Syntyy pinnallisia, keskittymiskyvyttömiä, harhautuneita, harhautettavissa olevia, hajamielisiä, eristäytyneitä, riippuvaisia, kärsimättömiä, narsistisia, kognitiivisesti ylikuormittuneita ja ymmärtämättömiä ihmisiä. Journalismi ja korkeakulttuuri kuolevat ja yhteiskunnallisesti tärkeät instituutiot romahtavat.
Tämän kaiken saa aikaan digitaalinen teknologia ja teknologiajättien (lähinnä Googlen, Amazonin, Facebookin ja Applen = GAFA) ylivalta. Tai näin ainakin moni digiteknologiaa käsittelevä kirja pelottelee. Myös Instagram, Whatsapp (Facebookin omistamia) ja Twitter mainitaan usein, samoin kuin pelifirmat. Teknologiajättien on myös sanottu tappavan pienyritysten innovatiivisuuden.
 |
Kuka uskaltaa lukea tämän
kirjan? Kansikuvamaalauksessa
poika ja hyrrä, vuodelta 1783.
|
On ymmärrettävää ja järkevää kantaa huolta muutoksista, etenkin kun ne koskevat sosiaalisia traditioita. Saattaa jopa olla, että älypuhelimet ja sosiaalinen media ovat jo muuttaneet ihmisten aivoja. Kokeile vaikkapa pyytää nykylapsia katsomaan Speden elokuvia viihtymismielessä (ei siis camp-hengessä). Heidän mielestään filmit sopivat lähinnä nukahtamislääkkeeksi, ei suinkaan vangitsevaksi viihteeksi, kuten omassa lapsuudessani. Tosin Turhapurojen hitaus hämmästyttää myös meitä keski-ikäisiä.
Onko ihmisten lyhytjänteisyys siis lisääntynyt? Sitä on vaikea sanoa. Ehkä vanhemmat sukupolvet olisivat valinneet nopeatempoisempaa ajanvietettä, jos se olisi ollut mahdollista. Ehkä siedimme tylsyyttä, koska meidän oli pakko. Pelien kiivastempoisuus saattaa toki lisätä lapsen hermostuneisuutta, mutta ehkä vaikutus häviää nopeasti.
Toisinaan huolet teknologian aiheuttamista muutoksista ovat myös ristiriitaisia. Ihmisten eristäytymistä koskeva huoli sopii huonosti esimerkiksi siihen, että ihmisten välinen viestintä on vilkkaampaa kuin koskaan aiemmin. (Toki vaikkapa parisuhteissa kommunikaatio on saattanut vähentyä, kun molemmat ovat alituiseen kiinni kännykässä tai peliohjaimissa.) Kulttuurin tai journalismin yksipuolistumista koskeva huoli taas ei vaikuta perustellulta, jos katsoo nettitarjonnan runsautta. Netin uutisvirran takia Suomi ei esimerkiksi enää hiljenny puoliyhdeksän uutisten ääreen. Tiedon määrä on myös kasvanut ja tiedonhankinta on tullut koko ajan helpommaksi. Tämä ei välttämättä tarkoita tietävämpiä tai ymmärtävämpiä ihmisiä, mutta henkisen kasvun mahdollisuus on kuitenkin olemassa. Tiedollista kehittymistä ja ymmärryksen lisääntymistä ei ainakaan tapahdu Ylen uutismonopoliin palaamalla.
Lisäksi nettisovellusten kautta ihmisillä on yhä paremmat mahdollisuudet edistää näkemyksiensä leviämistä. Ajatusten levittäminen on edelleen työlästä, mutta koskaan ennen ei omaa näkemystä ole ollut yhtä helppo saada suurten ihmisjoukkojen tietoon. (Tähän liittyen poliittisilla ääripäillä on joidenkin mielestä jo niin paljon sananvaltaa, että tarvitaan ilmaisunvapauden rajoittamista.) Digiteknologia on mullistanut myös kaupankäynnin. Ihmisten on tullut koko ajan helpommaksi hankkia juuri omiin mieltymyksiin sopivia tuotteita ja palveluita.
Viimeksi mainitut seikat – sujuva shoppailu ja kitkaton kommunikointi – ovat syitä, miksi niin harva kuluttaja on huolestunut digiyhtiöiden dominanssista ja sosiaalisen median haitoista. Kuluttajaa kiinnostaa lähinnä se, kuinka kätevästi hän saa viestinsä jaettua ja tuotteensa tilattua. Hän ei pahemmin piittaa, vaikka viestin alustalla tai nettikauppiaalla olisi globaali monopoli tai vaikka sosiaalinen media aiheuttaisi riippuvuutta ja tuhoaisi parisuhteita.
Toisaalta juuri tämä ajattelemattomuus saattaa olla ongelma. Harva kuluttaja huomaa, että sosiaalinen media voi olla varsin tehokas käyttäytymisen muokkaaja. Esimerkiksi Facebookin algoritmit testaavat jatkuvasti ja valtavalla aineistolla, millainen mielihyvän ja mielipahan välinen suhde on sopiva, jotta yksilön saa pysymään sovelluksen parissa. Tämä on mainosrahoista riippuvaisen yhtiön elinehto: tuloja tulee vain, jos kuluttaja käyttää sovellusta aktiivisesti. Eräs ongelma tässä on se, että yhtiöissä ei välttämättä enää tiedetä, millä tavoin algoritmit toimivat. Algoritmeja väitetään liikesalaisuuksiksi, mutta tosiasiassa koneoppiminen on jo saattanut ottaa tärkeimmät prosessit haltuunsa. Mutkikkaat laskentaohjelmat pyrkivät – ja myös onnistuvat – tekemään ihmisistä riippuvaisia. Syy siihen on samaan aikaan arkipäiväinen ja arveluttava: jotta näkisimme enemmän mainoksia. Pahimmissa uhkakuvissa nuorten aivojen kehitys ja ylipäätään ihmisten hyvinvointi – henkinen ja fyysinen – uhrataan mainonnan alttarilla.
 |
Moderni Narkissos
|
Olen yrittänyt löytää mielekkäitä vaihtoehtoja digiteknologiayritysten vaikutusvallalle ja sosiaalisen median haitoille, mutta toistaiseksi melko huonolla menestyksellä. Esimerkiksi vapauksia rajoittavat sensuuri- ja kontrollointikoneistot istuvat huonosti liberaalin demokratian repertuaariin. Ihminen on heikko ja addiktoituu helposti, sen tietävät kaikki, mutta vapauksia suosiva lähestymistapa tuntuu silti perustellummalta kuin valtiollinen kontrolli. Lisäksi koska emme tiedä, millaisia vaikutuksia nykyteknologialla on lasten aivoihin, emme myöskään tiedä, millaista kontrollikoneistoa tarvitsisimme. Meillä ei toisin sanoen ole riittävästi tietoa, jotta pakkotoimet olisivat perusteltuja. (Jotkut ovat ehdottaneet digijättien pilkkomista pienempiin yhtiöihin, mutta sekään ei ratkaisisi yksittäisten käyttäjien ongelmia. Pakkopilkkominen tuskin voi myöskään saada riittävästi suosiota ainakaan yhdysvaltalaisten päättäjien keskuudessa. Osa jättiyhtiöistä on myös jo omaksunut valtioille tyypillisiä toimintatapoja.)
Digitaalinen teknologia on käynnistänyt valtavan ihmiskokeen, jonka seurauksista ei ole tietoa. Digitraditioiden evoluutio tuntuu myös etenevän niin omalakisesti, että aivan kuten teollisen vallankumouksen tapauksessa, joudumme ehkä jälleen kerran vain istumaan kyydissä peläten pahinta. Ehkä lopulta ihmiskunta uppoutuu virtuaalimaailmoihin siinä määrin, ettei se enää ole kiinnostunut maailman ongelmien, vaikkapa ilmastonmuutoksen ratkaisemisesta. Ehkä jopa hylkäämme perinteiset lisääntymistalkoot, koska tarjolla on niin paljon parempaa virtuaaliseksiä. Onhan paljon vaivalloisempaa koettaa kosiskella keskinkertaista kumppania kuin antautua virtuaaliaktiin yliluonnollisen luomuksen kanssa. Lajimme on siis saattanut tulla liian taitavaksi tarjoamaan aivoille kiinnostavia, koukuttavia ja keinotekoisia signaaleja. Olemme muokanneet omaa todellisuuttamme ymmärtämättä, mihin se saattaa johtaa.
Tämä ihmisten uppoutuminen virtuaalimaailmaan on mahdollista, koska evoluution myötä aivoihin on kehittynyt erilaisia oikopolkuja ja peukalosääntöjä, joita teknologia pystyy huijaamaan. Evoluutio ei siis osannut ennustaa, kuinka houkuttelevaksi moderni mielihyväteknologia voi tulla. Teknologia päinvastoin on vastannut kysyntään, jolla on miljoonien vuosien evoluutiohistoria. Olemme luoneet yhä uskottavampia kopioita niistä viesteistä ja signaaleista, jotka takasivat esivanhempiemme lisääntymismenestyksen. Parin klikkauksen päästä löytyy hehkeitä ja halukkaita kumppaneita, sitoutuvia ja avuliaita ystäviä ja kiinnostavia ja virikkeellisiä ympäristöjä. (Tämä saattaa osaltaan selittää nuorisorikollisuuden ja nuorten päihteidenkäytön vähenemistä.)
Miksi en silti ole huolissani, kuten Tohtori Outolempi -elokuvasta muunneltu tekstin otsikko antaa ymmärtää? Ensinnäkin on ilmeistä, että vaikka moni yksityinen ihminen saattaa pilata elämänsä kohtuuttomalla pelaamisella, someriehunnalla tai pornoriippuvuudella, kokonaiset kansakunnat eivät moiseen kykene. Aina on nouseva sosiaalisia traditioita, joissa virtuaalitekniikoita ja parannettua todellisuutta hyljeksitään siinä määrin, että lastenkasvatus ja perinteinen sosiaalisuus jatkavat humaanien ja valistuneiden kansalaisten tuottamista. Halvat kopiot eivät voi kelvata kaikille. Monessa perheessä on jo esimerkiksi luotu luontevia ja toimivia sääntöjä teknologian liikakäyttöä rajoittamaan. Moni entinen (ja nykyinenkin) Googlen ja Facebookin työntekijä on toivonut juuri tätä perheen sisällä tapahtuvaa lasten netinkäytön ja pelaamisen kontrollointia. Myös kouluissa ja ohjatuissa harrastuksissa rajoitetaan lasten kännykänkäyttöä.
Vaarat ovat toki tässäkin ilmeisiä: vapauksia rajoittavat traditiot voivat vaivihkaa sortua fundamentalismiin. Ehkä virtuaalihoukutuksia välttelevät yksilöt ja ryhmät eristäytyvät muusta maailmasta ja omaksuvat omia jyrkkiä käyttäytymissääntöjään. Ehkä digipelottelu pysäyttää valistusaatteen. Tämä taantumuksen riski on kuitenkin alituinen, eikä se ole kiinni teknologisesta kehityksestä. Koskaan ei voi olla varma, millaisia ei-toivottuja seurauksia milläkin traditiolla on. Uskonnollinen fundamentalismi kun käyttää hyväkseen samoja ihmismielen ominaisuuksia kuin viihdeteknologiakin.
Optimismia puoltaa se, että netin haittoja vastaan on jo alettu luoda sovelluksia. Käytännössä ne on kehitetty tekemään ajankäytöstämme järkevämpää (vaikka toistaiseksi ne lähinnä vasta kontrolloivat sovellusten aukioloa, eivätkä ne ole kovin suosittuja nuorten keskuudessa). Lisäksi on arvovaltaisia puheenvuoroja siitä, että sosiaalisen median tilit kannattaa sulkea. Facebookin ja Googlen laskentaohjelmien kehittäjät ovat huomanneet, että ohjelmat voivat kehittyä liian taitaviksi mielenkiinnon vangitsijoiksi. Lisäsyy optimismiin tulee valtion ja valtioliittojen tasolta. Monet maat etenkin Euroopassa yrittävät EU:n voimin suitsia teknologiafirmoja. Valtioiden asettamat uhkasakot toki kalpenevat yhtiöiden keräämien voittojen rinnalla, mutta jo se, että valtiot ovat tiedostaneet ongelmia, on syy olla panikoimatta. Kännykän sormeilu ei kenties ole yhtä nautinnollista iltapuhdetta kuin puulusikan kaivertaminen päreen valossa, mutta luurilta saa ainakin nopeasti tiedon, että maailmanloppu siirtyi taas muutamalla vuodella eteenpäin – vai siirtyiköhän sittenkään...
- - -
Edellä oleva hahmoton ja pitkähkö pohdinta on ajatuksieni kokoamista ennen kuin luen Adam Alterin kirjan Vastustamaton (Terra Cognita 2017). Se luultavasti antaa työkaluja sosiaalisen median vaikutusten pohtimiseen. Someriippuvaiset, uskallatteko (tai ehdittekö ja jaksatteko) syventyä teokseen?
