Kuvassa on viime päivinä lukemiani teoksia (pari näistä on
vielä kesken ja yhdestä on arvio tulossa). Yksi kiinnostavimpia oli Ilona
Salomaan Valkoinen intiaani – Tutkimusmatkailija Rafael Karstenin elämä (SKS 2011). Siinä käydään läpi Karstenin
tutkimusmatkoja Etelä-Amerikkaan ja niillä tehtyjä havaintoja. Samalla
esitellään Suomen tieteen suurnimien Edvard Westermarckin, Gunnar Landtmanin ja
Karstenin keskinäisiä suhteita. Tässä pari otetta kirjasta:
Argentiinan Parapiten ja San Antonion alueilla katoliset papit olivat kaupanneet intiaaneille paloviinaa alistaakseen heidät paremmin määräysvaltaansa. Viinanmyynnissä oli ollut yksi poikkeus: se oli kiellettyä lauantaisin, jotta intiaanit kykenivät osallistumaan seuraavan päivän sunnuntaimessuun. Karsten oli myös pahoittanut mielensä nähdessään miten selibaattivalan sitomat katoliset papit olivat Boliviassa ja Argentiinassa ottaneet itselleen vaimoiksi intiaanilapsia. Hänen mielensä oli kiehunut katolisen kaksinaismoralismin edessä ja kristinusko oli saanut hänen mielessään entistä raskasmielisempiä sävyjä. (s. 123)
Akateemisesti vuosi 1920 merkitsi Rafael Karstenille ahkeran tieteellisen julkaisutyön aikaa. Julkaisujen ensisijaisena tarkoituksena oli oman aseman vahvistaminen Westermarckilta vapautuvaa Helsingin professuuria ajatellen. Rafael Karsten julkaisi vuoden 1920 aikana useita teoksia ja artikkeleita, jotka käsittelivät intiaaniuskontoja sekä intiaanien verikostoa ja sodankäyntiä. Vuonna 1920 Helsingin kaupungin hätäapukomitea järjesti työttömille työ- ja ammattikursseja ja kutsui Rafael Karstenin opettamaan sosiologiaa, uskontotiedettä ja maantiedettä kaupungin järjestämille työkursseille. (s. 225–226)
