Syntymäjärjestys ja älykkyys

Vaikuttaako syntymäjärjestys sisarusten välisiin eroihin testiälykkyydessä? Aihetta tarkasteltiin Mustaa valkoisella -kirjani alaviitteessä (s. 42, kirjallisuusviitteet on jätetty tästä pois):

Vanhin lapsi sai eräässä tutkimuksessa keskimäärin kolme pistettä korkeampia tuloksia kuin toinen lapsi, joka puolestaan sai pisteen korkeampia tuloksia kuin kolmas lapsi. Tutkijat ovat selittäneet tätä norjalaisalokkailta löytynyttä keskimääräistä eroa muun muassa vanhempien ajankäytöllä ja nuorempien sisarusten erilaisilla luonteenpiirteillä. Vastaavankaltainen syntymäjärjestyksen mukainen korrelaatio löydettiin sittemmin myös naisilta. Tosin viimeistä sanaa ei ole sanottu tästäkään aiheesta. Sillä näyttää esimerkiksi olevan merkitystä, minkälainen ikäero sisaruksilla on ja minkä ikäisenä sisaruksia on testattu.

Tuore tutkimus antaakin hieman erilaisia lukemia: ”The analysis found - as a previous large-scale study did - that first-borns enjoy a one-IQ-point advantage over later-borns.” Eli tällä kertaa havaittiin vain yhden pisteen ero. Koko tutkimus löytyy tästä linkistä. Mitä ilmeisimmin syntymäjärjestyksellä on joka tapauksessa varsin pieni keskimääräinen vaikutus yksilöiden älykkyyteen tai persoonallisuuteen. Judith Rich Harris tarkastelee aihetta kirjassaan Nurture Assumption, suomeksi Kasvatuksen myytti (Arthouse 2000). (Arvioin teoksen Helsingin Sanomissa joulukuussa 1998.) Harrisin mukaan syy lapsuuden/nuoruuden perheympäristön mitättömään vaikutukseen on ilmeinen: lapsi ei vietä loppuelämäänsä samassa perheessä, joten hänen ei kannata antaa sen vaikuttaa persoonansa muotoutumiseen.

PS. J.-P. Roos arvioi Mustaa valkoisella -kirjaani muun muassa seuraavasti (Tiedepolitiikka 1/2015):

Ensimmäinen osa on varsin ansiokas ja kiihkoton katsaus älykkyystutkimukseen ja sen perustaan. En löydä siitä paljoakaan moitittavaa, vaan voin suositella sitä alan (uusille) harrastajille. Meillähän keskustelua hallitsevat pääasiassa Kari Uusikylän kaltaiset itse älykkyystutkimuksesta melkoisen tietämättömät mutta hyvin ennakkoluuloiset kasvatustieteilijät ja psykologit, jotka eivät ole viitsineet paneutua älykkyyden perusteisiin kovinkaan hyvin. Konstruktionistiset sosiologithan pääsevät sivuuttamaan älykkyyden pelkästään toteamalla, ettei sitä voi määritellä (tai kuten Karmela Liebkind, joka kykenee hävittämään väestöryhmien väliset erot tyhjällä retoriikalla, mitä Tammisalo oikeutetusti kritisoi). Sosiologit pääsevät nykyään kovin helpolla kaikesta, joskaan heillä ei onneksi enää ole juurikaan merkitystä.

Tammisalon kritiikki on kaiken kaikkiaan varsin kohteliasta ja asiallista. Hän ei suinkaan sorru niihin typeryyksiin, joita sosiologit edustavat. Hän on oikeasti paneutunut asiaan. Jos on siis kiinnostunut Vanhasen teorioista, niin kannattaa luultavasti lukea joku hänen englanninkielinen tuore teoksensa sekä tämän lisäksi Tammisalon kirja, jolloin voi pohtia itse sitä, kuka on enemmän oikeassa.

Myönteisten huomioidensa lomassa Roos esittää kirjani väittäneen, että ”älykkyyden yhteyttä geeneihin ei olisi millään tavoin selvitetty”. Tässä kohdin arvioija on ollut huolimaton. Kirjassa tarkastellaan monessa kohdin tiettyjen geenien vaikutusta kognitiivisiin kykyihin, jopa yksilöiden välisiin eroihin, esimerkiksi seuraavasti (s. 43):

Henkisiin kykyihin vaikuttaa tuntematon määrä geenejä, joista kullakin on luultavasti pieni vaikutus. Geenien vaikutus älykkyyteen saa tukea esimerkiksi siitä havainnosta, että tietyt piirteet vauvaikäisen huomiokyvyssä korreloivat myöhemmin lapsena saatujen testitulosten kanssa. Vastikään on myös löytynyt geeni, jonka muunnelmat ovat yhteydessä sekä testiälykkyyteen että aivojen kuorikerroksen paksuuteen. Tosin havaitut geneettiset erot ”selittivät” vain puoli prosenttia 14-vuotiaiden älykkyyden kokonaisvaihtelusta. Toisessa tutkimuksessa löydettiin kolme geeniä, joista kunkin muunnelmat vastasivat arviolta 0,3 ÄO-pistettä. Näitä suurempia lukemia tuskin tullaan löytämään yksittäisten geenien osalta.

Muutoin tarkkanäköisen arvion hauskimmassa kohdassa Roos vertasi teostani Marxin ja Engelsin Anti-Dühring -kirjaan. Marx ei tosin ollut sen toinen kirjoittaja, kuten Roos esittää. (Etsin Engelsin teosta kirjahyllyjeni takariveistä, mutten löytänyt. Olen saattanut myydä kopioni joskus.) Niin tai näin, Mustaa valkoisella -teoksen ei ole tarkoitus olla Anti-Vanhanen tai anti-mitään. Kirjan pääpointteja sen sijaan on se, että Tatu Vanhasen esittämät väitteet rotujen välisistä muuttumattomista älykkyyseroista käyvät niin voimakkaasti joidenkin ihmisryhmien kunnian päälle, että väitteiden takana pitäisi olla pätevämpiä tutkimustuloksia. Yhteiskuntatieteissä tehdyt varomattomat päätelmät saattavat pilata ihmiselämiä.

PS2. Oheisessa kuvassa on viime päivinä lukemiani kirjoja (suurin osa vielä kesken). Erityismaininnan ansaitsevat ainakin Robert Trivers (jonka teoriaa vastavuoroisesta altruismista esitellään perusteellisesti myös Ihmisluonto –kirjassa) ja Daniel Nettlen mainio teos Personality. Jälkimmäisestä muokattu ajatus: Se, mitä esivanhempamme tarvitsivat elääkseen ja lisääntyäkseen, on eri asia kuin mitä nykyihminen tarvitsee miellyttävään elämään.