maanantai 16. lokakuuta 2017

Lokakuun kirjakatsaus

Aleksis Kiven päivän jo mentyä ja Helsingin kirjamessuja odotellessa esittelen tässä lyhyesti viime aikoina lukemiani kirjoja.

Puolalaisen Kapuścińskin teos Imperiumi (Like, 1993/2004) kertoo tekijän matkoista Neuvostoliitossa vuosina 1958–1991.

Mielikuvissamme Neuvostoliitto oli yhtenäinen, monoliittinen luomus, jossa kaikki oli yhtä harmaata ja apeaa kuin yksitoikkoista ja banaaliakin. Mikään ei saanut poiketa säädetystä normista, erottautua massasta, olla yksilöllistä. Niinpä matkustin silloisen Imperiumin ei-venäläisiin tasavaltoihin. Mikä niissä erityisesti kiinnitti huomiotani? Se että neuvostovallan jäykästä, sotilaallisesta pakkopaidasta huolimatta näiden pienten mutta ikivanhojen kansojen oli onnistunut säilyttää jotakin omista traditioistaan, historiastaan, omasta ylpeydestään ja omanarvontunnostaan, joita välttämättömyyden pakosta tosin peiteltiin.

___

V. S. Ramachandranin The Tell-Tale Brain (Windmill, 2012) kertoo neurotieteilijän näkemyksen tunnetun universumin mutkikkaimmasta asiasta, ihmisaivoista. Kirja on täynnä kiinnostavia potilaskertomuksia ja niiden avulla saatuja tietoja ihmisluonnosta ja ihmismielen toiminnasta. Seuraavaksi luen estetiikkaa käsittelevän osion.
___

Michael Youngin teos Meritokratian nousu 1870–2033 (Weilin&Göös, 1958/1967) on tulevaisuuden sosiologin silmin kirjoitettu utopia tai oikeammin dystopia siitä, kun/jos yhteiskunnassa aletaan keskittyä lähinnä kognitiivisesti kyvykkäimpien aseman parantamiseen. Youngia on ilmeisesti kiittäminen koko meritokratia-termistä. Vuonna 2001 hän kirjoitti surullisesti pettyneensä kirjan vastaanottoon. Teoksen piti hänen mukaansa olla satiiri ja varoitus, mitä saattaa tapahtua, jos tietynlaisia ansioita omaavat yksilöt muodostavat sosiaaliluokan, johon muilla ei ole pääsyä. Odotan osiota, jossa massat syöksevät todellisuudesta vieraantuneen eliitin vallasta. Young tuskin osasi ennustaa Trumpilaista vallankumousta. (Nykyinen meritokraattinen eetos on saanut tukea politiikan molemmilta laidoilta: oikealla taloudellisen eriarvoisuuden hyväksymisestä ja vasemmalla avoimuudesta erilaisuutta kohtaan ja vihamielisyydestä aristokratiaa kohtaan.)
___

Christopher Hayesin Twilight of the Elites (Broadway Paperbacks, 2012) käsittelee taustoja sille, miksi ja miten Yhdysvalloissa päädyttiin tilanteeseen, jossa kansalaiset ihmettelevät ja ovat vihaisia instituutioidensa korruptoituneisuudesta ja kyvyttömyydestä. Olen vasta sivulla 50, mutta voin jo nyt sanoa teoksen olevan tärkeimpiä lukemiani kirjoja pitkään aikaan. Tässä ote:

Ei ole epäilystäkään, että pääsemme käsiksi informaatioon helpommin kuin koskaan ennen. Kaapeliuutisten 24/7-tulva ja Internet voivat hämärtää yhtä paljon kuin ne voivat valaista. Puhelinkameroiden urkkivat sähköiset silmät ja netin juorupalstat tarkoittavat, että kaikenlaiset epäonnistumiset ja jokainen virheaskel, olivat ne miten pieniä, inhimillisiä tai pateettisia tahansa, voidaan raportoida ja usein myös raportoidaan, ja niistä loputtomasti vaahdotaan.
___

Macknikin ja Martinez-Conden Sleights of Mind (Profile Books 2011) kertoo, mitä taikatemppujen perusteella voidaan päätellä ihmisaivojen toiminnasta. Kirjassa myös paljastetaan lukuisia klassisia trikkejä. Teosta luettuani olen ollut entistä huvittuneempi, kun ihmiset tekevät vannoutuneita kausaalipäätelmiä omakohtaisista kokemuksistaan, vaikkapa siitä, kun ”lapsena maitoallergiaihottumani hävisi, koska perheessämme siirryttiin luomuun” tai kun ”laktoosi-intoleranssini alkoi, koska myöhäisteininä aloin juoda pastöroitua maitoa”. Moni tällainen tapaus selittyy spontaaneilla ja/tai ikäkauteen liittyvillä muutoksilla elimistössä. Ihmisten on vain helpompi luottaa kokemuksiinsa kuin tarkastella asioita tutkimusten ja tilastojen valossa. Taikurit ovat taitavia käyttämään hyväksi tämänkaltaisia luonnollisia ajatteluvinoumia.
___

The Economist -lehden toimittaja Ryan Aventin kirja The Wealth of Humans (Penguin 2016/2017) pohtii, mitä työmarkkinoilla ja hyvinvoinnissa tulee lähitulevaisuudessa tapahtumaan. Teos kannattaa lukea ennen kuin paljastaa ajatuksiaan vaikkapa automaatiosta tai perustulosta. Aventin mukaan ”yhteiskunta joko sopii rikkautensa jaosta tavalla, jonka useimmat hyväksyvät tai sitten järjestelmä murtuu ja kaikille saatavissa oleva sosiaalinen vauraus vähenee”.
___

Teen Marja-Liisa Honkasalon ja Kaarina Kosken toimittamasta Mielen rajoilla (SKS 2017) -teoksesta myöhemmin pidemmän arvion. Pahoin pelkään, ettei kirjasta ole paljon myönteistä kerrottavaa (täällä on aiempi tekstini Honkasaloon liittyen). Tai hauskahan kirja on – Pahkasika-tyyliin – kun ihmiset esimerkiksi kertovat saamastaan yliluonnollisesta johdatuksesta: ”En pidä sattumana sitä, että vuonna 1994 löysin suomentamattoman kirjailija Janet Framen. Uuden-Seelannin-matkani viimeisenä päivänä minut ohjattiin aucklandilaisessa kirjakaupassa hänen teostensa äärelle.”
___

Kirjoitan pidemmän arvion myös Nessa Careyn teoksesta Junk DNA – A Journey Through the Dark Matter of the Genome (Icon 2015), samoin kuin Lone Frankin kirjasta My Beautiful Genome: Exposing Our Genetic Future, One Quirk at a Time (Oneworld 2011). Niistä siis lisää myöhemmin.


PS. Joululahjaksi luultavasti sallin itseni taas tilata kolme kirjaa. Näillä näkymin vahvoilla ovat Pinker, Sapolsky ja Tegmark.