Pahuuden haaste on yhä voimassa

Mistäpäs tiedämme, vaikka maa olisi jonkin toisen taivaankappaleen helvetti?

Aldous Huxley

Seuraava kirjoitukseni ja oheinen piirrokseni ilmestyi Skeptikko 1/2019 -lehdessä (ilman tässä olevia jälkikirjoituksia).

                                              * * *

Oletetaan, että on olemassa jokin täydellisen hyväntahtoinen ja kaikkeen kykenevä olento. Mitä olennosta voitaisiin päätellä ottaen huomioon maailmassa tapahtuvat pahat asiat? Vaihtoehtoja on vähän: joko alkuoletuksen vastaisesti olento ei ole kaikkivoipa, hän on osittain pahantahtoinen (tai typerä) tai sitten häntä ei ole olemassa.

Tämä erityisesti kristittyjen jumalaan kohdistettu pahuuden haaste on jo satoja vuosia vanha. Miten uskovat reagoivat siihen? Yksi yleisimmistä vastauksista on väittää, että pahan olemassaolosta koituu suurempaa hyvää. Vastoinkäymiset parantavat moraalista luonnetta, kärsimys tuo lähemmäksi jumalaa, onnettomuudet auttavat näkemään, kuinka hyvin asiat lopulta ovat ja niin edelleen. Näkemyksen mukaan hyvyys tarvitsee vastavoiman.

Vastauksen ongelma on sen sisäsiittoisuus. Ajatus, että jumala sallii pahuuden siksi, että kärsimys tuo jumalan lähemmäksi, ruokkii jumaluutta itseään. Tällaiset kehämäiset päätelmät johtavat myös ikävään lopputulokseen: mitä enemmän kärsimystä, sitä läheisempi jumala. Richard Dawkins ei syyttä todennut, että Raamatun Jumala on kamalin kiusanhenki kaikessa kirjallisuudessa. Ehkä pedofiilipapit ja heidän arvovaltaiset suojelijansakin ovat vain tehneet jumalan työtä?

Uskova saattaa väittää vastaan, että Jumala vain laittoi kaiken alkuun. Hän valitsi tietyt luonnonvakiot, jotta galaksit ja ihmisen kehittymiselle suotuisa maapallo voisivat muodostua. Sitten Hän siirtyi tarkkailuasemiin. Pahuuden ongelma seuraa tätäkin puolustusta. Mikä tarkoitus on sellaisen maan luomisella, jossa ihmisiä kiusataan jatkuvilla geologisilla ja meteorologisilla katastrofeilla? Tai miksi Jumala olisi jo etukäteen antanut auringollemme parasta ennen -päivämäärän? Miten asiaa käänteleekin, pahuuden haaste ja ihmislajia seuraava kosminen tarkoituksettomuus eivät katoa.

Fyysikot saattavat lähitulevaisuudessa myös kyetä osoittamaan, että luonnonvakiot eivät ole sattumanvaraisia. Tietyt fysikaaliset voimat ja vakiot saattavat siis olla sellaisia kuin ne ovat vain siksi, että niiden on pakko olla sellaisia. Täten niitä ei olisikaan säädetty tukemaan elämän kehittymistä. Mikäli fysiikanlakien vääjäämättömyys ja ennustettavuus pystytään osoittamaan, luojajumalilta häviää tämä viimeinenkin pakopaikka.

Pahuuden haasteeseen on vastattu myös väittämällä, että Jumala on olemassa riippumatta siitä, kuinka paljon pahaa maailmassa tapahtuu. Väitteen esittäjä myöntää, että Jumalalle ei ole tarvetta siinä hyvyyden puolustajan roolissa, jota hänelle usein tarjotaan. Uskontotieteilijä Ilkka Pyysiäinen kirjoittaa osuvasti:

Kaikki selitykset johtavat lopulta siihen, että Jumala halusi ihmisten erehtyvän ja tekevän tyhmyyksiä. Hän on kuin isä, joka jättää lapset oman onnensa nojaan ja sitten kurkkii julkeasti nurkan takaa, miten pienokaiset tekevät tyhmyyksiä, loukkaavat itsensä, tappelevat ja telovat itsensä. Sitten isä palaa takaisin, on muka kauhean hämmästynyt kaikesta tapahtuneesta ja rankaisee pahimpia huligaaneja julmasti. Lapset nyyhkivät, että ei me koskaan enää, iskä pliis! Mutta pappa oli muka vain halunnut nähdä, mitä tapahtuu kun toistaitoiset saavat vapauden, vaikka kuka tahansa ulkopuolinen ymmärtää, että tällainen isä on mieleltään sairas sadisti (teoksesta Jumalaa ei ole).

Maanpäällisessä kärsimyksessä kyse ei myöskään ole vain ihmisestä. Lukemattomat eläinraukat ovat vuosimiljoonasta toiseen joutuneet sietämään vilua ja nälkää, pelkoa ja pakenemista. Ei kai kukaan hyväsydäminen ihminen voi tällaisen kidutuksen luojaa ylistää? Epäreilu kärsimys saattaa jalostaa ihmistä ja tehdä hänet vapaammaksi tai jopa onnellisemmaksi, mutta se tuskin lohduttaa ketun kidassa kouristelevaa kaniiniäitiä tai autokolarissa rampautunutta peuranvasaa. Teuraseläinten tuskasta puhumattakaan.

Entä miten Jumala pystyy ylläpitämään pahuudesta ja kärsimyksestä vapaata iankaikkista taivasmaailmaa mutta joka hetki epäonnistuu siinä maan päällä? Tai mikä edes antaa ymmärtää, että taivas olisi mukava paikka? Mitä jos kärsimykset siellä vasta alkavatkin? Ehkä lapsiparkojen sieluja värvätään enkelikoulukuntien välisiin puukkotappeluihin.

Tämä on tietysti koulupoikamaista – vai pitäisikö sanoa teologista – saivartelua. Nykypäivänä olennaisempi kysymys on se, miksi sodista, taudeista ja onnettomuuksista piittaamattomaan mielikuvitushahmoon perustuva uskomusjärjestelmä nauttii valtiovallan erityissuojelua. Milloin ihmisten ja katsomusten epätasa-arvoinen kohtelu loppuu? Milloin koululaisen tai varusmiehen ei tarvitse paljastaa katsomustaan vastoin tahtoaan?

Osa suomalaisista viehättyy uskontoihin liittyvistä rituaaleista ja seuraleikeistä. Osa myös kokee henkiolentojen läsnäoloa. Nämä ovat ilmiöinä mielenkiintoisia – ja selitettävissä lajimme evoluutiohistorialla –, mutta ne eivät ole pätevä peruste uskonnon suosituimmuusasemalle. Valtionkirkkoon kuulumisessa 70 prosentin rajapyykki on Suomessa jo alitettu, ja Helsingissä on seutuja, joiden asukkaista alle puolet on kirkon jäseniä. Kuinka uskonnotonta väestöstä pitää tulla ennen kuin julmuuden ja taikauskon ote kirpoaa?

                                                * * *

PS. Muita uskontoa tarkastelevia juttujani on muun muassa täällä, täällä, täällä, täällä ja täällä. Uskontoaiheisia pilakuviani taas löytyy täältä.

PS 2. Jutussa mainittiin ohimennen teuraseläimet. Seuraavassa on otteita hallituksen esityksestä eläinten hyvinvointiin liittyviksi laeiksi (vuodelta 2018). Ehdotuksen yksityiskohdat paljastavat, että tuotantoeläinten pitoon väistämättä liittyy kärsimystä. (Mikään eläin ei toki ole itsestään yhtä tietoinen kuin ihminen, ja eläinten pohdinnat tulevaisuudesta ja menneisyydestä ovat kyvykkäimmilläkin lajeilla alkeellisia. Siksi eläinten kärsimyskokemuksetkaan eivät luultavasti ole yhtä tuskallisia kuin ihmisillä.)

Eläimen jatkuva paikalleen kytkeminen pysyvässä pitopaikassa kiellettäisiin tietyin poikkeuksin. Eläimen liikkumista ei myöskään saisi jatkuvasti rajoittaa siten, että eläimellä ei ole mahdollisuutta kääntyä ympäri. Viiden vuoden siirtymäajalla kiellettäisiin muiden nautojen kuin maidontuotantoa varten pidettävien lehmien ja hiehojen sekä hevosten jatkuva kytkettynä pitäminen. Maidontuotantoa varten pidettävien lehmien jaa hiehojen jatkuvaa kytkemistä sen sijaan ei ehdoteta kiellettäviksi.

Emakoiden ja ensikoiden pidempiaikainen pito tiineytyshäkeissä kiellettäisiin 15 vuoden siirtymäajalla. Tuotannollisista syistä emakoiden ja ensikoiden pitoa porsitushäkeissä ei ehdoteta kiellettäviksi. 

Eläimille tehtävien kivuliaiden toimenpiteiden yhteydessä tulisi jatkossa käyttää kivunlievitystä. Kivunlievitysvaatimuksesta voitaisiin poiketa ainoastaan, jos toimenpiteestä aiheutuu vain lievää tai hetkellistä kipua tai jos on kyse hätätilanteesta.

PS 3. Kaksi loppukevennystä eläinten kärsimyksiin etäisesti liittyen. Kyse on vuonna 1996 kuvittamistani vitseistä. 

Millainen pilapiirros rikkoo lakia?

Tässä on noin kymmenen vuotta vanhoja lehtileikkeitä ja lyhyt ote syyttäjän päätöksestä. Tekstit koskevat piirtämiäni uskontokriittisiä pilakuvia ja niistä tehtyä tutkintapyyntöä, aiheena uskonrauhan rikkominen. (Kuvia löytyy muun muassa täältä.)

Yksi löytämistäni lehtijutuista on pastorin (nykyinen kenttäpiispa) mielipidekirjoitus, jossa hän yrittää käyttää natsikorttia. Tämänkaltainen vetoaminen Natsi-Saksaan sananvapauden rajoittamiseksi ei toimi. Hitlerin hallinto harjoitti propagandaa, mutta sitä ei suinkaan perusteltu tai puolusteltu sananvapaudella. On älytöntä rinnastaa Hitlerin totalitaristisen hallinnon propaganda ja uskontoja tai muita totalitaristisia hallitsemismuotoja vastaan esitetty satiiri.

Myös väite, että pilapiirrokset rikkoisivat uskonrauhaa, on valheellinen (ks. uskonrauhasta myös täältä). Mikään kuvissa ei estä tai häiritse uskonnon harjoittamista. Kuvat saattavat huvittamisen sijasta loukata (näyttelyn pilakuvissa tehtiin pilaa ateisteistakin), mutta oikeutta olla loukkaantumatta ei ole. Erityisen huvittava on papin kynästä tuleva ajatus, että satiirin käyttö on arveluttavaa sillä perusteella, että satiirin ei tarvitse olla totta. Näin uhmakasta itseironiaa en olisi sotilaspastoriltakaan odottanut. (Päätöslauselmassa oleva maininta kristinuskosta rauhanomaisena uskontona saattaa, ainakin historiallisesti katsottuna, olla vielä huvittavampi.)

Kyseinen pastori myös esittää, että jos joku kehottaisi juutalaisia tai muslimeita eroamaan yhdyskunnistaan, sitä pidettäisiin kiihottamisena kansanryhmää vastaan. Lausunnon yllyttämänä yllytän maailman muslimeita ja juutalaisia, tai itse asiassa minkä tahansa järjestäytyneen uskonnon jäseniä – pois lukien rationalistishumoristiset pastafarit – eroamaan yhdyskunnistaan. Maailma olisi parempi, jos järkiperäinen ja todisteisiin nojaava ajattelu saisi enemmän jalansijaa ja jos yhteisöllisyys ja henkisyys eivät tukeutuisi ihmisiä lokeroivaan huuhaaseen ja jos ihmiskunta ymmärtäisi, miten paljon pahaa uskonnot saavat aikaan, etenkin yhdistyneenä militarismiin.

(Ks. selityksiä uskonnolle täältä.)

Uskonrauha ja tunteiden suojelu

Yle uutisoi 2.2.2017 uskonrauhanpykälää koskevista mielipiteistä. Jutussa siteerataan RKP:n kansanedustaja Anna-Maja Henrikssonia, joka toimi oikeusministerinä vuosina 2011–2015. Hänen mukaansa uskonrauhapykälä on tarpeellinen, mutta kuulemma sen tarkoitus ei ole suojella jumalia vaan tunteita. Näin Henriksson:

Kyllä pykälä on edelleen tarpeellinen. Rikoslain uskonrauhan rikkomista koskeva säännös (RL 17:10) ei suojaa Jumalaa ja muiden uskontojen vastaavia käsitteitä taikka uskontoa sellaisenaan. Säännöksen suojelukohteiksi katsotaan kansalaisten uskonnolliset vakaumukset ja tunteet sekä uskonrauha yhteiskunnassa.

Tämä pilakuva on tehty sivistyksen,
 sananvapauden ja suvaitsevaisuuden
edistämiseksi, vai onkohan Henriksson?    

Kysyin entiseltä oikeusministeriltämme sähköpostitse, miksi vain uskonnolliset tunteet saavat suojelua ja miksi uskonnottomien tunteet eivät ansaitse samaa. Halusin perusteluita, miksi yhteiskunnan pitäisi suojella vain todisteiden puutteisiin ja ylimaallisiin henkiolentoihin perustuvia vakaumuksia. Kysyin myös, näkeekö Henriksson ongelmallisena sen, että laki altistaa mielivallalle esimerkiksi siten, että joku vain esittää loukkaantumista. Vastauksia tuskin saan, mutta odotellessani väsäsin oheisen piirroksen. (Ks. myös täällä olevat Soinin ja Niinistön kuvat.)

Lain mukaan ainoastaan ”loukkaamistarkoituksessa” tehty pyhinä pidettyjen arvojen herjaus on rangaistavaa. Tämä herättää kysymyksiä. Olenko esimerkiksi rikkonut lakia, jos ja/tai kun myönnän, että piirsin alla olevat kolme kuvaa nimenomaan loukatakseni pyhyyttä ja kristittyjen tunteita ja vakaumuksia? Tai entä jos kuvien tarkoitus oli 70 prosenttisesti viihdyttää, 20 prosenttisesti herättää ajatuksia ja vain loppu kymmenesosa oli loukkaamistarkoitusta? Onko lakia silloin rikottu? Ja eikö pyhyys ylipäätään ole käsite, joka väistämättä altistaa mielivallalle? Esimerkiksi Lentävän Spagettihirviön palvonta ei ole Suomessa saanut – kehnoin perusteluin – uskonnon statusta. Monet pastafarianismin kannattajat kuitenkin pitävät sitä uskontona ja sen edustamaa rationalistishumorististista ajatusmaailmaa pyhänä. Eikö valtio tässä harjoita mielivaltaa, jollaisesta sivistyneessä demokratiassa tulee päästä eroon?