torstai 5. tammikuuta 2017

Uskontojen selityksiä

Ylen uutinen Timo Soinin entisen avustajan harjoittamista katolisista rituaaleista sai minut pohtimaan uskontoa. En tässä puutu ministerimme tai hänen avustajansa hörhöilyihin, älylliseen laiskuuteen ja epärehellisyyteen tai moraalittomuuksiin, vaan muistelen joitakin lukemiani selityksiä uskonnolle.


Onko väliä, väittääkö Soini olevansa 
yhteydessä henkiolentoihin rukoilun
 vai hiustenkuivaajansa kautta?
Yksi selitys uskontojen olemassaololle on se, että uskonto itsessään on selitys. Uskonto on tämän mukaan antanut esivanhemmillemme selityksen erilaisille luonnonilmiöille, unista ja ukkosesta aina olemassaolokysymyksiin asti. Tämä selitys olettaa, että esivanhemmillamme on ollut aikaa ja kiinnostusta pohtia tällaisia kysymyksiä. Osa ihmisistä on epäilemättä halunnut ymmärtää asioita, mutta jos tämä on selitys uskonnolle, samalla on selitettävä, miksi muut ovat omaksuneet nämä selitykset ja vieläpä antaneet valtaa selityksen keksijöille. Kuten muut uskonnon selitykset, tämäkään ei yksinään ole kattava.

Samankaltainen uskonnon selitys on se, että ihmiset ovat saaneet uskosta lohtua ja lievitystä. Kuolevaisuus ja vastaavat maalliset murheet ovat tämän mukaan synnyttäneet tarpeen joillekin uskonnon osa-alueille, esimerkiksi lupaukselle anteeksiannosta ja kuolemanjälkeisestä elämästä. Tämä ei kuitenkaan selitä uskontoihin kuuluvia muita rakennelmia, vaikkapa pyhiä henkiä ja pappisvaltaa. Lohtuselitys myös tekee lisäoletuksen, että esivanhempamme ovat ylimaallista lohtua kaivanneet.

Toisenlainen selitys liittyy yhteisöjen säilymiseen. Sen mukaan uskonnot ovat tuoneet yhteenkuuluvuudentunnetta ja taipumusta suosia omaa ryhmää. Uskontojen moraalisäännöt ovatkin perinteisesti suosineet kanssauskovia, muiden kustannuksella ja usein karmivin seurauksin. Eräs ongelma selityksessä on, että miksi yhteenkuuluvuus perustuisi juuri henkiolentoja koskeviin uskomuksiin. Onko kyse kenties vallankäytöstä? Onko alistettu tai puutteessa elävä kansanosa pysynyt aisoissa ja sitoutuneena, jos se on lapsuudessa tartutettujen rituaalien ja tuonpuoleisväitteiden avulla saatu hyväksymään osansa?


Miten Niinistön uudenvuodenpuheen
 ”Jumalan siunausta” eroaa 
puhekuplan toivotuksesta?
Osaselitys löytynee ihmisen yleisestä epärationaalisuudesta ja herkkäuskoisuudesta. Todisteiden haluaminen tai edes sen ymmärtäminen, mikä on kunnollinen todiste, ei ole helppoa. Uskontojen väitteet ovat usein myös sellaisia, että niitä ei ole edes periaatteessa mahdollista kumota. On esimerkiksi mahdotonta todistaa, että kuussa ei asustele ihmisten kohtaloista päättävää kaikkivoipaa kahvipannua, joka suo kuolemanjälkeisen elämän niille, joilla on homoseksuaalisia kokemuksia. (Joku saattaa väittää, että astronautit eivät nähneet pannua eli väite on kumottu. Kahvipannuhomostelija voi kuitenkin sanoa, että pannu on näkymätön tai liian pieni, jotta voisimme havaita sitä.)

Olipa selitys mikä tahansa, uskonnot eivät kannattajiensa mukaan ole pahantahtoisia. Nehän tahtovat auttaa ja pelastaa ihmisiä. Onkin itse asiassa perusteltua ajatella, että uskonto ei edes voisi säilyä ja menestyä, jos se ratsastaisi jollakin muulla kuin ihmisten hyvällä tahdolla. (Uskontojen näennäistä hyväntahtoisuutta voitaneen jopa pitää merkkinä ihmisen luontaisesta hyväntahtoisuudesta.) Itsemurhaiskun tekijäkin saattaa ajatella pelastavansa tappamansa lapset tulevilta synneiltä.

Evoluution valossa on helppo ymmärtää, miksi ihminen on heikko ja johdateltavissa – etenkin lapsena – ja että ajoittain jokainen tarvitsee lohdutusta. Lisäksi on ymmärrettävää, että ihmiset haluavat kuulua johonkin, olla ryhmänsä arvostamia ja nähdä elämänsä merkityksellisenä. Myös tarve rituaaleille ja seuraleikeille on ymmärrettävää, ja usein rituaalin kivuliaisuus jopa tekee yksilöstä entistä sitoutuneemman.* Näistä seikoista huolimatta on vaikea nähdä, että paratiisit, pyhät henget, järjenvastaiset palvontamenot tai muu hihhulismi jotenkin ihmistä auttaisivat. Kuinka heikkona ja pelokkaana uskovainen itsensä ja lajitoverinsa näkee? Kuinka vaikea on huomata, että usein uskonnollisuus on vain lapsuuden indoktrinaatiota seuraava ”uskon uskomiseen” -tekotuote?

Toisinaan on vaikea välttyä ajatukselta, että uskovaiset ovat muutakin kuin koulutusjärjestelmän pettämiä viattomia: että he ovat pahantahtoisia moraalisen edistymisen jarruja. Heidän uskonsa hyviin tarkoitusperiinsä on surkea perustelu aikuisen ihmisen huonolle käytökselle: satuihin tyytymiselle, homoseksuaalien syrjinnälle, sukupuolten tasa-arvon vastustamiselle tai muulle vastaavalle. Maltillisemmissa uskovaisissa taas häiritsee se, että heidän uskontonsa nimissä lietsotaan epärehellisyyttä ja tietämättömyyttä, usein myös pelkoa ja pelkuruutta, eivätkä maltilliset juuri reagoi asiaan. Ehkä häiritsevintä on se, miten vähän uskonnon kannattajat/hyväksyjät uskovat ihmiseen; kykyymme oppia, kykyymme toimia oikein omaksi ja muiden parhaaksi. Nykytietämyksen valossa kuvittelisi olevan selvää, että tiede, tosiasiat ja työskentely niiden hyväksi ovat avaimia parempaan tulevaisuuteen. Jos et niistä piittaa, pidättelet kaikkia ja estät inhimillistä ja moraalista kehittymistä.

Toisenlainen ongelma on uskonnon suosituimmuusasema lain edessä. Yksi syytekohta viime kuukausien oikeudenkäynneissä on esimerkiksi ollut muslimien pyhinä pitämien arvojen herjaaminen. Kuitenkin myös presidenttimme, ulkoministerimme ja valtionkirkkomme herjaa joidenkin pyhinä pitämiä arvoja, kuten valtion tunnustuksettomuutta tai poliitikon sitoutumista järkiperusteiseen ajatteluun ja päätöksentekoon. En kannata ”pyhien” arvojen herjaamis-/pilkkaamiskieltoa (esim. kieltoa polttaa suomenlippua), mutta jos pilkkaaminen on rangaistavaa, eikö myös valtionjohtomme ansaitsisi sakkoja? Niin tai näin, haastan lukijani etsimään hyviä tai jaloja asioita, jota ei voida saavuttaa ilman uskontoa. Löytyykö sellaisia?


*Alaviite: Ylen uutisessa mainitut Opus Dein rituaalit eivät periaatteessa eroa vaikkapa peniksen veren vuodattamisesta nokkosella tai sian hampailla, kuten erään Uuden-Guinean keräilijä-paimentolaisheimon seremonioissa tehtiin.