Seuraava kirjoitukseni oli Tieteessä tapahtuu 4/2016 -lehdessä. (Kansalliskirjastoon
kohdistuneiden säästötoimien vuoksi päätoimittaja ehdotti viimeisen virkkeen
poistamista, mihin suostuin.)
Suomalaisen sosiologian isä Edvard Westermarck (1862–1939)
muistelee omaelämäkerrassaan British Museumin kirjaston lukusalia:
Se osoittautui minulle ei ainoastaan autuuden saarekkeeksi, jossa pystyin häiriytymättä lukemaan ja tekemään muistiinpanojani aamusta iltaan, vaan myös temppeliksi. Olen käynyt monissa katedraaleissa eri maissa, mutta koskaan en ole kokenut samanlaista omistautumista kuin lukusalin suuren kupolin alla... Tämä on ajatusten jumalan asunto. Tämä on varasto kaikelle kautta vuosisatojen kerätylle tiedolle... Lukija ei ainoastaan tunne olevansa armollisuuden nöyrä vastaanottaja, vaan hänet täyttää luova ylpeys; hän tuntee olevansa kokonaisuuden osa, ja hän nauttii kuin jumaluudesta hurmioitunut panteisti.
Minulla oli aikoinaan tapana lukea Kansalliskirjastossa,
jossa koin jotakin samankaltaista, toki paljon laimeampana. Mutta miten ja
mistä tulevaisuuden oppineet huumaantuvat? Voiko sähköisten
kirjojen/artikkeleiden lukumäärä ja saatavuuden helppous herättää ylellisyyden
tunnetta siitä, että saa seurustella vuosisatojen aikana kerätyn tiedon kanssa?
En tunne ketään, joka olisi haltioitunut Internetistä tietovarastona kuten
Westermarck haltioitui kirjastossa. Silti luulen, että älyllisen
siunauksellisuuden tila ei tarvitse erityisen arvokasta ympäristöä. Olen
nähnyt, miten älyllisesti suuntautunut nuori kykenee löytämään tieteellisen ja
kirjallisen inspiraationsa kaikkialla läsnä olevien älyvempaimien avulla.
Toisaalta kirkkojen massiivisuus ja akustiikka yhdistettynä
urkujen desibeleihin on varmasti ollut yksi tekijä luomaan rahvaassa
jumalanpelkoa ja muita uskonnollisia tunteita. Samat menetelmät epäilemättä
toimisivat myös tiedepropagandassa. Esimerkiksi Toulousen avaruuskeskuksen
elokuvasaleissa kävijä voi tuntea luultavasti jotakin samankaltaista kuin mitä
yksinkertainen talonpoika tunsi ainoana vapaapäivänään kylän kirkossa.
Kaikkia ei tietenkään ole mahdollista saada innostumaan
tieteestä, aivan kuten kaikki eivät voi saada arvostusta terävinä ajattelijoina
tai kynäniekkoina. Suuri osa ihmisistä ei edes kykene nauttimaan fiktion
lukemisesta. Tiede silti jatkaa hitaasti universumin arvoitusten ja siinä
sivussa ihmisen ongelmien ratkomista; ehkä tiedetemppelit ja prameat
planetaariot ovat tarpeen muistuttamaan suurta yleisöä näistä ihmislajin jaloimmista
pyrkimyksistä. Syvällisin tieteelle omistautuminen tuskin kuitenkaan saa
jatkossa apua katedraalikirjastoista, niin tärkeitä tieto- ja muistivarantoja
kuin ne ovatkin.
