maanantai 16. lokakuuta 2017

Lokakuun kirjakatsaus

Aleksis Kiven päivän jo mentyä ja Helsingin kirjamessuja odotellessa esittelen tässä lyhyesti viime aikoina lukemiani kirjoja.

Puolalaisen Kapuścińskin teos Imperiumi (Like, 1993/2004) kertoo tekijän matkoista Neuvostoliitossa vuosina 1958–1991.

Mielikuvissamme Neuvostoliitto oli yhtenäinen, monoliittinen luomus, jossa kaikki oli yhtä harmaata ja apeaa kuin yksitoikkoista ja banaaliakin. Mikään ei saanut poiketa säädetystä normista, erottautua massasta, olla yksilöllistä. Niinpä matkustin silloisen Imperiumin ei-venäläisiin tasavaltoihin. Mikä niissä erityisesti kiinnitti huomiotani? Se että neuvostovallan jäykästä, sotilaallisesta pakkopaidasta huolimatta näiden pienten mutta ikivanhojen kansojen oli onnistunut säilyttää jotakin omista traditioistaan, historiastaan, omasta ylpeydestään ja omanarvontunnostaan, joita välttämättömyyden pakosta tosin peiteltiin.

___

V. S. Ramachandranin The Tell-Tale Brain (Windmill, 2012) kertoo neurotieteilijän näkemyksen tunnetun universumin mutkikkaimmasta asiasta, ihmisaivoista. Kirja on täynnä kiinnostavia potilaskertomuksia ja niiden avulla saatuja tietoja ihmisluonnosta ja ihmismielen toiminnasta. Seuraavaksi luen estetiikkaa käsittelevän osion.
___

Michael Youngin teos Meritokratian nousu 1870–2033 (Weilin&Göös, 1958/1967) on tulevaisuuden sosiologin silmin kirjoitettu utopia tai oikeammin dystopia siitä, kun/jos yhteiskunnassa aletaan keskittyä lähinnä kognitiivisesti kyvykkäimpien aseman parantamiseen. Youngia on ilmeisesti kiittäminen koko meritokratia-termistä. Vuonna 2001 hän kirjoitti surullisesti pettyneensä kirjan vastaanottoon. Teoksen piti hänen mukaansa olla satiiri ja varoitus, mitä saattaa tapahtua, jos tietynlaisia ansioita omaavat yksilöt muodostavat sosiaaliluokan, johon muilla ei ole pääsyä. Odotan osiota, jossa massat syöksevät todellisuudesta vieraantuneen eliitin vallasta. Young tuskin osasi ennustaa Trumpilaista vallankumousta. (Nykyinen meritokraattinen eetos on saanut tukea politiikan molemmilta laidoilta: oikealla taloudellisen eriarvoisuuden hyväksymisestä ja vasemmalla avoimuudesta erilaisuutta kohtaan ja vihamielisyydestä aristokratiaa kohtaan.)
___

Christopher Hayesin Twilight of the Elites (Broadway Paperbacks, 2012) käsittelee taustoja sille, miksi ja miten Yhdysvalloissa päädyttiin tilanteeseen, jossa kansalaiset ihmettelevät ja ovat vihaisia instituutioidensa korruptoituneisuudesta ja kyvyttömyydestä. Olen vasta sivulla 50, mutta voin jo nyt sanoa teoksen olevan tärkeimpiä lukemiani kirjoja pitkään aikaan. Tässä ote:

Ei ole epäilystäkään, että pääsemme käsiksi informaatioon helpommin kuin koskaan ennen. Kaapeliuutisten 24/7-tulva ja Internet voivat hämärtää yhtä paljon kuin ne voivat valaista. Puhelinkameroiden urkkivat sähköiset silmät ja netin juorupalstat tarkoittavat, että kaikenlaiset epäonnistumiset ja jokainen virheaskel, olivat ne miten pieniä, inhimillisiä tai pateettisia tahansa, voidaan raportoida ja usein myös raportoidaan, ja niistä loputtomasti vaahdotaan.
___

Macknikin ja Martinez-Conden Sleights of Mind (Profile Books 2011) kertoo, mitä taikatemppujen perusteella voidaan päätellä ihmisaivojen toiminnasta. Kirjassa myös paljastetaan lukuisia klassisia trikkejä. Teosta luettuani olen ollut entistä huvittuneempi, kun ihmiset tekevät vannoutuneita kausaalipäätelmiä omakohtaisista kokemuksistaan, vaikkapa siitä, kun ”lapsena maitoallergiaihottumani hävisi, koska perheessämme siirryttiin luomuun” tai kun ”laktoosi-intoleranssini alkoi, koska myöhäisteininä aloin juoda pastöroitua maitoa”. Moni tällainen tapaus selittyy spontaaneilla ja/tai ikäkauteen liittyvillä muutoksilla elimistössä. Ihmisten on vain helpompi luottaa kokemuksiinsa kuin tarkastella asioita tutkimusten ja tilastojen valossa. Taikurit ovat taitavia käyttämään hyväksi tämänkaltaisia luonnollisia ajatteluvinoumia.
___

The Economist -lehden toimittaja Ryan Aventin kirja The Wealth of Humans (Penguin 2016/2017) pohtii, mitä työmarkkinoilla ja hyvinvoinnissa tulee lähitulevaisuudessa tapahtumaan. Teos kannattaa lukea ennen kuin paljastaa ajatuksiaan vaikkapa automaatiosta tai perustulosta. Aventin mukaan ”yhteiskunta joko sopii rikkautensa jaosta tavalla, jonka useimmat hyväksyvät tai sitten järjestelmä murtuu ja kaikille saatavissa oleva sosiaalinen vauraus vähenee”.
___

Teen Marja-Liisa Honkasalon ja Kaarina Kosken toimittamasta Mielen rajoilla (SKS 2017) -teoksesta myöhemmin pidemmän arvion. Pahoin pelkään, ettei kirjasta ole paljon myönteistä kerrottavaa (täällä on aiempi tekstini Honkasaloon liittyen). Tai hauskahan kirja on – Pahkasika-tyyliin – kun ihmiset esimerkiksi kertovat saamastaan yliluonnollisesta johdatuksesta: ”En pidä sattumana sitä, että vuonna 1994 löysin suomentamattoman kirjailija Janet Framen. Uuden-Seelannin-matkani viimeisenä päivänä minut ohjattiin aucklandilaisessa kirjakaupassa hänen teostensa äärelle.”
___

Kirjoitan pidemmän arvion myös Nessa Careyn teoksesta Junk DNA – A Journey Through the Dark Matter of the Genome (Icon 2015), samoin kuin Lone Frankin kirjasta My Beautiful Genome: Exposing Our Genetic Future, One Quirk at a Time (Oneworld 2011). Niistä siis lisää myöhemmin.


PS. Joululahjaksi luultavasti sallin itseni taas tilata kolme kirjaa. Näillä näkymin vahvoilla ovat Pinker, Sapolsky ja Tegmark.


tiistai 19. syyskuuta 2017

Saako valtio olla kiinnostunut ihmisten parisuhteista?

Ensimmäisessä kuvassa on tuoreehko uutisjuttu Suomen Kuvalehdestä. Se herättää kysymyksen, miksi sosiaaliviranomainen ei tarkastele ihmistä yksilönä. Kahdessa jälkimmäisessä kuvassa on Heikki Sarmajan muutaman vuoden takainen tarkastelu aiheen tiimoilta Yhteiskuntapolitiikka -lehdestä. Laki, joka kohtelee ihmisiä eri tavoin riippuen heidän siviilisäädystään ja valtio, joka utelee ihmisten parisuhteista, tuntuvat molemmat perin vanhanaikaiselta.




lauantai 16. syyskuuta 2017

Kysymyksiä ihmisen tulevaisuudesta

Etelä-Saimaa -lehden toimittaja kyseli ihmisen evoluutiosta. Juttu ilmestyi 10.9. alueen maakuntalehdissä. Vastasin kysymyksiin pikaisen lyhyesti ja usein asian vierestä; tässä hieman täydennetyt vastaukseni. (Toisena vastaajana lehtijutussa oli Markus Rantala.)

Miten nykyinen länsimainen elintapa vaikuttaa ihmisen evoluutioon (vai vaikuttaako se)?

Ihmisen evoluutio loppuu vasta, kun laji kuolee sukupuuttoon. Evoluutiossa on pitkälti kyse siitä, kuka (perinnöllisistä syistä johtuen) pääsee jatkamaan sukua. Ainakin suomalaisista miehistä todennäköisimmin lisääntyvät ne, joilla on korkea sosioekonominen asema. Tämä ei luultavasti ole muuttunut siitä, kun lajimme sai elantonsa metsästäjä-keräilijöinä. Naisilla jälkeläisten määrän vaihtelu on pienempää kuin miehillä. Monivaimoisissa maanviljelysyhteisöissä tämä sukupuoliero on suurimmillaan (osa miehistä siittää suuren määrän lapsia ja iso osa ei lainkaan, naisten synnyttäessä ”tasa-arvoisemmin”). Keräilijäyhteisöissä sukupuoliero näyttää olevan samaa kertaluokkaa kuin nykyisissä länsimaissa; tilastoja ei tosin ole kovin monesta yhteisöstä.

Nykymaailma on täynnä evolutiivisia uutuustekijöitä, joihin ihminen ei ole sopeutunut. Esimerkiksi viihdeteknologia ja sosiaalinen media saattavat monelle olla jopa siinä määrin koukuttavia, että se vähentää todennäköisyyttä saada jälkeläinen. Luonnonvalinta tietysti toimii tietokonepelejä ja muita virtuaalihoukutuksia vastaan, mutta se saattaa olla liian hidasta verrattuna kulttuuristen tapojen, vaikkapa uskontojen vaikutuksiin. Ehkä sellaiset yksilöt, jotka omaksuvat vanhoillislestadiolaisuuden kaltaisia viihdeteknologiaa vieroksuvia fundamentalistisia oppeja, alkavat lisääntyä muita enemmän. Ehkä populaatiossa yleistyvät sellaiset psykologiset piirteet, jotka tekevät yksilöstä helposti johdateltavan tai kykenemättömän rationaaliseen harkintaan. Eli suuria evolutiivisia mullistuksia ei tässä suhteessa ole luvassa.
  
Mitkä piirteet tulevat todennäköisesti lisääntymään ihmisillä tulevaisuudessa?

Sellaiset piirteet yleistyvät, jotka vaativat lääketieteellisiä toimenpiteitä tai teknisiä apuvälineitä. Esimerkiksi likinäköisen yksilön mahdollisuudet muodostaa perhe tai huolehtia perheestä ovat aiemmin olleet heikot, etenkin metsästäjä-keräilijöillä. Silmälasien keksiminen muutti tilanteen: huononäköiset lisääntyvät nykyään siinä missä muutkin. Monet haittaa aiheuttavat geenit voivat nykyään helpommin kopioitua seuraavaan sukupolveen.

Yltäkylläisiin olosuhteisiin sopivat piirteet saattavat myös yleistyä. Nykyiselläänhän olemme sopeutuneet ajoittaisiin nälänhätiin; keho varastoi rasvaa eikä halua siitä eroon. On kuitenkin vaikea nähdä, mitä nämä hyvinvointiin sopivat piirteet olisivat. Esimerkiksi useimmat elintasosairaudet iskevät vasta lastentekoiän jälkeen. Tällöin luonnonvalinnalla on huonot mahdollisuudet vaikuttaa niihin. Lisäksi elintasosairaudet ovat usein hoidettavissa (vyötärölle asemoitunutta ikirasvaa voidaan poistaa, mahalaukkua voidaan kirurgisesti pienentää, insuliinia saa ruiskusta ja niin edelleen).

Kuvakaappaus
Naturesta
Ihmisen keksinnöt ovat merkittävä valintapaine. Jos yksilö ei opi käyttämään älypuhelinta, tietokonetta tai muita nykyvempaimia, lisääntymismahdollisuudet lienevät nykymaailmassa huonot. Ehkä teknologinen kehitys suosii tietynlaisia luonteenpiirteitä tai älykkyyttä. Tosin on huomattava, että evoluutiosta kiinnostunut ei ole ennustaja vaan enemmänkin jälkiviisastelija. Kullakin hetkellä ihmiseen vaikuttaa monenlaisia valintapaineita, joiden evolutiivisia vaikutuksia vasta tulevat sukupolvet voivat kunnolla tutkia.

Tässä vastaava päätelmä tuoreesta jutusta Naturessa:
Studying ongoing evolution in humans is notoriously difficult. Scientists who want to observe selection directly would need to measure the frequency of a mutation in one generation, and then again in all that generation’s children and, better still, grandchildren, says Gil McVean, a statistical geneticist at the University of Oxford, UK. “That would be very hard to do well,” he says. “You would need vast samples”.

Tuleeko sukupuolten välille eroja?

Kautta historian miesten mahdollisuudet seksiin ovat tulleet lähinnä avioliiton tai muun vastaavan sitoutumisen kautta. Seksiä saadakseen miehen oli siis mentävä naimisiin. Jos tähän tulee muutos esimerkiksi siten, että yksinhuoltajanaiset saavat suhteessa enemmän lapsia, se saattaisi vähitellen karsia piirteitä miehen sitoutumisen takana. Ehkä isät eivät enää kiinnostuisi lapsista ja osallistuisi perhehoivaan. Tällöin lajimme ei enää olisi poikkeus nisäkkäiden joukossa. On ilmeistä, että kulttuurisilla tavoilla ja sosiaalipoliittisilla päätöksillä saattaa olla tämän suuntaisia vaikutuksia. Tosin veikkaan, että olemme pitkiä parisuhteita muodostava laji hamaan loppuun saakka.

Miten korkeampi synnytysikä (pääasiassa länsimaissa) vaikuttaa ihmisen evoluutioon?

Naisten hedelmällisyys laskee jyrkästi yleensä 30 ikävuoden jälkeen. Tämä saattaa muuttua, mikäli kaikki alkavat lisääntyä yli 30-vuotiaina. Luonnonvalinta luultavimmin suosisi naisia, jotka kykenevät hedelmöitymään vielä yli 40-vuotiaina. Menopaussi ehkä siirtyisi myöhemmäksi.

Johtaako evoluutio eri suuntiin, esim. rikkaiden länsimaiden ja köyhien kehitysmaiden välillä?

Kehitysmaissa luonnonvalinta kohtelee ihmisiä julmemmin kuin rikkaissa maissa. Täällä karsitaan pois vain kaikkein epäonnisimmat. On mahdollista, että länsimaisissa populaatioissa on tästä syystä enemmän yksilöllistä vaihtelua. (Tosin parinvalinta seuloo täälläkin pois joitakin geenejä, vaikka jokainen sikiö onnistuttaisiin kasvattamaan aikuiseksi.) Luultavasti suurimmat evolutiiviset vaikutukset tulevat olemaan väestöjen sekoittumisella, ei niinkään kansojen varallisuuseroilla. Lisäksi lapsikuolleisuus on maailmanlaajuisesti pienentynyt, nälkäänäkevien määrä on vähentynyt ja elintaso kehitysmaissa on noussut. Jos trendi jatkuu, eri populaatioiden kohtaamat valintapaineet saattavat yhdenmukaistua.

perjantai 8. syyskuuta 2017

Demokratisoitumisen sietämätön vaikeus

Demokratiat ovat muita hallintomuotoja vauraampia, rauhanomaisempia ja vähemmän korruptoituneita. Ne eivät juuri harjoita väkivaltaa omia kansalaisiaan kohtaan, eivätkä ne myöskään ole kovin innokkaita sotimaan toisia valtioita vastaan. Demokratiassa väestöllä on lisäksi keskimäärin korkeampi elinajanodote ja pienempi imeväis- ja synnytyskuolleisuus kuin muissa hallintomuodoissa.

https://en.wikipedia.org/wiki/Democracy_Index
Demokratiaan johtavat prosessit eivät kaikesta huolimatta ole yksinkertaisia. Pelkkä vaalien järjestäminen tai demokratialiikkeen suosio eivät riitä. Esimerkiksi Ukrainan oranssi vallankumous ja arabikevät eivät ainakaan lyhyellä aikavälillä onnistuneet tavoitteissaan (tosin valoa näyttää olevan tunnelin päässä muun muassa Tunisiassa). Jos taas katsotaan kauemmas historiaan, prosessi näyttää toivottoman vaikealta. Antiikin Ateenan romahdettua demokratiaa piti odottaa pari tuhatta vuotta. Lisäksi 1700-luvulla Yhdysvallat oli käytännössä ainoa demokratisoitunut valtio.

1900-luvulla demokratisoituminen on silti onnistunut joissakin erityisen hankalissa olosuhteissa, esimerkiksi köyhyyden riivaamassa Intiassa, natsismin traumatisoimassa Saksassa ja apartheidin jälkeisessä Etelä-Afrikassa. Myös Neuvostoliiton hajoaminen toi lukuisia täysimittaisia demokratioita. Jopa Pakistan ja Bangladesh näyttävät lukuisista vaaliväkivaltaisuuksista huolimatta olevan matkalla kohti demokraattista parlamentarismia. (Pakistanin historiassa yksikään vaaleilla valittu siviilijohtaja ei ole pysynyt vallassa koko vaalikautta, mutta asiantuntijoiden mukaan tilanne on muuttumassa.) Viimeisimpien arvioiden mukaan maailman valtioista yli 60 prosenttia on demokratioita. Kiinan taloudellinen menestys lienee merkittävimpiä esteitä uusien demokratioiden synnylle lähitulevaisuudessa.

Toisaalta erään laskelman mukaan viimeisen 30 vuoden aikana jopa 24 prosenttia maailman demokratioista on hajonnut. Toisen laskelman mukaan vuosien 2000 ja 2015 välillä demokratia luhistui 27 maassa. Useimmiten kyse on poliittisten oikeuksien ja oikeudellisten prosessien vähittäisestä murenemisesta ja autoritäärisen johtajan/hallinnon esiinnoususta. Esimerkeiksi käyvät Turkki, Venäjä, Thaimaa ja Kenia. (Tosin niiden aiemmasta demokraattisuudesta voidaan olla monta mieltä.) Demokratian kannalta myönteistä asiassa on se, että autoritääriset valtiot ovat epävakaita ja kykenemättömiä kilpailemaan modernien yhteisöjen ja talouksien kanssa. Mikäli autoritäärinen hallinto taas on menestyksekäs niin, että se tuottaa vaurautta ja koulutetun väestön, valtio usein onkin jo matkalla kohti kansalaisyhteiskuntaa ja poliittista muutosta. Demokratian lähitulevaisuus lienee siis valoisa. Paljon on kiinni siitä, miten länsi onnistuu markkinoimaan yksilönoikeuksia. Helpointa demokratisoituminen näyttää olevan, mikäli naapurivaltiot ovat demokraattisia. (Tunisian lisäksi demokratisoitumiskehitys näyttää olevan vauhdissa esimerkiksi Nigeriassa, Myanmarissa ja Sri Lankassa.)

Afrikan demokratisoitumisesta on havaittu, että järjestyksessä toiset monipuoluevaalit ovat usein laadultaan heikommat kuin ensimmäiset. Mutta jos järjestelmä kestää toisten vaalien tuomat pettymykset ja syntyneen kritiikin, järjestelmän legitimiteetti vahvistuu. Opposition ja hallituksen välinen yhteistyö ja täten myös demokraattiset arvot perustuvat molemminpuoliseen ja vasta vähitellen kasvavaan luottamukseen pelisääntöjen noudattamisesta. Ja kun yksilöt, puolueet ja ammattiyhdistykset pyrkivät hyötymään uudesta poliittisesta tilanteesta, ne tulevat investoineeksi sen ylläpitoon. Syntyy instituutioita, joiden tarkoitus on juuri järjestelmän ylläpito. (Näin toki tapahtuu kaikenlaisissa järjestelmissä.) 

Demokratia edellyttää monimutkaisia rankaisu- ja valvontajärjestelmiä. Tämä johtuu siitä, että suurissa yhteisöissä osa ihmisistä pyrkii huijaamaan. Jotta yhteisö välttyy vaalivilpeiltä ja veronkierrolta, se tarvitsee poliisin kaltaisia instituutioita. Demokratiaa turvaavat rankaisu- ja valvontakoneistot eivät kuitenkaan synny spontaanisti. Demokraattinen päätöksenteko vaatii sellaisen viranomaiskoneiston kehittämistä, joka pystyy ratkaisemaan niin kutsutun toisen asteen rankaisun ongelman eli sen, että rankaiseminen ei ole ilmaista. (Myös veronkeräyksen aloittaminen vaatii varoja.) Voidaan jopa arvella, että demokratian levittäytyminen 1900-luvulla johtuu osittain siitä, että järjestelmän edellyttämä valvontakoneisto on historiallisesti läheisessä yhteydessä sotakoneistoon. Useimmissa maissa on edelleen puolisotilaallisia eliittipoliisijoukkoja.