Onko uskonto aivopesua?

Kirjallisuuden ohella Helsingin kirjamessuilla on aina ollut muutakin tarjontaa. Tänä vuonna mukana oli muun muassa Ahmadiyya-muslimiyhteisö. En muutoin olisi heidän messupaikallaan tullut käyneeksi, mutta kustantajani Terra Cognitan piste oli sitä vastapäätä. (Aiemmin Terra Cognita on ollut Ursan, Tiedekirjan ja muiden tietokustantajien vieressä, jonne se luonnollisesti kuuluu. Nyt se jostakin syystä oli sijoitettu niistä erilleen.)

 

Kävin juttelemassa Ahmadiyyan edustajien kanssa ja sain mukaani joitakin The Review of Religions -lehtiä (julkaistu vuodesta 1902). Nimensä perusteella tämä ulkoasultaan laadukas lehti pyrkii ymmärtämään – ehkä jopa selittämään – uskontoja. Vilkaisukin kuitenkin riittää paljastamaan julkaisun ajavan islamilaista taantumuksellisuutta.

Omien sanojensa mukaan Ahmadiyya-yhteisö korostaa rauhanomaisuutta ja löyhästi tulkiten jopa yksilön omaa tahtoa – tai ainakin miehen tahtoa. Esimerkiksi profeetta Muhammedin lapsivaimovalintaa pidetään oikeutettuna seuraavin perustein (korostukset lisätty):

In actuality, this was the purpose of the Holy Prophet in bringing her to his home at such a young age, so that he could train her from a tender age according to his wishes, and she could receive the longest possible opportunity to remain in his company; so that she could be made fit for the sensitive and magnificent work which fell upon the wife a law-giving Prophet.

Menneisyydessä harjoitettuja tapoja on useimmiten turha arvostella, mutta tässä tapauksessa kyse ei ole vain menneisyydestä: moni nykymuslimi väittää pitävänsä Muhammedin toimintaa moitteettomana ja tavoiteltavana. Maininta lapsivaimon muokkaamisesta aviomiehen toiveiden mukaiseksi ei myöskään ole yksittäistapaus. Kaikissa lukemissani lehden numeroissa kannatettiin näkemyksiä, jotka ovat ristiriidassa länsimaissa vallitsevien oikeus- ja tasa-arvokäsitysten kanssa.

Tässä kirjoituksessa tarkastellaan lehden esseetä "Aivopesevätkö uskonnolliset vanhemmat lapsiaan?". Kuten edellä kävi ilmi, kysymys voisi myös kuulua, aivopesevätkö aviomiehet lapsivaimojaan.

Aloitetaan aivopesu -termistä. On melko ilmeistä, että uskontokriitikot käyttävät tätä vanhentunutta ilmaisua sen provokatiivisuuden vuoksi. Vielä ilmeisempää on, että uskontoihin kuuluu käytäntöjä, jotka tekevät termistä jossakin määrin perustellun. Muutoin olisi vaikea selittää vaikkapa sitä, miksi lapsilla on tapana omaksua vanhempiensa harjoittama uskonto.

Lehti vastustaa aivopesuajatusta viidellä eri perustelulla. Ensimmäinen kohta on tutuin: ”Me kaikki kasvatamme lapsemme uskomustemme mukaan, myös ateistit.” 

Tässä kohdin kirjoittaja jopa lainaa Richard Dawkinsia ja toteaa perään, että ”jos Dawkins kasvattaa lapsensa uskomaan, että luonnolliset prosessit voivat selittää kaikki ilmiöt, minulla on oikeus kasvattaa lapseni uskomaan, että näin ei ole.”

 

Sivuutetaan tässä se, että ateismi ei ole uskomusjärjestelmä vaan jumaluskon puutetta. Katsotaan sen sijaan lausunnon väitettä naturalismista. Siihen sisältyy eräs paradoksi. On nimittäin niin, että jotta jotakin ilmiötä voitaisiin kutsua yliluonnolliseksi, tieteen pitäisi pystyä toteamaan, että ilmiötä ei ole mahdollista selittää luonnollisten prosessien ja mekanismien avulla. Vasta tällöin kyse olisi aidosti yliluonnollisesta ilmiöstä. Mutta jotta tällainen päätelmä voitaisiin jostakin ilmiöstä tehdä, siitä pitäisi tietää kaikki. Tämä taas tarkoittaisi, että kyse ei enää olisikaan yliluonnollisuudesta; ilmiöhän tunnetaan jo läpikotaisin. 

Yliluonnollinen asuu siis vain ja ainoastaan tietämättömyydessä – ja juuri siihen tiivistyy uskonnollisen ja uskonnottoman kasvatuksen ero. Molemmissa myönnetään, että tiede ei tiedä kaikkea, mutta vain toisessa tietämättömyys halutaan korvata uskonnollisella – siis mielikuvitukseen ja johdatteluun perustuvalla – varmuudella. Tämä uskonnollinen varmuus tarkoittaa avoimen, kriittisen ja rationaalisen mielen sulkemista pois tietyistä kysymyksistä, aivan kuten ”aivopesussa” on tapana. (Naturalismista on myös muistettava sen takana oleva todistusaineisto, esimerkiksi se, että luonnon monimuotoisuus ja eliöiden sopeutuminen ympäristöönsä eivät tarvitse luojaa. Luonnolliset prosessit riittivät ja riittävät evoluutiolle.)

Kakkosperustelu ei ole yhtä ennustettava: ”Vanhemmat toivovat sydämessään lapsensa parasta.” 

Argumentti vanhempien hyväntahtoisuudesta on niin kehno, että se kääntyy itseään vastaan. Perustelu on käytännössä sen myöntämistä, että vanhemmat ainoastaan uskovat toimivansa lapsensa hyväksi. Ikävimpiäkin uskontoon liittyviä perinteitä, vaikkapa lasten sukuelinten leikkauttamista*, toki yleensä jatketaan hyvää tarkoittaen ja omaan hyväsydämisyyteen uskoen. Hyvät tarkoitusperät eivät kuitenkaan poista sitä seikkaa, että ainakin tyttöjen sukuelimiin kajoamisessa on usein kyse vaarallisesta ja kivuliaasta toimenpiteestä, joka kurjistaa ja rajoittaa naisen loppuelämää. Argumentti olisikin pätevämpi, jos se olisi muodossa ”vanhemmat toivovat järjellään lapsensa parasta”. Miksi puolustelua ei esitetä tässä muodossa?

Kolmas kohta olisi hupaisa, jos se ei olisi niin selvää harhaanjohtamista: ”Islam tukee uskonvapautta.” 

Puolustelun tragikoomisuus tulee islaminuskoisten suhtautumisesta uskosta luopumiseen. Esimerkiksi Pew-tutkimuslaitoksen raportti muutaman vuoden takaa toteaa, että Etelä-Aasian muslimeista 76 prosenttia kannattaa uskonsa hylkäävän tappamista. Lähi-idässä samaa mieltä oli 56 prosenttia. Tässä kohdin on muistettava, että islam on maailman toiseksi suurin uskonto, ei mitään pienen aavikkoheimon törttöilyä. Islamiin myös liittyy ajatus oikeanlaisista talous- ja hallintojärjestelmistä, mikä vaikeuttaa uskonnonvapauden toteutumista. Tämä mittakaavakysymys kannattaa pitää mielessä.

Neljäs kohta kuuluu: ”Uskonnon ulkopuolella kasvattaminen tarkoittaa, että sinulle ei ole annettu mahdollisuutta valistuneeseen valintaan” (informed choice). 

Lausunto nojaa siihen monen kristitynkin hyväksymään ajatukseen, että usko on hyödyllistä ja että uskomisesta on hyvä olla omia kokemuksia. He uskovat uskomiseen, kuten Daniel Dennett asian muotoilee. Arkkipiispa Kari Mäkinen on esimerkiksi todennut, että ”uskonnollisiin kertomuksiin on mentävä sisään, jotta uskonnon olemusta voi ymmärtää”.

Ironisesti kyseinen perustelu voidaan kääntää sen väitteen puolustamiseksi, että uskonto on aivopesua. Tämä on helppo nähdä, jos puolustelu olisi kuulunut, että vasta kun sinut on aivopesty, tiedät, mitä aivopesu on. Tämä olisi paradoksi, sillä aivopesun tarkoitus on nimenomaan tehdä aivopesu huomaamattomaksi. Sama pätee uskonnolliseen kasvatukseen: sen eräs tarkoitus on saada yksilö huomaamattaan ajattelemaan, että ilman uskoa olen vajavainen ja ymmärtämätön. ”Pyhien” kirjoitusten ”totuuksista” on tunnetusti vaikea päästä pois, jos yksilö on niiden sisään herkässä iässä tai elämänvaiheessa johdateltu.

Viides ja viimeinen kohta on yllättävin: ”Jos uskonnollinen kasvatus tarkoittaa pysyvää indoktrinoitumista, ateisteja ei olisi olemassa.” 

Väite pitää paikkansa ainakin teknisesti. Aiemmin käytännössä kaikki ihmiset olivat uskovaisia, ja silti ateisteja on olemassa. Aivopesuväite ei kuitenkaan ole väite, että aivopesu kestää koko elämän. Kuten Dawkinsin esimerkki kertoo, indoktrinaatiosta on mahdollista irrottautua, ja yhä useampi onkin siihen ryhtynyt – varakkaiden uskonnollisten järjestöjen propagandasta huolimatta.

* Alaviite: Marja Tiilikainen kirjoittaa Arjen islam: Somalinaisten elämä Suomessa -kirjassa (2003) seuraavasti: ”Tyttöjen ympärileikkaus ei kuulu Koraanin opetuksiin, mutta islamilaisesta maailmasta voidaan kuitenkin löytää myös tyttöjen ympärileikkauksia, erityisesti niin kutsuttuja sunna-leikkauksia, puolustavia tulkintoja.” (Kyse on niin sanotuista haditheista, joiden autenttisuudesta ja tulkinnasta kiistellään.) Tiilikainen jatkaa leikkauksista: ”Somaliassa tyttöjen ympärileikkauksen voidaan katsoa uusintavan yhteisön kulttuurista ja etnistä identiteettiä ruumiiseen liittyvien merkkien ja merkitysten avulla. Ympärileikkaus on tärkeä osa somalityttöjen sosialisaatiota (muslimi)naisten maailmaan. Aud Tallen (1993) mukaan somalitytön ympärileikkaus on naisidentiteetin symboli, mutta samalla se vahvistaa tytön sidettä oman isänsä sukulinjaan. Tytön neitsyys vaikuttaa koko perheen statukseen ja ympärileikattu tytär säilyttää sukulinjansa puhtauden ja kunnian.”

   Wikipedian artikkelista löytyy maakohtaisia tietoja leikkausten yleisyydestä. Turistimaa Egyptin prosenttilukema lienee suomalaisille yllättävin.

                     * * *

Lehti paljastui myös 

kommunisminvastaiseksi 

ja varsin nationalistiseksi.

PS. Naisten ja miesten yhteiskunnallisesta segregaatiosta Review of Religions kirjoittaa yllättävän suorasukaisesti (korostus lisätty): "The Islamic concept of segregation is only to be understood in the context of measures to protect the sanctity of female chastity and the honour of women in society so that the dangers of violating these objectives are minimised." Jos "muslimit rauhan puolesta" (ja Kirjamessut) hyväksyvät tuonkaltaista sukupuoleen perustuvaa alistamista ja holhoamista, mitä voidaan odottaa vähemmän maltillisilta yhteisöiltä? Onko perusteltua sanoa, että islaminuskon yleistyminen on uhka lännessä saavutetulle tasa-arvolle?

PS 2. Rasistisesta ja sukupuolisesta syrjinnästä on huomattava seuraava seikka. Syrjinnästä tulee merkittävä ilmiö vain silloin, jos sitä tapahtuu huomattavan usein suhteessa mahdollisuuksiin, jolloin sitä olisi voinut tapahtua. Ja trendi (nouseva tai laskeva) syrjinnästä tulee vain, jos näiden kahden (syrjintätapaukset ja mahdollisuus syrjimiseen) suhde muuttuu ajan myötä. Sekä sukupuolisen että rasistisen syrjinnän suhteen trendi on (ainakin kantaväestön parissa) ollut laskeva jo vuosikymmeniä. On myös perusteltua sanoa, että ideologiana ja muodollisen politiikan alueella rotuun/etnisyyteen tai sukupuoleen perustuva syrjintä on länsidemokratioissa käytännössä kuollut.

   Nukahtamiseen ei silti ole varaa. Lännen on pidettävä huoli, että uskonnollinen fundamentalismi tai muunlainen autoritaarisuus eivät vaivihkaa heikennä lähtökohtien tasa-arvoa ja yksilönvapauksia turvaavia instituutioita. Olisikin toivottavaa, että länteen suuntautuvan siirtolaisuuden tärkeimpiä motiiveja olisi kunnioitus läntisiä yksilönoikeuksia ja tasa-arvoinstituutioita kohtaan.

                            * * *

PS 3. (To 12.12.2019)

Joulukuun kymmenes päivä sain sähköpostiviestin eräältä Ahmadiyya-yhteisön edustajalta, joka oli lukenut yllä olevan kirjoitukseni. Hän kutsui minut tammikuussa 2020 järjestettävään symposiumiin. "It will be honor for us if you would come and join us in the event." Symposiumin ohjelma koraaniresitaatioineen ei kuitenkaan vaikuta sellaiselta, että siellä olisi mahdollista edistää ihmisten tasaveroisuutta, yhteiskunnan maallistumista tai demokratiaa. Vastasin ystävällisesti ja pyrkien vuoropuheluun - toivoen, että perään tulee vielä neljäs jälkikirjoitus:

Dear Mr ..., Thank you for the invitation. I guess Your organization is AGAINST islamism & jihadism. But equally importantly, is Ahmadiyya also FOR equal rights for everybody (including gays & women) and FOR democratic culture? Whatever your views are in these issues, this symposium doesn’t seem fit for promoting them. Kind regards, OT

PS. If possible, I would like to hear what You think of some current social/political issues. And with Your kind permission, I would like to add Your thoughts as an afterword to my blog post. 

So, what do You think about the conversation that has been going on about letting the "ISIS-wives" come back to Finland?

And what do you make of recent polls suggesting that The Finns party (Perussuomalaiset) is by far the most popular party in Finland? 

About issues that are not as recent, what do you think about the Danish cartoons: should there be freedom to publish that kind of pictures, and if not, what would be proper punishment for publishing them? 

And lastly, what is the relationship between martyrdom and Ahmadiyya-organization? And Ahmadiyya and free market economy?

Pahuuden haaste on yhä voimassa

Mistäpäs tiedämme, vaikka maa olisi jonkin toisen taivaankappaleen helvetti?

Aldous Huxley

Seuraava kirjoitukseni ja oheinen piirrokseni ilmestyi Skeptikko 1/2019 -lehdessä (ilman tässä olevia jälkikirjoituksia).

                                              * * *

Oletetaan, että on olemassa jokin täydellisen hyväntahtoinen ja kaikkeen kykenevä olento. Mitä olennosta voitaisiin päätellä ottaen huomioon maailmassa tapahtuvat pahat asiat? Vaihtoehtoja on vähän: joko alkuoletuksen vastaisesti olento ei ole kaikkivoipa, hän on osittain pahantahtoinen (tai typerä) tai sitten häntä ei ole olemassa.

Tämä erityisesti kristittyjen jumalaan kohdistettu pahuuden haaste on jo satoja vuosia vanha. Miten uskovat reagoivat siihen? Yksi yleisimmistä vastauksista on väittää, että pahan olemassaolosta koituu suurempaa hyvää. Vastoinkäymiset parantavat moraalista luonnetta, kärsimys tuo lähemmäksi jumalaa, onnettomuudet auttavat näkemään, kuinka hyvin asiat lopulta ovat ja niin edelleen. Näkemyksen mukaan hyvyys tarvitsee vastavoiman.

Vastauksen ongelma on sen sisäsiittoisuus. Ajatus, että jumala sallii pahuuden siksi, että kärsimys tuo jumalan lähemmäksi, ruokkii jumaluutta itseään. Tällaiset kehämäiset päätelmät johtavat myös ikävään lopputulokseen: mitä enemmän kärsimystä, sitä läheisempi jumala. Richard Dawkins ei syyttä todennut, että Raamatun Jumala on kamalin kiusanhenki kaikessa kirjallisuudessa. Ehkä pedofiilipapit ja heidän arvovaltaiset suojelijansakin ovat vain tehneet jumalan työtä?

Uskova saattaa väittää vastaan, että Jumala vain laittoi kaiken alkuun. Hän valitsi tietyt luonnonvakiot, jotta galaksit ja ihmisen kehittymiselle suotuisa maapallo voisivat muodostua. Sitten Hän siirtyi tarkkailuasemiin. Pahuuden ongelma seuraa tätäkin puolustusta. Mikä tarkoitus on sellaisen maan luomisella, jossa ihmisiä kiusataan jatkuvilla geologisilla ja meteorologisilla katastrofeilla? Tai miksi Jumala olisi jo etukäteen antanut auringollemme parasta ennen -päivämäärän? Miten asiaa käänteleekin, pahuuden haaste ja ihmislajia seuraava kosminen tarkoituksettomuus eivät katoa.

Fyysikot saattavat lähitulevaisuudessa myös kyetä osoittamaan, että luonnonvakiot eivät ole sattumanvaraisia. Tietyt fysikaaliset voimat ja vakiot saattavat siis olla sellaisia kuin ne ovat vain siksi, että niiden on pakko olla sellaisia. Täten niitä ei olisikaan säädetty tukemaan elämän kehittymistä. Mikäli fysiikanlakien vääjäämättömyys ja ennustettavuus pystytään osoittamaan, luojajumalilta häviää tämä viimeinenkin pakopaikka.

Pahuuden haasteeseen on vastattu myös väittämällä, että Jumala on olemassa riippumatta siitä, kuinka paljon pahaa maailmassa tapahtuu. Väitteen esittäjä myöntää, että Jumalalle ei ole tarvetta siinä hyvyyden puolustajan roolissa, jota hänelle usein tarjotaan. Uskontotieteilijä Ilkka Pyysiäinen kirjoittaa osuvasti:

Kaikki selitykset johtavat lopulta siihen, että Jumala halusi ihmisten erehtyvän ja tekevän tyhmyyksiä. Hän on kuin isä, joka jättää lapset oman onnensa nojaan ja sitten kurkkii julkeasti nurkan takaa, miten pienokaiset tekevät tyhmyyksiä, loukkaavat itsensä, tappelevat ja telovat itsensä. Sitten isä palaa takaisin, on muka kauhean hämmästynyt kaikesta tapahtuneesta ja rankaisee pahimpia huligaaneja julmasti. Lapset nyyhkivät, että ei me koskaan enää, iskä pliis! Mutta pappa oli muka vain halunnut nähdä, mitä tapahtuu kun toistaitoiset saavat vapauden, vaikka kuka tahansa ulkopuolinen ymmärtää, että tällainen isä on mieleltään sairas sadisti (teoksesta Jumalaa ei ole).

Maanpäällisessä kärsimyksessä kyse ei myöskään ole vain ihmisestä. Lukemattomat eläinraukat ovat vuosimiljoonasta toiseen joutuneet sietämään vilua ja nälkää, pelkoa ja pakenemista. Ei kai kukaan hyväsydäminen ihminen voi tällaisen kidutuksen luojaa ylistää? Epäreilu kärsimys saattaa jalostaa ihmistä ja tehdä hänet vapaammaksi tai jopa onnellisemmaksi, mutta se tuskin lohduttaa ketun kidassa kouristelevaa kaniiniäitiä tai autokolarissa rampautunutta peuranvasaa. Teuraseläinten tuskasta puhumattakaan.

Entä miten Jumala pystyy ylläpitämään pahuudesta ja kärsimyksestä vapaata iankaikkista taivasmaailmaa mutta joka hetki epäonnistuu siinä maan päällä? Tai mikä edes antaa ymmärtää, että taivas olisi mukava paikka? Mitä jos kärsimykset siellä vasta alkavatkin? Ehkä lapsiparkojen sieluja värvätään enkelikoulukuntien välisiin puukkotappeluihin.

Tämä on tietysti koulupoikamaista – vai pitäisikö sanoa teologista – saivartelua. Nykypäivänä olennaisempi kysymys on se, miksi sodista, taudeista ja onnettomuuksista piittaamattomaan mielikuvitushahmoon perustuva uskomusjärjestelmä nauttii valtiovallan erityissuojelua. Milloin ihmisten ja katsomusten epätasa-arvoinen kohtelu loppuu? Milloin koululaisen tai varusmiehen ei tarvitse paljastaa katsomustaan vastoin tahtoaan?

Osa suomalaisista viehättyy uskontoihin liittyvistä rituaaleista ja seuraleikeistä. Osa myös kokee henkiolentojen läsnäoloa. Nämä ovat ilmiöinä mielenkiintoisia – ja selitettävissä lajimme evoluutiohistorialla –, mutta ne eivät ole pätevä peruste uskonnon suosituimmuusasemalle. Valtionkirkkoon kuulumisessa 70 prosentin rajapyykki on Suomessa jo alitettu, ja Helsingissä on seutuja, joiden asukkaista alle puolet on kirkon jäseniä. Kuinka uskonnotonta väestöstä pitää tulla ennen kuin julmuuden ja taikauskon ote kirpoaa?

                                                * * *

PS. Muita uskontoa tarkastelevia juttujani on muun muassa täällä, täällä, täällä, täällä ja täällä. Uskontoaiheisia pilakuviani taas löytyy täältä.

PS 2. Jutussa mainittiin ohimennen teuraseläimet. Seuraavassa on otteita hallituksen esityksestä eläinten hyvinvointiin liittyviksi laeiksi (vuodelta 2018). Ehdotuksen yksityiskohdat paljastavat, että tuotantoeläinten pitoon väistämättä liittyy kärsimystä. (Mikään eläin ei toki ole itsestään yhtä tietoinen kuin ihminen, ja eläinten pohdinnat tulevaisuudesta ja menneisyydestä ovat kyvykkäimmilläkin lajeilla alkeellisia. Siksi eläinten kärsimyskokemuksetkaan eivät luultavasti ole yhtä tuskallisia kuin ihmisillä.)

Eläimen jatkuva paikalleen kytkeminen pysyvässä pitopaikassa kiellettäisiin tietyin poikkeuksin. Eläimen liikkumista ei myöskään saisi jatkuvasti rajoittaa siten, että eläimellä ei ole mahdollisuutta kääntyä ympäri. Viiden vuoden siirtymäajalla kiellettäisiin muiden nautojen kuin maidontuotantoa varten pidettävien lehmien ja hiehojen sekä hevosten jatkuva kytkettynä pitäminen. Maidontuotantoa varten pidettävien lehmien jaa hiehojen jatkuvaa kytkemistä sen sijaan ei ehdoteta kiellettäviksi.

Emakoiden ja ensikoiden pidempiaikainen pito tiineytyshäkeissä kiellettäisiin 15 vuoden siirtymäajalla. Tuotannollisista syistä emakoiden ja ensikoiden pitoa porsitushäkeissä ei ehdoteta kiellettäviksi. 

Eläimille tehtävien kivuliaiden toimenpiteiden yhteydessä tulisi jatkossa käyttää kivunlievitystä. Kivunlievitysvaatimuksesta voitaisiin poiketa ainoastaan, jos toimenpiteestä aiheutuu vain lievää tai hetkellistä kipua tai jos on kyse hätätilanteesta.

PS 3. Kaksi loppukevennystä eläinten kärsimyksiin etäisesti liittyen. Kyse on vuonna 1996 kuvittamistani vitseistä. 

Onko huivikiellolle perusteita? Oliko Muhammed pedofiili?

Ilmaisunvapaus koki äskettäin kolauksen. Euroopan ihmisoikeustuomioistuin (EIT) linjasi lokakuussa 2018, että Muhammedin kutsuminen pedofiiliksi ei kuulu ilmaisunvapauden piiriin. Itävaltalaisnainen oli luennollaan sanonut Muhammedilla olleen pedofiilisia taipumuksia. Perään hän oli kysynyt, miksi nimittää seksisuhdetta alle 10-vuotiaan kanssa, jos ei pedofiliaksi.

Tuomioistuin perusteli typerryttävää päätöstään uskonnollisen rauhan säilyttämisellä. Muhammedin kaltaista, satoja vuosia vanhaa kirjallista hahmoa pitäisi kuitenkin olla lupa nimittää miksi tahansa, sodanlietsojasovinistista pedofiiliksi – etenkin kun kirjallisten lähteiden mukaan kyse on molemmista. Myös loukkaavammille ilmaisuille olisi perusteita. Pidänkin lähes kansalaisvelvollisuutena tällaista aataminaikaisten profeettojen kritisoimista, myös naurettavaksi tekemällä ja pilkkaamalla. (On huomattava, että EIT ei linjannut, että pilkkaamisesta tulee tuomita, vaan että tuomitseminen kuuluu maan omaan harkintavaltaan.)

Islam- ja Muhammed-kritiikkiä puoltaa myös se, että EIT:n päätöksen takana näyttää olevan uskonnollisten fanaatikkojen onnistunut kiristysstrategia – ”Älkää kritisoiko uskoamme tai tapamme teidät” – ja siihen liittyvä alistunut pelkuruus ja näennäissuvaitsevaisuus. (Pedofilian esiin nostanut itävaltalaisnainen sai maksettavakseen 480 euron sakot ja oikeudenkäyntikulut.)

Maat, joissa burkan käyttö on 

kielletty 2018 (Wikipedian mukaan).

Lokakuussa 2018 myös YK:n ihmisoikeusneuvosto antoi uskonnollista fanatismia suosivan lausunnon. Sen mukaan Ranskan päätös kieltää kasvoja peittävän hunnun käyttö julkisissa tiloissa rikkoo ihmisoikeuksia. (Tulkinta eroaa Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen vuoden 2014 kannasta, jonka mukaan kyseisen hunnun kieltäminen ei riko uskonnonvapautta.)

YK:n neuvoston huivilinjaus ei ole yhtä yksiselitteisesti väärä kuin EIT:n tuore Muhammed-linjaus, mutta huivilinjauskin on ongelmallinen. Mistä linjaus johtuu? YK:n ihmisoikeusneuvoston jäsenet vaihtuvat kausittain. Jäsenvaltioita hyväksytään mukaan tasaisesti eri maanosista. Jopa Saudi-Arabia, joka on kunnostunut ihmisoikeusrikkomuksissa, murhissa, sotarikoksissa ja naisten syrjinnässä, on päätynyt neuvoston puheenjohtajamaaksi. Tämä islaminuskoisten valtioiden edustus neuvostossa selittänee osaltaan tuoretta huivilinjausta. (Jäsenmaiden islamilainen teokraattisuus selittänee myös YK:n neuvoston linjausta vuodelta 2009, että uskonnon julkinen halventaminen on ihmisoikeusrikkomus.)

Huivikysymystä on luontevaa lähestyä tiettyjen perusoikeuksien kautta. Uskontoon perustuvan syrjinnän tulee ensinnäkin olla kiellettyä. Jokaisella tulee olla oikeus uskoa mihin tahansa ja palvoa mitä tahansa, hyväntahtoisista menninkäisistä pikkusieluisiin profeettoihin – siitä huolimatta, että koulutuksen tulee pyrkiä siihen, että ihmisten uskomukset perustuvat mahdollisimman paljon todennettuun tietoon. Toiseksi yksilöllä tulee halutessaan olla oikeus olla paljastamatta omaa vakaumustaan. Näillä kahdella periaatteella päästään jo alkuun. (Sivuhuomautuksena todettakoon, että nämä periaatteet eivät toteudu Suomessa esimerkiksi armeijassa tai peruskoulussa.) Huivikielto ei riko näitä oikeuksia: se ei estä ketään uskomasta, eikä se pakota ketään paljastamaan uskoaan, pikemmin päinvastoin. 

Huivikielto on kuitenkin valtion puuttumista uskonnollisiin kysymyksiin. Ja se on aina epäilyttävää – siinäkin tapauksessa, että kyse on valtion pyrkimyksestä pitää julkiset tilat maallisina, kuten Ranskan päätöksessä. Tosin Ranskan huivikiellon on myös väitetty kumpuavan ei-maallisista syistä, lähinnä rasismista. Syytöstä vastaan voidaan puolustautua sillä, että huivinkäyttäjät eivät ole rotu ja että kielto koskee kaikkia etnisestä taustasta riippumatta.

Tarkastellaan huivin suhdetta naisten oikeuksiin. Vastikään eräs suomalainen musliminainen väitti, että ”yhteiskunnassa, joka rohkaisee riisumaan, itsensä peittäminen on feministinen teko” (väite kirjasta Noin 10 myyttiä feminismistä, SKS 2018, Helsinki). Ajatus, että länsimainen/suomalainen yhteiskunta rohkaisee naisia riisumaan, on epätarkka. Yllyttävätkö esimerkiksi huntua pitävän neidon isä ja veljet tai mahdollinen puoliso ja anoppi tyttöä vähäpukeisuuteen? Tuskin. Yhteiskunnalla ei toisin sanoen ole yksituumaista kantaa vaatteiden peittävyyteen.

Olennainen kysymys huiviasiassa on se, miten niissä maissa, joissa naiset säännönmukaisesti peittävät hiuksensa tai kasvonsa, ajatellaan naisista, jotka eivät itseään peitä. Tällaisia maita on paljon. Jos niissä hunnutonta naista ei arvosteta, vaan häntä yleisesti pidetään huorana tai jonakin paljon pahempana, ei voida sanoa, että yksilöllä olisi vapaus pukeutua haluamallaan tavalla, huivin feministisyydestä puhumattakaan. Länsimuslimien osalta kysymys on hankala, sillä muslimiyhteisön sisällä syyt huivin käyttöön voivat – läntisistä vapauksista huolimatta – olla samalla tavalla pakottavia kuin islaminuskoisissa maissa. Siksi pidän ajatusta huivin feministisyydestä epärehellisenä.

Koko kasvot peittävä kaapu (niqab/burka) taas sulkee pois valtaosan sellaisesta inhimillisestä vuorovaikutuksesta, jota ihmislaji on kehittynyt hyväksikäyttämään rauhanomaisen yhteisymmärryksen saavuttamiseen. Onko se pätevä peruste kieltää tällainen naamioituminen? Kasvoja peitetään myös esimerkiksi ilmansaasteiden, katupölyn ja kovan pakkasen takia. On helppo nähdä ero tällaisten tarkoituksenmukaisten syiden ja yhteisöllisen pakottamisen välillä. Esimerkiksi Tanskassa elokuussa 2018 voimaan tullut kasvojen peittämiskielto pyrkii nimenomaan ehkäisemään sosiaalisesti pakotettua peittämistä. Tanskassa sakon suuruus on 134 euroa.

Mutta mistä tiedämme, milloin kasvojen peittäminen on tarkoituksenmukaista? Joidenkin mielestä arvioinnin vaikeus on niin merkittävä käytännön ongelma poliisivalvonnalle, että kieltokaan ei ole perusteltu. Kiellon puoltajat taas vetoavat usein siihen, että viranomaisten on tärkeä tunnistaa ihmisiä. Tässä kohdin laki ei ole selvä. Milloin ja minkä viranomaisen on tunnistukseen kyettävä? Onko esimerkiksi matkustajan oltava tunnistettavissa julkisten kulkuneuvojen valvontakameravideoista? Entä saako yksityisyritys, vaikkapa taksifirma, vaatia kasvojen paljastamista?

Jonkinlaiseksi nyrkkisäännöksi on ehdotettu sitä, että tilanteissa, joissa ei saa olla moottoripyöräkypärä päässä, ei myöskään saa peittää kasvoja hunnulla. Tämäkään käytäntö ei ole aukoton. Naamioitumiskiellot ovat väistämättä tulkinnanvaraisia – vaikka aidosti tulkinnanvaraisia käytännön tilanteita ei monia olekaan.

Muslimit saattoivat omaksua 

penisviiltelyn juutalaisilta. Rituaalin 

puolustamisessa ryhmät toisinaan 

myös yhdistävät voimansa.

Toinen ehdotettu kieltoperuste on se, että vain sellainen toiminta tulee sallia, jota voidaan tehdä myös maallisista syistä. Tätä on käytetty perusteena muun muassa lasten sukuelinten leikkelyn vastustamisessa. Silpomisen suhteen perustelu onkin mielekäs: silpomiselle ei ole maallista vastinetta. (Nekin, jotka vastustavat tyttöjen silpomista, puolustelevat poikien leikkelyä usein sillä, että esinahan poisto on merkityksetön ja vaaraton operaatio verrattuna klitoriksen poistoon. Ero toki on ilmeinen, mutta molemmat tulisi silti kieltää. Kyse on vain aste-erosta, ja lisäksi kummassakin tapauksessa puolustuskyvytön ja ymmärtämätön pikkulapsi on riskialttiin rituaaliväkivallan kohteena.) Huivikiellon kohdalla vaatimus maallisesta vastineesta ei ole yhtä pätevä. Kuten todettua, naamioitumiselle on myös maallisia syitä, ja ennen kaikkea kyse ei ole fyysisestä väkivallasta (vaikka monesti sitäkin on mukana).

Toisinaan oikeutta verhoutua huiviin puolustetaan sillä, että katoliset nunnatkin käyttävät uskontoa ilmentävää vaatetusta. Miksi siis olisi perustellumpaa kieltää muslimivaatetus? On tärkeä huomata ero nunnapäähineen ja muslimihuivin välillä. Nunnaksi päädytään aikuisena oman valinnan ja itsetutkistelun kautta. ”Nunnat eivät synny nunnaperheisiin ja pukeudu pienestä pitäen huiviin”, kuten Annamari Sipilä kirjoittaa (HS 15.4.2017). Musliminaisille niqab ei ole samaan tapaan valintakysymys. Muslimihuivi myös nojaa vankemmin naisen itsemääräämisoikeutta rajoittaviin vanhakantaisiin ja patriarkaalisiin perinteisiin. Siksi valtaosa minusta kallistuu kasvot peittävän uskonnollisen kaavun kieltämiseen.

Tunnistan toki, että jokaiselle mutkikkaalle ongelmalle on olemassa vastaus, joka on selkeä, yksinkertainen ja virheellinen. Jos jokin kuulostaa liian hyvältä ollakseen totta, se luultavasti on sitä. Huivikielto saattaa olla tällainen. Kyse on yksilön vapauksien rajoittamisesta, johon pitää olla todella pätevät perustelut. Perusteluksi ei esimerkiksi kelpaa edellä mainittu seikka, että ihmiset ovat rauhanomaisempia kasvokkain tapahtuvassa kanssakäymisessä. Kansalaisia ei yksinkertaisesti ole oikein pakottaa ”kasvokontaktiin” toistensa kanssa. Huivikiellosta on silti luultavasti enemmän hyötyä kuin haittaa, etenkin kun huomioidaan joidenkin islamilaisten valtioiden ylläpitämä paine kasvojen peittämiseen. YK:n ihmisoikeusneuvoston tuoreen huivipäätöksen paradoksi on siinä, että uskonnonvapauden nimissä on mahdollista rajoittaa naisten vapauksia ja eristää heitä yhteiskunnasta. (Teokratiat toki kärsivät siitä itsekin: ne jättävät käyttämättä puolen väestönsä luovuuden ja ahkeruuden.)

Suomessa hallinnon on seurattava muiden maiden kokemuksia huivikielloista. Tässäkin tapauksessa konkreettiset tutkimustulokset ovat paras pohja päätöksenteolle. Toistaiseksi huivikiellot eivät näytä tuottaneen merkittäviä haittoja. Kielto on vahva signaali hallinnolta, että se pyrkii eroon sukupuoleen perustuvasta syrjinnästä. Sananvapauden aktiivisempi puolustaminen taas olisi signaali siitä, että sanalliset tai kuvalliset viestit, edes herjaukset, eivät oikeuta fyysistä väkivaltaa. Tämän näkökannan leviäminen suojelisi uskonrauhaa paremmin kuin nykyinen pelosta johtuva itsesensuuri tai kritiikistä tai pilanteosta sakottaminen.