Ei vapaata vangita voi

Wong, Joshua (& Jason Y. Ng, 2020): Unfree Speech – The Threat to Global Democracy and Why We Must Act, Now. Penguin. Lontoo.

Joshua Wong on nuori aktivisti ja moninkertainen mielipidevanki Hong Kongista. Hänen vankilapäiväkirjamanifestinsa Unfree Speech kertoo taustoja viime vuonna leimahtaneille Kiinan sanelupolitiikan vastaisille mielenosoituksille. Daavid ja Goljat -asetelma on ilmeinen, eikä sille ole loppua näkyvissä. Wong kirjoittaa:

Jos hallitukset – ja tavalliset kansalaiset – eivät kansainvälisesti ala kiinnittää huomiota Hong Kongiin ja kohdella tarinaamme varhaisena varoitusmerkkinä, ei vie kauan ennen kuin kaikki muutkin kokevat samat kansalaisvapauksien loukkaamiset, joita hongkongilaiset ovat kestäneet ja vastustaneet joka päivä kaduillamme kahden viime vuosikymmenen aikana.

Wong jatkaa, että hongkongilaisia ohjaa vapaudenjano ja voimakas velvollisuudentunto tuoda demokratia heidän lapsilleen ja lastenlapsilleen. ”Niin kauan kuin seuraamme tuota polkua, tulemme aina olemaan historian oikealla puolella.” Wong muistuttaa myös, että demokratia on prosessi, ja että sen eräs osa on yrittää voittaa puolelleen ne ihmiset, jotka eivät sinusta pidä. 

Voimakaskaan vihollinen ei kuitenkaan aina riitä yhdistämään ihmisiä. Jotkin Kiinaa vastustavat ryhmittymät esimerkiksi kyllästyivät marsseihin ja iskulauseisiin vaatien suorempaa toimintaa. Mielivaltaista vandalismiakin esiintyi. ”Tuloksena on alituista opposition sisäistä kinastelua ja sormella osoittelua, jotka hyödyttävät käskyvaltaa ja suovat sille mahdollisuuden hajottamiseen ja hallitsemiseen.”

Hong Kongin mielenosoitusten perusteella Wongin kuvaus on joka tapauksessa osuva:

Alati lisääntyvien sosiaalisten vääryyksien ja poliittisen painostamisen edessä nuoret kieltäytyvät luovuttamasta ja vaihtamasta ihanteitaan siihen, mikä on helppoa ja käytännöllistä. Sen sijaan, että he kyykistelisivät ja eläisivät ”hyvätapaista” elämää, kuten aikuiset tekevät, he ottavat riskin kaiken menettämisestä korottamalla ääntään ja taistelemalla vastaan.

Mielenosoitukset saivat aikaan sen, että hallinto luopui laista, jonka mukaan hongkongilaisvangin olisi saanut siirtää rangaistavaksi Manner-Kiinan puolelle. (Vastaavat kysymykset vankien luovutuksesta ovat esillä jopa EU:n sisällä, ks. oheinen kuva.) Wongin mukaan laista luopuminen on symbolisesti merkittävä tapaus siksi, että se on presidentti Xin ensimmäinen myönnytys hänen astuttuaan valtaan vuonna 2012. Näin Wong:

Ajattele: jos joukko johtajattomia nuoria vailla kunnollisia suojavarusteita kykenee kiristämään myönnytyksen maailman vahvimmalta autokratialta, jonka sotavoimat ovat maailman suurimpia, kuvittele, mitä voimme saavuttaa, jos toimimme kaikki yhdessä. 

                                            * * *

PS. Wongin ja muiden hongkongilaisnuorten aktivismia kannattaa verrata länsimaisen opiskelevan nuorison uhriutumisharrastukseen. Daniel Nylund kuvaa sitä seuraavasti (teoksesta Uhriutumisen kulttuuri 2019, koetan arvioida kirjan myöhemmin): 

Suurten oikeustaistelujen puutteessa opiskelijat kilpailevat siitä, kuka parhaiten tunnistaa mikroaggression tai ahdistusta herättävän luentoaiheen, joista joku vähemmistöön kuuluva mahdollisesti voisi traumatisoitua.

The Economistin (Apr 11th/2020)
pilakuva Kiinan halusta
sensuroida koronaviruksesta
käytävää keskustelua.

                                       * * *

Lisäys 26.4.2020

The Economist (July 20th/2019) -lehdessä hongkongilainen lainsäätäjäviranomainen puhuu ihmisistä, joilla on demokratiaa koskevia romanttisia illuusioita. Esimerkkinä äänioikeuden haitallisuudesta hän käyttää Brexit-leirien riitaisuutta (ks. kuva) ja demokratiaa tärkeämpänä hän näkee taloudellisen toimeentulon.

Kiinan viranomaiset puolustelevat internetin (ja tieteellisen tutkimuksen) valvontaa samalla tavoin takaperoisesti: taloudellisen kehityksen jatkuvuudella ja yhteiskuntarauhan (harmonian) säilymisellä (ja valtion turvallisuudella - ja nettipornon osalta myös siveellisyydellä). On toki ilmeistä, että taloudellinen vaurastuminen tarvitsee riittävää "harmoniaa". Mutta on vaikea uskoa, että edes Kiinan massiivinen sensuurikoneisto kykenisi kummemmin vaikuttamaan talouskasvuun tai vaurauden jakautumiseen.

Erityisesti tieteen ja tutkimuksen sensurointi on saanut Kiinassa surkuhupaisia piirteitä. Valtion virallinen tulkinta esimerkiksi Tiananmenin verilöylystä kuului vuonna 2015 seuraavasti: "kiinalainen yhteiskunta on päässyt konsensukseen siitä, ettei vuoden 1989 tapahtumista keskustella..." 

Tiina H. Airaksinen kirjoittaa tuoreessa Tieteessä tapahtuu -lehdessä, että internetin valvonta työllistää kymmeniä miljoonia kiinalaisia ja että "varovaisen arvion mukaan Kiinan valtio on estänyt pääsyn yli 500 000 verkkosivustolle". Airaksisen mukaan

Tällä hetkellä sensuroituja sosiaalisen median sivustoja ja sovelluksia ovat esimerkiksi Facebook, Twitter, Snapchat, Instagram, Youtube, Pinterest, Flickr, Skype ja Tinder. Hakukoneista joko osittain tai kokonaan sensuroituja ovat Google ja Yahoo.

Tämä on hyvä syy miettiä kahdesti, käyttääkö Tiktokin kaltaisia kiinalaissovelluksia. Airaksinen jatkaa:

Kiellettyjen aiheiden, kuvien ja sisältöjen lisäksi Kiinan hallinnon julkaisusensuuri on kohdistunut myös eräisiin sanoihin, sanontoihin ja analogioihin. Vuoden 2018 alussa Kiinan presidentin virkakausien määrältä poistettiin rajoitukset ja käytännössä Xi Jinping voi jatkaa johdossa rajoittamattomasti. Xin presidenttikausi -keskustelun aikaan mediassa kiellettiin muiden muassa termit ja sanaparit "minun keisarini", "henkilökultti", "lain uudistus", "olla eri mieltä", "maastamuutto" ja "kyvytön hallitsija".

Tässä on mallia niille, jotka haluavat päättää, mitä sanoja ihmiset käyttävät sukupuolista.