Alla oleva kirjoitukseni ilmestyi Töölöläinen 8/2014 -lehdessä. Käsittelen uskonto-meemiä
tarkemmin Ihmisluonto -kirjassani. On ilmeistä, että uskontojen – aivan kuten
muidenkin ajatusrakennelmien – suosio on kiinni evolutiivisesti kehittyneistä
psykologisista mekanismeista. Uskonnot ovat kuitenkin poikkeuksellisia
rakennelmia siinä, että usein ne sisältävät (geenien tavoin) ohjeita itsensä
levittämiseen. Siksi uskonnon suosiota on hyödyllistä tarkastella myös puhtaasti epidemiologisesti, ilman taustalla vaikuttavaa psykologiaa ja
ihmisluontoa.
Taivaspaikkojen jaosta
Kallion kirkkoherran Teemu Laajasalon mielestä ihmisten
tulee olla yhteisöllisiä ja auttavaisia (Töölöläinen 7/2014). Tästä
useimmat lienevät yhtä mieltä. Laajasalon taivasta koskevat ajatukset kuitenkin
herättävät epäilyksiä. Hän ensinnäkin antaa ymmärtää, että tie taivaaseen
kulkisi vain Jeesuksen kautta.
Miksi
vain usko ja Jeesus takaisivat pääsyn taivaaseen? Mikseivät vaikkapa
lähimmäisenrakkaus tai epäitsekkyys kelpaa? Yhtä hyvin Laajasalo voisi sanoa,
että taivaspaikka aukeaa kriittisellä keskustelulla tai todisteisiin
perustuvalla järkiperäisellä ajattelulla. Niiden takana on aivan yhtä päteviä
perusteluita. Tai ehkä taivaaseen pääsee homoseksuaalisuudella. Jos Jumala
kerran on kaikkialla, jokaisen tien pitäisi johtaa Hänen luokseen.
Voidaan
myös vitsailla, että uskomisesta seuraisi tuonpuoleisessa jokin ikävä
rangaistus. Tällöin me epäilijät varmasti vaatisimme uskoville inhimillistä
kohtelua. Hehän olivat vain kirkon ja koulutusjärjestelmän pettämiä viattomia
uhreja. Uskonnottomien tuleekin suhtautua ymmärtäväisesti siihen, että jotkut
turvautuvat epäilyttäviin ajatusrakennelmiin. Ihmisten työkalut maailman
hahmottamiseen ovat niin erilaisia.
Toiseksi
Laajasalo sanoo, että ”kirkon ainoa olemassaolon peruste on siinä, että kaikki
ei pääty kuolemaan”. Olisi hullua, mikäli kirkon veroinen instituutio lepäisi
noin heppoisella perustalla. Ainoan perusteen kirkolle täytyy olla se, että se
yrittää auttaa ihmisiä tässä elämässä. Jumalatkaan tuskin arvostaisivat tekoja,
jotka tehdään taivaallisen palkinnon toivossa, siis omaa etua ajatellen.
Laajasalo voisi toki perustella taivasuskon levittämistä sillä, että
uskomisesta koituu ihmisille sellaisia maanpäällisiä hyötyjä, joita he eivät
muutoin voisi saavuttaa. Näistä mahdollisista hyödyistä hän ei kuitenkaan puhu.
Ainakaan kyse ei ole yhteisöllisyydestä tai myötätunnosta. Niihin ihminen
kykenee luonnostaan. Myöskään lähimmäisenrakkaus tai moraaliset ihanteet eivät
ole uskovien yksinoikeus.
Varmaa
on enää vain se, että usko hyödyttää kirkkoa ja sen työntekijöitä. Laajasalon
sanoin: ilman taivasta, armahdusta ja kuolemattomuutta ”nämä hommat voi tehdä
joku muukin”.
