perjantai 31. lokakuuta 2008

Kulttuurisesti tuotetut biologiset halut?

”Vaikka vain yksi yllyke tuhannesta huipentuisi paritteluun, himon tehtävä on joka tapauksessa parittelun motivoiminen.”

Donald Symons 1979



Yliopisto 10/2008 –lehdessä käsiteltiin prostituutiota tutkineiden Anne-Maria Marttilan ja Anna Kontulan näkemyseroja (Pekka Vanhanen: Väittelyä prostituutiosta, s. 32–34). Tekstissä kysytään, onko biologia syynä siihen, että prostituoitujen asiakkaat ovat lähes kaikki miehiä. Marttila linjaa seuraavasti:
Miehen vahvemmat biologiset tarpeet on kulttuurisesti tuotettu käsitys.

Seuraavassa ei oteta kantaa siihen, mitä lausunto tarkoittaa. Lausunnosta kun ei selviä, onko Marttilan mielestä miehillä keskimäärin voimakkaampi halu seksuaaliseen vaihteluun vai onko se vain ”käsitys”. Vai tarkoittaako Marttila, että tarpeet kenties ovat suuremmat, mutta että ne ovat kulttuurin tuottamia? Jos lausunnolla tarkoitetaan sitä, että biologiset tarpeet rakentuvat kulttuurisesti, se ei oikeastaan tarkoita mitään. Pitäisi tarkentaa, kuka nämä biologiset halut tuottaa, millä mekanismilla ja miksi. Ja mikä niistä tekee ”biologisia”?

Lisäksi näyttää siltä, että monet ihmiskoiraiden ja –naaraiden väliset erot seksuaalisissa haluissa ilmenevät kaikissa kulttuureissa. Voisiko näistä käyttää ”kulttuurisesti tuotetun” sijasta ilmausta ”lajityypillistä”? Toisin sanoen, onko mieltä puhua kulttuurisesti tuotetuista ilmiöistä, jos kaikilla kulttuureilla on taipumus tuottaa näitä. Ilkka Pyysiäinen kirjoittaa Tieteessä tapahtuu 7/2008 –lehdessä aiheeseen liittyen:
On eri asia sanoa, että jokin piirre on kulttuurista riippumaton merkityksessä ’kaikesta kulttuurista riippumaton’, kuin että sen kehittyminen ei riipu siitä, mihin nimenomaiseen kulttuuriin asianomainen on syntynyt.

Seuraavassa on suppea lista joistakin sukupuolten välisten erojen ilmenemismuodoista. Tämän Rakkauden evoluutio –kirjasta muokatun esityksen tarkoitus ei ole korostaa sukupuolten välisiä eroja, vaan lukijan on syytä tunnistaa, että koiraiden ja naaraiden taipumuksissa on tavattoman suuri määrä päällekkäisyyttä, ja että sukupuolten erot saattavat monesti peittyä yksilöiden välisiin eroihin (lähdeviitteet löytyvät Rakkauden evoluutiosta). Kunkin esimerkin kohdalla kannattaa pohtia, mitä kulttuurinen tuottaminen voisi tarkoittaa (kuka, miten, miksi).

1. Koiraat haluavat enemmän tilapäissuhteita kuin naaraat. Kaikissa tutkituissa kulttuureissa koiraat kaipaavat enemmän vaihtelua seksipartnereihin. Tuoreen tutkimuksen mukaan koiraat ilmoittavat haluavansa jopa kolme kertaa enemmän seksikumppaneita kuin naaraat.

2. Koirailla on enemmän ja konkreettisempia seksuaalifantasioita. Naaraiden fantasiat ovat emotionaalisempia, intiimimpiä ja voimakkaammin yhteydessä johonkin tiettyyn tilanteeseen. Nämä tulokset ovat erityisen merkittäviä, koska yhteiskunnallisten normien voi olettaa vaikuttavan kaikkein vähiten juuri fantisointieroihin. Mainituista eroista huolimatta sukupuolten seksuaalifantasiat sisältävät yhtä paljon kuvitelmia kumppanin kasvoista.

3. Suhteen alussa koiraat haluavat harrastaa seksiä naarasta aikaisemmin.

4. Koiraat haluavat seksiä uudelleen nopeammin.

5. Koiraat madaltavat valintakriteerejä lyhytaikaisissa (seksi)suhteissaan, naaraat sen sijaan pyrkivät nostamaan kriteerejään.

6. Koiraat fantisoivat useammin ryhmäseksistä (useamman kuin yhden naaraan kanssa samanaikaisesti).

7. Koiraat maksavat seksistä useammin.

8. Koiraat käyttävät enemmän kaupallista ja kuvallista pornografiaa. Toki naaraatkin esimerkiksi vuokraavat pornovideoita, mutta he käyttävät niitä pikemminkin elvyttämään seksielämää kumppanin kanssa kuin masturbointiin. Naaraat kuluttavat pornon sijasta romanttisia novelleja ja saippuasarjoja, joiden koiraspäähenkilöt yleensä lopulta sitoutuvat naaraaseen tunteellisesti.

10. Koirailla on enemmän rinnakkaissuhteita.

11. Koiraat tulkitsevat ei-seksuaaliset vihjeet helpommin seksuaalisiksi.

12. Koiraat masturboivat enemmän ja aloittavat sen nuorempina. ”Erikoisen tärkeä on lisäksi se tosiasia, että sama ero sukupuolten välillä esiintyy monilla muilla kädellislajeilla” (Ford & Beach 1969).

13. Koiraille yksi syy ystävyyssuhteen solmimiseen naaraan kanssa on mahdollisuus seksin harrastamiseen. Koiraat myös suosivat ystävyyssuhteissaan seksuaalisesti puoleensavetäviä naaraita. Lisäksi koiraat ilmoittivat naaraita useammin ystävyyssuhteen päättymisen syyksi seksin puuttumisen.

14. Koiraat pitävät naaraita enemmän omista ja kumppaninsa sukuelimistä.

15. Myös lisääntymispsykologiaan mahdollisesti liittyvät patologiat ovat sukupuolilla erilaisia: esimerkiksi yli 90 % syömishäiriöistä kärsivistä on naaraita.

Sukupuolierojen tarkasteleminen on mielenkiintoinen ja tehokas tapa yksilöidä sukupuolille tyypillisiä sopeutumia, mutta samalla on huomattava, että sukupuolten väliset erot eivät välttämättä itsessään ole sopeutumia. Ne ovat sopeutumien ja niiden sivutuotteiden käyttäytymisilmentymiä, ja niiden tunnistaminen on vasta ”adaptionistisen ohjelman” ensimmäinen askel – ei sen lopullinen tavoite.

Seuraava luettelo polygyynisille lajeille tyypillisistä ominaisuuksista taas kertoo ihmiskoiraan promiskuiteettisista taipumuksista sekä ihmislajin tai sen edeltäjien nykyistä polygyynisemmästä evoluutiohistoriasta.

1. Ihmiskoiraat ovat naaraita kookkaampia ja heitä syntyy aavistuksen naaraita enemmän.
2. Koiraita kuolee naaraita enemmän sekä synnynnäisten fysiologisten häiriöiden että ulkoisten syiden (esim. taistelut, taudit ja onnettomuudet) vuoksi.
3. Koiraat ottavat suurempia riskejä saadakseen kumppaneita.
4. Koiraat ovat naaraita aggressiivisempia ja ottavat enemmän osaa sellaiseen väkivaltaan, joka johtaa vammoihin tai kuolemaan.
5. Lapsena koiraat leikkivät kilpailullisemmin.
6. Naaraat ovat valikoivampia ja vähemmän innokkaita parittelemaan.

Mitokondriogeeneissä havaitun vaihtelun perusteella on puolestaan arvioitu, että viimeisin kaikille ihmisille yhteinen esiäiti eli noin 140 000 vuotta sitten. Y-kromosomigeenien perusteella viimeisin kaikille koiraille yhteinen esi-isä sen sijaan eli vain noin 60 000 vuotta sitten. Naaraspuolinen, kaikille yhteinen esivanhempi on siis elänyt huomattavasti kauempana historiassa. Tämä kertoo siitä, että esihistoriassa osalla koiraista on ollut huomattavasti suurempi lisääntymismenestys kuin naarailla.

keskiviikko 15. lokakuuta 2008

Moraalitunteista

Tässä muutaman vuoden takainen kirjoitukseni koskien moraalitunteiden evoluutiota.

Moraali on tarkoituksenmukainen vaistokokoelma

Biologit ovat menestyksekkäästi löytäneet selityksiä sille, miksi eri eläinlajien käyttäytymispiirteet eroavat toisistaan. Enää ei ole kiistanalaista sanoa, että luonnonvalinta on synnyttänyt erilaisia käyttäytymismalleja aivan kuten se on saanut aikaan erilaisia anatomisia rakenteita. Harva kiistää myöskään sitä, että luonnonvalinta on muokannut ihmislajinkin anatomiaa.

Mutta mikään teoria ei ole herättänyt yhtä räikeästi vääristeltyjä tulkintoja kuin väite siitä, että luonnonvalinta on muokannut ihmisen sosiaalista ja moraalista käyttäytymistä. Viimeisin esimerkki on filosofian professori Juhani Pietarisen (2003) kirjoitus, jossa hän ensinnäkin kiistää, että biologiasta voitaisiin johtaa ”edes selityksiä moraaliselle toiminnalle”. Toiseksi, hän täysin perusteetta ja harhaanjohtavasti vihjailee, että biologit muka olisivat esittäneet geenien lisääntymiseen perustuvia moraalisia ohjeita.

Samoin Pietarisen mukaan se, että spermapankin ovella ei ole jonoja, kumoaa jotenkin biologien perusväittämiä ns. geenivalinnasta. Eivätkö miehet siis pyrikään levittämään geenejään? Tietämättömyyttä tai tarkoitushakuisuutta voi tuskin häpeämättömämmin esitellä. Käytännössä kaikki biologit ovat tehneet selväksi sen, että jonkin motiivin perimmäinen evoluutiosyy ei ole sama kuin yksilön oma motiivi [1]. Ihmiskoiraan evoluutioympäristössä ei ollut spermapankkeja, vaan siellä oli enemmän tai vähemmän hedelmällisiä naaraita. Niinpä nuoren ihmiskoiraan voimakkain seksuaalinen motivaatio ei nykyäänkään kohdistu spermapankkiin vaan tietynnäköisiin ja –ikäisiin naaraisiin. Monet paheksuvat paitsi tällaisia huomioita myös biologisia selityksiä näiden käyttäytymispiirteiden kehittymiselle. Käyttäytymisen selittäminen tuntuu Pietarisellekin olevan liian lähellä käyttäytymisen puolustamista.

Kiista moraalin biologiasta on tätä laajempi. Matt Ridleyn mukaan useimmat filosofit näkevät moraalin kokoelmana joko hyödyllisiä tai mielivaltaisia konventioita, joita yhteiskunta on kasannut ihmisten harteille. Moraali on kuitenkin yhtä vähän konventio kuin muutkaan tunteet. ”Kun yksilö tympääntyy epäoikeudenmukaisuuteen tai julmuuteen, hän turvautuu vaistoon sen sijaan että hän käyttäisi järkeään tunteen hyödyn punnitsemiseen, saati toistaisi konemaisesti jonkin muodikkaan konvention” (Ridley 1999, s. 162). Toivoisinkin Pietariselta tarkennusta siitä, kiistääkö hän 1) moraalisten tunteiden (esim. häpeä, kiitollisuus, suuttuminen) olemassaolon, 2) sen, että luonnonvalinta on muokannut ihmisen moraalitunteita, vai 3) sen, että moraalitunteet vaikuttavat inhimillisessä toiminnassa.

Biologit ovat siis esittäneet, että moraali on tiettyjä tarkoitusperiä palveleva vaistokokoelma. Moraalinen tuomitseminen, kiitollisuus tai liikuttuminen eivät tämän mukaan ole järjen avulla laskelmoituja sattumanvaraisia päätöksiä, vaan vaistojen ja tunteiden ilmauksia. Ridleyn mukaan ihmislaji onkin vajonnut niin syvälle moraalisten olettamusten mereen, että on äärimmäisen vaikea kuvitella maailmaa ilman niitä. ”Maailma, joka ei velvoittaisi ihmisiä vastavuoroisuuteen, reiluun peliin ja luottamukseen muita ihmisiä kohtaan olisi yksinkertaisesti käsittämätön”.

VIITTEET

[1] Tämä pätee tietysti myös moraaliin: ”Ne peliteoreettiset ja taloustieteelliset syyt, joilla selitämme moraalia jäsentävien tunteidemme evoluutiohistoriaa, eivät tietenkään ole meidän moraalisia motiivejamme” (Sarmaja 2003).

KIRJALLISUUTTA

Pietarinen, Juhani (2003): Voidaanko moraali johtaa biologiasta? Tieteessä tapahtuu 8/2003. s.26-29.

Ridley, Matt (1999): Jalouden alkuperä. Arthouse. Helsinki.

Sarmaja, Heikki (2003): Moraalitunteet ja etujen ristiriita. s. 308-338. Teoksessa: Kanniainen, V. & Sintonen, M. toim. Etiikka ja talous. WSOY. Helsinki.

keskiviikko 1. lokakuuta 2008

Lisää tietämättömyyttä HS:ssä

Ei mennyt kuin jokunen päivä, kun HS:n TV-sivuilla ilmestyi lisää vastaavanlaisia väärinkäsityksiä sisältäviä lausuntoja (ks. ed. kirjoitus). Matti Ripatti kirjoittaa Kirsi Virtasen radio-ohjelmasta "Miksi naiset ovat miehiä parempia" seuraavasti (1.10.08):

"Miehen ruumis on niin monin tavoin hauraampi kuin naisen. Miksei evoluutio siis suosisi vahvempaa, sehän on sopivampi selviytymään?"

Lyhyet kommentit:

1. On totta, että miehellä on suurempi todennäköisyys saada geeniperäisiä oireita, esim. värisokeutta. Mutta tämä ei suinkaan tarkoita, että luonnonvalinta tämän takia suosisi toista sukupuolta toisen kustannuksella. (Parinvalintatilanteissa näin sen sijaan toisinaan tapahtuu, ks. Rakkauden evoluutio.)

2. Luonnonvalinnan mekanismeista: Usein vahvin ei ole sopivin, vaan luonnonvalinta saattaa yhtä hyvin suosia pelokkainta tai pienintä. Tai sitten valinta voi ylläpitää monenlaisia strategioita samanaikaisesti, ks. Hanna Kokko & Katja Bargum: Kutistuva turska (WSOY 2008).
Ripatti jatkaa:

"On riemastuttavaa, että joku ja nimenomaan joku nainen ottaa käyttöön juuri sellaiset evoluutiopsykologiset ja sosiobiologiset argumentit, joilla miehet ovat perustelleet vallitsevaa hierarkiaa."

Kommentit:

1. Argumentin esittäjän sukupuolella ei ole merkitystä argumentin pätevyyden kannalta. Ripatin lausunto on sama kuin hän väittäisi esimerkiksi, että ”naistutkijaa ei kannata uskoa siksi, että hän on nainen” (ks. Keisarinna-blogi). Kaiken lisäksi ohjelman kuunnelleen tuttavani Virpi Kaukon mukaan siitä ei voi varmuudella edes tietää, oliko se tehty huumorilla: Se nimittäin saattoi olla tehty vitsiksi, jossa oli tarkoituksella käännetty ympäri ne biologian vääristelyt, joilla vallitsevia hierarkioita on joskus 1800-luvulla puolusteltu (esim. naisten ei muka kannata opiskella, koska heillä on pienemmät aivot).

2. Evoluutiopsykologisilla tai sosiobiologisilla argumenteilla (mitä Ripatti niillä tarkoittaakaan) ei voida perustella vallitsevia hierarkioita tai muitakaan poliittisia tavoitteita. Evoluutiopsykologit antavat selityksiä ihmisillä tavatuille ominaisuuksille, mutta kyseiset selitykset eivät kerro mitään siitä, millaisiin yhteiskunnallisiin järjestelmiin meidän pitää pyrkiä. Evoluutiolla ei ole suunnitelmaa, mutta meillä ihmisillä tyypillisesti on. Toivoa sopii, että Ripatin suunnitelmiin kuuluisi perehtyminen evoluutioteoriaan.