Tunnollisuuden pimeä puoli

(Varoitus: Seuraavassa tekstissä on aimo annos kepeää kyökkipsykologiaa. Hitunen tutkittua totuuttakin luultavasti löytyy.)

Persoonallisuuspsykologiassa yksilö jaetaan ominaisuuksiensa perusteella yleensä viidelle itsenäiselle akselille. Yksi näistä akseleista on tunnollisuus, conscientiousness. Ihmisen evoluutioympäristössä, metsästäjä–keräilijän maailmassa liiasta tunnollisuudesta/järjestelmällisyydestä on luultavasti ollut merkittäviä haittoja. Kivikautisissa oloissa oli mahdotonta suunnitella kaikkea etukäteen. Kun peuralauma vaelsi lähettyville, tuskin oli järkevää todeta, että ”tänään on perjantai ja perjantai on hunajankeruupäivä”. Moni tilaisuus jäi tunnontarkalta käyttämättä.

Liiallisen tunnollisuuden haitat näkyvät myös vakaassa ja vauraassa nyky-ympäristössä mutta huomattavasti lievempinä. Modernissa maailmassa oma elämä ja päivärutiinit on helppo suunnitella etukäteen ja lopputulos voi olla äärettömän tuottoisa. Ongelmia kuitenkin tulee, jos on sattunut saamaan ääripään ominaisuuden, pakkomielteisen persoonallisuustyypin. Kyseinen nimitys on siinä mielessä epäonnistunut, että pakkomielteinen persoonatyyppi on eri asia kuin ”perinteiset” pakkomielteet (kuten jatkuva käsienpesu), jotka ovat pikemminkin ahdistushäiriöitä. Pakkomielteisellä persoonallisuudella tunnollisuus on joka tapauksessa mennyt liian pitkälle. Hän viehättyy lähinnä perfektionismista, järjestyksestä ja itsen ja/tai muiden henkisestä kontrolloinnista. Hän ei osaa joustaa tai olla avoin. Hän ei salli itselleen huvituksia, ei vapaa-aikaa eikä sellaista sosiaalista kanssakäymistä, joka ei tähtää mihinkään.

Nämä ihmiset näyttäytyvät muille ilottomina ja yksioikoisina. He ovat järkähtämättömiä soveltaessaan oikeaa ja väärää koskevia sääntöjään. Siksi muut pitävät heitä hankalina, pikkumaisina ja itsepäisinä – tai vähintäänkin tylsinä. Jos kyseinen persoonallisuuden piirre yhdistyy sovinnollisuus-akselin, agreeableness, epäsovinnolliseen ääripäähän, tulos on usein ystävätön, muiden tunteista ja ajatuksista piittaamaton ja kenties katkeruuteen asti omahyväinen töksäyttelijä/saarnamies. (Epäsovinnollisuus on selvästi yleisempää miehillä: keskiverto mies on epäsovinnollisempi kuin 70 prosenttia naisista.) Tällainen ihminen haluaa usein etuja vain itselleen ja ehkä läheisimmille sukulaisilleen, mutta tavalla, joka karkottaa sukulaisetkin. Yksittäisistä ääriominaisuuksista on toisinaan hyötyä – joidenkin tutkimusten mukaan johtajat ovat esimerkiksi keskimääräistä epäsovinnollisempia – mutta aivan ääripäässä mikä tahansa piirre tuo vaikeuksia, etenkin jos ääripäitä sattuu kohdalle useampia. Esimerkiksi psykopatian, autismin, skitsofrenian ja ADHD:n joitakin ilmenemismuotoja voidaan pitää tiettyjen persoonallisuuspiirteiden ääripäinä.

Persoonallisuuspsykologi Daniel Nettlen (2007) mukaan liiasta tunnollisuudesta kärsivät ovat usein kyvyttömiä heittämään mitään pois, ”niin, että heidän kotinsa muistuttavat säntillisesti koottuja mutta tarpeettomia aarrekätköjä”. (Tuon luettuani en hetkeen tohtinut katsella kirjahyllyissä vaalimiani ”kalleuksia”.) Nettle jatkaa:

Pakkomielteinen persoonallisuustyyppi on eristävä ja ahdistava tila, mutta se on helppo ymmärtää aivomekanismien avulla... Etuaivolohkon mekanismit, jotka estävät spontaaneja reaktioita ja suosivat sisäistettyjä sääntöjä ja suunnitelmia, ovat näillä ihmisillä niin voimakkaita, että spontaanius on kadonnut kokonaan. On vain sääntöjä ja suunnitelmia, ja tämän takia aito, hetkessä tapahtuva vuorovaikutus muiden ihmisten ja ympäristön kanssa tulee mahdottomaksi. Arvokkaita sosiaalisia, romanttisia, ammatillisia ja kokemuksellisia sfäärejä jää väliin.

Tämä muistuttaa filosofista suuntausta, niin kutsuttua velvollisuuden koulukuntaa. Suuntauksen edustajat pitävät ihmisen velvollisuutena korkeimman ja ihanteellisimman moraalin noudattamista. Jos ihminen ei siihen pysty, hänen tulee tuntea syyllisyyttä. On helppo nähdä, miksi velvollisuusoppi ei ole saanut laajaa kannatusta: sen noudattaminen johtaisi sietämättömän ahdasmielisiin ja synkeisiin moraalikäsityksiin ja ankaraan lakihenkisyyteen. Suomenruotsalainen Edvard Westermarck (1984) kirjoittaa:

Jos moraalilaki vaatii toteuttamaan korkeinta moraalista ihannetta, niin se jää aina kuolleeksi kirjaimeksi, eikä moraalisuus voita mitään. Minusta näyttää, että paljon korkeampaa kuin velvollisuuskäskyjen huolekas täyttämisenhalu on vapaa ja ylevä pyrkimys elää ihanteen mukaan, joka, niin saavuttamaton kuin se voi ollakin, ei uhkaa moitteella eikä tunnonvaivoilla sitä, jonka ei onnistu päästä huipulle.

Westermarck jatkaa: ”Eikö kokemus osoita, että ne joiden mieli askartelee alati velvollisuuksissa, tulevat helposti epäinhimillisiksi, suvaitsemattomiksi ja todella sietämättömiksi?” (Ihmisluonto -kirjassani käsittelin velvollisuuden epäjumalan palvelemista varsin perusteellisesti ja eräässä alaviitteessä tein jopa omakohtaisia paljastuksia kovan suvaitsemattomuuden vaiheistani teini-ikäisenä.)

Yleensä ääritunnollisuus (yhdistettynä epäsovinnollisuuteen) luo vain kömpelöä käyttäytymistä ja epämukavia sosiaalisia tilanteita. Nolot tilanteet tosin saattavat vähitellen harventua, sillä muut ihmiset oppivat välttämään tällaisia ihmisiä. Harvalla riittää empatiaa riitaisuuden ja/tai pakkomielteiden ymmärtämiseen. Näin he eivät saa uudenlaisia sosiaalisia kontakteja, eivätkä täten voi harjoittaa itseään lähemmäs keskivertoa. Käyttäytymisen muuttaminen tai edes sen haluaminen ei tietenkään ole helppoa: kyseinen persoonapiirre tyypillisesti puolustautuu omaksumalla teoriarakennelmia ja näennäisen loogisia älyllisiä perusteluita. (Muutosta haluavan ei toki kannata pyrkiä tavallisuuteen – tien keskellä on vain valkoinen katkoviiva ja kuollut supikoira – mutta pieni silotteleminen saattaisi tehdä näiden ihmisten elämästä miellyttävämpää ja vähemmän yksinäistä.)

Toistaiseksi persoonallisuuspsykologia on tutkinut varsin vähän ihmisten kykyjä ja mahdollisuuksia vaikuttaa omiin reaktioihinsa. Vähän on tutkittu myös esimerkiksi  kansallisuuksien välisiä eroja persoonatyyppien hajonnassa. On mahdollista, että tunnollisuus on suomalaisissa jonkin verran yliedustettuna. Näkemyksen mukaan emme ole tunnollisia, koska olemme luterilaisia, vaan päinvastoin. Haitallisimmillaan liiallinen tunnollisuus on luultavasti tyttöjen ja nuorten naisten syömishäiriöissä. Tällöin kyse ei ole vain kiusallisesta sosiaalisesta käyttäytymisestä, vaan puhutaan jo piirteen hengenvaarallisista ilmenemismuodoista.

PS. Population Council julkaisi vastikään tietoja lapsiavioliittojen vähentämisestä Afrikassa. Vuosittain maailmassa naitetaan yli 14 miljoonaa tyttöä ennen 18:tta ikävuottaan. Saharan eteläpuoleisessa Afrikassa jopa yksi kymmenestä tytöstä menee naimisiin ennen 15:ttä ikävuottaan. Lapsiavioliittojen vähentäminen onnistui Etiopiassa seuraavilla yksinkertaisilla menetelmillä:

In communities where girls were offered educational support, girls 12 to 14 were 94% less likely to be married at endline than were girls in that age range at baseline.

In communities where girls were offered two chickens for every year they remained unmarried and in school, girls aged 15–17 were half as likely to be married at endline than were girls in that age range at baseline.

In communities that were engaged in conversations about the value of educating girls and the harms of child marriage, girls 12 to 14 were two-thirds less likely to be married at endline than were girls in that age range at baseline.

In communities where all the strategies were employed, girls 15 to 17 were two-thirds less likely to be married at endline than were girls in that age range at baseline.

PS2. Katolinen kirkko vastusti uutisen mukaan aborttia isäpuolen raiskaamalle 11-vuotiaalle. Mitä Suomen katolilaiset ajattelevat? Kyseiseen taikauskoon nojaavaa pakkovaltaa ja raakalaismaisuuttahan taidetaan kannattaa maamme korkeaa johtoa myöten.