Skeptikko – kuoleman puhemies ja henkisyyden lähettiläs

Seuraava kirjoitukseni (kuvituksineen) ilmestyi Skeptikko 1/2016 –lehdessä.

Moni valistusfilosofi esitti argumentteja vuoropuhelun muodossa (muun muassa Hume, Mandeville ja Voltaire). Näin toimimalla heidän oli helpompi käsitellä teemoja, joista ahdasmieliset aikalaiset olisivat mieluummin vaienneet. Usein tarvittiin lisäksi satiirin ja salanimen käyttöä. Tässä on kuvitteellinen – vaikka ei ehkä kovin kaukaa haettu – keskustelu nykypäivän uskonnollisen ja epäilevän ihmisen välillä:

Epäilijä: Mistä universumi on tullut?

Uskova: Jumalan täytyi luoda se.

E: Kuka sitten loi jumalan?

U: Jumala on se, joka ei tarvitse luojaa.

E: Miksei universumi voi olla se, joka ei tarvitse luojaa?

U: Universumi on asia tai esine, mutta jumala on henkiolento ja henkiolento ei tarvitse luojaa.

E: Mutta eikö jumalakin ole asia/esine, jos hän on osa universumia ja kykenee vaikuttamaan siihen? Miksi jumala ei tarvitse luojaa mutta ihminen tarvitsee?

U: Jumala on ajan, paikan ja materian ulkopuolella. Siksi hän ei tarvitse luojaa tai selitystä.

E: Mutta emmekö maallisina olentoina voi tietää vain toisista maallisista olennoista? Jos jumala on ei-materiaalinen, eikö kaiken, mitä hänestä tiedämme, täydy olla omaa keksintöämme? Ja eikö ihmisen keksintöihin ole aina syytä suhtautua epäillen? Ja eikö keksintöjen myyjiltä tule vaatia todisteita ja tuotevastuuta?

U: Minä ja monet kaltaiseni olemme löytäneet uskosta merkitystä elämälle, eivätkä akateemiset ja pilkalliset kysymyksesi voi viedä sitä pois. Uskon kautta ihminen voi olla yhteydessä jumalaan. Me koemme, että on olemassa ihmistä korkeampi henkivoima; emme osaa sitä selittää, mutta kyseinen kokemus tekee meistä parempia ihmisiä.

E: Eikö tämä ole vain uskoa siihen, että uskosta on hyötyä? Eikö mahdollinen hyötykin tule todistaa?

U: Usko ei tarvitse todisteita. Me tunnemme jumaluuden läsnäolon ja että kaikki ei pääty kuolemaan. Se saa ihmismielen nöyräksi ja tuo lohtua. Kyse ei ole tieteen piiriin kuuluvasta seikasta.

Mitä keskustelusta tulisi ajatella? Osa ihmisistä on innostunut ihmeteoista ja henkimaailmoista, ja joskus he tosiaan väittävät, että heidän omaksumansa uusi henkisyys saa heidät välttämään ylimielisyyttä. Heidän egonsa kuulemma pysyvät maltillisina ja heiltä on hävinnyt turha vallantavoittelu ja hybris. Heidän henkimaailmakokemuksensa tekevät heistä nöyriä hyväntekijöitä.

Ikävä kyllä he ovat väärässä. Alistuva vaatimattomuus, mahtaileva ylimielisyys tai niiden asettaminen vastakkain eivät ole olennaisia henkisen/hengellisen elämän kannalta. Myöskään hyvät teot tai muiden kunnioittaminen eivät edellytä hengellistä nöyryyttä. Tällaisen yhteenvedon tekee esimerkiksi ateisteja tutkinut Benjamin Beit-Hallahmi:

Johtopäätöksenä voimme todeta, että nykypäivän tyypillinen länsimaalainen ateisti on suurella todennäköisyydellä mies, avioliitossa ja korkeasti koulutettu. Voimmeko puhua tyypillisestä ateistipersoonallisuudesta? Alustava psykologinen profiili voidaan laatia. Voimme sanoa, että uskonnollisiin ihmisiin verrattuna ateistit ovat osoittautuneet vähemmän autoritaarisiksi ja vaikeammin taivuteltavissa oleviksi, vähemmän dogmaattisiksi sekä vähemmän ennakkoluuloisiksi. He ovat suvaitsevaisia, lainkuuliaisia, myötätuntoisia, tunnollisia ja korkeasti koulutettuja. Ateistit ovat älykkäitä ja monet ovat sitoutuneet älylliseen sekä oppineeseen elämäntapaan. Lyhyesti sanottuna he ovat hyviä lähimmäisiä. (Kirjassa: Martin, M. toim. Ateismi, Vastapaino 2010)

Universumi toki on suurempi kuin kykenemme ymmärtämään, ja meillä on paljon opittavaa siitä ja itsestämme. Nöyryys on tässä mielessä paikallaan. Mutta se ei ole avain galaksien tutkimiseen tai ihmisyyden tukemiseen. Universumi viis veisaa ihmisen mielentiloista.

Ihmisyksilön kosminen yksinäisyys ei myöskään tee hänestä kyynistä ja moraalitonta. Elämä ilman henkiolentoja ei muutu merkityksettömäksi. Äärettömyyden edessä voi tuntua orvolta, mutta se ei ole peruste hylätä hyvän elämän tavoittelua ja järkiperäistä ajattelua. Päinvastoin. Tietoon ja järkeen nojaavan ajattelun avulla on mahdollista vaikuttaa tietoisuuteen, luoda merkitystä elämään ja saavuttaa henkisyyden maailma, joka on rohkeampi, uteliaampi ja ihmisystävällisempi. ”Kuolemaa ei ole” on pinnallinen valhe, jonka levittäminen vaikeuttaa sisäisen rauhan saavuttamista ja kanssaihmisten hyvinvoinnista huolehtimista.

Mutta miksi suhtautua myötätuntoisesti ihmisten ongelmiin, jos universumi kerran ei välitä? Kysymys on mieletön. Ihmisyksilöt ovat tietoisia itsestään ja kärsimyksestään. Sekä järki että tunteet sanovat, että sellaisen olennon hyvinvoinnista on huolehdittava – ja tietysti yksilön elinaikana. Skeptikko on tässä mielessä kuoleman puhemies. Hän kehottaa pitämään huolta toinen toisistamme tässä ja nyt, ei seuraavassa elämässä jota ei tule.

Kuolemattomuus olisi tietysti upea saavutus. Varmuuden vuoksi ottaisin sen mieluummin niin, että en kuole kuin kuolemisen kautta, kuten sitä perinteisesti on markkinoitu. Niin tai näin, kuoleman kätyrinä skeptikolla on paremmat mahdollisuudet olla samalla rauhan, hyväntahtoisuuden ja myös henkisyyden lähettiläs. Propagandakoneisto skeptikkoja vastaan vain on näihin päiviin asti ollut liian vauras ja yksituumainen.

Jälkikirjoitus: Lueskelin netistä ateistien heikoista oikeuksista muslimimaissa. Monin paikoin ateismiin houkuttelu on kiellettyä ja ateismista voidaan jopa tappaa. Koetin netistä löytää myös tietoa, minkä verran muslimien luettavissa on kirjallisuutta, jossa pätevimmät argumentit uskonnon ja jumalan puolesta ja niitä vastaan olisi puettu kohteliaan vuoropuhelun muotoon. Tällainen maltillinen ja vaivihkainen valistusajan houkuttelu saattaisi olla hyvä tapa levittää rationalismia muslimimaihin. Onko jossakin siis muslimivalistajia, joiden kirjoitukset tunnetaan vielä parin sadan vuoden päästä? Tätä on vaikea uskoa. Islamin maallistuminen – jos se joskus tapahtuu – tulee luultavasti tapahtumaan eri tavalla, kenties länsimaisten vaikutteiden kautta. Ehkä juuri siksi prosessi vaikuttaa niin kitkaiselta. Tai ehkä itse opissa on jotakin, joka tekee vastustuskykyiseksi valistukselle, katso esimerkiksi Bill Warnerin Youtube-video A Taste of Islam. Nyt lienee joka tapauksessa korkea aika löytää tapoja tukea muslimimaiden skeptikkoja ja uskostaan luopuneita.

PS. Suomen Puheterapeuttiliitto otti vastikään kantaa niin kutsuttuun fasilitoituun kommunikointiin, jossa vaikeavammaista henkilöä avustetaan kommunikoimaan, yleensä tietokoneen näppäimistön kautta. Tavoite on siis hyvä, mutta menetelmä ei ole pätevä. Avustaja saattaa huomaamattaan toimia tekstin tuottajana. Tässä ote liiton kannanotosta:

Koska tuettua kirjoittamista ei voida pitää luotettavana kommunikointimenetelmänä, sitä ei tule käyttää puhetta tukevana ja korvaavana kommunikointimenetelmänä. Puheterapeuttien on jaettava tietoa tuettuun kirjoittamiseen liittyvistä riskeistä ja ohjattava asiakkaita sekä heidän lähihenkilöitään (esim. hoitohenkilökuntaa, opettajia, avustajia) käyttämään muita puhetta tukevia ja korvaavia kommunikointimenetelmiä. Haluamme ilmaista huolemme siitä, että tuettua kirjoittamista käytetään Suomessa edelleen. Tuetun kirjoittamisen käyttöä myös edistetään ammatillisessa koulutuksessa esimerkiksi tutustuttamalla lähihoitajaopiskelijoita sen käyttöön. Tämä on mielestämme eettisesti kestämätöntä, koska tuetun kirjoittamisen ei ole todettu olevan toimiva kommunikointimenetelmä.

Mainitsin fasilitaation eräässä kirjoituksessani vuonna 2003 (alaviitteessä viisi) ja palasin aiheeseen Tavataan ensi viikolla -kirjassani vuonna 2007:

Eräs mainitsemisen arvoinen mahdollinen haitta on myös turhien toiveiden luominen. Esimerkiksi niin sanotussa fasilitoidussa kommunikaatiossa pahasti vammaisen ja kommunikointikyvyttömän yksilön väitetään terapeuttiavustajan kautta pystyvän normaaliin ajatuksenvaihtoon. Suomessa muun muassa Tuomas Alatalon tapaus on tällainen; hänen väitetään fasilitoivan terapeutin avulla jopa kirjoittaneen kirjan sekä kymmeniä lehtiartikkeleita. Hän on myös ollut äänestämässä Suomen johtavaa intellektuellia. Kyse näyttää kuitenkin olevan joko huijauksesta ja/tai fasilitoijan, tässä tapauksessa Tuomaksen avustajan eli hänen äitinsä herkkäuskoisuudesta. Ihmiset yksinkertaisesti usein pitävät tapahtumia toisten tekeminä, vaikka he ovatkin itse ne aiheuttaneet.

(Lisäksi muistelen Alatalon käyneen avustajansa kanssa äänestämässä joko eduskunta- tai presidentinvaaleissa. Tämä tarkoittanee harvinaista tilannetta: jollakulla on valtiollisissa vaaleissa ollut käytössään kaksi ääntä.)

Wikipediaa harva jaksaa enää päivittää. Siellä on Alatalosta muutaman vuoden takaisia tietoja (Wiki 28.3.2016). Tässä on eräs aiheeseen liittyvä blogikirjoitus ja tässä on fasilitointiuutinen Yleltä.

Kaksi otetta skeptikkolehdistä

Skeptic -lehden päätoimittaja Michael Shermer analysoi kirjoituksessaan muun muassa sananvapautta ja Amerikan yliopistojen poliittista samanmielisyyttä (jonkinlaista vasemmistolaista taantumuksellisuutta). Shermerin mukaan moraalisille liikkeille on tyypillistä, että järkeenkäypä idea, jonka takana on jonkin verran todisteita, ajautuu sitoutuneiden moralistien käsissä äärimmäisyyksiin. Näin näyttää käyneen USA:n kampuksilla, kun moralistit ovat uhriksi asettumalla koettaneet nostaa sosiaalista statustaan.

Skeptical Inquirer March/April 2016 -lehdessä taas on kirjoitus aseista ja niiden yhteydestä turvallisuuteen. Teksti loppuu seuraavasti:

Suurin osa aseiden omistajista sanoo, että he ostavat aseensa turvallisuuden vuoksi (for protection). Todisteet kuitenkin viittaavat siihen, että he ovat paremmassa turvassa varmistamalla, että heidän kodeissaan ei ole tuliaseita. Uskomus, että aseet tuovat turvaa, on virheellinen, ja tämän virheellisen uskomuksen sinnikkyys on maksanut meille tuhansia elämiä.

PS. Selailin vajaat 10 vuotta vanhoja Metsästys ja kalastus -lehtiä, joista en malta olla laittamatta paria otetta tänne. Kiikaritähtäimen läpi otettu ”erinomainen kuva” ja tuki ”nuorten erämiesten” (=lasten) tappamisharrastukselle eivät riko lakia, mutta monella luultavasti silti herää jonkinasteinen vastenmielisyydentunne. Nykyisenkaltainen harrastajametsästäjäjärjestelmä saattaa olla yksi toimivimmista keinoista kontrolloida villieläinten kantoja, mutta tämä ei kerro sitä, onko metsästys harrastuksena moraalisesti oikein vai väärin.

PS 2. Belgian terroriuutisten lomaan aiheeseen etäisesti(?) liittyviä hyviä uutisia: Yhdysvallat maallistuu edelleen. Tämä on hyvä uutinen seuraavasta syystä: uskonto on muutakin kuin ihmisten tapa jäsentää tunne-elämäänsä rituaalien, arkkitehtuurin ja muun vastaavan kautta. Tämän lisäksi uskonnolliset käsitykset vaikuttavat reaalimaailmaan, ihmisten käyttäytymiseen. Monien mielestä uskosta luopuminen on myös tappamisen arvoinen rike. Asia ei siis ole niin yksinkertainen, että pahat ihmiset tekevät pahoja tekoja ja hyvät ihmiset hyviä. Sam Harrisin sanoin: ”Monet uskovat, että Jeesus palaa maahan herättämään kuolleet ja että hän tällä välin tuomitsee masturboinnin”. Muslimeista Harris kirjoittaa:

Ei ole sattumaa, että miljoonat muslimit karttavat alkoholia ja pekonia [1]. Ei ole sattumaa, että he tekevät pyhiinvaelluksen Mekkaan. Ei ole sattumaa, että he rukoilevat viidesti päivässä. Eikä ole sattumaa, että monet heistä halveksivat juutalaisia apinoiden ja sikojen sikiöinä, että he kohtelevat naisia toisen luokan kansalaisina ja että he vastaavat jihadin kutsuun. Nämä uskomukset ja käytännöt kumpuavat suoraan pyhistä kirjoituksista.

[1] Pekonin syömisen vähentämistä voidaan suositella puhtaasti rationaalisin perustein, katso tuore artikkeli yhdestä maailman johtavasta tiedelehdestä (Proceedings of the National Academy of Sciences).

Sam Harrisin podcast

Lapsena pidin Maata etsimässä -radiokuunnelmasta. Sittemmin aikuisen kiireisempi elämä, sosiaalisen median houkutukset ja viimeaikaisen teknologian tuoma helppous kuunnella podcast-lähetyksiä on vienyt rauhallisen ja keskittyneen kuuntelemisen viehätystä.

Toissailtana kuitenkin kuuntelin pitkän ja kiinnostavan lähetyksen, jossa Sam Harris keskustelee Jonathan Haidtin kanssa muun muassa uskonnosta, ryhmävalinnasta, tieteen kyvystä vastata moraalisiin kysymyksiin ja Yhdysvaltain yliopistojen poliittisuudesta (ja poliittisesta korrektiudesta). Kaksi tuntia meni siivillä ja uni ei tahtonut tulla aivojen jäätyä virittyneeseen olotilaan.

Jatkossa koetan varata yhden illan viikossa podcastien kuunteluun. Olen jo pitkään tilannut muun muassa seuraavia kanavia, mutta aika ei muka ole riittänyt niiden seuraamiseen: Freakonomics Radio, The Naked Scientist, Econ Talk, Stuff to Blow Your Mind, 60 Seconds Mind, Skepticality, Reasonable Doubts, The Economist. Monet näistä ovat paitsi hauskoja kuunnella, mutta asioita myös oppii paremmin, jos tieto tulee erilaisista lähteistä.

PS. Viikko sitten olin Efter nio -ohjelman kuvauksissa puhumassa hajuista. Ohjelma on nähtävissä Yle Areenalla vuoden ajan: http://areena.yle.fi/1-3160456?autoplay=true

Naisen turvattomuus ja miehen dominoivuus

Olen joitakin kertoja esittänyt, että olosuhteet, joissa nainen kokee turvattomuutta, saattaa saada hänet suosimaan isokokoista ja dominoivaa miestä kumppanina. Hypoteesi on myös saanut tukea alustavista tutkimuksista.

Vastikään osoitettiin, että naisen kokema turvattomuus (jota mitattiin eri olosuhteissa koetulla rikosten pelolla) on yhteydessä siihen, suosiiko hän dominoivia ja fyysisesti kookkaita miehiä. Yhteys oli olemassa riippumatta siitä, onko uhka todellinen (Ryder ym.2016). Artikkelin tiivistelmä loppuu seuraavasti:

Women who prefer physically formidable and dominant mates tend to feel more at risk of crime, regardless of the situational risk factors present.

Tässä tapauksessa kyse näyttää siis olevan naisen persoonatyypistä, ei niinkään koetuista olosuhteista. Niin tai näin, ongelma saattaa olla se, että fyysisyydellään dominoiva mies ei välttämättä ole naisen hyvinvoinnin/turvallisuuden kannalta paras mahdollinen kumppani. Toisaalta kaikilla naisilla ei luonnollisesti ole mahdollisuutta A) menestyneeseen älykkötyyppiin ja/tai B) asumiseen turvallisentuntuisella alueella. Elämä on jatkuvia kompromisseja.

Ryder, H., Maltby, J., Lovedeep, R., Jones, P. & Flowe, H. (2016): Women's fear of crime and preference for formidable mates: How specific are the underlying psychological mechanisms? Evolution and Human Behavior. Painossa.

PS. On mahdollista, että mikäli myös koiran valinta perustuu turvattomuudentunteeseen, siinä saattaa olla sama ongelma kuin miehen valinnassa: isokokoinen ja dominoiva koira ei välttämättä ole mukavin lemmikki. Aiheesta ei juuri ole tutkimusta, tässä kaksi nopealla internet-haulla löytynyttä mainintaa:

The study of 2000 dog owners also found that the lowest paid dog owners tend to be Great Dane lovers.

To simplify matters, they split the dog breeds into seven Kennel Club categories: gun dogs, such as the Lab or golden retriever; hound dogs, such as the greyhound; pastoral breeds, including German shepherds and collies; terriers, such as the Staffordshire bull terrier; toy breeds, including Chihuahuas; utility breeds, such as bulldogs; and working breeds, such as the Doberman.

The results revealed correlations between the type of dog and the owner's personality.  People who own pastoral or utility breeds are the most extroverted of any dog owners. Owners of gun dogs and toy dogs were most agreeable. The most emotionally stable people tended to own hounds, including beagles and Afghans. Toy dog owners were also the most open and imaginative bunch.

Mitä ajatella kiropraktiikasta?

Seuraava kirjoitukseni (ja oheinen kuvitukseni) ilmestyy Skeptikko 2/2016 -lehdessä.

 - - -

Olen joitakin vuosia sitten kuullut epäilyksistä kiropraktiikan terveellisyyttä ja taustaoletuksia kohtaan. Vuoden 2015 lopulla lähestyin muutamaa kiropraktikkoa ja kiropraktiikkaa tarjoavaa yritystä. Halusin kuulopuheita perustellumman näkemyksen alasta.

Erään yrityksen sivulla todetaan, että kiropraktiikka ”on perinteistä lääketiedettä täydentävä hoitomuoto”. Mistä kiropraktiikassa siis on kyse, tuskin sentään uskomushoidosta? Ensimmäinen esiin tullut asia oli nimityksen epämääräisyys. Kuka tahansa saa kutsua itseään kiropraktikoksi, vain koulutettu kiropraktikko on luvanvarainen ja säädelty nimitys. Tosin ymmärtääkseni lähes kaikki Suomessa kiropraktiikkanimeä käyttävät tahot ovat tällä tavoin koulutettuja. Suomen kiropraktikot ovat saaneet noin viisi vuotta kestävän koulutuksensa lähinnä Briteissä tai Yhdysvalloissa. Suomessa kouluja ei ole.

Hoitomuotona kiropraktiikka on lähellä naprapatiaa ja osteopatiaa, joiden harjoittajat myös ovat Sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontaviraston eli Valviran rekisteröimiä terveydenhoitoalan ammattilaisia. Suomessa naprapaatin koulutus tapahtuu Kymenlaakson ammattikorkeakoulussa nelivuotisella linjalla ja osteopatiaa voi opiskella esimerkiksi Metropoliassa. Tässä suhteessa naprapaatti, osteopaatti ja koulutettu kiropraktikko siis eroavat ratkaisevasti vaikkapa kalevalaisen jäsenkorjauksen harjoittajista; kolmella ensin mainitulla on pitkä koulutus ja vankka tietämys anatomiasta. Yhteistä näille kaikille on se, että suuri osa hoidosta on luettavissa jonkinlaiseksi hieronnaksi tai venyttämiseksi.

Kiropraktinen hoito on lähinnä käsin tehtävää nivelten ja erityisesti selkärangan manipulointia. Lisäksi hoitoon voi kuulua elämäntapoihin liittyviä ohjeita. Hoitojen alkuperäinen taustaoletus oli, että selkärangan toimintahäiriöt vaikuttavat kaikenlaiseen terveyteen. Ainakaan vahvassa muodossaan uskomuksella ei ole alan parissa enää kannatusta. Wikipedia (16.1.2016) kertoo, mihin brittikiropraktikot kyselytutkimuksen mukaan reilut kymmenen vuotta sitten uskoivat: 97 prosenttia uskoi kiropraktiikan auttavan selkäkipuihin, niska- ja käsikipuihin, iskiakseen ja jännityspäänsärkyyn. 95 prosenttia uskoi sen auttavan nivelongelmiin, 90 prosenttia migreeniin ja urheiluvammoihin. 63 prosenttia vastaajista uskoi kiropraktiikan auttavan koliikkiin ja kuukautisongelmiin ja 54 prosenttia ruuansulatusongelmiin. Pienempi osa uskoi hoidon auttavan muun muassa tinnitukseen, kasvukipuihin, Parkinsonin tautiin, epilepsiaan, masennukseen ja vuoteenkasteluun. Suomen kiropraktikkoliiton mukaan kiropraktiikalla voidaan hoitaa monenlaisia vaivoja, kuten selkä- ja niskakipua, huimausta, migreeniä, käsi- ja jalkavaivoja sekä puutumisen oireita.

On huomattava, että hoitajan uskomukset eivät suoraan vaikuta siihen, mihin mahdollinen hoitovaikutus perustuu. Tässä on jonkinlainen vastaavuus vaikkapa akupunktioon tai psykoanalyysiin. Molemmilla saattaa olla positiivisia vaikutuksia, mutta ne eivät tule kehon meridiaaneista tai oidipaalisten traumojen työstämisestä vaan jostakin aivan muusta. Samalla tavalla kiropraktiikan/naprapatian/osteopatian hoitovaikutukset eivät välttämättä tule siitä, mistä alan harjoittajat ajattelevat niiden tulevan.

Lähetin sattumanvaraisesti seitsemälle kiropraktiikkaa tarjoavalle henkilölle/taholle kysymyksen kyynärpääkivustani. Omasta sähköpostiosoitteestani lähetetyssä viestissä tuodaan esiin tarkoituksellisen korostuneita epäilyksiä hoitomuotoa kohtaan. Tarkoituksella en myöskään kysynyt selkävaivoistani vaan käsivaivasta, joka ei ole kiropraktisten hoitojen ydinaluetta. Sain vastauksen kaikilta, joille kysymyksen olin lähettänyt, osassa tosin vain pyydettiin puhelinnumeroa. Viestini kuului:

Tervehdys! Olisin kysynyt arviota mahdollisuuksistasi hoitaa kyynärpäässä olevaa kipua, kun vedän vastaotteella leukoja. Kyse lienee klassisesta golf-kyynärpäästä, mahdollisesti jonkinlaisesta tulehdustilasta. Yleensä kai kiropraktikko paneutuu selkälähtöisiin ongelmiin (ja tässä kohdin on pakko todeta, että en ole kovin luottavainen hoitoon usein liitettyihin mystisiin ja kliinisesti todentamattomiin elementteihin; en tosin tiedä, kuinka lähellä hoitonne tausta-ajatus on ”vaihtoehtoista” lääketiedettä), mutta ainakin nettisivuillanne mainitaan myös raajojen ongelmat. Yst OT

Minkälaisia vastaukset olivat? Kiropraktiikan ”vaihtoehtoisuus” kiellettiin seuraavasti:

- Kiropraktikkomme edustavat tiukasti tieteellistä linjaa, eivät vaihtoehtoista lääketiedettä ja ovat suorittaneet tutkintonsa yliopistoissa Englannissa.

- Hoitoni eivät kuitenkaan ole mitään mystiikkaa eikä myöskään vaihtoehtoista lääketiedettä.

- Koulutetun Kiropraktikon hoidossa ei juurikaan ole mystiikkaa ja mielelläni keskustelen myös tästä aiheesta. Yläraajojen hermotus tulee niskasta ja kovin usein, jos ei suoranaista traumaa ole kyseessä, sieltä löytyy myös spinaali komponentti.

- Mielenkiintoista, että olet ottanut yhteyttä minuun, jos käsityksesi ja luottamuksesi kiropraktiikkaan on niin värittynyt. Kiropraktiikka perustuu todennettuihin neurofysiologisiin toimintamalleihin, eikä siihen liity minkäänlaista mystistä elementtiä. En tiedä mihin perustat tiedon ”kliinisistä todentamattomista elementeistä”, mutta tiedoksesi voin todeta, että vain n. 15% lääketieteellisistä toimenpiteistä tehdään tutkitun tieteellisen tiedon perusteella (David Eddy M.D., Ph.D.  BMJ 1991 303:798). Viite on tosin vuodelta 1991, mutta tilanne ei ole paljon parempi nykyäänkään. Kiropraktisesta hoidosta ja sen tehokkuudesta löytyy hyviä tutkimuksia. Kiropraktiikalla pystytään usein korjaamaan hyvin nivelten toimintahäiriöitä, niin selässä kuin ääreisnivelissä.

Käsivamman hoidosta vastattiin muun muassa seuraavasti:

- Kyllä olet ymmärtänyt oikein että hoidamme muitakin kuin selkäongelmia. Monestikin toki esimerkiksi tenniskyynärpää saattaa liittyä vaikka niska ja yläselkä hermoperäisiin vaivoihin. Toki kuulostaa tuo sinun oireilusi hyvinkin klassiselta jos ainoastaan tai etenkin tulee leukoja vastaotteella tehdessä. Eli paikallista lihasongelmaa/tulehdusta varmasti kyseessä.

- Kyynärpäävaivat on usein aika hankalia hoidettavia ja tutkimukset ovat osoittaneet että useimmiten ”tennis- ja golfarin kyynärpää” eivät ole tulehduksen aiheuttamia. Tämä ei kuitenkaan ole niin yksinkertaista. Jokainen henkilö on erilainen ja syy ongelmaan on usein tekniikkaan tai välineisiin liittyvä ja asiaan vaikuttaa onko kyseessä dominoiva puoli vai ei. Tehokkain hoito on useimmiten itsehoitoa – kunhan on selvitetty se syy ja ongelman alku. Mielelläni tutkin tuon kyynärpään mutta ehkä voisimme vaikka puhua puhelimessa asiasta ja jos pääsemme yhteisymmärrykseen niin varataan aika.

- Todennäköisesti kyseessä on lihasten kiinnityskohdan rasitusvamma. Vaikea sanoa näkemättä. Hoito varmaan kohdistuisi lihaksiin ja kyynärpään mekaniikkaan.

- Kyynärpääongelmat kuuluvat kiropraktiikalla hoidettaviin vaivoihin. Vastaanotolla pyritään selvittämään syyt kyynärpään kipuiluun, oli se sitten nivelalueen kipua tai lihaksiston hermotushäiriötä kyynärnivelen, olkanivelen tai esimerkiksi kaularangan alueella.

Vastauksista on pääteltävissä ero ”klassisiin” uskomushoitoihin. Joistakin vastauksista on rivien välistä jopa luettavissa epäilys, että varsinaisesta kiropraktiikasta ei olisi kyynärpäävaivaani apua. Kaupallisina tekijöinä kaikki toki olivat valmiita ottamaan minut tutkittavakseen. Ensikäynnin hinnaksi eräässä vastauksessa ilmoitettiin 80 euroa.

Yhteistä kaikille manipulaatiohoidoille on se, että niiden hoitotehosta on vähän tieteellisiä tutkimuksia, varsinkaan sellaisia, joissa eri hoitomuotoja olisi verrattu toisiinsa. Pienestä selvitystyöstäni on kuitenkin helppo päätellä, että koulutetun kiropraktikon hoitoa ei kannata lukea uskomushoitoihin. Jos manipulaatiohoidoissa yleisesti ottaen on jotakin epäilyttävää, se on joko 1) se, että hoitoa tarjotaan silloinkin, kun hoidon toimiminen on epätodennäköistä tai 2) joidenkin hoitajien usko oman erikoisalan tai omien hoitotapojen sopimisesta melkein mihin tahansa vaivaan. Tiedän esimerkiksi tapauksen, jossa osteopaatti yritti avata ”lukkoa” kipeästä kädestä – josta myöhemmässä kuvauksessa havaittiin, että siinä oli ollut murtuma. Toisaalta jotkut kiropraktikot, osteopaatit ja naprapaatit ovat läheisessä yhteydessä lääkäreihin ja toisinaan he myös lähettävät potilaita toinen toisilleen. Ja toki heillä on lääkäreitä asiakkainakin.

Tätä kirjoitusta varten varasin ajan kiropraktikon vastaanotolle. Selän ja kyynärpään sijasta toivoin hänen tutkivan jäykempää ja ajoittain vaivaavaa olkapäätäni (kyllä, ruumiini on lyhyen voimistelu-uran ja esiintyvänä akrobaattina toimimisen jäljiltä vanhojen vaurioiden museo). Kiropraktikko tarkasteli ensin niskan ja yläselän liikkuvuutta. Sitten hän pyöritteli olkapäätä eri suunnissa ja naksautteli kylkiasennossa yläselästä nikamia, joiden tienoilta kuulemma löytyi jäykkyyttä. Hoito kesti parikymmentä minuuttia ja jätti tyypillisen lämpimän tunteen siitä, että joku hetken aikaa paneutui vaivoihini. Tätä kirjoitettaessa, reilu vuorokausi käsittelyn jälkeen, nikamat ja olkapää lienevät jo normaaleissa, istumatyön tekijän uomissaan.

Loppupäätelmä: kehon manipulaatiohoitojen moninaisuus johtuu pikemminkin historiallisista syistä kuin hoitojen eroista. Jos nyt kehitettäisiin nivelten ja selän manuaalisia manipulointihoitoja, näin erillisiä ja asiakkaan kannalta haitallisia koulukuntia tuskin muodostettaisiin. Tai vähintäänkin kaikki toimisivat jonkin yleisen kattonimen, esimerkiksi fysioterapeuttisen manuaaliterapian alla, kenties tiiviimmässä yhteistyössä erikoislääkäreiden kanssa.

PS. Tässä kolme kirjaa, joita olen viime aikoina lukenut. Leikkikirjoista ilmeni muun muassa se, että verrattuna suomalaiseen kulttuuriin joissakin yhteisöissä (esim. Markiisisaarilla Polynesiassa) aikuiset puuttuvat varsin vähän lasten leikkeihin. Vapaasti kirmaavissa lapsilaumoissa elämä näyttää olevan/olleen myös julmempaa ja alttiimpaa toisten lasten ilkeyksille kuin vaikkapa lastentarhaympäristössä. (Toisaalta juuri olosuhteiden vapaus on saattanut estää systemaattista kiusaamista.)

   Rintamakarkuruudesta kertovassa kirjassa (Deserter, 2013) taas oli koskettavia kertomuksia sotilaiden kohtaloista toisessa maailmansodassa. Brittikarkureita oli noin 100 000 ja amerikkalaisia noin 50 000. Heistä yksi teloitettiin, muita rankaistiin lähinnä pakkotyöllä. Wikipedian mukaan saksalaiset karkurit olivat kovaonnisempia: ”...of the Germans who deserted the Wehrmacht, 15 000 men were executed.” Venäläisistä Wikissä kerrotaan seuraavasti: ”During World War II, the Soviets executed 158 000 soldiers for desertion.”

Syrjintä ja sukupuolierot tieteessä

Alla on 13 väitettä. Kahdeksan ensimmäistä koskee sukupuolieroja ja loput viisi koskee sukupuolten välistä tasa-arvoa. Pyydän lukijaa arvioimaan väitteiden todenperäisyyttä ja niiden mahdollista yhteyttä toisiinsa. Osa väitteistä on mahdollista todentaa helposti, osassa joudutaan turvautumaan valistuneeseen arvailuun ja osa on arvoväittämiä, joiden paikkansapitävyyteen tieteellä ei ole sanottavaa. Lopuksi pohdi pohjoismaisen tiedekentän sisällä tapahtuvan sukupuolisen syrjinnän merkitystä tiedeuran valinnassa. Tässä kirjoituksessa otetaan kantaa ainoastaan kahteen viimeiseen väitteeseen.

Väite 1: Miesten ja naisten välillä on perimästä/hormoneista johtuvia keskimääräisiä eroja, joita kasvu-/elinympäristö joko pienentää tai suurentaa.

Väite 2: Osa synnynnäisistä sukupuolieroista näkyy miesten ja naisten erilaisissa ajattelutavoissa ja erilaisessa tunne-elämässä.

Väite 3: Naiset ovat keskimäärin miehiä sovinnollisempia siten, että keskiarvomies saa sovinnollisuudessa alemman tuloksen kuin 70 prosenttia naisista.

Väite 4: Naiset ovat keskimäärin miehiä turvallisuushakuisempia.

Väite 5: Naiset ovat keskimäärin uskonnollisempia kuin miehet. Naiset myös rukoilevat enemmän ja käyvät useammin jumalanpalveluksissa. Suomessa on 150 000 enemmän uskontokuntiin kuulumatonta miestä kuin naista.

Väite 6: Naiset ovat keskimäärin miehiä empaattisempia, ja miehet ovat keskimäärin naisia kiinnostuneempia systeemeistä ja järjestelmistä.

Väite 7: Naisten ajattelu on keskimäärin intuitiivisempaa kuin miehillä.

Väite 8: Monien ominaisuuksien suhteen miehissä on enemmän ääripäitä. Keskiarvo voi olla sama, mutta hajontaa voi toisessa sukupuolessa olla enemmän. On viitteitä siitä, että sukupuolen sisäisen vaihtelun määrä on erilainen miehillä ja naisilla esimerkiksi kognitiivisessa kyvykkyydessä. Ainakin miehillä on enemmän kognitiivisia kykyjä alentavia kehityshäiriöitä/oireyhtymiä.

Väite 9: Yhteiskunta ei hyödynnä A) naisten B) miesten kaikkea älyllistä potentiaalia.

Väite 10: On tieteen kannalta suuri ongelma, että A) naisten B) miesten älylliset kyvyt ovat vajaakäytössä.

Väite 11: On tasa-arvon kannalta suuri ongelma, että tiede ei pysty käyttämään A) naisten B) miesten koko älyllistä potentiaalia.

Väite 12: Tiedemaailmassa harjoitetun sukupuolisen syrjinnän takia naiset ovat aliedustettuina fysiikan, matematiikan ja insinööritieteiden huipulla. Syrjinnän johdosta he myös saavat näillä aloilla miehiä vähemmän palkkaa.

Daniel Kahnemanin kirja
 kertoo, millä tavoin ihmiset
 – miehet ja naiset – ovat
liiallisen itsevarmoja ja
luottavat liikaa intuitioihinsa
(väite 7).

Väite 13: Väitteissä 3–8 mainitut keskimääräiset erot miesten ja naisten persoonallisuuksissa, uskonnollisuudessa ja ajattelutavoissa eivät oikeuta väitteessä 12 mainittua syrjintää.

Olen samaa mieltä viimeisen väitteen kanssa: yksilöihin tulee suhtautua yksilöinä, ei jonkin ryhmän edustajina tai ryhmän keskiarvojen perusteella. Olen kuitenkin eri mieltä väitteen 12 kanssa. Yliopistollinen syrjintä ei enää ole merkittävä syy, miksi naisia ja miehiä ei päädy yhtä paljon teknisten ja matemaattisten alojen huipulle. Perustan väitteeni muun muassa seuraavaan artikkeliin: Ceci, S., Ginther, D., Kahn, S. & Williams, W. (2014): Women in Academic Science: A Changing Landscape. Psychological Science. Vol 15(3): 75–141. Tässä joitakin otteita (korostukset lisätty):

Importantly, of those who obtain doctorates in math-intensive fields, men and women entering the professoriate have equivalent access to tenure-track academic jobs in science, and they persist and are remunerated at comparable rates......invitations to interview for tenure-track positions in math-intensive fields—as well as actual employment offers—reveal that female PhD applicants fare at least as well as their male counterparts in math-intensive fields. Along these same lines, our analyses reveal that manuscript reviewing and grant funding are gender neutral: Male and female authors and principal investigators are equally likely to have their manuscripts accepted by journal editors and their grants funded, with only very occasional exceptions. There are no compelling sex differences in hours worked or average citations per publication, but there is an overall male advantage in productivity...
We conclude by suggesting that although in the past, gender discrimination was an important cause of women’s underrepresentation in scientific academic careers, this claim has continued to be invoked after it has ceased being a valid cause of women’s underrepresentation in math-intensive fields. Consequently, current barriers to women’s full participation in mathematically intensive academic science fields are rooted in pre-college factors and the subsequent likelihood of majoring in these fields, and future research should focus on these barriers rather than misdirecting attention toward historical barriers that no longer account for women’s underrepresentation in academic science.

(Katso myös aiempi yleisönosastokirjoitukseni, jossa esitetään syitä, miksi naisten saavutukset tieteissä ovat historiallisesti olleet vähäisempiä kuin miehillä. Ja vastineeni kirjoituksen saamaan palautteeseen. Lue lisäksi aihetta sivuava kirjoitukseni sukupuolieroista taikauskossa.)

Miksi laadin edellä olevat 13 melko irrallista väitettä? Yksi syy on viimeisen vuoden aikana länsimaissa yleistynyt islamlähtöinen naisvihamielisyys. Toivon, ettei muslimimisogynian kanssa tarvitse palata tasa-arvoneuvotteluissa taaksepäin. Tarkoitus ei ole asettaa vastakkain A) tiedemaailmassa taannoin tavattua syrjintää ja B) uskonnollisiin asenteisiin perustuvaa ihmisoikeuksien polkemista, mutta mittakaavaero ilmiöiden välillä on syytä tiedostaa.

Sivuhuomautus: Oikeus kritisoida ajattelutapoja komiikan keinoin tai etenkin faktoihin perustuen on sivistysvaltiossa vahvempi kuin jonkin ryhmän oikeus olla loukkaantumatta tai yksilön oikeus hyvään itsetuntoon. (Ks. myös kirjoitukseni uskonnosta ja siirtolaisuudesta.) 

Toinen syy väiteluetteloon on pyrkimykseni herättää ajatuksia ryhmäkohtaisten keskiarvojen käyttämisestä päätöksenteossa. Edellä esitettiin, että yksilökohtaisia päätöksiä ei tule perustaa keskiarvoihin. Tämä on järkevä päämäärä ja edellytys tasa-arvolle. Asia on helppo ymmärtää, kun katsoo naisia teknisillä aloilla. Kaikki naiset eivät ole kiinnostuneita hoiva-ammateista ja vain pieni osa on irrationaalisia huuhailijoita. Heille, joilla on kiinnostusta ja kompetenssia insinööritieteisiin, tulee taata alalle yhtäläinen mahdollisuus sukupuolesta riippumatta.

On kuitenkin tilanteita, joissa yksilöä koskevia päätöksiä joudutaan tekemään sen perusteella, että joitakin ominaisuuksia voidaan ennustaa tilastollisesti. Aina tätä ei edes pidetä moraalittomana. Päätöksentekoon voidaan väistämättä käyttää rajallinen määrä aikaa ja muita resursseja, ja kattavinkaan taustatyö ei ennusta yksilön käyttäytymistä sataprosenttisesti. Joskus virheellisistä päätöksistä myös koituu suuria kustannuksia. Siksi yksilöä tarkastellaan aina jonkinlaisten stereotypioiden perusteella. Yhteiskunnan tehtävä on sitten tapauskohtaisesti päättää, milloin tällainen syrjintä on oikeutettua. James R. Flynn kirjoittaa:

Oletetaan, että leskirouva tarvitsee hyvää tuottoa vuokraamastaan huoneesta. Hänellä on kaksi hakijaa, 25-vuotias musta amerikkalaismies ja 25-vuotias amerikankorealainen nainen. Vuokraemäntä tuskin haluaa maksaa yksityisetsivälle tarkistaakseen hakijat. Hän kuitenkin tietää, että yksi kolmesta mustasta miehestä tulee rikosten takia jossakin vaiheessa vangituksi, ja moni näistä rikoksista koskee huumeita. Hän tietää myös, että korealaisnaiset ovat erittäin hiljaisia, pidättyneitä ja tarkkoja maksujensa kanssa. Miksi hänen pitäisi ottaa 33 prosentin riski ongelmista pikemminkin kuin valita käytännössä varma vaihtoehto? Toisin sanoen ihonväriin perustuvan syrjinnän poissaolo ei ole sama kuin värisokeus. Rationaalinen toimija käyttää rotua halpana konstina saada informaatiota.

Vastaavasti ajokortin kieltäminen alle 18-vuotiailta on vastuullisiin 17-vuotiaisiin kohdistuvaa ikäsyrjintää. Mutta emme ole valmiita maksamaan kustannuksia joko teinin henkistä kypsyyttä mittaavan testin kehittämisestä tai luokitteluvirheistä, joiden seurauksena teinit törmäilevät puihin. Käytännössä kyse on kustannus-hyöty-laskelmista, joihin ei ole yhtä oikeaa vastausta. Kyse on arvoarvostelmista; siitä, millaisen riskin kanssa ja miten vapaassa maailmassa ihmiset haluavat elää. Monien mielestä esimerkiksi vähemmistönä olevia tulee suosia enemmistön kustannuksella (esim. kiintiöiden avulla), koska eritaustaisten ihmisten nähdään tuovan hyötyjä työ- ja opiskelupaikoille. Steven Pinker kirjoittaa:

Pankinjohtajaksi olisi tuomittavaa palkata mies ennen naista sillä perusteella, että mies ei jätä työpaikkaa yhtä todennäköisesti lapsen saatuaan. Olisiko myös tuomittavaa, jos pariskunta palkkaisi tyttärensä lastenhoitajaksi naisen ennen miestä sillä perustella, että nainen ei yhtä todennäköisesti käytä lasta seksuaalisesti hyväkseen? Useimpien mielestä tietystä teosta koituvan rangaistuksen tulisi olla sama riippumatta, kuka teon suorittaa. Mutta tuntien sukupuolille tyypilliset seksuaaliset emootiot, pitäisikö samaa rangaistusta käyttää mieheen, joka viettelee 16-vuotiaan tytön, ja naiseen, joka viettelee 16-vuotiaan pojan? Demokratiassa ihmiset törmäävät tämänkaltaisiin kysymyksiin, kun he joutuvat päättämään, mitä tehdä syrjinnälle. Asian ydin ei ole se, että ryhmäeroja ei koskaan tulisi käyttää syrjinnän perusteena. Ydin on se, että niitä ei tarvitse käyttää tällä tavalla, ja että joskus voimme moraalisin perustein päättää olla käyttämättä niitä siten.

Yksilöiden rodullisesta tai sukupuolisesta profiloinnista ja sitä seuraavasta syrjinnästä on joka tapauksessa vaikea päästä täysin eroon. Luultavasti se onnistuu vasta, kun profiloinnin takana olevat tilastot ovat radikaalisti muuttuneet. Esimerkiksi Yhdysvalloissa mustien osuus rikoksissa ja vankiloissa on niin suuri, että työnantajalle on yksinkertaisesti kannattavaa arvioida yksilön asenteita ja motivaatiota hänen ihonvärinsä perusteella. Ja näin tosiaan tapahtuu. Eräässä tutkimuksessa työvoimaa hakeville yrityksille lähetettiin samanlainen ansioluettelo joko mustalta tai valkoiselta kuulostavalla nimellä (Lakisha/Jamal tai Emily/Greg). Tulos ei yllätä: ”valkoiset nimet” saivat 50 prosenttia enemmän soittoja. Työnantajien lisäksi myös poliisin väitetään harjoittavan rodullista profilointia. Satunnaisissa huume- ja autovarkausratsioissa tarkistetaan lähinnä kalliilla autoilla ajavia mustia nuorukaisia.

Jos rikostilastoja ei saada muutettua, tällaista tilastojen käyttöä on vaikea hävittää. Kyse on eräänlaisesta markkinataloudesta. Poliisi on tehokkaampi, jos se pysäyttää vain mustat kuljettajat, ei kaikkia autoilijoita. Niinpä jos yhteiskunta ei pysty tilastoja muuttamaan, se joutuu miettimään, mikä olisi sopiva kompensaatio siitä, että rehelliset ja ahkerat mustat – tai minkä tahansa ryhmän edustajat – kärsivät vaikkapa työmarkkinoilla. Tällaisesta korvausjärjestelmästä on vaikea käydä asiallista mielipiteenvaihtoa, jos emme ole ensin empiirisesti tutkineet taustalla vaikuttavia keskimääräisiä ryhmäeroja ja niiden syitä ja seurauksia.

Tämän kirjoituksen lopullinen tarkoitus on herättää pohdiskelua seuraavista kysymyksistä:

1) Miten vähentää ihmisten taipumusta tehdä ryhmiä koskevia yleistyksiä? Kuinka paljon yhteiskunnan tulee laittaa voimavaroja siihen, että A) kansalaiset ja B) viranomaistahot tekevät päätöksiä enemmän yksilökohtaisten kuin ryhmäkohtaisten ominaisuuksien perusteella?

2) Miten voidaan osoittaa, että tilastollisiin keskiarvoihin perustuva syrjintä vaikeuttaa joidenkin yksilöiden menestymistä? Ja miten kussakin tapauksessa tulee kompensoida tilastollisten keskiarvojen vaikutusta?

3) Missä määrin seuraavat seikat saavat perustua etniseen, uskonnolliseen tai sukupuoliseen profilointiin tai yksilön kansallisuuteen: A) toimet rikosten ehkäisemiseksi, B) rikollisen rankaisu, C) asevelvollisuus, D) vuokralaisen valinta, E) työntekijän valinta eri ammatteihin, F) sosiaaliturvan saaminen, G) opiskelupaikan saaminen?

Osa kolmoskohdan vastauksista tuntuu itsestään selviltä, mutta silti niissä saattaa olla huomattavaa kulttuurien välistä vaihtelua. Vuonna 2011 esimerkiksi saudiarabialaisista tutkijoista vain prosentti oli naisia, kun taas Pohjoismaissa joillakin tieteenaloilla on selvä naisenemmistö. Sotiminen sen sijaan on kutakuinkin kaikkialla jätetty yksinomaan miesten puuhaksi. Pohjoismaisista lähtökohdista on helppo löytää perusteita vaatia kulttuuria, joka on avoin, demokraattinen ja keskusteleva. Tällainen yhteiskunta on herkin sekä huomaamaan puutteita hyvinvoinnissa ja tasa-arvossa että myös korjaamaan niitä. Maailma ei ole vielä nähnyt painostuksen, vaientamisen, vaikenemisen tai muiden diktatoristen keinojen avulla saavutettua tasa-arvoa.

PS. Listasin säännöllisesti lukemiani lehtiä ja ikäväkseni huomasin, että joukossa on vain muutama suomenkielinen julkaisu ja nekin ovat varsin pienlevikkisiä. Jossakin kenties käydään aktiivista ja suomenkielistä vuoropuhelua laajemmankin piirin kesken vaikkapa tämän blogimerkinnän aiheista eli tieteestä ja sukupuolista. Mutta olen siitä vain tietämätön. Onko esimerkiksi Tiedepolitiikka -lehdessä ollut feminististä pedagogiikkaa koskeva keskustelunavaukseni kirvoittanut ajatuksia? Tahtoisin tietää, en ole kuullut.

   Tässä joka tapauksessa aakkosjärjestyksessä lehdet, joista luen käytännössä joka numeron (juttuja toki valikoiden): Evolution and Human Behavior, Reason, Skeptic, Skeptical Inquirer, Skeptikko, Tieteessä tapahtuu, Vapaa Ajattelija. Ja tässä ovat lehdet, joita luen/selaan ajoittain: Discover, Duodecim, The Economist, Foreign Affairs, New Scientist, New York Review of Books, Philosophy Now, Scientific American Mind, Tiedepolitiikka, Voima, Yliopisto. Näiden lisäksi luen yksittäisiä artikkeleita (lähinnä niiden tiivistelmiä ja päätelmiä) joukosta englanninkielisiä biologisia ja psykologisia tiedelehtiä. Twitterin kautta törmään myös suureen joukkoon tiedeuutisia maailmalta. Ajanpuute (joka tietysti suurelta osin johtuu rahanpuutteesta) on päällimmäinen ongelma myös lehtienlukuharrastuksessani.