Rakastuminen on luultavasti osittain kehittynyt ohittamaan ihannepuolisoa koskevat epärealistiset kuvitelmat. Alla luetellaan joukko mahdollisia syitä, miksi ihmisten on ”omaa tasoa” hakevista rakastumisvalmiuksistaan huolimatta joskus vaikea löytää kumppania.
Ensinnäkin vastakkaisen sukupuolen mieltymykset voivat olla liian erilaisia. Toiseksi oman perheen ja suvun mieltymykset voivat olla erilaisia. (Tämän merkitys vaihtelee paljon yhteisöstä riippuen.) Ja vastaavasti myös puolisoehdokkaan perheen ja suvun mieltymykset voivat olla erilaisia.
Kolmas mahdollisuus on, että sukupuolten lukumäärien suhde ei ole suotuisa; sopivan ikäisiä kumppaneita ei yksinkertaisesti ole tarjolla. Tällöin ei ole paljon apua, vaikka rakastumisvalmius seuraisi ”markkinatilannetta” hyvinkin tarkasti – etenkin kun medioiden tyrkyttämä kuvasto saattaa sekoittaa aivomme luulemaan, että ihanteellisia kumppaneita olisi koko ajan tarjolla.
Myös yhteisön pariutumistavat (monogamia, polygynia, gerontokratia tms.) voivat olla liian jäykkiä. Lisäksi on mahdollista ja ilmeisen yleistä, että omien mieltymysten välillä on ristiriitaisuutta (esim. haluanko huolehtivan koti-isän vai komeamman ja jossakin mielessä kiinnostavamman hulivilin?). Ajan kuluminenkin muuttaa ihmisten haluja, taipumuksia ja ”markkina-arvoa”, mitkä seikat puolestaan tekevät erosta todennäköisemmän.
Tähän kaikkeen kun lisätään petetyksi tai hyväksikäytetyksi tulemisen mahdollisuus, joukko mutkikkaita persoonatekijöitä, internetin houkutuksia ja annos ihmisen luontaista ujoutta ja häveliäisyyttä, voi vain ihmetellä miten taitavasti Luonto on sittenkin tehtävänsä hoitanut. Kaksin aidanseipäätkin, kuten sananlaskussa sanotaan. Harvoihin seikkoihin voikaan kohdistua yhtä kovaa valintapainetta kuin kumppanin löytämiseen: evoluution silmin jopa eloonjääminen on turhaa, jos pariutuminen (tai sukulaisten auttaminen) ei onnistu. Mielekkään elämän kanssa tällä ei toki välttämättä ole mitään tekemistä.
