Skeptikko – kuoleman puhemies ja henkisyyden lähettiläs

Seuraava kirjoitukseni (kuvituksineen) ilmestyi Skeptikko 1/2016 –lehdessä.

Moni valistusfilosofi esitti argumentteja vuoropuhelun muodossa (muun muassa Hume, Mandeville ja Voltaire). Näin toimimalla heidän oli helpompi käsitellä teemoja, joista ahdasmieliset aikalaiset olisivat mieluummin vaienneet. Usein tarvittiin lisäksi satiirin ja salanimen käyttöä. Tässä on kuvitteellinen – vaikka ei ehkä kovin kaukaa haettu – keskustelu nykypäivän uskonnollisen ja epäilevän ihmisen välillä:

Epäilijä: Mistä universumi on tullut?

Uskova: Jumalan täytyi luoda se.

E: Kuka sitten loi jumalan?

U: Jumala on se, joka ei tarvitse luojaa.

E: Miksei universumi voi olla se, joka ei tarvitse luojaa?

U: Universumi on asia tai esine, mutta jumala on henkiolento ja henkiolento ei tarvitse luojaa.

E: Mutta eikö jumalakin ole asia/esine, jos hän on osa universumia ja kykenee vaikuttamaan siihen? Miksi jumala ei tarvitse luojaa mutta ihminen tarvitsee?

U: Jumala on ajan, paikan ja materian ulkopuolella. Siksi hän ei tarvitse luojaa tai selitystä.

E: Mutta emmekö maallisina olentoina voi tietää vain toisista maallisista olennoista? Jos jumala on ei-materiaalinen, eikö kaiken, mitä hänestä tiedämme, täydy olla omaa keksintöämme? Ja eikö ihmisen keksintöihin ole aina syytä suhtautua epäillen? Ja eikö keksintöjen myyjiltä tule vaatia todisteita ja tuotevastuuta?

U: Minä ja monet kaltaiseni olemme löytäneet uskosta merkitystä elämälle, eivätkä akateemiset ja pilkalliset kysymyksesi voi viedä sitä pois. Uskon kautta ihminen voi olla yhteydessä jumalaan. Me koemme, että on olemassa ihmistä korkeampi henkivoima; emme osaa sitä selittää, mutta kyseinen kokemus tekee meistä parempia ihmisiä.

E: Eikö tämä ole vain uskoa siihen, että uskosta on hyötyä? Eikö mahdollinen hyötykin tule todistaa?

U: Usko ei tarvitse todisteita. Me tunnemme jumaluuden läsnäolon ja että kaikki ei pääty kuolemaan. Se saa ihmismielen nöyräksi ja tuo lohtua. Kyse ei ole tieteen piiriin kuuluvasta seikasta.

Mitä keskustelusta tulisi ajatella? Osa ihmisistä on innostunut ihmeteoista ja henkimaailmoista, ja joskus he tosiaan väittävät, että heidän omaksumansa uusi henkisyys saa heidät välttämään ylimielisyyttä. Heidän egonsa kuulemma pysyvät maltillisina ja heiltä on hävinnyt turha vallantavoittelu ja hybris. Heidän henkimaailmakokemuksensa tekevät heistä nöyriä hyväntekijöitä.

Ikävä kyllä he ovat väärässä. Alistuva vaatimattomuus, mahtaileva ylimielisyys tai niiden asettaminen vastakkain eivät ole olennaisia henkisen/hengellisen elämän kannalta. Myöskään hyvät teot tai muiden kunnioittaminen eivät edellytä hengellistä nöyryyttä. Tällaisen yhteenvedon tekee esimerkiksi ateisteja tutkinut Benjamin Beit-Hallahmi:

Johtopäätöksenä voimme todeta, että nykypäivän tyypillinen länsimaalainen ateisti on suurella todennäköisyydellä mies, avioliitossa ja korkeasti koulutettu. Voimmeko puhua tyypillisestä ateistipersoonallisuudesta? Alustava psykologinen profiili voidaan laatia. Voimme sanoa, että uskonnollisiin ihmisiin verrattuna ateistit ovat osoittautuneet vähemmän autoritaarisiksi ja vaikeammin taivuteltavissa oleviksi, vähemmän dogmaattisiksi sekä vähemmän ennakkoluuloisiksi. He ovat suvaitsevaisia, lainkuuliaisia, myötätuntoisia, tunnollisia ja korkeasti koulutettuja. Ateistit ovat älykkäitä ja monet ovat sitoutuneet älylliseen sekä oppineeseen elämäntapaan. Lyhyesti sanottuna he ovat hyviä lähimmäisiä. (Kirjassa: Martin, M. toim. Ateismi, Vastapaino 2010)

Universumi toki on suurempi kuin kykenemme ymmärtämään, ja meillä on paljon opittavaa siitä ja itsestämme. Nöyryys on tässä mielessä paikallaan. Mutta se ei ole avain galaksien tutkimiseen tai ihmisyyden tukemiseen. Universumi viis veisaa ihmisen mielentiloista.

Ihmisyksilön kosminen yksinäisyys ei myöskään tee hänestä kyynistä ja moraalitonta. Elämä ilman henkiolentoja ei muutu merkityksettömäksi. Äärettömyyden edessä voi tuntua orvolta, mutta se ei ole peruste hylätä hyvän elämän tavoittelua ja järkiperäistä ajattelua. Päinvastoin. Tietoon ja järkeen nojaavan ajattelun avulla on mahdollista vaikuttaa tietoisuuteen, luoda merkitystä elämään ja saavuttaa henkisyyden maailma, joka on rohkeampi, uteliaampi ja ihmisystävällisempi. ”Kuolemaa ei ole” on pinnallinen valhe, jonka levittäminen vaikeuttaa sisäisen rauhan saavuttamista ja kanssaihmisten hyvinvoinnista huolehtimista.

Mutta miksi suhtautua myötätuntoisesti ihmisten ongelmiin, jos universumi kerran ei välitä? Kysymys on mieletön. Ihmisyksilöt ovat tietoisia itsestään ja kärsimyksestään. Sekä järki että tunteet sanovat, että sellaisen olennon hyvinvoinnista on huolehdittava – ja tietysti yksilön elinaikana. Skeptikko on tässä mielessä kuoleman puhemies. Hän kehottaa pitämään huolta toinen toisistamme tässä ja nyt, ei seuraavassa elämässä jota ei tule.

Kuolemattomuus olisi tietysti upea saavutus. Varmuuden vuoksi ottaisin sen mieluummin niin, että en kuole kuin kuolemisen kautta, kuten sitä perinteisesti on markkinoitu. Niin tai näin, kuoleman kätyrinä skeptikolla on paremmat mahdollisuudet olla samalla rauhan, hyväntahtoisuuden ja myös henkisyyden lähettiläs. Propagandakoneisto skeptikkoja vastaan vain on näihin päiviin asti ollut liian vauras ja yksituumainen.

Jälkikirjoitus: Lueskelin netistä ateistien heikoista oikeuksista muslimimaissa. Monin paikoin ateismiin houkuttelu on kiellettyä ja ateismista voidaan jopa tappaa. Koetin netistä löytää myös tietoa, minkä verran muslimien luettavissa on kirjallisuutta, jossa pätevimmät argumentit uskonnon ja jumalan puolesta ja niitä vastaan olisi puettu kohteliaan vuoropuhelun muotoon. Tällainen maltillinen ja vaivihkainen valistusajan houkuttelu saattaisi olla hyvä tapa levittää rationalismia muslimimaihin. Onko jossakin siis muslimivalistajia, joiden kirjoitukset tunnetaan vielä parin sadan vuoden päästä? Tätä on vaikea uskoa. Islamin maallistuminen – jos se joskus tapahtuu – tulee luultavasti tapahtumaan eri tavalla, kenties länsimaisten vaikutteiden kautta. Ehkä juuri siksi prosessi vaikuttaa niin kitkaiselta. Tai ehkä itse opissa on jotakin, joka tekee vastustuskykyiseksi valistukselle, katso esimerkiksi Bill Warnerin Youtube-video A Taste of Islam. Nyt lienee joka tapauksessa korkea aika löytää tapoja tukea muslimimaiden skeptikkoja ja uskostaan luopuneita.

PS. Suomen Puheterapeuttiliitto otti vastikään kantaa niin kutsuttuun fasilitoituun kommunikointiin, jossa vaikeavammaista henkilöä avustetaan kommunikoimaan, yleensä tietokoneen näppäimistön kautta. Tavoite on siis hyvä, mutta menetelmä ei ole pätevä. Avustaja saattaa huomaamattaan toimia tekstin tuottajana. Tässä ote liiton kannanotosta:

Koska tuettua kirjoittamista ei voida pitää luotettavana kommunikointimenetelmänä, sitä ei tule käyttää puhetta tukevana ja korvaavana kommunikointimenetelmänä. Puheterapeuttien on jaettava tietoa tuettuun kirjoittamiseen liittyvistä riskeistä ja ohjattava asiakkaita sekä heidän lähihenkilöitään (esim. hoitohenkilökuntaa, opettajia, avustajia) käyttämään muita puhetta tukevia ja korvaavia kommunikointimenetelmiä. Haluamme ilmaista huolemme siitä, että tuettua kirjoittamista käytetään Suomessa edelleen. Tuetun kirjoittamisen käyttöä myös edistetään ammatillisessa koulutuksessa esimerkiksi tutustuttamalla lähihoitajaopiskelijoita sen käyttöön. Tämä on mielestämme eettisesti kestämätöntä, koska tuetun kirjoittamisen ei ole todettu olevan toimiva kommunikointimenetelmä.

Mainitsin fasilitaation eräässä kirjoituksessani vuonna 2003 (alaviitteessä viisi) ja palasin aiheeseen Tavataan ensi viikolla -kirjassani vuonna 2007:

Eräs mainitsemisen arvoinen mahdollinen haitta on myös turhien toiveiden luominen. Esimerkiksi niin sanotussa fasilitoidussa kommunikaatiossa pahasti vammaisen ja kommunikointikyvyttömän yksilön väitetään terapeuttiavustajan kautta pystyvän normaaliin ajatuksenvaihtoon. Suomessa muun muassa Tuomas Alatalon tapaus on tällainen; hänen väitetään fasilitoivan terapeutin avulla jopa kirjoittaneen kirjan sekä kymmeniä lehtiartikkeleita. Hän on myös ollut äänestämässä Suomen johtavaa intellektuellia. Kyse näyttää kuitenkin olevan joko huijauksesta ja/tai fasilitoijan, tässä tapauksessa Tuomaksen avustajan eli hänen äitinsä herkkäuskoisuudesta. Ihmiset yksinkertaisesti usein pitävät tapahtumia toisten tekeminä, vaikka he ovatkin itse ne aiheuttaneet.

(Lisäksi muistelen Alatalon käyneen avustajansa kanssa äänestämässä joko eduskunta- tai presidentinvaaleissa. Tämä tarkoittanee harvinaista tilannetta: jollakulla on valtiollisissa vaaleissa ollut käytössään kaksi ääntä.)

Wikipediaa harva jaksaa enää päivittää. Siellä on Alatalosta muutaman vuoden takaisia tietoja (Wiki 28.3.2016). Tässä on eräs aiheeseen liittyvä blogikirjoitus ja tässä on fasilitointiuutinen Yleltä.