perjantai 7. elokuuta 2015

Uskonnosta, siirtolaisuudesta ja kulttuurin monimuotoisuudesta



Biologi Robert Trivers käsittelee itsepetos -kirjassaan (Terra Cognita, suom. Kimmo Pietiläinen) yhdysvaltalaisten historian oppikirjojen tapaa väistellä joitakin yhteiskunnallisesti arkoja aiheita kuten orjuutta. Laajemmassa katsauksessaan hän esittelee amerikkalaisen kulttuurin toista puolta:
 Äskeisten osioiden tarkoitus ei ollut olla edustava kuvaus Yhdysvaltain historiasta. Yhdysvaltalaisella historialla on monia hyveitä, joista yksi on se, että Yhdysvaltain väestö muodostuu uudelleen joka sukupolvi siten, että siirtolaisuus eri puolilta maailmaa tuo siihen noin 10 prosentin lisäyksen. Vaikka sen historian siirtolaisuussäännöt ovat suosineet joitakin ryhmiä muiden kustannuksella, kaikilla on ollut jonkinlainen mahdollisuus. Ja laiton siirtolaisuus kasvattaa näitä mahdollisuuksia merkittävästi. ... Yhdysvaltain väestö on jatkuvasti heterogeenista, silla kohta siihen kaadetaan 10 prosenttia lisää geenejä maailman eri puolilta. Tämä jatkuva maahanmuutto, ulkosiitos ja kulttuurinen monimuotoisuus on epätavallista muissa maissa.

Tulin kyseisen tekstipätkän innoittamana pohtineeksi aihetta hieman pitempään. Pohdintojen kuvitukseksi kaivoin lähes 20 vuotta vanhoja pilakuviani. Vuonna 1997 noin 70 piirtämääni uskontokriittistä pilakuvaa oli esillä Jumalattomat pilakuvat -näyttelyssä Helsingissä. Demari ja Helsingin Sanomat julkaisivat pari kuvaa ja jokunen oli esillä Ajankohtaisen kakkosen Jumala-illassa. Vuonna 2005 kuvista tehtiin kantelu syyttäjälle, Muhammed-pilakuvajupakan yhteydessä. Kävin leppoisassa poliisikuulustelussa (ja sain jopa tukiviestin ulkomaiselta organisaatiolta), mutta syytettä ei Suomen vanhoillisesta ”jumalanpilkkalaista” huolimatta nostettu. (Sivuhuomautus muslimimaailman ylimitoitetusta reaktiosta Muhammed-kuviin: arabilehdistössä on usein juutalaisvastaisuutta lietsovia kuvia.)

 * * *

Siirtolaisuudesta ja kulttuurisesta monimuotoisuudesta käytävässä keskustelussa esiin nousee usein lasten sukuelinten silpominen tai jokin muu tietyissä kulttuureissa harjoitettu lapsiin, naisiin tai vähemmistöihin kohdistuva julmuus. Eräässä ruokakulttuuria koskevassa keskustelussa otettiin esille jopa tiettyjen uskontojen määräykset aiheuttaa teuraseläimelle tarpeetonta kärsimystä. Mitä tällaisesta retoriikasta tulisi ajatella? Voiko yksilö vastustaa uskontoon perustuvia tapoja ja sääntöjä ja silti kannattaa kulttuurin monimuotoisuutta?

On epäilemättä totta, että jotkin kulttuuriset/uskonnolliset käsitykset kannustavat hirmutöihin. Joidenkin kulttuurien/uskontojen elinvoima käytännössä perustuu epäinhimillisiin määräyksiin ja lasten voimalliseen ehdollistamiseen ja manipulointiin. On kuitenkin selvää, että kulttuurisen monimuotoisuuden kannattaminen ei tarkoita laittomuuksien, väkivallan, indoktrinaation, dogmaattisuuden, epätasa-arvon, ihmisoikeusrikkomusten tai eläinten kidutuksen hyväksymistä. Vastaavasti pyrkimykset vähentää uskontojen roolia ja edistää rationalismia eivät ole pyrkimistä yhtenäiskulttuuriin. Päinvastoin, ainoastaan tämänkaltaiset humaanit tavoitteet voivat tehdä monimuotoisuudesta hyväksymisenarvoisen kansalaisten silmissä. Vain yhteiskunnan maallistuminen voi antaa monimuotoisuudelle legitimiteetin.
 
Monimuotoisuuden puolustuksessa uskonnon kritisointi ei silti välttämättä ole toimiva strategia. Harva uskova haluaa kuulla, että tärkeät seikat hänen elämässään saattavat perustua harhakuvitelmiin. Epäily ja järkiperusteiden etsiminen voivat tottumattomalle olla hankalaa ja kiusallista. Ihmiset eivät helposti myönnä olevansa epärationaalisia tai johdateltavissa, ja kirkko, uskonnonopetus ja rippikoululaitos eivät myönnä ihmisiä erehdyttävänsä. Nämä eivät kuitenkaan ole päteviä perusteluita sensuroida uskontokriittistä informaatiota. Yhteiskunta ei muutu ilman kilpailevia näkemyksiä, ja erilaiset näkemykset joskus satuttavat. Se pitää avoimessa yhteiskunnassa kestää. Kenelläkään ei tule olla oikeutta olla loukkaantumatta.
 
Toisaalta monet haluavat jättää uskonnolle valtaa sillä perusteella, että uskontoja ei voida kokonaan kitkeä ja että yhteiskunnan sujuva toimiminen edellyttää yhteistä arvopohjaa. Eikö arvojen tällöin kannata kummuta uskonnosta? Perustelu yleensä jatkuu huomiolla, että harva uskoo uskonnollisiin doktriineihin kirjaimellisesti. Nämäkään perustelut eivät ole päteviä. Maat, jotka ovat vähiten uskonnollisia, ovat ensinnäkin vauraampia, hyvinvoivempia ja rauhanomaisempia. Toiseksi uskonnoton ihminen on monessa tapauksessa moraalisempi: hän harvemmin kieltää lääketieteellistä hoitoa lapselta, estää biokemiallista tutkimusta tai kansanterveystoimia, vastustaa parantumattomassa taudissa kituvan toivetta avustettuun kuolemaan, vaatii kuolemaa uskostaan luopuneelle ja niin edelleen. Historia myös tunnetusti kertoo raaoista uskontoon perustuvista vainoista.
 
Lisäksi uskonnon tilalle on helppo nostaa yhteisesti sovittuja moraaliperiaatteita, esimerkiksi totuuden kertomista ja pyrkimystä välttää toisten vahingoittamista. Ne ovat sääntöjä, joiden luomiseen mikä tahansa älykäs olento kykenee yleismaailmallisten järkistandardien avulla, ilman ”jumalallista” väliintuloa. Niiden rinnalla uskontojen nurkkakuntaiset ohjeet ovat aina olleet turmiollisia ja jälkeenjääneitä.

Monimuotoisuuden puolustuksessa on siis uskallettava levittää tietoa uskontojen haitallisuudesta ja epäeettisyydestä, etenkin teokraattisista maista tulevien ja tulleiden siirtolaisten parissa. Tiedon lisääminen, järkiperäisen moraalin edistäminen, sokean uskon kritisointi ja jopa uskonnon saattaminen naurunalaiseksi on perusteltua monesta syystä mutta etenkin kulttuurin monimuotoisuuden nimissä. Uskonnon tilalle on tarjottava valistuneita, universaaleja ja rationalismiin perustuvia vaihtoehtoja. Samalla kriittinen huomio on kiinnitettävä päättäjiin: siihen, että korkeimman tason poliitikkojamme edelleen nojaa vanhakantaisten paimentolaiskansojen taikauskoihin. Tämä on ällistyttävä saavutus sekä äänestäjäkunnalta että aataminaikaisilta dogmeilta.
 
PS. Dokumentti Talouden madonluvut on nähtävissä vielä pari viikkoa Ylen sivuilla. Areenan mukaan sillä on jo yli 220 000 katsojaa. Kiitellystä ja kiistellystä dokumentista on paljon materiaalia myös Youtubessa. (Varoituksensana: teos sisältää myös epäolennaisuuksia ja kehnosti perusteltua spekulaatiota.)