perjantai 2. joulukuuta 2011

Teemanumero tautien välttämisestä

The Royal Societyn julkaisema teemanumero tautien välttämisestä on maksutta luettavissa verkossa tammikuun 2012 loppun. Lehdessä on monta mielenkiintoista artikkelia. Ks. esim. Valerie Curtisin juttu inhontunteen tärkeydestä.

torstai 1. joulukuuta 2011

Kuinka paljon on homoja? Lisääntyykö homoseksuaalisuus?

Homoseksuaalisuus jaetaan yleensä homoseksuaalisiin kokemuksiin, homoseksuaalisiin mieltymyksiin ja homoseksuaaliseen identiteettiin. Tämä on yksi syy, miksi homoseksuaalien prosenttiosuudet ovat vaihdelleet tutkimuksesta toiseen. On yksinkertaisesti hyvin vaikeaa päästä selvyyteen, mistä milloinkin on kyse. Toisenlainen syy liittyy yhteiskunnan sallivuuteen ja vapaamielisyyteen. Jos homous on kriminalisoitu tai muuten vaan syntiä ja paheksuttua, harva kertoo homoudestaan. Sallivimmissakaan kulttuureissa homoseksuaalien osuus - identiteetillä mitattuna - ei kuitenkaan ole noussut yli kuuden. Yleisesti tutkijat puhuvat miehillä parista prosentista ja naisilla noin neljästä. Konservatiivien pelko homouden leviämisestä ja siihen muka liittyvästä perhearvojen romahtamisesta onkin turha. Yksikään tutkimus ei ole osoittanut, että homoseksuaaliset kokemukset sinänsä synnyttäisivät homoidentiteetin. Homoseksuaaliset mieltymykset eivät myöskään ole nuoren oma valinta. Konservatiivit voisivat rauhoitella itseään sillä, että luonnonvalinta mittaa lisääntymismenestystä: se pitää valtaosan ihmiskunnasta jatkossakin heteroina.

perjantai 25. marraskuuta 2011

Inho on olennainen osa lisääntymispsykologiaa, osa 1

Seksuaalinen inho on olennainen osa ihmisen lisääntymispsykologiaa, siinä missä rakkaus ja mustasukkaisuuskin. Useimmissa parinvalintatutkimuksissa inhontunne on kuitenkin laiminlyöty. Yksi syy laiminlyöntiin on siinä, että ihmismieli ei askartele inhottavien asioiden parissa samalla tavalla kuin se askartelee miellyttävien asioiden parissa. Harva miettii, miltä tuntuisi rakastella alkoholisoituneen ällötyksen kanssa, mutta monet pohtivat, millaista se olisi vaikkapa oman suosikkinäyttelijän kanssa. Kyllästymisestä voi myös kirjoittaa olematta kyllästyttävä tai huumorista olematta hauska, mutta inholla on voimia manata esiin asioita, joita kirjoittaja ei voi hallita.

Tässä kirjoitussarjassa tarkastellaan seksuaalisen inhon tunnetta ja sen evolutiivisia syitä.

Tarkastellaan ensiksi yleistä inhon tunnetta. Eräässä tutkimuksessa selvitettiin, kenen hammasharjaa vastaajat käyttäisivät vähiten mieluusti: puolison sisaren, parhaan ystävän, esimiehen, postinjakajan vai television säätytön? Lähes kaikki vastasivat postinjakajan. Seuraavaksi vastenmielisintä oli oman esimiehen hammasharjan käyttö. Miksi vastaajat olivat niin yksimielisiä? Entä miksi pienetkin koiranjätökset pihapiirissä herättävät voimakasta ärtymystä? Tai miksi kavahdamme oksennusta? Tai miksi kosketamme mieluummin sinistä kuin keltavihreää tai punaista nestettä? Jotta ymmärtäisimme näitä reaktioita, täytyy ymmärtää yhtä ihmisen kuudesta perustunteesta, inhoa. Mitä inho on? Miksi sitä koetaan?

Ihminen on muiden eläinten tavoin ollut aina alttiina vaarallisille taudinaiheuttajamikrobeille. Erityisen himoittuja mikrobien mielestä ovat eri ruumiinaukot. Ne kuitenkin pyrkivät puolustautumaan monin tavoin; korvassa oleva vaha, silmien kyyneleet, nenän ja kurkun lima sekä kuukautiseritteet hoitavat tehtäväänsä taistelussa pöpöjä vastaan. Mutta aina nämä keinot eivät riitä, ja tarvitaan psykologisia puolustuskeinoja, tarvitaan inhoa.

Kaikissa kulttuureissa inhotaan esimerkiksi mädäntynyttä lihaa ja oksennusta. Samoin seksiä ja suutelua – erittäin riskialtista! – inhotaan vääränlaisen kumppanin kanssa. Harva tuntee postinjakajan, joten varmuuden vuoksi on parempi olla käyttämättä hänen hammasharjaansa. Inho on siis intuitiivista mikrobiologiaa. Sen yhtenä tarkoituksena on pitää meidät terveinä, ja samalla estää ei-toivottuja raskauksia. Tunne estää meitä esimerkiksi syömästä tai koskettelemasta pilaantunutta ruokaa. Todennäköisesti inhon laukaisevat tekijät olivat pahimpia tautilähteitä esihistoriamme rehevällä savannilla. Siellä tunne siirtyi myös sosiaaliseen maailmaan: moraaliltaan epäilyttävä henkilö herättää inhoa, ainakin kuvaannollisesti.

Seksuaalisen inhon tunteen huomaa nopeasti, kun ajattelee seksiä satunnaisen vastaantulijan kanssa. Tällöin päällimmäinen tunne ei yleensä ole seksuaalinen himo vaan pikemminkin inho ja pidättyvyys. Tunteet eivät siis mene nollasta sataan, vaan joskus ollaan pakkasen puolella.

Toisaalta luonnonvalinnan olettaisi suosineen nimenomaan niitä, jotka ovat kiinnostuneimpia seksistä ja täten kovimpia lisääntymään. Onko tämä seikka ristiriidassa seksuaalisen inhon kanssa? Luonnonvalinta toki suosii lisääntyjiä, mutta juju on siinä, että rajoittamaton seksinhimo, etenkään naisilla, ei ole lisääntymiseen paras mahdollinen strategia. Myös esimerkiksi jälkeläisten eloonjääminen tulee huomioida. Tämä tuo suuren joukon seksinhimoa rajoittavia sosiaalisia ja kulttuurisia motiiveja.

Seksuaalisen inhon tehtävä on estää meitä harrastamasta seksiä tietynlaisten henkilöiden kanssa. Jos ihmismielestä poistaisi kyvyn tuntea inhoa, vaikutukset olisivat dramaattisia. Harrastaisimme seksiä jopa lastemme, sisartemme ja vanhempiemme kanssa. Tämä sukulaisiin kohdistuva seksuaalinen inho on erityisen helppoa ymmärtää evoluution näkökulmasta. Luonnonvalinta suosi aktiivista seksuaalisen vastenmielisyyden tunnetta sellaisia henkilöitä kohtaan, joiden lähellä olemme varhaislapsuudessa kasvaneet, koska lähellä kasvaneet ovat yleisesti olleet lähisukulaisia, ja koska sisäsiittoiset jälkeläiset ovat usein sairaalloisia tai lyhytikäisiä. Tämänkaltaisen seksuaalisen vastenmielisyyden suuntautumisessa varhaislapsuuden kokemukset siis ovat ratkaisevia. Kyseinen inhomekanismi on tarkoitettu toimimaan perheen ja suvun sisällä, mutta joskus se toimii myös sellaisia luokkatovereita kohtaan, joiden kanssa on oltu lähes päivittäin alaluokilta asti.

Inho on olennainen osa lisääntymispsykologiaa, osa 2

Kaikki pitkään seurustelleet pariskunnat tietävät, että seksuaalinen intohimo ja korkea yhdyntätiheys eivät jatku muutamaa kuukautta tai vuotta pitempään. Saman vartalon katseleminen ja rakasteleminen vuodesta toiseen poistaa kumppaneilta sen halukkuuden ja himon, jota molemmat alussa tunsivat. Jopa fyysisesti kaikkein viehättävimmät pariskunnat voivat pitkästyä toisiinsa ja hakeutua uusiin suhteisiin. Edvard Westermarckin maineikkaassa Avioliiton historia –kirjassa (1932) tehdään vastaavanlainen huomio: ”Jokapäiväisen yhdyselämän ainainen yksitoikkoisuus tuudittaa rakkauden uneen, vaimentaa sen kiihkeyden ja synnyttää joskus salattua tahi julkista vihollisuuttakin aviopuolisoiden kesken. Tätä vihollisuutta havaitaan useimmiten sellaisissa avioliitoissa, jotka on solmittu rakkaudesta.”

Mutta miksi parisuhteen osapuolet niin usein kyllästyvät toisiinsa? Ja miksi uutuuden etsiminen vain johtaa noidankehään, joka lisää suhteeseen sisältyvää harmia ja tyytymättömyyttä? Osaselitys voi olla siinä, että osa ihmisen taipumuksista sopii huonosti yksiavioisuuteen. Meissä on taipumus sekä kyllästymiseen ja uutuudenviehätykseen että jonkinlaiseen turvallisuudentarpeeseen. Kun tämänkaltaisten tunteiden evoluutiolle haetaan selitystä, on tarkasteltava niistä koituneita lisääntymisetuja. Tässä yhteydessä on aiheellista pohtia, ovatko miehet tai naiset saaneet joissakin olosuhteissa kelpoisuusetua siitä, että himo on muuttunut kyllästymiseksi tai jopa inhoksi.

Otetaan esimerkiksi parisuhde, joka on jatkunut muutaman vuoden ilman jälkeläisten syntymistä. Ihmisen evoluutioympäristössä, jossa ei ollut ehkäisyä, tämä on käytännössä tarkoittanut, että toinen puolisoista on hedelmätön. Niinpä hedelmällinen osapuoli – olipa hän kumpi tahansa – on hukannut lisääntymispotentiaalinsa, mikäli hän on pysynyt sitoutuneena ja uskollisena. On varmaa, että kukaan meistä ei ole tällaisen yksilön jälkeläinen.

Tämä itsestäänselvyys ei kuitenkaan vielä takaa sitä, että luonnonvalinta olisi päässyt suosimaan kyllästymistä (ja inhoa) lapsettomissa parisuhteissa. Mutta jos näin on tapahtunut, voidaan olettaa, että moni toisilleen täysin sopiva pari ”kasvaa eri suuntiin” lähinnä sen takia, että he käyttävät ehkäisyä. Ratkaisevaa tässä skenaariossa on se, minkä verran ihmisen evoluutioympäristössä esiintyi hedelmättömyyttä. Mikäli hedelmättömyys oli yleistä, tällöin kyllästymisen ja inhonkin tunteet olisi helppoa ymmärtää. Luonnonvalinta joka tapauksessa suosii – jos sillä on tilaisuuksia – niitä yksilöitä, jotka tunnistavat olosuhteet, joissa vanhan suhteen purkaminen hyödyttää hänen geenejään.

Kyllästymisessä ja inhossa ei tietysti tarvitse olla kyse lapsettomuudesta. Myös lapsia saaneet parit ennen pitkää kyllästyvät toisiinsa, vaikka tutkimusten mukaan lapsilla onkin taipumus pitää vanhempia pitempään yhdessä. Evoluutioteorian perusteella voidaan olettaa, että monesti tällöin on kyse siitä, että kumppanin asema pariutumismarkkinoilla suhteessa yksilön omaan asemaan on jollakin tavalla muuttunut. Tällöin pitkäaikainen kiintymys ja uskollisuus eivät kenties ole olleet geenien kannalta parhaita mahdollisia strategioita.

Sukupuolten väliset erot seksihaluissa lienevät myös universaali ilmiö pitkäaikaisissa suhteissa – niiden suuntaa vain on vaikea ennustaa. Varsinkin kun on kyse vanhoista ihmisistä, evoluution perusteella tehdyt ennusteet saattavat mennä kaikkein pahiten pieleen. Vanhuksiin kohdistuvat valintapaineethan eivät ole enää yhtä voimakkaita kuin nuorilla yksilöillä.

Eräs biologinen tekijä seksuaalisiin haluihin liittyvien konfliktien taustalla saattaa olla optimaalinen perhekoko. Evoluutioympäristössä tilanne on luultavimmin ollut se, että naisen geenien kannalta optimikoko perheelle on ollut pienempi kuin miehen geenien kannalta. Naiset kun riskeeraavat synnytyksissä enemmän. Miehet eivät myöskään voi olla täysin varmoja isyydestään. Heidän näkökulmastaan harvat yhdyntäkerrat tarkoittivat suurempaa todennäköisyyttä sille, että nainen tuli raskaaksi jollekin toiselle miehelle. Mies voi lisätä todennäköisyyttä, että ainakin osa jälkeläisistä on hänen omiaan, sekä harrastamalla seksiä useammin että vahtimalla naista mahdollisimman hyvin – toki myös hyvällä kohtelulla on saattanut olla tällaisia vaikutuksia.

Inho on olennainen osa lisääntymispsykologiaa, osa 3

Inhoteeman puitteissa on syytä käsitellä myös erektiota ja impotenssiongelmia. Minkälaisissa tilanteissa miehen ”kannattaa” jäädä ilman erektiota? On selvää, että mies pystyy pienellä vaivalla saamaan jälkeläisen. Niinpä on omituista, ettei hän aina pysty parittelemaan. Eikö miehen geenien kannalta olisi ollut hyödyksi, jos hän olisi aina, kaikkialla ja nopeasti valmis yhdyntään? Erektiohäiriöiden yleisyys vaikuttaa siis evolutiiviselta paradoksilta.

Tämän johdosta on ehdotettu, että erektio olisi niin kutsuttua haittaperiaatetta noudattava merkki miehen elinvoimaisuudesta: vain laadukas mies pystyisi suoriutumaan erektion vaatimista neurovaskulaarisista tehtävistä. Selitys lienee kuitenkin kaukaa haettu, ja evoluutioteorian perusteella voidaan ennustaa monia olosuhteita, joissa miehen ei ”kannata” saada erektiota.

Tällaisia tilanteita ovat ainakin tapaukset, joissa naisen hedelmällisyysindikaattorit eivät ole kohdallaan: vanhuus tai laihuus voivat selvästi aiheuttaa kyvyttömyyttä miehissä, samoin kuukautiset. Myös nainen, joka ei vaikuta terveeltä (esimerkiksi hajun perusteella) ja jolta siis voi saada tartuntataudin, saattaa tehdä erektion mahdottomaksi. Joskus miestä näyttää pelottavan myös naisen liiallinen innokkuus. Tämä saattaa johtua juuri tautivaarasta. Onko nainen kenties ollut kaikkien kanssa yhtä innokas? Teoria tautien välttämisen vaikutuksista jää kuitenkin väistämättä jonkin verran avoimeksi, sillä evoluutioympäristön taudeista ei voida saada täyttä varmuutta. Toinen vaihtoehto on se, että miestä pelottaa se, että nainen käyttäytyy liian maskuliinisesti. Tätä tukevat havainnot siitä, että keskimäärin miehet eivät pidä naisista, joiden kunnianhimo on stereotyyppisellä tavalla maskuliininen. Tämä olisi tosin vasta ilmiön välitön selitys, jolle vielä pitää antaa evolutiivinen selitys.

Kolmas mahdollisuus on se, että pidättäytymällä mies haluaa tiedostamattaan varmistua siitä, että naisen kohdussa ei jo ole toisen miehen siittämää sikiötä. Tämä vaihtoehto koskee siis vain uusia suhteita ja sitoutumishaluista miestä. Tässä yhteydessä kannattaa myös huomata, että impotenssi ei koske pelkästään stressin vaivaamia länsimaisia miehiä. Antropologi Marjorie Shostak haastatteli afrikkalaisen keräilijäheimon jäseniä. Eräs nainen kertoo, että kaikilla miehillä penis ei kovene ollenkaan: ”Se voi tapahtua yhtä hyvin nuorille kuin vanhoillekin. Heidän peniksensä on pehmeä, kuin kangas. Kun mies on naisen kanssa, mutta hänen peniksensä ei jäykisty, mies ajattelee: ‘Mistä tämä johtuu?’ Hän koskettaa itseään: ‘Mitä minulle tapahtuu?’ Hän koskettaa itseään uudestaan.”

Kyseisellä naisella oli asiasta omakohtaisia kokemuksia: ”Olin kerran sellaisen nuoren miehen kanssa. Sen jälkeen hän on saanut monta lasta. Se on minulle suuri yllätys!... Me makasimme yhdessä ja sukupuolielimeni olivat kuin tarjottimella. Mutta vaikka me kuinka yritimme (ja me yritimme!), siitä ei tullut mitään. Minä kysyin: ‘Mikä hätänä? Mitä sinun peniksesi tekee? Eikö se halua syötävää?’ Me yritimme, mutta mitään ei tapahtunut.” Naisen mukaan kyseinen mies kertoi tapauksesta ystävilleen seuraavasti: ”Eilen se nainen, jolta minä pyysin, oli halukas. Hän on todella kaunis! Mutta kun menin hänen luokseen, me vain koskettelimme toisiamme. En pystynyt rakastelemaan hänen kanssaan. Sydämeni halusi, mutta penikseni ei.” Kenties naisen sukupuolielimet olivat nuorukaisen mieleen liiankin tarjottimella?

lauantai 12. marraskuuta 2011

Oikeanlaista kemiaa?

Aamulehdestä kyseltiin ihmissuhteista. Tässä osa kysymyksistä ja pikaisia vastausluonnoksiani.

1. Voiko ihmisestä oppia pitämään vai jyllääkö ensivaikutelma "loppuun 
asti"?


Ihmiset osaavat tehdä oikeaan osuvia arvioita ihmisistä jo erittäin lyhyiden tuttavuuksien perusteella. Tämän mukaan ensivaikutelma on oikea ja luotettava. Toisaalta ihmiset joskus muuttuvat, jolloin ensivaikutelmaan nojaaminen ei kannata.
Syvempi pitäminen myös vaatii aikaa ja molemminpuolista panostamista suhteeseen. Ystävyydet, aivan kuten rakkaudetkin, ruokkivat toisiaan.
On paradoksaalista, että nykyisessä turvatussa hyvinvoinnissa monet kokevat olonsa turvattomiksi ja yksinäisiksi. Tuntuu kuin ihmiset kaipaisivat jonkinlaisia kovien aikojen kokemuksia, jossa toisten auttaminen ja yhteishenki ovat voimakkaammin esillä.

2. Millä perusteella ihmiset kiintyvät toisiinsa? Millä perusteella taas 
hyljeksivät?


Yksi peruste on toisen tarjoama apu. Mieluiten ihmiset valitsisivat ystäviä, jotka sekä pystyvät että haluavat auttaa. Sellaisista ystävistä käydään kuitenkin kovinta kilpailua.
Toisaalta kyse on myös siitä, kuka pystyy tarjoamaan juuri sellaista apua, josta on eniten hyötyä juuri sinulle. Eli aivan kuten parisuhteissa, ystävyydessäkään kukaan ei voi olla kaikille paras mahdollinen kumppani.
Ihminen ei kuitenkaan laskelmoi avun määrää kovin tietoisesti, vaan tunteet johtavat häntä ystävyyteen. Näiden ystävyystunteiden evoluutio silti selittyy keskinäisestä avusta koituneilla hyödyillä.
Avuliaisuuden lisäksi kyse lienee myös samankaltaisuudesta. Jos toinen on samanlainen, hän tehdessään olot itselleen mieluisiksi tekee ne sinullekin mieluisiksi. Kämppikseksi kannattaa valita sellainen, joka pitää samasta musiikista, menee nukkumaan samaan aikaan ja säätää huoneen lämpötilan samanlaiseksi.

3. Miten toisen ihmisen tykkäämistä voi opetella?

4. Kannattaako toisesta oppimaan pitäminen? Onko se siis joissain
tapauksissa yksilölle suotuisaa?



Jos tykkää kaikista paljon, altistaa itsensä hyväksikäytölle. Ilmeisesti siksi Luonto ei ole suosinut sellaisia, jotka tykkäävät kaikista niin paljon, että uhrautuvat kenen tahansa hyväksi. Toisaalta jos pitää huolen, ettei tule hyväksikäytetyksi, toisista pitäminen saattaa tuoda enemmän mielenrauhaa tai mielihyvän tuntemuksia.

torstai 10. marraskuuta 2011

Evoluutio ja mustasukkaisuus

Iltapäivälehti haastatteli taannoin mustasukkaisuudesta. Tässä pohdintojani.

Millä tavoilla evoluutiobiologia selittää ihmisen mustasukkaisuutta?

Mustasukkaisuus on kehittynyt suojaamaan parisuhteesta tulevia hyötyjä. Sen tehtävä on estää jätetyksi tulemista. Se myös ennaltaehkäisee kumppanin rinnakkaissuhteiden syntymistä.
Se, että tunnevalikoimaamme kuuluu mustasukkaisuus, kertoo luultavimmin siitä, että ihmisen evoluutioympäristössä on harrastettu syrjähyppyjä. Uskottomuutta tavataankin kaikkien kansojen parissa.

Löytääkö biologia selityksiä sekä naisten että miesten mustasukkaisuudelle?

Selitykset ovat pitkälti samanlaisia molemmille sukupuolille. Mustasukkaisuus on reagoimista kilpailijoihin, jotka uhkaavat suhdetta, johon on jo investoitu resursseja. Mustasukkaisuus motivoi toimimaan kyseistä uhkaa vastaan, ja se voi kohdistua puolisoon tai kilpailijaan.
Strategiat kumppanin pitämiseksi ovat moninaisia: yllätyssoitot, kumppanin vakoiluttaminen ystävillä, kumppanin pitäminen piilossa (ei viedä juhliin), parisuhteen osoittaminen mahdollisille kilpailijoille (kädestä pitäminen, koskettaminen), kumppanin ajankäytön monopolisointi (vapaa-ajankäyttö yhdessä), rankaiseminen flirtistä, emotionaalinen manipulointi (”kuolen jos jätät minut”), kilpailijoiden mustamaalaaminen ja väkivalta tai sillä uhkaaminen.

Onko mustasukkaisuus vain evoluution jäänne vai onko siitä hyötyä ihmiselle yhä?

Luultavasti mustasukkaisuus kykenee edelleen turvaamaan yksilöiden lisääntymisetuja. Miehelle mustasukkaisuus on pitkälti isyyden varmistamista ja naiselle pitkälti yksinhuoltajuuden välttämistä. Jos mustasukkaisuuden poistaisi lajiltamme, parisuhteet olisivat hyvin erilaisia.

Onko vain tavallinen mustasukkaisuus ihmiselle jollakin tavalla kannattavaa evoluution kannalta vai voiko myös sairaalloisesta mustasukkaisuudesta koitua jotain hyötyä?

Yleisesti ottaen luonto näyttää säätäneen mustasukkaisuuden yliherkäksi. Liika epäilevyyshän ei ole kovin haitallista. Hyväuskoisuudesta voi sen sijaan koitua suuria kustannuksia. Esihistoriallisen miehen kannalta pahin uskottomuuden muoto, jota hänen puolisonsa saattoi harrastaa, oli seksuaalinen uskottomuus. Mikäli nainen on harrastanut seksiä toisen miehen kanssa, puoliso ei voi enää olla varma isyydestään. Hän riskeeraa vuosikausien isyysinvestoinnit vieraan miehen jälkeläiseen. Kaikki kumppaninvalintaan ja tämän viehättämiseen käytetyt resurssit menisivät hukkaan. Hän myös menettäisi kumppaninsa resurssit jonkun muun jälkeläiselle. Asian ydin on siinä, ettemme ole - emme voi olla - sellaisten esi-isien jälkeläisiä.
Jos rakkauden kannattaa olla sokea, mustasukkaisuuden kannattaa usein nähdä liikaa.
Kaikesta on tietysti patologiset versionsa, jotka voivat haitata kaikkien osapuolten elämää.

lauantai 15. lokakuuta 2011

Ikä ja parinvalintamieltymykset

Ikä on merkittävä parinvalinnan kriteeri, ja naisen nuoruus on merkittävämpää miehelle kuin miehen nuoruus naiselle. Miksi ikä on niin keskeisessä roolissa? Miksi nuoruus ja seksuaalinen viehättävyys ovat naisilla niin voimakkaasti yhteydessä? Kyse on siitä, että hedelmällisyysindikaattorit ovat ihmisnaaraalla selkeämmin esillä. Miehet taas ovat käytännössä yhtä hedelmällisiä varhaisteinistä vanhukseksi asti, eikä vartalon rasvakerroksen jakautumisella ole hedelmällisyyden kannalta juuri merkitystä. Luonto ei toisin sanoen ole tasapuolinen. Ihmisnaaras tulee hedelmättömäksi aikaisemmin. Siksi emme ole sellaisten miesten jälkeläisiä, jotka nuoruudessaan mieltyivät vanhoihin kumppaneihin.

Naiskauneuden ja nuoruuden välistä yhteyttä ei siis voida selittää sillä, että länsimaisella kulttuurilla, erityisesti medialla olisi pakkomielle nuoruudesta, koska tällä perusteella kaikilla kulttuureilla on pakkomielle nuoruudesta. Miesten ulkonäkö ei rapistu yhtä nopeasti, kun he vanhenevat; ei sen takia, että yhteiskunnassamme vallitsisi kaksi erilaista arvosteluperustetta, vaan sen takia että miesten hedelmällisyys ei laske niin nopeasti.

Miesten nuoruusmieltymyksissä kyse ei välttämättä ole vain naisen sen hetkisestä hedelmällisyydestä. Nuorella naisellahan on paljon hedelmällisiä vuosia myös edessäpäin. Miehen aivoitukset voivat siis mennä seuraavaa rataa: nuori naaras = paljon yhteisiä jälkeläisiä. Mieltymystä nuoriin naisiin voidaan jopa pitää todisteena siitä, että ihmisellä mieskin pyrkii muodostamaan pitkiä parisuhteita.

Mieltymystä nuorempaan naiseen on saattanut tukea myös se seikka, että suhteesta – oli se pitkä tai lyhyt – syntyvän jälkeläisen todennäköisyys saada hoivaa on huomattavasti suurempi silloin, kun nainen on nuori: 20-vuotias saattaa tarjota hoivaa ja apua jälkeläiselle jopa 40 vuoden ajan, kun taas 40-vuotiaan tarjoama hoiva jää pakostakin lyhyemmäksi. Lisäksi nuoren naisen vanhemmat ovat todennäköisemmin elossa investoimassa lastenlastensa hyvinvointiin. (Luonnonvalinta voi suosia miehen investoimista hedelmättömään naiseen vain silloin, kun hänestä on hyötyä miehen geeniperillisille.)

Tosin tiedetään, että vanhemmat miehet aktiivisesti etsivät ja joskus myös menevät naimisiin hedelmällisyysiän ohittaneiden naisten kanssa. Miten tämä on mahdollista, jos miehille kerran on kehittynyt taipumus mieltyä hedelmällisyydestä kertoviin signaaleihin? Selitysmalleja ja -vaihtoehtoja on useita:

1. Nykyisissä yhteiskunnissa monet vanhat naiset näyttävät paljon nuoremmilta kuin he olisivat näyttäneet ihmisen evoluutioympäristössä. Sivilisaatio on tehnyt naiskauneudesta kestävämpää.

2. Sekä miehet että naiset joutuvat kilpailemaan avioliittomarkkinoilla. Niinpä heidän on säädettävä mieltymyksensä sille tasolle, jonka he voivat saavuttaa. Kaikki eivät mene naimisiin miljonäärin tai valokuvamallin kanssa, mutta tästä ei voida päätellä sitä, että resursseilla tai ulkonäöllä ei olisi merkitystä parinvalinnassa. Eli jos markkinavoimat, lähinnä nuoremmat miehet, eivät vaikuttaisi vanhojen miesten mahdollisuuksiin, he oletettavasti pariutuisivat vain hedelmällisten naisten kanssa. Kilpailutilanteesta johtuen 60-vuotias mies on valmis seurustelemaan esimerkiksi 55-vuotiaan naisen kanssa. On silti huomattava, että vanhojen miesten seksuaalifantasiat koskevat huomattavasti nuorempia naisia.

3. Miehen mieltymyksiä määrää osittain myös se, mitä naisen sukulaiset ovat valmiita hyväksymään, sekä tietysti se, mitä nainen itse haluaa. Vastaavasti teini-ikäiset pojat suosivat fantasioissaan ja toiveissaan jopa 10 vuotta itseään vanhempia naisia, jotka taas eivät yleensä osoita heihin mitään kiinnostusta.

4. Hedelmällisyysindikaattoreiden lisäksi miehet punnitsevat muita viehättävyystekijöitä, esimerkiksi naisen luonteenpiirteiden tai kiinnostusten samankaltaisuutta.

5. Vanha nainen saattaa myös tarjota samoja hyötyjä kuin miehen kenties jo päättynyt, nuoruusajalla alkanut parisuhde; esimerkiksi (iso)äidillistä hoivaa jälkeläisille.

On siis olemassa joukko tekijöitä, jotka saattavat samanaikaisesti ohjata miestä kiinnostumaan nuorista naaraista sekä kosiskelemaan vanhoja naaraita. Myös Benjamin Franklin suositteli nuorille miehille vanhempia naisia:

Rakkaudessasi sinun tulisi suosia vanhoja naisia nuorten sijasta... Koska kaikilla pystyssä kävelevillä eläimillä vajavaisuudet lihaksia täyttävissä nesteissä ilmenevät ensimmäiseksi ylimmissä osissa. Ensimmäisenä roikkuvat ja kurtistuvat kasvot, sitten niska, sitten rinnat ja käsivarret, alempien osien pysyessä yhtä täyteläisinä kuin ennenkin ... vyön alapuolen perusteella ei pysty erottamaan vanhaa naista nuoresta. Ja kuten pimeässä kaikki kissat ovat harmaita, ruumiilliset nautinnot vanhan naisen kanssa ovat vähintään samanlaisia, ja usein ylivertaisia.


Vanhojen naisten ja nuorten miesten pariutumisessa taas saattaa olla kyse seuraavankaltaisista seikoista:

1. Ihminen on hyvin joustava olento, ja moderneissa yhteisöissä yksilöiden kehittyminen on hyvin erilaista. Epäilemättä jotkut miehet kokevat voimakasta seksuaalista viehätystä vanhempiin naisiin. Useimmat kuitenkin tuntevat joko seksuaalista välinpitämättömyyttä tai jopa inhoa. Tämä saattaa olla osaselitys, miksi nuori mies ja vanhempi nainen -parit herättävät niin usein paheksuntaa. Ihmiset näyttävät tunnistavan, että jos ikäero on suuri kumpaan suuntaan tahansa, ihmiset yleensä tuntisivat inhonkaltaisia tunteita.

2. Kilpailu vanhemmista naisista on paljon vaatimattomampaa kuin kilpailu nuorista naisista, ja yleisesti ottaen nuoret miehet ovat heikoissa kilpailuasemissa.

3. Fyysinen seksuaalinen viehättävyys on vain yksi osa romanttista suhdetta; vanhemmat naiset ovat todennäköisesti paljon kiinnostavampia älyllisesti, vähemmän estyneitä seksuaalisesti, taitavampia rakastajia sekä kenties vähemmän vaativia. Benjamin Franklin lisäsi vielä sen, että vanhemmat naiset ovat kiitollisempia. Hänen mielestään rikkaat lesket ovat myös ”ainoa käytetty tavara, joka menee kaupaksi priimana.”

Tällä perusteella voidaan ennustaa, että vaihdevuosien jälkeen naiset eivät ole seksikumppanin suhteen enää niin valikoivia. Heillähän ei silloin ole enää niin paljon menetettävää. He eivät voi tulla raskaaksi sen enempää väärälle kuin oikeallekaan kumppanille. Loistartunnatkaan eivät ole enää niin merkittävä riski kuin nuoruudessa. Vaikka menetettävää ei ole paljoa, saatavaa kuitenkin riittää; mies voi tuoda esimerkiksi fyysistä tai materiallista turvaa, unohtamatta tietenkään seksuaalisia tarpeita. Luonnolla ei mitä ilmeisimmin ole ollut syytä hävittää hellyydentarvetta tai seksuaalisia himoja, vaikka lastentekovaihe olisi jo ohitettu. Ja yksi tapa alentaa kriteereitä on joustaa naisille tyypillisessä, miehen statusta ja vaurautta koskevissa vaatimuksissa.
(Vanhempien naisten alentuneista valintakriteereistä on hyvin vähän tieteellistä tutkimusta. Tiedetään, että naisten herkkyys inhontunteelle pienentyy iän myötä, mutta se saattaa johtua parinvalinnan ulkopuolisista seikoista.)

sunnuntai 5. kesäkuuta 2011

Lisää pituutta heti

Cosmopolitan-lehti kyseli pituuden merkityksestä parinvalinnassa. Tässä pikaisia pohdintojani.
Miehen ja naisen hedelmällisyys, lapsiin tehdyt investoinnit ja lisääntymisnopeus ovat hyvin erilaisia. Tämä näkyy eroina myös sukupuolten seksuaalipsykologiassa.
Miehet pitävät ulkonäköä ja nuoruutta keskimäärin tärkeämpinä kriteereinä kuin naiset. Naiset ovat keskimäärin tarkempia sukupuolikumppaneidensa laadusta ja pitävät kumppanin varakkuutta tärkeämpänä kriteerinä kuin miehet keskimäärin. Miehet ovat keskimäärin kilpailullisempia ja pitävät omaa statusta tärkeänä menestyäkseen parinvalinnassa.

Miesten heikkous fyysisesti kauniisiin naisiin on taas hyvin tunnettu tosiasia. Vaikka länsimaissa sukupuolten väliset erot ulkonäön arvostuksen suhteen ovat viime vuosikymmeninä pienentyneet, tällä erolla lienee silti biologinen alkuperä. Yhteiskunnan tavat ja säännöt ovat historian saatossa välillä vahvistaneet ja välillä kaventaneet eroa, mutta sen alkuperää ne eivät riitä selittämään.

Eräs miesten ulkoinen ominaisuus tulee kuitenkin usein ilmi parinvalintatutkimuksissa. Miehen pituus. Lapinlahden linnutkin lauloi aikanaan, että “Lisää pituutta heti, muuten ei aukene naisen peti”.
Koiraat ovat keskimäärin naarasta pitempiä myös lähimmillä apinasukulaisillamme. Tämä ei kuitenkaan täysin selitä pariskunnilla tavattuja pituuseroja: mikäli parinmuodostus olisi pituuden suhteen sattumanvaraista, sellaisia parisuhteita, joissa nainen on miestä pitempi, olisi huomattavasti enemmän. Naiset siis näyttävät haluavan itseään pitempiä miehiä.

Toistaiseksi ei ole varmaa, viehättääkö mies eniten silloin, kun hän on oikeassa suhteessa naista pitempi, vaikkapa noin kymmenen senttiä, vai perustuuko viehätys miehen absoluuttiseen pituuteen. Eri lajit lienevät hyvin erilaisia tässä suhteessa. Ihmisellä suhteellista pituustekijää tärkeämpi lienee miehen absoluuttinen pituus. Onkin havaittu, että se on suoraan yhteydessä miehen lisääntymismenestykseen.

Tämä pitkien miesten suurempi kelpoisuus saattaa johtua siitä, että heillä on keskimäärin parempi yhteiskunnallinen asema. Heiltä tulee siis enemmän resursseja perheeseen, jolloin lapsiakin voidaan tehdä enemmän tai heistä voidaan huolehtia paremmin. Evoluutiohistoriassa pitemmän miehen tarjoamat resurssit ovat myös saattaneet pitää naista hedelmällisempänä. Ankarissa oloissa hedelmällisyys ei ole itsestäänselvyys.

Toinen mahdollisuus on se, että suurempi kelpoisuus johtuu pituuden takana olevista perintötekijöistä. Pituus voisi siis olla yhteydessä jälkeläisten eloonjäämistä edistäviin ”hyviin geeneihin”. Toisaalta eräässä yhdysvaltalaisilla upseereilla tehdyssä tutkimuksessa kävi ilmi, että pitkien miesten suurempi lisääntymismenestys ei niinkään johtunut vaimon saamien lasten lukumäärästä vaan siitä, että pitkät upseerit perustivat useammin toisen perheen.

On joka tapauksessa luultavaa, että miehen pituudesta on evoluutioympäristössä ollut hyötyä myös naiselle – joko parempaa turvaa ja hoivaa tai parempia geenejä jälkeläiselle. Pituus saattaakin geneettisesti yhdenmukaisessa populaatiossa olla selvä merkki yksilön laadusta.

(Edellä mainitut pariutumisia koskevat tutkimustulokset eivät kuitenkaan näytä pätevän kaikkialla. Gambian maaseudulla sellaisten parien osuus, joilla mies on naista lyhyempi, on sama kuin mitä sattumanvaraisen pariutumisen perusteella voidaan olettaa. Naisen lisääntymismenestys oli myös ennustettavissa hänen oman pituutensa perusteella paremmin kuin miehen pituuden perusteella. Erilaisten ympäristöolosuhteiden sekä mahdollisten geneettisten tekijöiden vaikutukset on siis huomioitava tätäkin ominaisuutta tutkittaessa.)

Mielenkiintoinen yksityiskohta pituuden miellyttävyydessä on se, että Yhdysvaltain presidentiksi on valittu 1900-luvun alusta aina 1970-luvulle asti pitempi kahdesta pääehdokkaasta. Pituuden arvostus näkyy muutenkin hassuissa paikoissa: esimerkiksi lehtien seuranhakupalstoilla miehet ilmoittavat pituutensa useammin silloin, kun he ovat pitkiä. Evoluutiopsykologi Nigel Barber tekee seuraavanlaisen päätelmän ihmiskoiraiden fyysisestä koosta: ”Miehen ruumiinrakenne, kuten pituus, hartioiden leveys ja ylävartalon lihaksikkuus viehättää naisia seksuaalisesti ja pelottaa muita miehiä.”
Tällä perusteella on helppo olettaa, että pituuden ja lihaksikkuuden arvostaminen riippuu osittain ympäristöstä: olosuhteissa, joissa nainen kokee olevansa alttiina väkivallalle, hänen on kenties kannattanut suosia pitkiä miehiä puolisoinaan.

Lopuksi kannattaa huomata, että tutkijoiden pakkomiellettä kauneutta ja haluttavuutta kohtaan voidaan pitää jossakin määrin vinoutuneena. Tietoiset ajatukset epäilemättä askartelevat enemmän kauneuden parissa, mutta silti on mahdollista, että poikkeavan ja ruman piirteen havaitseminen on aivoillemme helpompi tehtävä. Rumuuden näkeminen saattaa siis olla tarkempaa ja nopeampaa. Asteikko, jolla kauneutta ja haluttavuutta tulee mitata, ei olekaan nollasta kymppiin vaan miinuskympistä pluskymppiin. Kauneus voitaneenkin osuvammin määritellä rumuuden puuttumisena pikemmin kuin päinvastoin. Tästä todisteena on se, että yksilöt – sekä miehet että naiset, sekä pitkät että lyhyet – voivat olla kauniita hyvin monilla eri tavoilla.

perjantai 3. kesäkuuta 2011

Koulutettujen naisten sinkkuongelma

Iltalehden toimittaja kyseli nykyisten koulutettujen naisten ongelmista kumppanin löytämisessä. Vastaukseni oli melkoista tajunnanvirtaa. Ensin kerroin jotakin yleistä valikoivuudesta ja sen taustalla olevista tekijöistä.

Parinvalinta on ihmislajilla poikkeuksellista koska molemmat sukupuolet ovat niin valikoivia. Nisäkäsmaailmassa naaras tekee yleensä suuremmat investoinnit poikasten eteen, joten se on myös yleensä valikoivampi sukupuoli. Näin on toki myös ihmisellä, mutta ihmiskoiras on siitä poikkeuksellinen, että se osallistuu hyvin aktiivisesti perheen hyvinvointiin – ja on täten myös erittäin valikoiva.

Vaikka ihmislajilla molemmat sukupuolet ovat valikoivia, kriteerit ovat melko erilaisia. Molemmat tahtovat tietysti mieluummin kumppanin, joka on tunteellisesti sitoutunut, ja joka samalla täyttää tietyt henkiset ja fyysiset edellytykset. Erot tulevat esiin siinä, että ihmisnaaras mieltyy maskuliinisiin piirteisiin ja koiras feminiinisiin. Tällaiset ominaisuudet (kasvonpiirteet, äänet, tuoksut) saattavat joko olla signaaleja kumppanin (geneettisestä) laadusta tai yhteensopivuudesta tai sitten ne kertovat hedelmällisyydestä – tai kaikista näistä.

Suurimmillaan sukupuolten väliset mieltymyserot näyttävät liittyvän kumppanin resursseihin. Lasten eloonjäämiselle ja täten naisen geenien siirtymiselle on ollut eduksi, jos mies tai tämän suku on pystynyt tarjoamaan lastenhoidossa hyödyllisiä resursseja. Olemme sellaisten naaraiden jälkeläisiä, jotka ovat tehneet tässä suhteessa oikeita valintoja. Siksi koiras, jolla on statusta ja älyä edelleen kiinnostaa naaraita - sellaisiakin, jotka eivät edes halua lapsia. Status ja älykkyys voivat toki olla myös merkkejä koiraan geneettisestä laadusta.

Toinen ja harvemmin esitetty selitys naisten statusmieltymykselle ei liity lapsen eloonjäämiseen vaan siihen, kuinka hedelmällinen perhe on. Teorian mukaan nainen on miehen voimavarojen avulla takia pystynyt suuntaamaan enemmän omia resurssejaan siihen, että hän tulisi uudelleen hedelmälliseksi sen sijaan, että hän olisi investoinut jo syntyneisiin lapsiin. Toisin sanoen miehen hoiva on saattanut kehittyä lapsen hyvinvoinnin sijaan/lisäksi ylläpitämään perheen hedelmällisyyttä. Evoluutioympäristön ankarissa olosuhteissa naisen hedelmällisyys ei ole ollut itsestäänselvyys.

Biologit ovat erimielisiä, mikä on näiden tekijöiden merkitys isän antaman hoivan (eli parisuhteen) ja naisen statusmieltymysten evoluutiolle. Lapsen eloonjääminen ja perheen hedelmällisyys eivät toki sulje toisiaan pois. Molemmat tekijät saattavat selittää nykyistä koulutettujen naisten ”sinkkuongelmaa”. Kaikille ei yksinkertaisesti riitä älykästä statuskoirasta.
(Naaraan tunteet ovat kehittyneet hakemaan niin hyviä geenejä kuin mahdollista ja niin hyvää hoivaa perheelle kuin mahdollista. Olosuhteista riippuu jonkin verran, minkä verran painotus kohdistuu hyviin geeneihin ja minkä verran hoivaan.)

Ratkaisu 1: Kumppani löytyy, kunhan markkinatilanne on selvitetty

On selvää, että kaikki naiset eivät voi saada laadukkainta miestä. Emme myöskään voi olla sellaisten naisten jälkeläisiä, jotka jäivät haikailemaan herra täydellisen perään. Kilpailu on yksinkertaisesti liian kovaa. Ihmiselle onkin kehittynyt kyky arvioida oma asemansa pariutumismarkkinoilla, joka sitten suuntaa sitä, millaisiin yksilöihin rakastumme tai keitä kohtaan tunnemme inhoa. Siksi ”sinkkuongelma” ei ole kovin suuri ongelma: mieltymykset seuraavat omaa asemaa parinvalintamarkkinoilla. Tätä voidaan oikeastaan pitää rakastumisen yhtenä tarkoituksena. Rakastunut näkee kumppanissaan hyviä ominaisuuksia, joita muut eivät näe. Toisin sanoen rakastumisen takia tuntuu siltä, että emme parinvalinnassamme tee myönnytyksiä, vaikka kaikki niitä tekevätkin. Hyvin harva voi saada kuvankaunista, hyväluontoista, koulutettua ja arvostettua miljonääriä.

Kriteerit siis muuttuvat markkinatilanteen mukaan. Ennen pitkää duunarikin kelpaa maisterisneidoille, etenkin jos mies noudattaa jonkinlaista kaksoisstrategiaa. Tutkija Titta Tuohinen kirjoittaa: ”Jos tyyppi on toiselta hahmoltaan muusikko, elokuva- tai videofriikki tai muuta tämänkaltaista luovaa, hänelle ei nyrpistellä.”

Ratkaisu 2: Monivaimoisuus

Naisten korkeampi koulutustaso tulee epäilemättä vaikuttamaan tulevaisuuden parisuhteisiin. Seksuaalivalinta on tehokas evoluutiovoima, jonka suuntaa ja vaikutuksia on kuitenkin vaikea ennustaa. Varmaa on vain, että iso osa naisista, jotka ehdottomasti haluavat yhtä koulutettua miestä, jää joko sinkuiksi tai korkeasti koulutetun miehen toiseksi vaimoksi tai rinnakkaissuhteeksi. Menestyneille miehille tämä ei toki ole ongelma. Nisäkäskoiraille tyypilliseen tapaan miehillä on naisia enemmän moniavioisuutta tukevia ominaisuuksia.

Kaikissa tutkituissa kulttuureissa miehet esimerkiksi kaipaavat enemmän vaihtelua seksipartnereihin. Miehillä on myös enemmän ja konkreettisempia seksuaalifantasioita. Naisten fantasiat ovat emotionaalisempia, intiimimpiä ja voimakkaammin yhteydessä johonkin tiettyyn tilanteeseen. Lisäksi suhteen alussa miehet haluavat harrastaa seksiä naista aikaisemmin ja he myös haluavat seksiä uudelleen nopeammin. Merkittävää on myös se, että miehet madaltavat valintakriteerejä lyhytaikaisissa (seksi)suhteissaan, kun taas naiset sen sijaan pyrkivät nostamaan kriteerejään.

Myös seuraavat ominaisuudet kertovat taipumuksista moniavioisuuteen: Miehet fantisoivat useammin ryhmäseksistä (useamman kuin yhden naisen kanssa samanaikaisesti) ja he myös maksavat seksistä useammin. Lisäksi miehet käyttävät enemmän kaupallista ja kuvallista pornografiaa. Naiset kuluttavat pornon sijasta enemmän romanttisia novelleja ja saippuasarjoja, joiden miespäähenkilöt yleensä lopulta sitoutuvat naiseen tunteellisesti. On myös havaittu, että miehillä on enemmän rinnakkaissuhteita ja että he tulkitsevat ei-seksuaaliset vihjeet helpommin seksuaalisiksi. (Nähdessään naisen minihameessa moni mies ajattelee, että “tuo haluaa seksiä juuri nyt”.) Kädellislajeille tyypilliseen tapaan miehet myös masturboivat enemmän ja aloittavat sen nuorempina.

Seuraava luettelo kertoo ihmislajin tai sen edeltäjien nykyistä monivaimoisemmasta evoluutiohistoriasta:
1. Miehet ovat kookkaampia ja heitä syntyy aavistuksen naisia enemmän.
2. Miehiä kuolee enemmän sekä synnynnäisten fysiologisten häiriöiden että ulkoisten syiden (esim. taistelut, taudit ja onnettomuudet) vuoksi.
3. Miehet ovat aggressiivisempia ja ottavat enemmän osaa sellaiseen väkivaltaan, joka johtaa vammoihin tai kuolemaan.
4. Naiset ovat valikoivampia ja vähemmän innokkaita parittelemaan.

Geeneissä havaitun vaihtelun perusteella on puolestaan arvioitu, että viimeisin kaikille ihmisille yhteinen esiäiti eli paljon kauemmin sitten kuin kaikille miehille yhteinen esi-isä. Tämä kertoo siitä, että esihistoriassa osalla miehistä on ollut huomattavasti suurempi lisääntymismenestys kuin naisilla.

”Sinkkuongelma” ratkeaisikin kätevästi, jos monivaimoisuus tulisi jälleen hyväksytyksi. Valitettavasti se vain tarkoittaisi samalla joukkoa miehiä, jotka jäävät ilman kumppania. Ja kulttuurien välinen vertailu kertoo, että tällaiset olosuhteet eivät ole suotuisia esimerkiksi rauhanomaisen demokratian kehittymiselle.

Ratkaisu 3: Sarja-avioituminen

On väitetty, että ihminen on ns. sarja-avioituja. Monet linnut esimerkiksi muodostavat ihmisen tapaan parisuhteita ja hoitavat yhdessä jälkeläisiään, mutta kumppani saattaa vaihtua seuraavaksi pesintäkaudeksi. On selviä merkkejä siitä, että ihminenkin on valmistettu olemaan rakastuneena enimmillään joitakin vuosia. Kaikki tietävät, että sydän muuttaa mieltään ja että intohimoisinkin rakkaus laimenee. Rakkauden jälkeen seuraa yleensä tasaisempi kiintymys kumppaniin ja yhteisiin jälkeläisiin.

Jotta koulutettu nuori nainen saisi yhtä koulutetun miehen, hän joutuu joko tyytymään rinnakkaiskumppanin osaan tai sitten ottamaan toisella tai kolmannella kierroksella olevan sarja-avioitujan, yleensä vanhemman miehen. Jälkimmäinen strategia luo kouluttamattomien ja syrjäytyneiden sinkkumiesten ja jätettyjen ex-vaimojen joukot, joiden suhteen kysyntä ja tarjonta harvoin kohtaavat.

Lopulta on syytä pitää mielessä paleontologi Björn Kurténin huomio:

Satojen tuhansien ja miljoonien vuosien ajan miehet ja naiset ja ennen heitä apinaihmiskoiraat ja -naaraat ovat siis yrittäneet valikoida jonkinlaista vastakkaisen sukupuolen ihannetta. Kun siis miehet tai naiset puhuvat halventavasti toisesta sukupuolesta, he väheksyvät todellisuudessa itseään, omaa sukupuoltaan, sillä tietyssä mielessä voidaan sanoa että mies on luonut naisen ja nainen miehen. Tilanne on kenties täsmälleen se jonka olemme ansainneet.

keskiviikko 13. huhtikuuta 2011

Suomalainen kirja evoluutiopsykiatriasta

Sain vastikään käsiini Marko Hamilon uuden kirjan evoluutiopsykiatriasta Luonnollisesti hullu (Avain 2011). Pienten silmäysten perusteella uskallan jo suositella teosta. Näin Hamilo määrittelee käsittelemänsä alan:
Evoluutiopsykologia tutkii ihmisen mieltä ja sen normaalia tai tervettä toimintaa ihmisen lajinkehityksen valossa. Evoluutiopsykiatria tarkastelee saman asian kääntöpuolta: sen kohteena on psykopatologia eli mielenterveyden häiriöt ja poikkeamat evoluution näkökulmasta.

tiistai 12. huhtikuuta 2011

Hoitotulos ei tee taustateoriasta oikeaa

Tarjosin oheista kirjoitusta aavistuksen tiivistettynä Tieteessä tapahtuu -lehteen. Ymmärrettävästi toimitus piti keskustelua jo hieman liian jankkaavana.


Matti Keinänen ja Ari Takalo esittävät, että ”psykoanalyyttisella psykoterapialla” on perustanaan ”kiistaton tieteellinen näyttö” (Tieteessä tapahtuu 2/2011). Ensin he luettelevat joukon tutkimuksia, joissa on havaittu, että psykoanalyyttisella terapialla on ”vaikuttavuutta” joidenkin persoonallisuushäiriöiden hoidossa. Lopuksi he toteavat:

Pidämme välttämättömänä, että oheinen empiiriseen tutkimukseen pohjaava tieteellinen evidenssi otetaan asianmukaisesti huomioon tehtäessä arvioita psykoanalyyttisen psykologian ja psykoanalyyttisen psykoterapian tieteellisestä perustasta, psykoterapian vaikutusmekanismeista ja vaikuttavuudesta.


Hoitotulokset tulee luonnollisesti huomioida psykoanalyyseja/-terapioita arvioitaessa. Keinäsen ja Takalan mainitsemat tutkimukset eivät kuitenkaan pysty osoittamaan, mikä on hoitojen vaikuttava mekanismi. Itse asiassa hyvin harva tutkimus on edes pyrkinyt tämän selvittämiseen (tai sen selvittämiseen, milloin hoidosta onkin haittaa). Heidän mainitsemansa tutkimustulokset eivät myöskään ole niin positiivisia kuin kirjoitus antaa ymmärtää. Näin esimerkiksi Leichsenrich kollegoineen (2011): ”Tietyt psykoterapian muodot näyttävät hyödyttävän ainakin joitakin epävakaaseen persoonallisuushäiriöön (borderline personality) usein liitettyjä ongelmia. Tällä hetkellä ei ole todisteita, jotka viittaisivat, että jokin psykoterapian muoto olisi toista parempi” (korostukset lisätty).

(Läheskään kaikki heidän lainaamistaan tutkimuksista eivät myöskään perustuneet satunnaistettuihin verrokkeihin eli siihen, että psykoanalyysia saavat potilaat olisi valittu satunnaisesti potilaiksi hakeutuneista. Vain tämänkaltaiset tutkimukset, joissa hoitotulosten arvioijat ovat lisäksi tietämättömiä potilaan saamista hoidoista, voivat luotettavalla tavalla kertoa hoitotuloksista. Tulevaisuus näyttää, mikä vaikutus psykoterapiakoulutuksen siirtymisellä yliopistoon on. Tuleeko terapiatutkimuksesta pätevämpää? Entä terapioista tehokkaampia?)

Tärkeämpi pointti kuitenkin on sen myöntäminen, että vaikka psykoanalyyttiset hoidot joidenkin yksilöiden kohdalla onnistuisivat tehtävässään, asialla on hyvin vähän tekemistä psykoanalyyttisen teorian totuudellisuuden kanssa. Koska saatu hoitotulos voi perustua kokonaan teorian ulkopuolisiin syihin, hoidon onnistuminen ei todista teoriaa – yhtä vähän kuin negatiivinen hoitotulos kumoaa teorian. Kuten todettua, terapiaympäristö ei ole sovelias paikka teorian totuuden vahvistamiseksi.

Leichsenring, F., Leibing, E., Kruse, J., New, A. & Leweke, F. (2011): Borderline personality disorder. Lancet, 377: 74–84.

maanantai 4. huhtikuuta 2011

Dokumentti biologian vaikutuksista

Katsoin norjalaisen dokumentin (tekstitys englanniksi), jossa toimittaja (ilmeisesti norjalainen TV-koomikko) haastaa kaksi sukupuolentutkijaa. Mikä on pääargumentti ”biokiellon” takana? Kannattaa katsoa:
http://vimeo.com/19707588
Tarvitsee salasanan: hjernevask
Myös sarjan muut osat vaikuttavat kiinnostavilta:
"The Parental Effect" http://vimeo.com/19893826
"Nature or Nurture" http://vimeo.com/19889788
Haastateltavina muun muassa Steven Pinker ja Simon Baron-Cohen.

Miksi Uusateismi?

Viime vuosina on ilmestynyt suurehko määrä uskonnottomuuden puolesta puhuvaa kirjallisuutta (mm. Dawkins, Dennett, Harris ja Hitchens). Samassa yhteydessä on alettu puhua uusateismista. Mistä on kyse? Eihän tähän ”uus”ateismiin liity oikeastaan mitään sellaista uutta, jota ei olisi jo ennen esitetty. Määritelmät ja argumentit ovat siis sisällöllisesti samoja kuin ”vanhassakin” ateismissa. Esimerkiksi David Hume esitti päteviä perusteluja luojaa vastaan jo 1700-luvulla. Ainoastaan voima, jolla ateismi ja uskonnottomuus ovat nyt tulleet esiin, on ollut uutta.

Robert Brotherus esittää Vapaa Ajattelija 1/2011 –lehdessä mahdollisen syyn uusateismi-termin käytölle:

Nimetty vihollinen on parempi joukkojen mobilisoimiseksi ja uusi ja erilainen vihollinen herättää paremmin vastatoimiin kannustavaa pelkoa kuin vanha ja tuttu. Uusateismi-termiä ovatkin innokkaasti levittäneet ja laajentaneet kristinuskon teologit ja saarnamiehet. Uusateismi-termi mahdollistaa ateismin lähestymisen pikemminkin ilmiönä ja liikkeenä, jolloin se on uskovaiselle helpompi sivuuttaa kuin jos ateismi nähdään aidommin joukkona käsityksiä, perusteluja ja evidenssiä.


(Osa uskonnottomista muuten toivoo itsestään käytettävän positiivisempaa termiä, bright (välkky), hieman samaan tapaan kuin sana gay (iloinen) on alkanut tarkoittaa homoseksuaalia. Epäilen kuitenkin, että bright-termi ei tule leviämään yleiseen käyttöön - jo siksi, että yliluonnollisuuteen liittyvät asiat ovat niin monille niin epäkiinnostavia.)

keskiviikko 9. helmikuuta 2011

Parinvalinnasta Iltalehdessä

Iltalehdessä (Viikonvaihde 27.-28.11.2010) oli seuraavanlainen juttu parinvalinnasta.

Rakkauden evoluutio –tietokirjan kirjoittanut evoluutiobiologi Osmo Tammisalo sanoo naisten painottaneen kautta aikojen kumppanin valinnassa asioita, joiden perusteella tuleva puoliso olisi ennen kaikkea hyvä isä tuleville yhteisille lapsille.

Nainen haluaa puolisokseen kumppanin, jolla on vahva sosiaalinen status, älykkyyttä ja kunnianhimoa. Myös sitkeys ja peräänantamattomuus saattavat vakuuttaa naisen siitä, että mies ei ole kiinnostunut pelkästään seksistä.


Eikä tässä läheskään kaikki: toivemiehen tulisi olla myös fyysisesti vakuuttavan kokoinen, voimakas ja urheilullinen. Luotettavuus ja kiltteys puolestaan viestivät myönteisestä kanssakäymisestä lasten kanssa.

Verrattuna muihin kädellisiin, ihmiskoiraat investoivat jälkeläisiinsä valtavasti aikaa, energiaa ja muita resursseja. Isät ovat kautta aikain tarjonneet perheelle ruokaa, suojaa, hoivaa ja turvaa sekä opastaneet lapsia metsästyksessä, kalastuksessa, ystävyydessä ja taistelussa. Mikään näistä ei olisi ollut mahdollista, jos esihistorialliset naaraat olisivat harrastaneet vain tilapäisiä seksisuhteita, Osmo Tammisalo toteaa.


Pitkät hiukset ja naiselliset muodot

Myös miehet ovat painineet aikojen saatossa parinvalinnassa samankaltaisten ongelmien kanssa kuin naiset. Naisia voimakkaammin he ovat kiinnittäneet huomiota ulkoisiin seikkoihin.

Miesten ja naisten mieltymyserot johtuvat lähinnä siitä, että naisen ulkonäön ja iän perusteella on mahdollista paremmin ennustaa hänen hedelmällisyyttään. Siksi miesten mieltymykset ovat keskittyneet naisia voimakkaammin ulkonäköön ja siihen liittyviin ominaisuuksiin.


Ystävällisen ja mukavan luonteen sekä älykkyyden lisäksi mies on kautta aikain etsinyt kumppanikseen sileäihoista, pitkähiuksista ja naisellisilla muodoilla varustettua naista, joka jakaa puolisonsa arvomaailman.

Parisuhdemarkkinoilla käydään kovaa kilpailua. Siksi kaikki joutuvat tekemään myönnytyksiä halutuimpien ominaisuuksien suhteen. Rakkauden tunteen takia tehdyt myönnytykset eivät kuitenkaan tunnu myönnytyksiltä. Päinvastoin, pienet poikkeamat tuntuvat alussa vain hellyttäviltä. Sitä voidaan jopa pitää rakkauden yhtenä tarkoituksena: muutoinhan miehet jäisivät haikailemaan ”neiti täydellisen” ja naiset unelmiensa prinssin perään. Näin ei kuitenkaan käy, koska rakkaus on niin sokea, Osmo Tammisalo naurahtaa.


TARU SCHRODERUS (IL)


Tietolaatikko:
Ihannepuolison ominaisuudet


Nainen:

1. Ystävällisyys, hyväluontoisuus ja älykkyys
2. Sileä, rypytön iho
3. Kiiltävät, pitkät hiukset
4. Symmetriset kasvot ja symmetrinen vartalo
5. Kapea vyötärö ja naiselliset rinnat
6. Hyvä maine, uskollisuus ja häveliäisyys
7. Terveys ja nuorekkuus
8. Samanlainen arvomaailma

Mies:

1. Älykkyys, kunnianhimo, sosiaalinen status
2. Sitkeys, peräänantamattomuus
3. Luotettavuus, kiltteys
4. Pituus
5. Voimakkuus
6. Urheilullisuus
7. Maskuliininen tuoksu


”Avioerot johtuvat geneettisistä syistä”

Evoluutiobiologi Osmo Tammisalon mukaan onnistunutta parinvalintaa on mahdotonta määritellä yleispätevästi.

Esimerkiksi lyhyeksi jäänyt parisuhde tai jopa liitto, jossa on ollut uskottomuutta, on saattanut olla onnellinen. Mieluiten ihmiset ottaisivat kuitenkin kumppanin, joka on heitä kohtaan kiltti ja luotettava.


Tammisalo sanoo ongelman ytimen olevan siinä, että luonteenpiirteet eivät näy kovinkaan nopeasti ulospäin. Myös tunteiden aitous selviää vasta pitemmän ajan kuluttua. On kuitenkin selvää, että erilaiset persoonallisuudet voivat viihtyä hyvin toistensa seurassa. Kyse on enemmänkin olosuhteiden rakentamisesta sellaisiksi, että kumpikaan osapuoli ei koe tekevänsä liian suuria myönnytyksiä.

Parisuhteen onnellisuutta on Osmo Tammisalon mukaan vaikea erottaa siinä olevien yksilöiden onnellisuudesta: Jos onnellisista kodeista tulevat ”onnistuvat” liitoissaan muita paremmin, he saattavat tuoda onnellisuuden mukanaan persoonansa osana pikemminkin kuin saada sitä suhteestaan.

Yksilöiden välisiä eroja tutkiva käyttäytymisgenetiikka on osoittanut, että suuri osa yksilöiden välisestä vaihtelusta onnellisuudessa selittyy geneettisillä tekijöillä. Avioerokin on tässä mielessä geneettistä, sillä eroja aiheuttavat luonteenpiirteet ovat perinnöllisiä, Osmo Tammisalo huomauttaa.



Esimerkkitapauksia:

”Nätti likka vei jalat alta”

Tamperelaiset Timo ja Margit Mustonen ovat olleet naimisissa jo 48 vuotta. Ensi kerran Mustoset vaihtoivat katseita Tampereella nuorisoliiton riennoissa. Toden teolla lempi leiskahti kuitenkin vasta lavatansseissa, joissa nuoret huomasivat askeltensa sopivan erinomaisen hyvin yhteen.

Margit oli nätti likka ja on sitä toki vieläkin. Heti alusta alkaen hän tuntui mukavalta ihmiseltä, jolla oli samankaltaiset arvot ja elämänkatsomus kuin minulla itselläni, Timo Mustonen muistelee.


Margit Mustonen sanoo ihastuneensa miehensä huumorintajuun ja leppoisaan luonteeseen. Pariskunnan yhteinen elämä on täyttynyt vuosien saatossa työn teon lisäksi kahden lapsen kasvatuksesta ja yhteisistä harrastuksista. Nykyisin seitsemääkymmentä ikävuotta lähestyvien Mustosten eläkepäiviin tuovat eloa neljä lastenlasta sekä yhteiset harrastukset järjestötoiminnan parissa.

Kokonaisuudessaan meillä on varmasti ollut enemmän yhdessä kuin erillään vietettyjä hetkiä, Mustoset sanovat ja vilkaisevat hellästi toisiaan.




”Samanlaiset arvot ja huumorintaju yhdistivät”

Ville tuntui heti alusta alkaen turvallisenoloiselta mieheltä, jonka kanssa oli helppo olla yhdessä ja mukava jutella. Meillä on samankaltainen huumorintaju ja joka tapaamisella sai nauraa, Kirkkonummelainen Heidi Kantola kertoo suhteen alkutaipaleesta miehensä Villen kanssa.


Ville puolestaan muistelee tykästyneensä Heidin avoimuuteen, aitouteen ja samanlaisen arvomaailmaan. Yli 13 vuotta yhdessä ollut aviopari nimeää joustavuuden suhteensa toimivuuden salaisuudeksi.

Pyrimme ottamaan toisemme huomioon erilaisissa asioissa, tukemaan ja antamaan mahdollisuuksia itsensä kehittämiselle niin työssä kuin vapaa-ajallakin. Parisuhdetta hoidamme lyhyillä, kahdenkeskisillä lomamatkoilla ja vapaa-iltoina, jolloin lapset ovat isovanhemmilla hoidossa, kahden alle kouluikäisen lapsen kolmekymppiset vanhemmat kertovat.