perjantai 29. heinäkuuta 2016

Onko ihmisrotuja olemassa?

Seuraava kirjoitukseni oli Luonnon tutkija 1/2016 -lehdessä:

Suomen Kuvalehden pääkirjoitus 28.8.2015 sanoo: ”Erilaisia ihmisrotuja ei ole, vaikka useampi kuin joka viides suomalainen uskoo, että on.” Lehti oli teettänyt asennetutkimuksen, jossa rotuasiaa ja suomalaisten rasismia selvitettiin. Rotukysymyksessä kyse ei tietenkään ole asenteista vaan määritelmästä. Itse jutussa sanottiin: ”Reilu viidennes suomalaisista ajattelee edelleen, että on olemassa keskenään erilaisia ihmisrotuja.” Lehti siteeraa biologi Juha Valstetta, joka sanoo: ”Kun otetaan Patagonian intiaani, Grönlannin eskimo ja Myllypuron suomalainen ja näitä verrataan keskenään, niin ne ovat erittäin samanlaisia perimältään” ja jatkaa, että he ovat ”samanlaisempia kuin helsinkiläinen Seurasaaren orava ja tukholmalaisen Skansenin orava, niiden dna:ssa on suurempi ero.”

En ole tietoinen, että oravien genomeita olisi vertailtu tällä tavoin, mutta vaikka olisi ja pitipä väite paikkansa tai ei, se ei ole peruste väittää, että ihmisrotuja ei ole. Se vain kertoisi, että oravassa on enemmän variaatiota kuin ihmisessä. Missä mielessä ihmisrotuja siis on tai ei ole? Olen monesti tarkoituksella välttänyt sanaa rotu ja suosinut sanaa populaatio. Ilman tarkennuksia populaatio on kuitenkin oikeastaan rotuakin epämääräisempi termi. Se on biologinen yleiskäsite, joka voi ihmisen tapauksessa tarkoittaa joko kaikkia maailman ihmisiä tai vaikkapa vain kaikkia pihtiputaalaisia. Yleensä populaatiolla tarkoitetaan erillistä ryhmää, joka erottuu muista joiltakin perinnöllisiltä ominaisuuksiltaan. Tämä on väistämättä epämääräistä, koska päällekkäisyyttä on lukemattomien ominaisuuksien suhteen ja rajat ovat aina epäselviä. Harvoin päästään tarkasti kertomaan, millä tavoin populaatiot ovat erillisiä ryhmiään.

Toisinaan rotutermiä vastustetaan tällä samalla seikalla: rotujen välillä ei ole selviä rajoja. Argumentti ei ole pätevä. Roturajat eivät tietenkään voi olla selviä tai ylittämättömiä, koska tällöin kyse olisi jo eri lajeista. Rotu ei silti ole vain sosiaalinen rakennelma. Nykyään tunnetaan lukuisia geenimuunnelmia, joiden esiintymistiheydet osuvat yksiin yleisimmin käytettyjen roturajojen kanssa. Tilastollisessa mielessä rodut ovat siis todellisia. Jotakin geenimuunnosta saatetaan tavata esimerkiksi 80 prosentilla itä-aasialaisista ja vain 30 prosentilla eurooppalaisista. Jollakin toisella geenimuunnelmalla lukemat saattavat olla vaikkapa 24 ja 48 prosenttia. Kun koko genomin muunnelmia analysoidaan tilastollisesti, ihmiskunnasta löytyy suhteellisen helposti määriteltäviä kasautumia, joita voidaan kutsua roduiksi. Yksilön maantieteellinen alkuperä pystytäänkin nykyään paikantamaan melko tarkoin hänen DNA:nsa perusteella, toisinaan jopa muutaman sadan kilometrin tarkkuudella (Novembre ym. 2008). Rotusanan historiallinen painolasti (ja kenties myös sen käyttö eläinjalostuksessa) on toki pätevä syy varovaisuuteen. Varovaisuus ei kuitenkaan ole sama asia kuin tieteen tulosten vääristeleminen.

Moni yhteiskuntatieteilijä on vastoin parempaa tietoa ja jopa biologien nimissä koettanut hävittää rodut. Näin esimerkiksi sosiaalipsykologian professori Karmela Liebkind (1994) Helsingin yliopistosta: ”...’rodun’ käsite on kokonaisuudessaan sosiaalinen tuote, niin sanottu arkiantropologinen kuvitelma. Tämä tarkoittaa sitä, että ’rodun’ uskotaan olevan biologinen tyyppi tai luokka, vaikka tällaiselle luokittelulle ei löydy ainuttakaan biologista kriteeriä.” Genomien tilastollinen analysointi ja ihmisryhmien polveutumishistoria ovat kuitenkin hyviä perusteita käyttää jotakin rodun kaltaista termiä (Andreasen 2004).

Ihmislajin geneettinen variaatio on tavattoman kiinnostava kysymys ilman rotukiistojakin. Ennen laajamittaista maanviljelyä (noin 10 000 vuotta sitten) maapallolla eli arviolta viisi miljoonaa ihmistä. Vuonna 2050 meitä on luultavasti yli yhdeksän miljardia. Tämä on seurausta siitä, että teknologinen kehitys on poistanut ankarimmat valintapaineet. Ihmisiä kuolee nykyään vähemmän tauteihin, nälkään ja synnytyksiin. Lisäksi suuri osa ihmisen perinnöllisistä pikkuvioista pystytään lääketieteen tai teknisten välineiden avulla korjaamaan. (Tämä tarkoittaa, että tulevaisuudessa tarve lääketieteelle on entistä suurempi.)

Jatkuva väestönkasvu ja valintapaineiden muuttuminen on huomioitava ihmisen viimeaikaista evoluutiota ja mahdollisia rodullisia sopeutumia tarkasteltaessa. Erään tutkimuksen mukaan yksittäisten nukleotidien mutaatioista jopa kolme neljäsosaa on tapahtunut 5000:n viime vuoden aikana (Subbaraman 2012). Tämä populaatioiden kasvuun liittyvä kiihtynyt mutaatiovauhti tekee sopeutumia ja populaatioiden välisiä eroja koskevista arvioista epävarmoja. Osa ryhmien välisistä eroista liittyy sopeutumiseen, osa on sopeutumien sivutuotteita ja osa on tuoreita mutaatioita. Mutta on vaikea sanoa, mikä on mitäkin. Etenkin geeneihin perustuvien älykkyyserojen suhteen toistaiseksi kyse on arvuuttelusta (Tammisalo 2014). Myös Maapallon asutushistoria ja ihmissukujen risteily ja keskinäinen risteytyminen ovat viimeaikaisissa tutkimuksissa osoittautuneet paljon luultua mutkikkaammiksi.

Kirjallisuutta:

Andreasen, R. (2004): The cladistic race concept: A defense. Biology and Philosophy. 19: 425–442.

Liebkind, K. (1994): Maahanmuuttajat ja kulttuurien kohtaaminen. Teoksessa Liebkind, K. toim.: Maahanmuuttajat: Kulttuurien kohtaaminen Suomessa. Gaudeamus. Helsinki. 240s.

Novembre, J. ym. (2008): Genes mirror geography within Europe. Nature. 456: 98–101.

Subbaraman, N (2012): Past 5,000 years prolific for changes to human genome. Nature News. http://www.nature.com/news/past-5-000-years-prolific-for-changes-to-human-genome-1.11912

Tammisalo, O. (2014): Mustaa valkoisella: Tiede ja kansojen älykkyys. Terra Cognita. Helsinki. 216 s.

PS. Suomen Kuvalehden satavuotisjuhlanumero (24.3.2016) kirjoittaa rodusta lisää: ”Koska käsitteellä ei ole virallista määritelmää, sen käyttö on aina poliittinen teko.” Toisaalta lehti kirjoittaa myös, että ”Luonnon jaotteleminen tieteellisesti on aina hankalaa, sillä luonto on jatkumoa ja jakolinjat aina keinotekoisia. Jo käsitteen ’laji’ määritteleminen yksiselitteisesti on mahdotonta, saati sitten sitä paljon pienemmän rodun.” Tällä perusteella jopa sanan laji tai populaatio käyttö olisi poliittinen teko.

PS2. Tässä aihetta käsittelevä tuore kirjoitus, ja siitä ote koskien ajatusta, että ryhmien väliset erot ovat pienempiä kuin yksilölliset erot ryhmän sisällä:
The geneticist Hua Tang and her colleagues, for instance, found that self-reported ethnicity corresponded almost perfectly with genetic clusters from 326 microsatellite markers  (a microsatellite marker is a piece of repetitive DNA in which a series of DNA base pairs are repeated). Other studies have demonstrated even more power to identify people’s ancestry accurately. These studies illustrate that, whatever the meaning of the claim that there is much more variation within than among races, researchers can, if they use the appropriate procedures, distinguish human ancestral groups from each other with remarkable accuracy. The significance of these genetic differences among groups is entirely an empirical question.