Tässä juttusarjassa käydään läpi kirjoituksia fyysikko Lawrence M. Kraussin toimittamasta The War on Science -teoksesta. Tämä kolmas osa tarkastelee Alan Sokalin kirjoittamaa lukua How ideology threatens to corrupt science eli Miten ideologia uhkaa turmella tieteen. (Sokal tuli tunnetuksi julkaistuaan postmodernismia parodioivan artikkelin, ks. juttusarjan ykkösosa. Kakkososassa tarkasteltiin Richard Dawkinsin lukua.)
Tieteellisiin julkaisuihin tarkoitettuja käsikirjoituksia tulee arvioida lähinnä seuraavilla perusteilla:
Kuinka päteviä tutkimuksessa käytetyt menetelmät ovat?
Kuinka täsmällisiä käytetyt käsitteet ovat?
Kuinka perusteellista aiheen tarkastelu on?
Kuinka tarkkoja tehdyt havainnot ovat?
Kuinka tärkeitä löydökset ovat tieteen edistämisen ja tiedontuottamisen kannalta?
Mitä ankarammin lehden toimitus näitä kysymyksiä tarkastelee, sitä tieteellisemmästä julkaisusta on kyse. Arvoarvostelmat saattavat vaikuttaa viimeisen kysymyksen kohdalla – käsikirjoitusten arvioijilla on omat mielipiteensä siitä, mitä on tärkeää ja soveliasta tutkia – mutta arvokysymysten ei silti tule olla artikkelin julkaisemisen esteenä. Tutkimuksellisten ja tieteellisten ansioiden tulee olla ratkaisevia; ei sen, kuinka mieluisia/epämieluisia löydökset jonkun mielestä ovat.
Naturen ohjeistuksessa ei siis ole kyse ihmisten tai materian suojelemisesta (esim. uuden räjähdysaineen valmistusprosessin julkaiseminen) tai koehenkilöiden hyvinvoinnin turvaamisesta (sitä on tehty jo vuosikymmeniä). Kyse on siitä, voiko joku yksilö tai jokin ryhmä kokea jotkin artikkelissa esitetyt väitteet arvokkuutta haittaaviksi (eikä virheellisiksi).
Naturen ohjeistus alkaa pahaenteisen epämääräisesti: ”Vaikka akateeminen vapaus on perustavaa laatua, sillä on rajansa.” Lehti jatkaa: ”Tutkimus voi tahattomasti leimata [stigmatize] yksilöitä tai ihmisryhmiä. Se voi olla syrjivää, rasistista, seksististä, ableistista [1] tai homofoobista. Tutkimus saattaa tarjota oikeutuksen joidenkin ryhmien ihmisoikeuksien heikentämiseen…”
Käydään ohjeistus Sokalin tapaan kohta kohdalta läpi. Mitä tarkoittaa, että tutkimus leimaa yksilöä tai ryhmiä? Tai mitä tarkoittaa tahaton leimaaminen? Tarkastellaan havaintoa, että ylipaino altistaa syöpätaudeille. Joidenkin mielestä näinkin neutraali löydös leimaa ylipainoisia. Mutta tällä ei tietenkään tule olla vaikutusta tutkimukseen tai sen julkaisemiseen. Se, että joku ei pidä viestistä sen mahdollisuuden leimaavuuden vuoksi, ei ole pätevä peruste pimittää tutkimushavaintoja – etenkin kun havainnot usein ovat hyödyllisiä. Ylipainon ja syövän tapauksessa ihmiset voisivat löydöksen avulla halutessaan suojata terveyttään. Tiedon pimittäminen olisi väärin nimenomaan ylipainoisia kohtaan. Sokalin mukaan leimaamissyytös on viestintuojan ampumista.
Naturen toimituskunta on kuitenkin antanut itselleen luvan päättää – omien sattumanvaraisten mieltymystensä mukaan –, millainen tutkimus on leimaavaa ja siksi julkaisukelvotonta. He toisin sanoen saattavat tyrehdyttää tosiasiaväitteitä vain siksi, että he kokevat jonkun tulevan leimatuksi. Tieteeseen moinen aktivismi ja subjektiivisuus eivät kuulu.
Entä mitä tarkoittaa Naturen väite, että tutkimus voi olla syrjivää, rasistista, seksististä, ableististista tai homofoobista? Sokal toteaa, että perinteisten kriteerien perusteella on jo mahdollista arvioida, löytyykö tutkimuksesta tai tutkimusartikkelista syrjintää. Ja siinä määrin kuin tutkimus/artikkeli suosii syrjintää (perustuen esim. rotuun tai sukupuoleen), kyse ei ole tieteellisestä tutkimuksesta/artikkelista. Jonkin ihmisryhmän syrjimisen – tai syrjimättömyyden – ajaminen ei siis ole tiedettä vaan politiikkaa. Nature tai mikään muukaan tieteellinen julkaisu ei tässä kohdin tarvitse uutta ja epämääräistä ohjeistusta.
Joku saattaa väittää vastaan, että rasismi tai seksismi motivoivat joitakin tutkijoita ja tutkimusaiheita. Näin voi olla, mutta se on eri asia kuin saatujen tutkimustulosten tai -raporttien syrjivyys. Tutkimuksen taustamotiivi – vaikka se olisi rasistinen/seksistinen – ei siis tee tutkimushavainnoista virheellisiä tai rasistisia/seksistisiä. Ylipäätään tutkijan taustamotiivien olettaminen on epätieteellistä ajatuspoliisitouhua (ks. esimerkki täältä). Yleensä sellainen johtuu pahantahtoisuudesta ja/tai asia-argumenttien puutteesta.
Sokalin esimerkki on havainto, että ihmiskoirailla on monessa kognitiivisessa piirteessä enemmän vaihtelua kuin naarailla. Miehiä on toisin sanoen enemmän kognitiivisen kyvykkyyden molemmissa ääripäissä (vaikka sukupuolten keskiarvo olisikin sama). ”Paljon lupauksia, paljon idiootteja”, kuten miessukupuolta joskus on luonnehdittu. On siis mahdollista, että vaikka yhteiskunta olisi täysin vailla syrjintää ja ennakkoluuloja, miehiä olisi silti tieteen huipulla naisia enemmän. Pitäisikö tieto miessukupuolen suuremmasta vaihtelusta siis tukahduttaa? Ei tietenkään. Mikäli tällaisia faktoja sensuroitaisiin, se haittaisi kykyämme selvittää, missä määrin syrjintää milläkin alalla esiintyy.
Entä Naturen väite, että tutkimus voi oikeuttaa syrjintää tai ihmisoikeuksien heikentämistä? Pohditaan edellä mainittua havaintoa, että miehillä on enemmän variaatiota kognitiivisissa, vaikkapa matemaattisissa kyvyissä. Oikeuttaisiko havainto naismatemaatikoiden syrjimisen? Jälleen kerran, ei tietenkään. Siitä, miten asiat ovat, ei voida päätellä sitä, miten asioiden tulee olla.
Tutkimushavainnot eivät oikeuta syrjivää sen enempää kuin syrjimätöntäkään kohtelua. Tieteeseen kuuluu jo määritelmällisesti, että yksilön akateemista suoriutumista arvioidaan riippumatta siitä, millaisia sukupuolten tai rotujen ominaisuudet tilastollisesti ovat. Ryhmiä koskevat hajontatilastot ovat siis yhdentekeviä silloin, kun arvioidaan yksittäisen tutkijan ansioita. (Joku toki saattaa perustella naisten syrjintää sillä, että miehiä on enemmän älyllisten kykyjen "loppupäässä". Kyse on kuitenkin tekosyystä; havainto itsessään ei tee syrjinnästä oikeutettua.)
Naturen toimituskunnasta ainakin osa luultavasti on tietoinen edellä kuvatuista periaatteista. Nature näyttääk
Naturen ohjeistusta voidaan tulkita jopa niin, että käsikirjoitus saatetaan hylätä, jos kuka tahansa kokee tutkimuksen vähentävän kenen tahansa arvokkuutta. Tällainen kriteeri on auttamatta liian laaja ja epämääräinen; se kattaa lähes kaiken sosiaalitieteellisen tutkimuksen: mitä tahansa ihmisryhmää koskeva tutkimus voidaan kokea arvokkuutta loukkaavana.
Sokal mainitsee esimerkkinä tutkimuksen, jossa selvitetään puberteettia estävien lääkkeiden neuropsykologisia vaikutuksia. Joidenkin sukupuoli-
Jos mielipiteelle annettaisiin tällainen valta, se olisi sama kuin jos tieteellinen aikakauslehti kysyisi julkaisuohjeita aborttia vastustavilta järjestöiltä ennen kuin lehti julkaisee abortin hyvinvointivaikutuksia raportoivan tutkimusartikkelin. (Puberteettia estävästä lääkityksestä on myös huomattava, että lääkkeiden haittoja selvittävä tutkimus suojaa nimenomaan sukupuoli-identiteetin ongelmista kärsivien nuorten oikeuksia. Vain tutkimuksen myötä nuoret ja heidän vanhempansa saavat tietoa lääkehoidon haitoista ja hyödyistä.)
Loppuun Sokal toteaa, että vaikka "edistykselliset" piirit olisivat sataprosenttisen oikeassa (tiedollisesti ja/tai moraalisesti) kaikissa näkemyksissään ja linjauksissaan, ja vaikka heillä ei olisi mitään opittavaa kriitikoiltaan, vastakkaisten näkemysten sensurointi silti haittaisi heidän omaa asiaansa. Ilman vastapuolen näkemyksiä ihmisillä ei nimittäin olisi yhtä perusteltuja syitä omaksua näitä "edistyksellisiä" ajatuksia. Ihmiset joutuisivat luottamaan pelkkiin julkilausumiin vailla kunnollisia perusteluita.
PS. Naturen linjaukset ovat kolme vuotta vanhoja. Onko lehti sittemmin järkevöittänyt linjauksiaan? En tiedä, enkä ole kiinnostunut ottamaan selvää. Sen verran harmillinen tämä akateeminen maanpetos on.
ALAVIITE
[1] Ableismi määritellään yleensä vammaisten ihmisten syrjimiseksi ja alempiarvoisena pitämiseksi. Joissakin määritelmissä ableismina pidetään myös vammattomuuden, toimintakyvyn ja terveyden ihailua. Näin laveassa määritelmässä olemme kaikki ableisteja; tietysti ihmiset ovat mieluummin terveitä ja toimintakykyisiä kuin sairaalloisia tai liikuntaesteisiä. Ja terveyttä he toivovat myös lapsilleen ja ystävilleen. Sellaisessa halussa/toiveessa ei ole mitään sellaista, joka ansaitsee oman kankean vierassanansa.
