Toinen ja monessa mielessä merkittävämpi hyöty evolutiivisesta näkökulmasta on sen kyky yhdistää muutoin hajanaisia ihmistieteitä saman tieteellisen kattoteorian alaisuuteen. Ymmärrän syyt, miksi ihmistieteet ovat olleet niin levällään, mutta asian ei tarvitsisi olla näin kehnolla tolalla. Yhteiskuntatieteet ja humanistiset tieteet eivät nähdäkseni ole hoitaneet leivisköitään kovin hyvin.
Liian moni empiirinen, vaikkapa yhteisöjen välisellä vertailulla selvitettävä kysymys on muuttunut teoreettiseksi taisteluksi siitä, millaisia tieteellisten menetelmien pitää olla tai siitä, mikä on kerätyn datan ”merkitys”. Ja monesti se, minkä olisi pitänyt olla tuotteliasta ja kiinnostavaa ajatustenvaihtoa, on ollut hyödytöntä kiistaa poliittisesta korrektiudesta ja ylipäätään evoluution soveltamisesta ihmistutkimuksessa.
Tähän liittyvä, toinen ”ongelma” sosiaalitieteissä tuli mainiosti esiin eilisen Helsingin Sanomissa. Sosiaalitutkimuksen menetelmien professori Pertti Töttö muistuttaa, että pätevin tapa selvittää syiden ja seurausten suhdetta on satunnaistettu kokeellinen tutkimus. Mutta kuten ihmisten ja ihmisyhteisöjen kohdalla on selvää, se ei läheskään aina ole mahdollista. Niinpä on turvauduttava korvikkeisiin, joiden todistusvoima on jonkin verran heikompi kuin satunnaistetuilla kokeilla (esim. juuri kulttuurien välinen vertailu). Tötön mukaan ”vain äärimmäisessä hädässä” tulisi turvautua sellaisiin tutkimusasetelmiin, joilta todistusvoima puuttuu kokonaan. Töttö jatkaa:
Sosiaalitieteet ovat valitettavasti tehneet hätätilasta hyveen. Niissä patenttiratkaisu ongelmaan kuin ongelmaan tuntuu olevan asianosaisten vapaamuotoinen haastattelu. Tutkijoista on tullut eräänlaisia talk show -emäntiä, jotka välittävät lukijalle toinen toistaan elävämpiä tarinoita. Jouduin jokin aika sitten arvioimaan tutkimuksen, jossa joukolta ihmisiä kyseltiin, vaikuttaako X siihen mihin sen oletettiin vaikuttavan. Ihmiset vakuuttivat monisanaisesti, että totta kai X vaikuttaa. Ja kovasti vaikuttaakin.
Tarinat olivat niin koskettavia, että tutkija uskoi vilpittömästi osoittaneensa, että X todella vaikuttaa. Mutta X:n vaikutus on toki aivan eri asia kuin joidenkin ihmisten käsitys X:n vaikutuksesta. Varsinkin kun nuo ihmiset sattuivat olemaan X-toimijat ry:n jäseniä, joiden leipä on kiinni siitä, että X:n vaikutuksiin uskotaan.
(Olisi kiinnostavaa tietää, mikä tuo X on, vaikka jo häveliäisyyssyistä se kannattanee jättää omaan arvoonsa.)
Toisaalta kuten Darwinin juhlavuoteen sopii, ja kuten Töttö oppeineen osoittaa, siellä täällä sosiaalitieteissäkin näkyy merkkejä jäiden lähdöstä. Ja yhä useammin esimerkkejä alkaa löytyä humanistisiltakin aloilta (esim. Risto Pitkäsen artikkeli esteettisistä mieltymyksistä). Tiedon yhtenäisyyden (ks. E. O. Wilsonin Konsilienssi) puolestapuhujia soisi vain löytyvän enemmän ja laajemmalla rintamalla.
