tiistai 3. kesäkuuta 2014

Huomioita rokotuspakosta


Seuraava kirjoitukseni oli (aavistuksen muunneltuna ja lyhennettynä) Suomen Lääkärilehdessä 22/2014.


Vapaamatkustus vai pakkorokotus?

Ihmisillä tulee olla oikeus valita terveille lapsilleen tehtävät lääketieteelliset toimenpiteet. Toisaalta ihmisillä ei ole oikeutta aiheuttaa muille tahallista haittaa. Rokotuskeskustelussa on kyse vapauden, vastuun ja lääketieteellisen tiedon mutkikkaasta vyyhdistä.



Kaikki vanhemmat eivät tahdo lapsilleen rokotuksia. Infektiosairauksien erikoislääkäri Marjo Renkon mukaan taustalla saattaa olla vahva ideologia, johon lääkäri ei juuri voi vaikuttaa (Lääkärilehti 8/2014). Mitä tästä pitäisi ajatella? Ovatko pakkorokotukset perusteltuja?

Kuvitellaan, että rokote pystyy pelastamaan tuhannen suomalaislapsen hengen. Samalla rokote aiheuttaa joidenkin sellaisten lasten kuoleman, jotka olisivat ilman rokotetta jääneet eloon. Tällaisessa tilanteessa lääkäri saattaisi kannattaa pakkorokotuksia. Toimenpidehän säästäisi tuhannen lapsen elämän. Tuntemukset luultavasti kuitenkin muuttuisivat, jos lääkärin pitäisi itse valita lapset, jotka rokotteeseen tulevat kuolemaan. Kaukaa on helppo ajatella hyötyperusteisesti.

Ehkä kieltäytyjille pitäisi pakon sijasta antaa jokin rangaistus? Rokotuksista kieltäytyväthän ovat vapaamatkustajia. He eivät ota pientä riskiä rokottamisen haitoista mutta kuitenkin nauttivat rokotusten tuomasta tautien yleisestä vähenemisestä.

On huomattava, että kaikenlainen vapaamatkustus ei ole tuomittavaa tai edes paheksuttua. Jos jollakin asuinalueella suurimmassa osassa kodeista on varashälyttimet, niistä luultavasti hyötyvät myös taloudet, joissa murtoihin ei ollut varauduttu. Sitäkin voitaneen kutsua vapaamatkustamiseksi, että ihmiset ostavat uutuustuotteen vasta, kun muut ovat todenneet sen hyväksi.

Vapaamatkustajia on siis aina läsnä. Lisäksi ei ole yleispätevää kriteeriä sille, keille vapaamatkustus tulee sallia. Rokotuksista kieltäytyjät vetoavat joskus yliluonnollisiin tai testaamattomiin uskomuksiin, mutta perusteluina ne eivät ole sen parempia kuin vetoaminen itsekkyyteen. Useimmiten ei myöskään ole etukäteen mahdollista tietää, kuinka paljon vapaamatkustajia (tai heidän tarkastajiaan) saa olla, jotta kyseessä olevat yhteiskunnan rakenteet säilyvät.

Rokotuksista kieltäytyvien kannattaakin aina vedota vapauteen. Se on hyvästä syystä etusijalla kaikenlaisissa itsenäisyys- ja ihmisoikeusjulistuksissa. Ja henkilökohtaisimmillaan vapaus lienee juuri siinä, mitä yksilö ruumiiseensa tai lapsensa ruumiiseen haluaa laitettavan.

Tiedon puute tuo vapauksia

Rokotuskysymys olisi paljon helpompi, mikäli haitalliset seuraukset koskisivat vain rokotuksista kieltäytyviä. Rokottamattomien lasten myötä tartuntariski esimerkiksi kouluissa kasvaa. Ehkä heiltä tulisi tällä perusteella kieltää koulunkäynti? Onhan HI-viruksen levittämisestäkin jo annettu vankeustuomioita. On myös ihmisryhmiä, joille ei voida antaa tiettyjä rokotuksia (esim. vastasyntyneet). He ovat täysin riippuvaisia muun väestön immuniteettitasosta.

Vetoaminen itsepuolustukseen on kuitenkin heikko peruste vapauksien rajoittamiselle. Osa rokottamattomista ei ensinnäkään saa tautia, vaikka he altistuisivat taudinaiheuttajalle. Toiseksi rokotus ei kehitä kaikille immuniteettia. Tällaiset ihmiset ovat vaarassa rokotuksesta huolimatta. Viruksiin on mahdotonta soveltaa yhtä konkreettisia vastuuperiaatteita kuin vaikkapa autoiluun.

Pakkorokotuksia voidaan tämän perustelun mukaan pitää oikeutettuina vain, jos yhteiskunnalla on varmaa tietoa yksilöiden sairastumisesta. Ja tällaista tietoa ei ole. (Mikrobitkin saattavat ajan kuluessa kehittyä joko rokotuksille immuuneiksi tai ihmisille vaarattomiksi.) On vaikea nähdä, miten pelkät sairastumistilastot tai todennäköisyydet voisivat oikeuttaa virusten osasten pakkoruiskutukset.

Rokotuspakkoon verrattuna karanteenipäätökset ovat helppoja. On perusteltua eristää yksilö, jos tiedetään, että hän jo kantaa helposti tarttuvaa tautia. Vapauden rajoittaminen ilman tällaista varmuutta olisi vastoin sivistysvaltion periaatteita. Syytön kunnes toisin todistetaan.

Sananvapaus taas takaa, että rokotusvastaista propagandaa ja näennäistiedettä voidaan suhteellisen vapaasti levittää. Syiden pitäisi olla todella painavia, jotta tällaisia kansalaisten perusoikeuksia voitaisiin rajoittaa. Vapaassa yhteiskunnassa on siedettävä ihmisiä, jotka tekevät huonoja päätöksiä.

Tieto tuo vastuuta

Oletetaan, että tiedät sairastavasi tautia, jonka takia tulet holtittomasti vahingoittamaan monia ihmisiä. Oletetaan myös, että tautiin on toimiva ja turvallinen rokote. Oikeudessa olisi hankala vedota siihen, että ”minulla on sairaus, jonka takia en pysty kontrolloimaan itseäni”.

Tällöin kuitenkin oletetaan, että yksilö oli tietoinen rokotteesta. Arvioinnin kohteena on siis kokonaan toisenlainen ominaisuus: olisiko yksilön pitänyt tietää hoidosta? On äärimmäisen vaikea päättää, milloin on oikein rangaista tietämättömyydestä tai ymmärtämättömyydestä. Joka tapauksessa mitä enemmän ihminen tietää eli mitä enemmän hän voi tehdä, sitä enemmän häneltä voidaan myös vaatia. Tietämättömyys ei ole niin hyvä tekosyy kuin se joskus on ollut.

Lopulta rokotuspakossa on kyse siitä, kuinka vapaassa yhteiskunnassa ja millaisten riskien kanssa ihmiset haluavat elää. Tiedon lisääntyminen ei auta ratkaisemaan näitä arvokysymyksiä. Se voi kuitenkin tehdä päätöksistä perustellumpia. Yksi perustelu voisi olla se, että vapaissa yhteiskunnissa, joissa saa ja uskaltaa olla eri mieltä, ihmiset ovat yleensä myös vauraampia ja onnellisempia.

Toki yhteiskuntarauhallekin on laskettava jokin arvo. Jatkuvat yhteenotot vapauden ja pakkokeinojen kannattajien välillä saattavat synnyttää äärinäkemyksiä tai turhaa levottomuutta vanhemmissa. Toisaalta silloin, kun valtiovalta, lääketeollisuus ja kansalaisten suuri enemmistö ovat yksimielisiä jostakin eettisestä kysymyksestä, lääkäreiden on syytä valpastua ja olla tarkoin perillä, mitä yksimielisyyden takaa löytyy.