maanantai 1. joulukuuta 2014

Ikäerot ja parinvalinta


Anna-lehden toimittaja kyseli muun muassa ikäeroista parinvalinnasta. Tässä pohdintojani; juttu ilmestyi numerossa 48/2014 ("Papat jaksaa yrittää" 27.11.).

Tutkimuksesta kävi selväksi, että miehet on evoluution kuluessa ohjelmoitu haluamaan seksikumppaneikseen 25-vuotiaita naisia, koska nämä ovat hedelmällisimmillään. Mitä nainen sitten evoluutionäkökulmasta haluaa mieheltä? Mihin hänet on biologisesti ohjelmoitu?

Molemmat sukupuolet etsivät ja tunnistavat kumppaniehdokkaassa piirteitä, jotka ovat menneisyydessä kertoneet ehdokkaan hedelmällisyydestä. Emme ole sellaisten jälkeläisiä, jotka mieltyivät hedelmättömiin kumppaneihin. Miesten mieltymyksissä ikä (eli naisen nuoruus) ja ulkonäkö näyttelevät tunnetusti keskeisempää roolia. Tämä johtuu siitä, että naisella hedelmällisyydestä kertovat piirteet ovat selvemmin esillä. Mies taas ei tarjoa lisääntymisresursseja samaan tapaan suoraan vartalollaan. (Miehet ovat esimerkiksi kutakuinkin yhtä hedelmällisiä varhaisteinistä vanhukseksi asti, eikä vartalon rasvakerroksen määrällä tai jakautumisella ole juuri merkitystä.) Siksi miehen muilla ominaisuuksilla, esimerkiksi älykkyydellä ja sen tuomalla statuksella, on parinvalinnassa keskimäärin suurempi merkitys.

Sukupuolierot ovat kuitenkin vain keskimääräisiä eroja. Myös naiset arvostavat ulkonäköä ja yleensä mieluiten pariutuisivat vain hieman vanhemman kumppanin kanssa. Ja miehetkin arvostavat kumppanin älykkyyttä. Yleisesti ottaen molemmat haluavat hyväluontoisen ja sitoutuneen kumppanin. Molemmat sukupuolet ovat kehittyneet ”tunteellisesti arvioimaan” kumppanin tarjoaman perhehoivan laatua ja määrää ja jossakin määrin myös kumppanin geneettistä laatua ja kenties geneettistä yhteensopivuuttakin. (Joissakin kulttuureissa isien tarjoamilla hoivaresursseilla on ratkaiseva rooli lasten eloon jäämisen kannalta, jossakin toisaalla nainen taas kantaa vastuun elannosta lähes yksin. Tämä vaikuttaa jonkin verran siihen, kuinka tärkeänä nainen pitää merkkejä miehen sitoutumisesta ja hänen tarjoamastaan turvasta.)


Miksi miehet eivät mielellään myönnä, että haluaisivat nuoria naisia ulkonäkösyistä? Vilpittömästi vakuutellaan, että 20 vuotta itseä nuorempi kumppani on vain hyvä tyyppi ja ikä on yhdentekevä asia. Uskovatko miehet itsekin tähän vai onko vain sosiaalisesti sopivaa sanoa näin? Miehet kiistävät usein varsinkin sen, että naisen hedelmällisyydellä olisi mitään tekemistä heidän parinvalintansa kanssa.

Ei liene sosiaalisesti hyväksyttävää, että vanha mies fantisoi parikymppisistä naisista. Kyselytutkimuksissa ihmiset harrastavat yleensä moraalista poseeraamista ja haluavat näyttää paremmilta kuin ovat. Ihmiset myöskään harvoin tietävät, mistä heidän mieltymyksensä johtuvat. Yksilön omat motiivit/mieltymykset ovat eri asia kuin evolutiiviset selitykset näille motiiveille. Evolutiiviset selitykset käyttäytymiselle ja tunteille eivät toisin sanoen (yleensä) ole ihmisten omia syitä. Seksi on hauskaa, koska se on johtanut jälkeläisiin, mutta halu saada lapsia ei silti useimmiten ole motiivi seksin harrastamiseen.

Lisääntyminen ei siis tarvitse halua lisääntymiseen sellaisenaan. Mikä tahansa halu, joka on johtanut jälkeläisten syntymiseen, on ollut riittävä. Jos seksuaalikäyttäytymisen takana oleva välitön motiivi olisi lapsien tekeminen, miehet maksaisivat saadakseen tehdä lahjoituksia spermapankkiin, eivät nähdäkseen pornoa.
Evolutiivisten ja välittömien selitysten välillä on ero, joka saattaa hämärtyä, jos asiaa ei ajattele loppuun.


Mistä tulevat suoranaiset inhontunteet, joita sekä miehet että naiset tuntevat, kun ajattelevat seksiä liian vanhan kumppanin kanssa? Meneekö tämä niin, että naisille vasta esimerkiksi 20 vuotta vanhempi mies on ”liian vanha”, kun taas miehillä sama raja tulee vastaan paljon vähemmällä ikäerolla?

Seksuaalinen inho on laiminlyöty tutkimuskohde. Ihmismieli ja tutkijat mieluummin askartelevat seksuaalisten halujen ja fantasioiden parissa. Inho on kuitenkin olennainen osa ihmisen lisääntymispsykologiaa, siinä missä rakkaus ja mustasukkaisuuskin.

Itseään huomattavasti vanhempi kumppani herättää seksuaalista välinpitämättömyyttä tai suoranaista inhoa luultavasti monesta syystä. Yksi tekijä lienee hedelmällisyysindikaattorien puute ja/tai merkit hedelmättömyydestä. Kuten todettua, luonto ei tässä kohtele miehiä ja naisia tasapuolisesti; naiset tulevat vuosikymmeniä aiemmin hedelmättömiksi. Vanhuuden merkkejä ei luultavasti aistita ainoastaan silmillä, vaan myös kuulo- ja mahdollisesti jopa hajuaistilla on merkitystä.

Toinen tekijä saattaa olla tautiriski. Mitä vanhempi yksilö on, sitä todennäköisemmin hän on ehtinyt saada jonkin tarttuvan ja pahimmassa tapauksessa hedelmättömäksi tekevän taudin. Liian vanha kumppani myös on kykenemätön tarjoamaan hoivaa ja saattaa kuolla ennen kuin lapset kykenevät huolehtimaan itsestään.

Miesten mieltymystä nuorempaan naiseen on saattanut tukea myös se seikka, että suhteesta syntyvän jälkeläisen todennäköisyys saada hoivaa on huomattavasti suurempi silloin, kun nainen on nuori. 20-vuotias saattaa tarjota hoivaa ja apua jälkeläiselle jopa 40 vuoden ajan, kun taas 40-vuotiaan tarjoama hoiva jää pakostakin lyhyemmäksi. Tämä on saattanut olla merkittävä valintapaine ihmisellä, jonka lapsuusvaihe on poikkeuksellisen pitkä. Lisäksi nuoren naisen vanhemmat ovat todennäköisemmin elossa investoimassa lastenlastensa hyvinvointiin. Ihminen on laji, jolla myös muut sukulaiset kuin vain vanhemmat osallistuvat pienokaisten hoivaamiseen. Suvun resursseista jälkeläiselle mahdollisesti koitunut hyöty saattaa ihmisellä näkyä siten, että molemmat sukupuolet ihastuvat helpommin varakkaasta ja arvostetusta suvusta tuleviin ehdokkaisiin, joilta siis on odotettavissa suurempia resursseja.


Vaikka miehen perimmäinen vaisto haluaisi 25-vuotiaan seksikumppanin, suurin osa miehistä kuitenkin miettinee parinvalintaa realistisesti. Mitä muita asioita mies miettii elämänkumppania valitessaan kuin naisen ikää?

On olemassa tekijöitä, jotka ohjaavat miestä fantisoimaan nuorista naisista, mutta on myös tekijöitä, jotka ohjaavat miestä samaan aikaan pariutumaan vanhemman naisen kanssa. Himojen ja seksuaalifantasioiden kohde ei välttämättä ole rakkauden kohde.

Eräs tekijä, joka ohjaa miestä pariutumaan hedelmällisyyshuipun ohittaneen naisen kanssa lienee se, että nykyään monet vanhat naiset näyttävät paljon nuoremmilta kuin he olisivat näyttäneet ihmisen kivikautisessa evoluutioympäristössä. Sivilisaatio on tehnyt naiskauneudesta kestävämpää, kuten suomalainen Edvard Westermarck totesi jo 1920-luvulla. Tämä tuskin kuitenkaan on riittävä selitys ilmiölle; useimmat vanhuudesta kertovat piirteet tulevat läheisessä kanssakäymisessä vääjäämättä esille.

Tärkeämpi tekijä on se, että sekä miehet että naiset joutuvat kilpailemaan avioliittomarkkinoilla. Niinpä heidän on säädettävä mieltymyksensä sille tasolle, jonka he voivat saavuttaa. Kaikki eivät mene naimisiin miljonäärin tai nuoren valokuvamallin kanssa, mutta tästä ei voida päätellä, että resursseilla, iällä tai ulkonäöllä ei olisi merkitystä parinvalinnassa. Toisin sanoen, mikäli ”markkinavoimat”, eivät vaikuttaisi vanhojen miesten mahdollisuuksiin, he oletettavasti pariutuisivat vain hedelmällisten naisten kanssa. Kilpailutilanteesta johtuen 60-vuotias mies on kuitenkin valmis menemään naimisiin esimerkiksi 55-vuotiaan naisen kanssa.

Miesten mieltymyksiä määrää toki myös se, mitä naisen sukulaiset ovat valmiita hyväksymään, sekä tietysti se, mitä nainen itse haluaa. Vastaavasti teini-ikäiset pojat suosivat fantasioissaan ja toiveissaan jopa 10 vuotta itseään vanhempia naisia, jotka yleensä eivät osoita heihin mitään kiinnostusta.

Hedelmällisyysindikaattoreiden lisäksi miehet punnitsevat muita viehättävyystekijöitä, esimerkiksi naisen luonteenpiirteitä tai kiinnostusten samankaltaisuutta. Fyysinen seksuaalinen viehättävyys on vain yksi osa romanttista suhdetta. Vanhemmat naiset ovat todennäköisesti paljon kiinnostavampia älyllisesti, vähemmän estyneitä seksuaalisesti ja kenties taitavampia rakastajia. Lisäksi he mahdollisesti ovat keskimäärin vähemmän vaativia. Vanha nainen saattaa myös tarjota samoja hyötyjä kuin miehen kenties jo päättynyt, nuoruusajalla alkanut parisuhde; esimerkiksi (iso)äidillistä hoivaa jälkeläisille.


Ihmiset sopeuttavat tunnetusti parinhakunsa ”omalle tasolleen”. Miten ihminen pystyy aidosti ihastumaan kaikkea muuta kuin täydelliseen kumppaniin?

Tässä pätee sama kuin mieltymys hedelmättömään kumppaniin. Emme ole sellaisten yksilöiden jälkeläisiä, jotka jäivät haaveilemaan herra tai neiti täydellisestä. Ihminen osaa ympäristönsä perusteella muodostaa käsityksen omasta asemastaan pariutumismarkkinoilla (joskus se tosin on epärealistinen) ja tämä käsitys suuntaa yksilön omia mieltymyksiä. Kaksin aidanseipäätkin, sanoo vanha sananlasku.


Millainen 50- tai 60-vuotiaan miehen pitää olla, jotta hän saisi 25-vuotiaan naisen? Mitkä asiat/tekijät kompensoivat korkeaa ikää?

Eri kulttuurit ovat tässä suhteessa samankaltaisia. Miehen nauttima arvostus ja sosioekonominen asema ovat kompensoivat jonkin verran vanhuuden tuomia haittoja. Vanhempi mies on tavallaan rehellisempi. Hänellä on jo todisteita saavutuksistaan, kun taas nuori mies joutuu epäsuorasti esittelemään vain kunnianhimoaan, joka ei välttämättä johda toivottuihin tuloksiin.


Missä vaiheessa/millä ikäerolla miehen itseä korkeampi ikä muuttuu naisten mielestä haitaksi (esimerkiksi siinä mielessä, että miehestä tulee jo vanhus kun nainen on vielä nuorekas ja vireä)?

Tässä on paljon yksilöllistä ja kulttuurista vaihtelua. Joitakin kulttuureita on kutsuttu gerontokratioiksi sillä perusteella, että vasta vanhemmilla miehillä on ollut mahdollisuuksia perheen muodostamiseen. On mahdollista, että perheympäristö (esim. oman isän ikä) muokkaa jonkin verran naisten mieltymyksiä.


Miksi nuorempi kumppani tuo miehelle statusta? Onko naiselle statusmielessä väliä, minkä ikäinen kumppani hänellä on?

On vaikea sanoa, kuinka merkittävä statussymboli nuori kumppani sellaisenaan on. Nuori kumppani saattaa pikemminkin olla seuraus muusta statuksesta. Alkuperäiskulttuureista on myös joitakin antropologisia kuvauksia siitä, kuinka teinien perässä juoksevalle vanhemmalle miehelle naureskellaan.

torstai 23. lokakuuta 2014

Tiede ja kansojen väliset älykkyyserot


Viides kirjani tuli painosta tällä viikolla. Mustaa valkoisella: Tiede ja kansojen älykkyys -teos on ensimmäistä kertaa esillä Helsingin kirjamessuilla 23.–26.10.2014. Kirjan kustantaja on Terra Cognita. Teoksessa muun muassa kritisoidaan Tatu Vanhasen ajatuksia kansojen/rotujen välisistä älykkyyseroista ja niiden seurauksista. Sisällysluettelo on seuraavanlainen:

Esipuhe ja kiitokset

Osa 1
1 Johdanto: ”Kaikkihan sen tietävät”
2 Vanhasen teesit
3 Vanhasen saamasta kritiikistä
4 Älykkyyserot ja niiden tutkiminen
   Sivupolku 1: Mitä on viisaus?
5 Älykkyys ja perinnöllisyys
6 Älykkyys ja ympäristötekijät
   Sivupolku 2: Mistä Flynn-efekti ei johdu
7 Populaatioiden väliset erot
   Sivupolku 3: Sananen sukupuolieroista
   Sivupolku 4: Näkyvätkö älykkyysgeenit Y–kromosomissa?
8 Mikä kasvattaa päätä: kylmä, keksinnöt vai kesyyntyminen?
   Sivupolku 5: Luonnonvalinta ja instituutiot

Osa 2
9 ÄO ja kansojen varallisuus
10 ÄO ja demokratia
   Sivupolku 6: Kenen demokratia?
11 ÄO ja eriarvoisuus

Osa 3
12 Tatu Vanhanen ja tiede
13 Tatu Vanhanen ja biologia
14 Älykkyyserot, moraali ja politiikka

Osa 4
15 Päätelmiä
16 Viesti päättäjille
17 Vanhasen haastattelu
18 Jälkikirjoitus

Liite Joitakin testiesimerkkejä
Kirjallisuus
Hakemisto

torstai 11. syyskuuta 2014

Seksuaalisista estoista


Iltalehden toimittaja kyseli seksuaalisesta estyneisyydestä. Tässä laverteleva vastaukseni. Juttu ilmestyi torstaina 4. syyskuuta 2014.


Miten tiede selittää seksuaalisen estyneisyyden? Miksi joillakin ihmisillä se esiintyy niin vahvana? Kumpi vaikuttaa siihen enemmän, ympäristö vai perimä? Miksi evoluutio on kehittänyt meille taipumuksen estoisuuteen seksissä? 

Seksi ei ole yleisölaji missään kulttuurissa – tai kun se sitä on, yleensä joku hyötyy taloudellisesti. Ihmiset kokoontuvat joukolla syömään ja jakavat auliisti ruokaa, mutta sukupuolisuuteen liittyvät asiat hoidetaan mieluiten salassa yksin tai kaksin. Useimmat nisäkkäät parittelisivat, vaikka koko maailma olisi yleisönä, mutta sellainen ei sovi ihmisille. Syyt ovat moninaiset.

Yksityisyyden hakeminen voi olla suora seuraus lisääntymiskilpailusta. Siellä missä ruokaa on niukasti ja syövien ihmisten näkeminen herättää nälkäisissä kateutta, ruokailu suoritetaan useimmiten muilta piilossa. On olemassa yhteisöjä, joissa jokaiselle riittää tarpeeksi syötävää, mutta ei ole olemassa yhteisöä, jossa kuka tahansa voi paritella kaikkien haluamiensa kumppanien kanssa.

Selitys seksin piilottamiseen voi siis olla sama kuin ruoan piilottamiseen nälänhädässä. Harva syö mielellään, jos ympärillä on joukko nälkäisiä. Ihmisen esihistoriassa lähiympäristössä on aina ollut seksinnälkäisiä yksilöitä (lähinnä miehiä). Tällaisissa olosuhteissa julkinen parittelu olisi ollut monin tavoin riskialtista tai ainakin se olisi keskeytynyt usein. Monissa kulttuureissa toki ollaan alasti, mutta missään ei rakastella avoimesti eivätkä naiset missään esittele sukuelimiään häpeilemättömästi. Sukuelinten paljastaminen on eleenä liian provokatiivinen ja miehet ymmärtävät sen liian usein seksuaaliseksi kutsuksi. Nainen taas ei samassa määrin innostu miehen sukuelinten näkemisestä. (Jos nainen siitä kiihottuisi, miehet yrittäisivät itseään paljastelemalla saada seksikumppaneita.)

Ihminen on myös vertaansa vailla oveluudessa, jolla hän kontrolloi ja manipuloi toisten seksuaalisuutta. Lisäksi käytössä on tehtävään sopiva työkalu: kieli. Kohteesta riippuen ihmiset haluavat aktiivisesti joko piilottaa tai levittää kallisarvoista tietoa muiden seksuaalisesta käyttäytymisestä. Siksi seksuaalisuus kannattaa salata. Vaikka rakkaus olisi sokea, naapurit, sukulaiset, kilpakumppanit ja puoliso eivät sitä ole. Harva esimerkiksi haluaa, että omat seksikokeilut päätyvät isän tai äidin korviin. Kieli on myös poikkeuksellista informaatiota siinä, että sitä ei voida enää pysäyttää, kun juoru on kerran pantu liikkeelle.

Osa sukupuolten välisistä häveliäisyyseroista johtuu luultavasti sosiaalisesta ympäristöstä. Läpi ihmisen lajihistorian perheellä ja suvulla on ollut erilaisia geneettisiä intressejä eri sukupuolten suhteen. Vanhempien ja muun suvun on esimerkiksi ”kannattanut” yllyttää nuoria miehiä vapaampaan seksuaaliseen kanssakäymiseen, varsinkin menestyneen perheen tyttärien kanssa. Suvun nuorelle naiselle on sen sijaan ”kannattanut” suositella pidättyvämpää ja häveliäämpää käytöstä. Syy on ilmeinen: naisen lisääntymismahdollisuudet heikkenevät (ei-toivotun) raskauden ja huonontuneen maineen myötä pitkiksi ajoiksi. Geneettisten intressierojen takia sukulaisille on myös kehittynyt vaistomainen taipumus valikoiden salailla joitakin seksuaalisia suhteita. Äiti luultavasti kertoo pojalleen, jos tämän tyttöystävä on ollut uskoton, mutta äiti tuskin kertoisi tyttöystävälle, jos hänen poikansa oli uskoton.

Yleisesti ottaen se sukupuoli, joka investoi jälkeläistuotantoon enemmän, on sukupuolikumppanin suhteen valikoivampi. Vähemmän investoiva sukupuoli on taas kehittänyt enemmän ominaisuuksia kilpaillakseen parittelumahdollisuuksista. Nisäkkäillä naaraat ovat käytännössä poikkeuksetta valikoivampia (koska naaraat tulevat raskaaksi ja imettävät). Tämä on yksi syy, miksi naisen seksuaalisuuteen kohdistuu monin verroin voimakkaampi sosiaalinen kontrolli kuin miehen seksuaalisuuteen. Nuorille naisille sallitaan kumppanin etsiminen, mutta seksin harrastaminen on tarkemman valvonnan alaisena. Toki kontrollia harjoittavat myös naiset itse, omista syistään.

Ennen ehkäisyvälineitä erityisesti teinitytöillä oli paljon menetettävää vääränlaisesta seksikumppanista. Sukupuolitaudit tekevät usein hedelmättömäksi, lapsen saanti nuorena on riskialttiimpaa, lapsen kanssa on vaikeampi löytää uutta kumppania, jos mies paljastuu kelvottomaksi ja niin edelleen. Näin luonnonvalinta on saattanut karsia neitojen suurimpia seksihaluja ja suosia pidättäytyvyyttä. Pidättyvyys myös helpottaa naisten valintaurakkaa, sillä se pakottaa miehiä parantamaan ja esittelemään ominaisuuksiaan. Vaatimalla pitkää kosiskeluaikaa nainen pystyy erottamaan satunnaiset liehakoijat luotettavista ja tunteellisesti sitoutuneista ehdokkaista.

Yhdyntään liittyvät riskit ja kustannukset ovat todennäköisiä selityksiä, miksi etenkin nuorille naisille seksi näyttäytyy usein likaisena. Monia seksi kiinnostaa vain kokeilumielessä ja sosiaalisen paineen vuoksi. Vasta kun miehen sitoutumissignaalit ovat kohdillaan ja/tai himo on tarpeeksi korkea, inhon ja likaisuuden tunne voidaan sivuuttaa ja päästä nautintoihin asti. Tiedetään, että inhontunne on vanhemmilla naisilla keskimäärin heikompi kuin nuorilla. Moni vanhempi nainen harmitteleekin, ettei silloin uskaltanut tai kehdannut nauttia seksistä, kun oli nuori ja vetreä ja vientiä olisi ollut liiankin kanssa.

Häveliäisyyden lisäksi estyneisyyteen liittyy seksuaalisen inhon tunne. Ihmisen suhtautumista satunnaisen vastaantulijan piirteisiin tai seksiin tämän kanssa ei niinkään kuvaa himo tai muut kiihkeät tunteet, vaan pikemminkin inho ja pidättyvyys. Inho on vähintään yhtä olennainen osa ihmisen seksuaalipsykologiaa kuin rakkaus ja mustasukkaisuus – vaikka se onkin useimmissa tutkimuksissa täysin laiminlyöty.

Jos sinun siis pitäisi harrastaa seksiä satunnaisen vastaantulijan kanssa, on hyvin todennäköistä, että kieltäytyisit siitä inhoa tuntien – varsinkin jos olet nainen. Vastaantulijoista puolet on automaattisesti pois laskuista sukupuolen takia (paitsi biseksuaaleille). Osa on liian vanhoja, osa liian nuoria, ja osa ei miellytä muuten. Näin ajateltuna seksiin suhtaudutaan pääsääntöisesti inhon tuntein.  (Seksuaalista inhoa on tutkittu vähän luultavasti siksi, että ihmismieli ei askartele inhottavien asioiden parissa samalla tavalla kuin se askartelee miellyttävien asioiden parissa. Harva miettii, miltä tuntuisi rakastella alkoholisoituneen ällötyksen kanssa, mutta monet haaveilevat seksistä oman suosikkinäyttelijän kanssa. Inhotutkimuksiin voisi myös olla hankala saada vapaaehtoisia.)

Inhontunteen tärkein tehtävä on suojella meitä taudinaiheuttajilta. Se estää syömästä mädäntynyttä lihaa tai oksennusta. Seksuaalisen inhon tehtävä taas on estää parittelemasta vääränlaisten ihmisten kanssa. Ilman tätä tunnevalmiutta vanhemmat harrastaisivat seksiä lastensa kanssa ja veljet siskojensa kanssa.

Edellä puhuttiin lähinnä naisten estoista, mutta niitä toki löytyy miehiltäkin – tosin ei yhtä paljon ja luultavasti osittain eri syistä. Tiedetään, että miesten ja naisten väliset psykologiset erot ovat suurimmillaan seksuaalisuudessa. Miehet esimerkiksi masturboivat huomattavasti useammin ja suhtautuvat tilapäissuhteisiinsa paljon kevytmielisemmin. Evoluutioteorian perusteella voidaan kuitenkin ennustaa monia olosuhteita, joissa miehen ei kannata olla seksuaalisesti valmis.

Esimerkiksi liian innokas nainen saattaa pelottaa miestä. Onko naiselta kenties mahdollista saada tauti? Onko nainen siis ollut kaikkien kanssa yhtä innokas? Erektiota voi estää myös se, että nainen käyttäytyy seksin suhteen liian miesmäisesti. (Moni nainen pelkää sitä itsekin.) Sopivan puolisoehdokkaan kohdalla miehillä voi lisäksi olla tiedostamaton valmius lykätä yhdyntää myöhemmäksi. Näin mies voisi varmistua, että naisen kohdussa ei jo ole toisen miehen siittämää sikiötä. Yleensä kuitenkin kyse lienee silkasta ujoudesta ja epävarmuudesta. Miehet tietävät, että naiset ovat valikoivia, pakkeja ei ole kiva saada ja aiemmat epäonnistumiset lisäävät epävarmuutta.

Yksilöiden välillä on perimästä, persoonallisuudesta ja ympäristöstä johtuvia eroja häveliäisyydessä ja seksuaalisessa inhossa. Nämä tunteet ovat silti osa kaikkien ihmisten psykologiaa. Estyneisyydessä on kyse siitä, että ihmislajille luontaiset häveliäisyys, valikoivuus ja/tai inhontunne on säädetty pari pykälää liian voimakkaalle. Osa ihmisten välisistä eroista selittynee geneettisillä eroilla, mutta myös yleinen asenneilmasto ja perheen konservatiivisuus saattavat tuottaa tiettyjä estoja. Tällöin kyse olisi ”liian hyvin” omaksutuista normeista. Monin paikoin esimerkiksi suuseksiä pidetään sopimattomana tai likaisena.


Kuinka monen suomalaisparin ongelma estyneisyys seksissä arviolta on? Miten seksielämä voisi parantua, jos molemmat vapautuisivat estoista? Miten voi yrittää lieventää omia estoja, entä kumppanin?

On vaikea arvioida, kuinka yleistä seksuaalinen estyneisyys on. Haastateltavien on jo määritelmällisesti hankala puhua aiheesta. Toisaalta on selvää, että luontoäiti karsii kovalla kädellä geenejä liiallisen estyneisyyden takana. Tämä antaa olettaa, että estyneisyys on lopulta joko harvinaista tai että siitä on mahdollista päästä eroon. Vanha sanonta tikanpojan luonnosta ei ole tuulesta temmattu. Toisaalta sekin lienee selvää, että rakkaus tai kovakaan halu haluamiseen ei aina riitä.

Estyneisyyttä on myös vaikea määritellä. Onko estyneisyys sama kuin ujous? Vai onko estyneisyys sittenkin lähempänä häpeää? On vaikea erottaa estyneisyyttä esimerkiksi omaan vartaloon kohdistuvasta noloudesta tai epävarmuudesta. Milloin alastomuuden pelko siis on estyneisyyttä? Nykyään puhutaan paljon ulkonäköpaineista. Voiko medioiden tai kaveripiirin vaikutus olla niin vahva, että se luo ihmisiä haittaavaa estyneisyyttä? Niin tai näin, monia naisia luultavasti helpottaisi tieto siitä, kuinka paljon vaatemalleja rehevämmistä naisista miehet yleensä pitävät.

Entä miten erottaa estyneisyys aseksuaalisuudesta? Aseksuaalit voivat elää onnellista elämää, mutta seksin harjoittaminen ei heitä kiinnosta. Jos he olisivat radioita, he toimisivat muutoin hyvin, mutta heiltä vain puuttuisi jokin kanava – tai ehkä pikemmin kaikki musiikkikanavat. ((K)ankea analogia, tunnustan.) Seksuaalisuus ei joka tapauksessa ole ainoa ihmistä määrittävä seikka.

Estyneisyyteen voidaan tunnetusti vaikuttaa kemiallisesti. Monet sinkut käyttävät alkoholia ollakseen rohkeampia vastakkaisen sukupuolen kanssa, ja monissa parisuhteissa käytetään alkoholia nimenomaan seksuaaliseen vapautumiseen. Rakkauden ja viinin jumalat viihtyivät yhdessä jo antiikissa. (Kaikille humaltuminen ei tosin ole vaihtoehto: alkoholin käyttöön liittyy joskus samankaltaisia estoja ja pelkoja kuin seksuaalisuuteen.) Toisaalta ei tiedetä, minkälaisia pitkän aikavälin vaikutuksia alkoholin tuomalla hetkellisellä estottomuudella on. Vähentääkö humalan tuoma rohkeus estoja myös seuraavina päivinä? Voiko estyneisyydestä siis oppia alkoholin avulla eroon? Vai käykö päinvastoin: yksilö alkaakin nähdä itsensä entistä estyneempänä, koska hän ei pysty nautinnolliseen seksiin ilman alkoholia?

Omaa tai toisen persoonallisuutta on hankala muuttaa. Joku nauttii esilläolosta ja räiskyvästä spontaaniudesta, joku kaipaa rauhaa ja rutiineja. Estynytkin ihminen voi sopivan kumppanin kanssa olla tyytyväinen seksielämäänsä. Tosin kannattaa muistaa, että ihmiset tuskin koskaan ovat seksielämäänsä kestotyytyväisiä. Seksuaalisuuden mukana seuraa lähes väistämättä epävarmuuden ja yksinäisyyden tunteita, korkeita odotuksia, karvaita pettymyksiä, silkkaa tylsistymistä ja erilaisia henkisiä epämukavuuksia. Mutta useimmiten ja useimmille seksi on kuitenkin hauskaa. Ja rakastelu on yleensä hauskempaa kuin masturbointi. Luonto pitää huolen, että näin on jatkossakin. Estyneisyyden kanssa painivien nuorten kannattaisi ehkä muistaa, että vanhemmiten seksielämä luultavasti tulee paremmaksi, rennommaksi ja joskus jopa intohimoisemmaksi. Ja että ei ole häpeällistä vetää verhoja kiinni, sammuttaa valoja ja pysyä peiton alla. Syksyn tullen estyneillä on helpompaa.

torstai 7. elokuuta 2014

Taikausko ja sukupuolierot

Seuraava kirjoitukseni oli Skeptikko 2/2014 -lehdessä.


Monissa tutkimuksissa on havaittu, että naiset uskovat keskimäärin miehiä enemmän yliluonnollisiin ilmiöihin. Tässä kirjoituksessa ehdotetaan seikalle kahta evoluutioon liittyvää selitystä. Oikeastaan on ennenaikaista etsiä selitystä ilmiölle, josta on jonkin verran myös ristiriitaista tietoa. Spekulointi tästäkin aiheesta on kuitenkin suotavaa. Se saattaa synnyttää uusia testattavia ennusteita.

Evolutiiviset selitysmallit lähtevät liikkeelle naisten ja miesten kohtaamista erilaisista ympäristöistä ja niiden aiheuttamista valintapaineista. Naiset ovat esimerkiksi saattaneet miehiä useammin vaihtaa synnyinryhmäänsä, siis muuttaa miehelään. Tästä on jonkin verran geenien levinneisyyksiin perustuvaa näyttöä.

Mikäli naiset ovat olleet liikkuvampia, he ovat joutuneet miehiä enemmän omaksumaan uusia tapoja. Esiäitimme olisivat joutuneet sukkuloimaan uusien ”sukulaisten” seurassa, esi-isien jäädessä kotipiiriin veljiensä kanssa. Tämä on saattanut tehdä naisista joustavampia ja ehkä siksi myös helpommin höynäytettäviä tai ainakin johdateltavampia.

Naisilta olisi siis vaadittu kykyä mennä tunteella mukaan uuden ympäristön tapoihin ja ihmissuhteisiin. Nykymaailmassa monet tahot pyrkivät hyötymään ihmisten herkkäuskoisuudesta, mutta ihmislajin evoluutioympäristössä tällainen johdateltavuus tai intuitiivisuus saattoi olla vain parantunutta kykyä liittoutua uudenlaisten ihmisten kanssa.

Tarve muodostaa liittolaisuuksia saattaa näkyä tavassa, jolla taikauskoa nykyään ylläpidetään ja levitetään. Usein alkusysäys tulee karismaattiselta huuhaa-auktoriteetilta, mutta yleisempää on, että naiset keskenään tukevat toistensa yliluonnollista ajattelua. Yhdessä he hoitavat energiakenttiään ja suolaavat kummitusten riivaamia huoneitaan. Tämä on yksi syy, miksi uskomusmarkkinoihin on vaikea vaikuttaa: kaikilla toimijoilla ei ole taloudellisia intressejä.

Uskomusmarkkinat ovat vastustuskykyisiä luultavasti myös siksi, että johdateltavuudestaan huolimatta ”huuhailijat” (myös miespuoliset) näkevät itsensä syvällisinä, jopa kriittisinä ajattelijoina. Monet heistä eivät esimerkiksi ole menneet valtavirran taikauskon eli luterilaisuuden lankaan. Osalla on myös taipumus pitää itseään erityisen hyväntahtoisina ja empaattisina ihmisinä. Lisäksi jotkut tuntevat romanttishenkistä ylpeyttä siitä, että he seuraavat emootioitaan (eli ”sydäntään”). Ylenpalttinen emotionaalisuus lienee yksi syy, miksi nämä ihmiset eivät ole avoimia vastakkaisille ajatuksille.

Edellä kuvattua synnyinryhmäselitystä on hankala testata. Näin on muidenkin evolutiivisten skenaarioiden kohdalla*. Lisäksi on huomattava, että täysin vastakkainenkin mahdollisuus (eli että naiset ovat hankalammin johdateltavissa) sopii evoluutioteoriaan. Naisten skeptisyys voisi selittyä esimerkiksi sillä, että nisäkäsnaaraan taakkana on lapsen kantaminen ja imettäminen. Ihmiskoiraille on tyypillistä ottaa osaa perheen hoivaan, mutta osa heistä on kiinnostunut vain seksistä. Ja koska yksinhuoltajan urakka on niin raskas, esiäitiemme on täytynyt olla tarkempia kumppaninvalinnan ja ylipäätään seksuaalisuutensa suhteen. Toisin sanoen heidän on kannattanut tunnistaa huijausyritykset jo kaukaa – ainakin mitä tulee lupauksiin avioliitosta ja rakkaudesta.

Oletetaan kuitenkin, että tutkimustulokset pitävät paikkansa eli että naiset ovat heikompia paranormaalin houkutuksille. Helpommin testattava ja kenties luontevampi selitys tälle on se, että naiset fyysisesti heikompina kokevat miehiä useammin turvattomuuden ja pelon tunteita. Tiedetään, että ihmisillä on taipumus projisoida sisäisiä pelkojaan ulkomaailman ominaisuuksiin. Tästä päästään hypoteesiin, jonka mukaan turvattomuus johtaa naiset miehiä useammin yliluonnollisten selitysten pariin. Sattumanvaraisille seikoille, jotka eivät selitystä kaipaa, aletaan keksiä syitä. Pahat unet ja tavarat väärässä paikassa johtuvat räyhähengistä ja muista mielikuvitusolioista. Niitä vastaan pitää sitten suojautua oikeanlaisilla nikseillä.

Tietysti aina voidaan väittää, että ihmiset eivät lopulta usko taikakonsteihinsa. Mistä kummitususkoiset voivat tietää, että heidän loitsunsa eivät pikemminkin innosta haamuja? On saivartelua pohtia, mitä uskominen ”todella” tarkoittaa, mutta jos loitsujen lausuja rehellisesti uskoisi hokemisillaan olevan vaikutuksia henkiolioihin, hän tuskin niitä yhtä huolimattomasti viljelisi. Lattian suolauskin voisi herättää entistä hirveämmät aaveet. Ja kehon meridiaanit saattaisivat mennä paineluista ja neuloista entistä enemmän sekaisin. (Vastaavasti voidaan kysyä, uskovatko kristityt todella taivaaseen. Jos taivas olisi sellainen paratiisi, jona sitä mainostetaan, hautajaisten luulisi olevan taivasuskoisille riemukkaita tapahtumia. Vastikään kuollut sukulainen pääsee ikuiseen iloon.)

Kaikki viittaa siihen, että erilaiset huuhaa-rituaalit ovat suurelta osin vain sosiaalisia seurapelejä tai surumielisyyden ja yksinäisyyden torjumista. Ystävättärien poppakonstit ovat vain tapa osoittaa välittämistä. Keskimäärinhän naiset ovat myös miehiä empaattisempia. Varmuus, jolla humpuukiväitteet esitetään, kertoo luultavimmin joko väitteisiin kohdistuvista epäilyksistä tai vahvasta halusta tukea lähimmäistä.

Hyvä tahto ja empatia eivät kuitenkaan riitä ihmisarvoiseen elämään. Oheen tarvitaan ihmismielen rationaalista puolta. Tarvitaan taitoa ja rohkeutta epäillä ja punnita perusteluita – mikä saattaa turvattomassa mielentilassa olla erityisen hankalaa. Joskus järkevää epäilyä on verrattu roskakuskin glamourittomaan ammattiin. Irrationaalisia uskomuksia ja romanttismystisiä luulotelmia on kuitenkin tärkeä hävittää ajoittain. Pahimmillaan niillä on taipumus synnyttää emotionaalisuuden ohjaamia ja väkivaltaan ajautuvia massaliikehdintöjä.

Miten turvattomuuteen liittyvää selitystä voitaisiin testata? Jos hypoteesi pitää paikkansa, voidaan olettaa, että yksin asuvilla ja/tai sinkuilla on enemmän yliluonnollisia uskomuksia. Tätä olisi helppo selvittää. Tosin syiden ja seurausten suunta jää epäselväksi. Kenties osa sinkuista on sinkkuja juuri yliluonnollisten uskomustensa vuoksi? Tai ehkä kyse on jostakin kolmannesta, paranormaaleihin uskomuksiin liittyvästä ominaisuudesta, joka tekee näistä ihmisistä vähemmän haluttuja? Ylipäätään pitäisi selvittää, kelpaavatko huuhailijat kumppaniksi siinä missä muutkin.

Tämän tutkiminen vaatisi suuria seuranta-aineistoja. Niiden avulla tulisi selvittää, missä määrin muutos sinkkuudesta parisuhteeseen vaikuttaa yksilön uskomusten määrään ja voimakkuuteen. Samalla pitäisi tarkastella, mikä vaikutus on kumppanin uskomuksilla ja hänen kyvyllään luoda turvallisuudentunnetta. Toki puolisoiden älykkyydetkin tulisi huomioida. Jokunen tutkimus on jo osoittanut, että usko paranormaaliin on yhteydessä heikompaan ajattelukykyyn. Lisäksi parisuhdeturvan mahdollisesti tuomaa rationaalisempaa ajattelua tulisi verrata tilanteeseen, jossa pariutumisen sijasta yksilö saa turvallisen kämppiksen.

Avoimia kysymyksiä on lukemattomia. Ovatko lesket taikauskoisempia? Tai entä jos aviomies luokin turvattomuutta? Entä mikä on iän merkitys eri uskomusten voimakkuudelle? Onko nuorten taipumus hakeutua kultteihin yhteydessä parisuhteen tai kenties sisarusten puuttumiseen? Ja millaisia ovat koulutuksen, persoonallisuuden ja perhetaustan suorat ja epäsuorat vaikutukset?

Näitä kaikkia olisi suhteellisen helppo selvittää sopivilla kysymyspattereilla – ja näistä kaikista skeptikon tulee olla kiinnostunut. Ihmisten elämäntarinat tosin ovat niin mutkikkaita, että vastaus on aina ”se riippuu”. Sosiaalitieteilijöiden on tästä huolimatta pyrittävä syy–seuraus-suhteiden selvittämiseen. Skeptikolle asia on tärkeä, sillä rationalismin edistäminen onnistuisi parhaiten irrationalismia ymmärtämällä.

Taipumus uskomiseen voi toki olla yhtä vahva miehillä ja naisilla. Kenties vain uskomisen kohteet ovat keskimäärin erilaisia. Joku keksii salaliittoteorioita ja kieltää tosiasiat (esim. evoluution tai juutalaisten joukkomurhan), joku taas löytää eriskummallisia olentoja (kummituksia, avaruusolioita ja enkeleitä). Osa taas lukee horoskooppeja tai välttää tikkaiden alta kävelyä ja koputtelee puuta.

Kyse ei siis välttämättä ole biologisista sukupuolieroista vaan vain sukupuolille tyypillisistä elämäntavoista ja -piireistä. Naiset esimerkiksi hoitavat enemmän lapsia, ja miehet varautuvat puolustautumaan naapurimaita vastaan. On vaikea arvioida, näkyvätkö tällaiset seikat erilaisina uskomuksina. Toisaalta naisten ja miesten erilaiset elämänpiirit ovat totta kai yhteydessä biologisiin sukupuolieroihin.

Miehille on jopa saattanut kehittyä psykologisia ominaisuuksia heimon puolustamista varten. Jos ympäristö sitten muuttuu rauhanomaiseksi moderniksi maailmaksi, miehen aivot saattavat pitkästyä ja keksiä uhkakuvia tyhjästä, vaikkapa ufoista ja salaliitoista. Niissähän miehet ovat joidenkin tutkimusten mukaan kunnostautuneet naisia enemmän. (Tilanne on verrattavissa ylihygieenisen kaupunkiympäristön tuomiin allergioihin. Elimistö on varautunut puolustautumaan vihamielisiä mikrobeita vastaan, mutta hyökkääjien puuttuessa immunologinen järjestelmä kääntyykin itseään vastaan.)

Olipa biologian rooli mikä tahansa, monesti fiksut ihmiset uskovat hulluihin asioihin, koska he ovat riittävän fiksuja keksimään perusteluita uskonsa tueksi. Ajattelu estää heitä näkemästä tyhmyyttään. He eivät ole riittävän fiksuja ja valveutuneita huomaamaan, että he päätyivät uskomuksiinsa sosiaalisista syistä **. Tällaisiin uskomuksiin skeptikon on luultavasti vaikea vaikuttaa. Todisteiden peräänkuuluttaminen näyttää epäempaattiselta ystävien väheksymiseltä tai pelokkuudelta katsoa totuutta silmiin. Paras strategia lienee kriittisyyden opettaminen jo lapsille.






On helppo keksiä evoluutiohistorian kanssa johdonmukaisia selityksiä sille, miksi miehet näyttävät olevan ajattelussaan kankeampia, omapäisempiä ja kenties vähemmän sovinnaisia. Ehkä näitä ominaisuuksia on tarvittu saalistuksessa tai sodankäynnissä. Tai ehkä miesten on kannattanut naisia enemmän erikoistua johonkin muiden arvostamaan taitoon, vaikkapa keihäänkärkien veistämiseen tai kalastusverkkojen punomiseen. Erikoistuminen vaatii määrätietoista ja yksitotista harjoittelua.

** Sosiaaliset ja inhimilliset syyt johtavat ihmisiä luonnollisesti myös rationalismin ja skepsismin pariin. Minkä tahansa ajattelusuuntauksen omaksumisesta luultavasti seuraa jonkinlaisia sisäisiä ja/tai ulkoisia palkintoja. Rationalismi eroaa kuitenkin muista suuntauksista, sillä siinä aktiivisesti etsitään perusteluita ja todisteita.

keskiviikko 30. heinäkuuta 2014

Uskonto ei tarvitse kreationismia

Seuraava kirjoitukseni oli
Skeptikko 2/2014 -lehdessä:


Amerikkalaisille biologeille kreationistit ovat jatkuvan turhautumisen lähde. Aina kun kreationismilta leikkaa yhden pään irti, pari uutta tuntuu kasvavan tilalle. Tiede ei näytä hillitsevän kreationistien yrityksiä saastuttaa kouluopetusta.

Syy kreationismin suosioon Yhdysvalloissa on ilmeinen. Kreationistit elävät suljetussa alakulttuurissa, jossa he lukevat vain kirkkonsa vanhimpien suosimaa materiaalia. Nuoret osallistuvat kirkollisiin kokouksiin ja viikonloppuleireille, joissa he saavat vahvistusta näkemyksilleen ja oppivat välttämään kirjoituksia, jotka eivät sovi heidän maailmankuvaansa.

Tämä on 2000-luvulla melkoinen saavutus. Vaikka tiedettä esiteltäisiin kuinka vetoavasti, se ei tavoita kreationistia. Hän on johdateltavissa ontoilla ja muka intuitiivisilla perusteluilla, jotka kuulostavat hyviltä, jos niitä ei ajattele kunnolla.

Olen taannoin päättänyt, etten kommentoi kreationistien kirjoituksia. Kansanvalistuksen kannalta se ei välttämättä ole viisasta, mutta päätökselle on hyviä perusteita.

Kreationistit ensinnäkin ovat kierrättäneet samoja köykäisiä argumentteja vuosikymmenestä toiseen. Toiseksi heidän argumenttinsa on kumottu lukemattomia kertoja. Kolmanneksi nämä pätevät vasta-argumentit on helppo löytää. Olen ohjannut kreationisteja esimerkiksi Maailman hienoin esitys –kirjan pariin (Terra Cognita 2009). Siinä Richard Dawkins esittelee vastaansanomattomasti todisteita evoluution takana.

Neljäs syy liittyy julkisuuskuvaan. Julkinen väittely kreationistin kanssa saattaa antaa muille kuvan, että kyse olisi tieteellisesti vakavasti otettavasta suuntauksesta. Mielipiteenvaihto myös näyttäisi hyvältä kreationistin ansioluettelossa, ei minun. Viides syy on käytännöllinen: Suomen kreationistit ovat äänessä lähinnä pienissä maakunta- ja paikallislehdissä.

On ilmeistä, että kreationistien evoluutiota koskevat väitteet pohjautuvat uskontoon. Tästä huolimatta evoluutioteorialla ei juuri ole tekemistä uskonnollisuuden kanssa. On uskonnottomia ihmisiä, jotka eivät tunne evoluutioteoriaa, ja on uskonnollisia evoluution ystäviä. Luonto ei tarvitse luojaa aivan kuten uskonnollisuus ei tarvitse kreationismia.

Biologit olisivat taatusti myös valmiita hylkäämään evoluutioteorian, jos he saisivat todisteita selitysvoimaisemmasta teoriasta. Evoluutiosta kertovat todisteet ovat kuitenkin musertavia. Ne ovat itse asiassa niin musertavia, että se, joka avoimin mielin ja ilman ennakkokäsityksiä on näitä todisteita tutkaillut ja silti väittää, ettei usko evoluutioon, on joko typerys tai pahansuopa valehtelija – verrattavissa holokaustin kieltäjään.

torstai 26. kesäkuuta 2014

Juhannuksen biologiaa



Seuraavanlainen juttu oli juhannuksen Sunnuntaisuomalaisessa
Toimittajana ja haastattelijana Sami Vainio.



Evoluutiopsykologi Osmo Tammisalo paljastaa, mitä yöttömässä yössä tapahtuu

Juhannus on pohjoisella pallonpuoliskolla hedelmällisyyden juhla. Yöttömässä yössä ihminen sulautuu osaksi kukkivaa, pölyttyvää ja parittelevaa luontoa. Ihastumisella ja rakkaudella on taustansa lajinkehityksen historiassa. Evoluutiopsykologian asiantuntija Osmo Tammisalo valottaa, mistä parinvalinnassa on pohjimmiltaan kysymys.

Ehdokkaiden vertailu  
Ihmiskoiraiden mieltymys kauniisiin naaraisiin johtuu siitä, että naaraan ulkonäkö kertoo suoraan tämän hedelmällisyydestä. Koiras taas ei tarjoa lisääntymisresursseja samaan tapaan suoraan vartalollaan. Siksi koiraan muilla ominaisuuksilla, kuten statuksella, on parinvalinnassa suurempi merkitys.
Lemmentaiat  
Jos naaraan tavoitteena on perheen perustaminen, koiraan lapsirakkauden ja kotona viihtymisen merkit kannattaa tarkistaa etukäteen. Ei ihme, että joskus tarvitaan loitsuja ja taikakeinoja. Ihmisnaaraat haluavat kuorossa huumorintajuista, fiksua, arvostettua ja ystävällistä koirasta – joka vielä haluaa sitoutua tunteellisesti. Jos taikakonstit tai koristautuminen eivät auta sellaisen löytämisessä, ainakin ne virittävät pariutumis- ja ehkä jopa parittelutuulelle.
Naaraan valinta  
Moni naaras tietää, että koiraat luulevat itsestään liikoja. Naaraalla on keinoja varmistaa, ettei koiraan omakehu ole katteetonta. Useimmissa kulttuureissa on käytössä lukuisia koiraiden arvoasemasta kertovia signaaleja. Jos koiras pukeutuu konservatiivisesti pukuun ja kravattiin, se on jo hyvä vihje, että koiras on kohtuullisen arvostetussa asemassa – ja kenties kannattaa perinteisiä arvoja. Juhannusjuhlissa nämä signaalit eivät ole samassa määrin näkyvissä, joten koiras joutuu osoittamaan kunnollisuutensa tanssitaidolla, puhelahjoilla tai vastaavilla esityksillä. Naaras haluaa tuntea olevansa riiaamisen arvoinen.
Kokoontuminen  
Ihmiselläkin parinvalinta vaatii yleensä esilläoloa. Naaraiden on päästävä kunniallisesti esittelemään sulojaan, ja koiraiden on päästävä hankkimaan arvostusta ja näyttämään saavutettua statusta. Erilaisissa juhlamenoissa tämä onnistuu mainiosti. Useimmissa kulttuureissa on rituaaleja, joissa koristaudutaan, vertaillaan kumppaniehdokkaita, esitellään taitoja ja mitellään voimia. Nykyään sosiaalinen media mahdollistaa jatkuvan esilläolon, mutta verkossa on liian helppo huijata. Joukkokokoontumiset sen sijaan ovat rehellisiä. Niissä on mahdotonta teeskennellä olevansa hauska, pidetty ja arvostettu.
Uho ja tappelu  
On vaikea sanoa, missä määrin koiraiden voimien mittelö on tarkoitettu naaraille ja missä määrin se on suunnattu toisia koiraita varten. Toki toisilta koirailta saatu arvostus vaikuttaa lopulta pariutumismenestykseen. Osa naaraista näyttää viehättyvän rohkeasta, kovasta ja voimakkaasta koiraasta, koska se on ollut turva ulkopuolisia uhkia vastaan. Toisaalta tämä on naaraan kannalta vaarallinen strategia, koska koiraan kovuus saattaa myös kohdistua häneen itseensä ja perheeseen. Aika vähän tiedetään, millaiset naaraat mieltyvät hurjapääkoiraisiin.
Auervaarat  
Naaraalle parinvalinta on erityisen hankalaa, sillä koiraiden joukossa on paljon sellaisia, jotka ovat kiinnostuneita vain parittelusta. Luihujen koiraiden takia naaraiden on oltava tarkempia. Tosin lyhytaikaisuutta ei välttämättä ajatella juhlahumussa. Yön komea prinssi on vain saattanut muuttua aamun kurjaksi sammakoksi, johon ei kannata enempää panostaa.
Lapsenteko  
Valon määrällä on korkeintaan hyvin pieni vaikutus hedelmöitymiseen. Suurin osa maailman ihmisistä elää alueilla, jossa valon määrä ei vaihtele niin paljon kuin täällä Suomessa. Kaiken lisäksi hedelmöityminen kannattaisi tehdä aikana, jolloin lapsen syntymän aikoihin olisi paljon ravintoa. Monet lajit toimivat näin: esimerkiksi käpylintu munii kovien pakkasten aikaan. Ihminen on kuitenkin irtaantunut melko hyvin vuodenaikoja seuraavasta ravintotilanteesta.
Tasa-arvo  
Ihminen on maapallon sosiaalisimpia eläinlajeja, ja kokoonnumme mitä erilaisimmissa yhteyksissä. Emme silti ole soidinta käyvä laji. Tyypillisesti soitimella ovat lajit, joilla koiras tarjoaa vain siittiönsä ja naaras jää yksinhuoltajaksi. Näillä lajeilla naaras saa valita parhaan mahdollisen kumppanin suuresta koiraslaumasta. Yleensä soitimen keskustan laadukkaat huippukukot hoitavat melkein kaikki parittelut. Ihmisellä pariutuminen on tasa-arvoisempaa. Se on myös mutkikkaampaa, sillä ihmiskoiraskin on valikoiva.
Häveliäisyys  
Modernissa ympäristössä ihmiskoiraat, jotka pystyvät pitämään useampia naaraita samaan aikaan, eivät tee sitä julkisesti soitimella vaan päinvastoin mahdollisimman salassa muiden katseilta. Ihminen pyrkii parinmuodostusvaiheessa nimenomaan vetäytymään kahdenkeskiseen rauhaan. Piilotamme seksuaalisuuttamme – joskus jopa itseltämme, jotta vaikuttaisimme viattomammilta. Seksuaalisuuden avoin mainostaminen vaatii yleensä tilanteen karnevalisoimista.
Sitoutuminen
Modernissakin ympäristössä naaraat yleensä vaativat koiraalta sitoutumista seksin vastineeksi. Lähestulkoon kautta historian koiraat ovat saaneet säännöllistä seksiä vasta avvioliitossa. Vanhan sanonnan mukaan ”jos mies saa maidon ilmaiseksi, hän ei ole halukas ottamaan koko lehmää.” Tämä toki usein unohtuu riehakkaissa juhannuskarnevaaleissa. Mutta minkäs ihminen luonnolleen mahtaa. Mikä on kiihottavampaa kuin aavistuksen vaarallinen lemmenseikkailu?
Yhden yön huuma  
Vaikka ihminen tyypillisesti muodostaa pitkiä parisidoksia, joskus tavoitteena on vain lyhytaikainen seksuaalinen mielihyvä. Se voi olla puhtaasti fyysistä, mutta yleensä siihenkin liittyy nautintoa vaikkapa haluttuna olemisesta. Lyhyessä suhteessa ihmiskoiraat monesti laskevat tasoaan eli suostuvat paritteluun sellaisenkin naaraan kanssa, jota ei kelpuutettaisi puolisoksi tai välttämättä edes treffeille. ”Vaikken koskaan mene sänkyyn ruman naisen kanssa, monen vierestä oon herännyt” lauloi Freud, Marx, Engels ja Jung -bändi. Naaraat taas pyrkivät mieluummin nostamaan tasoa suhteissa, jotka he tietävät lyhytaikaisiksi.
Rakkaus  
Mieluiten naaraat ottaisivat hyväluontoisen, arvostetun ja komean miljonäärin. Ja mieluiten koiraat valitsisivat kiltin ja kuvankauniin, sopivista paikoista kuperan ja koveran nuoren neidon. Me tavalliset kuolevaiset huomaamme kuitenkin nopeasti, että tällaiseen täydellisyyteen ei kannata pyrkiä. Siksi tarvitaan rakkautta. Rakkaus on erityinen leimautumisprosessi, joka auttaa ihmisiä katsomaan läpi sormien pieniä puutteita rakkaudenkohteessa. Pienet puutteet pikemminkin näyttävät vain hellyttäviltä. Rakkaus ei siis suinkaan ole sokea vaan tarkkanäköinen: se näkee hyviä puolia sielläkin, missä muut eivät niitä näe.
Seksikäs artisti  
Taiteet ovat tavallaan turhuuksia: taiteilija laittaa voimiaan sellaiseen, joka ei täytä mahaa tai tuo suojaa säätä vastaan. Ehkä osittain juuri siksi taide koetaan yleväksi. Taiteiden harjoittaminen saattaa olla muille merkki siitä, että ”minulla on ylimääräisiä resursseja tuhlattavaksi asti”. Tämän näkökulman mukaan taiteet ovat statuksen ja kenties myös geneettisen laadun esittelyä. Ehkäpä naaras vaistoaa, että menestyneen artistin jälkeläiset menestyisivät itsekin jälkeläisten tuottajina. Toisaalta miesrokkareiden kysyntää on liioiteltu. Kumppaneita ei ole kovin paljon, ja mikäli heitä on, he eivät ole niitä, joista eniten kilpailtaisiin. Myytti rokkareiden ympärillä pyörivistä lukemattomista kuumista mimmeistä saattaa perustua muutamaan maailmanmaineen saavuttaneeseen urooseen.
Seksuaalinen vapaus  
Ihminen on kehittynyt ympäristössä, jossa hedelmällisten naaraiden seksuaalisuutta vahdittiin jatkuvasti. Vartijoina olivat lähinnä joko nuoren naaraan isä ja veljet tai naaraan aviomies ja lapset. Individualistinen ja anonyymi kaupunkiympäristö ja modernit ehkäisymenetelmät ovat kuitenkin mahdollistaneet naaraiden seksuaalisen vapautumisen. Useimmat haluavat edelleen parisuhteeseen, mutta vaihtelunhaluisilla on nyt paljon helpompaa.
Yksiavioisuus  
Ihminen on pitkiä parisuhteita muodostava laji. Historia tuntee suuren joukon hallitsijoiden haaremeita, mutta yleisesti ottaen pariutuminen ja lisääntyminen on tapahtunut suhteellisen yksiavioisissa olosuhteissa. Emme ole sellaisten naaraiden jälkeläisiä, jotka jäivät haaveilemaan soitimen hallitsijasta.


1 Osmo Tammisalo, 43, on evoluutioteoriaan ja ihmisen evoluutioon erikoistunut tietokirjailija ja tiedetoimittaja. Hänen teoksensa Rakkauden evoluutio: Ihmisen parinvalinnan biologiaa oli vuonna 2005 Tieto-Finlandia-ehdokkaana. Vuonna  2012 Tammisalo julkaisi kirjan Ihmisluontoa etsimässä: Moraalin ja kulttuurin biologiaa.  

2 Evoluutiopsykologia on ihmisen käyttäytymisen biologista pohjaa tutkiva tiede. Evoluutiopsykologiassa ihmistä tutkitaan eläinlajina, jonka elintoiminnot ja käyttäytyminen ovat seurausta luonnonvalinnasta ja sukupuolivalinnasta. Evoluutiopsykologiassa keskeisiä tutkimuskohteita ovat lajienväriset erot ja yhtäläisyydet ja se, mikä tekee ihmislajista erityisen.  

3 Darwinilainen luonnonvalinta tarkoittaa, että ympäristöön parhaiten sopeutuvat lajit ja yksilöt saavat eniten jälkeläisiä. Luonnonvalinta voidaan jakaa ympäristön valintaan ja seksuaalivalintaan. Seksuaalivalintaan vaikuttavat ennen kaikkea vastakkaisen sukupuolen mieltymykset ja sukupuolen sisäinen kilpailu.  

4 Darwinin aikaan biologista ihmiskuvaa vastustettiin lähinnä uskonnollisista syistä. Nykyään ihmisen evolutiivinen tausta on tullut hyväksytymmäksi, ja alan tutkimus on laajaa. Biologista ihmistutkimusta vastustavat yhä toisaalta luomisoppia kannattavat kristilliset piirit, toisaalta sosiaalitieteilijät, jotka pitävät sitä poliittisesti epäkorrektina.



tiistai 3. kesäkuuta 2014

Huomioita rokotuspakosta


Seuraava kirjoitukseni oli (aavistuksen muunneltuna ja lyhennettynä) Suomen Lääkärilehdessä 22/2014.


Vapaamatkustus vai pakkorokotus?

Ihmisillä tulee olla oikeus valita terveille lapsilleen tehtävät lääketieteelliset toimenpiteet. Toisaalta ihmisillä ei ole oikeutta aiheuttaa muille tahallista haittaa. Rokotuskeskustelussa on kyse vapauden, vastuun ja lääketieteellisen tiedon mutkikkaasta vyyhdistä.



Kaikki vanhemmat eivät tahdo lapsilleen rokotuksia. Infektiosairauksien erikoislääkäri Marjo Renkon mukaan taustalla saattaa olla vahva ideologia, johon lääkäri ei juuri voi vaikuttaa (Lääkärilehti 8/2014). Mitä tästä pitäisi ajatella? Ovatko pakkorokotukset perusteltuja?

Kuvitellaan, että rokote pystyy pelastamaan tuhannen suomalaislapsen hengen. Samalla rokote aiheuttaa joidenkin sellaisten lasten kuoleman, jotka olisivat ilman rokotetta jääneet eloon. Tällaisessa tilanteessa lääkäri saattaisi kannattaa pakkorokotuksia. Toimenpidehän säästäisi tuhannen lapsen elämän. Tuntemukset luultavasti kuitenkin muuttuisivat, jos lääkärin pitäisi itse valita lapset, jotka rokotteeseen tulevat kuolemaan. Kaukaa on helppo ajatella hyötyperusteisesti.

Ehkä kieltäytyjille pitäisi pakon sijasta antaa jokin rangaistus? Rokotuksista kieltäytyväthän ovat vapaamatkustajia. He eivät ota pientä riskiä rokottamisen haitoista mutta kuitenkin nauttivat rokotusten tuomasta tautien yleisestä vähenemisestä.

On huomattava, että kaikenlainen vapaamatkustus ei ole tuomittavaa tai edes paheksuttua. Jos jollakin asuinalueella suurimmassa osassa kodeista on varashälyttimet, niistä luultavasti hyötyvät myös taloudet, joissa murtoihin ei ollut varauduttu. Sitäkin voitaneen kutsua vapaamatkustamiseksi, että ihmiset ostavat uutuustuotteen vasta, kun muut ovat todenneet sen hyväksi.

Vapaamatkustajia on siis aina läsnä. Lisäksi ei ole yleispätevää kriteeriä sille, keille vapaamatkustus tulee sallia. Rokotuksista kieltäytyjät vetoavat joskus yliluonnollisiin tai testaamattomiin uskomuksiin, mutta perusteluina ne eivät ole sen parempia kuin vetoaminen itsekkyyteen. Useimmiten ei myöskään ole etukäteen mahdollista tietää, kuinka paljon vapaamatkustajia (tai heidän tarkastajiaan) saa olla, jotta kyseessä olevat yhteiskunnan rakenteet säilyvät.

Rokotuksista kieltäytyvien kannattaakin aina vedota vapauteen. Se on hyvästä syystä etusijalla kaikenlaisissa itsenäisyys- ja ihmisoikeusjulistuksissa. Ja henkilökohtaisimmillaan vapaus lienee juuri siinä, mitä yksilö ruumiiseensa tai lapsensa ruumiiseen haluaa laitettavan.

Tiedon puute tuo vapauksia

Rokotuskysymys olisi paljon helpompi, mikäli haitalliset seuraukset koskisivat vain rokotuksista kieltäytyviä. Rokottamattomien lasten myötä tartuntariski esimerkiksi kouluissa kasvaa. Ehkä heiltä tulisi tällä perusteella kieltää koulunkäynti? Onhan HI-viruksen levittämisestäkin jo annettu vankeustuomioita. On myös ihmisryhmiä, joille ei voida antaa tiettyjä rokotuksia (esim. vastasyntyneet). He ovat täysin riippuvaisia muun väestön immuniteettitasosta.

Vetoaminen itsepuolustukseen on kuitenkin heikko peruste vapauksien rajoittamiselle. Osa rokottamattomista ei ensinnäkään saa tautia, vaikka he altistuisivat taudinaiheuttajalle. Toiseksi rokotus ei kehitä kaikille immuniteettia. Tällaiset ihmiset ovat vaarassa rokotuksesta huolimatta. Viruksiin on mahdotonta soveltaa yhtä konkreettisia vastuuperiaatteita kuin vaikkapa autoiluun.

Pakkorokotuksia voidaan tämän perustelun mukaan pitää oikeutettuina vain, jos yhteiskunnalla on varmaa tietoa yksilöiden sairastumisesta. Ja tällaista tietoa ei ole. (Mikrobitkin saattavat ajan kuluessa kehittyä joko rokotuksille immuuneiksi tai ihmisille vaarattomiksi.) On vaikea nähdä, miten pelkät sairastumistilastot tai todennäköisyydet voisivat oikeuttaa virusten osasten pakkoruiskutukset.

Rokotuspakkoon verrattuna karanteenipäätökset ovat helppoja. On perusteltua eristää yksilö, jos tiedetään, että hän jo kantaa helposti tarttuvaa tautia. Vapauden rajoittaminen ilman tällaista varmuutta olisi vastoin sivistysvaltion periaatteita. Syytön kunnes toisin todistetaan.

Sananvapaus taas takaa, että rokotusvastaista propagandaa ja näennäistiedettä voidaan suhteellisen vapaasti levittää. Syiden pitäisi olla todella painavia, jotta tällaisia kansalaisten perusoikeuksia voitaisiin rajoittaa. Vapaassa yhteiskunnassa on siedettävä ihmisiä, jotka tekevät huonoja päätöksiä.

Tieto tuo vastuuta

Oletetaan, että tiedät sairastavasi tautia, jonka takia tulet holtittomasti vahingoittamaan monia ihmisiä. Oletetaan myös, että tautiin on toimiva ja turvallinen rokote. Oikeudessa olisi hankala vedota siihen, että ”minulla on sairaus, jonka takia en pysty kontrolloimaan itseäni”.

Tällöin kuitenkin oletetaan, että yksilö oli tietoinen rokotteesta. Arvioinnin kohteena on siis kokonaan toisenlainen ominaisuus: olisiko yksilön pitänyt tietää hoidosta? On äärimmäisen vaikea päättää, milloin on oikein rangaista tietämättömyydestä tai ymmärtämättömyydestä. Joka tapauksessa mitä enemmän ihminen tietää eli mitä enemmän hän voi tehdä, sitä enemmän häneltä voidaan myös vaatia. Tietämättömyys ei ole niin hyvä tekosyy kuin se joskus on ollut.

Lopulta rokotuspakossa on kyse siitä, kuinka vapaassa yhteiskunnassa ja millaisten riskien kanssa ihmiset haluavat elää. Tiedon lisääntyminen ei auta ratkaisemaan näitä arvokysymyksiä. Se voi kuitenkin tehdä päätöksistä perustellumpia. Yksi perustelu voisi olla se, että vapaissa yhteiskunnissa, joissa saa ja uskaltaa olla eri mieltä, ihmiset ovat yleensä myös vauraampia ja onnellisempia.

Toki yhteiskuntarauhallekin on laskettava jokin arvo. Jatkuvat yhteenotot vapauden ja pakkokeinojen kannattajien välillä saattavat synnyttää äärinäkemyksiä tai turhaa levottomuutta vanhemmissa. Toisaalta silloin, kun valtiovalta, lääketeollisuus ja kansalaisten suuri enemmistö ovat yksimielisiä jostakin eettisestä kysymyksestä, lääkäreiden on syytä valpastua ja olla tarkoin perillä, mitä yksimielisyyden takaa löytyy.

torstai 22. toukokuuta 2014

Rakkaus kuuluu ihmisluontoon



Seuraava kirjoitukseni oli Hesarissa 22.5.2014:

Janne Saarikivi esitti (HS Tiede 19.5.), että rakkaus olisi kirjallinen keksintö 1700-luvun Saksasta. Tämä ei voi pitää paikkansa. Jo antiikin ja muinaisen Kiinan tarinoissa rakastuminen oli suloisenkipeä pistos sydämessä. Eri kulttuurien rakkaudenjumalilta tavatut jousi ja nuoli kuvastavat tätä tunnetta.

Rakkaus on luonnonvalinnan muovaama ja ihmisluontoon kuuluva sopeutuma, jolla on suvunjatkamiseen liittyviä tehtäviä. Se motivoi pariutumaan ja sitoutumaan. Kumppaniehdokkaalle se on myös uskottava signaali, että toinen on kiinnostunut muustakin kuin seksistä. Joitakin rakkaudenkaltaisia hormonaalisia ja aivokemiallisia muutoksia tavataan kaikilta pysyviä parisidoksia muodostavilta nisäkkäiltä.

Rakkaus ei siis ole keskiaikaisten trubaduurien päähänpisto, kuten myös on väitetty. Päinvastoin, rakkaudentunne – tai rakkaudenkaipuu – näkyy kaikkien kulttuurien parisuhteissa ja lemmenlurituksissa. Musikantit ja runoniekat ovat vain seuranneet luontonsa kutsua, eivät he rakkautta keksineet.

Takavuosina sosiaalitieteissä oli muodissa ajatus, että ihmisluonto tunteineen olisi vain kielelliskulttuurinen kyhäelmä. Tieteen kanssa sillä ei edelleenkään ole mitään tekemistä.