Seuraava kirjoitukseni (ja oheinen piirrokseni) julkaistiin Skeptikko 1/2015 –lehdessä (ilman
tähän lisäämiäni jälkikirjoituksia).
Uskontojen kritisoiminen maallistuneessa Suomessa on monien
mielestä tarpeetonta, kuin kuolleen hevosen piiskaamista. Ainakin
pääkaupunkiseudun suomalaissyntyisille nuorille aikuisille yliluonnollisuudet
merkitsevät vuosi vuodelta vähemmän. Toisaalta sellaisia ideologioita ja
oppirakennelmia on alituisesti kritisoitava, jotka eivät suostu mielipiteenvaihtoon
rationaalisilla argumenteilla, vaan kehottavat nojaamaan sokeaan uskoon.
Kritiikkiä puoltaa myös se, että sokean uskon merkitys saattaa tulevaisuudessa
olla suurempi, jos jumalaväitteiden puutteita tai jopa jonkinlaista anti- tai
vastauskoa ei aktiivisesti tuoda esiin.
Miksi
kaikkivaltias luoja (olipa kyse kristittyjen tai muslimien tarinoista) on siis
vain inhimillisiä tunteita ja heikkouksia hyväksikäyttävä kielellinen keksintö?
Vastaus voidaan jakaa karkeasti viiteen osaan:
1) Luojasta ei ole todisteita. Tieteessä toki harvoin
päästään suoriin todisteisiin asti, mutta luojasta ei ole epäsuoriakaan
todisteita. Elämän monimuotoisuus selittyy luonnollisilla prosesseilla.
2) Jumalille on kaikkialla annettu samat psykologiset
ominaisuudet kuin ihmiselle, esimerkiksi rankaisuhalu, anteeksianto ja rakkaus.
3) Valtaosa ihmisistä perii uskontonsa vanhemmiltaan tai
omaksuu sen lapsuudenympäristöstään. Kärjistäen sanottuna usko jumalalliseen
luojaan on lapsuuden ehdollistumista seuraava infantiili tapa hakea turvaa.
4) Koska on pahuutta, luoja on joko pahantahtoinen tai hän
ei ole kaikkivoipa. Kumpikin väite on ristiriidassa maailman suurimman uskonnon
väitteiden kanssa.
5) Jos elollisella tai millä tahansa monimutkaisella
seikalla pitää olla luoja, saman argumentin mukaan tällä luojallakin pitää olla
luojansa. Ja niin edelleen.
Mikäli teesini eivät vakuuta, suosittelen kääntymistä
polyteistiseen uskontoon. Useampiin jumaliin uskovat eivät nimittäin yhtä
helposti tartu väkivaltaan kuin monoteismin kannattajat. Suuria monoteistisiä
uskontoja on levittänyt (kohtaan kaksi liittyvä) sisäsiittoinen ajatus, että
jumala antaa anteeksi kaiken paitsi sen, että et usko tällaiseen tunteelliseen
ja pikkumaiseen jumalaan. Joidenkin herkkäuskoisten mielissä tämänkaltaiset
opit motivoivat vihaan vääräuskoisia (etenkin juutalaisia) tai uskostaan
luopuneita kohtaan.
PS. Kohtaan neljä liittyy Torsti Lehtisen aforismi:
”Tehokkain tapa pilkata Jumalaa on todistaa hänen olemassaolonsa.”
PPS. On ilmeistä, että kreationisti ei ole kiinnostunut
todisteista ja että hän puhuisi mieluummin tieteen olemuksesta. Monien
kreationistien mukaan tiede on esimerkiksi perusteettomasti sitonut itsensä ”naturalismiin”. Toiseksi heidän
mukaansa niillä asioilla pitää olla älykäs suunnittelija, joille tiede ei vielä
ole löytänyt selitystä. Kyseiset erehdykset ovat inhimillisiä, mutta tieteeseen
ne eivät kuulu. Voidaan esimerkiksi leikitellä ajatuksella, että tiede ei olisi
löytänyt todisteita evoluutiosta. Tämäkään ei tarkoittaisi, että evoluutio ei
voi olla totta. Tieteellä on monista todellisuuden osasista vasta aavistuksia,
mutta silti kyseiset osat saattavat olla olemassa.
Kreationistin harmiksi
evoluutiosta kuitenkin sattuu olemaan todisteita. Ja niitä on kaikkialla.
Empiirisistä todisteista väiteltäessä kreationisti on hävinnyt kiistan ennen
kuin se on ehtinyt edes alkaa. Tästä syystä kreationisti on pakotettu
tieteenfilosofisiin sanaleikkeihin. Hän yrittää määritellä tieteen uudelleen,
itselleen sopivaksi ja omien tarpeidensa mukaiseksi. Hän yrittää luoda
rakennelman, jossa luomista puoltavien havaintojen puute tai nojautuminen
luomiskertomukseen eivät haittaisi. Tämän epärehellisyyden taakse on helppo
nähdä, jos ei antaudu väittelyyn tieteen luonteesta vaan keskittyy todistusaineistoon,
aivan kuten hyvään tieteelliseen tapaan – ja yleissivistykseen – kuuluu.
