keskiviikko 8. maaliskuuta 2017

Vihapuhe tulee sallia

Viime viikonloppuna tarjosin alla olevaa tekstiä HS:n mielipidepalstalle, mutta en saanut lehdeltä vastausta. Kirjoituksessa puolustan sananvapautta; lähinnä sitä, että yksilöllä on oikeus tahria itsensä niin likaiseksi kuin hän mielii. (Edelleen paljon mieluummin käsittelisin ihmisen käyttäytymisen selittämiseen liittyviä tieteellisiä kysymyksiä, enkä tällaisia poliittisia teemoja. Mielipidekirjoitukseni alla on vielä kuvitteellinen lehdistötiedote kuvitteellisesta tempauksesta ilmaisunvapauden puolesta. Jälkikirjoituksessa taas palataan lyhyesti niin kutsuttuun fasilitoituun kommunikointiin – tai pikemminkin ”kommunikointiin”.)

 - - -

Vihapuhetta ei tule kieltää

Sananvapauden pimeänä puolena voidaan pitää vihapuhetta. Sitä on viime aikoina pyritty rajoittamaan ja siitä on jopa toivottu rangaistavaa. Vihapuhetta ei kuitenkaan ole määritelty riittävän selkeästi, jotta se voitaisiin mielekkäästi lailla kieltää. Jos vihantunteiden ilmaisemisesta tai edes vihaan yllyttämisestä aletaan rangaista, olemme lähellä orwellilaisten ajatusrikosten maailmaa. Siellä ei ole ilmaisun-, uskonnon- tai omantunnonvapautta. Tuomioistuintenkin riippumattomuus on kyseenalainen.

Vastoin yleistä pelkoa vihapuhe ei myöskään aiheuta ääritekoja tai synnytä ääriliikkeitä. Asia on luultavasti täsmälleen päinvastainen: ilmaisunvapaus on tae rauhanomaisuudelle. Tämä koskee toki vain demokraattisia oikeusvaltioita. Diktatuureissa vihapuheella on suurempi vaikutus, sillä niissä ei samalla tavoin uskalleta puolustaa vihapuheen kohdetta.

Entä rotuun perustuvat halventavat yleistykset? Ne loukkaavat kyseessä olevaa roturyhmää ja kaikkia vähänkään valveutuneita kansalaisia. Demokratiassa sananvapauden on silti ulotuttava rasismiin asti. Niin kauan kuin yksilön kunniaa ei loukata ja niin kauan kuin ketään ei lyödä tai yllytetä siihen, loukkaaviakin väitteitä on suvaittava. Ei-toivotun puheen ja ei-toivottujen tekojen välillä on selvä ero.

Rasistiraasun on siis annettava saada kuulostaa rasistiraasulta. Ja pelkoa lietsovan populistin on saatava paljastaa, millaisissa myrkyissä hän muhii. Sittenpähän ihmiset tietävät. Rotuun tai etniseen ryhmään perustuva panettelu ja syrjintä ovat niin itsestään selvästi väärin, että yhteiskunta kykenee hoitamaan sellaisen vaivattomasti ja sivistyneesti – jos lehdistö ja muut mediat vain ovat vapaita ja keskustelevia.

Vihapuhe on siis mahdollista pitää aisoissa ilman että ketään tarvitsee pakottaa itsesensuuriin tai että oikeuslaitos tarjoaa kenellekään katkeroituneen uhriutumisen tuomaa poliittista suosiota.

Lisäksi jos ihmiset pelkäävät rangaistusta loukkaavista puheistaan, olojen parantaminen tulee vaikeammaksi. Yhteiskunnalliset muutokset kun aina loukkaavat jotakuta. Esimerkiksi tasa-arvoiseen avioliittoon siirtyminen oli kova pala monelle uskovaiselle. Vapaassa yhteiskunnassa asiaa uskallettiin siitä huolimatta ajaa. Siksi vaikkapa rienaavia ja huonolla maulla tehtyjä pilakuvia on silloin tällöin julkaistava. Se muistuttaa, että kansalaisilla on oikeus pyrkiä yhteiskuntaa parantamaan. Sensuurin vaikutukset ovat pitkällä aikavälillä pahempia kuin vaikutukset, joita sensuurin kohteilla mahdollisesti olisi.

Osmo Tammisalo
Tietokirjailija ja pilapiirtäjä
Helsinki

 - - -

LEHDISTÖTIEDOTE

Tiedämme, että tempauksemme on infantiili ja että se tuskin edistää ajamaamme asiaa. Tiedämme myös, että tempauksemme loukkaa monia ja että monet eivät tekoamme ymmärrä tai pitävät sitä yksinkertaisesti typeränä. Mekin pidämme tätä typeränä.

Tieto siitä, että ihmiset voivat ilmaista itseään typerästi, pelleillen, huonolla maulla ja silti ilman väkivallan pelkoa, kuitenkin ohittaa edellä mainitut mielipiteet.

Tempauksessa tulemme polttamaan – paloturvallisesti ja ympäristöä likaamatta – seuraavia esineitä: Raamattu, Koraani, Lajien synty, Pääoma, Suomen, Ruotsin, Viron, Neuvostoliiton, Yhdysvaltain ja Venäjän liput sekä muutamien nykyisten, eläköityneiden ja edesmenneiden valtioiden johtohenkilöiden kuvia. Tunnistamme, että näitä asioita saatetaan pitää pyhinä ja osaa meistäkin arveluttaa vaikkapa siniristilipun polttaminen.

Meille oikeus ilmaista itseään vapaasti on kuitenkin pyhä asia. Meitä loukkaa ajatus, että jokin esine tai ajatus nauttisi lainsuojaa sen takia, että joku pitää sitä pyhänä. Lain ei tule antaa pyhyyden määrittelyä yksityisten ihmisten tai ihmisryhmien käsiin.

Pääpyrkimyksemme on, että yhteiskunta sitoutuu edistämään rationalismia ja laajoja yksilönvapauksia. Kansalaisten on tiedettävä, että he elävät yhteiskunnassa, joka puolustaa sanomisen ja omantunnon vapautta. Sellainen mahdollistaa pyrkimykset yhteiskunnan parantamiseksi.

Tämä on siis kuvitteellinen lehdistötiedote kuvitteellisesta tempauksesta. Lähtisikö tällaiseen nykypäivänä ihmisiä mukaan? En usko. Näen kuitenkin tämänkaltaisen tempauksen tällä hetkellä tarpeellisena. Vapaa-ajattelijoilla oli jokunen vuosi sitten julkisuustempaus, jossa ihmiset saivat vaihtaa Raamattunsa pornolehtiin. Skeptikot taas yrittivät Hakaniemen torilla tehdä joukkoitsemurhaa nauttimalla homeopaattisia valmisteita. Olipa näistä julkisuuskikoista mitä mieltä tahansa, tempaukset herättävät keskustelua ja ne muistetaan vielä vuosien jälkeenkin. Yllä olevaa tiedotetta saa vapaasti käyttää, jos joku haluaa tempaista...

 - - -

PS. Fasilitoitu kommunikaatio ja tapaus Tuomas Alatalo nousivat esiin Helsingin Sanomissa 21.2.2017Jutussa mainittu lastenneurologian linjajohtaja Hannu Heiskala tyrmää ajatuksen, että Alatalo olisi kirjansa kirjoittanut: ”Ei missään tapauksessa.” Autismi- ja aspergerliiton toiminnanjohtaja Tarja Parviainen sen sijaan on yllättävän epäselvä fasilitointikannastaan: ”Jos se on keino, jolla viestiä saadaan ulos, siksi sitä käytetään.” Tietysti jos fasilitointi toimisi, sitä olisi mielekästä käyttää. Kyse on nimenomaan sen toimimisesta/toimimattomuudesta, johon Parviaisen tulisi ottaa jokin kanta. Kykeneekö yksilö siis kommunikoimaan fasilitaatiolla, jos hän ei kommunikointiin muilla tavoin kykene? Nykytutkimus sanoo ei.

Tuomas Alatalo (siis hänen fasilitoijansa) vastasi 7.3. mielipidekirjoituksella, väittäen esimerkiksi seuraavasti: ”Minulle ehdotettiin kuvien käyttöä kommunikoinnissa, mutta on tyhmää tyytyä kuvaan, kun voi luoda sanan. Olen kirjoittanut aiheesta täällä jälkikirjoituksessa. Siihen ei ole paljon lisättävää. Fasilitoinnin toimivuus olisi helppo ja tärkeä testata tapauskohtaisesti. Annetaan fasilitoitavan nähdä jokin kuva, jota fasilitoija ei näe. Osaisiko vaikkapa Tuomas Alatalo fasilitoinnin avulla kertoa kuvasta? Jos hän siihen kykenisi, asia olisi varmasti jo tullut ilmi. Olen Alatalon suhteen mieluusti väärässä, mutta se ei riitä: tarvitsen todisteita – ja mieluiten näkisin niitä ennen tulevia kuntavaaleja. Vammaisen lapsen äiti ansaitsee kaiken myötätuntomme, mutta ei ole oikein, että hän voi jälleen halutessaan käyttää kaksi ääntä.

perjantai 3. maaliskuuta 2017

Rehellisyys, uusi persoonallisuuspiirre?

O = Openness, avoimuus kokemuksille
C = Conscientiousness, tunnollisuus
E = Extraversion, ekstroverttius
A = Agreeableness, sovinnollisuus
N = Neuroticism, neuroottisuus/pelokkuus


Yllä on niin sanottu big five, persoonallisuuspiirteiden jako viiteen akseliin. (Olen aiemmin kirjoittanut tunnollisuudesta täällä.) OCEAN-jaottelu on jo kymmeniä vuosia vanha, mutta ajan myötä se on saanut tutkimuksellista tukea niin, että siitä on tullut persoonallisuuspsykologiassa eniten käytetty luokittelu.

Scientifc American Mind Jan/Feb 2017 -lehdessä esitetään, että vastikään luotu kuusijako on alkanut korvata big fiveä. Niin kutsutussa Hexaco-mallissa neuroottisuus on korvattu emotionaalisuudella ja lisäksi on tullut uusi rehellisyys/nöyryys -akseli. Taya Cohen kirjoittaa:

Rehellisyys/nöyryys -faktori, jota ei ole vanhassa mallissa, kuvaa moraalisen luonteen motivaatioelementtiä – halua tehdä hyvää ja halua välttää väärintekemistä. Tunnollisuus taas kuvaa tahdonvoimaelementtiä – taitoa ja päättäväisyyttä toimia oikein.

Pidän neuroottisuusakselin muutosta emotionaalisuusakseliksi jossakin määrin perusteltuna, mutta en ole vakuuttunut uuden rehellisyysakselin hyödyistä. Halu toimia oikein ja kyky toimia oikein ovat eri asioita, mutta ne eivät sujuvasti asetu omiin persoonapiirrelokeroihinsa. Big five ei toki kerro yksilön moraalisesta luonteesta tai käyttäytymisestä, mutta ottaen huomioon, moraalisten arvoarvostelmien häilyvän luonteen, miten se voisikaan? Sovinnollisuus-epäsovinnollisuus-akseli taas nähdäkseni jo kuvaa riittävästi persoonallisuuden moraalista puolta (vielä paremmin jos tunnollisuus-akseli otetaan huomioon).

Lisäksi artikkelin mukaan rehellisyys/nöyryys -piirre voi ratkaisevasti muuttua iän myötä. Tämä on ilmeistä; epärehellinen parikymppinen ei usein enää ole epärehellinen keski-ikäisenä, teini-ikäisyyden ylimielisyydestä puhumattakaan. Big five –piirteet eivät kuitenkaan samalla tavalla ole muuntuvaisia, ja pitkälti juuri siksi ne ansaitsevat nimityksen persoonapiirre. Big five -piirteille voidaan myös perustellummin esittää vastaavuuksia aivorakenteissa ja -toiminnoissa.

Koetan jossakin vaiheessa perehtyä uusimpiin tutkimuksiin aiheesta. Mitä alalla ajatellaan kuusijaosta? On vaikea uskoa, että sen asema olisi niin vahva kuin artikkelissa annetaan ymmärtää.

 * * *

Samassa lehdessä on muitakin kiinnostavia artikkeleita. Eräs käsittelee perheen köyhyyden vaikutusta lapsen aivoihin. John Gabrieli ja Silvia Binge aloittavat: ”Syntymäperheesi tulotasolla on merkittävä vaikutus (powerful effect) koulutustasoosi.” 

Lukuisat tutkimukset ovat todellakin havainneet, että vanhempien tulotaso on yhteydessä lasten kouluttautumiseen ja uranäkymiin. Jutussa kuitenkin annetaan ymmärtää, että perheen matala tulotaso aiheuttaisi lasten matalan koulutuksen ja heikot uranäkymät. Useimmissa tapauksissa kausaalisuutta tai vaikutusmekanismeja ei kuitenkaan ole osoitettu. (Harva tutkimus on sulkenut pois esimerkiksi vanhemmilta perittyjen geenien merkitystä.) Erilaiset adoptiotutkimukset (lähinnä kaksosilla tehdyt) olisivat paras tapa selvittää syy-yhteyksiä. Tämä pätee etenkin tulojen ja lasten aivojen väliseen yhteyteen (esim. kuorikerroksen paksuuteen), joka oli artikkelin pääaihe.

Toki edellä mainittu kausaalisuuksia koskeva tietämättömyys jutussa mainitaan: ”Kaikki tämä työ koskee korrelaatioita, joten on tärkeää huomata, että se ei voi todistaa, onko köyhtynyt ympäristö aiheuttanut nämä muutokset aivoissa – tai näkyvätkö nämä aivorakenne-erot akateemisessa suoriutumisessa.” Tämä huomio tehdään kuitenkin vasta sen jälkeen, kun ensin on luotu mielikuva kausaalisuudesta. Niin tai näin, emme vielä tiedä, onko sellaisen oppilaan aivoissa jotakin poikkeavaa, joka menestyy köyhistä lähtöoloistaan huolimatta. 

Lehdessä on mielenkiintoinen juttu myös mustekalojen mielentoiminnoista. Osa yksilöistä esimerkiksi näyttää tunnistavan, katsooko ihminen sitä vai ei. Lisäksi ne näyttävät erottavan ihmisyksilöitä toisistaan, vaikka he olisivat samassa univormussa. Sitä voi miettiä, kun seuraavan kerran aikoo ravintolassa tilata friteerattua mustekalaa.



sunnuntai 19. helmikuuta 2017

Lyhyesti unientulkinnasta

Jostakin syystä pari psykoanalyysikritiikkiäni pysyy luetuimpien blogitekstieni joukossa. Siksi palaan tässä aiheeseen lyhyesti; olisin kuvitellut kiinnostuksen freudilaisuuteen katoavan rivakammin.

www.terracognita.fi
Olen tiennyt, että Claes Andersson suhtautuu myötämielisesti psykoanalyysiin. Suomen Kuvalehden (51–52/2016) jutussa hän sai valita kenet tahansa illallisseurakseen ja hän päätyi Freudiin. Siinä ei sinänsä ole mitään kummallista. Minäkin olisin saattanut valita jonkun historiallisen henkilön, jonka teorioita nykyaika ei ole kohdellut hyvin. Olisin mieluusti oikaissut vaikkapa joitakin Darwinin omaksumia perinnöllisyysteorioita.

Hassua Anderssonin kuvitteellisessa Freud-tapaamisessa on se, että Andersson antaa ymmärtää olevansa samaa mieltä Freudin kanssa, ja nimenomaan unientulkinnasta. Freudilaiset unitulkintaspekulaatiothan ovat villinlennokkaita jopa freudilaisessa mittakaavassa. Andersson kysyy: ”Eivätkö unet ole toinen lähde sisäisen maailmamme ymmärtämiseen?” (Toinen lähde sisäisen maailman ymmärtämiseen on Anderssonin mukaan psykoanalyyttinen vapaa assosiaatio; täällä on perusteluita sille, miksi psykoanalyysi ei ole pätevä tapa tutkia mieltä.) Myöhemmin jutussa Andersson kysyy Freudilta uudelleen: ”Tunnutte olevan sitä mieltä, että unemme kertovat sisäisen maailmamme totuuksista, jos vain osaamme kuunnella.”

Kuvitteellinen Freud (eli Andersson) vastaa: ”Unien merkitystä itsetutkimuksemme kartuttamiseksi ei voi liikaa korostaa. Onkin hämmästyttävää, miten vähätellen maailman johtajat suhtautuvat uniin. Miten johtaja, joka ei ymmärrä itseään, voisi ymmärtää ketään toista?” Olisi luonnollisesti hienoa, jos valtioiden johto ymmärtäisi itseään ja/tai muita. Mutta freudilaisilla unitulkinnoilla ei siinä ole roolia. Tässä perässä on kaksi sattumanvaraisesti Unien tulkinnasta avautunutta sivua. Kummasta on kyse: Freudin vilkkaasta mielikuvituksesta vai tieteellisesti pätevästä tutkimuksesta?





PS. Tämä on kahdessadas blogimerkintäni. Suosituin tekstini koskee koulutettujen naisten sinkkuongelmaa – joka lienee siis todellinen.

torstai 9. helmikuuta 2017

Pimeässä kaikki kissat ovat harmaita ja muita huomioita ikämieltymyksistä


Tuoreessa Evolutionary Psychology -lehdessä on turkulaisen Jan Antfolkin kyselytutkimusartikkeli miesten ja naisten ikämieltymyksistä. Sen löydökset ovat muun muassa seuraavia:

Naisten ilmoittama ikähaarukka sopiville seksikumppaneille on miesten haarukkaa kapeampi. Naiset myös suosivat hieman vanhempia miehiä. Miesten ikähaarukka levenee entisestään, kun he vanhenevat: vanhat miehet edelleen mieltyvät nuoriin naisiin seksikumppaneina, mutta he mieltyvät myös omanikäisiin ja vanhempiinkin naisiin. Lisäksi tutkimuksessa pääteltiin, että heteromiesten nuoruusmieltymykset eivät näy yhdyntöinä yhtä todennäköisesti kuin homomiehillä. Tämä havainto tukee teoriaa naaraan merkittävästä roolista kumppaninvalinnassa. (Masturboinnissa käytettyjä kuva- tai videomateriaaleja tai masturbointifantisoinnin kohteita ei tutkimuksessa selvitetty.)

Löydökset ovat ennustettavissa evoluutioteorian perusteella, ja ne ovat pitkälti myös linjassa aiemman evoluutiopsykologisen tutkimuksen kanssa. Juttua koskevassa uutisoinnissa kuitenkin annettiin ymmärtää, että esimerkiksi vanhempien miesten laajempi ikähaarukka olisi uutta tietoa. Tiedettä popularisoiva Physorg -sivusto otsikoi, että ”miesten ja naisten mieltymykset eivät ole niin erilaisia seksuaalikumppanin iän suhteen”. Uutinen jatkaa: ”Miesten ja naisten ikämieltymysten ero, mitä tulee seksuaalikumppaneihin, on pienempi kuin aiemmin kuviteltiin.”


Onko tällainen pilakuva sitä tylsempi, 
mitä samankaltaisemmat koulutus-
 ja työllistymismahdollisuudet
 sukupuolilla on? Vai päinvastoin?
Tämä on itse asian kannalta sivuseikka, mutta epämääräisen komparatiivin käyttö (”enemmän/vähemmän kuin on kuviteltu”) kertoo usein perusteettomasta puolueellisuudesta. (Olen luultavasti joskus syyllistynyt vastaavaan itsekin.) Vertailtaessa olisi tehtävä ymmärrettäväksi, mitä tarkoitetaan. Ketkä ovat kuvitelleet erojen olevan suurempia: naiset, nuoret miehet, evoluutiopsykologit, toimittajat? Vertailu on turhaa, jos ei kerrota, mihin verrataan.

Mutta asiaan. Miksi kyselytutkimuksissa vanhempien miesten ikämieltymyshaitari on leveämpi? Miksi lisääntymisuransa ohittaneet naiset saattavat kiinnostaa miehiä? Tällaisen kiinnostuksen olettaisi olevan vastoin luonnonvalinnan periaatteita. (Aiemmin olen kirjoittanut nuoruusmieltymyksistä muun muassa täälläJa täällä on erään haastattelun kirvoittama analyysi ikäeroista ja evolutiivisesta selittämisestä.)

Syitä näihin epäadaptiiviselta vaikuttaviin mieltymyksiin on monenlaisia. Ensinnäkin kyse voi olla kyselytutkimuksiin kuuluvista ongelmista. Ei ole sosiaalisesti hyväksyttävää, että vanha mies fantisoi parikymppisistä naisista, saati sitä nuoremmista tytöistä.* Kyselytutkimuksissa ihmiset harrastavat yleensä moraalista poseeraamista ja haluavat näyttää kunnollisemmilta kuin ovat. Tämä on yksi syy, miksi vaikkapa masturbaatiofantasioista on hankala saada luotettavaa tietoa.

Toisaalta on ilmeistä, että siinä missä on tekijöitä, jotka ohjaavat miestä fantisoimaan ja kiihottumaan nuorista naisista, on myös tekijöitä, jotka ohjaavat miestä samaan aikaan pariutumaan vanhemman naisen kanssa. Himojen ja seksuaalifantasioiden kohde ei esimerkiksi välttämättä ole rakkauden kohde. Lisäksi nykyään monet vanhat naiset näyttävät paljon nuoremmilta kuin he olisivat näyttäneet esivanhempiemme kivikautisessa ympäristössä. Toisaalta viimeksi mainittu seikka tuskin kuitenkaan riittää selitykseksi: useimmat vanhuudesta – siis hedelmättömyydestä – kertovat piirteet tulevat läheisessä kanssakäymisessä väistämättä esille.

Tärkeämpi tekijä on se, että sekä miehet että naiset joutuvat kilpailemaan pariutumismarkkinoilla. Siksi heidän on säädettävä mieltymyksensä sille tasolle, jonka he voivat saavuttaa. Kaikki eivät mene naimisiin miljonäärin tai nuoren valokuvamallin kanssa, mutta tästä ei voida päätellä, että resursseilla, iällä tai ulkonäöllä ei olisi merkitystä parinvalinnassa. Toisin sanoen, mikäli ”markkinavoimat” tai muut sosiokulttuuriset tekijät eivät vaikuttaisi vanhojen miesten mahdollisuuksiin, he oletettavasti harrastaisivat seksiä huomattavasti useammin (tai kenties yksinomaan) hedelmällisten naisten kanssa. Kilpailutilanteesta johtuen 60-vuotias mies on kuitenkin valmis pariutumaan/parittelemaan esimerkiksi 55-vuotiaan naisen kanssa. Miesten mieltymyksiin/käyttäytymiseen vaikuttaa toki myös se, mitä naisen sukulaiset ovat valmiita hyväksymään, sekä tietysti se, mitä nainen itse haluaa. Vastaavasti teini-ikäiset pojat suosivat fantasioissaan ja toiveissaan jopa 10 vuotta itseään vanhempia naisia (jotka yleensä eivät osoita teinipoikiin minkäänlaista kiinnostusta).

Hedelmällisyysindikaattoreiden lisäksi miehet myös punnitsevat muita viehättävyystekijöitä, esimerkiksi naisen luonteenpiirteitä tai kiinnostusten samankaltaisuutta. Fyysinen seksuaalinen viehättävyys on vain yksi osa romanttisseksuaalista suhdetta. Vanhemmat naiset ovat todennäköisesti paljon kiinnostavampia älyllisesti, vähemmän estyneitä seksuaalisesti ja kenties taitavampia rakastajia. Lisäksi he mahdollisesti ovat keskimäärin vähemmän vaativia. Vanha nainen saattaa myös tarjota samoja hyötyjä kuin miehen kenties jo päättynyt, nuoruusajalla alkanut parisuhde; esimerkiksi (iso)äidillistä hoivaa jälkeläisille.

Viihteellisenä loppuhuomiona laitan tähän Benjamin Franklinin ohjeita, miksi nuorukaisen ei kannata hyljeksiä vanhempia naisia**: ”Rakkaudessasi sinun tulisi suosia vanhoja naisia nuorten sijasta... Koska kaikilla pystyssä kävelevillä eläimillä vajavaisuudet lihaksia täyttävissä nesteissä ilmenevät ensimmäiseksi ylimmissä osissa. Ensimmäisenä roikkuvat ja kurtistuvat kasvot, sitten niska, sitten rinnat ja käsivarret, alempien osien pysyessä yhtä täyteläisinä kuin ennenkin ... vyön alapuolen perusteella ei pysty erottamaan vanhaa naista nuoresta. Ja kuten pimeässä kaikki kissat ovat harmaita, ruumiilliset nautinnot vanhan naisen kanssa ovat vähintään samanlaisia, ja usein ylivertaisia.” Franklin lisäsi vielä sen, että vanhemmat naaraat ovat kiitollisempia, ja hänen mielestään rikkaat lesket ovat myös ”ainoa käytetty tavara, joka menee kaupaksi priimana”.


*Alaviite: Joskus kuulee puheenvuoroja, että seksuaalisen itsemääräämisen ikäraja olisi mielivaltainen ja epäoikeudenmukainen. Oletetaan, että tämä ns. suojaikäraja olisi 18 vuotta. Jos olet riittävästi vanhempi (lain tulkinnan mukaan ”eri kypsyysasteella”), tällöin et saa harrastaa seksiä 17 vuotta ja 360 päivää vanhan teinin kanssa, mutta viikon odottamisen jälkeen seksi ei enää olisikaan laitonta. Mitään olennaista muutosta teinin kypsyysasteessa tuskin kuitenkaan on tapahtunut. Kyse ei silti ole sattumanvaraisuudesta aivan kuten eläkeikäkään ei ole täysin sattumanvarainen. Toki tällaisiin rajoihin aina sisältyy mielivaltaa ja epäreiluutta, etenkin yksilötasolla, mutta raja pitää silti vetää johonkin. Yhteiskunnassa on voimia sekä nostaa että laskea erilaisia rajapyykkejä, ja se, jota jokin tietty raja häiritsee, voi lohduttautua sillä, että demokratiassa rajat ovat luultavimmin tasolla, jolla suuri osa kansalaisista kokee niiden olevan riittävän perusteltuja.

**Alaviite: Luolamaalauksista on löydetty naisen sukuelimiä esittäviä piirroksia. Paleontologi Björn Kurtén näkee tämän taiteenlajin motiivit hyvin myönteisessä valossa: ”...eikö ole oikeampaa pitää noita kuvia rakkauden ilmentyminä? Niissä puhuu ujostelematon aisti-ilo ja hellyys, jolla varmasti on meille nykypäivän ihmisille sanottavaa ja joka tuntuu kaksin verroin rikkaalta, koska siinä ei naisen ikää katsota.”