi lieventää perustelemalla toimiaan ja uskomuksiaan niistä koituvilla käytännön seurauksilla. Tämä tarkoittaa jatkuvaa ja laaja-alaista keskustelua omista ja muiden moraalisista uskomuksista ja niiden seurauksista. Mikäli aito mielipiteenvaihto onnistuu (internetin ”keskustelut” eivät anna paljon toivoa), fundamentalismin heikkoudet tulevat nopeasti esiin. Parhaassa tapauksessa liberalismin paradoksi vaihtuu fundamentalismin paradoksiksi: fundamentalismi päätyy voimistamaan kansalaisten vapaudenkaipuuta, siis halua altistaa yksityiset uskomukset julkiselle keskustelulle ja ennalta määrittelemättömälle tulevaisuudelle. Kuten julkisuudessa moneen kertaan on lähiaikoina todettu, tähän pyrkivää keskustelufoorumia ja -kulttuuria saa Suomesta etsiä.

PS. Luin Eino Koivistoisen teoksen Saaliin jaossa Islannin vesillä (WSOY 1950, kirjassa oheinen exlibris). Jopa heti sodan jälkeen kannettiin huolta Atlantin ja Pohjanmeren ryöstökalastuksesta. Koivistoinen kertoo (nykystandardeilla ehkä epäkorrektisti) myös naisista miesvaltaisilla kalastuslaivoilla:

Näitä sillipiikoja oli kaikista yhteiskuntaluokista, joukossa koulutyttöjä, jotka saivat tervetullutta vaihtelua ja hyvän ansion kesälomansa aikana. Tyttöjen kaitsijoina toimi tavallisesti pari vanhempaa naista, jotka parhaansa mukaan pitivät ”nunnaluostarin” asukkaat kurissa ja Herran nuhteessa öiseen aikaan varsinaisen työajan päätyttyä. Mutta niin kuin on monta lajia miestä, on myöskin monta lajia naista, eikä työvoiman halpuus tai sillipiikojen näppäryys perkaus- ja suolaustehtävissä voinut ajanmittaan korvata muita heidän mukana olostaan aiheutuvia vaikeuksia. Järjestyksen pitäminen tuotti laivueen kapteenille harmaita hiuksia. Tynnyripinojen vähentyessä peräkannella sitä mukaa kuin saatiin saalista ja ladottiin tynnyrit ruumaan, saattoi tiiviiltä näyttävän tynnyripinon joukosta löytyä mitä taidokkaimmin rakennettuja rakastavaisten komeroja, joihin pääsy oli mutkallinen ja vaikea, mutta joissa sai varmasti häiritsemättä viettää kahdenkeskisiä hetkiä.

Kun Suomen Kalastus Oy joutui eversti Nordströmin johtoon, ei pyyntilaivueeseen ole otettu naisia heidän hyvistä ominaisuuksistaan huolimatta. Ainoana poikkeuksena säännöstä on sairaanhoitajatar. Olo lähes parinsadan miehen joukossa asettaa naiselle tietyt vaatimuksensa, mutta sairaanhoitajattaret ovat tottuneet jo sairaalassa potilaiden kummallisiin päähänpistoihin ja käsittelevät asiallisesti tätä miesjoukkoa potilaana, jonka pahin sairaus paranee niin pian kuin laiva on jälleen Suomessa. Mitä liikuttavimmalla innolla isot miehet tulevat näyttämään sisarelle pieniäkin naarmuja, joille pikkupojat viheltäisivät ylenkatseellisesti. Joku ilmaisee suoraan: –Ei minua mikään vaivaa, mutta tulinpahan muuten vain... Perinnäisenä pääsyvaatimuksena sairaanhoitajattareksi laivueen mukaan on mahdollisimman korkea ikä ja suurin mahdollinen rumuus. Totuuden nimessä täytyy sanoa, ettei nykyinen sisar täytä näitä ehtoja, vaikka onkin muuten pätevä.

PS2. Kuva Tiedepolitiikka 3/2015 -lehdestä, jossa lyhyt keskusteluni J.-P. Roosin kanssa:

Sananvapaudesta

Ranskan terrori-iskujen innoittamana jokunen huomio sananvapaudesta, perustuen mm. Steven Pinkerin ajatuksiin. Uskontoja vertailtaessa kannattaa huomata, että ketään ei tapettu esimerkiksi oheisen pilakuvan johdosta.

 * * *

Sananvapaus on demokratian perusta. Ilman sitä hallinto pystyy pitämään tyytymättömän kansalaisen tietämättömänä siitä, että muutkin saattavat olla tyytymättömiä. Demokratian lisäksi sananvapaus on olennaista ympäröivää maailmaa koskevan tiedon hankkimiselle. Sananvapaus on itse asiassa ainoita tapoja taata tiedon ja ymmärryksen lisääntyminen.

Nojautuminen ”perinteisiin” tiedon lähteisiin tuottaa käytännössä aina virheellisiä näkemyksiä, olipa kyse uskosta, dogmeista, karismaattisuudesta, intuitiosta, viranomaisista, selvänäyistä tai perinteisistä kansanviisauksista. Luotettavaa tietoa voidaan saada vain, jos järkiperäisesti pyritään punnitsemaan tai ennen kaikkea kumoamaan ajatuksia. Tämä vaatii vapaata mielipiteenvaihtoa ja tarvittaessa satiiria ja pilantekoa.

Miksi tiedon saaminen sitten on tärkeää? Inhimillinen intuitio ei ensinnäkään ymmärrä pienen eikä suuren mittakaavan asioita, molekyylejä tai taivaankappaleita. Lisäksi intuitio usein kuvittelee, että fyysisellä maailmalla, vaikkapa onnettomuuksilla ja taudeilla, olisi ihmisten hyvinvointia koskevia tavoitteita. Ilman avointa keskustelua ja tutkimusta ihmiset uskoisivat edelleen loitsuihin, kohtaloon, rukouksiin, ennusmerkkeihin ja jumalallisiin rangaistuksiin. Valistuneella nykyihmisillekin on luultavasti rakkaita ja vääristyneitä vakaumuksia ja hän on toisinaan taikauskon vietävissä, mutta juuri siksi hänen kannattaa vaatia sanomisen vapautta.

Sananvapaus ei kuitenkaan tarkoita, että minkä tahansa viestin tulee saada samanlainen huomio opetuksessa. Sananvapaudelle tulee asettaa erityisiä koulutuksellisia tavoitteita. Ihmisten on ensinnäkin saatava tietää lajinsa menneisyydestä miljoonien vuosien ajalta. Ihmiset on altistettava kulttuurihistorialle maanviljelyn alusta nykypäivään. Ihmisten on tiedettävä erilaisista kulttuureista ja uskomuksista. Koulutuksen ja sananvapauden tulee taata tämänkaltaisten faktojen leviäminen. Ihmisten on saatava myös tietää virheistä, joita heidän edeltäjänsä ovat tehneet. Lisäksi heidän on ymmärrettävä oikeusvaltion periaatteita, samoin kuin jotakin taiteiden tuomasta esteettisestä nautinnosta. Kaiken tämän tiedon päälle ihmisiltä tulee odottaa tiettyjen rationaalisten tapojen omaksumista. Ja tämä koskee kaikkia ihmisiä.

Koulutetuilta ihmisiltä tulee vaatia enemmän. Heidän tulee osata ilmaista monimutkaisia ajatuksia selkeästi. Objektiivinen tieto on kallisarvoinen hyödyke, joka tulee ymmärrettävällä kielellä erottaa taikauskosta tai vanhakantaisista ”viisauksista”. Koulutettujen ihmisten tulee myös osata tehdä loogisia ja tilastollisia päätelmiä, välttäen kouluttautumattoman mielen harhaluuloja. Syy-yhteys on osattava erottaa pelkästä yhteydestä ja sattumasta. On oltava tietoinen ihmismielen alttiudesta virhepäätelmiin. Koulutuksen on myös autettava ymmärtämään, että eri mieltä olevat ihmiset eivät aina ole tyhmiä tai pahoja. On arvostettava avointa keskustelua, pelottelun ja kiihotuksen sijaan. Vihapuhe käyttää sananvapautta hyväkseen, mutta sanomisen vapaus on silti välttämätöntä rauhanomaiselle ja vauraalle demokratialle. Mikään ei saa olla järkiperäisen kritiikin tai pilanteon ulottumattomissa. Ihmisillä tulee olla oikeus sanoa, mutta heillä ei ole oikeutta olla loukkaantumatta.

PS. Lisäys ajatuksenvapaudesta 19.2.2015
Voima -lehdessä 1/2015 kirjoitetaan:

Pew-tutkimuslaitoksen mukaan Etelä-Aasian muslimeista 76 prosenttia kannattaa uskonsa hylkäävän teloittamista, kun Lähi-idässä samaa mieltä on 56 prosenttia.

Rauhan uskonto siis?