Iltalehden toimittaja kyseli koulutettujen naisten ongelmista kumppanin löytämisessä. Tässä pitkäksi venähtänyt vastaukseni.
Parinvalinta on ihmislajilla poikkeuksellista, koska molemmat sukupuolet ovat niin valikoivia. Nisäkäsmaailmassa naaras tekee yleensä suuremmat investoinnit poikasten eteen, joten se on myös yleensä valikoivampi sukupuoli. Näin on myös ihmisellä, mutta ihmiskoiras on siitä poikkeuksellinen, että se osallistuu hyvin aktiivisesti perheen hyvinvointiin – ja on täten myös erittäin valikoiva.
Vaikka ihmislajilla molemmat sukupuolet ovat valikoivia, kriteerit ovat melko erilaisia. Molemmat tahtovat tietysti mieluummin kumppanin, joka on tunteellisesti sitoutunut, ja joka samalla täyttää tietyt henkiset ja fyysiset edellytykset. Erot tulevat esiin siinä, että ihmisnaaras mieltyy maskuliinisiin piirteisiin ja koiras feminiinisiin. Tällaiset ominaisuudet (kasvonpiirteet, äänet, tuoksut) saattavat joko olla signaaleja kumppanin (geneettisestä) laadusta tai yhteensopivuudesta tai sitten ne kertovat hedelmällisyydestä – tai kaikista näistä.
Suurimmillaan sukupuolten väliset mieltymyserot näyttävät liittyvän kumppanin resursseihin. Lasten eloonjäämiselle ja täten naisen geenien siirtymiselle on ollut eduksi, jos mies tai tämän suku on pystynyt tarjoamaan lastenhoidossa hyödyllisiä resursseja. Olemme sellaisten naaraiden jälkeläisiä, jotka ovat tehneet tässä suhteessa oikeita valintoja. Siksi koiras, jolla on statusta ja älyä edelleen kiinnostaa naaraita - sellaisiakin, jotka eivät edes halua lapsia. Status ja älykkyys voivat lisäksi olla merkkejä koiraan geneettisestä laadusta.
Toinen ja harvemmin esitetty selitys naisten statusmieltymykselle ei liity lapsen eloonjäämiseen vaan siihen, kuinka hedelmällinen perhe on. Teorian mukaan nainen on miehen voimavarojen avulla takia pystynyt suuntaamaan enemmän omia resurssejaan siihen, että hän tulisi uudelleen raskaaksi sen sijaan, että hän olisi investoinut jo syntyneisiin lapsiin. Toisin sanoen miehen hoiva on saattanut kehittyä lapsen hyvinvoinnin sijaan/lisäksi ylläpitämään perheen hedelmällisyyttä. Evoluutioympäristön ankarissa olosuhteissa naisen hedelmällisyys ei ole ollut itsestäänselvyys.
Biologit ovat erimielisiä, mikä on näiden tekijöiden merkitys isän antaman hoivan (eli parisuhteen) ja naisen statusmieltymysten evoluutiolle. Lapsen eloonjääminen ja perheen hedelmällisyys eivät toki sulje toisiaan pois. Molemmat tekijät saattavat selittää nykyistä koulutettujen naisten ”sinkkuongelmaa”. Kaikille ei yksinkertaisesti riitä älykästä statuskoirasta.
(Naaraan tunteet ovat kehittyneet hakemaan niin hyviä geenejä kuin mahdollista ja niin hyvää hoivaa perheelle kuin mahdollista. Olosuhteista riippuu jonkin verran, minkä verran painotus kohdistuu hyviin geeneihin ja minkä verran hoivaan.)
Ratkaisu 1: Kumppani löytyy, kunhan markkinatilanne on selvitetty
On selvää, että kaikki naiset eivät voi saada laadukkainta miestä. Emme myöskään voi olla sellaisten naisten jälkeläisiä, jotka jäivät haikailemaan herra täydellisen perään. Kilpailu on yksinkertaisesti liian kovaa. Ihmiselle onkin kehittynyt kyky arvioida oma asemansa pariutumismarkkinoilla, joka sitten suuntaa sitä, millaisiin yksilöihin rakastumme tai keitä kohtaan tunnemme inhoa. Siksi ”sinkkuongelma” ei ole kovin suuri ongelma: mieltymykset seuraavat omaa asemaa parinvalintamarkkinoilla. Tätä voidaan oikeastaan pitää rakastumisen yhtenä tarkoituksena. Rakastunut näkee kumppanissaan hyviä ominaisuuksia, joita muut eivät näe. Toisin sanoen rakastumisen takia tuntuu siltä, että emme parinvalinnassamme tee myönnytyksiä, vaikka kaikki niitä tekevätkin. Harva voi saada kuvankaunista, hyväluontoista, koulutettua ja arvostettua miljonääriä.
Kriteerit siis muuttuvat markkinatilanteen mukaan. Ennen pitkää duunarikin kelpaa maisterisneidoille, etenkin jos mies noudattaa jonkinlaista kaksoisstrategiaa. Tutkija Titta Tuohinen kirjoittaa: ”Jos tyyppi on toiselta hahmoltaan muusikko, elokuva- tai videofriikki tai muuta tämänkaltaista luovaa, hänelle ei nyrpistellä.”
Ratkaisu 2: Monivaimoisuus
Naisten korkeampi koulutustaso tulee epäilemättä vaikuttamaan tulevaisuuden parisuhteisiin. Seksuaalivalinta on tehokas evoluutiovoima, jonka suuntaa ja vaikutuksia on kuitenkin vaikea ennustaa. Varmaa on vain, että iso osa naisista, jotka ehdottomasti haluavat yhtä koulutettua miestä, jää joko sinkuiksi tai korkeasti koulutetun miehen toiseksi vaimoksi tai rinnakkaissuhteeksi. Menestyneille miehille tämä ei toki ole ongelma. Nisäkäskoiraille tyypilliseen tapaan miehillä on naisia enemmän moniavioisuutta tukevia ominaisuuksia.
Kaikissa tutkituissa kulttuureissa miehet esimerkiksi kaipaavat enemmän vaihtelua seksipartnereihin. Miehillä on myös enemmän ja konkreettisempia seksuaalifantasioita. Naisten fantasiat ovat emotionaalisempia, intiimimpiä ja voimakkaammin yhteydessä johonkin tiettyyn tilanteeseen. Lisäksi suhteen alussa miehet haluavat harrastaa seksiä naista aikaisemmin ja he myös haluavat seksiä uudelleen nopeammin. Merkittävää on myös se, että miehet madaltavat valintakriteerejä lyhytaikaisissa (seksi)suhteissaan, kun taas naiset sen sijaan pyrkivät nostamaan kriteerejään.
Myös seuraavat ominaisuudet kertovat taipumuksista monivaimoisuuteen: miehet fantisoivat useammin ryhmäseksistä (useamman kuin yhden naisen kanssa samanaikaisesti) ja he myös maksavat seksistä useammin. Lisäksi miehet käyttävät enemmän kaupallista ja kuvallista pornografiaa. Naiset kuluttavat pornon sijasta enemmän romanttisia novelleja ja saippuasarjoja, joiden miespäähenkilöt yleensä lopulta sitoutuvat naiseen tunteellisesti. On myös havaittu, että miehillä on enemmän rinnakkaissuhteita ja että he tulkitsevat ei-seksuaaliset vihjeet helpommin seksuaalisiksi. (Nähdessään naisen minihameessa moni mies ajattelee, että “tuo haluaa seksiä juuri nyt”.) Kädellislajeille tyypilliseen tapaan miehet myös masturboivat enemmän ja aloittavat sen nuorempina.
Seuraava luettelo kertoo ihmislajin tai sen edeltäjien nykyistä monivaimoisemmasta evoluutiohistoriasta:
1. Miehet ovat kookkaampia ja heitä syntyy aavistuksen naisia enemmän.
2. Miehiä kuolee enemmän sekä synnynnäisten fysiologisten häiriöiden että ulkoisten syiden (esim. taistelut, taudit ja onnettomuudet) vuoksi.
3. Miehet ovat aggressiivisempia ja ottavat enemmän osaa sellaiseen väkivaltaan, joka johtaa vammoihin tai kuolemaan.
4. Naiset ovat valikoivampia ja vähemmän innokkaita parittelemaan.
Geeneissä havaitun vaihtelun perusteella on puolestaan arvioitu, että viimeisin kaikille ihmisille yhteinen esiäiti eli paljon kauemmin sitten kuin kaikille miehille yhteinen esi-isä. Tämä kertoo siitä, että esihistoriassa osalla miehistä on ollut huomattavasti suurempi lisääntymismenestys kuin naisilla.
”Sinkkuongelma” ratkeaisikin kätevästi, jos monivaimoisuus tulisi jälleen hyväksytyksi. Valitettavasti se vain tarkoittaisi samalla joukkoa miehiä, jotka jäävät ilman kumppania. Ja kulttuurien välinen vertailu kertoo, että tällaiset olosuhteet eivät ole suotuisia esimerkiksi rauhanomaisen demokratian kehittymiselle.
Ratkaisu 3: Sarja-avioituminen
On väitetty, että ihminen on ns. sarja-avioituja. Monet linnut esimerkiksi muodostavat ihmisen tapaan parisuhteita ja hoitavat yhdessä jälkeläisiään, mutta kumppani saattaa vaihtua seuraavaksi pesintäkaudeksi. On selviä merkkejä siitä, että ihminenkin on valmistettu olemaan rakastuneena enimmillään joitakin vuosia. Kaikki tietävät, että sydän muuttaa mieltään ja että intohimoisinkin rakkaus laimenee. Rakkauden jälkeen seuraa yleensä tasaisempi kiintymys kumppaniin ja yhteisiin jälkeläisiin.
Jotta koulutettu nuori nainen saisi yhtä koulutetun miehen, hän joutuu joko tyytymään rinnakkaiskumppanin osaan tai sitten ottamaan toisella tai kolmannella kierroksella olevan sarja-avioitujan, yleensä vanhemman miehen. Jälkimmäinen strategia luo kouluttamattomien ja syrjäytyneiden sinkkumiesten ja jätettyjen ex-vaimojen joukot, joiden suhteen kysyntä ja tarjonta harvoin kohtaavat.
Lopulta on syytä pitää mielessä paleontologi Björn Kurténin huomio:
Parinvalinta on ihmislajilla poikkeuksellista, koska molemmat sukupuolet ovat niin valikoivia. Nisäkäsmaailmassa naaras tekee yleensä suuremmat investoinnit poikasten eteen, joten se on myös yleensä valikoivampi sukupuoli. Näin on myös ihmisellä, mutta ihmiskoiras on siitä poikkeuksellinen, että se osallistuu hyvin aktiivisesti perheen hyvinvointiin – ja on täten myös erittäin valikoiva.
Vaikka ihmislajilla molemmat sukupuolet ovat valikoivia, kriteerit ovat melko erilaisia. Molemmat tahtovat tietysti mieluummin kumppanin, joka on tunteellisesti sitoutunut, ja joka samalla täyttää tietyt henkiset ja fyysiset edellytykset. Erot tulevat esiin siinä, että ihmisnaaras mieltyy maskuliinisiin piirteisiin ja koiras feminiinisiin. Tällaiset ominaisuudet (kasvonpiirteet, äänet, tuoksut) saattavat joko olla signaaleja kumppanin (geneettisestä) laadusta tai yhteensopivuudesta tai sitten ne kertovat hedelmällisyydestä – tai kaikista näistä.
Suurimmillaan sukupuolten väliset mieltymyserot näyttävät liittyvän kumppanin resursseihin. Lasten eloonjäämiselle ja täten naisen geenien siirtymiselle on ollut eduksi, jos mies tai tämän suku on pystynyt tarjoamaan lastenhoidossa hyödyllisiä resursseja. Olemme sellaisten naaraiden jälkeläisiä, jotka ovat tehneet tässä suhteessa oikeita valintoja. Siksi koiras, jolla on statusta ja älyä edelleen kiinnostaa naaraita - sellaisiakin, jotka eivät edes halua lapsia. Status ja älykkyys voivat lisäksi olla merkkejä koiraan geneettisestä laadusta.
Toinen ja harvemmin esitetty selitys naisten statusmieltymykselle ei liity lapsen eloonjäämiseen vaan siihen, kuinka hedelmällinen perhe on. Teorian mukaan nainen on miehen voimavarojen avulla takia pystynyt suuntaamaan enemmän omia resurssejaan siihen, että hän tulisi uudelleen raskaaksi sen sijaan, että hän olisi investoinut jo syntyneisiin lapsiin. Toisin sanoen miehen hoiva on saattanut kehittyä lapsen hyvinvoinnin sijaan/lisäksi ylläpitämään perheen hedelmällisyyttä. Evoluutioympäristön ankarissa olosuhteissa naisen hedelmällisyys ei ole ollut itsestäänselvyys.
Biologit ovat erimielisiä, mikä on näiden tekijöiden merkitys isän antaman hoivan (eli parisuhteen) ja naisen statusmieltymysten evoluutiolle. Lapsen eloonjääminen ja perheen hedelmällisyys eivät toki sulje toisiaan pois. Molemmat tekijät saattavat selittää nykyistä koulutettujen naisten ”sinkkuongelmaa”. Kaikille ei yksinkertaisesti riitä älykästä statuskoirasta.
(Naaraan tunteet ovat kehittyneet hakemaan niin hyviä geenejä kuin mahdollista ja niin hyvää hoivaa perheelle kuin mahdollista. Olosuhteista riippuu jonkin verran, minkä verran painotus kohdistuu hyviin geeneihin ja minkä verran hoivaan.)
Ratkaisu 1: Kumppani löytyy, kunhan markkinatilanne on selvitetty
On selvää, että kaikki naiset eivät voi saada laadukkainta miestä. Emme myöskään voi olla sellaisten naisten jälkeläisiä, jotka jäivät haikailemaan herra täydellisen perään. Kilpailu on yksinkertaisesti liian kovaa. Ihmiselle onkin kehittynyt kyky arvioida oma asemansa pariutumismarkkinoilla, joka sitten suuntaa sitä, millaisiin yksilöihin rakastumme tai keitä kohtaan tunnemme inhoa. Siksi ”sinkkuongelma” ei ole kovin suuri ongelma: mieltymykset seuraavat omaa asemaa parinvalintamarkkinoilla. Tätä voidaan oikeastaan pitää rakastumisen yhtenä tarkoituksena. Rakastunut näkee kumppanissaan hyviä ominaisuuksia, joita muut eivät näe. Toisin sanoen rakastumisen takia tuntuu siltä, että emme parinvalinnassamme tee myönnytyksiä, vaikka kaikki niitä tekevätkin. Harva voi saada kuvankaunista, hyväluontoista, koulutettua ja arvostettua miljonääriä.
Kriteerit siis muuttuvat markkinatilanteen mukaan. Ennen pitkää duunarikin kelpaa maisterisneidoille, etenkin jos mies noudattaa jonkinlaista kaksoisstrategiaa. Tutkija Titta Tuohinen kirjoittaa: ”Jos tyyppi on toiselta hahmoltaan muusikko, elokuva- tai videofriikki tai muuta tämänkaltaista luovaa, hänelle ei nyrpistellä.”
Ratkaisu 2: Monivaimoisuus
Naisten korkeampi koulutustaso tulee epäilemättä vaikuttamaan tulevaisuuden parisuhteisiin. Seksuaalivalinta on tehokas evoluutiovoima, jonka suuntaa ja vaikutuksia on kuitenkin vaikea ennustaa. Varmaa on vain, että iso osa naisista, jotka ehdottomasti haluavat yhtä koulutettua miestä, jää joko sinkuiksi tai korkeasti koulutetun miehen toiseksi vaimoksi tai rinnakkaissuhteeksi. Menestyneille miehille tämä ei toki ole ongelma. Nisäkäskoiraille tyypilliseen tapaan miehillä on naisia enemmän moniavioisuutta tukevia ominaisuuksia.
Kaikissa tutkituissa kulttuureissa miehet esimerkiksi kaipaavat enemmän vaihtelua seksipartnereihin. Miehillä on myös enemmän ja konkreettisempia seksuaalifantasioita. Naisten fantasiat ovat emotionaalisempia, intiimimpiä ja voimakkaammin yhteydessä johonkin tiettyyn tilanteeseen. Lisäksi suhteen alussa miehet haluavat harrastaa seksiä naista aikaisemmin ja he myös haluavat seksiä uudelleen nopeammin. Merkittävää on myös se, että miehet madaltavat valintakriteerejä lyhytaikaisissa (seksi)suhteissaan, kun taas naiset sen sijaan pyrkivät nostamaan kriteerejään.
Myös seuraavat ominaisuudet kertovat taipumuksista monivaimoisuuteen: miehet fantisoivat useammin ryhmäseksistä (useamman kuin yhden naisen kanssa samanaikaisesti) ja he myös maksavat seksistä useammin. Lisäksi miehet käyttävät enemmän kaupallista ja kuvallista pornografiaa. Naiset kuluttavat pornon sijasta enemmän romanttisia novelleja ja saippuasarjoja, joiden miespäähenkilöt yleensä lopulta sitoutuvat naiseen tunteellisesti. On myös havaittu, että miehillä on enemmän rinnakkaissuhteita ja että he tulkitsevat ei-seksuaaliset vihjeet helpommin seksuaalisiksi. (Nähdessään naisen minihameessa moni mies ajattelee, että “tuo haluaa seksiä juuri nyt”.) Kädellislajeille tyypilliseen tapaan miehet myös masturboivat enemmän ja aloittavat sen nuorempina.
Seuraava luettelo kertoo ihmislajin tai sen edeltäjien nykyistä monivaimoisemmasta evoluutiohistoriasta:
1. Miehet ovat kookkaampia ja heitä syntyy aavistuksen naisia enemmän.
2. Miehiä kuolee enemmän sekä synnynnäisten fysiologisten häiriöiden että ulkoisten syiden (esim. taistelut, taudit ja onnettomuudet) vuoksi.
3. Miehet ovat aggressiivisempia ja ottavat enemmän osaa sellaiseen väkivaltaan, joka johtaa vammoihin tai kuolemaan.
4. Naiset ovat valikoivampia ja vähemmän innokkaita parittelemaan.
Geeneissä havaitun vaihtelun perusteella on puolestaan arvioitu, että viimeisin kaikille ihmisille yhteinen esiäiti eli paljon kauemmin sitten kuin kaikille miehille yhteinen esi-isä. Tämä kertoo siitä, että esihistoriassa osalla miehistä on ollut huomattavasti suurempi lisääntymismenestys kuin naisilla.
”Sinkkuongelma” ratkeaisikin kätevästi, jos monivaimoisuus tulisi jälleen hyväksytyksi. Valitettavasti se vain tarkoittaisi samalla joukkoa miehiä, jotka jäävät ilman kumppania. Ja kulttuurien välinen vertailu kertoo, että tällaiset olosuhteet eivät ole suotuisia esimerkiksi rauhanomaisen demokratian kehittymiselle.
Ratkaisu 3: Sarja-avioituminen
On väitetty, että ihminen on ns. sarja-avioituja. Monet linnut esimerkiksi muodostavat ihmisen tapaan parisuhteita ja hoitavat yhdessä jälkeläisiään, mutta kumppani saattaa vaihtua seuraavaksi pesintäkaudeksi. On selviä merkkejä siitä, että ihminenkin on valmistettu olemaan rakastuneena enimmillään joitakin vuosia. Kaikki tietävät, että sydän muuttaa mieltään ja että intohimoisinkin rakkaus laimenee. Rakkauden jälkeen seuraa yleensä tasaisempi kiintymys kumppaniin ja yhteisiin jälkeläisiin.
Jotta koulutettu nuori nainen saisi yhtä koulutetun miehen, hän joutuu joko tyytymään rinnakkaiskumppanin osaan tai sitten ottamaan toisella tai kolmannella kierroksella olevan sarja-avioitujan, yleensä vanhemman miehen. Jälkimmäinen strategia luo kouluttamattomien ja syrjäytyneiden sinkkumiesten ja jätettyjen ex-vaimojen joukot, joiden suhteen kysyntä ja tarjonta harvoin kohtaavat.
Lopulta on syytä pitää mielessä paleontologi Björn Kurténin huomio:
Satojen tuhansien ja miljoonien vuosien ajan miehet ja naiset ja ennen heitä apinaihmiskoiraat ja -naaraat ovat siis yrittäneet valikoida jonkinlaista vastakkaisen sukupuolen ihannetta. Kun siis miehet tai naiset puhuvat halventavasti toisesta sukupuolesta, he väheksyvät todellisuudessa itseään, omaa sukupuoltaan, sillä tietyssä mielessä voidaan sanoa että mies on luonut naisen ja nainen miehen. Tilanne on kenties täsmälleen se jonka olemme ansainneet.
