Uskonnollisuus on moraalitonta?

Olen kritisoinut uskontoja ja niiden väitteitä moraalisuudesta, muun muassa täällä ja täällä. Tässä linkissä taas esittelen tutkimuksen, jossa vertailtiin uskonnollisesta ja uskonnottomasta perheestä tulevien lasten altruismia. Nyt palaan aiheeseen lyhyesti. Kimmoketta antoi Teemu ”tuuliviiri” Laajasalon valinta Helsingin piispaksi. (Lisänimi tulee ilmeisesti siitä, että monet hänen kannanotoistaan näyttävät riippuvan siitä, kuinka konservatiivista kuulijakunta on.) Laajasalon myötä kirkko sai piispoiksi taas pelkästään miehiä. On vaikea uskoa, että naiset olisivat niin paljon huonompia piispoina kuin miehet, että heitä ei mahdu edes kymmenen pätevimmän joukkoon – etenkin kun naiset ovat keskimäärin miehiä uskonnollisempia (ks. tutkimuksestani täältä). Niin tai näin, en halua puuttua Laajasalon hurskasteluun laajemmin, mainitsen vain pari pointtia.

Kirkon asema perustuslaissa ja kirkon etuoikeudet rikkovat kansalaisten yhdenvertaisuutta vastaan. Tämän päivänselvän epäkohdan Laajasalo sivuuttaa pelleilyargumenteilla. Hän saattaa puolustella kirkon epäreiluja erityisoikeuksia vaikkapa joululauluilla tai muilla uskonnosta irtaantuneilla perinteillä. Jos valtionkirkon kenties suurinta epäkohtaa eli kirkollisveroa perustellaan Laajasalon tavoin maallisilla seikoilla (palkkojen maksulla, iltapäiväkerhoilla, rakennusten ylläpidolla tai muulla vastaavalla), verotusoikeudelle ei ole perusteita. Se asettaa vastaavia toimintoja järjestävät yhteisöt eriarvoiseen asemaan. Mikäli kirkollisvero taas on anekauppaa, syntien sovitusta tai muuta vastaavaa, sille ei ole perusteita edes luterilaisissa opeissa. Nämä seikat Laajasalo tietysti tietää. (Epäreilua erityiskohtelua löytyy myös Väestörekisterikeskuksen lomakkeesta, jolla ilmoitetaan vastasyntyneen tietoja. Nykyisellään se käytännössä toimii kirkon jäsenhankinnan edistäjänä. Väestörekisterikeskuksen toiminnan tulisi kuitenkin olla neutraalia suhteessa vakaumuksiin. Koteihin lähetettävässä lomakkeessa tulisi keskittyä vain tarvittavien tietojen eli nimien ja äidinkielen ilmoittamiseen. Seurakuntien pyrkimys kalastaa vastasyntyneitä jäsenikseen olkoon siis seurakuntien sisäinen asia, josta valtio pysyy erossa. Lapsen liittäminen uskonnolliseen yhteisöön on toki ylipäätään kyseenalaista; liittyminen kannattaisi luultavimmin tehdä mahdolliseksi vasta aikuisiällä.)

Laajasalo on myös ilveillyt, että Suomen ateistit olisivat ”etnisesti luterilaisia”. Tällaisia pahanilkisiä päättömyyksiä on vaikea ymmärtää, ellei niiden tavoite ole asiallisen keskustelun estäminen. Tai sitten narrimaisuus selittyy sillä, että Laajasalo itsekin epäilee ideologiansa ja kirkon etuoikeuksien mielekkyyttä ja joutuu sen vuoksi keksimään kaikenlaista. Niin tai näin, piispanviran myötä Laajasalon suulaus saattaa muuttaa luonnettaan; ehkä hän jopa uskaltaa todeta, että Suomen luterilaiset ovat etnisesti pakanoita.

Mutta nyt hieman vakavampi kysymys uskosta ja moraalista: tekeekö uskonnollisuus joistakin ihmisistä parempia? Tämä on mahdollista, ehkä jopa luultavaa. Vaikutus saattaa tulla myös kiertoteitse: usko saattaa esimerkiksi auttaa irti alkoholista, mikä taas saattaa vähentää väkivaltaisuutta. Samalla on kuitenkin ilmeistä, että kukaan ei tee hyviä tekoja pelkästään uskonsa takia. Lisäksi olivatpa uskonnon myönteiset vaikutukset kuinka yleisiä tahansa, uskonnottomuuden moraaliset vaikutukset ovat kannatettavampia. Uskonnoton ihminen esimerkiksi harvemmin kieltää lääketieteellistä hoitoa lapselta tai estää biokemiallista tutkimusta. Uskonnoton ihminen ei myöskään yhtä todennäköisesti vastusta parantumattomassa taudissa kituvan toivetta avustettuun kuolemaan, saati vaadi kuolemaa vääräuskoiselle tai uskostaan luopuneelle. Historian raakoja, uskontoon perustuvia vainoja ei tässä yhteydessä tarvitse edes mainita.

Uskonnon lievillä muodoilla saattaa toki olla jonkinlainen puskurivaikutus: ehkä maltillisuus suojaa fundamentalistisilta ääriliikkeiltä paremmin kuin kansan täysi uskonnottomuus. Tämä on mahdollista, mutta sellaisesta ei kuitenkaan ole näyttöä. Maltillinen enemmistö saattaa jopa olla edellytys ääriryhmien olemassaololle. (Sellaisestakaan ei toki ole näyttöä.)

Varmuudella voidaan oikeastaan sanoa vain, että usko saattaa joko herättää auttamishalua tai se saattaa herättää murhanhimoa. Joskus usko taas kannustaa silpomaan lasten sukuelimiä. Näiden ääriesimerkkien väliin mahtuu vielä kaikenlaisia julmuuksia: naisen tulee olla alisteisessa asemassa, aviomiehellä tulee olla oikeus avioseksiin ja -väkivaltaan, homoseksuaalisuus ja ehkäisy ovat syntiä, teuraseläin pitää tappaa viiltämällä kurkku auki ja niin edelleen. Jotkut uskontoon kytkeytyvät ajatukset taas kertovat lähinnä tietämättömyydestä tai indoktrinaatiosta: evoluutiota ei ole tapahtunut ja ilman uskoa ole oikeaa ja väärää.

Edellä lueteltuja näkemyksiä ja tekoja ei tule kunnioittaa, vaan niitä pitää kritisoida ja ne tulee tehdä naurunalaiseksi. Kritiikki kannattaa myös ulottaa pidemmälle, uskoon itseensä. Syy tähän on se, että usko ohjaa tyytymään tietämättömyyteen ja dogmaattisuuteen. Tämä tekee uskomisesta moraalitonta, vaikka se joskus jonkun luonnetta hetkellisesti parantaisikin. (Suomessa uskovainen tuntuu lähinnä uskovan uskomiseen eli siihen, että ihmiset tarvitsisivat uskoa. Tällä he käytännössä tarkoittavat, että ihmiset tarvitsevat poliisia.)

Kuinka aktiivisesti uskontojen moraalittomuuksia kannattaa tuoda esiin? Riippuu, keneltä kysyy ja mikä on tavoite. Ateismin ja rationalismin imagojen kannalta toimivin strategia saattaa olla keskittyminen käytännön toimiin, kuten vaatimuksiin yhdenvertaisesta kohtelusta kouluissa, armeijassa ja hautaustoimessa. Tämä ei tarkoita sitä, että ateistin olisi muutoin vaiettava. Päinvastoin, keskusteluun kannattaa osallistua laajalla rintamalla, käytännönläheisestä päivänpolitiikasta eettisiin ja eksistentiaalisiin linjanvetoihin asti. On aika osoittaa, että aika on ajanut uskontoon perustuvien näkemysten ohi.

PS. Suosituimmaksi twitter-merkinnäkseni – minulla on vähän seuraajia, enkä ole sosiaalisessa mediassa kovin aktiivinen – tuli viime torstainen vastaukseni seuraavaan tuttavani twiittiin: 

Miksi joukko miehiä saa kilarit, kun todetaan, että naisten palkat on pienemmät? Varmaan pelkäävät, että asialle tehtäis jotain.

En halunnut ottaa näin asenteelliseen avaukseen muutoin kantaa, vaan vastasin vain oheisella kuvalla. Täällä on aiempi blogimerkintäni aiheeseen liittyen. En ole vielä kuullut pitävää perustelua sille, miksi keskimääräinen palkkaero Suomessa olisi (lähinnä) syrjintä- tai edes tasa-arvokysymys. En myöskään ole nähnyt laskelmia, miten palkkaerokysymys ratkaistaisiin oikeudenmukaisella tavalla. (Yllättävän moni on sen sijaan kritiikittä puolustanut Finlaysonin lyhyttä kampanjaa naisille halvemmista lakanoista. Tempaustahan perusteltiin sillä, että keskimäärin nainen tienaa miestä vähemmän. Huvittavaa on ollut se, että kyseisen firman toimitusjohtaja kuvittelee tietävänsä palkkaeroista riittävästi kampanjoidakseen tavalla, joka on lainkirjainta vastaan, mutta että hän ei silti pysty kertomaan palkkatilannetta oman firmansa kohdalla. Sukupuolten palkkaerot Finlaysonilla ovat kuulemma monimutkainen juttu, johon ”vaikuttavat esimerkiksi sapatit ja toistenkin työnantajien palveluksessa tehdyt työt”. No, turhan tyyriitä heidän petivaatteensa taitavat tietokirjailijan kukkarolle ollakin.)

Lisäys 8.9.:
Juttu Suomen Kuvalehdessä 34/2017.

Google vai Gulag? Asiaa sukupuolieroista

Elokuun alku on ollut kiinnostava. Google erotti erään työntekijänsä, koska tämä oli kirjoittanut hyvää tarkoittavan muistion, jossa esitellään sukupuolieroja ja mahdollisia persoonallisuuspsykologisia syitä naisten aliedustukseen IT-alalla, esimerkiksi ohjelmoijina. Muistion kirjoittajan, James Damoren, esittämät sukupuolierot ovat kutakuinkin alan tutkijoiden nykykäsitys. Täällä on kooste tutkimuksista ja täällä on Male, Female -kirjan tekijän arvio asiasta.

Suuri osa medioista kuitenkin esitti Damoren muistion sukupuolisyrjintänä tai vähintäänkin jonkinlaisena taantumuksellisuutena. Yle uutisetkin meni halpaan. Tämä on älyllisesti epärehellistä, sillä Damoren pointit olivat täysin toisenlaisia. Tässä esimerkiksi kolme lausetta hänen muistionsa alusta (korostus lisätty):

I value diversity and inclusion, am not denying that sexism exists, and don’t endorse using stereotypes. When addressing the gap in representation in the population, we need to look at population level differences in distributions. If we can’t have an honest discussion about this, then we can never truly solve the problem.

Damore siis toivoo rehellistä keskustelua ja toteaa, että ilman sitä ongelmaa (naisten aliedustus on hänenkin mielestään ongelma) ei saada ratkaistua. Osa medioista oli toki lukenut muistion ja käsitteli sitä rehellisesti ja oikeudenmukaisesti. NY Times -lehdessä jopa todetaan, että Damoren erottanut henkilö ei ansaitse esimiesasemaansa.

Kirjoja sukupuolieroista

Googlella tietysti on oltava oikeus erottaa henkilö, joka rikkoo yrityksen toimintaperiaatteita tai hankaloittaa sen toimintaa. Ja epäilemättä Damore vaikutti firman toimintoihin: osa työntekijöistä loukkaantui, yhteistyö firmassa luultavasti hankaloitui, firman maine kenties kärsi ja niin edelleen. Tämä ei kuitenkaan poista muistion pääsanomaa: 1) sukupuolten välillä on keskimääräisiä eroja, 2) erot näkyvät muun muassa siinä, millaisista työurista naiset/miehet keskimäärin ovat kiinnostuneita (ja kuinka kilpailullisesti ja riskihakuisesti) ja 3) nämä seikat saattavat näkyä ohjelmoijien sukupuolijakaumassa. (Käsittääkseni erottamisen syyksi ilmoitettiin sukupuolistereotypioiden edistäminen. Tämä on virheellinen peruste, sillä Damore nimenomaan sanoutui siitä irti. Hän myös väitti, että seksismillä/syrjinnällä saattaa olla rooli. Lisäksi muistiossa annetaan ymmärtää, että ihmisiin tulee suhtautua yksilöinä, ei rotunsa tai sukupuolensa edustajana. Täällä on Damoren arvio erottamisensa syistä.)

Miehillä ja naisilla on siis pieniä keskimääräisiä eroja persoonallisuuspiirteissä ja kiinnostuksenkohteissa – plus paljon enemmän päällekkäisyyttä, kuten Damorekin toteaa. Nämä pienet erot riittävät erilaisiin sukupuolijakaumiin osassa työpaikoista, vaikka kyvyissä ei eroja olisikaan ja vaikka syrjintää ei tapahtuisikaan. On jopa merkkejä siitä, että mitä tasa-arvoisempi yhteiskunta on, sitä enemmän sukupuolten välillä on tiettyjä eroja. (Tämän kirjoituksen loppupuolella on asiasta lisää).

Damoren nähtiin myös väittävän, että osa ihmisistä on epäpäteviä työssään ja saa pitää työpaikkansa poliittisista syistä. Kukaan ei tiedä, missä määrin näin on – Googlella tai muualla – eikä kukaan tiedä, miten sellainen kannattaa huomioida. Työntekijöiden pätevyyttä koskevia väitteitä Damore ei kuitenkaan esittänyt. (Joskus tuottavuus saattaa kasvaa ja luovuus lisääntyä, jos osa työntekijöistä palkataan muista syistä kuin pelkän teknisen pätevyyden perusteella.) Niin tai näin, on varma, että paikoin yliopistomaailmassa (ja mahdollisesti Googlella ja luultavasti suuressa osassa julkishallintoa) vallitsee ideologinen yksimielisyys, jonka kyseenalaistamista ei pidetä soveliaana. Vankka yksimielisyys saattaa kohdistua myös joihinkin tasa-arvoon tähtääviin menetelmiin.

Damorea vastaan on argumentoitu jopa sillä, että äärioikeistolaisia innostui hänen muistiostaan. Seikalla ei kuitenkaan ole merkitystä. Tutkimustulosten todenperäisyyden kannalta on sama, kuka niistä innostuu tai kuka niitä inhoaa. Tämä tärkeä seikka pääsee tiede- ja kulttuurisotien melskeessä monelta unohtumaan – kyllä, kyse on tiede-/kulttuurisodasta, joka viimeistään nyt laajeni teknologiarintamalle asti. Positiivista kohussa on se, että ihmisiä saattaa kiinnostua tilastomatematiikasta, persoonallisuuspsykologiasta tai muista asiaan liittyvistä tieteenaloista. Vaarana kohussa on, että rintamalinjat syvenevät, ja epä-älylliseen ja epärehelliseen korrektiuteen kyllästynyttä teknologiaporukkaa alkaa siirtyä Trumpin kannattajiksi. Totuudella tuskin on hätää; taistelua sitä vastaan on – ainakin pitkällä aikavälillä – vaikea voittaa.

James Damore

PS. Damorelta näyttää puuttuvan jonkinlaista pelisilmää. Hän on erottamisen jälkeen poseerannut Twitterissä T-paidassa, jonka rinnassa lukee Goolag (Neuvostoliiton pahamaineisia vankileirejä matkien). Ymmärrän, että kun Damoren kaltainen Google-fani saa potkut hyvää tarkoittavan muistion takia, se saattaa tehdä katkeraksi. Entisen työnantajan panettelu ei kuitenkaan ole toimiva strategia, eikä marttyyriyden tai liioittelun ilmapiiri ole hedelmällinen totuuden leviämiselle, olipa kyse tiedekiistoista tai työpaikoista. (Toki minäkin levitin Twitterissä Goolag-meemiä, mutta se ei liene yhtä suuri synti, koska en ole asianosainen.)

   Jos yksittäistapaus voisi vahvistaa muistion pointteja, Damore toimisi esimerkkinä ainakin kahdella tasolla: 1) kyseisessä yrityksessä vallitsee eriäviä mielipiteitä vieroksuva monokulttuuri (kaikukammio Damoren sanoin) ja 2) miehet ovat keskimäärin naisia vähemmän empatisoivia. (Tai ehkä Damoren nettipersoonan valuviat menevät hänen nuoruutensa eivätkä hänen ”systeemiaivojensa” piikkiin, ks. kuvassa oleva Baron-Cohenin kirja ja Jordan Peterson tekemä haastattelu Youtubessa). 

PS 2. Taannoin väittelin Tatu Vanhasen kanssa siitä, selittävätkö geneettiset älykkyyserot eroa kansojen taloudellisessa menestyksessä. Käytin esimerkkinä faaraoiden Egyptiä: se, että entinen korkeakulttuuri on nykyään maailman köyhimpien joukossa, ei voi johtua geeneistä, koska heidän perimänsä ei ole muuttunut. En edelleenkään pidä geneettistä selitystä tässä kohdin merkittävänä, mutta itse egyptiläisten geenien suhteen olin ilmeisesti väärässä. Oheisessa kuvassa on HS:ssä ollut juttu aiheesta. Egyptiläiseen geeniperimään on sen mukaan sekoittunut geenejä Saharan eteläpuolelta. (Ovatkohan faaraot olleet yhtä läheistä sukua neandertaleille kuin nykyiset eurooppalaiset? Afrikassahan ei ollut neandertaleja, joiden kanssa paritella, mutta vielä Niilin tienoilla geneettistä sekoittumista on saattanut tapahtua. Lähi-Idästä on myös saattanut vaeltaa ihmisiä, joiden perimän seassa on neandertaleilta saatuja geenejä.)